Psykologia 2019
Hei tein tällasen jo nyt tosi ajoissa, jotta tää ehtisi tavoittaa mahdollisimman monen ennen ensi kevättä. :D Ja voihan tässä jo fiilistellä seuraavia pääsykokeita etukäteen vaikka niiden sisällöstä ei vielä olekaan paljoa tietoa.
Tän vuoden keskustelu oli musta ihanaa seurattavaa, ja vaikka ite onnekseni pääsin jo tänä vuonna sisään niin olis mulla mielenkiintoa mahdollisesti auttaa muita ens vuonna (hki/tku/tre) hakevia. (Varsinkin jos koe pysyy vielä tän vuoden samanlaisena kuin mitä se oli nyt tänä keväänä:)!)
Kommentit (5687)
Toivon syvästi, että siellä ei olisi regressiolaskuja, sillä mulla menisi koko koeaika sitten niiden tekemiseen.
Tilastomateriaalissa kuitenkin sanotaan, että ''Regressiomallin arvioimista ja mallin sopivuuteen liittyvää diagnostiikkaa ei tässä monisteessa käsitellä ja valintakokeessa voi olettaa mallin oletusten olevan voimassa''. Eli ihan kuin vaivihkaa sanottaisiin, että kokeessa on sitten jotakin regressioanalyysiin liittyvää. yhhyyyy..
Materiaalissahan lukee, että keskistämättömät muuttujat merkitään isoilla kirjaimilla. Mitä on b0:n kaavassa b1:n ja b2:n lisäksi? Isot kirjaimet.
Residuaalien ja niiden varianssin laskeminen selitetään materiaalissa.
Vierailija kirjoitti:
Materiaalissahan lukee, että keskistämättömät muuttujat merkitään isoilla kirjaimilla. Mitä on b0:n kaavassa b1:n ja b2:n lisäksi? Isot kirjaimet.
Residuaalien ja niiden varianssin laskeminen selitetään materiaalissa.
Eihän b1 ja b2 kaavoista oo isoja kirjaimia? + heitäkkö miltä sivulta residuaalin laskeminen selitetään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mä en ymmärrä miten noi keskistykset menee, onko kahden selittäjän regressioanalyysien kaavoissa kaikki keskistettyjä arvoja paitsi b0 kaavassa? eli b1 ja b2 kaavoissa, korrelaatiokertoimen laskemisessa, residuaalien varianssien laskemisessa ja keskivirheen laskemisessa? Ku osassa niistäkin kaavoista kuitenkin käytetään isoja kirjaimia merkinnöissä, vaikka sitten harjoitustehtävissä (esim. eximian) on käytetty niissäkin niitä keskistettyjä arvoja, joita pitäis merkitä sitten pienellä kirjaimella?? oon niin hämmentynyt.
sekavan selityksen tiivistys: käytetäänkö kahden selittäjän kaavoista ainoastaan b0:n laskussa arvoja, joita ei ole keskistetty?
Mun käsittääkseni keskitettyjä arvoja käytetään ainoastaan b1 ja b2 kaavoissa. Eli kaikki keskivirheet ym. laskettais normaaleilla arvoilla, muistaakseni niiden kaavoissa oli isot kirjaimet.
No nyt tuli taas sellanen olo, että en jaksa enää enkä pääse sisälle. Mutta kesälomalle sentään pääsen, sitä tuskin mikään voi estää, jos vaan tulen kokeesta hengissä kotiin. xD
Vierailija kirjoitti:
No nyt tuli taas sellanen olo, että en jaksa enää enkä pääse sisälle. Mutta kesälomalle sentään pääsen, sitä tuskin mikään voi estää, jos vaan tulen kokeesta hengissä kotiin. xD
Relatable. Kokeen jälkeen menen mäkkäriin, heseen ja arnoldsiin munkille sekä heti leffailtaan kavereiden kanssa. En malta odottaa. Olispa jo ohi koko damn koe.
mietin et ottaisin skumppapullon laukkuun ja kokeen jälkeen korkkaisin sen heti :D
Mä kans en kyllä noita regressiokaavojen sovellusta olis oppinu pelkästään parilla esimerkkilaskulla, tein parikyt harjotustehtävää ja toivon että edes jotain niistä sovellustavoista kysyttäisiin kokeessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitäs vittua. Miksi en saa laskettua oikein noita tilastomateriaalin standardoituissa malleissa käytettäviä korrelaatiokertoimia. x1x2 menee oikeen, muut taas ei?
