Miten saada mies osallistumaan perhe-elämään?
Meillä on pieni tyttö, vähän yli kaksi kuukautta vanha. Lapsi oli molempien halusta alulle saatettu, jouduimme käymään jonkin aikaa lapsettomuushoidoissakin, jotta raskaus onnistui. Koko raskausajan mieheni oli hyvin osallistuva ja innostunut tulevasta vauvasta ja raskaudesta, mutta pian synnytyksen jälkeen hän lopetti osallistumasta perhe-elämäämme. Synnytys oli vaikea, ja sain repeämiä, jotka eivät vielä ole täysin parantuneet, tai siis jonkun verran kipuja on vielä, ja tarvitsisin todella miehen tukea ihan arjessamme.
Imetän, joten herään yksin öisin imettämään vauvaa muutaman tunnin välein, mies ei ole kertaakaan herännyt yöllä, hän on kyllä ehdottanut että voisi nukkua työhuoneessamme yöt, jotta ei "häiritsisi" heräämisiäni. Minä taas olen pyytänyt häneltä, että hän voisi edes viikonloppuisin joskus herätä vauvan syötölle, voisin pumpata maitoa pulloon, jotta saisin nukkua edes joskus. Olen todella väsynyt kun joudun heräämään melkein tunnin välein öisin (vauva herää niin usein). Mies ei sano tähän mitään, joten häntä ei kai kiinnosta suostua heräämiseen. Hän ei edes pyynnöstäni vaihda vaippaa, nukuta tyttöä tai leiki hänen kanssaan, kaikki jää minulle. Mies viettää paljon aikaa harrastuksensa parissa poissa kotoa, siis saman verran kuin ennen lasta. En koskaan tiedä mihin aikaan hän sieltä palaa, se oli ok ennen lasta mutta ei enää. Kun mies on kotona niin hän viettää aikaa autotallissa nikkaroiden jotain. Jos menen sinne vauvan kanssa hän ärsyyntyy. Jos taas menen yksin niin hän ilahtuu, ja toivoo että autan jossain nikkaroinnissa. En tosin pysty, koska missä tyttö olisi sillä aikaa?
Miten saada mies osallistumaan perhe-elämään? Nyt tuntuu, että hän ei edes ole osa meidän perhettä.
Kommentit (171)
Itse istuttaisin miehen pöydän ääreen ja keskustelisin asiasta rakentavasti. Ei tyyliin ”kun sinä aina...”, ”miksi et ikknä...” jne. Vaatisin vastauksia ja jos niitä ei tulisi, etsisin itselleni ja lapselle asunnon ja muuttaisin pois. Eron laittaisin vireille myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaisiko joku kommentoida tähän? Onko kellekään käynyt samoin?
Myös miehiltä olisi kiva saada kommentteja että mitä minun pitäisi tehdä. Ap.
Varmasti kaikille, jotka tekevevät lapset teini-ikäisenä. "Mä haluun vauvan"
Toisena sitten, joku tinderistä valittu "kumppani" ja 2 kk seurustelun jälkeen raskaaksi.
Sinun olisi pitänyt kasvaa ensin aikuiseksi ja valita "miehesi" hieman järkevämmin.
Mies vastaa ihan itse omasta käytöksestään,aina. Jos mies per*eilee tai käyttäytyy kuin kakara,se on täysin miehen omalla vastuulla.
Nainen ei tietenkään ole mitenkään vastuussa ITSE TEKEMÄSTÄÄN "kumppanin" VALINNASTA.

Miten minä olisin voinut ennalta arvata, että mies ei osallistu perhe-elämään? Hän on kuitenkin ennen lasta osallistunut paljonkin kotimme arkeen ja kotitöihin ja kantanut aina vastuunsa, ja hän oli hyvin innoissaan koko raskauden ajan jne. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti herää vauvan itkuun, isä ei.
Vierailin sisareni perheessä, yöllä esikoinen itki ja kaikki vierailulla olleet naiset heräsivät. Myös lapsettomat. Miehet nukkuivat eikä heillä ollut aavistustakaan yöitkuista.
Voisiko tuo olla osa perimää eli aiemmin miehet tekivät enemmän töitä ulkona ja naiset hoitivat kodin ja lapset? Osa miehistä ei ole vielä havahtunut siihen, ettei enää eletä, kuten historiassa.
