Lue keskustelun säännöt.
Miten päädyit yksinhuoltajaksi?
14.07.2018 |
Uskoisin, että täällä palstailee muitakin kuin perheellisiä. Elämä yh:na on varmasti rankkaa, mutta miten siihen tilanteeseen päädyttiin. Etenkin kiinnostaa syyt, minkä takia lopullinen ero/muu tapahtuma johti yksinhuoltajuuteen. Tahtoisitko kertoa oman tarinasi? Erityisesti kiinnostaa minkäikäinen lapsi oli, kuinka olette pärjänneet sen jälkeen ja miten paljon toinen vanhempi osallistuu lapsen elämään?
Kommentit (97)
Lasten isä ei yllättäen kantanut vastuutaan, kun lapsia tuli. Viihtyi päiväkausia muualla, ei puhunut minulle juurikaan. Väsyin ja masennuin, koin että hän hylkäsi meidät.
Mies raivostui kun halusin erota.
Tästä on jo vuosia ja hänellä on uusi nainenkin ja lapsia, mutta vieläkin hän vainoaa minua haukkumalla, arvostelemalla ja syyttelemällä.
Ottaa yhteisiä lapsiamme muutaman päivän kuussa luokseen, mutta ei ole kiinnostunut heidän asioistaan. Ei oikeastaan edes tunne heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi oli 3v kun muutettiin pois yhteisestä asunnosta. Lapsi itki muutamat viimeiset kerrat kun yhteiseen kotiin palattiin jos isänsä oli kotona, ei halunnut hänen lähelleen. Itse kai olisin jaksanut vielä mutta se oli liikaa että lapsi reagoi noin isäänsä. Lapsi sairastanut myös paljon vauva ajasta asti ja valvoin pitkiä jaksoja välillä, isänsä nukkuessa tyytyväisenä. Minulla ei ollut oikeuksia kauppareissuihin yksin tai lenkeihin, töitänikin tein vauva mukana. Lapsi oli yhteinen päätös. Kiinnostus muuttui kun lapsi sairasteli, nyt lapselle palkintoja sadellessa kyllä tulisi paikalla patsastelemaan, ei lasta onnittelemaan .
Isä tapaisi lastansa jos minä olisin paikalla, passaisin , kokkaisin, siivoisin viihdyttäisin häntä, koittaa ja hallitsee minua vieläkin. Näitä piirteitä en mitään ennen lasta havainnut. Nyt Lapsi 7v ei halua että isä tapaa enää, sanoi että isä esittää vain mukavaa. Ja kun olen kieltäytynyt olemasta paikalla, ei isä ole halunnutkaan.
Meillä menee lapsen kanssa kivasti, jos isä ei aktivoidu, ei ole vapaa aikaa mutta ei kukaan kiusaakkaan. Lapsi urheilee sen ikäisten huipputasolla, matkustellaan kahdestaan, käydään syömässä eri paikoissa, urheillaan, lapsella paljon kavereita, hoidan lapsen sairaudetkin aivan Ok, eikä rasita liikaa minua kun pääsen ennakoimaan vaikeat yö, eli aikasin nukkuun ja taloa on hiljainen sitä varten. Työt ok. Näin paljon helpompaa , kun ei isää. Ainakin meillä.
Oltiin 7 vuotta yhdessä, josta 4 naimisissa. Lasta odoteltiin häiden jälkeen pari vuotta. Tyttö täytti vuoden, ja miehelle iski kai kolmenkympin kriisi. Alkoi katoilla iltavuorosta ryyppäämään. Välillä oli parikin yötä pois. Ei halunnut keskustella kunnolla kahden tai terapiassa, kun puhuminen on niin vaikeaa. Ei oikein tiennyt, haluaako erotakaan. Sain kaiveltua hänestä irti sen, että arki oli tylsää ja tuntui, kuin kipinä olisi kadoksissa. Seksiä oli kuitenkin ihan loppuun asti, minunkin aloitteestani.
Jotenkin päätettiin vielä yrittää, mutta kun taas jäi ilmoittamatta johonkin, mulle tuli mitta täyteen. Eipä mies vastustellut, joten kai sekin eroa sitten kuitenkin halusi.
Kohta puoli vuotta kulunut. Näkee lasta useasti viikossa, eli on hyvä isä, vaikka vähän paska puoliso. En minäkään täydellinen vaimo ollut, vaikka loppuajasta yritin korjata omat virheeni.
