Lue keskustelun säännöt.
Väärä aika väärä paikka – miten lakata tuntemasta
13.07.2018 |
Siis. Näemmä ihastun liian helposti. Tai näin olen ajatellut ja koittanut asian järkeillä. Olen parisuhteessa ja perheellinen mut suhde on pystyyn kuollut, ja se selittänee tämän sekoilun osin. En pakene vastuuta, mutta olen koittanut korjata suhdetta vaan yksin se on mahdotonta. Olen päätynyt sellaiseen odottavaan tilaan, eli odotan josko aika korjaisi.
Reilu vuosi sitten vastaan tuli elämässä eräs mies joka sai sitten pakan ihan sekaisin. Luulin että hän tunsi samoin, ja vieläkin luulen mutta hän ei syystä tai toisesta halua edistää asiaa. Minkä ymmärrän ja hyväksyn täysin. Olin ja olen silti 120 % vakuuttunut että siinä oli ja on se mun vastakappale. Se "the one". En edes osaa selittää koko asiaa mutta yritän.
Se vain yhtäkkiä kolahti, niin kun ei koskaan ennen. Hän aloitti silmäpelin ja hymyhipan, ennen kuin edes huomasin häntä ajatella niin. Otti minusta kuvan, hymyili, jutteli, kertoi kaikkea elämästään ja lapsuudestaankin. Oli henkiseltä puolelta juuri samalla aaltopituudella ja kemiat kolahti täysin, ja se fyysinen vetovoima oli myös sellainen ettei koskaan ennen. Ei mitään jännitystä, vaan vain täysi varmuus että se on tuossa. Aina kun näen hänet, tulee vaan voimakas lämmön tunne ja pitää olla lähietäisyydellä tai niin lähellä kun nyt kehtaa ilman että muut kummastelee tai huomaa mitään outoa. Ja hän tekee samaa. Ei lähde pois ja peilaa käytöksellä mun käytöstä. Kuuntelee ja muistaa mitä olen puhunut. Aina. Se on niin kuin jotain huumetta se tunne.
Mutta ei nähdä useinkaan. Sattumalta porukassa vaan. Välillä nyt viime aikoina hän alkoi olla välttelevämpi ja poistui joistain tilanteista ja päätin välittömästi että nyt vetäydyn, välttelen tilanteita joissa häntä voisin nähdä tai lähden pois myös. Mutta sitten hän taas tekee jotain jolla koukuttaa mut. Sanoo jotain, tekee jotain, hymyilee, tai muuta miten nyt toista voi huomioida.
Nyt sitten koitan keksiä keinoja unohtaa. Välillä en haluaisi tuntea mitään. Välillä hyväksyn täysin että voin tuntea näin ja voi silti olla tai on äärimmäisen todennäköistä ettei meillä ole yhteistä mitään koskaan. Etten saa koskaan puhua hälle tästä. Mulla on se varmuus että meillä olis jotain todella todella upeaa ja jollain tasolla nytkin on. Välillä pystyn helposti elämään sen kanssa mutta välillä se repii mut kappaleiksi ja en haluaisi mitään muuta kun kertoa hänelle.
Aluksi päätin elämäntilanteestani johtuen että jos tätä kestää yli vuoden, sitten mietin uudestaan teenkö jotain asialle. Mutta en ole saanut tehtyä. Enkä saa nytkään. En pysty hajottamaan mitään enkä ottaa riskiä että nolaan itseni, koska joku järki sanoo mulle että jos mies haluaisi, hän tekisi jotain. Joten tässä ollaan ja ahdistutaan. Välillä. Sitten taas ei.
Miten lopettaa tuntemasta? Haluaisin jonkun pisteen tälle, ehkä mulla on vain vaaleanpunaiset lasit silmillä ja jos kertoisin tän hänelle ymmärtäisin saman tien kuinka hullua tää on.
Kommentit (14)
Kuulostaa ihan nuoren ihmisen tekstiltä, oletko todella perheellinen ja varattu? Vai 19 v. ylioppilastyttö ja asut kotona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelimies - osaa pelata tunnepeliä ja sai sinut tunnekoukkuun. Ja ei - juuri TÄMÄ ei ole se kaikista pelimiehistä poikkeava juuri sinuun rakastunut mies. Noita kun on kolmetoista tusinassa, usko pois.
Tunteitaan ei pysty lopettamaan, mutta voit olla pyrkimättä sen miehen lähelle ja siihen tunneansaan. Ajan myötä se helpottaa.
Olen. Tiedostan että tilanteeni on erikoinen. Tai en ole itse aivan "normaali". En haluakaan olla normaali mut onhan tää välillä hieman raskasta.
