Miten saada mies osallistumaan perhe-elämään?
Meillä on pieni tyttö, vähän yli kaksi kuukautta vanha. Lapsi oli molempien halusta alulle saatettu, jouduimme käymään jonkin aikaa lapsettomuushoidoissakin, jotta raskaus onnistui. Koko raskausajan mieheni oli hyvin osallistuva ja innostunut tulevasta vauvasta ja raskaudesta, mutta pian synnytyksen jälkeen hän lopetti osallistumasta perhe-elämäämme. Synnytys oli vaikea, ja sain repeämiä, jotka eivät vielä ole täysin parantuneet, tai siis jonkun verran kipuja on vielä, ja tarvitsisin todella miehen tukea ihan arjessamme.
Imetän, joten herään yksin öisin imettämään vauvaa muutaman tunnin välein, mies ei ole kertaakaan herännyt yöllä, hän on kyllä ehdottanut että voisi nukkua työhuoneessamme yöt, jotta ei "häiritsisi" heräämisiäni. Minä taas olen pyytänyt häneltä, että hän voisi edes viikonloppuisin joskus herätä vauvan syötölle, voisin pumpata maitoa pulloon, jotta saisin nukkua edes joskus. Olen todella väsynyt kun joudun heräämään melkein tunnin välein öisin (vauva herää niin usein). Mies ei sano tähän mitään, joten häntä ei kai kiinnosta suostua heräämiseen. Hän ei edes pyynnöstäni vaihda vaippaa, nukuta tyttöä tai leiki hänen kanssaan, kaikki jää minulle. Mies viettää paljon aikaa harrastuksensa parissa poissa kotoa, siis saman verran kuin ennen lasta. En koskaan tiedä mihin aikaan hän sieltä palaa, se oli ok ennen lasta mutta ei enää. Kun mies on kotona niin hän viettää aikaa autotallissa nikkaroiden jotain. Jos menen sinne vauvan kanssa hän ärsyyntyy. Jos taas menen yksin niin hän ilahtuu, ja toivoo että autan jossain nikkaroinnissa. En tosin pysty, koska missä tyttö olisi sillä aikaa?
Miten saada mies osallistumaan perhe-elämään? Nyt tuntuu, että hän ei edes ole osa meidän perhettä.
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo yksi pääkopastaan vialla oleva naisvihaaja taitaa olla lisäksi juovuksissakin.
Jokatspsuksessa vastaus ap:lle.
Sun pitää istuttaa mies pöydän ääreen ja vakavasti todeta tilanne ja vaatia muutos siihen. Kyselyt ja ehdotukset eivät riitä vaan ilmoitat, miten miehen pitää ottaa hänelle kuuluva vastuu.Mies vaikuttaa kyllä nikn keskenkasvuiselta ja itsekeskeiseltä, että voi olla ns luonnevika. Ehkä hän oli innoissaan vauvanhankinnasta ajatellen vauvaa jonain esineenä, joka nostaa hänen statustaan. Nyt on ikävä yllätys, että hänen pitäisi jotrnkin vaivautua vauvan hyväksi. Eli ehkä hän ajatteli egoistisesti vauvan olevan häntä varten. Ei kiinnostakaan nyt oikea elävä vauva, kun miehen pitäisikin päinvastoin olla vauvaa varten.
Olin itse yh vauvan syntymästä asti ja tuollaista se oli juuri. Ei eroa ap:n elämästä oikeastaan mitenkään muuten kuin siten, että sukulaiset ja neuvola tarjosivat minulle paljon apua, koska tiesivät minun olevan yksin koliikkivauvan kanssa. Pahimpaan aikaan valvoin yöt ja joku hoiti vauvaa useita tunteja monena päivänä päiväsaikaan ja mä nukuin silloin. Eli yh:na oli helpompaa kuin ap:lla. Nyt kaikki ulkopuoliset olettavat miehen hoitavan vauvaa myös ja ap:n saavan spua, minkä lopputuloksena ap:lla on extraraskadta. Lisäksi päälle varmasti kasvava v1tutus miestä kohtaan.
