Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka olet luovuttanut kumppanin etsinnässä
...kerro miksi näin kävi?
ps. tämä ei ole teille jotka ette halua kumppania, vaan ihmisille jotka haluaisivat mutta eivät usko löytävänsä/saavansa (oikeanlaista).
Kommentit (569)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luovutin, koska miehillä (ja sama varmaan naisilla) tuntuu olevan niin tarkat kriteerit, etten voi niitä kaikkia mitenkään täyttää. Ulkonäkö pitää olla tietynlainen pituuden, painon, hiustyylin jne suhteen, pelkkä normaalipainoinen tai pitkähiuksinen ei riitä. Harrastusten ja kiinnostuksenkohteiden pitää olla prikulleen samat, pyöräily ja uinti ei kelpaa, pitää käydä salilla ja juoksulenkillä. Erilainen musiikkimaku on kauhistus, samoin jos luet erilaisia kirjoja tai tykkäät erilaisista leffoista. Tuntuvat etsivän itsensä peilikuvaa... huoh
Tämä sali on joku kuningaslaji mitä pitää oikeasta kaikkien harrastaa. Se, että harrasta sitä lintubongausta on ok että vastapuoli ei harrasta sitä tai sit juurikin harrastat tuota uintia, niin on ok sekin että vastapuoli ei sitä harrasta, mutta anna olla jos se käy salilla niin sinunkin pitää käydä.
Kaikkien pitäisikin käydä salilla. Toki, toki, muitakin hyviä liikuntamuotoja on, mutta sali on tehokkaampi lihaskunnolle ja muodoille kuin kaikki muut. Sitä vartenhan se on ylipäätään keksitty ja kehitetty. Kaikki tosissaan urheilevat käyvät salilla urheilun lisäksi. Etenkin kun ikää tulee lisää, niin salin tarve korostuu.
Itselleni siitä on tosiaan tullut ehdoton kriteeri, jos nainen ei käy salilla niin minua ei kiinnosta.
Sorry ohiksesta.
Eikä ole koskaan tullut mieleen, että tuo ehdoton kriteeri karkottaa kaikki fiksut naiset?
- salilla itse käyvä nainen-
Kuinka fiksu voit olla, jos luulet että joku mistä et tiedä, voisi karkoittaa sinut?
Oikeastiko luulet, että asenteesi ei näy arjessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotkut tulevat tänne haukkumaan muiden vastauksia ja antamaan jotain neuvoja? Jos henkilö sanoo, ettei saa sellaista kuin haluaa ja on mieluummin ilman, miksi siihen tulee jotkut vänkäämään että pitäisi laskea rima? Kerran henkilö jo sanoi, että valitsee mieluummin olla ilman!
Itse olen ihastunut elämässäni kolme kertaa. Ensimmäinen ghostasi jokusen kuukauden tapailun jälkeen, kaksi seuraavaa eivät olleet kiinnostuneita minusta. Ilman tunteita en suhteeseen rupea (kokeilin tätä nuorempana ja tyhmempänä ja teimme kumppanin kanssa toisemme ihan hulluiksi) ja kun tunteita ei juuri synny, olen sitten yksin. Parisuhde ei ole mikään elämisen edellytys, joten en todellakaan huoli ketään vain muodon vuoksi.
Suren toki, etten ihastu helpommin.
N34
Alat ihastua, kun hyväksyt sen ettet ole kummoinen itsekään etkä ansaitse mitään spesiaalia.
Sama pätee miehiinkin. Miksette hyväksy sitä ettette ole kummoista ettekä ansaitse mitään speciaalia ja lähesty niitä ns. Tonnikeijuja tai niitä ei suosittuja joita te täällä jaksatte haukkua?
No itse kyllä kelpuutankin sellaisen terveellisissä mitoissa olevan tonnikeijun. En osaa määritellä tarkkaa rajaa, mutta luulisin että kaikki osaa mielessään arvioida missä kohtaa nainen muuttuu terveellisyyden rajoissa olevasta tonnikeijusta 110%:sen varmaksi diabeetikoksi ja sydäntautipotilaaksi, joka kuolee 55-vuotiaana.
