Psykologia 2019
Hei tein tällasen jo nyt tosi ajoissa, jotta tää ehtisi tavoittaa mahdollisimman monen ennen ensi kevättä. :D Ja voihan tässä jo fiilistellä seuraavia pääsykokeita etukäteen vaikka niiden sisällöstä ei vielä olekaan paljoa tietoa.
Tän vuoden keskustelu oli musta ihanaa seurattavaa, ja vaikka ite onnekseni pääsin jo tänä vuonna sisään niin olis mulla mielenkiintoa mahdollisesti auttaa muita ens vuonna (hki/tku/tre) hakevia. (Varsinkin jos koe pysyy vielä tän vuoden samanlaisena kuin mitä se oli nyt tänä keväänä:)!)
Kommentit (5687)
Eniten on kyllä ottanut kupoliin, etten ollenkaan tajunnut kokeessa, ettei artikkelikysymyksiin saa eksyä vääriä vastauksia oikeiden vastausten sekaan tai jää pisteittä. Näin jälkeenpäin ajateltuna on tietenkin täysin järkevää ja perusteltua, että näin on. Ei olisi kyllä yhtään haitannut, jos tämä olisi ilmaistu ohjeistuksessa. Olisi jäänyt melko monta ”ehkää” merkkaamatta. No, tyhmästä päästä kärsii koko koe eiku kroppa!
Ensi vuonna uudestaan? kirjoitti:
Ja jatkona edelliseen, nämä kohdat jääneet mulle epäselväksi, tietääkö joku oikeita vastauksia?
1.2. kohdat 4, 6 ja 10.
2.2. kohdat 3, 14 ja 15.
Mäkin oon miettinyt osaa näistä, osaako joku sanoa?
Koska alatte käymään opintopolussa tsekkailemaan? Itse taisin viime keväänä kesäkuun alusta käydä kerran opintopolussa ihan varmuuden vuoksi. Viime keväänä Joensuun tulokset tuli 3 viikossa
Vierailija kirjoitti:
Koska alatte käymään opintopolussa tsekkailemaan? Itse taisin viime keväänä kesäkuun alusta käydä kerran opintopolussa ihan varmuuden vuoksi. Viime keväänä Joensuun tulokset tuli 3 viikossa
Uskon että tänä vuonna kaikkien kaupunkien tulokset tulee samaan aikaan, kun vaikuttavat toisiinsa nyt kun yhteinen pääsykoe. Varmaan sillä vikalla mahdollisella viikolla aikaisintaan alan päivittelemään opintopolkua, mutta Helsinki ainakin tyypillisesti julkaisee tulokset ihan vikana mahdollisena päivänä. Ja toki sitten jos kuulee joiltain kavereilta että tulokset tulleet niin sitten sitäkin kautta voi kuulla tuloksista. Ja myös ne pisteethän tulee jossain vaiheessa lähellä julkaistamista sähköpostiin, ainakin viime vuonna muistelen näin.
Vierailija kirjoitti:
Ensi vuonna uudestaan? kirjoitti:
Ja jatkona edelliseen, nämä kohdat jääneet mulle epäselväksi, tietääkö joku oikeita vastauksia?
1.2. kohdat 4, 6 ja 10.
2.2. kohdat 3, 14 ja 15.
Mäkin oon miettinyt osaa näistä, osaako joku sanoa?
1.2.
6. d) koska arvo 2,05 ei ole suurempi kuin 0,05:n kriittinen arvo
10. c) korrelaatiot ei muutu, kun muuttujat muuttuvat samassa suhteessa
Ainakin toi 2.2. kohta 3 on avattu hyvin täällä keskustelussa aiemmin, joten sitä en ala enää uusiksi kirjoittamaan.
Opintopolku laskee nyt todistusvalintoja. Sen jälkeen alkaa toisen asteen haun laskeminen ja paikkojen jakaminen. Toisen asteen tulokset julkaistaan viimeistään 13.6. Siitä jatkuu erityisoppilaitosten tulosten laskenta ja julkistaminen.
Odotetaan rauhassa vuoroamme. Ei tuonne sekaan panna isoja yliopistohakuja, sillä kävijäryntäystä täytyy tasoittaa eri ajoille.

Niimpä. Turha siellä opintopolussa on käydä aiemmin kuin juhannuksen aikoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensi vuonna uudestaan? kirjoitti:
Ja jatkona edelliseen, nämä kohdat jääneet mulle epäselväksi, tietääkö joku oikeita vastauksia?
1.2. kohdat 4, 6 ja 10.
2.2. kohdat 3, 14 ja 15.
Mäkin oon miettinyt osaa näistä, osaako joku sanoa?
1.2.
6. d) koska arvo 2,05 ei ole suurempi kuin 0,05:n kriittinen arvo
10. c) korrelaatiot ei muutu, kun muuttujat muuttuvat samassa suhteessaAinakin toi 2.2. kohta 3 on avattu hyvin täällä keskustelussa aiemmin, joten sitä en ala enää uusiksi kirjoittamaan.
Kiitos!
Tämä tunne... kun sähköpostiin saapuu opistojen mainoskirjeitä — mitä tehdä välivuotena kun yliopiston ovet eivät auenneet. Joka vuosi tämä kertoo, että nyt kävi taas näin. 😔
Mistä täällä muuten kukaan voi tietää oikeita vastauksia artikkelikysymyksiin?
Vierailija kirjoitti:
Mistä täällä muuten kukaan voi tietää oikeita vastauksia artikkelikysymyksiin?
Ottamalla artikkelit auki ja selaamalla pitääkö eri vaihtoehdot paikkansa... :D
Mistä tiiätte miten opintopolkuun tulee kaikki tiedot ja miten se toimii? Ootteko työskennelly asian parissa vai onko siitä joku tietoisku josssai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä täällä muuten kukaan voi tietää oikeita vastauksia artikkelikysymyksiin?
Ottamalla artikkelit auki ja selaamalla pitääkö eri vaihtoehdot paikkansa... :D
No toki, mutta se mikä kokeessa on luokiteltu oikeaksi vastaukseksi ei aina välttämättä ole noin suoraviivaista. :D

Ei siellä kyl mun mielestä kovin montaa epäselvää kohtaa ollu...
Alkaako kukaan muu olla epätoivoinen? Mulla oli nyt neljäs hakukerta ja olen satavarma, ettei opiskelupaikkaa taaskaan tule. Koe meni huonosti, vaikka olin lukenut 10kk. En tiedä mitä ensi vuonna teen, koska jos luovutan ja alan hakemaan toiselle alalle, joutuisin aloittamaan nollasta ja sisäänpääsy todennäköisesti veisi useamman vuoden. Umpikujassa ollaan. Voin kai syrjäytyä sanoen, että taistelutta en luovuttanut.
Joo! Mulla jotenkin usko oman suorituksen riittämiseen hiipuu päivä päivältä. Kokeesta jäi ihan hyvä fiilis, mutta mitä enemmän aikaa kuluu ja mitä paremmin pääsen ulos siitä kuplasta, jossa elin viikot ennen koetta ja päiviä sen jälkeen, sitä enemmän alkaa taas tuntua että mikään ei varmaan muutu ja ”ihan jees” -suoriuksella tuskin tässä kisassaan irtoaa mitään palkintoa. En haluaisi ajatella näin vaan innolla jännittää loppuun asti. Ainahan jotkut pääsevät sisään, ja nyt puhutaan kuitenkin niistä Isoista Unelmista.
Artikkelit näyttää olevan se yleinen kompastuskivi