Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksaa lapsen jumituskohtauksia?
15.07.2018 |
Lapsen ensimmäinen uhmaikä oli ihan hirveä. Noin 2-4-vuotiaana pahimmillaan päivittäin monta kertaa päivässä yhteensä tuntien tappeluita. Jossain määrin helpottanut.
Nyt alkanut taas 6-vuotiaana uudestaan vähän samanlaista veemäisyyttä mitä harjoitti nuorempana. Vastaan inttämistä, pitkiä jankutusraivareita, tavaroiden heittelyä, seinien paukuttamista ja hajottamista, lyömistä... vaikka miten kieltäisi ja estäisi niin kiihtyy vaan entistä raivokkaammaksi. Aloittaa suuttuessaan hokemaan vartin... puoli tuntia... jotain parin kolmen sanan hokemaa "mä haluan/en haluan x". Hokee samaa lopettamatta itkien ja parkuen, puskien hakaten ja potkien. Ei vastaa mihinkään puhutteluun. Menee ihan tilttiin. Olen ihan loppu tähän. Mitään asiallista apua ei saa mistään. Lastensuojelu himoitsee vaan lastaan omaan huostaansa tarjoamalla tukiperhettä tai loputtomia keskusteluja missä pitäisi itse avautua kaikkien tilanteiden hirveydestä, tunnustaa oma heikkous, oma oletettu rikollisuus... mitään apua ja neuvoja eivät anna nöyryyttämättä. Sanokaa edes joku että tämä helpottaisi joskus. Jos toinenkin uhmakausi on näin hirveä mitä odottaa teini-iässä?
Mitä noissa jumikohtauksissa pitäisi tehdä kun toinen vaan puskee väkisin kiellettyyn paikkaan ja toimintaan pakonomaisesti välittämättä yhtään kielloista. Sitten ulisee jälkikäteen että sattuu kun pitää väkisin pitää aisoissa kun huitoo, puskee ja potkii, heittelee tavaroita, rikkoo kaiken, repii kaapeista tavarat, jos ei fyysisesti sido itseä siihen että joudut taas pitämään karjuvaa lasta kiinni puoli tuntia enemmän tai vähemmän. Ja sitten jotkut vaan vinoilevat että miksi et estänyt lasta tekemästä jotain monen sadan euron vahinkoa tai miksi "sallin" lapsen lyödä tms. En salli. En vaan saa lasta mitenkään lopettamaan noissa kohtauksissa ja joudun tosiaan pitämään hänestä kiinni aika totaalisesti joka raajasta. Ja sitten se lapsi uhriutuu, jos häneen sattuu enemmän tai vähemmän. Asioista puhuttu niin monet kerrat ja perusrajat on tiedossa mutta pakonomaisesti rikkoo monia sääntöjä vähän väliä. Pitääkö kohta toteuttaa vaan sekin uhkaus, että kohta ihan oikeasti annan hänet lasujen huostaan. Voisi puolestani mennä välillä hakkaamaan jotain muuta ihmistä kuin minua, voisi uuvuttaa jonkun toisen ihmisen tuntikausien nukkumaanmenon vastustuksellaan. Katsoa kuka on se joka oikeasti jaksaa vuodesta toiseen tuommoista inttämistä ja pakonomaista perässä juoksemista vielä tunnin kieltojen jälkeen... toki ei joka päivä saa näitä kohtauksia mutta nämä vie minulta ihan täysin fiiliksen. Jotenkin en voi edes kunnioittaa lasta. Halveksun... se on oikeastaan päällimmäinen tunne noissa tilanteissa. Sanottakoon sekin että ei tuota lasta ole saanut hiljaiseksi aina edes kasvatuksen ammattilaiset. Sitoo omiin kohtauksiinsa kolme neljäkin hoitajaa pahimmillaan. Mitä enemmän huomiota saa sitä enemmän vaatii sitä.