Minulle kelpaa tonnikeiju, joka on paljon lihavampi kuin naiset kenelläkään kaverillani. Mutta minulle ei kelpaa takuuvarma sydäntautidiabeetikko tonnikeiju.
t. M37/ 174cm/ 76kg
En ole luovuttanut toivosta, mutta olen sopeutunut ajatukseen, että tulen luultavasti elämään loppuikäni yksin ja lapsettomana. Täytin juuri 40v ja olen juuri sitä tyyppiä, josta kaikki vauvasta vaariin pitävät, viihtyvät seurassa ja ihmettelevät, miten ei ole osunut ketään kohdalle. Eipä vain ole. Nuorena olin siro, lyhyt ja pitkätukkainen ja enemmän sellainen herttaisen näköinen kuin "kaunis". Myöhemmin pulleampi mutta muuten samanlainen. Olen aina näyttänyt ikäistäni nuoremmalta, nuorena siitä oli haittaa, nyt ehkä jo etua. Olen aina ollut enemmän runotyttö kuin biletyttö, ja työnikin puolesta törmään harvemmin uusiin miehiin. Olen kuitenkin sosiaalinen, ystävällinen, terve, taloudellisesti hyvin toimeentuleva, elän kiinnostavaa ja tätä perheen puuttumista lukuunottamatta erittäin hyvää elämää, olen yleisesti ottaen onnellinen ja tyytyväinen.
Muuta syytä yksin jäämiseen ei oikeastaan tule mieleen, kuin että en ole koskaan ollut aktiivinen itse etsimään, enkä ole viettänyt aikaa paikoissa, joissa pyritään hakemaan seuraa. Eikä ole ilmeisesti sattunut sitä sopivaa kohdalle. Taisin olla nuorena liian innokas sitoutumaan, eivätkä ikätoverit kiinnostuneet vaan halusivat viettää vapaata elämää, ja sitten kun rauhoittuivat, ottivat tietysti nuorempia naisia puolisoikseen. Nykyään taas kaikilla on jo perheet, eikä vauvavaihe varmasti kiinnosta enää. Ikähaarukalla +-10 vuotta on vaikea löytää ketään, ja sitä vanhempaa en oikeastaan edes halua, ellei tosissaan satu joku ihan spesiaali tapaus eteen.
Sellaisia kriteereitä minulla ei ole, joista aina puhutaan; minua ei haittaisi lyhempi tai pulleampi mies, alempi koulutustaso tai vastaavat jutut myöskään. Kun olisi vain kunnollinen elämäntavoiltaan, ystävällinen ja kiva ihminen jonka seurassa viihtyisin ja samanhenkinen, olisin oikein tyytyväinen. Mitä en elämääni halua, on päihdeongelmainen, narsistinen, väkivaltainen, pettävä, itsetuhoinen mies. Viihdyn hyvin yksinänikin, en tahdo varsinkaan enää tässä vaiheessa elämää heikentää elämänlaatuani.
Joskus vain käy näin. Tuntuu siltä, että lapsettomaksi jäämisen suru on loppujen lopuksi suurempi kuin se, että jään ilman puolisoa. Koetan ajatella lapsen etua siinä, että en ole lähtenyt hankkimaan lasta yksinäni, vaikka kaikki vaihtoehdot toki tähän mennessä on tarkkaan harkittu joka taholta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Urologille pääsee yksityiselle ihan ottamalla puhelimen käteen ja varaamalla ajan, ja iskemällä taalat tiskiin. :)
Ei ainakaan Mehiläisessä päässyt, piti olla lähete.
Okei, näköjään Googlettelin sitten vähän hätäisesti. Ei tokikaan ole omaa kokemusta kun en ole mies. Saisikohan yksityiseltä lääkäriltä paremmin sen lähetteen? Ainakaan työterveyslääkärin asia se ei ole.
Miksei muka työterveyslääkäri voisi kirjoittaa lähetettä urologille? Tietenkin voi. Ei vain viitsi. Koska raja-arvot. :)
Kaipa se on pakko käydä esim Mehiläisen yleislääkärillä jotta saisi lähetteen Mehiläisen urologille. Turhan hankalaa mielestäni. Ja kallista! Ehkä vähän myöhäistä tässä iässä...
Niin mun ajatus meni siis niin että ei kai ne erektio-ongelmat sille työterveyslääkärille kuitenkaan kuulu. Tai sitten sulla on tosi hyvä diili työnantajan kanssa. Mun soppareissa ei ole voinut hoitaa alapääasioitaan tt-lääkärillä. Mutta varmin reitti varmasti olisi mennä yksityisen kautta kokonaan, vaikka maksaahan se toki. Mutta veikkaan, että kun sen seisokin saa kondikseen niin vaikka siitä olisikin sulle vain omaa iloa, niin siinä vaiheessa varmaan se olisi sen rahan arvoinen panostus.
