Oletteko lopettaneet muovin kierrätyksen?
Uusien tietojen mukaan muovin kierrätys onkin ympäristölle haitallista. Suomessa Riihimäelle vietävästä muovijätteestä vain pieni osa kelpaa uusiomuovin tuotantoon ja suurin osa muovijätteestä poltetaan. Uusiotuotantoon päätyvät muovit täytyy pestä kolminkertaisella määrällä vettä, mistä pääsee paljon mikromuovia vesistöihin. Muovi pitää vielä kalliisti kuivata, ja lopputuloksena saadaan huonolaatuista uusiomuovia, joka ei kelpaa elintarviketeollisuuteen. Tämä kaikki vaatii yhteiskunnan tukia.
Ympäristölle paras tapa muovista eroon pääsemiseen onkin laittaa muovi jätteidenpolttolaitokseen. Polttamalla muovista saadaan energiaa ja päästöt saadaan haltuun.
Itse laitan jatkossa muovit sekajätteiden mukana poltettavaksi. Mitä mieltä olette tästä te, joille tämä on uutta tietoa?
Kommentit (99)
Jätteiden käsittelystä on tullut niin taitolaji että ei kenenkään normityöläisen aika eikä energia riitä sen selvittämiseen mitä mihinkin astiaan saa laittaa. Poltettavaan jätteeseen menee meillä sekajätteenä kaikki mitä ei selkeästi ole eroteltu (bio, paperi, metalli, lasi). En pese ja puunaa jätettä, siinä ei ole mitään järkeä. Vesi maksaa kotitaloudelle tänä päivänä maltaita. Ja miksi pesisin jos se kerätty muovijäte kuitenkin pestään ennen jatkokäsittelyä. Ei ole aikaa eikä voimia tähän panostaa enempää. Teet niin tai näin, väärin se menee kuitenkin. Tämä on mennyt jo ihan överiksi koko "jätepolitiikka".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole, koska en uski valeuutisia
Etkö usko sitäkään, että suurin osa EU:n muovista menee paaleissa mm. Kiinaan, jossa vain kaksi prosenttia pystytään kierrättämään ja loput saastuttavat meriä? Lähteitä en hae, oli joku päivä sitten Hesarissa, muistaakseni.
Luen päivittäin kolmea digilehtiä plus MTV 3 ja YLE.fi:n appsit ja iltapäivälehdet piippaa jatkuvasti, niin en enää muista kaikkia lähteitä, enkä viitsi hakea, sorry.
Käsittääksi Kiina on luopumassa sopimuksesta, eikä tulevaisuudessa ottaisi Euroopan jätteitä. Ja tosiaan, suurin osa niistä on päätynyt mereen
Nykyään Kiinassa omatkin jätteet yritetäån tehokkaasti lajitella, koska ovat nähneet jätteiden ympäristövaikutukset. Ilmansaasteiden vuoksi, siellä suurin osa joudutaan kasvattamaan kasvihuoneissa.
Kiinassa jäteasemia on kaikkialla ja siellä lajitellaan jokainen roska. Siinä länsimaalaiselle olisi ihmettelemistä.
Kiinan maaperä ja ilmasto on pahoin saastunut ja heijastuu jo ihmisten terveydessä, kun hukkuvat pask...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde?
Googlaa "mikko paunio muovigate" ja lue löytyviä hakutuloksia. Paunio on asiantuntija.
Eikä ole.
Jos ei olisi, niin hänen artikkeleitaan ei julkaistaisi ammattilehdissä ja ne eivät saisi kansainvälistä huomiota.
"The study’s author, Finnish public health expert Dr Mikko Paunio, wrote: “Since the waste management infrastructure in South-east Asia is much more primitive than in China, it remains unclear to what extent the rejected ‘recycles’ end up in the ocean or burned in the open.”"
https://www.express.co.uk/news/uk/980704/eu-plastic-recycling-makes-pol…
En tiennytkään että Express on ammattilehti.