Sinulla on oikeus lepoon eli laita äidinmaitoa pulloon ja mene vaikka vanhempiesi luo tms. nukkumaan. Mies hoitaa yhteisen vauvan.
Mies, joka nyt ei edes vaihda vaippaa eikä koskaan leiki tai vietä aikaa tytön kanssa? Ap.
Mitä hän tekee jos jätät vauvan hänelle ja lähdet ulos pariksi tunniksi?

No niin, sitten alkaa selittely. KOMMUNIKOI sen miehesi kanssa. Ei tämä asia kiinnosta minua hevon vit#tua oikeasti.
Kummastuttaa vaan AINA, miten naiset onnistuvat valitsemaan näitä vässyköitä kumppaneikseen ja lastensa "vanhemmaksi".
Lapsellesi tulee mielenterveysongelmia, koska isänsä on vässykkä. Mitä lie traumoja "miehelläsi" on, aika säälittävää käytöstä, josta lapsenne kärsii ennemmin tai myöhemmin.

Soittaa perään jo 10 min päästä että minun pitää tulla takaisin, koska hänen pitääkin lähteä jonnekin (auttamaan kaveria, sinne harrastukseensa tms). Jos sanon, että en pääse heti vaan palaan tunnin päästä niin siitä tulee riita että estän häntä menemästä tms. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaisiko joku kommentoida tähän? Onko kellekään käynyt samoin?
Myös miehiltä olisi kiva saada kommentteja että mitä minun pitäisi tehdä. Ap.
Varmasti kaikille, jotka tekevevät lapset teini-ikäisenä. "Mä haluun vauvan"
Toisena sitten, joku tinderistä valittu "kumppani" ja 2 kk seurustelun jälkeen raskaaksi.
Sinun olisi pitänyt kasvaa ensin aikuiseksi ja valita "miehesi" hieman järkevämmin.
Mies vastaa ihan itse omasta käytöksestään,aina. Jos mies per*eilee tai käyttäytyy kuin kakara,se on täysin miehen omalla vastuulla.
Nainen ei tietenkään ole mitenkään vastuussa ITSE TEKEMÄSTÄÄN "kumppanin" VALINNASTA.
Se valinta tehdään sen hetkisillä tiedoilla. Kaikki ihmiset muuttuvat elämänsä aikana,ei kukaan voi tietää varmaksi millainen toinen on 5 tai 20 vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä on se ongelma, että perhe-elämä merkitsee eri asioita. Sinulle se on pelkkä vauva, miehelle vähän enemmän.
Mutta ihan ensimmäisenä suosittelen sitä, että et öisin jokaiseen vauvan inahdukseen reagoi. Lapselle ei tapahdu mitään pahaa, vaikka hän välillä heräilee eikä kukaan tulekaan tunkemaan tissiä suuhun. On turha tehdä itselleen marttyyrinkruunua asiasta, jonka itse aiheuttaa.
Paitsi tietenkin silloin, jos vauva pitää ruokkia 24/7 tunnin välein, silloin menisin välittömästi lääkärin luokse, koska lapsella on jotain ongelmia.
Jotkut vauvat heräilevät tunnin,parin välein. Ihan normaalia. Jos vauva itkee,vanhemman tehtävä on vastata itkuun ja rauhoittaa vauvaa.
Totta, mutta vauvan jokaiseen inahdukseen ei tarvitse reagoida, usein kyse on venyttelystä, tuhahduksesta, pieneksi hetkeksi kevyemmälle unelle siirtymisestä. Vauva ei koe, että olisi hätä ennen kuin aikuinen saapuu paikalle ja tekee tilanteesta pelottavan: voi kauhistus, vauva on hereillä, sitä pitää rauhoittaa. Turhan usein huonouninen vauva on vanhempien oma aikaansaannos. Moni vauva nukkuu mummolassa pitkiä unia ihan siksi, että siellä ei kukaan ryntää yöllä samantien avuksi. saattaa olla, että vauva on hereillä, mutta kun kukaan ei tule kyselemään, että mikä valvottaa,niin unet jatkuvat.
