Miten päädyit yksinhuoltajaksi?

Miksi ap syyttää yksinhuoltajia huonoista puolisovalinnoista eikä niitä huonoja puolisoja huonosta vanhemmuudesta? Johtuuko tämä siitä että leijonaosa yh:sta on naisia, äitejä? Äitimyytti elää ja hengittää ja vahvistaa perhenormia, joka on valkoinen keskiluokkainen heteroydinperhe. Äidin pitäisi olla kaikkivoipa ja luonnonvoiman lailla kykenevä hallitsemaan perhe-elämää. Jos äiti ei pysty hallitsemaan perhettään hän on epäonnistunut. Ristiriita on siinä että samalla kun äitiä pidetään niin mahtavana, saadessaan etuliitteen yh- yhtäkkiä äiti onkin luuseri. Eli äiti on vahva mutta vain jos sillä on mies rinnalla, jota hän hallitsee kuin robottia, muuten on surkea paska, jonka olisi pitänyt miettiä ennen kuin lisääntyy. Hyvä isä on äidin hallinnassa.

Olen yksinhuoltaja, mutta omasta valinnastani. Hankin lapset lapsettomuushoidoilla, joten sitä miestä ei ole missään vaiheessa ollutkaan. Ja olemme pärjänneet oikein hyvin, en minä tähän ketään toista kaipaa.

Ja ennen kuin kukaan kysyy, että miksi hankin lapset yksin, niin syy on siinä kun minua käytettiin lapsena seksuaalisesti hyväksi enkä vain koe seksuaalista halukkuutta tai pysty seksuaalisiin tekoihin miesten kanssa. Mutta aina lapsena haaveilin suuresta perheestä ja aikuisena päätin etten anna lapsuuteni pilata eläämääni yhtään enempää vaan minulla on oikeuteni toteuttaa unelmani kaikesta huolimatta ja olla onnellinen.

Lapsilleni yritän Toki kasvattaa mahdollisimman neutraalia kuvaa miehistä (ja naisista) ja toivon että he jonain päivänä löytävät itselleen sen elämänkumppaninsa. Heillä on myös ns. "miesmalleja" elämässään omassa lähipiirissämme ja he näkevät myös sitä parisuhde-elämää.

Renttunaiset haluavat renttugeenejä lapsilleen, järkevät naiset järkevien geenejä. Näin älykkyys ja varallisuus polarisoituvat oikein mukavasti. Demokratia, jossa renttugeeni-idiootit ovat enemmistönä, älykkäät pyritään passivoimaan verotuksella.

Vierailija kirjoitti:

Renttunaiset haluavat renttugeenejä lapsilleen, järkevät naiset järkevien geenejä. Näin älykkyys ja varallisuus polarisoituvat oikein mukavasti. Demokratia, jossa renttugeeni-idiootit ovat enemmistönä, älykkäät pyritään passivoimaan verotuksella.

Voi mitä keskiluokkaista ylemmyydentuntoa tämä viesti sisältääkään! Ja Suomessa muka ei ole yhteiskuntaluokkia. Aivan kun renttuus olisi joku pysyvä persoonallisuudenpiirre. Järkevyys ja älykkyys on varattu keskiluokkaselle kunnolliselle ihmisille. Rotuoppiajattelua lähentelevää vihjailla että vain tietynlaisten lisääntyminen olisi suotavaa ja toisten taas halveksittavaa. Vaikuttaakin siltä että yksinhuoltajia kärkkäimmin kritisoivat ovat itse salaa tyytymättömiä omaan perhetilanteeseen, mutta pelkäävät tehdä muutoksia. Ovat mieluummin huonossa suhteessa kun päätyvät yh:ksi. Ja kohdistavat vihansa heihin jotka ovat tehneet sen ratkaisun jota itse pelkäävät tekevänsä.