En tiennyt, että linkki olisi pitänyt antaa juuri ammattilehteen. Joka tapauksessa Paunio on epidemiologian dosentti ja sitä kautta asiantuntija hygieniassa ja jätteidenkäsittelyssä.
Ja minä olen Meng logistiikasta ja sitä kautta asiantuntija valtameriristeilijöiden rakentamisessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde?
Googlaa "mikko paunio muovigate" ja lue löytyviä hakutuloksia. Paunio on asiantuntija.
Eikä ole.
Jos ei olisi, niin hänen artikkeleitaan ei julkaistaisi ammattilehdissä ja ne eivät saisi kansainvälistä huomiota.
"The study’s author, Finnish public health expert Dr Mikko Paunio, wrote: “Since the waste management infrastructure in South-east Asia is much more primitive than in China, it remains unclear to what extent the rejected ‘recycles’ end up in the ocean or burned in the open.”"
https://www.express.co.uk/news/uk/980704/eu-plastic-recycling-makes-pol…
En tiennytkään että Express on ammattilehti.
En tiennyt, että linkki olisi pitänyt antaa juuri ammattilehteen. Joka tapauksessa Paunio on epidemiologian dosentti ja sitä kautta asiantuntija hygieniassa ja jätteidenkäsittelyssä.
Aika huvittavaa, kuinka Paunio oikoo sanomisiaan "ei hän sitä tarkoittanutkaan"
https://www.aamulehti.fi/uutiset/jos-laitat-muovipakkauksen-keraysastia…
No kehittäisivät sen maatuvan muovirasian niin ei tarvi viilipurkeillani taas tuhota koko maapalloa ja kierrätyssysteemejä. Eikö sellaisia jo ole, ainakin joissain kasvispiiperryseineksissä olen joskus ollut näkevinäni?
Vierailija kirjoitti:
Meille tuli se muovijäteastia roskakatokseen, mutta kun siinä lukee, että vain puhdas muovi, niin aloin heti pähkäilemään, että ei minulle tule koskaan mitään muovijätettä mikä olisi puhdas valmiiksi. On se aikamoista veden kulutusta jos joudun kaiken muovijätteen pesemään ennen kuin se olisi kelvollista roskikseen, joten olen jatkanut vanhalla linjalla ja heitän muovit sekajätteeseen.
Niiden pesemiseen riittää kyllä mainiosti se tiskivesi, jossa ne ruokailuastiat, veitset, haarukat ym. juomalasit on jo pesty.
Ihan muutama pyyhkäisy vain jollain kakkosluokan vanhalla varsinaisesta käytöstään poistetulla tiskiharjalla riittää vaadittuun puhtauteen mainosti.
Ideahan on vain se, ettei niissä vanhoissa einesmuovipakkauksissa ym. olisi mitään ylimääräisiä, huonosti kaavittuja kastikkeenjämiä yms. sellaista,mikä esim. alkaisi pian haisemaan siellä roskasäiliössä, kehittäisi matoja, hometta tms. bakteereja ja itiöitä ilmaan levittävää saastaa siellä jätepaikan välittömässä ympäristössä.
Vierailija kirjoitti:
Jätteiden käsittelystä on tullut niin taitolaji että ei kenenkään normityöläisen aika eikä energia riitä sen selvittämiseen mitä mihinkin astiaan saa laittaa. Poltettavaan jätteeseen menee meillä sekajätteenä kaikki mitä ei selkeästi ole eroteltu (bio, paperi, metalli, lasi). En pese ja puunaa jätettä, siinä ei ole mitään järkeä. Vesi maksaa kotitaloudelle tänä päivänä maltaita. Ja miksi pesisin jos se kerätty muovijäte kuitenkin pestään ennen jatkokäsittelyä. Ei ole aikaa eikä voimia tähän panostaa enempää. Teet niin tai näin, väärin se menee kuitenkin. Tämä on mennyt jo ihan överiksi koko "jätepolitiikka".