Olen pitkä, kaunis, -akateemisesti koulutettu nainen.Minusta kiinnostuneita ovat vain kaljamahaiset, lyhyet miehet Ei kiitos, mieluummin ilman, kuin läskin ja pätkän miehen kanssa.U ulkonäkö kertoo elämäntavoista ja myöskään lyhyys ei sytytä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole luovuttanut toivosta, mutta olen sopeutunut ajatukseen, että tulen luultavasti elämään loppuikäni yksin ja lapsettomana. Täytin juuri 40v ja olen juuri sitä tyyppiä, josta kaikki vauvasta vaariin pitävät, viihtyvät seurassa ja ihmettelevät, miten ei ole osunut ketään kohdalle. Eipä vain ole. Nuorena olin siro, lyhyt ja pitkätukkainen ja enemmän sellainen herttaisen näköinen kuin "kaunis". Myöhemmin pulleampi mutta muuten samanlainen. Olen aina näyttänyt ikäistäni nuoremmalta, nuorena siitä oli haittaa, nyt ehkä jo etua. Olen aina ollut enemmän runotyttö kuin biletyttö, ja työnikin puolesta törmään harvemmin uusiin miehiin. Olen kuitenkin sosiaalinen, ystävällinen, terve, taloudellisesti hyvin toimeentuleva, elän kiinnostavaa ja tätä perheen puuttumista lukuunottamatta erittäin hyvää elämää, olen yleisesti ottaen onnellinen ja tyytyväinen.
Muuta syytä yksin jäämiseen ei oikeastaan tule mieleen, kuin että en ole koskaan ollut aktiivinen itse etsimään, enkä ole viettänyt aikaa paikoissa, joissa pyritään hakemaan seuraa. Eikä ole ilmeisesti sattunut sitä sopivaa kohdalle. Taisin olla nuorena liian innokas sitoutumaan, eivätkä ikätoverit kiinnostuneet vaan halusivat viettää vapaata elämää, ja sitten kun rauhoittuivat, ottivat tietysti nuorempia naisia puolisoikseen. Nykyään taas kaikilla on jo perheet, eikä vauvavaihe varmasti kiinnosta enää. Ikähaarukalla +-10 vuotta on vaikea löytää ketään, ja sitä vanhempaa en oikeastaan edes halua, ellei tosissaan satu joku ihan spesiaali tapaus eteen.
Sellaisia kriteereitä minulla ei ole, joista aina puhutaan; minua ei haittaisi lyhempi tai pulleampi mies, alempi koulutustaso tai vastaavat jutut myöskään. Kun olisi vain kunnollinen elämäntavoiltaan, ystävällinen ja kiva ihminen jonka seurassa viihtyisin ja samanhenkinen, olisin oikein tyytyväinen. Mitä en elämääni halua, on päihdeongelmainen, narsistinen, väkivaltainen, pettävä, itsetuhoinen mies. Viihdyn hyvin yksinänikin, en tahdo varsinkaan enää tässä vaiheessa elämää heikentää elämänlaatuani.
Joskus vain käy näin. Tuntuu siltä, että lapsettomaksi jäämisen suru on loppujen lopuksi suurempi kuin se, että jään ilman puolisoa. Koetan ajatella lapsen etua siinä, että en ole lähtenyt hankkimaan lasta yksinäni, vaikka kaikki vaihtoehdot toki tähän mennessä on tarkkaan harkittu joka taholta.
"Sellaisia kriteereitä minulla ei ole, joista aina puhutaan; minua ei haittaisi lyhempi tai pulleampi mies, alempi koulutustaso tai vastaavat jutut myöskään."
Entäs oliko tällaisia kriteerejä silloin kun olit nuorempi?
Kiinnostuitko silloinkin kunnollisista, ystävällisistä ja kivoista miehistä vai kenties jännittävämmistä renttutaiteilijoista tms?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ujo, en yksinkertaisesti osaa tehdä aloitetta tai näyttää kiintymystäni toisiin ihmisiin fyysisesti, joten naiset eivät ymmärrä minun olevan kiinnostuneita heistä. Pidän kyllä ihmisistä, minulla on paljon kavereita ja nautin heidän seurastaan, mutta käyttäydyn samalla tavalla sekä miehiä että naisia kohtaan. En ole myöskään tarpeeksi komea, että naiset puolestaan tekisivät aloitteen minua kohtaan. Pari varattua naiskaveria on jopa huomautellut, että miksi en näytä ikinä yrittävän iskeä tai flirttailla kenenkään kanssa.
Niin, ei tietysti tarvitse flirttailla kenelle tahansa, mutta jos oikeasti haluaisit edetä jonkun naisen kanssa, pitäisi mennä friendzonelta mies-naisasteelle.
Tiedän, että pitäisi, mutta en tiedä miten. Tuntuu jotenkin tosi vieraalta ja tunkeilevalta, että alkais koskettelemaan toista tai lähentelemään. En halua tehdä muiden seurassani olevien oloa epämukavaksi.