Kun muut lapset polkevat jalkaa ja huitovat käsiään kiukkuisena vaan ilmassa niin tämä lapsi ei. Tulee väkisin aikuiseen käsiksi. Ei suostu istumaan eikä pysymään tietyllä alueella. Lähtee vaan pakonomaisesti kiellettyyn tekoon ja puskee väkisin aikuista vasten.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei suostu keskustelemaan minun kanssa. Sossut ei ole ikinä halunneet keskustella miehen kanssa. Päivähoitotyöntekijätkään eivät ole halunneet puhua suoraan miehelle. Ovat aina kohdelleet minua perheen sihteerinä ja tiedottajana siitäkin huolimatta että olen sanoneet että puhukaa miehelle suoraan älkää minun kautta. Lasut tietävät erinäisiä tilanteita missä homma ei ole toiminut. Lasun tehtävä ei ole kuitenkaan pariterapia. Pariterapia on vapaaehtoista. Tämän sanoi minulle perheneuvola kun otin sinne itse kerran yhteyttä. Eivät voi pakottaa miestä keskustelemaan. Sen sijaan, että perheneuvola olisi voinut auttaa enempää kuin puhua vain minun kanssani, he siirsivät ongelman lasuille. Lasut hokevat vain lastenhoitoavusta koska olen "väsynyt". Väsynyt mihin, sillähän ei mitään väliä ole ollut ikinä. Ero ollut harkinnassa useamman kerran mutta tässä sitä ollaan vieläkin. Ihan vain siksi, että tällä lasuhistorialla tiedän että ero olisi sossujen unelmien täyttymys. Todellakin olen sitä apua hakenut joskus ja se apu oli mikä?
Nytkin lapsi inttää nukkumaan menoa vastaan ja hidastelee iltatoimissa. Mies tuli kotiin juuri tähän saumaan ja tämä on aina tämmöistä hevon paskaa kun mies kotona. Ei pistä tikkua ristiin että pysyisi aikataulussa... nukkumaanmeno voi siirtyä monella tunnilla eteenpäin. Mies on semmonen kans että anna sen vaan olla kyllä se nukkuu kun haluaa... puolen yön aikaanko? Nukuttamisella tarkoitan sitä että komennan lapsen pesujen jälkeen omaan huoneeseen nukkumaan ja että pysyy siellä huoneessa, omassa sängyssä, pyörimättä, leikkimättä tms. Joskus siihen menee 2-3 tuntia jopa jos lapsi ei vaan rauhoitu ja kielloista huolimatta jatkaa jotain rapistelua huoneessaan salaa, ravaa keittiössä, vessassa, minun luona kymmeniä kertoja selittämässä jotain asiaa. Aiemmassa uhmaiässä tuli perässä lähinnäs sata kertaa illassa... vuosikausia... jossain vaiheessa rauhoittui mutta nyt aloittanut samanlaista pakkomiellettä. Ap
Olet varmasti jyvällä siinä että miehelle pitäisi saada läpi tämä ajatus että lapsi tarvii rajoja eikä mies voi aina ruveta niitä kumoamaan. Mutta - ja ei millään pahalla nyt - ei se todellakaan ole niiden sossujen ja päiväkotityöntekijöiden yms. vastuu puhua sun miehelle sen kasvatusperiaatteista. Et tosiaan ole miehesi sihteeri, mutta ei nekään tahot ole. Sinä se olet joka miehesi kanssa asuu ja on hankkinut yhteisiä lapsia, joten ei ole mitenkään kohtuutonta olettaa, että sinä jos joku saat miehen haitalliseen toimintaan muutoksen aikaan. Vaan kun sinä et hänen vaimonaan saa mieheesi minkäänlaista keskusteluyhteyttä, niin miten joku ulkopuolinen taho sitten saisi?