Vierailija kirjoitti:

Uskoisin, että täällä palstailee muitakin kuin perheellisiä. Elämä yh:na on varmasti rankkaa, mutta miten siihen tilanteeseen päädyttiin. Etenkin kiinnostaa syyt, minkä takia lopullinen ero/muu tapahtuma johti yksinhuoltajuuteen. Tahtoisitko kertoa oman tarinasi? Erityisesti kiinnostaa minkäikäinen lapsi oli, kuinka olette pärjänneet sen jälkeen ja miten paljon toinen vanhempi osallistuu lapsen elämään?

Erosimme lähes kahdenkymmen vuoden yhdessäolon jälkeen. Miehellä oli jo pitkään masennusta, välillä hyvin vakavaakin, lisäksi muita kroonisia vaivoja. Koska halusin, että hän voisi mahdollisimman hyvin, elimme lähes kokonaan hänen ehdoillaan viimeiset 15 vuotta. Kannoin jatkuvasti enemmän vastuuta kaikesta, myös taloudesta, ja samalla joustin ja joustin. Jossain vaiheessa tämän kamelin selkä katkesi. Pahinta oli, kun mies todella harvoin oli oikeasti onnellinen tai edes tyytyväinen.

Kävimme myös hetken pariterapiassa, kerroin hänelle, että en kauaa jaksa näin ja kohta katkeroidun. Mutta vinoon kasvanutta dynamiikkaa oli ilmeisen mahdotonta saada korjattua. Ja sitten meille tuli vielä yllätyslapsi kaiken kriiseilyn keskelle. Ikäeroa kahteen vanhimpaan reilut kymmenen vuotta.

Kun päätin, että ero oon nyt se ratkaisu, että saan itseni ja elämäni pelastettua, olivat lapset 16, 13 ja 3.

Ero ei näkynyt arjessa kuin vasta todella pikällä aikavälillä. Mies oli aina ollut paljon poissa, joko ihan fyysisesti tai henkisesti. Talous parani hieman. Tuli iloisuutta ja selkeyttä, lasten kavereita alkoi käymään useammin meillä. Mutta samalla tuli myös tilaa kaikille niille tukahdetuille tunteille niin lasten kuin minunkin kohdalla. Vaikka olen pystynyt päästämään irti katkeruudesta, koen olevani vielä todella uupunut. Erosta kohta kaksi vuotta.

Mieheni muutti kotiseuduilleen ja erittäin pitkän välimatkan takia lapset näkevät vain harvoin isäänsä. Meillä on onneksi erittäin hyvät välit ja hänkin näyttää voivan paremmin kuin vuosiin. Taloudellisesti hänellä ei mene niin hyvin, joten en mitään elatusmaksuja saa, mutta hän pyrkii maksamaan lasten matkat luokseen ja tukee tarvittaessa harrastusmenoissa. Muutaman kerran vuodessa hän käy meillä ja pystymme oikein hyvin toimimaan silloin keskenämme, myös kun hänen uusi naisystävänsä on mukana.

Itse koen olevani onnellisempi, vahvempi ja tasapainoisempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaisi tietää että miksi isäksi pitää valita niin renttuja miehiä?

Tuntuu että nainen painottaa miesvalinnoissaan paljon enemmän niitä renttuus-ominaisuuksia kuin että miettisi olisiko tämä mies vastuuntuntoinen luotettava hyvä isä..

Voitaisiinko niihin renttuihin miehiin iskeä jokin varoituskyltti, niin osaisi välttää. Se kun ei päällepäin näy.

Kyllä se näkyy, vai miksi luulet että 50% suhde kestää ja 50% ei kestä....luuletko että kyse on puhtaasta tuurista ja sinulle nyt vain kävi paskasäkä.... sillä tilastojen mukaan paskasäkä käy aina, toistuvasti, aina. samoille henkilöille.... mutta ehkä sen selittää sitten kuu ja tähdet ja horoskooppi. 

Oma valinta ei voi vaikuttaa. M.O.T

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaisi tietää että miksi isäksi pitää valita niin renttuja miehiä?