No ei tarvi iholle tulla, riittää katsoa vähän pidempään silmiin ja hymyillä. :)
Etkö voi ehdottaa jtn yhdesätekemistä, kahville menoa tms, jos et uskalla treffit-termiä käyttää? :D
Sehän tässä on ongelma, etten uskalla ujona poikana suoraan ehdottaa, jos en saa mitään kiinnostuksen varmistavaa rohkaisua naisen suunnalta. Naiset eivät puolestaan sitä anna, kun en osaa flirttailla ja näyttää olevani kiinnostunut heistä. Luultavasti joku nainen on joskus minusta kiinnostunut, mutta näytän kylmältä ja epäkiinnostuneelta ulospäin, vaikka sisälläni myrskyää. Siinä sitten odotetaan molemmat omissa asemissamme, josko toinen tekisi ensimmäisen liikken ja antaisi merkin hyökkäykselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen pitkä, kaunis, -akateemisesti koulutettu nainen.Minusta kiinnostuneita ovat vain kaljamahaiset, lyhyet miehet Ei kiitos, mieluummin ilman, kuin läskin ja pätkän miehen kanssa.U ulkonäkö kertoo elämäntavoista ja myöskään lyhyys ei sytytä
Täyttä potaskaa.
Jos olisit kaunis, 101% varmuudella sinusta kiinnostuisivat myös pitkät ja komeat akateemiset miehet.
Luultavasti olit kaunis nuorena, nyt rupsahtanut.
121212 kirjoitti:
"Sellaisia kriteereitä minulla ei ole, joista aina puhutaan; minua ei haittaisi lyhempi tai pulleampi mies, alempi koulutustaso tai vastaavat jutut myöskään."
Entäs oliko tällaisia kriteerejä silloin kun olit nuorempi?
Kiinnostuitko silloinkin kunnollisista, ystävällisistä ja kivoista miehistä vai kenties jännittävämmistä renttutaiteilijoista tms?
Sellaiset yleisesti hyvännäköisenä tai houkuttelevana pidetyt pojat & miehet eivät oikeastaan ole ikinä kummemmin kiinnostaneet; heistä tuli vähän leuhka käsitys ja en pitänyt sellaisista, jotka pyörittivät tyttöjä toisensa perään. Toivoin jo nuorena (varmaan liiankin nuorena) pysyvää kumppania. Taisin kiinnostua lähinnä vähän norteistä, koulukiusatuista ja niistä, joita muut tytöt pitivät vähän "noloina". Ihan tavallisista pojista, mieluummin lyhyemmistä kuin paljon itseäni pidemmistä, yhtä lailla ruipelosta kuin pullukastakin. Sellaisista, joita pidin kivoina ja lähestyttävinä, mutta olin toki nuorempana ujompi. Niilläkin pojilla taisi olla mielessä vähän toisenlaiset tytöt. Kun esimerkiksi juttelimme luokkakokouksessa alle kymmenen vuotta sitten vanhojen koulukaverien kanssa, niin tuli todettua, että jokainen tykkäsi aina siitä, joka ei tykännyt takaisin. Se oli kuin joku absurdi kierre. Ne kivat, peruskiltit, tavalliset ja mukavat pojat, joiden kanssa minusta olisi tullut hyvä pari, katselivat jo kouluaikana niitä rinnakkaisluokan pitkiä kaunottaria, joihin heillä ei ollut mitään saumaa.
Myöhemmin tuntui, että kaikki olivatkin yhtäkkiä varattuja. Jäljellä oli enää teinejä ja vanhempia miehiä, jotka alkoivat olla lähempänä oman isän ikäluokkaa. Myönnän, että siinä suhteessa olen ikärasisti, että en ole harkinnut niin paljon vanhempia miehiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon netin kautta seukannut noin 8 kertaa. Aluksi miehet ovat innoissaan. Olen kaunis, fiksu, hauska, hyvin seksikäs, naisellinen.
Hurja sexishow alkaa ja nopeasti miehet alkavat katsoa asuntoilmoituksia ja esittelevät lapsensa.
Neljännen kuukauden tiimoilla tulee ongelmia, minulla on yksi 2cm vatsamakkara, en ole riittävän taiteellinen, minulla on liikaa kavereita, en jaksa kävellä korkkareilla 3 km, en tunne Marxismia, en jaksa juopotella, en ymmärrä että miehellä ei ole minulle ikinä aikaa, luen poliittista kirjallisuutta eli olen ylimielinen, minulla on jaloissa pinnallisia verisuonia, asun korvessa (Espoo), menen nukkumaan liian aikaisin työaamuina.Nettimiehillä on kiire takaisin selaamaan kuvia, mun nää exät näyttää olevan siellä edelleen selailemassa.
Kun mikään ei riitä, tuumaan että ihan sama.
Tuo kertoo siitä millaisia miehiä valitset.
