Sinä joka olet luovuttanut kumppanin etsinnässä

http://www.healthaim.com/dr-love-dr-laugh-needs-vs-wants/34533

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmani on se, että näytän ikäistäni huomattavasti nuoremmalta, vaikka olen jo 45+. Vedän puoleeni itseäni huomattavasti nuorempia miehiä. Nämä miehet haluavat yleensä lapsia, monet ainakin enemmän tai vähemmän varovasti tiedustelevat perheen perustamisesta tai se tulee jotenkin ilmi. Kun ikäni paljastuu, he vetäytyvät. En halua edes tapailla enää ketään tai käydä ulkona, koska aina käy sama. En ole keksinyt ratkaisua asiaan, ei sellaista taida ollakaan? Joten kai tässä mennään yksin tappiin asti sitten.

Minä keksin heti yhden. Ihan mikä tahansa nettideitti, jossa voit heti kättelyssä ilmoittaa oikean ikäsi. Voin luvata sulle, että toimii :)

Itsekin näytän vuosiani (41) nuoremmalta. Geenit, elintavat ja täyteaineet :) Ikäni karsii varmasti monia mutta saan kyllä silti runsaasti huomiota miehiltä, kaiken ikäisiltä. Kroppa on kuosissa ja muutenkin elämä hallinnassa. Kaikkein nuorimmat etsivät tietenkin kivoja kyytejä vanhemmalta naiselta, mutta jo 35+ on ihan realistinen ajatus. Ei kaikki sen ikäiset miehet halua lapsia, itsekin olin sellaisen kanssa parisuhteessa monta vuotta. Harmittavasti juttu kaatui kuitenkin siihen, että mies ei kyennyt käsittelemään sitä, että mulla on pari lasta itselläni.

Mulla taas on sellainen olo, että kun en onnistunut hänen kanssaan, en varmaan onnistu kenenkään kanssa. Jätän miehet siis rauhaan. Toistaiseksi :)

Minulla sama, että yksi lapsi on jo. Siinäkin on monella sulatettavaa iän lisäksi. Ei tämä helppoa ole.

Nettideiteistä, mulla on joku kova kynnys niihin. Vahva ajatus, että sieltä haetaan vain seksiä. Ja yltiöromanttisena luonteena tuntuu niin mekaaniselta, että ihan kuin jostain postimyynnistä olis katsomassa miestä, ei ei...On mulla ollut minimaalinen profiili, mutta ei sieltä ketään kiinnostavaa ole löytynyt. Ja juu, ne 25-v. pojut sielläkin on viestitelleet, juu ei kiitos. Bittersweet, itkiskö vai nauraisko. Toki jotain setämiehiä myös. Nämä on oikeastaan ne kaksi ryhmää, ne 35-40v. on selkeästi vähemmistössä yhteydenotoissa. Yhdellekään en ole vastannut.

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen 28 kirjoitti:

Koska pidän eläimistä mutta en koe minkäänlaista halua hankkia lapsia, ja lapsia pitäisi oikeasti toivoa ennen kun niitä alkaa yrittää hankkia.. Ja niin tuo asenteesi kertookin jo kaiken sinusta, etpä taida olla empaattinen millään elämäsi tasolla.

Ei tässä ketjussa ole tarkoitus olla empaattinen, vaan ratkaista ongelmia.

Eipä ollu sekään. Tarkoitus oli kertoa syitä ikisinkkuudelle.

Ikisinkkuus-kerrontaan parempi vastaus on yritys ratkaista ongelmaa, kuin löysä empatisointi jolla  ikisinkkuus ei muutu mihinkään.

Ei, vaan oikea vastaus on tosiaan pelkkä kokemuksien vaihto. Tiedän, että teillä miehillä on kiva tarve päästä pätemään ja haluatte jakaa ”varmoja ratkaisuja”, mutta aloitus tosiaan pyysi pelkkiä kertomuksia.

Ongelmiin on aina ratkaisu. Ehkä naisten pitäisi vähemmän puhua nykyajan eufemismeilla kuten "haaste", ja myöntää että nyt on ongelma käsillä "Ikisinkkuus on kestänyt ja kestänyt ja viimeinen päiväys lähestyy". Kun ongelma on myönnetty ja määritelty, sitä voidaan analysoida tarkemmin:

"Mitä turhia vaatimuksia olen asettanut miehille?"

"Mistä vaatimuksista en voi luopua?"

"Mitkä vaatimukseni ovat aidosti minun ja elämäni kannalta tärkeitä?"

"Mitkä vaatimukset olen adoptoinut viiteryhmiltäni, esimerkiksi siksi kun kaikkien kaverienikin miehet ovat jotain, tai siksi kun siitä on puhuttu jo teini-ikäisestä lähtien että sellainen ja sellainen mies tarvitaan?"

Tämän jälkeen voidaan alkaa hahmotella toimintakenttää (= tarjolla olevat miehet) sekä miettiä miten parhaiten saavutetaan maksimaalinen vaikutus toimintakentässä.

Joo ihan sama mitä syväluotaavia ratkaisuja sinä keksit, mutta kun tosiaan ap kyseli ihmisten kokemuksia eikä ratkaisuja näihin ongelmiin, niin sun teksti menee aivan asian vierestä ja kuuluu johonkin toiseen ketjuun.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen vähän ohis vastaamaan tähän. Olin 46 kun erosin. Olin varma etten ikinä kohtaa enää ketään. Baarissa oli vain 15 vuotta nuorempia, ja kävin siellä vain pikkujouluissa työkaverien kanssa. Työkaverit tietysti kaikki naisia tai pari naimisissa olevaa miestä. Harrastuksissa kaikissa naisia. Pääosin olin kotona illat. Harmaata oli, muutama kilo liikaa, ryppyjäkin.