Tämä nyt ei taida olla tässä hirveän olennaista. Ensinnäkään emme tiedä syökö tai itkeekö ap:n vauva yöllä herätessään joka kerta (mun esikoinen itki aivan tolkuttomasti tunnin välein monta kuukautta, mitään ininää mitä olisi voinut ignoroida ei ollut ollenkaan). Toisekseen teki ap mitä vaan yöllä vauvan kanssa niin se ei selitä miksi mies ei vaihda vauvalle vaippaa edes pyydettäessä, tai miksi ärsyyntyy jos vauva tuodaan hänen harrastustilaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaisiko joku kommentoida tähän? Onko kellekään käynyt samoin?
Myös miehiltä olisi kiva saada kommentteja että mitä minun pitäisi tehdä. Ap.
Varmasti kaikille, jotka tekevevät lapset teini-ikäisenä. "Mä haluun vauvan"
Toisena sitten, joku tinderistä valittu "kumppani" ja 2 kk seurustelun jälkeen raskaaksi.
Sinun olisi pitänyt kasvaa ensin aikuiseksi ja valita "miehesi" hieman järkevämmin.
Mies vastaa ihan itse omasta käytöksestään,aina. Jos mies per*eilee tai käyttäytyy kuin kakara,se on täysin miehen omalla vastuulla.
Nainen ei tietenkään ole mitenkään vastuussa ITSE TEKEMÄSTÄÄN "kumppanin" VALINNASTA.
Mitä tarkoitat tällä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaisiko joku kommentoida tähän? Onko kellekään käynyt samoin?
Myös miehiltä olisi kiva saada kommentteja että mitä minun pitäisi tehdä. Ap.
Varmasti kaikille, jotka tekevevät lapset teini-ikäisenä. "Mä haluun vauvan"
Toisena sitten, joku tinderistä valittu "kumppani" ja 2 kk seurustelun jälkeen raskaaksi.
Sinun olisi pitänyt kasvaa ensin aikuiseksi ja valita "miehesi" hieman järkevämmin.
Mies vastaa ihan itse omasta käytöksestään,aina. Jos mies per*eilee tai käyttäytyy kuin kakara,se on täysin miehen omalla vastuulla.
Nainen ei tietenkään ole mitenkään vastuussa ITSE TEKEMÄSTÄÄN "kumppanin" VALINNASTA.
Miten minä olisin voinut ennalta arvata, että mies ei osallistu perhe-elämään? Hän on kuitenkin ennen lasta osallistunut paljonkin kotimme arkeen ja kotitöihin ja kantanut aina vastuunsa, ja hän oli hyvin innoissaan koko raskauden ajan jne. Ap.
No niin, sitten alkaa selittely. KOMMUNIKOI sen miehesi kanssa. Ei tämä asia kiinnosta minua hevon vit#tua oikeasti.
Kummastuttaa vaan AINA, miten naiset onnistuvat valitsemaan näitä vässyköitä kumppaneikseen ja lastensa "vanhemmaksi".
Lapsellesi tulee mielenterveysongelmia, koska isänsä on vässykkä. Mitä lie traumoja "miehelläsi" on, aika säälittävää käytöstä, josta lapsenne kärsii ennemmin tai myöhemmin.
Oletko se sama, joka tuossa edellä kirjoitti, että suurin osa naisista vain kerjää turpiin#sa?
Jos luit aloitukseni, niin jo siinä kirjoitin, että olen yrittänyt kommunikoida mieheni kanssa, mutta en saa häneltä mitään vastausta yleensä, vain hiljaisuutta. Miten kommunikoidaan onnistuneesti, jos toinen ei kommunikoi takaisin?
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaisiko joku kommentoida tähän? Onko kellekään käynyt samoin?
Myös miehiltä olisi kiva saada kommentteja että mitä minun pitäisi tehdä. Ap.
Varmasti kaikille, jotka tekevevät lapset teini-ikäisenä. "Mä haluun vauvan"
Toisena sitten, joku tinderistä valittu "kumppani" ja 2 kk seurustelun jälkeen raskaaksi.
Sinun olisi pitänyt kasvaa ensin aikuiseksi ja valita "miehesi" hieman järkevämmin.
Mies vastaa ihan itse omasta käytöksestään,aina. Jos mies per*eilee tai käyttäytyy kuin kakara,se on täysin miehen omalla vastuulla.