Kuinka selviät töistäsi? Ei tuo ainakaan minulta vie aika tai energiaa. Kun roska on kädessä ja menossa roskakoriin tunnistan kyllä sen materiaalin. Tämä materiaali taas sitten kertoo samantien minulle mihin 5 lokerosta sen laitan. Ainakaan minun älylläni varustetulle henkilölle valinta viiden vaihtoehdon väliltä mihin pudotan roskan ei ole ylivoimainen ja energiaa vaativa ponnistus. Samaten Ihan samalla tavalla KO astian tyhjennys taloyhtiön vastaan laatikkoon ei ole minun älylleni ylivoimainen tehtävä. Jo pienet lapset selviävät palikkatestistä, joten vahvasti epäilen oletko kykenevä oikeasti työskentelemään yhtään missään.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan aloittanutkaan.
Meillä maksetaan kiinteä jätemaksi riippumatta siitä, minkä verran jätettä tulee. Siispä meillä tungetaan 4 viikon välein tyhjennettävään jäteastiaan ihan kaikkea, mitä maatilalta löytyy. Erityisesti paalimuovit ovat oivallista jäteastian täytettä, jotta ei tarvitse maksaa turhasta. Muuten meillä poltetaan kaikkea mahdollista palavaa kotona.
Meillä vedenkulutus ei ole ongelma, mutta yritän välttää muovin ostamista. Nuo paalimuovit varmaan kielletään lähitulevaisuudessa, tai niille keksitään joku keräys. Muuten meillä tulee niin vähän jätettä, että pienin mahdollinen astia olisi tuskin puolillaan tyhjennyspäivinä.
Ei ole mitään kiinteitä jätemaksuja, ei edes maalla, jossa jätteenkäsittely on vielä lapsen kengissä ja maaperää saastuttaa huoletta ja tuijotetaan omaan napaan, viis veisataan tulevista sukupolvista.
Muovin polttaminen ei ole ongelmatonta, sillä tarvitaan kalliit polttolaitokset ja polttolämpötila pitäisi olla yli 2000 astetta ja ongelmana on vielä ympäristöpäästöt.
Juuri näistä syistä sekajätteen hinta on jatkuvasti noussut.
Ehkä kaiken sekajätteisiin työntävät, havahtuvat viimeistään, kun sekajätepussista peritään 20€, jotta sekajätteen kustannukset saadaan katettua.
Tutkimuksia tarvittaisiin lisää sekajätteen polttamisesta ja sen vaikutuksesta ympäristöön, ettei kävisi kuin kaatopaikkojen kanssa, jossa maaperä on pysyvästi saastunut, eikä voi käyttää rakennusten maapohjana. Tästä hyvä esimerkki saastuneelle maapohjalle rakennetut krs-talot ja päiväkodit, jotka nyt ovat käyttökiellossa tai purettu.
https://yle.fi/uutiset/3-5166480
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/artikkeli-1.216…
Vierailija kirjoitti:
Lähde?
Muovi tehdään tyypillisesti öljystä eli lähde lienee öljylähde.
Vierailija kirjoitti:
No kehittäisivät sen maatuvan muovirasian niin ei tarvi viilipurkeillani taas tuhota koko maapalloa ja kierrätyssysteemejä. Eikö sellaisia jo ole, ainakin joissain kasvispiiperryseineksissä olen joskus ollut näkevinäni?
Kyllä niitä on kehitettykin, mutta ongelma on hinta. Olisitko sinä valmis maksamaan ylimääräistä jauhelihapakkauksesta 5€, jos muovi olisi korvattu maatuvalla pakkauksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan aloittanutkaan.
