Psykologia 2019

Jännä nähä ratkaiseeko tilasto, artikkelit vai logiikka eniten tänä vuonna. Vaikka tietysti monenlaisilla vahvuuksilla voi päästä sisään kunhan jostain osioista saanut tarpeeksi pisteitä.

Eka viikko kokeen jälkeen ajatukset oli ihan kiinni kokeessa, sitä seuraava viikko helpotti ja nyt taas huomaan kokoajan ajatusten hiipivän siihen suuntaan. Voispa vaan unohtaa

Vierailija kirjoitti:

Jännä nähä ratkaiseeko tilasto, artikkelit vai logiikka eniten tänä vuonna. Vaikka tietysti monenlaisilla vahvuuksilla voi päästä sisään kunhan jostain osioista saanut tarpeeksi pisteitä.

Tilasto varmaan, kuten joka ikinen muukin vuosi.

Vierailija kirjoitti:

Soveltuvuuskokeista vielä sen verran, että itse en ainakaan ole nuoruudessa koetusta traumasta koskaan käynyt puhumassa kenenkään ammattilaisen kanssa, sillä sille ei ole ollut tarvetta. Nyt kuitenkin asiasta oli keskusteltava täysin vieraan ihmisen kanssa epäempaattisessa tunnelmassa. Psykologi piikitteli ja yritti omassa päässään kääntää minut välinpitämättömäksi jne. Onko tämä tosissaan oikea tapa toteuttaa soveltuvuuskoetta? Itse ainakin jäin tästä sellasille fiiliksille, että empä taitaisi haluta jatkossakaan mennä psykologin puheille asiasta...

Eihän tuollaista ole normaalisti psykologilla käydessä.

Tuossa kai haetaan sitä, että miten ihminen reagoi epämukavissa tilanteissa? (en ole koskaan ollut sov kokeissa, enkä kyllä pääsisi mihinkään missä sellainen on, mutta kuulostaa vähän samalta kuin poliisikuulustelu, jossa myös yritetään jallittaa ja saada häkeltymään) Ja miten hyvin ehkä tuntee itsensä, että jos vastassa on tuollainen epäempaattinen kyseenalaistaja niin häkeltyykö pahasti, alkaako kyseenalaistaa itsekin omia tunteitaan, "murtuuko henkisesti". Eli testataan henkistä sietokykyä ja tasapainoisuutta ja itsetuntemusta, riippumatta siitä mitä tulee vastaan, psykologin työssäkin kun asiakkaita on laidasta laitaan. Jos vain juteltaisi mukavia niin se ei kertoisi hakijasta juuri mitään.

Vierailija kirjoitti:

Jep. Olin haastattelussa ihan kauhuissani koska niin jännittävä tilanne ja mua syytettiin siitä, että "en eläydy kertomaani tunteilla...????" tms.., tai että "vaikea pysyä mukana sun tunteissa" kun just puhuttiin jostain menneisyyden haamuista. Ja sitten kysyi että miksi näin ? Hämmennyin tuosta niin paljon, että haastattelija itsekin sanoi että oli kyllä vähän huono kysymys. 

Mä ainakin sain ihan paskat pisteet siitä, mitä nimitettiin muistaakseni sanalla "itsetuntemus" eli kuinka selkeästi ja johdonmukaisesti pystyi kertomaan omia ajatuksia jne niin, että psykologikin sai niistä kiinni. Kysymykset oli tosiaan hankalia niin aika vaikea niihin oli vastata mitenkään älyttömän hienosti ja järkevästi. Toki toiset ovat varmasti sen verran supliikkeja, että pärjäävät paremmin tällaisissa tilanteissa. Ainoat hyvät pisteet sain motivaatiosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Soveltuvuuskokeista vielä sen verran, että itse en ainakaan ole nuoruudessa koetusta traumasta koskaan käynyt puhumassa kenenkään ammattilaisen kanssa, sillä sille ei ole ollut tarvetta. Nyt kuitenkin asiasta oli keskusteltava täysin vieraan ihmisen kanssa epäempaattisessa tunnelmassa. Psykologi piikitteli ja yritti omassa päässään kääntää minut välinpitämättömäksi jne. Onko tämä tosissaan oikea tapa toteuttaa soveltuvuuskoetta? Itse ainakin jäin tästä sellasille fiiliksille, että empä taitaisi haluta jatkossakaan mennä psykologin puheille asiasta...