Eli eroa ei tarvitse pelätä, se voi osoittautua helpotukseksikin. Onnea ihanasta vauvasta, lapsi on elämän tärkein asia!
Lisäyksenä että nykyään olen naimisissa uuden miehen kanssa, ja hän on tosi hyvä isä ja osaa oma-aloitteisesti hoitaa lapsia. Kavereillani on myös miehet, jotka ovat hyviä isiä ja yksi jopa vauvan koti-isänä. Siksi vähän veikkaan tuon ap:n miehen olevan luonteeltaan tuollainen. Muunlaisiakin miehiä on.
Joopa joo. Seuraavaa uutta isää odotellessa.
Eroamalla. Nyt mies kuulemma siivoaakin kun ei ole piikaa.

Vässykkäviha ei naisviha. Vissi ero.
*eri
Miksi ihmeessä ette sovi miesten jäävän kotiin hoitovapaalle? Eikös se olisi melkoinen voitto mies vs. vaimo mittelössä.
Vai onko se raha, joka kuitenkin ratkaisee, eikä työnjako?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehilläkin voi olla synnytyksen jälkeinen masennus, tutkittu asia. Mutta sehän ei mene teille "maailman pitää pyöriä niin kuin haluan"-kotonamakaajille jakeluun.
Sille masennukselle pitää sitten tehdä jotain. Miehen pitää mennä puhumaan asiasta jollekin alan ammattilaiselle. Raskaampaa sillä pienen vauvan äidillä on kuitenkin mitä isällä.
Kotona makaaminen onkin niin raskasta.
Sulla ei selkeästi ole hajuakaan siitä, mitä pienen lapsen hoito on.. luultavasti olet myös niin kovakalloinen, ettet selittelystä huolimatta sitä koskaan tajuakaan.
No eipä se näköjään ole tyttölapsillekkaan niin selvä asia. Ensin halutaan "MÄ HALUUN" lapsi ja sitten aletaan valittamaan miten raskasta sen lapsen kanssa on.
Tässä ollaan, kun lapset tekee lapsia.
Eiköhän se lapsi hankita aina halusta saada se lapsi. Ei sen lapsen hoito ole raskasta,jos mies hoitaa oman osuutensa. Valitettavasti vain on ihan liikaa mieslapsia,eikä se kakaruus ja vastuuttomuus katso miehen fyysistä ikää.
Hei kulta, MULLA on nyt vauvakuume, mä haluun lapsen. MINUN haluni saada lapsi, NYT HETI.
Ja mies on töissä 9 - 10 tuntia poissa kotoa vaimo odottaen kiukkuisena kotona vaatien, että siinä hoida oma osasi!
Oma osa naisella: tissiä, vastiketta, kuivattamista , pilttiä, nukkumista, pesukoneen täyttöä, astiainpesukoneen tyhjentämistä. Huoh, on niin raskasta!
Älkää hommatko niitä sinappikoneita, jos on niin raskasta! Ruskeat naiset kyllä hoitavat sen lisääntymisen pienemmällä elämöinnillä ja monta kertaa. Mutta he ovatkin riuskaa väkeä.
Onko sinulla kokemusta kummastakin, pienen lapsen hoitamisesta imettämisestä alkaen ja kokopäivätyössä käymisestä? Minulla on ja tiedän kyllä, kumpi on raskaampaa.
Kyllä miehen pitää oma osansa tehdä kotitöistä ja vauvanhoidosta, kun on isäksi ruvennut. Sinkkuna miehen ei tarvitse kuin hoitaa oma huusholli, joten ei kannata lapsia tehdä, jos tuo on ainoa, mihin töiden ohella kykenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehilläkin voi olla synnytyksen jälkeinen masennus, tutkittu asia. Mutta sehän ei mene teille "maailman pitää pyöriä niin kuin haluan"-kotonamakaajille jakeluun.
Sille masennukselle pitää sitten tehdä jotain. Miehen pitää mennä puhumaan asiasta jollekin alan ammattilaiselle. Raskaampaa sillä pienen vauvan äidillä on kuitenkin mitä isällä.