Onneksi ystävät puoliksi pakottivat nettitreffeille. Kävin vain huviksi, ja oli mukavia tavallisia miehiä. Kunnes yksi kerta vastaan tulikin elämäni mies, ja hän tunsi samoin. Nyt sitten yhdessä vietetään mukavaa aikaa jo usean vuoden ajan. Naimisiin meno ei ole enää listalla, koska perinnöt menisivät vaikeiksi.

Ihan kiinnostuksesta, mitä teitte ensitapaamisella? Siis kävittekö kahvilla tai piknikillä, tai drinkeillä tai mitä?

Kahvilassa töiden jälkeen, istuttiin siellä sitten varmaan toista tuntia, ja käveltiin vielä puistossa ennen kuin lähdin kotiin. Siinä vaiheessa oli jo ihan selvää, että nähdään uudestaan ja suljetaan profiilit.

Vierailija kirjoitti:

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen 28 kirjoitti:

Koska pidän eläimistä mutta en koe minkäänlaista halua hankkia lapsia, ja lapsia pitäisi oikeasti toivoa ennen kun niitä alkaa yrittää hankkia.. Ja niin tuo asenteesi kertookin jo kaiken sinusta, etpä taida olla empaattinen millään elämäsi tasolla.

Ei tässä ketjussa ole tarkoitus olla empaattinen, vaan ratkaista ongelmia.

Eipä ollu sekään. Tarkoitus oli kertoa syitä ikisinkkuudelle.

Ikisinkkuus-kerrontaan parempi vastaus on yritys ratkaista ongelmaa, kuin löysä empatisointi jolla  ikisinkkuus ei muutu mihinkään.

Ei, vaan oikea vastaus on tosiaan pelkkä kokemuksien vaihto. Tiedän, että teillä miehillä on kiva tarve päästä pätemään ja haluatte jakaa ”varmoja ratkaisuja”, mutta aloitus tosiaan pyysi pelkkiä kertomuksia.

Ongelmiin on aina ratkaisu. Ehkä naisten pitäisi vähemmän puhua nykyajan eufemismeilla kuten "haaste", ja myöntää että nyt on ongelma käsillä "Ikisinkkuus on kestänyt ja kestänyt ja viimeinen päiväys lähestyy". Kun ongelma on myönnetty ja määritelty, sitä voidaan analysoida tarkemmin:

"Mitä turhia vaatimuksia olen asettanut miehille?"

"Mistä vaatimuksista en voi luopua?"

"Mitkä vaatimukseni ovat aidosti minun ja elämäni kannalta tärkeitä?"

"Mitkä vaatimukset olen adoptoinut viiteryhmiltäni, esimerkiksi siksi kun kaikkien kaverienikin miehet ovat jotain, tai siksi kun siitä on puhuttu jo teini-ikäisestä lähtien että sellainen ja sellainen mies tarvitaan?"

Tämän jälkeen voidaan alkaa hahmotella toimintakenttää (= tarjolla olevat miehet) sekä miettiä miten parhaiten saavutetaan maksimaalinen vaikutus toimintakentässä.

Joo ihan sama mitä syväluotaavia ratkaisuja sinä keksit, mutta kun tosiaan ap kyseli ihmisten kokemuksia eikä ratkaisuja näihin ongelmiin, niin sun teksti menee aivan asian vierestä ja kuuluu johonkin toiseen ketjuun.

-eri

Ai naiset eivät siis koe ikisinkkuutta minkäänlaisena ongelmana, vaan kaikki tähän ketjuun kirjoittaneet naiset ovat nykyiseen tilanteeseensa tähdänneetkin jo teini-ikäisestä lähtien? Kaikki ovat tienneet jo lukiossa, että "minusta tulee loppuelämäksi ikisinkku ja se on tosi jees ja sitä oon aiiina halunnut"?

..

..

..

..

..

.

Koska jos näin nimittäin ei ole, niin ketjun naisten olisi syytä tunnustaa ongelman olemassaolo ja etsiä ratkaisuja mitä pikimmin.

Miesystäviä on ollut. Näistä yksi pitkä ja vakava suhde. Mutta en koskaan ollut mitenkään "korvia myöten rakastunut" kehenkään, edes lasteni isään. Enkä usko kenenkään existä myöskään olleen mitenkään erityisen rakastunut. En edes uskonut että sellaista tunnetta on olemassa, paitsi saduissa ja elokuvissa. Nyt olen ensimmäistä kertaa itse saanut kokea tämän tunteen, ja mies tykkää myös, mutta epäilen että hän ei ole valmis/halukas/tarpeeksi kiinnostunut/jtn. en tiedä. Taustalla joitakin asioita joita en todellakaan täällä selittelemään ala. Huoh..... Mutta jos en kerran elämäni rakkautta saa, niin ei mulle enää kelpaa kukaan muu kumppaniksi. Yksin pystyn elämään, mutta mihinkään selibaattiin en kyllä rupea. Täytyy kai jatkossa tyytyä vain istumaan baarissa yhden illan ilojen takia. Tämä on tätä minun tuuriani:(

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen 28 kirjoitti:

Koska pidän eläimistä mutta en koe minkäänlaista halua hankkia lapsia, ja lapsia pitäisi oikeasti toivoa ennen kun niitä alkaa yrittää hankkia.. Ja niin tuo asenteesi kertookin jo kaiken sinusta, etpä taida olla empaattinen millään elämäsi tasolla.