Eihän tuollaista ole normaalisti psykologilla käydessä.

Tuossa kai haetaan sitä, että miten ihminen reagoi epämukavissa tilanteissa? (en ole koskaan ollut sov kokeissa, enkä kyllä pääsisi mihinkään missä sellainen on, mutta kuulostaa vähän samalta kuin poliisikuulustelu, jossa myös yritetään jallittaa ja saada häkeltymään) Ja miten hyvin ehkä tuntee itsensä, että jos vastassa on tuollainen epäempaattinen kyseenalaistaja niin häkeltyykö pahasti, alkaako kyseenalaistaa itsekin omia tunteitaan, "murtuuko henkisesti". Eli testataan henkistä sietokykyä ja tasapainoisuutta ja itsetuntemusta, riippumatta siitä mitä tulee vastaan, psykologin työssäkin kun asiakkaita on laidasta laitaan. Jos vain juteltaisi mukavia niin se ei kertoisi hakijasta juuri mitään.

Juu toki juuri näin, mutta ei ole mielestäni missään tapauksessa oikeutettua piikitellä ketään hänen kokemastaan traumasta ja tavastaan kertoa siitä? Jonkunlaista inhimillisyyttä pitäisi kuitenkin olla. Keskustella voi ja esittää tiukkoja kysymyksiä, mutta rajansa kaikella hemmetti sentään.

Vierailija kirjoitti:

Osaako kukaan kertoa, mikä on oikea vastaus siihen logiikkatehtävään, jossa oli se iso neliö, jonka sisällä oli pieniä neliöitä, ja yhdestä (reunassa?) puuttui numero ja se piti keksiä. En ottanut koetta mukaan, joten en muista tehtävän numeroa, mutta se jäi mietityttämään. Samaten se ihan viimeinen logiikkatehtävä.

Siinä neliötehtävässä piti summata ne kaksi ekaa riviä numeroita ja siitä sai tulokseksi sen alimmaisen rivin jolloin siitä näki sen viimeisen numeron joka piti laittaa. Itse keksin tuon oikean vastauksen vasta kotona kun yritin sitä tehtävää tuhannella eri tavalla ja lopulta onnistuin ja kyllä vitutti et se oli lopulta nuin helppo ja en tajunnut sitä siinä koetilanteessa :D Aina kaikissa logiikkaharjoituksissa tollasia neliötehtäviä käsketään lähtee ratkaisemaan tuijottamalla niitä numeroita yksittäin esim. plus, kerto, jako ym laskuilla tai järjestystä miettimällä mut tuossa piti hahmottaa ne numerot just kokonaisuutena mihin itsellä kaatu se tehtävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Soveltuvuuskokeista vielä sen verran, että itse en ainakaan ole nuoruudessa koetusta traumasta koskaan käynyt puhumassa kenenkään ammattilaisen kanssa, sillä sille ei ole ollut tarvetta. Nyt kuitenkin asiasta oli keskusteltava täysin vieraan ihmisen kanssa epäempaattisessa tunnelmassa. Psykologi piikitteli ja yritti omassa päässään kääntää minut välinpitämättömäksi jne. Onko tämä tosissaan oikea tapa toteuttaa soveltuvuuskoetta? Itse ainakin jäin tästä sellasille fiiliksille, että empä taitaisi haluta jatkossakaan mennä psykologin puheille asiasta...