Jankin lapsen sinkkuna hedelmöityshoidoilla ilman miestä. Yksinhuoltajuus on oma valintani enkä ole kokenut sitä raskaaksi tai ikäväksi. Olen todella onnellinen ja lapsesta on kehittynyt tasapainoinen ja ihana teini, jolla paljon kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaisi tietää että miksi isäksi pitää valita niin renttuja miehiä?
Tuntuu että nainen painottaa miesvalinnoissaan paljon enemmän niitä renttuus-ominaisuuksia kuin että miettisi olisiko tämä mies vastuuntuntoinen luotettava hyvä isä..
No nyt ajattelet pikkuisen yksinkertaisesti. Minun exäni oli erittäin lapsirakas suhteen alussa, leikitti ja nukutti naapurienkin lapset ja sai lapset nauramaan. Kaikki sanoivat että tästä miehestä tulee loistava isä ja uskoin koska sanojat olivat tunteneet hänet lapsesta saakka. Sitten syntyi oma ja ...... mies ei kestänyt vastuuta eikä lapsiperhearkea, kavereista tulikin yhtäkkiä tärkeämpiä kuin oma perhe, alkoi juomaan, tappeli, päätyi käräjille jne. Sitten saimme minä ja vauva oman osuutemme hänen pahasta olostaan. Rahat paloi milloin mihinkin, töitään ei tehnyt kunnolla vaikka ennen lapsen syntymää oli erittäin ahkera työntekijä. Lapsi oli kuuden vanha kun erottiin ja siitä alkoi kaikenlainen kiristäminen ja elämän hankaloittaminen, ei huolinut lasta luokseen, ei halunnut mitenkään tehdä lapselle omaa kotia luokseen, ei laittanut lapselle ruokaa. Jos lapsi tuli hänen luokseen, isä saattoi lähteä omiin harrastuksiin ja jättää lapsen yksin kotiin. Soitteli yöaikaan hälyjä puhelimeen vain saadakseen meidät heräämään. Nimitteli ja panetteli minua ja lastamme kaikille vastaantuleville. Pilkkaamisesta tuli hänen elämänsä sisältö eikä näytä laantuvan millään vaikka erosta on jo 20v. Mieleltään ihan sairas ihminen ja pahantahtoinenkin vielä. Elatusmaksut maksoi ajallaan, ihme kyllä, mutta jaksoi LASTA muistuttaa siitä kuinka paljon hän JOUTUU MAKSAMAAN TURHASTA joka kuukausi. Samaan aikaan minä tein pimeitä töitä ja myin tavaroitamme, jotta selviäisimme pakollisista menoista ja luovuin kaikesta omasta, mielelläni lapsen vuoksi. Tarinaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään mutta ehkä ymmärsit pointtini. Tiivistän: koskaan et voi tietää miten mies reagoi lapsen syntymään tai miten elämä muuttaa toista ihmistä. Mitään takuuta siitä ei ole eikä tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaisi tietää että miksi isäksi pitää valita niin renttuja miehiä?
Tuntuu että nainen painottaa miesvalinnoissaan paljon enemmän niitä renttuus-ominaisuuksia kuin että miettisi olisiko tämä mies vastuuntuntoinen luotettava hyvä isä..
No nyt ajattelet pikkuisen yksinkertaisesti. Minun exäni oli erittäin lapsirakas suhteen alussa, leikitti ja nukutti naapurienkin lapset ja sai lapset nauramaan. Kaikki sanoivat että tästä miehestä tulee loistava isä ja uskoin koska sanojat olivat tunteneet hänet lapsesta saakka. Sitten syntyi oma ja ...... mies ei kestänyt vastuuta eikä lapsiperhearkea, kavereista tulikin yhtäkkiä tärkeämpiä kuin oma perhe, alkoi juomaan, tappeli, päätyi käräjille jne. Sitten saimme minä ja vauva oman osuutemme hänen pahasta olostaan. Rahat paloi milloin mihinkin, töitään ei tehnyt kunnolla vaikka ennen lapsen syntymää oli erittäin ahkera työntekijä. Lapsi oli kuuden vanha kun erottiin ja siitä alkoi kaikenlainen kiristäminen ja elämän hankaloittaminen, ei huolinut lasta luokseen, ei halunnut mitenkään tehdä lapselle omaa kotia luokseen, ei laittanut lapselle ruokaa. Jos lapsi tuli hänen luokseen, isä saattoi lähteä omiin harrastuksiin ja jättää lapsen yksin kotiin. Soitteli yöaikaan hälyjä puhelimeen vain saadakseen meidät heräämään. Nimitteli ja panetteli minua ja lastamme kaikille vastaantuleville. Pilkkaamisesta tuli hänen elämänsä sisältö eikä näytä laantuvan millään vaikka erosta on jo 20v. Mieleltään ihan sairas ihminen ja pahantahtoinenkin vielä. Elatusmaksut maksoi ajallaan, ihme kyllä, mutta jaksoi LASTA muistuttaa siitä kuinka paljon hän JOUTUU MAKSAMAAN TURHASTA joka kuukausi. Samaan aikaan minä tein pimeitä töitä ja myin tavaroitamme, jotta selviäisimme pakollisista menoista ja luovuin kaikesta omasta, mielelläni lapsen vuoksi. Tarinaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään mutta ehkä ymmärsit pointtini. Tiivistän: koskaan et voi tietää miten mies reagoi lapsen syntymään tai miten elämä muuttaa toista ihmistä. Mitään takuuta siitä ei ole eikä tule.
