Lue keskustelun säännöt.
Millaisen miehen nainen haluaa jatkoa
13.07.2018 |
Alkuperäinen ketju sitten poistettiin, mysteeri.
Itse olin kommentoimassa että kyllä me tavismiehet olemme aika katkeria. Itse siis introvertti ja masentunut joten ei ole saanut itsestään irti sitä, että iskisi naisen. Nyt ikää yli 35 vuotta, joten yksin taidan pysyä loppuelämän. Helppo teidän naisten huudella että itseäsi niskasta kiinni.
Olen ihan ok näköinen, en siis kuitenkaan malli. Jos olisin 'prinssi' olisi naiset luultavasti lähestyneet minua jossain vaiheessa elämääni. En kuitenkaan ole siinä top 10% miehistä ulkonäöllisesti, joten ilman lähestymisyrityksiä olen ollut. Siis tasan nolla treffipyyntöä saanut. Nolla.
Käyn kuitenkin ulkona ajoittain, en dokaa en polta. Urheilen. Tehnyt kaiken paitsi itse kunnolla lähestynyt ketään. Töissä olen, ei sielläkään mitään sutinaa.
Kommentit (109)
Monella ihmisellä on ongelmia. On sairautta, rahat on loppu, lähiomainen sairastelee, niskat on kipeät, päätä särkee ja väsyttää. Kun puhutaan miesten ominaisuuksista unohdetaan monesti nuo negatiiviset asiat ja keskitytään vain luetteloimaan tyyliin, pitkä, luotettava, rehellinen, osa siivota, vaikka nuo ongelmat vaikuttavat paljonkin henkilön olemukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se naisten vika olekkaan, vaan oma vika tai vanhempien (geenit) ettei mies ole tarpeeksi puoleensavetävä jotta naiset tekisivät aloitteita tai näyttäisivät vihreää valoa!
Eiköhän se M35 manaile ihan samoja asioita, vaikka uskaltautuu tekemään aloitteita.
Aika outoa myös syyllistää masentuneita masennuksesta, ei se ole oma vika!
eri
Geeneilleen ei tietysti kukaan mitään mahda, mutta sille mahtaa kyllä, että onko fyysisesti hyvässä kunnossa (tai sen näköinen), onko tukka ja parta siistit, hampaat hoidettu, ja miten pukeutuu. Noilla voi jo tehdä jonkinlaista korjausliikettä jos kokee sellaiseen tarvetta ja useimmille naisille jo nuo kyllä ihan riittää vaikka miehellä pottunokka olisikin.
Kukaan ei vissiin suoraan masennuksesta syyllistänyt täällä. Kyseenalaistettiin vaan sitä, että onko masentuneena ylipäänsä valmis suhteeseen ja henkiikö muille ihmisille pelkkää kurjuutta. Tietysti parisuhteen (tai seksin?) puute voi masennusta pahentaa, mutta varmaan aika marginaalista on se, että masennus johtuisi tyystin siitä ettei käy flaksi. Masentunutkin voi tehdä itsekseen töitä hyväksyäkseen elämäntilanteensa ja on varmasti suositeltavaakin itsesäälissä ja katkeruudessa piehtaroinnin asemesta, tiedän kokemuksesta. Jospa tuon henkilökohtaisen tilinpäätöksen jälkeen se pääkin on vähän pystymmässä ja olisi valmiimpi päästämään toisen ihmisen elämäänsä.
Olen koittanut aika paljon kaikkea, paitsi seurustelua. Terapiat ja lääkkeet, mikään ei auttanut. Kuitenkin töitä on ja kavereita. Ei vaan uskallusta tai itseluottamusta lähestyä ihastuksia (joita on harvassa).
Ei siis naisten vika että olen yksin, vaan ihan oma vika. Jos tosiaan olisin komeampi, saisin varmaan lähestymisiä osakseni. En dokaa en polta ja urheilen, en nyt keksi miten tätä naamaa parantaisi. Ikää on kuitenkin yli 35v jo eli aika käy vähiin!