Nainen ei tietenkään ole mitenkään vastuussa ITSE TEKEMÄSTÄÄN "kumppanin" VALINNASTA.
Miten minä olisin voinut ennalta arvata, että mies ei osallistu perhe-elämään? Hän on kuitenkin ennen lasta osallistunut paljonkin kotimme arkeen ja kotitöihin ja kantanut aina vastuunsa, ja hän oli hyvin innoissaan koko raskauden ajan jne. Ap.
No niin, sitten alkaa selittely. KOMMUNIKOI sen miehesi kanssa. Ei tämä asia kiinnosta minua hevon vit#tua oikeasti.
Kummastuttaa vaan AINA, miten naiset onnistuvat valitsemaan näitä vässyköitä kumppaneikseen ja lastensa "vanhemmaksi".
Lapsellesi tulee mielenterveysongelmia, koska isänsä on vässykkä. Mitä lie traumoja "miehelläsi" on, aika säälittävää käytöstä, josta lapsenne kärsii ennemmin tai myöhemmin.
Jännä juttu,ettei sulla tule mieleen ihmetellä miten ja miksi niin moni mies on vässykkä ja kyvytön isäksi. Jos ilmiö kerran on niin yleinen, että AINA siihen törmäät.
No, sitä se naisviha teettää.
No ettehän te voi noin elää.
Asiasta on puhuttava miehen kanssa vakavasti tehden selväksi ettei ole muita vaihtoehtoja kuin, että mies kantaa vastuun omasta lapsestaan tai sittrn hän lähtee elämään ihan omaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaisiko joku kommentoida tähän? Onko kellekään käynyt samoin?
Myös miehiltä olisi kiva saada kommentteja että mitä minun pitäisi tehdä. Ap.
Varmasti kaikille, jotka tekevevät lapset teini-ikäisenä. "Mä haluun vauvan"
Toisena sitten, joku tinderistä valittu "kumppani" ja 2 kk seurustelun jälkeen raskaaksi.
Sinun olisi pitänyt kasvaa ensin aikuiseksi ja valita "miehesi" hieman järkevämmin.
Mies vastaa ihan itse omasta käytöksestään,aina. Jos mies per*eilee tai käyttäytyy kuin kakara,se on täysin miehen omalla vastuulla.
Nainen ei tietenkään ole mitenkään vastuussa ITSE TEKEMÄSTÄÄN "kumppanin" VALINNASTA.
Mitä tarkoitat tällä?
Hän tarkoittaa että jos mies on huono isä,pettää,hakkaa tai juo,syy on aina naisessa.
Mies on mustis kun vauva saa kaiken huomion ja hän jää ilman. Kyvytön isäksi joten jää ulkopuolelle koska ei osaa tai halua olla isä. Ero edessä.
Meillä mies luuli että voi jatkaa jatkuvaa työtekoa kun vauva oli syntynyt vaikka asiasta oli puhuttu monta kertaa että se ei onnistu koska en halua olla mikään yh-äiti kun on mieskin/isä.
Pakotin osallistumaan...mies kylvetti vauvaa, syötti pullosta, röyhtäytti, kävi vaunulenkillä ym ym ja niin hänestä tulikin todella hyvä ja osallistuva isä.
Yhdessä on vauva tehty ja yhdessä se hoidetaan.
Valitsemalla alunperin reilu ja vastuullinen mies. Valitettavasti jälkikäteen ei oikein ole muuta tehtävissä kuin sopeutua asiaan tai erota. Itse kallistuisin jälkimmäiseen.
No tämmösiä tapauksia nähty kyllä, tainnut jokainen päättyä eroon.
Näin miehenä (M44) vaikka en omia lapsia halua niin silti jotenkin ottaa aina vastuun toisen lapsesta samalla tavalla kuin se olis oma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaisiko joku kommentoida tähän? Onko kellekään käynyt samoin?
Myös miehiltä olisi kiva saada kommentteja että mitä minun pitäisi tehdä. Ap.
Varmasti kaikille, jotka tekevevät lapset teini-ikäisenä. "Mä haluun vauvan"
Toisena sitten, joku tinderistä valittu "kumppani" ja 2 kk seurustelun jälkeen raskaaksi.
