ihmiset

Miten voi oppia elämään sen kanssa, jos on koko elämänsä elänyt vailla huomiota ja se on johtanut aikuisena siihen että yrityksestä huolimatta huomiota ei mistään ikinä saa? Olen ihmisenä pelkkää ilmaa kaikille riippumatta iästä, ympäristöstä ja siitä mitä kautta näihin ihmisiin on tutustuttu. Lukemattomien yritysten tutustua ihmisiin ja muuttaa tilannetta, kautta saadut pettymykset ainoastaan vahvistavat sisälläni olevaa vihan ja katkeruuden tunnetta tätä yhteiskuntaa ja ihmisiä kohtaan. Tiedän sen johtuvan siitä, että koen tarvetta tulla huomatuksi ja huomioiduksi jota ei juuri koskaan tapahdu, vaikka olen useilla eri tavoilla kokeillut tilannetta muuttaa ja tarkastellut myös omia käyttäytymis ja toimintamallejani tuloksetta. Aina päädyn saman tilanteeseen jossa olen yksin, yksin vailla ketään kenelle purkaa näitä ajatuksia ja kerta toisensa perään tämä on alkanut oikeasti jo vituttamaan.

Nykyään, vuosien jälkeen olen vain todennut että en jaksa enää edes yrittää luoda minkäänlaista sosiaalista piiriä parisuhteesta puhumattakaan, koska kaikki aiemmat yritykset ovat jokaikinen kerta johtaneet pettymykseen ja loppupeleissä vitutus vain syvenee. Ja tulevaisuudessa tuskin mitään radikaalia muutosta on odotettavissa.

Ainoa ympäristö jossa olen saanut tässä asiassa positiivisia kokemuksia olemassaolostani on palkkatyö. Siellä olemassaolo ja tekeminen noteerataan siten, että siitä saa konkreettista hyötyä eli palkkaa ja kiitosta tehdystä työstä ja luultavasti tämän vuoksi viihdyn töissä enemmän kuin hyvin, sillä pakenen sitä kautta tätä siviilissä piilevää tosiasiaa. Missään työn ulkopuolella en ole koskaan kokenut itseäni millään tavalla tarpeelliseksi ja halutuksi osaksi mitään yhteisöä, vaan lähinnä apukädeksi silloin kun on tarvittu joku kaveri auttamaan esim. muutossa tai kiinnittämään hyllyä seinälle ja tätä olen kaikille ihmisille edelleen.

  • ylös 6
  • alas 1

Kommentit (3)

Vierailija

Sama täällä. Olen todennut, että helpointa on vain tyytyä osaansa. En enää yritä löytää ystäviä. Yksin on itse asiassa ihan mukava olla. Saa touhuta ihan mitä itse haluaa. Tai olla tekemättä mitään. Kukaan ei kritisoi eikä taivastele.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näkymätön

Ymmärrän sinua erittäin hyvin ja olen pahoillani puolestasi. Ehkä jollain on parempia neuvoja; itse elän lähes erakkona. Itselläni kyse ei ollut niinkään ehkä huomiosta vaan siitä että hyväksyttäisiin sellaisena kuin on eli ihan tavallisena ihmisenä. Mutta olen ihmisille ilmaa, tai minua yritetään jotenkin mitätöidä, loukata tai nujertaa. Noustaan jotenkin yläpuolelleni ja poletaan sitä kautta maanrakoon. Silloin kelpaan jos joku haluaa luottamuksella puhua ja joskus kahden kesken mutta silloinkin ihmiset tuntuvat häpeävän että edes puhuvat minulle. Porukassa olen kuin seinällä oleva taulu. Enkä ole ruma tai kaunotar. Jotkut ovat sanoneet tässä taannoin valoisaksi ihmiseksi. No se valo ei paista näköjään kovin pitkälle. Tsemppiä aloittajalle ja voimia!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla