Miten päädyit yksinhuoltajaksi?

Oikein hyvin päädyin.

Lopeton juopon katsomista.

Miten niin yksinhuoltajuus on rankkaa???

Mulla on 2 ihanaa lasta kahdelle eri isälle ja olen molempien yksinhuoltaja. Esikoisen isän kanssa olimme 6 vuotta yhdessä, ja saimme melkein heti yhteisen lapsen. Pitkään yritimme sisarrusta sillä halusin/halusimme 2 lasta. Pari vuotta yritimme tuloksetta. Esikoisen ollessa 4 vuotias erosimme. Toisen lapsen sain "yllätyksenä" kierukasta huolimatta. Asensin kierukan kun erosin esikoisen isän kanssa. Nuorimmaisen isän kanssa erosimme sitten raskausaikanani, tunsin etten tarvitse miestä. Oli kuitenkin synnytyksessä mukana. Nyt lapset ovat 8 ja 4 vuotiaita ja 4 vuotta olen ollut yh enkä kadu päivääkään päätöstäni. Sain kaksi ihanaa lasta ja molempien isät ovat säännöllisesti elämässä mukana. Lapseni eivät ole kieroon kasvaneita enkä ole mikään säälittävä miehenkipeä yh.

Ei ole omaa tarinaa, mutta sivusta seuranneena olen todennut että eiköhän se useimmiten ole joku näistä alla luetelluista syistä; 

pettäminen

yhden yön jutut

päihteet

väkivalta

työttömyys

laiskuus

tunteettomuus

kuolema

Olen mies ja 4 vuotiaan pojan yh.

Arkemme on helppoa.

Minusta tuli yh kun lapseni äiti, ex-kihlattuni, jätti meidät ja aloitti uuden elämän ruotsissa.

Hän oli päivät hoitanut lasta hyvin, mutta illat ja yöt biletti herra tietää missä.

Haastoi usein riitaa, usein syyllistämällä siitä miten minä tienaan liian vähän. (3000€ netto)

Hän itse ei koko suhteemme aikana käynyt töissä. Olin vielä tyhmä ja otin lisää vuoroja että olisi lisää rahaa...

Eräänä päivänä kun tulin töistä, vauvamme nukkui sitterissä eikä exääni löytynyt mistään, puhelimensa oli kiinni.

Vasta illalla tuli kotiin, sanoi että tämä on tässä, älä ota yhteyttä, en halua nähdä sinua enkä poikaamme, nakkasi kihlasormuksensa menemään, pakkasi kamansa ja lähti. Itse en saanut sanaakaan sanottua enkä heti tajunnut mitä tapahtui.

Onneksi poika oli liian pieni muistamaan.

Olen yrittänyt saada yhteyden poikamme takia, mutta turhaan. Ainoat tiedot mitä olen kuullut hänestä, kuulin ex-anopilta, hän on nykyään naimisissa erittäin hyvin tienaavan miehen kanssa ja kotiäitinä, asuvat ruotsissa. Ex-appivanhempiin on hyvät välit, ex katkaisi välit heihinkin joten eivät hekään tiedä esim osoitetta saati numeroa.

Harmi tässä on se, että poika on kyselyiässä... Miten selität 4 vuotiaalle ettei äiti halua hänestä mitään tietääkään?? Ei ole ollut sydäntä siihen....

Yh-iskä täälläkin. Meille syntyi tyttövauva syksyllä 1992. Vaimo halusi tuulettua yhä useammin ja useammin ja lopulta huomasin olevani joka viikonloppu kahdestaan tytön kanssa. Rahasta oli äärettömän tiukkaa ja tein pitkiä päiviä hanttihommissa ja silti vaimo pisti viimeiset vaipparahat juhlimiseen.

Lopulta vaimo lähti, tytön ollessa 2v. Ei paljoa tapaaminen kiinnostanut kymmeneen vuoteen, kunnes ilmoitti, että nyt on valmis äidiksi. Tyttö tapasi äitiään joka toinen viikonloppu, mutta hänelle tuli yllätyksenä, ettei tyttö ollut sellainen kuin hän oli kuvitellut. Oli mm. pistänyt normaalipainoisen 12-vuotiaan laihdutuskuurille ja ihmetellyt miksi hän pukeutuu niin mummomaisesti. Hiljalleen kuitenkin ex tutustui tyttöön, mutta tytön sanoin heiltä puuttuu tietynlainen side. Ymmärrän hyvin.