No sitten en kyllä osaa enää enempää neuvoa, jos se kiikastaa ihan vaan siitä ettet uskalla ketään lähestyä. Ymmärrän kyllä senkin, ei se varmasti helppoakaan ole jos on psyykepuolellakin haasteita (itsellänikin on mutta toisenlaisia). Ei kai se auta kuin toivoa että joku päivä olet rohkeampi tai sitten törmäät unelmiesi naiseen sattumalta. Tsemppiä siihen saakka.
Kiitos paljon! Ainut rohkaiseva viesti etkä syyllistä mua mistään. En tosiaan ymmärrä että ne pahasti masentuneet saavat sympatiat, mutta jos on mies joka on keskivaikeasti masentunut on vain luuseri. Samaa sanoi ensimmäinen terapeutti minulle ~20 vuotta sitten. Potku perseelle vain. Eiköhän se ole pahinta mitä voi sanoa... raivostuttavaa.
Suomessa tämä masennuksen hoito on kyllä aivan retuperällä. Tiedän tutun naisen jolla on yläasteen jälkeen ollut masennusta, eikä ole sen koommin tehnytkään mitään. Lääkkeitä syö ja käy terapiassa ja jossain harrastejutuissa. Nyt mun ikäinen (yli 35v) eikä mitään muutosta parempaan. Jotain on pielessä.
Sehän siinä on, että pitää olla tarpeeksi pahana että kannattaa alkaa korjaamaan, mutta ei liian pahana ettei ole toivoton tapaus. Ne jotka jotenkin porskuttaa, saavat pärjätä melkein omillaan. Ei vaan resurssit riitä (julkisella puolella). Paska juttu, mutta minkäpä voit ellet ole rikas ja pääse omakustanteiseen terapiaan. Varsinkin pk-seudulla tämä on melkein sietämätön tilanne. Been there, done that, got the t-shirt.
Vain muutos on pysyvää, jospa se lohduttaa jollain tavalla jonain hetkinä sinuakin. :)
-sama
Vierailija kirjoitti:
Odotat siis että naiset tulevat sinulle tekemään aloitteen? No eipä ihme että olet yksin. Itselleni naiset tekevät melko usein aloitteita, mutta niin teen minäkin heille, jos näen jotain kiinnostavaa. Ei ole tarvinnut yksin olla, paitsi silloin kun on niin halunnut.
Sillä pääsee jo melko pitkälle kun et dokaile päättömästi ja urheilet. Itsestäsi se on kiinni.
M40
Itselleni ei ole kolmekymppiseks mennessä vielä selvinnyt, että miten tuo aloitteen tekeminen oikein tapahtuu. Naisten seurassa on kyllä tullut oltua ja juteltua, mutta ei se siitä ikinä ole mihinkään johtanut. Lähinnä vaan uusia kavereita ja hyvänpäiväntuttuja saanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se naisten vika olekkaan, vaan oma vika tai vanhempien (geenit) ettei mies ole tarpeeksi puoleensavetävä jotta naiset tekisivät aloitteita tai näyttäisivät vihreää valoa!
Eiköhän se M35 manaile ihan samoja asioita, vaikka uskaltautuu tekemään aloitteita.
Aika outoa myös syyllistää masentuneita masennuksesta, ei se ole oma vika!
eri
Geeneilleen ei tietysti kukaan mitään mahda, mutta sille mahtaa kyllä, että onko fyysisesti hyvässä kunnossa (tai sen näköinen), onko tukka ja parta siistit, hampaat hoidettu, ja miten pukeutuu. Noilla voi jo tehdä jonkinlaista korjausliikettä jos kokee sellaiseen tarvetta ja useimmille naisille jo nuo kyllä ihan riittää vaikka miehellä pottunokka olisikin.