Kotona makaaminen onkin niin raskasta.
Sulla ei selkeästi ole hajuakaan siitä, mitä pienen lapsen hoito on.. luultavasti olet myös niin kovakalloinen, ettet selittelystä huolimatta sitä koskaan tajuakaan.
No eipä se näköjään ole tyttölapsillekkaan niin selvä asia. Ensin halutaan "MÄ HALUUN" lapsi ja sitten aletaan valittamaan miten raskasta sen lapsen kanssa on.
Tässä ollaan, kun lapset tekee lapsia.
Eiköhän se lapsi hankita aina halusta saada se lapsi. Ei sen lapsen hoito ole raskasta,jos mies hoitaa oman osuutensa. Valitettavasti vain on ihan liikaa mieslapsia,eikä se kakaruus ja vastuuttomuus katso miehen fyysistä ikää.
Hei kulta, MULLA on nyt vauvakuume, mä haluun lapsen. MINUN haluni saada lapsi, NYT HETI.
Ja mies on töissä 9 - 10 tuntia poissa kotoa vaimo odottaen kiukkuisena kotona vaatien, että siinä hoida oma osasi!
Oma osa naisella: tissiä, vastiketta, kuivattamista , pilttiä, nukkumista, pesukoneen täyttöä, astiainpesukoneen tyhjentämistä. Huoh, on niin raskasta!
Älkää hommatko niitä sinappikoneita, jos on niin raskasta! Ruskeat naiset kyllä hoitavat sen lisääntymisen pienemmällä elämöinnillä ja monta kertaa. Mutta he ovatkin riuskaa väkeä.
Minkälaista miestä pitää vaatia olemaan oman lapsensa kanssa? Kuinka tyhmä miehen pitää olla, että menee hankkimaan lapsen vaikka tietää, ettei kiinnosta. Minkälainen lapamato huomatessaan lapsen synnyttyä että perhe-elämä onkin erilaista kuin kuvitelmista, kippaa kaiken vastuun naiselle "koska työ" eikä yritä millään lailla työstää omaa asennettaan? Jos ei halua lapsia, se pitää suoraan ja rehellisesti kertoa kumppanille. Ja sitten huolehtia ehkäisystä, ihan itse. Ei niitä sinappikoneita tosiaan pidä hommata, jos on niin raskasta. Mutta jos on mennyt niin tekemään, niin sitten kantaa vastuunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo yksi pääkopastaan vialla oleva naisvihaaja taitaa olla lisäksi juovuksissakin.
Jokatspsuksessa vastaus ap:lle.
Sun pitää istuttaa mies pöydän ääreen ja vakavasti todeta tilanne ja vaatia muutos siihen. Kyselyt ja ehdotukset eivät riitä vaan ilmoitat, miten miehen pitää ottaa hänelle kuuluva vastuu.Mies vaikuttaa kyllä nikn keskenkasvuiselta ja itsekeskeiseltä, että voi olla ns luonnevika. Ehkä hän oli innoissaan vauvanhankinnasta ajatellen vauvaa jonain esineenä, joka nostaa hänen statustaan. Nyt on ikävä yllätys, että hänen pitäisi jotrnkin vaivautua vauvan hyväksi. Eli ehkä hän ajatteli egoistisesti vauvan olevan häntä varten. Ei kiinnostakaan nyt oikea elävä vauva, kun miehen pitäisikin päinvastoin olla vauvaa varten.
Olin itse yh vauvan syntymästä asti ja tuollaista se oli juuri. Ei eroa ap:n elämästä oikeastaan mitenkään muuten kuin siten, että sukulaiset ja neuvola tarjosivat minulle paljon apua, koska tiesivät minun olevan yksin koliikkivauvan kanssa. Pahimpaan aikaan valvoin yöt ja joku hoiti vauvaa useita tunteja monena päivänä päiväsaikaan ja mä nukuin silloin. Eli yh:na oli helpompaa kuin ap:lla. Nyt kaikki ulkopuoliset olettavat miehen hoitavan vauvaa myös ja ap:n saavan spua, minkä lopputuloksena ap:lla on extraraskadta. Lisäksi päälle varmasti kasvava v1tutus miestä kohtaan.