Ei tässä ketjussa ole tarkoitus olla empaattinen, vaan ratkaista ongelmia.

Eipä ollu sekään. Tarkoitus oli kertoa syitä ikisinkkuudelle.

Ikisinkkuus-kerrontaan parempi vastaus on yritys ratkaista ongelmaa, kuin löysä empatisointi jolla  ikisinkkuus ei muutu mihinkään.

Ei, vaan oikea vastaus on tosiaan pelkkä kokemuksien vaihto. Tiedän, että teillä miehillä on kiva tarve päästä pätemään ja haluatte jakaa ”varmoja ratkaisuja”, mutta aloitus tosiaan pyysi pelkkiä kertomuksia.

Ongelmiin on aina ratkaisu. Ehkä naisten pitäisi vähemmän puhua nykyajan eufemismeilla kuten "haaste", ja myöntää että nyt on ongelma käsillä "Ikisinkkuus on kestänyt ja kestänyt ja viimeinen päiväys lähestyy". Kun ongelma on myönnetty ja määritelty, sitä voidaan analysoida tarkemmin:

"Mitä turhia vaatimuksia olen asettanut miehille?"

"Mistä vaatimuksista en voi luopua?"

"Mitkä vaatimukseni ovat aidosti minun ja elämäni kannalta tärkeitä?"

"Mitkä vaatimukset olen adoptoinut viiteryhmiltäni, esimerkiksi siksi kun kaikkien kaverienikin miehet ovat jotain, tai siksi kun siitä on puhuttu jo teini-ikäisestä lähtien että sellainen ja sellainen mies tarvitaan?"

Tämän jälkeen voidaan alkaa hahmotella toimintakenttää (= tarjolla olevat miehet) sekä miettiä miten parhaiten saavutetaan maksimaalinen vaikutus toimintakentässä.

Mutta kun tässä ei kaivattu niitä ratkaisuja! Oliko sulla jo koulussa vaikeuksia pysyä tehtävänannossa?

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

Joku ei näissä jutuissa klikkaa.

Tutkitusti naiset arvioivat miesten ulkonäön epärealistisesti (n. 80% keskivertoa rumemmiksi), mutta yleensä ajatellaan että naiset osaavat arvioida oman ulkonäkönsä melko realistisesti.

Vaikuttaa siltä että naiset ovat sokeita omalle ikääntymiselleen. Naisen silmissä lapsenpyöreytensä (=seksikkäät muotonsa) menettäneen nelikymppisen naisen korkeat poskipäät ovat upeat, mies katsoo eri asioita.

Ei mene läpi etteikö oikeasti kaunis ja seksikäs kolmekymppinen-nelikymppinen nainen saisi huomiota tasokkailta miehiltä. Naiset eivät vain tunnu ymmärtävän että mittatikku kauneudelle ja seksikkyydelle on parikymppinen nainen. Aina.

Niin tietysti, jos mies (primitiivinen elukka) hakee sitä optimaalisinta parittelukumppania lisääntymisen kannalta. Mitään muuta syytä parikymppisen valitsemiseen ei sitten olekaan.

Kuka hemmetti sitä jaksaa koko ajan jyystää?

Sitäpaitsi itse ainakin koen, että minulla on rutkasti enemmän annettavaa miehelle myös sängyssä näin vanhempana, kuin oli tuolloin ujona ja epävarmana parikymppisenä.

Itse haluaisin ensisijaisesti itseni ikäisen naisen, mutta juuri niillä tuntuu kaikesta vähiten kiinnostavan.

Viisikymppisenä naisena haluan miehen, jolla on vielä se pilke siellä silmäkulmassa -aivan kuten itsellänikin. Iällä ei ole väliä! Ohis...

Minulla ei ainakaan välky mitään silmissä. Tyhjä katse lähinnä.

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Ongelmiin on aina ratkaisu. Ehkä naisten pitäisi vähemmän puhua nykyajan eufemismeilla kuten "haaste", ja myöntää että nyt on ongelma käsillä "Ikisinkkuus on kestänyt ja kestänyt ja viimeinen päiväys lähestyy". Kun ongelma on myönnetty ja määritelty, sitä voidaan analysoida tarkemmin:

"Mitä turhia vaatimuksia olen asettanut miehille?"

"Mistä vaatimuksista en voi luopua?"

"Mitkä vaatimukseni ovat aidosti minun ja elämäni kannalta tärkeitä?"

"Mitkä vaatimukset olen adoptoinut viiteryhmiltäni, esimerkiksi siksi kun kaikkien kaverienikin miehet ovat jotain, tai siksi kun siitä on puhuttu jo teini-ikäisestä lähtien että sellainen ja sellainen mies tarvitaan?"

Tämän jälkeen voidaan alkaa hahmotella toimintakenttää (= tarjolla olevat miehet) sekä miettiä miten parhaiten saavutetaan maksimaalinen vaikutus toimintakentässä.