Meillä maksetaan kiinteä jätemaksi riippumatta siitä, minkä verran jätettä tulee. Siispä meillä tungetaan 4 viikon välein tyhjennettävään jäteastiaan ihan kaikkea, mitä maatilalta löytyy. Erityisesti paalimuovit ovat oivallista jäteastian täytettä, jotta ei tarvitse maksaa turhasta. Muuten meillä poltetaan kaikkea mahdollista palavaa kotona.
Meillä vedenkulutus ei ole ongelma, mutta yritän välttää muovin ostamista. Nuo paalimuovit varmaan kielletään lähitulevaisuudessa, tai niille keksitään joku keräys. Muuten meillä tulee niin vähän jätettä, että pienin mahdollinen astia olisi tuskin puolillaan tyhjennyspäivinä.
Ei ole mitään kiinteitä jätemaksuja, ei edes maalla, jossa jätteenkäsittely on vielä lapsen kengissä ja maaperää saastuttaa huoletta ja tuijotetaan omaan napaan, viis veisataan tulevista sukupolvista.
Muovin polttaminen ei ole ongelmatonta, sillä tarvitaan kalliit polttolaitokset ja polttolämpötila pitäisi olla yli 2000 astetta ja ongelmana on vielä ympäristöpäästöt.
Juuri näistä syistä sekajätteen hinta on jatkuvasti noussut.Ehkä kaiken sekajätteisiin työntävät, havahtuvat viimeistään, kun sekajätepussista peritään 20€, jotta sekajätteen kustannukset saadaan katettua.
Tutkimuksia tarvittaisiin lisää sekajätteen polttamisesta ja sen vaikutuksesta ympäristöön, ettei kävisi kuin kaatopaikkojen kanssa, jossa maaperä on pysyvästi saastunut, eikä voi käyttää rakennusten maapohjana. Tästä hyvä esimerkki saastuneelle maapohjalle rakennetut krs-talot ja päiväkodit, jotka nyt ovat käyttökiellossa tai purettu.
https://yle.fi/uutiset/3-5166480
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/artikkeli-1.216…
Miksi ei olisi kiinteitä jätemaksuja?
Kyllä meillä ainakin kiinteä vuosimaksu vaikka et laittaisi kuin viilipurkin koko vuonna roskiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätteiden käsittelystä on tullut niin taitolaji että ei kenenkään normityöläisen aika eikä energia riitä sen selvittämiseen mitä mihinkin astiaan saa laittaa. Poltettavaan jätteeseen menee meillä sekajätteenä kaikki mitä ei selkeästi ole eroteltu (bio, paperi, metalli, lasi). En pese ja puunaa jätettä, siinä ei ole mitään järkeä. Vesi maksaa kotitaloudelle tänä päivänä maltaita. Ja miksi pesisin jos se kerätty muovijäte kuitenkin pestään ennen jatkokäsittelyä. Ei ole aikaa eikä voimia tähän panostaa enempää. Teet niin tai näin, väärin se menee kuitenkin. Tämä on mennyt jo ihan överiksi koko "jätepolitiikka".
Kuinka selviät töistäsi? Ei tuo ainakaan minulta vie aika tai energiaa. Kun roska on kädessä ja menossa roskakoriin tunnistan kyllä sen materiaalin. Tämä materiaali taas sitten kertoo samantien minulle mihin 5 lokerosta sen laitan. Ainakaan minun älylläni varustetulle henkilölle valinta viiden vaihtoehdon väliltä mihin pudotan roskan ei ole ylivoimainen ja energiaa vaativa ponnistus. Samaten Ihan samalla tavalla KO astian tyhjennys taloyhtiön vastaan laatikkoon ei ole minun älylleni ylivoimainen tehtävä. Jo pienet lapset selviävät palikkatestistä, joten vahvasti epäilen oletko kykenevä oikeasti työskentelemään yhtään missään.
Tämä on oikein tyhmyyden tiivistymä, mikä pistää itsellä vihaksi. Kompaan toisen kommentoijan ajatuksi, että kyllä saa ihan s**tanan tyhmä olla, jos ei osaa suoraan sanottuna omia "p*skojaan" lajitella ja viedä roskia oikeaan astiaan.