Tuntuu että nainen painottaa miesvalinnoissaan paljon enemmän niitä renttuus-ominaisuuksia kuin että miettisi olisiko tämä mies vastuuntuntoinen luotettava hyvä isä..

Voitaisiinko niihin renttuihin miehiin iskeä jokin varoituskyltti, niin osaisi välttää. Se kun ei päällepäin näy.

Kyllä se näkyy, vai miksi luulet että 50% suhde kestää ja 50% ei kestä....luuletko että kyse on puhtaasta tuurista ja sinulle nyt vain kävi paskasäkä.... sillä tilastojen mukaan paskasäkä käy aina, toistuvasti, aina. samoille henkilöille.... mutta ehkä sen selittää sitten kuu ja tähdet ja horoskooppi. 

Oma valinta ei voi vaikuttaa. M.O.T

Tänä onkin hyvä keino välttää tuntemasta empatiaa toisia ihmisiä kohtaan saati että yrittäisi ymmärtää heidän elämiä ja taustojaan. Kaikki on omaa valintaa. Ai lapsellasi on syöpä, no, olisit miettinyt ennen kun teet lapsia koska varmasti tiesit että osa lapsista sairastuu syöpään joten ihan oma syy!

Vierailija kirjoitti:

Mies löi lasta. Kaikki oli hyvin meidän välillä, riideltiinkin harvoin mutta uhmaikäisenä lapsi kävi miehen hermoille ja mies löi lasta avokämmenellä kasvoille. Siihen loppui se suhde ja lastaan tapaa kerran kahdessa kuukaudessa valvotusti sosiaalityöntekijöiden valvoessa. En suostu valvomattomiin tapaamisiin.

Mielestäni väärä peruste erota jos kerran lapsi/ teini aiheutti kurittomuudellaan isän hermojen menetyksen. Nyt kasvatat kuritonta kakaraa joka luulee että äiti on aina kurittomuutensa puolella ja saa mitä haluaa aina. Mun perheessä oli sama tilanne. Teinin käytös aiheutti lopulta vanhempien avioeron jatkuvien riitojen jälkeen. Kuriton teini jatkoi samaa rataa, nyt luvan kanssa.toki läpsäisy väärin mutta ei se avioeroa pitäisi aiheuttaa, jätät nyt kertomatta muuta.

Jaoin aikani pil lua lähiössäni ja sitten kerran jurrissa paloi pohjaan.

Thats it.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies löi lasta. Kaikki oli hyvin meidän välillä, riideltiinkin harvoin mutta uhmaikäisenä lapsi kävi miehen hermoille ja mies löi lasta avokämmenellä kasvoille. Siihen loppui se suhde ja lastaan tapaa kerran kahdessa kuukaudessa valvotusti sosiaalityöntekijöiden valvoessa. En suostu valvomattomiin tapaamisiin.

Mielestäni väärä peruste erota jos kerran lapsi/ teini aiheutti kurittomuudellaan isän hermojen menetyksen. Nyt kasvatat kuritonta kakaraa joka luulee että äiti on aina kurittomuutensa puolella ja saa mitä haluaa aina. Mun perheessä oli sama tilanne. Teinin käytös aiheutti lopulta vanhempien avioeron jatkuvien riitojen jälkeen. Kuriton teini jatkoi samaa rataa, nyt luvan kanssa.toki läpsäisy väärin mutta ei se avioeroa pitäisi aiheuttaa, jätät nyt kertomatta muuta.

Harmi vaan ettei viestin kirjoittaja kysynyt ensin sinulta lupaa erolle. Tokihan yhdessä viestissä tulee kertoa kaikki, siis ihan kaikki siihen astiset asiat ko. parisuhteessa jotta sinä voit sitten arvioida oliko ero oikein vai väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies petti minua. Kertapanon olisin voinut katsoa läpi sormien mutta sivusuhdetta en pystynyt, joten jätin miehen ja muutin lapsien kanssa muualle.