Eihän tuollaista ole normaalisti psykologilla käydessä.

Tuossa kai haetaan sitä, että miten ihminen reagoi epämukavissa tilanteissa? (en ole koskaan ollut sov kokeissa, enkä kyllä pääsisi mihinkään missä sellainen on, mutta kuulostaa vähän samalta kuin poliisikuulustelu, jossa myös yritetään jallittaa ja saada häkeltymään) Ja miten hyvin ehkä tuntee itsensä, että jos vastassa on tuollainen epäempaattinen kyseenalaistaja niin häkeltyykö pahasti, alkaako kyseenalaistaa itsekin omia tunteitaan, "murtuuko henkisesti". Eli testataan henkistä sietokykyä ja tasapainoisuutta ja itsetuntemusta, riippumatta siitä mitä tulee vastaan, psykologin työssäkin kun asiakkaita on laidasta laitaan. Jos vain juteltaisi mukavia niin se ei kertoisi hakijasta juuri mitään.

Ja sitten kai myös sitä, miten hyvin on käsitellyt menneisyyden traumansa. Jos esim ei ole mitään tunteita niistä puhuttaessa, niin se voi varmaan tarkoittaa, ettei ole käsitellyt ikäviä asioita tunnetasolla ollenkaan, tai jos niistä on hyvin ahdistavaa puhua, niin myös voi tarkoittaa, ettei ole sinut menneisyytensä kanssa. Mutta käsittääkseni soveltuvuuskokeista ollaan luopumassa juuri siksi, ettei niiden ole todettu todistavan oikein mitään.. Eihän kaikista psykologeista edes tule terapeutteja, eikä kaikkien tarvitse olla kultalusikka per seessä syntyneitä mieleltään ja persoonaltaan äititeresoita joille ei ole ikinä tapahtunut mitään ikävää..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Soveltuvuuskokeista vielä sen verran, että itse en ainakaan ole nuoruudessa koetusta traumasta koskaan käynyt puhumassa kenenkään ammattilaisen kanssa, sillä sille ei ole ollut tarvetta. Nyt kuitenkin asiasta oli keskusteltava täysin vieraan ihmisen kanssa epäempaattisessa tunnelmassa. Psykologi piikitteli ja yritti omassa päässään kääntää minut välinpitämättömäksi jne. Onko tämä tosissaan oikea tapa toteuttaa soveltuvuuskoetta? Itse ainakin jäin tästä sellasille fiiliksille, että empä taitaisi haluta jatkossakaan mennä psykologin puheille asiasta...

Eihän tuollaista ole normaalisti psykologilla käydessä.

Tuossa kai haetaan sitä, että miten ihminen reagoi epämukavissa tilanteissa? (en ole koskaan ollut sov kokeissa, enkä kyllä pääsisi mihinkään missä sellainen on, mutta kuulostaa vähän samalta kuin poliisikuulustelu, jossa myös yritetään jallittaa ja saada häkeltymään) Ja miten hyvin ehkä tuntee itsensä, että jos vastassa on tuollainen epäempaattinen kyseenalaistaja niin häkeltyykö pahasti, alkaako kyseenalaistaa itsekin omia tunteitaan, "murtuuko henkisesti". Eli testataan henkistä sietokykyä ja tasapainoisuutta ja itsetuntemusta, riippumatta siitä mitä tulee vastaan, psykologin työssäkin kun asiakkaita on laidasta laitaan. Jos vain juteltaisi mukavia niin se ei kertoisi hakijasta juuri mitään.

Juu toki juuri näin, mutta ei ole mielestäni missään tapauksessa oikeutettua piikitellä ketään hänen kokemastaan traumasta ja tavastaan kertoa siitä? Jonkunlaista inhimillisyyttä pitäisi kuitenkin olla. Keskustella voi ja esittää tiukkoja kysymyksiä, mutta rajansa kaikella hemmetti sentään.

Juu, ja toki on normaalia reagoida piikittelyyn, eihän sekään olisi normaalia että mikään ei tuntuisi missään. Joten se voi olla taas hyvä juttu, että osoittaa asianmukaisia tunteita.

Ei millään jaksaisi odottaa tuloksia. Varsinkaan, kun ei osaa edes arvioida, menikö koe hyvin vai huonosti. Regressiotehtävä meni hyvin paria kohtaa lukuunottamatta. Matikan monivalinnoista 7/10, artikkeleista noin 25/30 kokonaan oikein ja logiikasta 5/10 oikein. Tämä oli ensimmäinen hakukertani, joten en osaa yhtään sanoa oliko tämä nyt hyvä suoritus vai ei. Yo-todistuksesta taisi tulla 118p, mutta tästäkään en osaa sanoa, onko apua vai ei. Tuntuu, että olen aivan pihalla :D

Vierailija kirjoitti:

Ei millään jaksaisi odottaa tuloksia. Varsinkaan, kun ei osaa edes arvioida, menikö koe hyvin vai huonosti. Regressiotehtävä meni hyvin paria kohtaa lukuunottamatta. Matikan monivalinnoista 7/10, artikkeleista noin 25/30 kokonaan oikein ja logiikasta 5/10 oikein. Tämä oli ensimmäinen hakukertani, joten en osaa yhtään sanoa oliko tämä nyt hyvä suoritus vai ei. Yo-todistuksesta taisi tulla 118p, mutta tästäkään en osaa sanoa, onko apua vai ei. Tuntuu, että olen aivan pihalla :D

5/15 siis :)

Mulla meni samalla tavalla enkä itekään tiedä pitäskö itkee vai hurrata

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Soveltuvuuskokeista vielä sen verran, että itse en ainakaan ole nuoruudessa koetusta traumasta koskaan käynyt puhumassa kenenkään ammattilaisen kanssa, sillä sille ei ole ollut tarvetta. Nyt kuitenkin asiasta oli keskusteltava täysin vieraan ihmisen kanssa epäempaattisessa tunnelmassa. Psykologi piikitteli ja yritti omassa päässään kääntää minut välinpitämättömäksi jne. Onko tämä tosissaan oikea tapa toteuttaa soveltuvuuskoetta? Itse ainakin jäin tästä sellasille fiiliksille, että empä taitaisi haluta jatkossakaan mennä psykologin puheille asiasta...

Eihän tuollaista ole normaalisti psykologilla käydessä.

Tuossa kai haetaan sitä, että miten ihminen reagoi epämukavissa tilanteissa? (en ole koskaan ollut sov kokeissa, enkä kyllä pääsisi mihinkään missä sellainen on, mutta kuulostaa vähän samalta kuin poliisikuulustelu, jossa myös yritetään jallittaa ja saada häkeltymään) Ja miten hyvin ehkä tuntee itsensä, että jos vastassa on tuollainen epäempaattinen kyseenalaistaja niin häkeltyykö pahasti, alkaako kyseenalaistaa itsekin omia tunteitaan, "murtuuko henkisesti". Eli testataan henkistä sietokykyä ja tasapainoisuutta ja itsetuntemusta, riippumatta siitä mitä tulee vastaan, psykologin työssäkin kun asiakkaita on laidasta laitaan. Jos vain juteltaisi mukavia niin se ei kertoisi hakijasta juuri mitään.

Juu toki juuri näin, mutta ei ole mielestäni missään tapauksessa oikeutettua piikitellä ketään hänen kokemastaan traumasta ja tavastaan kertoa siitä? Jonkunlaista inhimillisyyttä pitäisi kuitenkin olla. Keskustella voi ja esittää tiukkoja kysymyksiä, mutta rajansa kaikella hemmetti sentään.