Siis mistä on kyse, standardoiduista regressiokertoimista vai usean selittäjän regressiosta?
Standardoidut regressiokertoimet. Oletan siis ainakin, että nuo korrelaatiokertoimet mitkä siis esitetään matriisissa on samojen muuttujien x1, x2 ja y kuin usean selittäjän regressiossa. En kuitenkaan saa laskettua oikeita korrelaatioita näiden välille.
Vai pitääkö korrelaatiot laskea standardoitujen muuttujien välille kerta kyseessä standardoidutut regressiokerroin? Eli ensin normittaa nuo x1 ja x2 ja y sitten vasta laskea niiden välille korellaatiot? Oon nyt ihan hukassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Materiaalissahan lukee, että keskistämättömät muuttujat merkitään isoilla kirjaimilla. Mitä on b0:n kaavassa b1:n ja b2:n lisäksi? Isot kirjaimet.
Residuaalien ja niiden varianssin laskeminen selitetään materiaalissa.
Eihän b1 ja b2 kaavoista oo isoja kirjaimia? + heitäkkö miltä sivulta residuaalin laskeminen selitetään
Siis tarkoitin, että mitä b0:n kaavassa on b1:n ja b2:n _lisäksi_, en että b1:n ja b2:n kaavoissa on isot kirjaimet. Sivunumeroa en muista ulkoa, siellä regressiokappaleessa se oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitäs vittua. Miksi en saa laskettua oikein noita tilastomateriaalin standardoituissa malleissa käytettäviä korrelaatiokertoimia. x1x2 menee oikeen, muut taas ei?
Siis mistä on kyse, standardoiduista regressiokertoimista vai usean selittäjän regressiosta?
Standardoidut regressiokertoimet. Oletan siis ainakin, että nuo korrelaatiokertoimet mitkä siis esitetään matriisissa on samojen muuttujien x1, x2 ja y kuin usean selittäjän regressiossa. En kuitenkaan saa laskettua oikeita korrelaatioita näiden välille.
Vai pitääkö korrelaatiot laskea standardoitujen muuttujien välille kerta kyseessä standardoidutut regressiokerroin? Eli ensin normittaa nuo x1 ja x2 ja y sitten vasta laskea niiden välille korellaatiot? Oon nyt ihan hukassa
Mäkin koetin laskea ja luulen, ettei noi oo laskettu samoista muuttujista.
Kysymys regressiosta. Jos standardoin nuo kahden x:n sekä y:n arvot noudattamaan normaalijakaumaa ja sitten lasken regression standardoidun regressiokertoimen kaavoilla, niin tuleeko näin sama tulos (b1 ja b2) kuin jos olisin laskenut ne suoraan aineistosta (keskittämällä muuttujat) noilla normaaleilla b1 ja b2 kaavoilla?
Huomenta! Ehdotan seuraavaa: kerro mihin haet, kuvaile valmiustasosi, arvioi pääsymahdollisuutesi ja allekirjoita nimimerkillä. Käydään sitten kesäkuussa läpi miten kaikilla oikeasti meni. Eli, tehdään tässä samalla hieman empiiristä tutkimusta siitä, miten oma käsitys valmiudesta ja toteutuva sisäänpääsy korreloivat 😄
Haen Helsinkiin maisteriohjelmaan, tilasto ja aineisto keskinkertaisesti hallussa, en usko pääseväni sisään, ellei käy mieletön säkä.
Munkki2019
Huomenta huomenta! Haen kaikkiin yliopistoihin (kandi+maisteri) ykkösenä Helsinki.
Tää on mun eka hakukerta mihinkään kouluun niin oon ollu vähä pihalla, että miten pitäis valmistautuu ja millasta tästä tulee mut ihan ok valmiudet. Aloitin tilaston helmikuussa ennen materiaalien julkaisua, ja oon siitä tosi ilonen. Tilasto ja artikkelit ihan ok kunnossa mulla, vaikkei kyl sillä tasolla mihin oli tavoite. Vielä on aikaa treenata!
Luultavammin en pääse sisään mutta uskon silti, että mulla on ihan hyvät tsänssit sisäänpääsyyn, et se on aika siinä ja siinä. Riippuu ihan koekysymyksistä.