Netissä suurin osa miehistä ei saa mitään. Mutta se pieni komea, rento, sosiaalinen, itsevarma ja pelimiestaitoinen kärkijoukko saa enemmän kuin koskaan. Tälle joukolle kelpaavat naiset laajalla skaalalla - panoiksi. Sen jälkeen alkaa karsinta.
Heh, kuuleppas, pässinpää.
Tuohon porukkaan kuului 40v varhaiseläkeläinen hevari joka ei mahtunut lintsin laitteisiin, kirjastovirkailija, taksikuski, atk-työntekijä, kirjapainamon latojaduunari, kiinteistönhuoltomies, työtön maalari ja asfalttimies.
Yhdelläkään ei ollut lihaksia olla mitään kärkijoukkoa.
Olen varmaan valinnut liian pientä. Juristi tai lääkäri olisi ehkä kohdellut hoikkaa seksikästä naista paremmin. Siinä suhteessa olet oikeassa!!!
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole luovuttanut toivosta, mutta olen sopeutunut ajatukseen, että tulen luultavasti elämään loppuikäni yksin ja lapsettomana. Täytin juuri 40v ja olen juuri sitä tyyppiä, josta kaikki vauvasta vaariin pitävät, viihtyvät seurassa ja ihmettelevät, miten ei ole osunut ketään kohdalle. Eipä vain ole. Nuorena olin siro, lyhyt ja pitkätukkainen ja enemmän sellainen herttaisen näköinen kuin "kaunis". Myöhemmin pulleampi mutta muuten samanlainen. Olen aina näyttänyt ikäistäni nuoremmalta, nuorena siitä oli haittaa, nyt ehkä jo etua. Olen aina ollut enemmän runotyttö kuin biletyttö, ja työnikin puolesta törmään harvemmin uusiin miehiin. Olen kuitenkin sosiaalinen, ystävällinen, terve, taloudellisesti hyvin toimeentuleva, elän kiinnostavaa ja tätä perheen puuttumista lukuunottamatta erittäin hyvää elämää, olen yleisesti ottaen onnellinen ja tyytyväinen.
Muuta syytä yksin jäämiseen ei oikeastaan tule mieleen, kuin että en ole koskaan ollut aktiivinen itse etsimään, enkä ole viettänyt aikaa paikoissa, joissa pyritään hakemaan seuraa. Eikä ole ilmeisesti sattunut sitä sopivaa kohdalle. Taisin olla nuorena liian innokas sitoutumaan, eivätkä ikätoverit kiinnostuneet vaan halusivat viettää vapaata elämää, ja sitten kun rauhoittuivat, ottivat tietysti nuorempia naisia puolisoikseen. Nykyään taas kaikilla on jo perheet, eikä vauvavaihe varmasti kiinnosta enää. Ikähaarukalla +-10 vuotta on vaikea löytää ketään, ja sitä vanhempaa en oikeastaan edes halua, ellei tosissaan satu joku ihan spesiaali tapaus eteen.
Sellaisia kriteereitä minulla ei ole, joista aina puhutaan; minua ei haittaisi lyhempi tai pulleampi mies, alempi koulutustaso tai vastaavat jutut myöskään. Kun olisi vain kunnollinen elämäntavoiltaan, ystävällinen ja kiva ihminen jonka seurassa viihtyisin ja samanhenkinen, olisin oikein tyytyväinen. Mitä en elämääni halua, on päihdeongelmainen, narsistinen, väkivaltainen, pettävä, itsetuhoinen mies. Viihdyn hyvin yksinänikin, en tahdo varsinkaan enää tässä vaiheessa elämää heikentää elämänlaatuani.
Joskus vain käy näin. Tuntuu siltä, että lapsettomaksi jäämisen suru on loppujen lopuksi suurempi kuin se, että jään ilman puolisoa. Koetan ajatella lapsen etua siinä, että en ole lähtenyt hankkimaan lasta yksinäni, vaikka kaikki vaihtoehdot toki tähän mennessä on tarkkaan harkittu joka taholta.
"Sellaisia kriteereitä minulla ei ole, joista aina puhutaan; minua ei haittaisi lyhempi tai pulleampi mies, alempi koulutustaso tai vastaavat jutut myöskään."
Entäs oliko tällaisia kriteerejä silloin kun olit nuorempi?
Kiinnostuitko silloinkin kunnollisista, ystävällisistä ja kivoista miehistä vai kenties jännittävämmistä renttutaiteilijoista tms?
Miksi maailmassa pitäisi olla samat toiveet koko elämän? Normaali ihminen kehittyy ja muuttuu, on pelkästään tervettä haluta nähdä maailmaa parikymppisenä ja 10 v myöhemmin haluta perhettä. Maailman näkeminen ei mun sanastossa tarkoita mitään irtosuhteilua, vaan sitä että on vapaa matkustamaan, muuttamaan ja näkemään maailmaa (mikä ei onnistu enää samoin kun on pari pientä lasta ja asuntolaina).