Juu, ja toki on normaalia reagoida piikittelyyn, eihän sekään olisi normaalia että mikään ei tuntuisi missään. Joten se voi olla taas hyvä juttu, että osoittaa asianmukaisia tunteita.

Niimpä. Mua ainakin tykitettiin niin kauan, että aloin itkeä ihan hervottomasti. Tuntui niin pahalta psykologin sanat. Tämän jälkeen hän suli ja alkoi puhua mulle kuin ihmiselle.

Vierailija kirjoitti:

Mulla meni samalla tavalla enkä itekään tiedä pitäskö itkee vai hurrata

Minulla kans enkä edes oo enskertalainen!!

Se tunne, kun täällä ollaan vedetty lähes täysiä pisteitä per osio yhtä lukuun ottamatta ja mietitään, menikö huonosti... :D

Mä voin teille sanoa, että ei menny huonosti kävi sit kui kävi! Mulla meni huonosti, siis ihan oikeasti huonosti ja tää oli jo toka yrityskerta. Jos joku on ekalla yrittämällä vetänyt vaan joku viis virhettä per kohta niin huh huh!! Enkä mä voi olla ainoa, jolla meni huonosti. Miten kaikki hiket aina eksyy vauvvaan?

Se voi olla aika vaikeata arvioida oikeasti miten se koe meni. Jokin mutu-tuntuma varmaan voi olla, mutta tarkasti ei voine tietää.

Jyväskylän soveltuvuuskokeet muutama vuosi sitten olivat kyllä miljoona kertaa mukavammat kuin Turun, jos noita kertomuksia on uskominen! Kirjallisten tehtävien (minä-essee, kuvan täydennys ja musteläiskät) lisäksi oli ryhmähaastattelu, jonka idea oli ryhmässä keskustella annetusta aiheesta, joka saattoi olla jotain ihan puuta heinää; pointtina suurinpiirtein tuoda ilmi ryhmä- ja vuorovaikutustaitojaan ja stressinsietokykyä, sillä arvioivat psykologit olivat kovin tuimailmeisiä ja hiljaisia :D viimeisenä oli vielä parihaastattelu, jossa kysyimme parin kanssa toisiltamme peruskysymyksiä "miksi haluat tänne", "mikä olisi heikkoutesi/vahvuutesi psykologina" jne. Tätä arvioivat psykologit sitten taas olivat oikein sydämellisiä ja mukavia, eli selvästi etukäteen annetut roolit eri tehtävissä. Itse koin nämä soveltuvuuskokeet hyviksi ja toimiviksi (pääsin sisään, ehkäpä siksi), mutta eihän noiden "hyvän psykologin ennustearvolle" tosiaan empiiristä näyttöä juuri ollut. Karsivat varmasti kaikista pahimmat persoonallisuushäiriöiset pois, mutta itsellä ainakin oli päivän jälkeen sellainen olo, että miten ketään näistä hakijoista voi tiputtaa, kaikki ovat niin mahtavia ihmisiä! Että sellainen positiivisempi kokemus itsellä soveltuvuuskokeista :)

Vierailija kirjoitti:

Jyväskylän soveltuvuuskokeet muutama vuosi sitten olivat kyllä miljoona kertaa mukavammat kuin Turun, jos noita kertomuksia on uskominen! Kirjallisten tehtävien (minä-essee, kuvan täydennys ja musteläiskät) lisäksi oli ryhmähaastattelu, jonka idea oli ryhmässä keskustella annetusta aiheesta, joka saattoi olla jotain ihan puuta heinää; pointtina suurinpiirtein tuoda ilmi ryhmä- ja vuorovaikutustaitojaan ja stressinsietokykyä, sillä arvioivat psykologit olivat kovin tuimailmeisiä ja hiljaisia :D viimeisenä oli vielä parihaastattelu, jossa kysyimme parin kanssa toisiltamme peruskysymyksiä "miksi haluat tänne", "mikä olisi heikkoutesi/vahvuutesi psykologina" jne. Tätä arvioivat psykologit sitten taas olivat oikein sydämellisiä ja mukavia, eli selvästi etukäteen annetut roolit eri tehtävissä. Itse koin nämä soveltuvuuskokeet hyviksi ja toimiviksi (pääsin sisään, ehkäpä siksi), mutta eihän noiden "hyvän psykologin ennustearvolle" tosiaan empiiristä näyttöä juuri ollut. Karsivat varmasti kaikista pahimmat persoonallisuushäiriöiset pois, mutta itsellä ainakin oli päivän jälkeen sellainen olo, että miten ketään näistä hakijoista voi tiputtaa, kaikki ovat niin mahtavia ihmisiä! Että sellainen positiivisempi kokemus itsellä soveltuvuuskokeista :)