Viisaasti ajateltu tämäkin. Itse olen ajatellut sen niin, että minulle aidosti tärkeää on se, että toinen on sellainen ihminen, josta vilpittömästi pidän henkilönä, jonka seurassa viihdyn, jonka kanssa on hyvä olla, suurin piirtein vastaavat perusarvot ja jolla ei ole rasitteinaan päihteiden väärinkäyttöä, väkivaltaisuutta, narsismia, suhteeseen vaikuttavia mielenterveydellisiä ongelmia jne. Ja joka tavoittelee samanhenkistä loppuelämää kuin itsekin. Tässä tapauksessa toivottavasti lapsia, kotoisaa onnellista elämää, ajan viettoa myös läheisten ja ystävien seurassa, matkustelua ja mukavia juttuja arkea piristämään silloin tällöin. En voi kuvitella mitään, mikä tekisi minut tällaista tilannetta onnellisemmaksi. Uskon, että joku mukava tavallinen mies olisi myös hyvin onnellinen tällaisessa tilanteessa kanssani. Vielä kun löytyisi. ;)

Kokemus on osoittanut, että ulkonäkö vaikuttaa vain sen aikaa, että ensivaikutelman muodostaa. Vaikka toinen olisi miten "ruma" tms tahansa, siinä vaiheessa kun yhtään tutustuu ja ajatukset osuvatkin kohdalleen, ei sillä ulkonäöllä ole mitään väliä. Mutta se ensivaikutelma onkin nykyään se kriittinen osuus.

Nyt siis pitäisi miettiä, miten "saavuttaisi parhaiten maksimaalisen vaikutuksen toimintakentässä". Kuinka saan yhteyden normaaleihin kunnollisiin miehiin, jotka tavoittelevat samaa kuin minäkin? En usko, että deittisovellukset tai baari-illat siihen vaikuttavat toivotusti. Sanokaapa nyt miehet, miten tässä parhaiten kannattaisi toimia? En kaipaa yhden yön juttuja. Miten saan kontaktin niihin metsästeleviin ja kalasteleviin hiljaisiin miehiin, jotka luulevat, ettei ketään naista kiinnosta, kun eivät ymmärrä etsiä niitä, joita kiinnostaisi? Tai kodeissaan tietokoneella istuskeleviin miehiin, jotka keräilevät Star Wars -hahmoja ja pelaavat iltansa muun tekemisen puutteessa? Niihin, jotka soittelevat itsekseen kitaraa tai nikkaroivat autotalleissaan kauniita huonekaluja, tai rassaavat vintage-autoja? Remontoivat mökkiä, tai leikittävät siskonsa lapsia ja toivovat että olisipa joskus vielä omakin? Ikähaarukaksi käyköön joku 27-53v.

Ja se vielä, että tällaiselle miehelle kelpaisi hyväntuulinen, hymyilevä, lempeä, hassu, suloinen pikku pullukka, ihan sellaisenaan, vaikka voisihan sitä laihtuakin, kenties yhdessä. Ettei tarvitsisi olla mitään muuta kuin se mitä on, kaikkine hyvine kuin huonoinekin puolineen, kumminkin puolin.

submies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

lottovoittamaton kirjoitti:

Lähes mahdottoman yhdistelmän takia.

Plussat: olen töissäkäyvä, keskustelutaitoinen, huumorintajuinen ja elämäntavatkin ovat kunnossa.

Miinukset: olen seksuaalisesti alistuva (ja lisäksi alle 175cm). Tykkäisin että nainen vie, suhteen ollessa muilta osin tasa-arvoinen.

Jotta suhde toimisi, naisen tulisi olla ainakin jossain määrin seksuaalisesti dominoiva...ja sen lisäksi fiksu, mukava ja ehkä liikunnallinenkin.

Kuvattuja naisia ei ole juuri olemassa, ja mikäli olisi, puhuttaisiin fantasiahahmosta josta kilpailisi valtava joukko miehiä.

Todennäköisyys että löytäisin sopivan naisen ja tämä kiinnostuisi minusta on verrattavissa lottovoittoon. Siksi olen luovuttanut ja keskityn muihin asioihin.

 

Ei kai nyt seksuaalisesti dominoivasta naisesta kilpaile suuri joukko miehiä! Sub-miehet lienevät harvinaisia

Eivät ole harvinaisia.

Naisesta voi tuntua siltä. Ehkä olet antanut heille pakit koska alitajuisesti vaistosit alistuvaisuuden, tiedostamatta asiaa. Tai sitten olette harrastaneet seksiä mutta mies on tajunnut että haluat hänen vievän, ja heppu on tehnyt parhaansa.

Sub-miehiä on todella paljon. Kysy keneltä tahansa maksulliselta mitä aina kysytään (sitä mitä ei kotona saa, eli juurikin dommausta).

No mä olen dominoiva nainen, ja mulla on ihan kohtuullinen otanta miehistä. Vain yhden olen randomisti tavannut, joka oli kiinnostunut tutkimaan seksuaalisuuttaan siltä sub-puolelta. Kaikki muut olivat siltä osalta ihan neitseitä, ja halusivat pysyäkin sellaisina.

Ehkä miehet sitten haluavat kokeilla sitä kerran, anonyymisti maksullisella, mutta tulla pannuksi on jo parisuhteessa liikaa suurimmalle osalle miehiä. Vaikka voisin sillä lailla tuottaa ihan järjen vievää nautintoa, mutta sille täytyy antautua.

Vierailija kirjoitti:

Se on outoa kun näin kokemattomana neljääkymmentä lähestyvänä pitäisi olla mies, no ei kyllä siltä tunnu vaan tunnen itseni aivan pojaksi vieläkin. Tätäkö se naisenpuute teettää, ei pojasta tule miestä. Sitten joku päivä sitä järkyttyy, kun peilistä katsoo pappa.

Sinun pitää löytää joku meistä nelikymppisistä tyttösistä. ;) Hyvällä lykyllä ei vanheta ollenkaan!