Ohjeet keskity lapsiin ja työhön ja itseesi toimivat vain tilapäisesti. Nyt enää mietin miksi kirjoitin tänne. Tai olihan tästä se apu että ymmärrän että vika on tässä päässä.
Vierailija kirjoitti:
Pelimies - osaa pelata tunnepeliä ja sai sinut tunnekoukkuun. Ja ei - juuri TÄMÄ ei ole se kaikista pelimiehistä poikkeava juuri sinuun rakastunut mies. Noita kun on kolmetoista tusinassa, usko pois.
Tunteitaan ei pysty lopettamaan, mutta voit olla pyrkimättä sen miehen lähelle ja siihen tunneansaan. Ajan myötä se helpottaa.
Kiitos tästä. Tätä mä aloin itsekin ounastella nyt ihan viime aikoina vasta. Mä oon helppo sellaiselle. Vaikka luulisi että osaisin jo varoa.
Tiedän mistä kirjoitat, mutta vastausta mulla ei ole. Aika voi haalistaa tunteita, jos ette vuosiin näe. Voit jopa uskotella itsellesi, ettei niitä ole. Mutta sitten kumminkin, kun joku kaunis päivä näette, ne tulee ihan samanlaisina takaisin. Näin ainakin mulla. En tiedä mitä tekisin itseni kanssa. Välillä vain ottaa aivoon ja välillä sitä on ihan varma, että tässä on jotain. Ja sitten taas järki voittaa. Ja sama alusta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä oli hetken aikaa sitten tilanne, missä parisuhde tuntui junnaavan paikoillaan ja ehkä vähän tylsältäkin. Menin ihastumaan toiseen mieheen ja välillä tilanne tuntui raastavalta, kun järki sanoo ei, mutta vaistot ja joku ihmeellinen vetovoima työntää toista kohti. En tietenkään kertonut tälle miehelle mitään tunteistani, enkä omasta mielestä antanut ymmärtää mitään, kun en ollut sata varma mitä hän ajatteli.
Meinasi ero tulla oman miehen kanssa. En hänellekään kertonut tästä, koska syyksi pelkästään riitti se, että ei vain ollut tunteita enää. Miksi siis olisin turhaan lisännyt tuskaa? Mutta kas kummaa, kun heti ensimmäisenä iltana olis poissa kotoa, tulikin ikävä.
Palattuani kotiin, kun mies vielä huoli, ei ihastukseni toiseen ollut vielä kokonaan poissa, mutta olin ymmärtänyt, että rakkaus mieheeni on jotain paljon suurempaa, kuin ihastus toiseen. Lisäksi sitten myöhemmin tästä ihastuksesta paljastui luonteen piirteitä, mikä olikin sitten aikamoinen turn off mulle, että se siitä sitten lopullisesti. Nyt ollaankin oman miehen kanssa, "kuin vastarakastuneita" tietysti kokemusta rikkaampana.
Ja ennen kuin haukutte mua paskaksi, vaikka itse en nää syytä, aina joku sellaisen vain löytää, niin miehelläkin on historiassa ollut ihastus toiseen naiseen, vaikka ei sitä itse ihastukseksi suoraan ole myöntänyt. Eli molemmat ollaan "yhtä paskoja", pointtina on se, että nyt vihdoin ymmärrän häntä paremmin ja osaan ehkä hoitaa paremmin tätä parisuhdetta. Ja kyllä, niin tylsän/tyhmän klassisesti tajusin, kun lähdin, että mitä minä menetänkään. Luulin aina, että olen tätä parempi, tai fiksumpi ja kummaksuin aina tällaista toimintaa, näin kävi silti.
Kiitos näistäkin. "Onneksi" en ole "yksin". Siis tämä tunne tähän mieheen on jotain ihan muuta kuin koskaan aiemmin keneenkään. Edes omaan mieheen, lasteni isään, hirveästi sanottu mutta puolustuksekseni mies ei halua yrittää korjata suhdetta mutta ei vielä erotakaan, ei myöskään lähde terapiaan ja puhua mistään ei voi.
Joskus synkkänä hetkenä mietin teenkö virheen kun annan tän lipua käsistä mutta sitten taas järkeilen että kyllä se toinenkin jotain tekekisi jos niikseen olisi. Että onko se vaan sitä pelaamista. Tai ehkä me joskus vielä kohdataan. Tai opin hyväksymään tän ja elämään tän kanssa. Tää on ihan hirveetä. Ei tätä osaa edes selittää, en koskaan ajatellut että näinkin voi käydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapasin viikko sitten - täysin sattumalta - ihastukseni kohteen, jota en ollut nähnyt yli vuoteen. Asuu toisella paikkakunnalla nykyään - ja luulin jo päässeeni pahimmasta yli, mutta... sain siinä sitten vain sanotuksi "hyvää päivää", minkä jälkeen jäädyin täysin ja poistuin ns. takavasemmalle kuin nolojen tilanteiden mies - kuvittelin jo mielessäni purkitetun naurunkin...