Hienoa kuulla, että Jyväskylässä on onnistuttu toteuttamaan soveltuvuuskokeet mielekkäämmällä tavalla. Kommentoin itse noita kokemuksiani Turun sovkokeista ja kyllä niihin on uskominen. Pystyin joikuin kerätä itseni päivän loppuun asti, mutta kun jännitys ja kaikki purkautui takaisin autoon päästessä, niin itkin kuin pieni vauva. Mulla jäi niistä todella huono fiilis moneksi päivää. Enkä todellakaan usko olevani mikään yliherkkä ihminen... En vaan pysty ymmärtämään tuollaista lähestymistapaa vaikeisiin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Jyväskylän soveltuvuuskokeet muutama vuosi sitten olivat kyllä miljoona kertaa mukavammat kuin Turun, jos noita kertomuksia on uskominen! Kirjallisten tehtävien (minä-essee, kuvan täydennys ja musteläiskät) lisäksi oli ryhmähaastattelu, jonka idea oli ryhmässä keskustella annetusta aiheesta, joka saattoi olla jotain ihan puuta heinää; pointtina suurinpiirtein tuoda ilmi ryhmä- ja vuorovaikutustaitojaan ja stressinsietokykyä, sillä arvioivat psykologit olivat kovin tuimailmeisiä ja hiljaisia :D viimeisenä oli vielä parihaastattelu, jossa kysyimme parin kanssa toisiltamme peruskysymyksiä "miksi haluat tänne", "mikä olisi heikkoutesi/vahvuutesi psykologina" jne. Tätä arvioivat psykologit sitten taas olivat oikein sydämellisiä ja mukavia, eli selvästi etukäteen annetut roolit eri tehtävissä. Itse koin nämä soveltuvuuskokeet hyviksi ja toimiviksi (pääsin sisään, ehkäpä siksi), mutta eihän noiden "hyvän psykologin ennustearvolle" tosiaan empiiristä näyttöä juuri ollut. Karsivat varmasti kaikista pahimmat persoonallisuushäiriöiset pois, mutta itsellä ainakin oli päivän jälkeen sellainen olo, että miten ketään näistä hakijoista voi tiputtaa, kaikki ovat niin mahtavia ihmisiä! Että sellainen positiivisempi kokemus itsellä soveltuvuuskokeista :)

Aika monet persoonallisuushäiriöiset ovat hyviä tekemään ensivaikutelman. Psykopaateillahan on tunnetusti usein keskivertoa kehittyneempi kognitiivinen empatiakyky ja johtuen heidän tunne-elämänsä kylmyydestä, he sietävät keskimäärin paremmin stressaavia sosiaalisia tilanteita. Voi olla, että tuollaiset soveltuvuustestit suosivat nimenomaan tiettyjä persoonallisuushäiriöitä. Itsestään epävarmat jännittäjät taas häviävät, koska eivät osaa tehdä hyvää ensivaikutelmaa. 

Miten kaikki onkin yhtäkkiä saanut artikkeleista oikein 25/30, vaikka aiemmin puhuttiin ainoastaan, että menivät ennemminkin päin metsää... :D