Miten sen nyt ottaa. Jos nuorempana halusin kauheasti, mutta pettymysten kautta en enää oikeastaan edes halua, lasketaanko? Kaipa siinä päähän tuli joku lukko, pitäkää tunkkinne. Sinällään koomista, että nyt olisi kyllä kysyntää kun kaikenmaailman eronneet epätoivoissaan heti kimpussa ja ilmeisesti hieman nuorempaakin väkeä kiinnostaisi. Mutta en vaan enää kykene innostumaan asiasta, kaipa en saa itselleni uskoteltua että olisivat tosissaan kun ei ne ennenkään ole olleet.

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen 28 kirjoitti:

Koska pidän eläimistä mutta en koe minkäänlaista halua hankkia lapsia, ja lapsia pitäisi oikeasti toivoa ennen kun niitä alkaa yrittää hankkia.. Ja niin tuo asenteesi kertookin jo kaiken sinusta, etpä taida olla empaattinen millään elämäsi tasolla.

Ei tässä ketjussa ole tarkoitus olla empaattinen, vaan ratkaista ongelmia.

Eipä ollu sekään. Tarkoitus oli kertoa syitä ikisinkkuudelle.

Ikisinkkuus-kerrontaan parempi vastaus on yritys ratkaista ongelmaa, kuin löysä empatisointi jolla  ikisinkkuus ei muutu mihinkään.

Ei, vaan oikea vastaus on tosiaan pelkkä kokemuksien vaihto. Tiedän, että teillä miehillä on kiva tarve päästä pätemään ja haluatte jakaa ”varmoja ratkaisuja”, mutta aloitus tosiaan pyysi pelkkiä kertomuksia.

Ongelmiin on aina ratkaisu. Ehkä naisten pitäisi vähemmän puhua nykyajan eufemismeilla kuten "haaste", ja myöntää että nyt on ongelma käsillä "Ikisinkkuus on kestänyt ja kestänyt ja viimeinen päiväys lähestyy". Kun ongelma on myönnetty ja määritelty, sitä voidaan analysoida tarkemmin:

"Mitä turhia vaatimuksia olen asettanut miehille?"

"Mistä vaatimuksista en voi luopua?"

"Mitkä vaatimukseni ovat aidosti minun ja elämäni kannalta tärkeitä?"

"Mitkä vaatimukset olen adoptoinut viiteryhmiltäni, esimerkiksi siksi kun kaikkien kaverienikin miehet ovat jotain, tai siksi kun siitä on puhuttu jo teini-ikäisestä lähtien että sellainen ja sellainen mies tarvitaan?"

Tämän jälkeen voidaan alkaa hahmotella toimintakenttää (= tarjolla olevat miehet) sekä miettiä miten parhaiten saavutetaan maksimaalinen vaikutus toimintakentässä.

Joo ihan sama mitä syväluotaavia ratkaisuja sinä keksit, mutta kun tosiaan ap kyseli ihmisten kokemuksia eikä ratkaisuja näihin ongelmiin, niin sun teksti menee aivan asian vierestä ja kuuluu johonkin toiseen ketjuun.

-eri

Ai naiset eivät siis koe ikisinkkuutta minkäänlaisena ongelmana, vaan kaikki tähän ketjuun kirjoittaneet naiset ovat nykyiseen tilanteeseensa tähdänneetkin jo teini-ikäisestä lähtien? Kaikki ovat tienneet jo lukiossa, että "minusta tulee loppuelämäksi ikisinkku ja se on tosi jees ja sitä oon aiiina halunnut"?

..

..

..

..

..

.

Koska jos näin nimittäin ei ole, niin ketjun naisten olisi syytä tunnustaa ongelman olemassaolo ja etsiä ratkaisuja mitä pikimmin.

No tuossa sulle, perustin sulle oman ketjun minne voit mennä näitä kertomaan, niin voidaan pitää tää ketju asiassa:

https://www.vauva.fi/keskustelu/3221017/naisten-ongelmat-ja-ratkaisut-n…

Koska en usko että voisin löytää miehen, jota rakastaisin tarpeeksi ja joka rakastaisi minua tarpeeksi. En vain usko, että voisin saada suhdetta toimimaan

Vierailija kirjoitti:

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen 28 kirjoitti:

Koska pidän eläimistä mutta en koe minkäänlaista halua hankkia lapsia, ja lapsia pitäisi oikeasti toivoa ennen kun niitä alkaa yrittää hankkia.. Ja niin tuo asenteesi kertookin jo kaiken sinusta, etpä taida olla empaattinen millään elämäsi tasolla.

Ei tässä ketjussa ole tarkoitus olla empaattinen, vaan ratkaista ongelmia.

Eipä ollu sekään. Tarkoitus oli kertoa syitä ikisinkkuudelle.

Ikisinkkuus-kerrontaan parempi vastaus on yritys ratkaista ongelmaa, kuin löysä empatisointi jolla  ikisinkkuus ei muutu mihinkään.

Ei, vaan oikea vastaus on tosiaan pelkkä kokemuksien vaihto. Tiedän, että teillä miehillä on kiva tarve päästä pätemään ja haluatte jakaa ”varmoja ratkaisuja”, mutta aloitus tosiaan pyysi pelkkiä kertomuksia.

Ongelmiin on aina ratkaisu. Ehkä naisten pitäisi vähemmän puhua nykyajan eufemismeilla kuten "haaste", ja myöntää että nyt on ongelma käsillä "Ikisinkkuus on kestänyt ja kestänyt ja viimeinen päiväys lähestyy". Kun ongelma on myönnetty ja määritelty, sitä voidaan analysoida tarkemmin:

"Mitä turhia vaatimuksia olen asettanut miehille?"