Ei sinun tarvitse tuollaiselle selitellä. Melkein huvittavaa, että isän paskuudestakin syytetään äitiä. Kysymyshän kun oikeasti kuuluisi: Miksi rentut miehet huijaavat naisia sitoutumaan? Ja miksi paskat miehet siittävät lapsia, kun eivät niistä kuitenkaan aio huolehtia?
Mies petti ensin enonsa vaimon kanssa ja sitten pukkasi työpaikkansa siivoojan paksuksi. Jäin 5v,4v ja 1/2vuotiaan kanssa yksin, mutta päätöstäni en ole katunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luullen että miehen tienaamilla rahoilla elelen leveästi ja ite ei tarvi tienata juuri mitään. Kaikki ei sitten tullutkaan valmiina, mikä pettymys kuin tää eläminen maksaa.
Yhden vanhemman lapsiperhe on perhe. Outo sanavalinta aloituksessa, että ikäänkuin vain mies tekisi perheen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika paljon tarinoita miehistä jotka eivät ole omasta lapsesta kiinnostuneita. Itse en tiedä mitä tekisin jos oma lapsi hylkäisi omat lapsensa tai kuvittelisi, että elarit maksamalla ja 2x/kk tapaamisella on tehnyt osuutensa. Ei heru sympatiaa.
Itse olen äitini kasvatti. Omaa isää ei paljoa kiinnostanut läsnäolo. En tajua miksi senkin piti vääntää kaksi lasta jos ei kerran kiinnostanut. Kukaan ei pakota lisääntymään. Ihan vapaavalintaista.
En ymmärrä miten kukaan suhteellisen normaalikaan ihminen pystyy hylkäämään lapsensa ja elämään itsensä kanssa sen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaisi tietää että miksi isäksi pitää valita niin renttuja miehiä?
Tuntuu että nainen painottaa miesvalinnoissaan paljon enemmän niitä renttuus-ominaisuuksia kuin että miettisi olisiko tämä mies vastuuntuntoinen luotettava hyvä isä..
Koska naisia kiinnostaa enemmän periaate siitä että "kyllä miehen pitää kantaa vastuu!!" kuin omien lasten hyvinvointi. Voidaan valita renttu "isäksi" lapsille koska ei vastuu ole itsellä vaan sillä "isällä" ja näinhän se varmaankiin lakikirjan mukaan menee mutta lapset tuskin kiittävät kun joutuvat kasvamaan köyhyydessä ilman isää
Se vanha tarina. Olin 17v ja mahdottoman rakastunut. Poika ei rakastanut minua, vaikka seksi kelpasi. Tulin raskaaksi ja tietty päässäni alkoivat pyöriä vaaleanpunaiset unelmat meistä perheenä. Ajattelin, että nyt se mies minuun rakastuu, olisinhan hänen lapsensa äiti. Olin typerä, niin typerä. Ei tietenkään seksillä ollut mitään tekemistä rakkauden kanssa, mutta en minä sitä tajunnut, tai halunnut tajuta.
Poika painosti aborttiin ja lupasi olla tukenani. Olin todella loukkaantunut ja sydämeni särkyi. Sanoin suostuvani aborttiin, poika kiitti, enkä enää kuullut hänestä.
En tehnyt aborttia.