Meillä ainakin on jätelaatikot värikoodattu niin että jos ei ole punavihersokea niin oikean jäteastian löytäminen on lastenleikkiä.
Jos vettä säästetään se maksaa kohta vielä enemmän kuin vesilaitokset nostavat hintojaan ja putketkin kärsivät. Mikä sun arjessa on niin uuvuttavaa että ei ole aikaa ja voimia tuohon? Hieman kun asiaa harjoittelee se on pian selkärangassa eikä vaadi mitään metatyötä.
Roskatluontoon kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätteiden käsittelystä on tullut niin taitolaji että ei kenenkään normityöläisen aika eikä energia riitä sen selvittämiseen mitä mihinkin astiaan saa laittaa. Poltettavaan jätteeseen menee meillä sekajätteenä kaikki mitä ei selkeästi ole eroteltu (bio, paperi, metalli, lasi). En pese ja puunaa jätettä, siinä ei ole mitään järkeä. Vesi maksaa kotitaloudelle tänä päivänä maltaita. Ja miksi pesisin jos se kerätty muovijäte kuitenkin pestään ennen jatkokäsittelyä. Ei ole aikaa eikä voimia tähän panostaa enempää. Teet niin tai näin, väärin se menee kuitenkin. Tämä on mennyt jo ihan överiksi koko "jätepolitiikka".
Kuinka selviät töistäsi? Ei tuo ainakaan minulta vie aika tai energiaa. Kun roska on kädessä ja menossa roskakoriin tunnistan kyllä sen materiaalin. Tämä materiaali taas sitten kertoo samantien minulle mihin 5 lokerosta sen laitan. Ainakaan minun älylläni varustetulle henkilölle valinta viiden vaihtoehdon väliltä mihin pudotan roskan ei ole ylivoimainen ja energiaa vaativa ponnistus. Samaten Ihan samalla tavalla KO astian tyhjennys taloyhtiön vastaan laatikkoon ei ole minun älylleni ylivoimainen tehtävä. Jo pienet lapset selviävät palikkatestistä, joten vahvasti epäilen oletko kykenevä oikeasti työskentelemään yhtään missään.
Tämä on oikein tyhmyyden tiivistymä, mikä pistää itsellä vihaksi. Kompaan toisen kommentoijan ajatuksi, että kyllä saa ihan s**tanan tyhmä olla, jos ei osaa suoraan sanottuna omia "p*skojaan" lajitella ja viedä roskia oikeaan astiaan.
Roskakatoksessa on 5 astiaa; paperi, muovi, kartonki+pahvi, keittiöjäte ja sitten yksi missä ei lue mitään. Mitähän sinne pitäisi laittaa, kertokaahan te viisaat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kehittäisivät sen maatuvan muovirasian niin ei tarvi viilipurkeillani taas tuhota koko maapalloa ja kierrätyssysteemejä. Eikö sellaisia jo ole, ainakin joissain kasvispiiperryseineksissä olen joskus ollut näkevinäni?
Kyllä niitä on kehitettykin, mutta ongelma on hinta. Olisitko sinä valmis maksamaan ylimääräistä jauhelihapakkauksesta 5€, jos muovi olisi korvattu maatuvalla pakkauksella.
Kyllä se lähes samanhintainen oli se maatuva eines kuin muutkin, joten ei se hintakaan voi selittää.
Vierailija kirjoitti:
No kehittäisivät sen maatuvan muovirasian niin ei tarvi viilipurkeillani taas tuhota koko maapalloa ja kierrätyssysteemejä. Eikö sellaisia jo ole, ainakin joissain kasvispiiperryseineksissä olen joskus ollut näkevinäni?