SieluTiedeOnParas
Moi!
Haen ekaa kertaa opiskelemaan, viime vuonna pidin välivuoden omasta tahdosta, ja tää vuos on ollu kyllä mahtava!
Haen kaikkiin kohteisiin, ekana jyväskylään. Artikkelit ihan ok tasolla, ja matikka kyllä heikommalla. Tuskin pääsen vielä sisään vaikka olen tehnyt hullusti hommia, ellei käy joku ihme👼
Tsemppiä!
KoKo
Haen kaikkiin yliopistoihin ja ensisijaisesti Tampereelle. Kuluneen vuoden olin myöskin omasta tahdosta välivuodella. Ei oo ollut mitään ruusuilla tanssimista, mutta toisaalta en ois jaksanut/päässytkään edes opiskelemaan heti yo-urakan jälkeen. Tänä keväänä kirjotin bilsan kun tuli toinen reaali lähtöpisteisiin mukaan. Alun perin pisteitä 110 ja nyt 130 tai vähän alle. Sinäänsä mahdollisuudet päästä ois ihan hyvät (yhteispistekiintiö, ensikertalaisuus, kaikki yliopistot), mutta en silti usko osaamiseni riittävän. Artikkelit on ihan ok hallussa, mutta tilasto ei niinkään kun en ehtinyt sitä tarpeeksi treenata. Syytän myös huonoa materiaalia siitä, että tilastoa on aika vaikea opetella ilman kallista valmennusta vaikka olisikin hyvä matikassa. Tavallaan luovutin jo ekan tai viimeistään tokan viikon jälkeen mun mielessä, mut oon silti jatkanu opiskelua, koska kokemuksena tää on arvokas, eikä sitä koskaan tiedä millainen koe on tulossa. Jos koe muuttuu radikaalisti tilaston osalta ni sit mulla on pienet mahdollisuudet päästä opiskelemaan omasta mielestä :D
Haen kaikkiin, ensimmäisenä Turku.
Tilastosta on ennakkotietoa aiemminkin hakeneena, mutta en tänä keväänä ehtinyt laskea läheskään tarpeeksi. Sanoisin et tilaston teoriaosaaminen ok, laskurutiini ei. Olen myös liian hidas laskemaan pitkiä laskuja. Artikkelit jotenkuten hallussa, en ehtinyt opetella erikseen mitään nippelitietoa. Muistan kuitenkin aika paljon jotain, jos sattuisivat kysymään juuri niitä asioita. Viimevuoden logiikkatehtävästä sain luultavasti täydet, mutta jos on sitä selvästi vaikeampaa logiikkaa, niin tuskin tajuan.
En pidä todennäköisenä, että pääsisin. Mutta kaipa sinne on joka vuosi päässyt niitäkin, jotka ovat epävarmoja osaamisestaan ennen koetta tai koetta tehdessään.
- 868
Toinen hakukerta ja haen kaikkiin kaupunkeihin. Ensisijaisena Tampere. Oon molempina vuosina ollut valmennuskurssilla ja tilaston suhteen koen, että osaaminen löytyy kyllä, mutta jännitän koetta ja saanko siinä tilanteessa paineen alla sovellettua. Artikkeleita on tullut tiiviisti paahdettua ja sain valmennuskurssin harjoituskokeesta parhaat artikkelipisteet, mutta ei sekään vielä mitään kerro. Täytyy vaan toivoa, että tulee itelle sopivat kysymykset, koska läheskään kaikkea ei edes voi osata. Uskon, että mahollisuuksia on, joten nyt viimisen lukupäivän kertailu vielä päälle. Toivon myös, että tän hetkinen kuume laskee ennen koetta, koska sen en anna pilata koetta.
Kipuilua
Hauska idea :)
Haen ainoastaan jkl, ja olen ei-ensikertalainen.
Uskon, että jos koe on suotuisa, niin mahdollisuuteni päästä ovat todelliset. Olen lukenut ihan hulluna tämän kuukauden, toivotaan että tähtien asennot on kohdillaan ja kaikki menee nappiin :) Tilastoa olen tahkonnut aika kauan, ja uskon että sen kanssa ei tule ongelmia, jos tehtävät eivät ole huomattavasti viime vuosia vaikeampia! Logiikka pelottaa :p
Ja hei! 2 päivää kesälomaan 😎
T. lukuhullu
Mun mielestä olis näin.