Eli eroa ei tarvitse pelätä, se voi osoittautua helpotukseksikin. Onnea ihanasta vauvasta, lapsi on elämän tärkein asia!
Vässykkäviha ei naisviha. Vissi ero.
*eri
"*eri", just just... :D
Lapsia kannattaa tehdä vain, jos kokee sen tärkeimmäksi asiaksi elämässään (tärkeämmäksi kuin parisuhteen, taloudellisen itsenäisen pärjäämisen ja työuran). Vain siten ei pety vauva-ajan raskauteen, vaan kestää sen ja pystyy näkemään pidemmälle tulevaisuuteen. Pitää yrittää käydä mielessään kauhuskenaariot läpi, ettei järkyty liikaa elämänmuutoksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehilläkin voi olla synnytyksen jälkeinen masennus, tutkittu asia. Mutta sehän ei mene teille "maailman pitää pyöriä niin kuin haluan"-kotonamakaajille jakeluun.
Sille masennukselle pitää sitten tehdä jotain. Miehen pitää mennä puhumaan asiasta jollekin alan ammattilaiselle. Raskaampaa sillä pienen vauvan äidillä on kuitenkin mitä isällä.
Kotona makaaminen onkin niin raskasta.
Sulla ei selkeästi ole hajuakaan siitä, mitä pienen lapsen hoito on.. luultavasti olet myös niin kovakalloinen, ettet selittelystä huolimatta sitä koskaan tajuakaan.
No eipä se näköjään ole tyttölapsillekkaan niin selvä asia. Ensin halutaan "MÄ HALUUN" lapsi ja sitten aletaan valittamaan miten raskasta sen lapsen kanssa on.
Tässä ollaan, kun lapset tekee lapsia.
Olet oikeassa. Miesten, jotka ovat aina naisia järkevämpiä, harkitsevaisempia ja parempia ennakoimaan tulevaa, pitäisi todellakin miettiä tarkemmin, kenen kanssa lisääntyvät. Muuten voi käydä niin, että joskus joutuu keskeyttämään autotallissa puuhastelun/jättämään väliin yhden frisbeegolf-kierroksen/heräämään yöllä oman lapsensa vuoksi. Karmea kohtalo.
"sarkasmisi" ei toimi minuun, sori vaan siitä.
Älä turhaan pyytele anteeksi, sarkasmi uppoaa tunnetusti vain älykkäisiin ihmisiin.
Kovasti sä yritit, mutta kun et vaan osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehilläkin voi olla synnytyksen jälkeinen masennus, tutkittu asia. Mutta sehän ei mene teille "maailman pitää pyöriä niin kuin haluan"-kotonamakaajille jakeluun.
Sille masennukselle pitää sitten tehdä jotain. Miehen pitää mennä puhumaan asiasta jollekin alan ammattilaiselle. Raskaampaa sillä pienen vauvan äidillä on kuitenkin mitä isällä.
Kotona makaaminen onkin niin raskasta.
Sulla ei selkeästi ole hajuakaan siitä, mitä pienen lapsen hoito on.. luultavasti olet myös niin kovakalloinen, ettet selittelystä huolimatta sitä koskaan tajuakaan.
No eipä se näköjään ole tyttölapsillekkaan niin selvä asia. Ensin halutaan "MÄ HALUUN" lapsi ja sitten aletaan valittamaan miten raskasta sen lapsen kanssa on.
Tässä ollaan, kun lapset tekee lapsia.
Eiköhän se lapsi hankita aina halusta saada se lapsi. Ei sen lapsen hoito ole raskasta,jos mies hoitaa oman osuutensa. Valitettavasti vain on ihan liikaa mieslapsia,eikä se kakaruus ja vastuuttomuus katso miehen fyysistä ikää.
Hei kulta, MULLA on nyt vauvakuume, mä haluun lapsen. MINUN haluni saada lapsi, NYT HETI.