Lapset olivat silloin 2 ja 4vuotiaat. Hyvin ollaan pärjätty alkuhankaluuksien jälkeen kun opeteltiin meille sopivaan rytmiin. :)

En koe elämääni rankaksi tai vaikeaksi. Toki minulla on vakaa taloudellinen tilanne joka osaltaan helpottaa suuresti. En koe katkeruutta eksää kohtaan, vaikka oli huono mies niin on kuitenkin hyvä isä jota kiinnostaa mitä lapsilleen kuuluu.

Lapset tapaavat isäänsä kerran tai kaksi kuukaudessa.

En tajua, miksi pettäminen on syy yksinhuoltajuuteen. Jos hän kerran on hyvä isä, niin miksi teillä ei ole yhteishuoltajuus, joka aina erotilanteissa on ensisijainen vaihtoehto?

Ei nää oo yksinhuoltajia vaan yhteisjuoltajia kaikki joilla mies elää ja rahaa tulee. Tuttua. Sitten riehuttais jos mies olisikin vienyt lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies petti minua. Kertapanon olisin voinut katsoa läpi sormien mutta sivusuhdetta en pystynyt, joten jätin miehen ja muutin lapsien kanssa muualle.

Lapset olivat silloin 2 ja 4vuotiaat. Hyvin ollaan pärjätty alkuhankaluuksien jälkeen kun opeteltiin meille sopivaan rytmiin. :)

En koe elämääni rankaksi tai vaikeaksi. Toki minulla on vakaa taloudellinen tilanne joka osaltaan helpottaa suuresti. En koe katkeruutta eksää kohtaan, vaikka oli huono mies niin on kuitenkin hyvä isä jota kiinnostaa mitä lapsilleen kuuluu.

Lapset tapaavat isäänsä kerran tai kaksi kuukaudessa.

En tajua, miksi pettäminen on syy yksinhuoltajuuteen. Jos hän kerran on hyvä isä, niin miksi teillä ei ole yhteishuoltajuus, joka aina erotilanteissa on ensisijainen vaihtoehto?

Ei nää oo yksinhuoltajia vaan yhteisjuoltajia kaikki joilla mies elää ja rahaa tulee. Tuttua. Sitten riehuttais jos mies olisikin vienyt lapset.

Anteeks mut kenestä "näistä" puhut? Petetyistä yh:sta vai? Moni on paperilla yhteishuoltaja mutta käytännössä yksinhuoltaja. Jos etä tapaa lasta joka toinen vkl niin on seki musta yh. Vai onko niin että totaali-yh vain lasketaan? Itse oon totaali-yh, lapsen isä alkoholisairas eikä tapaa kuin harvoin ja valvotusti lastaan, mutta ei mulla ole tarvetta varata yh-käsitettä vain kaltaisiini tilanteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Renttunaiset haluavat renttugeenejä lapsilleen, järkevät naiset järkevien geenejä. Näin älykkyys ja varallisuus polarisoituvat oikein mukavasti. Demokratia, jossa renttugeeni-idiootit ovat enemmistönä, älykkäät pyritään passivoimaan verotuksella.

Voi mitä keskiluokkaista ylemmyydentuntoa tämä viesti sisältääkään! Ja Suomessa muka ei ole yhteiskuntaluokkia. Aivan kun renttuus olisi joku pysyvä persoonallisuudenpiirre. Järkevyys ja älykkyys on varattu keskiluokkaselle kunnolliselle ihmisille. Rotuoppiajattelua lähentelevää vihjailla että vain tietynlaisten lisääntyminen olisi suotavaa ja toisten taas halveksittavaa. Vaikuttaakin siltä että yksinhuoltajia kärkkäimmin kritisoivat ovat itse salaa tyytymättömiä omaan perhetilanteeseen, mutta pelkäävät tehdä muutoksia. Ovat mieluummin huonossa suhteessa kun päätyvät yh:ksi. Ja kohdistavat vihansa heihin jotka ovat tehneet sen ratkaisun jota itse pelkäävät tekevänsä.