"Mistä vaatimuksista en voi luopua?"

"Mitkä vaatimukseni ovat aidosti minun ja elämäni kannalta tärkeitä?"

"Mitkä vaatimukset olen adoptoinut viiteryhmiltäni, esimerkiksi siksi kun kaikkien kaverienikin miehet ovat jotain, tai siksi kun siitä on puhuttu jo teini-ikäisestä lähtien että sellainen ja sellainen mies tarvitaan?"

Tämän jälkeen voidaan alkaa hahmotella toimintakenttää (= tarjolla olevat miehet) sekä miettiä miten parhaiten saavutetaan maksimaalinen vaikutus toimintakentässä.

Mutta kun tässä ei kaivattu niitä ratkaisuja! Oliko sulla jo koulussa vaikeuksia pysyä tehtävänannossa?

Mielestäni uskomatonta itsepetosta väittää, että kirjoittaa tällaiseen ketjuun, jos ei alitajuntaisesti koe todella isoa ongelmaa ikisinkkuudestaan. Itse voin myöntää täysin että sinkkuuden pitkittyminen on minulle ongelma. Sen sijaan naisilla vaikuttaa ketjussa olevan kova tarve valehdella. Nainen, joka on hyväksynyt ikisinkkuutensa jo parikymppisenä, ei kirjoittele pariutumisensa hankaluuksista vauvapalstalla kolmi-nelikymppisenä. Eikä varsinkaan osallistu ketjuun nimeltä "Sinä joka olet luovuttanut kumppanin etsinnässä". En ymmärrä miten näin päivänselvää asiaa on edes mahdollista valehdella itselleen: nainen, joka on tähän ketjuun kirjoittanut omakohtaisia kokemuksia, ei ole alitajunnassaan ollenkaan sinut sen kanssa mikä on tilanne. Todellisuudessa se raastaa häntä todella paljon, ja aiheuttaa mahdollisesti jotain fyysisiä tai psyykkisiä sivuoireita, jos nainen ei kuitenkaan halua tilannetta ääneen sanoa ja kohdata suoraan.

Tästä syystä, todellisuudessa juuri tuo minun ongelmanratkaisulähtöinen tapa käsitellä menee juuri ketjun ytimeen. Siihen, mikä tämän ketjun todellinen tarkoitus on sen osallistujille.

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen 28 kirjoitti:

Koska pidän eläimistä mutta en koe minkäänlaista halua hankkia lapsia, ja lapsia pitäisi oikeasti toivoa ennen kun niitä alkaa yrittää hankkia.. Ja niin tuo asenteesi kertookin jo kaiken sinusta, etpä taida olla empaattinen millään elämäsi tasolla.

Ei tässä ketjussa ole tarkoitus olla empaattinen, vaan ratkaista ongelmia.

Eipä ollu sekään. Tarkoitus oli kertoa syitä ikisinkkuudelle.

Ikisinkkuus-kerrontaan parempi vastaus on yritys ratkaista ongelmaa, kuin löysä empatisointi jolla  ikisinkkuus ei muutu mihinkään.

Ei, vaan oikea vastaus on tosiaan pelkkä kokemuksien vaihto. Tiedän, että teillä miehillä on kiva tarve päästä pätemään ja haluatte jakaa ”varmoja ratkaisuja”, mutta aloitus tosiaan pyysi pelkkiä kertomuksia.

Ongelmiin on aina ratkaisu. Ehkä naisten pitäisi vähemmän puhua nykyajan eufemismeilla kuten "haaste", ja myöntää että nyt on ongelma käsillä "Ikisinkkuus on kestänyt ja kestänyt ja viimeinen päiväys lähestyy". Kun ongelma on myönnetty ja määritelty, sitä voidaan analysoida tarkemmin:

"Mitä turhia vaatimuksia olen asettanut miehille?"

"Mistä vaatimuksista en voi luopua?"

"Mitkä vaatimukseni ovat aidosti minun ja elämäni kannalta tärkeitä?"

"Mitkä vaatimukset olen adoptoinut viiteryhmiltäni, esimerkiksi siksi kun kaikkien kaverienikin miehet ovat jotain, tai siksi kun siitä on puhuttu jo teini-ikäisestä lähtien että sellainen ja sellainen mies tarvitaan?"

Tämän jälkeen voidaan alkaa hahmotella toimintakenttää (= tarjolla olevat miehet) sekä miettiä miten parhaiten saavutetaan maksimaalinen vaikutus toimintakentässä.

Mutta kun tässä ei kaivattu niitä ratkaisuja! Oliko sulla jo koulussa vaikeuksia pysyä tehtävänannossa?

Mielestäni uskomatonta itsepetosta väittää, että kirjoittaa tällaiseen ketjuun, jos ei alitajuntaisesti koe todella isoa ongelmaa ikisinkkuudestaan. Itse voin myöntää täysin että sinkkuuden pitkittyminen on minulle ongelma. Sen sijaan naisilla vaikuttaa ketjussa olevan kova tarve valehdella. Nainen, joka on hyväksynyt ikisinkkuutensa jo parikymppisenä, ei kirjoittele pariutumisensa hankaluuksista vauvapalstalla kolmi-nelikymppisenä. Eikä varsinkaan osallistu ketjuun nimeltä "Sinä joka olet luovuttanut kumppanin etsinnässä". En ymmärrä miten näin päivänselvää asiaa on edes mahdollista valehdella itselleen: nainen, joka on tähän ketjuun kirjoittanut omakohtaisia kokemuksia, ei ole alitajunnassaan ollenkaan sinut sen kanssa mikä on tilanne. Todellisuudessa se raastaa häntä todella paljon, ja aiheuttaa mahdollisesti jotain fyysisiä tai psyykkisiä sivuoireita, jos nainen ei kuitenkaan halua tilannetta ääneen sanoa ja kohdata suoraan.