Harkitsisit uudelleen tuota kauhean vihamielistä asennetta kaikkia ulkopuolisia aputahoja kohtaan. Eikö tuo ole selvää, että tuo miehen vahingollisten kasvatusperiaatteiden ja niistä lapselle aiheutuvan käytöshäiriöisyyden umpisolmu ei omin työkaluin aukea? Ettei tarvisi lapsen joko koko lapsuuttaan kärsiä tai eroa ottaa...
Ihme jos ap:n lapsi ei ole ollut tutkimuksissa kuulostaa nimittäin että voisi hyvinkin olla ihan neurologinen häiriö jolloin ei kyllä kyse ole ollenkaan siitä että esim. kasvatus ei ole johdonmukaista tai ongelmallinen parisuhde. Autismin kirjoa voi olla ihan tavallisilla perheillä tosin hyvä pitää mielestä myös että vaikka perheyritys olisi täydellinen eli täyden kympin parisuhde tai täyden kympin kasvatus, nin sekään ei tarkoita heti sitä että esim. ADHD tai autismin kirjon oireet johtuisivat kasvatuksesta tai jostain muusta vanhempien aiheuttamalla sillä neurologisia häiriöitä voi olla myös ”huonoilla onhelmaperheillä” tai niillä jotka eivät ihan joka asiassa täytä sitä kiiltokuvakiintiötä: unelma parisuhde, hyvät työpaikat, vähän päälle keskituloinen, täydellisen terveelliset elintavat, täydellinen kasvatus, omakotitalo ja kultainen noutaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä ainakaan provosoidu. Toivottavasti et myöskään polta tupakkaa.
Tietenkään en provosoidu. Varsinkin lasu- ja muissa kasvatuskeskusteluissa skarppaan ja olen niin tasapainoinen kuin nyt vaan ihminen voi olla sen jälkeen, kun saanut turpaansa niin monelta taholta. Olen niin onnellinen. Ainakin yksi asia mistä pidän tiukasti kiinni on nukkumaanmeno ja unirytmi. Tällä hetkellä lapsi jaksaa valvoa ehkä noin 14 tunnin päiviä ja tavoiteuniaika olisi 10 tuntia. Semmoinen hyvä heräämisaika olisi kello 6-8 välillä oli arki tai loma ja nukkumaan kello 19-21 välillä. Tavoitenukahtaminen siis viimeistään kello 21. Jos se nukahtaminen vie aina sen 1-3 tuntia niin sänkyyn viimeistään kello 19-20. Sosiaalisen elämän kannalta tämä on vähän ongelmallinen koska joskus on joustettava, jos iltamenoja, mutta pääsääntöisesti tämä rytmi pitää MINUN pääni kasassa työaikojeni suhteen. Miehellä on monta tuntia myöhäisempi päivärytmi ja hän ei oikein ymmärrä sitä että minä en halua enää kello 21-23 välillä miettä nukkuuko lapsi vai ei ja saanko minä mennä nukkumaan vai en. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ainakaan provosoidu. Toivottavasti et myöskään polta tupakkaa.