Olen nyt 25v ja elämämme on hyvää. Muutin pian synnytyksen jälkeen 200km päähän ja aloitin lapseni kanssa uuden elämän. Minä valmistuin ja työllistyin lääketeknikoksi, avioiduin ihanan miehen kanssa, joka adoptoi lapsen omakseen. Lapsi on taitava ja utelias, oppinut lukemaan ja heiluttelee maitohampaitaan. Häntä en ole katunut sekuntiakaan, ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies halusi toisenlaisen kumppanin ja eron.
Mieheni teki itsemurhan ja jäin yksin silloin 6-vuotiaan lapseni kanssa. Vuosi tapahtuneen jälkeen tapasin ihanan ulkomaalaisen (Keski-Euroopasta, ei Lähi-idästä :)) miehen Tinderistä, ja ollaan seurusteltu yli vuoden päivät.
Hän on hyvässä, arvostetussa ammatissa, ei juo tai polta ja on muutenkin erittäin tasapainoinen. Lisäksi hän on ottanut lapseni kuin omakseen, vaikka tietenkään isää ei voi kukaan korvata.
Enpä olisi uskonut, että elämä voi vielä hymyillä näin :) Kaipaus ex-miestäni kohtaan toki aina läsnä - suru on muuttanut muotoaan lainaukseksi. Eipä yksinhuoltajuus näyttänyt hirveästi haittaavan 35-40-vuotiaiden kategoriassa, vaikka siitä aina saakin lukea täällä ja muualla.
Lainaukseksi = kaipaukseksi. Autocorrect :D
>Suhdetta takana 3v, yhteinen asunto, molemmilla vakityöt, minä juuri valmistunut, suunniteltu raskaus ja kaikki ok.
>Vauva 3kk ja mies ilmoitti, ettei haluakaan lasta.
>Poika 2v, ei ole nähnyt isäänsä eron jälkeen. Miehellä uusi nainen, joka juhannuksena pisti Faceen ultrakuvan.
Vierailija kirjoitti:
Mies petti minua. Kertapanon olisin voinut katsoa läpi sormien mutta sivusuhdetta en pystynyt, joten jätin miehen ja muutin lapsien kanssa muualle.
Lapset olivat silloin 2 ja 4vuotiaat. Hyvin ollaan pärjätty alkuhankaluuksien jälkeen kun opeteltiin meille sopivaan rytmiin. :)En koe elämääni rankaksi tai vaikeaksi. Toki minulla on vakaa taloudellinen tilanne joka osaltaan helpottaa suuresti. En koe katkeruutta eksää kohtaan, vaikka oli huono mies niin on kuitenkin hyvä isä jota kiinnostaa mitä lapsilleen kuuluu.
Lapset tapaavat isäänsä kerran tai kaksi kuukaudessa.
En tajua, miksi pettäminen on syy yksinhuoltajuuteen. Jos hän kerran on hyvä isä, niin miksi teillä ei ole yhteishuoltajuus, joka aina erotilanteissa on ensisijainen vaihtoehto?
Ihana isä ja aviomies, hyvä koulutus ja vakityö. Meillä molemmilla.
Ainoa ongelma oli ettei häneltä koskaan katkennut napanuora appivanhempiin, jotka vihasivat minua alusta asti. Kun vanhemmat kävi aggressiivisiksi mua ja lapsiamme kohtaan, mies valitsi vanhempiensa puolen ja kääntyi mua vastaan. Lähti kotoa, katkaisi pitkäksi aikaa välit. Jonkun ajan kuluttua kiinnosti taas alkaa isäksi ja alkoi vaatia lapsia itselleen. Nyt ollaan keskellä huoltajuuskiistaa, vaikka alunperin olimme oikea unelmaperhe :(
Mies ei kestänyt vauvan yöheräämisiä ja tuntikausia jatkuvaa itkua. Näin sen kerran kovakouraisesti ravistavan vauvaa. En voinut sen jälkeen enää luottaa siihen ollenkaan. Pelkäsin vauvan puolesta ja jätin miehen. Myös ystäväni oli yh koska kun hän ei ollut miehelle mieliksi mies nappasi vauvan ja rokotti parvekkeen kaiteen yli ja uhkasi tiputtaa alas. Elämä yh:na takasi lapsillemme turvallisen kasvuympäristön. Isä voi olla lapselle vaarallinen ja äidinvaistot ohjaavat jättämään miehen vaikka sen jälkeen olisikin köyhä ja yhteiskunnan sylkykuppina.