No, takana taas huonosti nukuttuja öitä ja pettymys omaan saamattomuuteen - eli kunpa osaisinkin noita pelimiehen temppuja edes pari - sillä nyttenkin meni kaikki keskittyminen siihen, että kahvi pysyi kupissa, eikä päätynyt kenenkään syliin...
Ja mainittakoon, että minunkin piti odotella 47 vuotta tällaistakin kokeakseni - se siis todella iskee aikaan ja paikkaan katsomatta, ja kun sitä vähiten odottaa.
Terv. liki 5-kymppinen mies hyvin samakaltaisessa mielentilassa ihmettä odotellen...
Ps. numerosarja, joka minun pitää lopuksi kirjoittaa on tottakai 112 - help... 😣
Miehelle olet vain vähän hupia. Jos jotain asialle aiot tehdä, niin pallo on sinulla.
Sinkkumies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietenkin jos meilläkin olisi niin, ettei mies olisi valmis puhumaan ja korjaamaan asioita, voisi tämän hetkinen tilanne olla aivan toisenlainen. Luulen, että mä oon se jonka pitäisi enemmän opetella puhumaan ja ilmaisemaan itseäni, nyt olenkin sitä tehnyt. Esimerkiksi, ennen saatoin jopa vuoden/vuosia padota asioita sisälläni, nyt ehkä viikon, tai kaks. Ei kuitenkaan voi sanoa mitä sylki suuhun tuo. :D T. 7
Toivottavasti ap tilanteesi ratkeaa ja saat jonkunlaisen rauhan, ikävää tosiaan, jos mies ei ole valmis tekemään mitään suhteenne parantamiseksi. Joskus pieni "säikäytys" voi olla paikallaan, sillä on tietenkin riskinsä. Mutta jos on valmis seuraamuksiin, saa samalla myös vastauksen. Enkä nyt tarkoita, että sun pitäis kertoa ihastuksesta, vaan ylipäätänsä voisit sanoa, että lähtö tulee, jos ei muutosta tapahdu.
Kun itse sain tietää mieheni ihastuksesta, niin mulla tuli kauhea kilpailuvietti päälle.
Mä en jaksais mitään kilpailuakaan, ei ihmissuhteissa osellaiset innosta. Tykkään että ollaan suoraan sitä mitä ollaan. Siksikin tämä tilanne ahdistaa, sekin ettei nykyinen mies suostu kommunikoimaan. Epäilen ettei hän oikeasti rakasta eikä halua olla tässä mutta koska hällä ei ole muutakaan hän on nyt tässä. Lähtee kun löytää parempaa, tai jotain muuta. Eikö miehet monesti tee niin? Ja jos mun mies löytäis ihastuksen tai toisen, sanoisin varmaan että onneksi olkoon. You took away my damn problems.
Sitäkin pelkään että tuhlaan tässä elämäni vähän kaikin tavoin koska en uskalla tehdä mitään suuntaan tai toiseen.
Tää ihastusmieskin on siis perheellinen ja varattu. En voi siis tehdä mitään, todellakaan. En voi tehdä aloitetta ellen ole jollakin tapaa saanut vastakaikua, jotain.
Kiitos viesteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko ap vielä linjoilla, mutta.. Joo omalla kohdalla vain kävi näin, kun huomasi, että toisella voi olla tsäänssejä muuhunkin, niin piti itseänsä ottaa niskasta kiinni. (siis kun miehellä oli ihastus) Jos molemmat perheellisiä, se onkin jo vähän isompi juttu.
Mun ihastus oli sinkku ja selvästi etsimässä henkilöä, kenen kanssa perustaa perhe ja yhteinen elämä, tai ainakin näin hänen puheistaan ymmärsin.
Jossain vaiheessa sitä saa rohkeutta toimia suuntaan tai toiseen, tsemppiä!
T.7
Kiitos vielä kannustuksesta. Eiköhän tää tästä oikene suuntaan tai toiseen.
Kävin viime viikolla Alkossa aamulla, kun juuri avasivat ovia. Pikkasen hävetti, mutta oli siellä muitakin ei-alkkiksia. Kuitenkin tunsin tarvetta selitellä kassalle, että olen lähdössä mökille, siksi aikainen käynti. (Kassaa ei varmasti kiinnostanut tippaakaan). Miksi pitääkin olla näin hölmö?