Tietenkään en provosoidu. Varsinkin lasu- ja muissa kasvatuskeskusteluissa skarppaan ja olen niin tasapainoinen kuin nyt vaan ihminen voi olla sen jälkeen, kun saanut turpaansa niin monelta taholta. Olen niin onnellinen. Ainakin yksi asia mistä pidän tiukasti kiinni on nukkumaanmeno ja unirytmi. Tällä hetkellä lapsi jaksaa valvoa ehkä noin 14 tunnin päiviä ja tavoiteuniaika olisi 10 tuntia. Semmoinen hyvä heräämisaika olisi kello 6-8 välillä oli arki tai loma ja nukkumaan kello 19-21 välillä. Tavoitenukahtaminen siis viimeistään kello 21. Jos se nukahtaminen vie aina sen 1-3 tuntia niin sänkyyn viimeistään kello 19-20. Sosiaalisen elämän kannalta tämä on vähän ongelmallinen koska joskus on joustettava, jos iltamenoja, mutta pääsääntöisesti tämä rytmi pitää MINUN pääni kasassa työaikojeni suhteen. Miehellä on monta tuntia myöhäisempi päivärytmi ja hän ei oikein ymmärrä sitä että minä en halua enää kello 21-23 välillä miettä nukkuuko lapsi vai ei ja saanko minä mennä nukkumaan vai en. Ap
Mistä ap:n pitäisi provosoitua? Kun ap sanoi että on ollut lasun keskusteluja niin onko tämä joku sellainen tapaus että on ollut vain lasun kanssa keskusteluja mutta ei mitään keskusteluja terveyspuolen kanssa jotka voisivat lähettämää tarkempiin tutkimuksiin? Huomioitavaa on se että lastensuojelun, päiväkodin ja koulun henkilökunta eivät ole mitään terveydenhuoltoalan toimijoita ja heillä voi olla äärimmäisen suppea tietämys esim. neurologisista häiriöistä ja mitä oirehtimista näihin kuuluu. Valitettavasti monien tieto on niin vähäistä että lapsi leimataan usein vain huonosti kasvatetuksi kiusankappaleeksi tms. jos lapsella ei ole mitään näkyviä vammoja tai ei ole täysin seinähullu.
Terveydenhuoltopuolella pääsee tutkimuksiin. Vaikka sielläkin on omat ongelmansa. Joskus on tapauksia joissa lapsi on ollut aika selkeäkin ADHD tai vastaava ihan oikean diagnoosin vaativa tapaus, niin viimeiseen asti melkein yritetään löytää jotain muuta syytä kuten se kasvatus tai oudot kotiolot. Ja varsinkin, niin kuin täällä joku jo mainitsi että jos et ole kiiltokuva lähes täydellinen perhe niin jopas siitä oikein innostutaan ja oikein poraudutaan johonkin sellaiseen joka ei ole kuitenkaan lapsen oireiden syy. Väitänpä että vanhempi jolla on paljon tietoa näistä asioista voi osua nopeammin ja tarkemmin oikeaan diagnoosiin kun esim. terveydenhuolloin ammattilainen joka ei näe lapsen käyttäytymisestä ehkä kuin pienen osan ja senkin vain aika keinotekoisessa ympäristössä.
Diagnoosi ei ole niin ihmeellinen asia. Sen avulla lähinnä järjestetään erityistä tukea esim. päiväkotiin tai kouluun. Riippuu vähän mikä vaiva on. Monet eivät kuitenkaan ole mitään parannettavia vaivoja. Neuvoja erilaisiin käytyäytymispulmiin yleensä saa joka tuutista jo ennen diagnoosiakin. Jos ette ole ennen saaneet mistään niin niitä sitten hakemaan. Monesti voi käydä niin että ne samat litaniat joudutte sitten kuulemaan monta kertaa eri tahoilta vaan. Mutta tukitoimin sen diagnoosin tarvitsee.
Niinpä. Kyseessä on siis erittäin kaunainen pariskunta, jossa toinen vetäytyy vastuusta ja on täydellisen välinpitämätön, toinen vihaisesti vaatii erilaisia toimenpiteitä. Ulkopuolinen apu ja ammattilaiset nähdään vihollisina. Ilmassa roikkuu koko ajan viha, eron mahdollisuus, kauna ja apatia.
Sitten ihmetellään, miksi lapsi oireilee ja kuulemma tarhassakin takertuu aikuisiin, pyrkii saamaan huomiota keinolla millä hyvänsä. Ei nuku rauhallista yöunta, vaan yrittää sinniä viimeiseen saakka hereillä (vahtimassa aikuisia).
Mutta tietysti tämäkin pariskunta on yhdessä lapsen takia, hänelle kun ei toivota eroperhettä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin samanlainen lapsi. Monet lääkärikäynnit eivät auttaneet, mitään ei diagnosoitu. Teini-ikä oli todella rankkaa itselleni ja vanhemmilleni.
Sitten se löytyi vahingossa. Keliakia.