Ja mies on töissä 9 - 10 tuntia poissa kotoa vaimo odottaen kiukkuisena kotona vaatien, että siinä hoida oma osasi!
Oma osa naisella: tissiä, vastiketta, kuivattamista , pilttiä, nukkumista, pesukoneen täyttöä, astiainpesukoneen tyhjentämistä. Huoh, on niin raskasta!
Älkää hommatko niitä sinappikoneita, jos on niin raskasta! Ruskeat naiset kyllä hoitavat sen lisääntymisen pienemmällä elämöinnillä ja monta kertaa. Mutta he ovatkin riuskaa väkeä.
Minkälaista miestä pitää vaatia olemaan oman lapsensa kanssa? Kuinka tyhmä miehen pitää olla, että menee hankkimaan lapsen vaikka tietää, ettei kiinnosta. Minkälainen lapamato huomatessaan lapsen synnyttyä että perhe-elämä onkin erilaista kuin kuvitelmista, kippaa kaiken vastuun naiselle "koska työ" eikä yritä millään lailla työstää omaa asennettaan? Jos ei halua lapsia, se pitää suoraan ja rehellisesti kertoa kumppanille. Ja sitten huolehtia ehkäisystä, ihan itse. Ei niitä sinappikoneita tosiaan pidä hommata, jos on niin raskasta. Mutta jos on mennyt niin tekemään, niin sitten kantaa vastuunsa.
Naiselle alistuva pinppiriippuvainen betavässykkä.
Et mitenkään.
Se lähtee omasta tahdosta tehdä asioita. Väitän että teillä on ollut sama tilanne ennen vauvaa etkä ole halunnut nähdä sitä. Ajattelit sen muuttuvan kun vauva...
Laihaksi lohduksi voin kertoa että et ole ainut nainen joka rakkauden huumassa jättää asioita huomioimatta. Joko elät tuon asian kanssa tai et elä, oma on valintasi joka ei kuulu muille.
Jättämällä. Nyt poika kertoo että isä jopa siivoaa kun piikaa ei ole.
Ennen lapsen hankintaa luvataan ja vannotaan että hommat menee puoliksi. Kun lapsi on syntynyt, ovat iskän yöunet pyhät, työ älyttömän raskasta, ei taaskaan ole siivottu ja ruoka on paskaa. Mikä virus näihin isukkeihin iskee?

Minä lähden tästä hakemaan smetanaa, tilliä ja savukalaa. Pyykit pyörii koneessa ja kämppä ( kolmio saunalla, kattohuoneisto) on siivottu.
Ennen futifinaaleja pitää käydä pelaamassa biljardia. Olutta pitää tietenkin ostaa koska loma.
En ole kenenkään isukki. Roskat taidan viedä samalla, kun lähden kauppaan.
Iloista ja aurinkoista päivää vaan kaikille. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehilläkin voi olla synnytyksen jälkeinen masennus, tutkittu asia. Mutta sehän ei mene teille "maailman pitää pyöriä niin kuin haluan"-kotonamakaajille jakeluun.
Sille masennukselle pitää sitten tehdä jotain. Miehen pitää mennä puhumaan asiasta jollekin alan ammattilaiselle. Raskaampaa sillä pienen vauvan äidillä on kuitenkin mitä isällä.
Kotona makaaminen onkin niin raskasta.
Sulla ei selkeästi ole hajuakaan siitä, mitä pienen lapsen hoito on.. luultavasti olet myös niin kovakalloinen, ettet selittelystä huolimatta sitä koskaan tajuakaan.
No eipä se näköjään ole tyttölapsillekkaan niin selvä asia. Ensin halutaan "MÄ HALUUN" lapsi ja sitten aletaan valittamaan miten raskasta sen lapsen kanssa on.
Tässä ollaan, kun lapset tekee lapsia.
Olet oikeassa. Miesten, jotka ovat aina naisia järkevämpiä, harkitsevaisempia ja parempia ennakoimaan tulevaa, pitäisi todellakin miettiä tarkemmin, kenen kanssa lisääntyvät. Muuten voi käydä niin, että joskus joutuu keskeyttämään autotallissa puuhastelun/jättämään väliin yhden frisbeegolf-kierroksen/heräämään yöllä oman lapsensa vuoksi. Karmea kohtalo.