Tästä syystä, todellisuudessa juuri tuo minun ongelmanratkaisulähtöinen tapa käsitellä menee juuri ketjun ytimeen. Siihen, mikä tämän ketjun todellinen tarkoitus on sen osallistujille.

Minusta on järkevää ajatella niin, että jos on kyseessä ongelma, siihen kannattaa harkita ratkaisuja. Paitsi jos on ihan todella luovuttanut. Kuulostaa vain siltä, että moni ei olisi niin luovuttanut, jos olisi jokin ratkaisu tilanteeseen. Välttämättä yksinäisyys ei ole mikään suuri ongelma itsessään, jos sen on hyväksynyt ja siihen on sopeutunut, eikä se välttämättä raasta mitenkään sen syvemmin. Mutta varmasti aika harva ei vaihtaisi tilannettaan, jos siihen löytyisi järkevä ratkaisu. Useimmin ongelma onkin siinä, että eri keinoista ja suhtautumisista huolimatta mitään ei ole tapahtunut. Se 10-20-30 vuotta sopivan kumppanin puuttumista ei mene mitenkään tasaisesti, vaan tietenkin siinä on kaiken aikaa jotakin ratkaisun etsintää tekeillä. Ja asioita miettii. Ratkaisevaa minusta onkin se, osaako asettua tilanteeseensa tyytyväisenä riippumatta siitä, millainen se on, vai onko siinä ahdistunut ja kokeeko kaiken aikaa pahaa mieltä.

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

perhettä toivova m36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen 28 kirjoitti:

Koska pidän eläimistä mutta en koe minkäänlaista halua hankkia lapsia, ja lapsia pitäisi oikeasti toivoa ennen kun niitä alkaa yrittää hankkia.. Ja niin tuo asenteesi kertookin jo kaiken sinusta, etpä taida olla empaattinen millään elämäsi tasolla.

Ei tässä ketjussa ole tarkoitus olla empaattinen, vaan ratkaista ongelmia.

Eipä ollu sekään. Tarkoitus oli kertoa syitä ikisinkkuudelle.

Ikisinkkuus-kerrontaan parempi vastaus on yritys ratkaista ongelmaa, kuin löysä empatisointi jolla  ikisinkkuus ei muutu mihinkään.

Ei, vaan oikea vastaus on tosiaan pelkkä kokemuksien vaihto. Tiedän, että teillä miehillä on kiva tarve päästä pätemään ja haluatte jakaa ”varmoja ratkaisuja”, mutta aloitus tosiaan pyysi pelkkiä kertomuksia.

Ongelmiin on aina ratkaisu. Ehkä naisten pitäisi vähemmän puhua nykyajan eufemismeilla kuten "haaste", ja myöntää että nyt on ongelma käsillä "Ikisinkkuus on kestänyt ja kestänyt ja viimeinen päiväys lähestyy". Kun ongelma on myönnetty ja määritelty, sitä voidaan analysoida tarkemmin:

"Mitä turhia vaatimuksia olen asettanut miehille?"

"Mistä vaatimuksista en voi luopua?"

"Mitkä vaatimukseni ovat aidosti minun ja elämäni kannalta tärkeitä?"

"Mitkä vaatimukset olen adoptoinut viiteryhmiltäni, esimerkiksi siksi kun kaikkien kaverienikin miehet ovat jotain, tai siksi kun siitä on puhuttu jo teini-ikäisestä lähtien että sellainen ja sellainen mies tarvitaan?"

Tämän jälkeen voidaan alkaa hahmotella toimintakenttää (= tarjolla olevat miehet) sekä miettiä miten parhaiten saavutetaan maksimaalinen vaikutus toimintakentässä.

Joo ihan sama mitä syväluotaavia ratkaisuja sinä keksit, mutta kun tosiaan ap kyseli ihmisten kokemuksia eikä ratkaisuja näihin ongelmiin, niin sun teksti menee aivan asian vierestä ja kuuluu johonkin toiseen ketjuun.

-eri

Ai naiset eivät siis koe ikisinkkuutta minkäänlaisena ongelmana, vaan kaikki tähän ketjuun kirjoittaneet naiset ovat nykyiseen tilanteeseensa tähdänneetkin jo teini-ikäisestä lähtien? Kaikki ovat tienneet jo lukiossa, että "minusta tulee loppuelämäksi ikisinkku ja se on tosi jees ja sitä oon aiiina halunnut"?

..

..

..

..

..

.

Koska jos näin nimittäin ei ole, niin ketjun naisten olisi syytä tunnustaa ongelman olemassaolo ja etsiä ratkaisuja mitä pikimmin.

Ei mitään ratkaisuja välttämättä ole - eli yksin mennään katkeraan loppuun asti ;)

Iän myötä ei enää niin ole väliäkään, sillä monesti harmittaa nimenomaan se, miten nuoruus ja nuori aikuisuus on mennyt eli miten tähän pisteteeseen on päädytty ja mikä olisi kuitenkin voinut olla se vaihtoehto, jos ja jos...