Siihen loppui hallitsemattomat mielialavaihtelut. Niiden takaa paljastui vielä ADHD.
Vie lapsesi lääkäriin. Monta vuotta turhaa kärsimystä koko perheelle olisi voitu välttää jos olisin saanut diagnoosin aikaisemmin....
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Kyseessä on siis erittäin kaunainen pariskunta, jossa toinen vetäytyy vastuusta ja on täydellisen välinpitämätön, toinen vihaisesti vaatii erilaisia toimenpiteitä. Ulkopuolinen apu ja ammattilaiset nähdään vihollisina. Ilmassa roikkuu koko ajan viha, eron mahdollisuus, kauna ja apatia.
Sitten ihmetellään, miksi lapsi oireilee ja kuulemma tarhassakin takertuu aikuisiin, pyrkii saamaan huomiota keinolla millä hyvänsä. Ei nuku rauhallista yöunta, vaan yrittää sinniä viimeiseen saakka hereillä (vahtimassa aikuisia).
Mutta tietysti tämäkin pariskunta on yhdessä lapsen takia, hänelle kun ei toivota eroperhettä!
Onko tuo siis sinun aukottomaan oikea oma tulkinta? Mitäs jos tilanne ei olekaan noin vaan lapsella on oikeasti esim. autismin kirjoa? En nyt jaksa kahlata tätä läpi mutta oliko tuo siis perheen ainoa lapsi eli jos on niin pelkästään hän on jäänyt vaille huomiota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Kyseessä on siis erittäin kaunainen pariskunta, jossa toinen vetäytyy vastuusta ja on täydellisen välinpitämätön, toinen vihaisesti vaatii erilaisia toimenpiteitä. Ulkopuolinen apu ja ammattilaiset nähdään vihollisina. Ilmassa roikkuu koko ajan viha, eron mahdollisuus, kauna ja apatia.
Sitten ihmetellään, miksi lapsi oireilee ja kuulemma tarhassakin takertuu aikuisiin, pyrkii saamaan huomiota keinolla millä hyvänsä. Ei nuku rauhallista yöunta, vaan yrittää sinniä viimeiseen saakka hereillä (vahtimassa aikuisia).
Mutta tietysti tämäkin pariskunta on yhdessä lapsen takia, hänelle kun ei toivota eroperhettä!
Onko tuo siis sinun aukottomaan oikea oma tulkinta? Mitäs jos tilanne ei olekaan noin vaan lapsella on oikeasti esim. autismin kirjoa? En nyt jaksa kahlata tätä läpi mutta oliko tuo siis perheen ainoa lapsi eli jos on niin pelkästään hän on jäänyt vaille huomiota?
Niinpä. Mihinköhän perustuu tuo päätelmä? Oletko läheinen perhetuttu tai muuta? Kauna, viha, apatia??? On todella tökeröä ja idioottimaista perustaa omat näkemykset ja jopa diagnoosit omaan idioottimaiseen ennakkoluulo ja oletusmaailmaan. Se on suorastaan törkeää lasta ja vanhempia kohtaan.
Parhaiten asioista tietää kuulemma henkilö joka ei oikeastaan tiedä mitään eli perheen ja lapsen diagnoositkin laukoo juuri se kaikkitietävä av psykiatri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Kyseessä on siis erittäin kaunainen pariskunta, jossa toinen vetäytyy vastuusta ja on täydellisen välinpitämätön, toinen vihaisesti vaatii erilaisia toimenpiteitä. Ulkopuolinen apu ja ammattilaiset nähdään vihollisina. Ilmassa roikkuu koko ajan viha, eron mahdollisuus, kauna ja apatia.
Sitten ihmetellään, miksi lapsi oireilee ja kuulemma tarhassakin takertuu aikuisiin, pyrkii saamaan huomiota keinolla millä hyvänsä. Ei nuku rauhallista yöunta, vaan yrittää sinniä viimeiseen saakka hereillä (vahtimassa aikuisia).