"sarkasmisi" ei toimi minuun, sori vaan siitä.
Älä turhaan pyytele anteeksi, sarkasmi uppoaa tunnetusti vain älykkäisiin ihmisiin.
Kovasti sä yritit, mutta kun et vaan osaa.
Oi, miten nasevan vastauksen saitkaan ponnistettua. Hyvä hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehilläkin voi olla synnytyksen jälkeinen masennus, tutkittu asia. Mutta sehän ei mene teille "maailman pitää pyöriä niin kuin haluan"-kotonamakaajille jakeluun.
Sille masennukselle pitää sitten tehdä jotain. Miehen pitää mennä puhumaan asiasta jollekin alan ammattilaiselle. Raskaampaa sillä pienen vauvan äidillä on kuitenkin mitä isällä.
Kotona makaaminen onkin niin raskasta.
Sulla ei selkeästi ole hajuakaan siitä, mitä pienen lapsen hoito on.. luultavasti olet myös niin kovakalloinen, ettet selittelystä huolimatta sitä koskaan tajuakaan.
No eipä se näköjään ole tyttölapsillekkaan niin selvä asia. Ensin halutaan "MÄ HALUUN" lapsi ja sitten aletaan valittamaan miten raskasta sen lapsen kanssa on.
Tässä ollaan, kun lapset tekee lapsia.
Eiköhän se lapsi hankita aina halusta saada se lapsi. Ei sen lapsen hoito ole raskasta,jos mies hoitaa oman osuutensa. Valitettavasti vain on ihan liikaa mieslapsia,eikä se kakaruus ja vastuuttomuus katso miehen fyysistä ikää.
Hei kulta, MULLA on nyt vauvakuume, mä haluun lapsen. MINUN haluni saada lapsi, NYT HETI.
Ja mies on töissä 9 - 10 tuntia poissa kotoa vaimo odottaen kiukkuisena kotona vaatien, että siinä hoida oma osasi!
Oma osa naisella: tissiä, vastiketta, kuivattamista , pilttiä, nukkumista, pesukoneen täyttöä, astiainpesukoneen tyhjentämistä. Huoh, on niin raskasta!
Älkää hommatko niitä sinappikoneita, jos on niin raskasta! Ruskeat naiset kyllä hoitavat sen lisääntymisen pienemmällä elämöinnillä ja monta kertaa. Mutta he ovatkin riuskaa väkeä.
Minkälaista miestä pitää vaatia olemaan oman lapsensa kanssa? Kuinka tyhmä miehen pitää olla, että menee hankkimaan lapsen vaikka tietää, ettei kiinnosta. Minkälainen lapamato huomatessaan lapsen synnyttyä että perhe-elämä onkin erilaista kuin kuvitelmista, kippaa kaiken vastuun naiselle "koska työ" eikä yritä millään lailla työstää omaa asennettaan? Jos ei halua lapsia, se pitää suoraan ja rehellisesti kertoa kumppanille. Ja sitten huolehtia ehkäisystä, ihan itse. Ei niitä sinappikoneita tosiaan pidä hommata, jos on niin raskasta. Mutta jos on mennyt niin tekemään, niin sitten kantaa vastuunsa.
Naiselle alistuva pinppiriippuvainen betavässykkä.
Oletko? Hyvä, että sait lopultakin tunnustettua. Nyt kun vielä löydät sen naisen, jolle alistua, niin vointisi varmasti kohenee.
No jos ap haluaa saada suhteensa vielä toimimaan, ehdotan aluksi miehen ymmärtämistä. Mieti onko miehelläsi mitään kokemuksia vauvanhoidosta? Minkälaisen mallin sai isältään kotoa?