Imbesillihän sellainen ihminen on, joka on henkisesti yhtä kypsä 30 vuotiaana kun 20 vuotiaana, normaali ihminen muuttuu ja kehittyy. Ei siinä ole mitään väärää, ettei heti parikymppisenä halua perhettä, surkeimmat vanhemmat on niitä jotka tekee lapset siinä iässä kun muut samanikäiset vielä bilettävät ystävien kanssa. Eikä se biletys tässä tarkoita myöskään irtosuhteilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole luovuttanut toivosta, mutta olen sopeutunut ajatukseen, että tulen luultavasti elämään loppuikäni yksin ja lapsettomana. Täytin juuri 40v ja olen juuri sitä tyyppiä, josta kaikki vauvasta vaariin pitävät, viihtyvät seurassa ja ihmettelevät, miten ei ole osunut ketään kohdalle. Eipä vain ole. Nuorena olin siro, lyhyt ja pitkätukkainen ja enemmän sellainen herttaisen näköinen kuin "kaunis". Myöhemmin pulleampi mutta muuten samanlainen. Olen aina näyttänyt ikäistäni nuoremmalta, nuorena siitä oli haittaa, nyt ehkä jo etua. Olen aina ollut enemmän runotyttö kuin biletyttö, ja työnikin puolesta törmään harvemmin uusiin miehiin. Olen kuitenkin sosiaalinen, ystävällinen, terve, taloudellisesti hyvin toimeentuleva, elän kiinnostavaa ja tätä perheen puuttumista lukuunottamatta erittäin hyvää elämää, olen yleisesti ottaen onnellinen ja tyytyväinen.
Muuta syytä yksin jäämiseen ei oikeastaan tule mieleen, kuin että en ole koskaan ollut aktiivinen itse etsimään, enkä ole viettänyt aikaa paikoissa, joissa pyritään hakemaan seuraa. Eikä ole ilmeisesti sattunut sitä sopivaa kohdalle. Taisin olla nuorena liian innokas sitoutumaan, eivätkä ikätoverit kiinnostuneet vaan halusivat viettää vapaata elämää, ja sitten kun rauhoittuivat, ottivat tietysti nuorempia naisia puolisoikseen. Nykyään taas kaikilla on jo perheet, eikä vauvavaihe varmasti kiinnosta enää. Ikähaarukalla +-10 vuotta on vaikea löytää ketään, ja sitä vanhempaa en oikeastaan edes halua, ellei tosissaan satu joku ihan spesiaali tapaus eteen.
Sellaisia kriteereitä minulla ei ole, joista aina puhutaan; minua ei haittaisi lyhempi tai pulleampi mies, alempi koulutustaso tai vastaavat jutut myöskään. Kun olisi vain kunnollinen elämäntavoiltaan, ystävällinen ja kiva ihminen jonka seurassa viihtyisin ja samanhenkinen, olisin oikein tyytyväinen. Mitä en elämääni halua, on päihdeongelmainen, narsistinen, väkivaltainen, pettävä, itsetuhoinen mies. Viihdyn hyvin yksinänikin, en tahdo varsinkaan enää tässä vaiheessa elämää heikentää elämänlaatuani.
Joskus vain käy näin. Tuntuu siltä, että lapsettomaksi jäämisen suru on loppujen lopuksi suurempi kuin se, että jään ilman puolisoa. Koetan ajatella lapsen etua siinä, että en ole lähtenyt hankkimaan lasta yksinäni, vaikka kaikki vaihtoehdot toki tähän mennessä on tarkkaan harkittu joka taholta.
"Sellaisia kriteereitä minulla ei ole, joista aina puhutaan; minua ei haittaisi lyhempi tai pulleampi mies, alempi koulutustaso tai vastaavat jutut myöskään."
Entäs oliko tällaisia kriteerejä silloin kun olit nuorempi?
Kiinnostuitko silloinkin kunnollisista, ystävällisistä ja kivoista miehistä vai kenties jännittävämmistä renttutaiteilijoista tms?Miksi maailmassa pitäisi olla samat toiveet koko elämän? Normaali ihminen kehittyy ja muuttuu, on pelkästään tervettä haluta nähdä maailmaa parikymppisenä ja 10 v myöhemmin haluta perhettä. Maailman näkeminen ei mun sanastossa tarkoita mitään irtosuhteilua, vaan sitä että on vapaa matkustamaan, muuttamaan ja näkemään maailmaa (mikä ei onnistu enää samoin kun on pari pientä lasta ja asuntolaina).