Sinun olisi pitänyt kasvaa ensin aikuiseksi ja valita "miehesi" hieman järkevämmin.
Mies vastaa ihan itse omasta käytöksestään,aina. Jos mies per*eilee tai käyttäytyy kuin kakara,se on täysin miehen omalla vastuulla.
Nainen ei tietenkään ole mitenkään vastuussa ITSE TEKEMÄSTÄÄN "kumppanin" VALINNASTA.
Se valinta tehdään sen hetkisillä tiedoilla. Kaikki ihmiset muuttuvat elämänsä aikana,ei kukaan voi tietää varmaksi millainen toinen on 5 tai 20 vuoden päästä.
Ihmiseen tutustuminen kestää vähän pidempään kuin 2viikkoa-2 kuukautta.
Tinderprofiili on aika huono lähtökohta.
Meillä kävi samalla tavalla, mies oli hyvin mukana raskausaikana. Vauvan synnyttyä oli isyysvapailla 2 viikkoa, käytännössä lomaili muuten oli klo 10-20 poissa milloin missäkin harrastuksessa tai kaveria tapaamassa. Erityisesti iltaisin vauva oli tyytyväinen vain sylissä ollessa, ja kun pyysin pitämään vauvaa esim. mun suihkun ajan, mies piteli vauvaa jotenkin epämääräisesti yhdellä kädellä pää roikkuen samalla kun surffaili netissä. Kun vauva epämukavassa asennossa itki mies ei reagoinut muuten kuin vittuuntui. Vauvan ollessa 1,5 kk miehen miespuoleinen sukulainen oli meillä kisareissun vuoksi kylässä pari viikkoa, ja ai autuutta, jos mulla oli jokin homma kesken ja vauva alkoi itkeä, tämä sukulaismies meni pyytämättä vauvan luokse, nosti syliin ja hyssytteli 10 sekunnissa tyytyväiseksi.
En tiedä ratkaisua ongelmaasi. Jos miehellä ei ole minkäänlaista hoivaviettiä niin sitten sitä ei kai vain ole. Itse olen selvinnut isovanhempien tuella, omalla kekseliäisyydellä ja sillä että lapsi oli vauvana kaikilla mittareilla helppo, nukkui 3 kk iässä 8 tuntia putkeen täysimetyksestä huolimatta ja oli muutenkin hyväntuulinen ja helposti rauhoittuva, myös hoitajien seurassa. Alkuun petyin jatkuvasti mieheen kun jotain pyysin (esim. vauvanhoitoa oman juoksulenkin ajan), mies ärsyyntyi ja syyllisti että haluan rajoittaa hänen menemisiään ja päättää kaikesta, hiljalleen jätin pyytämättä mitään kun siitä tuli vain kurjempi olo. Järjestin lenkkeilyn esim. klo 5.30 aamulla kun tiesin vauvan ja miehen vielä nukkuvan tai vauvan päiväunien (nukkui heräilemättä) aikaan jos mies vain oli samaan aikaan kotona. Mies on ollut tyytyväinen, itse olen lähinnä katkeroitunut. Tietoisesti tsemppasin itseäni että kyllä mä jaksan ja pystyn huolehtimaan ja pärjään ilman miehen apua, sen verran onnistuneesti että nyt kun tyttö on 3,5 v. miehen läsnäolo lähinnä ärsyttää.
Tyttö on nyt 3,5 v. ja nyky
Vierailija kirjoitti:
No tämmösiä tapauksia nähty kyllä, tainnut jokainen päättyä eroon.
Näin miehenä (M44) vaikka en omia lapsia halua niin silti jotenkin ottaa aina vastuun toisen lapsesta samalla tavalla kuin se olis oma.
Osaatko yhtään kommentoida, että miksi joku mies käyttäytyy sitten näin, jos kerran olet nähnyt vastaavia tilanteita? Ap.
Olen kysynyt, että "mitä haluaisit tänään tehdä tytön kanssa?", hän ei vastaa siihen mitään vaan vaikuttaa siltä, että ei kiinnosta. Olen myös sanonut, että "voisin tänään lähteä tapaamaan kaveria naapuriin (ilman vauvaa)", mies vastaa siihen että hänellä on muuta tekemistä juuri silloin. Ap.