Pojat eivät yleensä ole Suomessa mukana lasten hoidossa, eivätkä haaveile asiasta teini-ikäisinä kuten tytöt. Nuorille miehille lapsen saaminen, sen hoito ja oma identiteetti isänä saattavat olla täysin vieras asia, jonka puute sitten paukahtaa päälle vasta synnäriltä kotiin tullessa. Miehet ja naiset ovat kasvatuksen ja roolimallien takia tässä usein epätasa-arvoisessa asemassa – naisen kannattaa olla kärsivällinen ja ymmärtää ettei kaikki luonnu mieheltä hetkessä.
Voi olla että hän ei vaan osaa ja tajua mistä on kyse, mennyt kipsiin asian suhteen. Miehethän tunnetusti eivät tykkää kysyä neuvoa eivätkä "lukea karttaa" eivätkä myöntää olevansa ulalla. Olisiko vetäytymisen syy tässä?
Lisäksi monet miehet kokevat että vauva on "varastanut" heiltä vaimon. Naivia kyllä, mutta monet miehet ovat mustasukkaisia vauvan saamasta huomiosta. Aiheuttaa kilpailutilanteen vauvan kanssa miehen päässä.
Sinuna yrittäisin vetää miehen mukaan lapsen hoitoon niin, että pyydät häneltä apua silloin kun olet itse mukana. Tehkää yhdessä asioita. Osallista mies mukaan, opeta hoitoa hänelle sillä lailla asia kerrallaan vähän huomaamatta. Puhu lapselle isästä ääneen miehen kuullen, autat siten miestä rakentamaan itselleen isän identiteettiä, suhdetta lapseen ja itsevarmuutta olla yksin lapsen kanssa.
Sitten teidän pitää pystyä järjestämään asiat niin, että saatte yhteistä parisuhdeaikaa, ettette luisu vain vanhemmiksi, sen sijaan että olisitte vaimo ja mies.
Vierailija kirjoitti:
Teillä AP on vakavan keskustelun paikka. Kysy millaisen perheen miehesi haluaa ja millaisen suhteen hän haluaa luoda lapseenne? Vai haluaako olla yksin? Erota?
Ehkä miehesi on "peloissaan" vastuusta jonka vauva tuo ja joka hänellä on kun ovat kaksin. Ehkä pelkää ettei osaa hoitaa vauvaa tai pelkää että satuttaa vauvaa vahingossa.Voihan olla että mies ei haluakaan perhettä. Joka sitoo hänet kotiin ja tuo paljon enemmän vastuuta. Tajusi sen vain liian myöhään. Jolloin suosittelen eroamaan.
Vain miehesi tietää mistä kenkä puristaa.
Tuossa vaiheessa se nyt vain on myöhäistä alkaa katumaan. Ei se niin voi mennä, että nainen sanoo "ok" laittaa eron vireille ja mies katoaa kuin pieru saharaan. Joo, aika hankala se on ihmistä pakottaa, mutta ei se asia noin helpolla voi olla että that's it. Ajatelkaa, jos nainenkin päättäisi jotain tuollaista? Ei olisi mahdollista toimia noin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies on sanonut että vasta kun lapsen kanssa pystyi kommunikoimaan ja esim leikkimään, alkoi vauvan kanssa oleminen tuntua luontevammalta. Hänelle vastasyntunyt ei herättänyt samanlaista hoivaviettiä mitä minulle tuli, mutta ihan alusta asti lykkäsin vauvan isälleen hoidettavaksi. Vaihtoi enemmän vaippoja kuin minä ja vähintään yhden yön viikosta sain nukkua ilman heräämisiä kun pumppasin maitoa pulloon. Annat vain vauvan isänsä syöiin ja menet itse pois vaikka suihkuun aluksi. Sitten kehut miestä kun palaat miten hyvin meni ja miten ihanalta näyttää kun hänellä on vauva sylissä. Myöhemminkin kannustat kun näet vauvan vaikka hymyileväb isälleen että huomaatko miten vauva sulle hymyilee, taitaa tulla hänestä iskän tyttö ym.
En voi välttyä mielikuvalta, niin kuin tässä yritettäisiin lasta ohjata ja kehua, mikä ei ole kovin hyvä lähtökohta :D