Imbesillihän sellainen ihminen on, joka on henkisesti yhtä kypsä 30 vuotiaana kun 20 vuotiaana, normaali ihminen muuttuu ja kehittyy. Ei siinä ole mitään väärää, ettei heti parikymppisenä halua perhettä, surkeimmat vanhemmat on niitä jotka tekee lapset siinä iässä kun muut samanikäiset vielä bilettävät ystävien kanssa. Eikä se biletys tässä tarkoita myöskään irtosuhteilua.
Miksi jokaisen naisen elämään pitäisi kuulua 15 vuotta Sex and The City irtosuhteilua ja Mr. Bigin tavoittelua?
t. eri
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu että naiset valehtelee täällä kirkkain silmin. Väitetään ettei kukaan mied ole lähestynyt, vaikka oikeasti lukemattomat miehet on lähestyneet. Lähestyjät ei vaan ole olleet sitä parasta kolmasosaa miehistä, jota kaikki naiset hakevat.
no hyi kuka nainen haluaa lihavaa tai rumaa miestä??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Miksi maailmassa pitäisi olla samat toiveet koko elämän? Normaali ihminen kehittyy ja muuttuu, on pelkästään tervettä haluta nähdä maailmaa parikymppisenä ja 10 v myöhemmin haluta perhettä. Maailman näkeminen ei mun sanastossa tarkoita mitään irtosuhteilua, vaan sitä että on vapaa matkustamaan, muuttamaan ja näkemään maailmaa (mikä ei onnistu enää samoin kun on pari pientä lasta ja asuntolaina).
Imbesillihän sellainen ihminen on, joka on henkisesti yhtä kypsä 30 vuotiaana kun 20 vuotiaana, normaali ihminen muuttuu ja kehittyy. Ei siinä ole mitään väärää, ettei heti parikymppisenä halua perhettä, surkeimmat vanhemmat on niitä jotka tekee lapset siinä iässä kun muut samanikäiset vielä bilettävät ystävien kanssa. Eikä se biletys tässä tarkoita myöskään irtosuhteilua.
Olen tässä samaa mieltä, itse toivoin perhettä niin nuorena, että hyvä vain, ettei silloin löytynyt ketään. Oli nimenomaan mahdollisuus matkustella, harrastaa, keskittyä työhön ja opiskeluihin. Kuten sanoinkin, olen tutustunut paljon ihmisiin pitkin maailmaa ja aina on sama tilanne; ystäviä saan, potentiaalista kumppania ei löydy. Elämäni on ollut hyvää ja kokemusrikasta, mutta olisin kyllä kuvitellut, että viimeistään kolmekymppisenä olisi jo joku minustakin kiinnostunut.
Ihme vätystelyä täällä monella, ollaan yhä nuoria ja jo luovuttaneita. Ei korjata ongelmaa edes silloin kun se helposti olisi korjattavissa, mieluummin arvaillaan jotakin pötyä lääkäreistä, ja ulistaan tajuamatta että ei todellakaan seksuaaliongelmat kuulu työterveyden piiriin normaalisti kenelläkään.
Sitten on pinnalliset narsistit, ihan sama miten kaveri asuu salilla (tuo porukka katselee itseään peilistä enemmän kuin oikeasti treenaa, joka salilla noita näkee, mikään suhde ei niillä kestä). Kuka hullu ottaisi miehen, josta tietää että esim raskauden väkisin tuomat muutokset varmasti saavat kaverin nostamaan kytkintä?
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu miesten ulkonäkökriteerit täällä pk-seudulla ainakin liian kovilta, ja hoikkuusihanne myös: itse bmi:n rajoissa niin jo pidetään liian lihavana. Lisäksi treffeille ei meinaa edes päästä vaikka tekisi itse kaikki aloitteet! Ja etsin siis ihan ns tavallista miestä, saa olla vähän ylipainoa tms enkä aseta muutenkaan tarkkaan kriteerejä, kunhan juttu luistaisi ja tyyppi ottaisi huomioon. Huomasin 35-veenä että netissä alkoivat lähestyä enimmäkseen 50+ vuotiaat, mistä olin aika järkyttynyt koska haaveilin lapsista. Nyt 40+ ja kukaan ei enää lähesty netissäkään, treffeille ei vaan pääse. Sitä ennen oli ainoastaan näitä 'lapsiluku täynnä' tyyppejä, joihin valitettavasti olin jo tuhlannut parhaat vuoteni sekä tyyppeihin, jotka eivät lapsia halunneet muutenkaan. Ylipäätään lasten saaminen on niin suuri asia ja siitä luopuminen jonkun miehen sanelemana oli vaan itsellä kynnyskysymys. Tosin uskon ettei sitten muutenkaan olisi kolahtanut jos haaveet elämässä noin erilaiset. Ja ennen kuin kukaan keksii sanoa että voi niitä lapsia tehdä yksinkin niin sairaus iski eikä enää voi. Ennen olisi ollut mahdollista mutta ei ollut kumppania. Aika katkeraksi tekee kun perheestä koko elämän haaveillut. Ja eniten ärsyttää tyypit jotka ovat olleet onnekkaita ja löytäneet parisuhteen opiskeluaikoina tai muuten nuorina ja jotka jaksavat hokea että pitää vaan yrittää. No oon tässä yrittänyt huomattavasti useamman vuoden kuin he ja tehnyt enemmän kuin he töitä suhteen löytymiseen mutta kun ei ole vain itsestä kiinni se asia.