Totta, olen tyytymätön perhetilanteeseeni. Olen masentunut ikisinkku. Masentunut olen oman elämäänsopimattomuuteni takia. En osaa parantua Aspergerin syndroomasta enkä jaksa esittää pitkään normaalia, joten pitkällä tähtäimellä jään aina yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Renttunaiset haluavat renttugeenejä lapsilleen, järkevät naiset järkevien geenejä. Näin älykkyys ja varallisuus polarisoituvat oikein mukavasti. Demokratia, jossa renttugeeni-idiootit ovat enemmistönä, älykkäät pyritään passivoimaan verotuksella.

Voi mitä keskiluokkaista ylemmyydentuntoa tämä viesti sisältääkään! Ja Suomessa muka ei ole yhteiskuntaluokkia. Aivan kun renttuus olisi joku pysyvä persoonallisuudenpiirre. Järkevyys ja älykkyys on varattu keskiluokkaselle kunnolliselle ihmisille. Rotuoppiajattelua lähentelevää vihjailla että vain tietynlaisten lisääntyminen olisi suotavaa ja toisten taas halveksittavaa. Vaikuttaakin siltä että yksinhuoltajia kärkkäimmin kritisoivat ovat itse salaa tyytymättömiä omaan perhetilanteeseen, mutta pelkäävät tehdä muutoksia. Ovat mieluummin huonossa suhteessa kun päätyvät yh:ksi. Ja kohdistavat vihansa heihin jotka ovat tehneet sen ratkaisun jota itse pelkäävät tekevänsä.

Totta, olen tyytymätön perhetilanteeseeni. Olen masentunut ikisinkku. Masentunut olen oman elämäänsopimattomuuteni takia. En osaa parantua Aspergerin syndroomasta enkä jaksa esittää pitkään normaalia, joten pitkällä tähtäimellä jään aina yksin.

Pitäiskö lähteä siitä että hyväksyt ittes aspergerineen (?) päivineen. Itsetuntemus on kaiken perusta. Kun opit tuntemaan omat ominaisuudet ja tarpeet, esim. aistisäätelyn ja sosiaalisten suhteiden kuormittavuuksien suhteen, opit tuntee omat rajas. Ja kun jatkossa tutustut uusiin parisuhdekandidaatteihin, tunnet ittes ja sen mitä tarviit ja voit heittää sen kerralla pöytään. Voit olla oma ittes ja sit jos ei löydy sopivaa kumppania, sit se on niin. Ei se yksinolokaa ole aina maailmanloppu. Ja lapsen voi saada myös yksin.

No minä olen tälläinen täälläkin haukuttu yhteyttä jolla lapsia enemmän kuin yhden miehen kanssa.

Tulin raskaaksi 18v vakituiselle poikaystävälle. Olimme iloisia raskaudesta mutta vauvavuosi meni tapellessa. Haukuimme, huusimme, mökötimme eikä lopulta mikään enää selvinnyt. Erosimme ystävinä ja poikaystävästä tuli viikonloppu isä. Aloin seurustelemaan miehen kanssa joka tuli hyvin toimeen lapseni kanssa. Olin jo ajatellut että joudun olla loppu elämäni yksin koska yh ei ole mitään kuuminta hottia. Tietysti siinä tilanteessa ja sillä itsetunnolla kelpaa vähän huonompi mies. Tämä mies oli meille hyvä mutta ei ollut kiinnostunut työn teosta ja tykkäsi käydä baareissa paljon useammin kuin mitä lapsiperheessä sopisi. Hän rauhoittui kun tulin raskaaksi mutta lapsen syntymän jälkeen baarit alkoi taas houkuttaa ja rahasta oli tiukkaa. Kolmen vuoden päästä olinkin kolmen lapsen äiti mutta yhteishuoltajuus oli vain esikoisen isän kanssa. Kaksi nuorempaa tapasivat isäänsä pari kertaa kunnes hän lemppasi lapset äidilleen joka hoitovuorollaan. Hänen äitinsä oli vielä sairas ja hän ei tiennyt että lapset ovat hoidossa minulta salaa vaan hän luuli että minä olin ehdottanut häntä ilmaiseksi lastenhoitajaksi! Mies oli selittänyt hänelle minun olevan niin väsynyt ja valehteli itse olevansa töissä!