Hyvin pärjättiin kahdestaan, loppujen lopuksi. Nyt hän asuu miehensä kanssa toisessa kaupungissa ja jos Luoja suo, syksyllä minusta tulee pappa. Laskettu aika tytön syntymäpäivänä !

Rakastuin kypsässä iässä ikäiseeni ihanaan mieheen. Seurusteluaikana alkoholi mukana mutta ei häritsevästi. Lapsi ilmoitti tulostaan ja muutimme yhteen. Miehen alkoholismi selvisi minulle pikkuhiljaa mutta kun oli selvin päin mitä ihanin kummpani kestin tilannetta kunnes tulin uudelleen raskaaksi. Mies ei halunnut lasta,alkoi ryyppäämään yhä enemmän muuttui kuin eri ihmiseksi.Lopulta lähdin kun en jaksanut,toista lastaan mies eiole halunnut tavata.En ole katunut vaikka mies vielä pyytelee takaisin. Lapset jo aikuisia minulla oma elämä.

Jotenkin se "äidin identiteetti" iskostui minuun jo alkuraskaudessa, joten keskeytys ei tullut kysymykseen. Mies ei halunnut isäksi, joten hän lähti. Isäpuolta ei ole eikä tule.

Paljon erilaisia tarinoita. Yleisin lienee se että isä ei oo ollu valmis isäksi joko alkoholin tai sitoutumisen puitteissa. Koska isille annetaan paljon enemmän anteeksi ja niihin edelleen paljolti suhtaudutaan kuin yhteen lapsista syy huonosta isävalinnasta on näemmä äidin. Mut eiks voitas ees sopia et yh on perhemuoto siinä missä ydinperhe, uusperhe, adoptioperhe, sateenkaariperhe tai sijaisperhe. Eletään kuitenkin vuotta 2018 eikä 1950.

Moni yh, kuten mä, ihan viihtyy asemassaan. Joo, on välillä rankkaa ja rahaa on vähemmän. En voi hankkia omistusasuntoa ainakaan Helsingistä yhden hengen tuloilla. Mut muuten elämä on ihan hyvää. Lapseni on jo kouluikäinen ja voin harrastaa omia juttujani. En kaipaa puolisoa arkeen vakituisesti, viihdyn yksin. Joten yh:n näkeminen vastentahtoisena uhrina vähintäänki huvittaa mua. Tää ei oo mulle eikä monelle muullekaan mikään välitila. En tarvi miestä mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Olen mies ja 4 vuotiaan pojan yh.

Arkemme on helppoa.

Minusta tuli yh kun lapseni äiti, ex-kihlattuni, jätti meidät ja aloitti uuden elämän ruotsissa.

Hän oli päivät hoitanut lasta hyvin, mutta illat ja yöt biletti herra tietää missä.

Haastoi usein riitaa, usein syyllistämällä siitä miten minä tienaan liian vähän. (3000€ netto)

Hän itse ei koko suhteemme aikana käynyt töissä. Olin vielä tyhmä ja otin lisää vuoroja että olisi lisää rahaa...

Eräänä päivänä kun tulin töistä, vauvamme nukkui sitterissä eikä exääni löytynyt mistään, puhelimensa oli kiinni.

Vasta illalla tuli kotiin, sanoi että tämä on tässä, älä ota yhteyttä, en halua nähdä sinua enkä poikaamme, nakkasi kihlasormuksensa menemään, pakkasi kamansa ja lähti. Itse en saanut sanaakaan sanottua enkä heti tajunnut mitä tapahtui.

Onneksi poika oli liian pieni muistamaan.

Olen yrittänyt saada yhteyden poikamme takia, mutta turhaan. Ainoat tiedot mitä olen kuullut hänestä, kuulin ex-anopilta, hän on nykyään naimisissa erittäin hyvin tienaavan miehen kanssa ja kotiäitinä, asuvat ruotsissa. Ex-appivanhempiin on hyvät välit, ex katkaisi välit heihinkin joten eivät hekään tiedä esim osoitetta saati numeroa.

Harmi tässä on se, että poika on kyselyiässä... Miten selität 4 vuotiaalle ettei äiti halua hänestä mitään tietääkään?? Ei ole ollut sydäntä siihen....

Olen pahoillani puolestasi ja erityisesti poikasi puolesta. Kuulostaa siltä että ex:äsi on kyllä vähintäänkin mielenhäiriöinen ja aika pahasti. Kuka nyt jättää lapsensa eikä halua kuulla tästä enää mitään ja perustaa sitten uuden perheen elellen kuin ei entistä olisi, sairasta kerta kaikkiaan..

Taitaa olla pojallesi vaan parempi kun ei tiedä hänestä, vaikka tietysti kyselyikä on hankala ja toisaalta onhan hänellä oikeus tietää totuus..

Ööö... Siis?  En ole yksinhuoltaja

Jaajaa suunnilleen kaikissa näissä tarinoissa on yhteinen teema että mies paljastui k-usipääksi.

Näin miehenä taas ooen aina ihmetellyt miksi naisille kelpaavat kaikenlaiset mulkkupelimiehet. Ei ne kyllä todellakaan ole mitään oskarinvoittajanäyttelijöitä. Ovat naiset todellakin näin tyhmiä?

Vierailija kirjoitti:

Uskoisin, että täällä palstailee muitakin kuin perheellisiä. Elämä yh:na on varmasti rankkaa, mutta miten siihen tilanteeseen päädyttiin. Etenkin kiinnostaa syyt, minkä takia lopullinen ero/muu tapahtuma johti yksinhuoltajuuteen. Tahtoisitko kertoa oman tarinasi? Erityisesti kiinnostaa minkäikäinen lapsi oli, kuinka olette pärjänneet sen jälkeen ja miten paljon toinen vanhempi osallistuu lapsen elämään?

YH ei ole vain yksihuoltajuuden lyhenne, samaa käytetään yhteishuoltajuudesta, joka on pääosassa erotilanteissa se lasten kannalta paras vaihtoehto. Yhteishuoltaja ei ole yksinhuoltaja, tai itse en ainakaan koe siten.

Kuopus syntyi ja mies alkoi vihamieliseksi esikoista kohtaan. Kaikki mitä esikoinen teki oli väärin ja mies rähjäsi ja repi lasta tukasta pitkin lattioita. Kaksi vuotta katselin heidän menoaan ja toivoin, että tilanne muuttuu, mutta ei. Päätin lähteä lasten kanssa, kun lapsen ja miehen välit oli jo niin tulehtuneet, että lapsi huusi isällee, että toivoo tämän kuolevan tai että kuolisi itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mies ja 4 vuotiaan pojan yh.

Arkemme on helppoa.

Minusta tuli yh kun lapseni äiti, ex-kihlattuni, jätti meidät ja aloitti uuden elämän ruotsissa.

Hän oli päivät hoitanut lasta hyvin, mutta illat ja yöt biletti herra tietää missä.

Haastoi usein riitaa, usein syyllistämällä siitä miten minä tienaan liian vähän. (3000€ netto)

Hän itse ei koko suhteemme aikana käynyt töissä. Olin vielä tyhmä ja otin lisää vuoroja että olisi lisää rahaa...

Eräänä päivänä kun tulin töistä, vauvamme nukkui sitterissä eikä exääni löytynyt mistään, puhelimensa oli kiinni.

Vasta illalla tuli kotiin, sanoi että tämä on tässä, älä ota yhteyttä, en halua nähdä sinua enkä poikaamme, nakkasi kihlasormuksensa menemään, pakkasi kamansa ja lähti. Itse en saanut sanaakaan sanottua enkä heti tajunnut mitä tapahtui.

Onneksi poika oli liian pieni muistamaan.

Olen yrittänyt saada yhteyden poikamme takia, mutta turhaan. Ainoat tiedot mitä olen kuullut hänestä, kuulin ex-anopilta, hän on nykyään naimisissa erittäin hyvin tienaavan miehen kanssa ja kotiäitinä, asuvat ruotsissa. Ex-appivanhempiin on hyvät välit, ex katkaisi välit heihinkin joten eivät hekään tiedä esim osoitetta saati numeroa.

Harmi tässä on se, että poika on kyselyiässä... Miten selität 4 vuotiaalle ettei äiti halua hänestä mitään tietääkään?? Ei ole ollut sydäntä siihen....

Olen pahoillani puolestasi ja erityisesti poikasi puolesta. Kuulostaa siltä että ex:äsi on kyllä vähintäänkin mielenhäiriöinen ja aika pahasti. Kuka nyt jättää lapsensa eikä halua kuulla tästä enää mitään ja perustaa sitten uuden perheen elellen kuin ei entistä olisi, sairasta kerta kaikkiaan..

Taitaa olla pojallesi vaan parempi kun ei tiedä hänestä, vaikka tietysti kyselyikä on hankala ja toisaalta onhan hänellä oikeus tietää totuus..

Tässä ketjussa on myös kerrottu lukuisia tarinoita joissa mies on lähtenyt ja myös niitä jotka ovat myöhemmin perustaneet uuden puolison kanssa uuden perheen. Yhtä mielenvikaista se heiltäkin on.

Vierailija kirjoitti:

Jaajaa suunnilleen kaikissa näissä tarinoissa on yhteinen teema että mies paljastui k-usipääksi.

Näin miehenä taas ooen aina ihmetellyt miksi naisille kelpaavat kaikenlaiset mulkkupelimiehet. Ei ne kyllä todellakaan ole mitään oskarinvoittajanäyttelijöitä. Ovat naiset todellakin näin tyhmiä?

Kerrotko ensin miksi miehet ovat näin mulkkuja?

Mä oon yh ja en suostu sitä häpeämään. Mies alkoholisoitui lapsen taaperoaikana jäätyään työttömäksi ja se ei todellakaan ole mun vikani eikä mulla ole missään nimessä ollut mitään velvollisuutta nähdä tätä etukäteen. Mies on ihan ite vastuussa itsestään ja elämänvalinnoistaan eli jos jonkun kuuluu tuntee olevansa epäonnistunut niin hänen. Tosin en tunne katkeruutta häntä kohtaan ja meillä on ihan asialliset välit. Lapseni kanssa pärjätään ihan hyvin. Taloudellisesti ehkä monia heikommin mutta mulla on säästöjä ja tulevaisuuden suunnitelmia.

Meidän liitto kaatui miehen Aspergeriin ja elämänhallintaongelmiin. Itse taas olin väsynyt ja ahdistunut. Mies halusi lapsia ja ennen lapsia asiat sujuivat paremmin. Toki jo silloin oli ongelmia miehen yksipuolisen ja mauttoman ruoan takia, pesemättömyyden, ja ulosoton takia. Mutta elämä kantoi.

Sitten saimme lapset tiheässä tahdissa. Kaksi lasta paljastui autismin kirjon lapsiksi. Toisella vaikeita käytösvaikeuksia. Mies ei huolehtinut lapsista lainkaan. Jos otti lapsen pakkasella mukaan kauppaan, laittoi trikoovaatteiden päälle pelkän toppapuvun ja ihmetteli, kun lapsi huutaa, ei muistanut syöttää, vaikka söi itse. Jos lapset kiukutteli at mies raivostui ja saattoi käydä käsiksi, tai sitten häipyi moneksi tunniksi.

Ei kyennyt saamaan/pitämään työpaikkaa. Elättäminen oli kokonaan minun vastuulla. Omat tuet käytti Tallinnan risteilyihin. Lapsille ei ostanut ruokaa, ei mitään.

Jätin mieslapsen, vaikka sain haukut molempien uskovilta sukulaisilta. Elämä on huomattavasti helpompaa. Isä ei halunnut huoltajuutta, eikä edes joka toinen viikonloppu. Hän tapaa lapsia 12h\kk. Ei ikinä yön yli. Monesti tuo vielä etuajassa.