- eli taaksepäin katsoessa harmittaa enemmän ja nykytilaan ja sen lopullisuuteen on jo vähän niinkuin tyytynyt.

Kuulehan jankkaaja, aloitit tämän paasauksen kommentoimalla ilkeästi toisen kotieläintä ja sitten aloit julistaa sitä, kuinka täällä pitää keksiä ratkaisuja kaikkien ongelmiin. Niin menisit nyt juttelemaan niistä ongelmista ja ratkaisuista sinne, minne se kuuluu. Muuten täällä haluttiin vaan saada avata sydäntään ja kuulla vertaistukea, eikä jengiä kiinnosta että joku tulee näsäviisastelemaan toisen sydänverellä kirjoitetuille viesteille, vaikka kuinka se näsäviisastelija mielestään oikessa olisikin. Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ujo, en yksinkertaisesti osaa tehdä aloitetta tai näyttää kiintymystäni toisiin ihmisiin fyysisesti, joten naiset eivät ymmärrä minun olevan kiinnostuneita heistä. Pidän kyllä ihmisistä, minulla on paljon kavereita ja nautin heidän seurastaan, mutta käyttäydyn samalla tavalla sekä miehiä että naisia kohtaan. En ole myöskään tarpeeksi komea, että naiset puolestaan tekisivät aloitteen minua kohtaan. Pari varattua naiskaveria on jopa huomautellut, että miksi en näytä ikinä yrittävän iskeä tai flirttailla kenenkään kanssa.

No miksi se aloite pitäisi tehdä juuri fyysisesti? Paljon tyylikkäämpää on sanallinen lähestyminen. Ei nyt tietty mitkään one-linerit tai ulkonäön kehuminen tms latteudet, mutta kai sitä voi tilanteen mukaan ihan sanoa olevansa kiinnostunut toisesta?

Itse olen nainen ja tehnyt itse kaikki johonkin etenemiseen johtaneet aloittaneet elämässäni - niin miesten kuin töidenkin suhteen. Enkä ole ikinä lähtenyt liikkeelle fyysisyydestä.

Koska olen ujo, niin tuollainen suora toisen ihmisen lähestyminen ei valitettavasti onnistu. Tuo takia pitäisi saada ensin jotain vihreitä valoja kiinnostumisesta, ennen kuin uskallan tehdä sen kriittisen lähestymisen. Kevyt fyysinen kosketus, vartalon asennointi ja katseet ovat mielestäni se helpoin ja luonnollisin keino kiinnostuksen osoittamiseen, mutta itseltäni nuo eivät tule jostain syystä luonnostaan.

Joo hei, ujo se olen minäkin! Mutta siksi juuri itselle on aina ollut helpointa hoitaa asia suorasukaisesti, en kestä sellaista vihjailevaa ehkä-meininkiä yhtään. On tosi epävarma ja epämukava olo, jos itseä kiinnostaa ja toisen ajatuksista ei ihan tiedä, joten mieluummin kysyn kuin jään kiemurrellen odottelemaan mitään liikennevaloja.

Tökeröstihän se kysymys saattaa ulos tulla, kun pelottaa niin paljon, mutta suurin osa ihmisistä on ihan empatiaan pystyviä (vaikkei tätä palstaa lukiessa uskoisikaan!) ja kykenee samastumaan kysyjän asemaan. Aika varmasti KUKAAN ei ole immuuni hermostukselle, kun kyseessä on jokin oikeasti itselle merkittävä asia. Ja voihan sitä vaikka ihan sanoa, että jännittää? Itse ainakin kerron kaikki fiilikset aika avoimesti ääneen, koska jännittää vain enemmän yrittää esittää jotain tosi smoothia, mutta toisaalta näin päin (eli naisena) se on ehkä jotenkin sosiaalisesti sallitumpaa kuin miehille (mikä on kyllä tosi typerää).

Tsemppiä! Ei ne naiset sua elävältä syö, selviät kyllä hengissä! 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 37v mies, ja haluaisin perhettä jonkun naisen kanssa ja muuttaa johonkin kivaan landepaikkaan vaikka Varsinaissuomessa. Voisi kasvattaa vihanneksia kasvihuoneissa myyntiin, ja tehdä lisätienesteiksi omaa alani töitä toiminimellä. Naisenkin tarttis jotain tehdä.

Tällaista haluavia naisia ei kuitenkaan löydy, ei varsinkaan kun en ole mikään pitkä-tumma-komea hurmuri, vaan vaaleatukkainen-tylsännäköinen-keskipituutta lyhyempi ja luonteeltakin nörtti.

Ja minä taas olen 35, asun ja haluan jatjossakin asua ulkomailla miljoonakaupungissa kerrostaloasunnossa. Haluan tehdä päivätöitä, käydä viikonloppuisin joskus matkoilla, nukkua pitkään, nauttia hyvästä ruoasta, vaeltaa jne. Enkä minäkään löydä ketään, koska en ole pitkä ja laiha huippumalli. Eli samat ongelmat kumpaisellakin sukupuolella - on vaikeaa kohdata itselleen sopivin henkilö.

Haluat elää helposti ja hedonistisesti ja silleen että yhteiskunta takaa sinulle miesten selkänahasta kaiken city-pöhinän.

Yhteiskunta takaa miesten selkänahasta city-pöhinän? Haluaisitko vähän avata tätä?

Miten minun pitäisi mielestäsi elää?

Ilman tukia. Kuten kaikki muutkin. Ainakin terveet.

-eri