Nyt olen ollut pari vuotta ilman mitään vakavaa suhdetta ja en usko että otan enää ketään. Satunnainen seksi silloin tällöin tai vakihoito suhde on ok. Mutta miestä en enää ota.

Useimmiten nainen ottaa eron.

Vaikka olisi yhteishuoltajuus, niin yleensä lapset on isällä 4 päivää kuukaudessa ja äidillä 26 päivää. Yleensä se on äiti joka huolehtii lapsen asioista (lääkärit, wilmat, harrastukset yms).

Vaikka meilläkin on yhteishuoltajuus. Ero johtui miehen haluttomuudesta osallistua perhe-elämään, luuli että lasten kans oleminen on vaan leikkimistä ja sillon kun se itselle sopii. Niin silti pidän itseäni täysin yksinhuoltajana. Käytännössä yhteishuoltajuus on paperinpala ja muutamat allekirjoitukset eri asioihin silloin tällöin. Edelleen eksä huvittelee ne 4 päivää kuukaudessa lasten kanssa ja pistää tyttöystävän tai äitinsä kokkaan

Ei ota vanhemmuuteen vastuuta. Kyllä se minä olen joka joutuu - tai pikemmin saan tehdä kaiken lapsiin liittyvän yksin.

Komppaan edellistä. Meillä yhteishuoltajuus paperilla, käytännössä olen yksinhuoltaja. Mies osallistuu satunnaisesti kevätjuhliin, synttäreille, jouluihin ja kesäisin vie lapsia reissuun, mutta arjen hoidan yksin. Mies ei tiedä mitään lasten (11, 13, 14) kavereista, koulusta, ajatuksista, ihastuksista jne. Ei muista mitä allergioita nuorimmalla on, ei tiennyt esikoisen lempiruokaa. Esikoinen oli juhannuksena kiukutellut isälleen ja isä tietty suuttunut ja olivat alkaneet riitelemään. Myöhemmin lapsi rivien välistä kertoi, että on mustasukkainen isänsä "uusista lapsista" ja haluaisi asua isän kanssa. Oli todella pysäyttävä hetki kun poika kutsui itseään äpäräksi yhden itkunpuuskan yhteydessä. En tiennyt yhtään, että hänellä on sellaisia ajatuksia. Enkä tiedä, miten lohduttaa häntä. Tuntuu, ettei se kuuluisa äidin rakkaus riitä loputtomiin.

Seurustelin ja asuin yhdessä miehen kanssa, jolla ennestään lapsia kahden naisen kanssa. Yhteisellä päätöksellä teimme lapsen, mutta erosimme lapsen ollessa 8kk. Olisi pitänyt miehen historian takia olla sekaantumatta häneen, mutta kai pidin itseäni niin erityisenä, että meille ei kävisi niin. No, ei voi mitään. Hyvin pärjätään kahdestaankin.

Hyviä miehiä olette löytäneet ;) Tosin kyllä täällä näkee aika monella naisella asennevammaa itselläänkin.

Miten paljon näissä tarinoissa on siis totuutta, kun miesten näkökulma puuttuu kokonaan ..

Sinkkumies

Esim. nainen joka päättää yksinänsä parisuhteessa tehdä lapsen, vaikka mies ei halua ja sitten ihmettelee, kun mies muuttuu kylmäksi.

Et siis kuuntele pätkääkään toista osapuolta asioissa, joten olet itse ihan yhtä kylmä ihminen ja kaiken lisäksi ongelmien aiheuttaja .. 

Mutta kun on tukki omassa silmässä, niin on vaikea nähdä ..

Sinkkumies