Mä olen sen verran ekohenkinen että jätän tuollaiset yksittäispakatut jutut kuten viilipurkit ja rahkat kauppaan.Sama koskee eineksiä, pyrin ostamaan pakkaamattomia tai kevyesti pakattuja raaka-aineita joista itse kokkaan aterian. Opettele tekemään viiliä itse, maailma pelastuu...eiku.
Äideille joiden miehet syövät lasten vanukkaat: Sitä vanukasta voi tehdä itsekin, ei ole tarvis ostaa kaupasta:
7,5 dl maitoa
1 dl sokeria
1 dl maissijauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
Kaikki kattilaan sekaisin ja kiehautetaan sakeaksi, jaetaan annoksiin ja annetaan jäähtyä.
Vierailija kirjoitti:
No kehittäisivät sen maatuvan muovirasian niin ei tarvi viilipurkeillani taas tuhota koko maapalloa ja kierrätyssysteemejä. Eikö sellaisia jo ole, ainakin joissain kasvispiiperryseineksissä olen joskus ollut näkevinäni?
Kaikki muovit ovat maatuvia. Ongelma on vain että niitä hajottajia ei ole vielä saatu jalostettua valmiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan aloittanutkaan.
Meillä maksetaan kiinteä jätemaksi riippumatta siitä, minkä verran jätettä tulee. Siispä meillä tungetaan 4 viikon välein tyhjennettävään jäteastiaan ihan kaikkea, mitä maatilalta löytyy. Erityisesti paalimuovit ovat oivallista jäteastian täytettä, jotta ei tarvitse maksaa turhasta. Muuten meillä poltetaan kaikkea mahdollista palavaa kotona.
Meillä vedenkulutus ei ole ongelma, mutta yritän välttää muovin ostamista. Nuo paalimuovit varmaan kielletään lähitulevaisuudessa, tai niille keksitään joku keräys. Muuten meillä tulee niin vähän jätettä, että pienin mahdollinen astia olisi tuskin puolillaan tyhjennyspäivinä.
Ei ole mitään kiinteitä jätemaksuja, ei edes maalla, jossa jätteenkäsittely on vielä lapsen kengissä ja maaperää saastuttaa huoletta ja tuijotetaan omaan napaan, viis veisataan tulevista sukupolvista.
Muovin polttaminen ei ole ongelmatonta, sillä tarvitaan kalliit polttolaitokset ja polttolämpötila pitäisi olla yli 2000 astetta ja ongelmana on vielä ympäristöpäästöt.
Juuri näistä syistä sekajätteen hinta on jatkuvasti noussut.Ehkä kaiken sekajätteisiin työntävät, havahtuvat viimeistään, kun sekajätepussista peritään 20€, jotta sekajätteen kustannukset saadaan katettua.
Tutkimuksia tarvittaisiin lisää sekajätteen polttamisesta ja sen vaikutuksesta ympäristöön, ettei kävisi kuin kaatopaikkojen kanssa, jossa maaperä on pysyvästi saastunut, eikä voi käyttää rakennusten maapohjana. Tästä hyvä esimerkki saastuneelle maapohjalle rakennetut krs-talot ja päiväkodit, jotka nyt ovat käyttökiellossa tai purettu.
https://yle.fi/uutiset/3-5166480
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/artikkeli-1.216…
Miksi ei olisi kiinteitä jätemaksuja?
Kyllä meillä ainakin kiinteä vuosimaksu vaikka et laittaisi kuin viilipurkin koko vuonna roskiin
Jotkut kunnan perivät kiinteää jätemaksua kunnan omasta keräyspisteestä esim. lasi, paperi jne.
Laki velvoittaa jokaista kiinteistöä (myös kesämökit) tekemöön oman jätesopimuksen jätehuoltofirman kanssa, jonka veloitus perustuu jätemäärään.
Todennäköisesti, teillä jäteastia tyhjennetään määräajoin, johon teillä ei kerry riittävästi jätettä ja sullotte sitten niitä muovia. Yksi vaihtoehto olisi pidentää tyhjennys väliä.