Mutta tietysti tämäkin pariskunta on yhdessä lapsen takia, hänelle kun ei toivota eroperhettä!
Onko tuo siis sinun aukottomaan oikea oma tulkinta? Mitäs jos tilanne ei olekaan noin vaan lapsella on oikeasti esim. autismin kirjoa? En nyt jaksa kahlata tätä läpi mutta oliko tuo siis perheen ainoa lapsi eli jos on niin pelkästään hän on jäänyt vaille huomiota?
Niinpä. Mihinköhän perustuu tuo päätelmä? Oletko läheinen perhetuttu tai muuta? Kauna, viha, apatia??? On todella tökeröä ja idioottimaista perustaa omat näkemykset ja jopa diagnoosit omaan idioottimaiseen ennakkoluulo ja oletusmaailmaan. Se on suorastaan törkeää lasta ja vanhempia kohtaan.
Ihan perustuu siihen, mitä äiti täällä itse kirjoittaa. Niistähän ei tietysti mitään tiedetä, kun ei jakseta kahlata läpi muutamaa sivua, ei edes sen verran, että tietäisi, mitä ap täällä on kirjoittanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Kyseessä on siis erittäin kaunainen pariskunta, jossa toinen vetäytyy vastuusta ja on täydellisen välinpitämätön, toinen vihaisesti vaatii erilaisia toimenpiteitä. Ulkopuolinen apu ja ammattilaiset nähdään vihollisina. Ilmassa roikkuu koko ajan viha, eron mahdollisuus, kauna ja apatia.
Sitten ihmetellään, miksi lapsi oireilee ja kuulemma tarhassakin takertuu aikuisiin, pyrkii saamaan huomiota keinolla millä hyvänsä. Ei nuku rauhallista yöunta, vaan yrittää sinniä viimeiseen saakka hereillä (vahtimassa aikuisia).
Mutta tietysti tämäkin pariskunta on yhdessä lapsen takia, hänelle kun ei toivota eroperhettä!
Onko tuo siis sinun aukottomaan oikea oma tulkinta? Mitäs jos tilanne ei olekaan noin vaan lapsella on oikeasti esim. autismin kirjoa? En nyt jaksa kahlata tätä läpi mutta oliko tuo siis perheen ainoa lapsi eli jos on niin pelkästään hän on jäänyt vaille huomiota?
Niinpä. Mihinköhän perustuu tuo päätelmä? Oletko läheinen perhetuttu tai muuta? Kauna, viha, apatia??? On todella tökeröä ja idioottimaista perustaa omat näkemykset ja jopa diagnoosit omaan idioottimaiseen ennakkoluulo ja oletusmaailmaan. Se on suorastaan törkeää lasta ja vanhempia kohtaan.
Ihan perustuu siihen, mitä äiti täällä itse kirjoittaa. Niistähän ei tietysti mitään tiedetä, kun ei jakseta kahlata läpi muutamaa sivua, ei edes sen verran, että tietäisi, mitä ap täällä on kirjoittanut.
Höpö löpö, jotenkin haiskahtaa taas provolta. Taidat itse olla tuo ap provo mamma. Voin lyödä vetoa enkä taatusti häviäisi rahojani...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä luulin otsikosta että sulla ois sama ongelma kuin mulla tyttären kanssa, mut ei ollut. Mun tyttö vielä teininäkin jää "jumittamaan" eli välillä yjtäkkiä kesken jonkin asian jää istuessaan tai seistessään paikallaan eikä tunnu kuulevan mitään, lasittunut katse silmissään. Tätä oli jo pari vuotiaana. Esim tekee läksyjä, lopettaa yhtäkkiä ja saattaa siinä olla 20 minuuttiakin ihan suolapatsaana.
Epilepsiaa? Poissaolokohtaukset kuuluvat siihen.
Älä ainakaan provosoidu. Toivottavasti et myöskään polta tupakkaa.