Pääkaupunkiseutu on ainoa paikka joss miehet on vähemmistönä suomessa. Kilpailu miehistä on kovaa 🙂
Mukava lukea, että kyykyttävät teitä naisia oikein kunnolla, samaa tekee naiset muualla suomessa miehille. Eihän tunnu kivalta eihän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu että naiset valehtelee täällä kirkkain silmin. Väitetään ettei kukaan mied ole lähestynyt, vaikka oikeasti lukemattomat miehet on lähestyneet. Lähestyjät ei vaan ole olleet sitä parasta kolmasosaa miehistä, jota kaikki naiset hakevat.
no hyi kuka nainen haluaa lihavaa tai rumaa miestä??
Jos kuulut itse huonoimpaan kolmasosaan naisista, niin millä perusteella sinulle kuuluu miesten parhaimpaan kolmasosaan kuuluva mies?
Siis jo se, että saisit siihen keskimmäiseen ryhmään kuuluvan miehen, on jo vähän liikaa. Sekin on jo väärin kun itse olet mitä olet. Mutta nähdään se nyt kumminkin hyväksyttävänä, koska naiset yleisesti about kaikki ovat sellaisia pikkulapsia, että tavoittelevat itseään parempaa miestä saadakseen itselleen miehen avulla paremman elämän, sen sijaan että itse tekisivät itselleen elämän paremmaksi niissä asioissa joita mieheltä hankkivat.
Mutta se, että sinulle kuuluisi siihen miesten parhaaseen kolmasosaan kuuluva mies, jos itse kuulut naisten heikoimpaan kolmasosaan. Miten perustelet tämän? Mistä se oikeutus tulee?
Joku ei näissä jutuissa klikkaa.
Tutkitusti naiset arvioivat miesten ulkonäön epärealistisesti (n. 80% keskivertoa rumemmiksi), mutta yleensä ajatellaan että naiset osaavat arvioida oman ulkonäkönsä melko realistisesti.
Vaikuttaa siltä että naiset ovat sokeita omalle ikääntymiselleen. Naisen silmissä lapsenpyöreytensä (=seksikkäät muotonsa) menettäneen nelikymppisen naisen korkeat poskipäät ovat upeat, mies katsoo eri asioita.
Ei mene läpi etteikö oikeasti kaunis ja seksikäs kolmekymppinen-nelikymppinen nainen saisi huomiota tasokkailta miehiltä. Naiset eivät vain tunnu ymmärtävän että mittatikku kauneudelle ja seksikkyydelle on parikymppinen nainen. Aina.
Olen yksin, koska se on oma valinta.Olin ennen läski, ja vaikka olen kivaa, mukava huumorintajuinen jne. niin miehet eivät minusta olleet kiinnostuneita -toki yhden yön panoksi olisin paremman puutteessa kelvannut.Nyt kun olen hoikka/timmi, niin "ottajia" olisi jonoksi asti. Olen yhtäkkiä muuttunut ihanaksi naiseksi, ja kehuja satelee niin ulkonäöstä kuin upeasta luonteesta vaikka en ole ihmisenä muuttunut pätkääkään.Olen jopa testannut ja esittänyt ylimielistä nirppanokkaprinsessaa, ja tämäkään ei ole miehiä haitannut -olisin kelvannut vaimoksi asti.Olen yksin koska en tämän kokemuksen myötä pysty kunnioittamaan miehiä, mielestäni miehet ovat pinnallisia kusipäitä, joille nainen on vain pksen jatke.Ihan sama millainen on luonne kunhan ulkonäkö on sellainen että haluaa panna ja olla egon jatke.Ja Nämä ovat olleet näitä ns. tavallisia kunnon miehiä, eivät siis mitään pleijereitä, joille en läskinä kelvannut, ja joka laihtumisen myötä muuttui älykkääksi, fiksuksi, mukavaksi jne. Pitäkää tunkkinne ihan rauhassa, minä en Näihin geimeihin aio enää osallistua....
Ketju on lukittu.
Oikeasti itket mieluummin, kun ratkaiset ongelman? Katsot googlesta Terveystalon sivuilta urologit, varaa ajan ihan itse netissä, ja menet, se on siinä.