Kukaan ei vissiin suoraan masennuksesta syyllistänyt täällä. Kyseenalaistettiin vaan sitä, että onko masentuneena ylipäänsä valmis suhteeseen ja henkiikö muille ihmisille pelkkää kurjuutta. Tietysti parisuhteen (tai seksin?) puute voi masennusta pahentaa, mutta varmaan aika marginaalista on se, että masennus johtuisi tyystin siitä ettei käy flaksi. Masentunutkin voi tehdä itsekseen töitä hyväksyäkseen elämäntilanteensa ja on varmasti suositeltavaakin itsesäälissä ja katkeruudessa piehtaroinnin asemesta, tiedän kokemuksesta. Jospa tuon henkilökohtaisen tilinpäätöksen jälkeen se pääkin on vähän pystymmässä ja olisi valmiimpi päästämään toisen ihmisen elämäänsä.
Olen koittanut aika paljon kaikkea, paitsi seurustelua. Terapiat ja lääkkeet, mikään ei auttanut. Kuitenkin töitä on ja kavereita. Ei vaan uskallusta tai itseluottamusta lähestyä ihastuksia (joita on harvassa).
Ei siis naisten vika että olen yksin, vaan ihan oma vika. Jos tosiaan olisin komeampi, saisin varmaan lähestymisiä osakseni. En dokaa en polta ja urheilen, en nyt keksi miten tätä naamaa parantaisi. Ikää on kuitenkin yli 35v jo eli aika käy vähiin!
Sun täytyy jollain tavalla tehdä niitä lähestymisiä. Siitä on kasvanut sinulle liian iso mörkö. Itse olen samanlainen. Lähestyn harvoin naisia, vaikka ulkonäköäkin on jonkin verran. Joskus oli kausi, että lähestyin useampia kertoja ja niistä sai aina uutta voimaa ja itseluottamusta eli siitä tulee positiivinen kierre. Ei saa luovuttaa. Nyt kun en ole lähestynyt pitkään aikaan, niin olen palautunut taas tähän itseluottamuksen puutteeseen, mutta tiedän, että lähestymisyritykset kannattaa ja niiden avulla voi saada sen itseluottamuksen paremmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se naisten vika olekkaan, vaan oma vika tai vanhempien (geenit) ettei mies ole tarpeeksi puoleensavetävä jotta naiset tekisivät aloitteita tai näyttäisivät vihreää valoa!
Eiköhän se M35 manaile ihan samoja asioita, vaikka uskaltautuu tekemään aloitteita.
Aika outoa myös syyllistää masentuneita masennuksesta, ei se ole oma vika!
eri
Geeneilleen ei tietysti kukaan mitään mahda, mutta sille mahtaa kyllä, että onko fyysisesti hyvässä kunnossa (tai sen näköinen), onko tukka ja parta siistit, hampaat hoidettu, ja miten pukeutuu. Noilla voi jo tehdä jonkinlaista korjausliikettä jos kokee sellaiseen tarvetta ja useimmille naisille jo nuo kyllä ihan riittää vaikka miehellä pottunokka olisikin.
Kukaan ei vissiin suoraan masennuksesta syyllistänyt täällä. Kyseenalaistettiin vaan sitä, että onko masentuneena ylipäänsä valmis suhteeseen ja henkiikö muille ihmisille pelkkää kurjuutta. Tietysti parisuhteen (tai seksin?) puute voi masennusta pahentaa, mutta varmaan aika marginaalista on se, että masennus johtuisi tyystin siitä ettei käy flaksi. Masentunutkin voi tehdä itsekseen töitä hyväksyäkseen elämäntilanteensa ja on varmasti suositeltavaakin itsesäälissä ja katkeruudessa piehtaroinnin asemesta, tiedän kokemuksesta. Jospa tuon henkilökohtaisen tilinpäätöksen jälkeen se pääkin on vähän pystymmässä ja olisi valmiimpi päästämään toisen ihmisen elämäänsä.
Olen koittanut aika paljon kaikkea, paitsi seurustelua. Terapiat ja lääkkeet, mikään ei auttanut. Kuitenkin töitä on ja kavereita. Ei vaan uskallusta tai itseluottamusta lähestyä ihastuksia (joita on harvassa).
Ei siis naisten vika että olen yksin, vaan ihan oma vika. Jos tosiaan olisin komeampi, saisin varmaan lähestymisiä osakseni. En dokaa en polta ja urheilen, en nyt keksi miten tätä naamaa parantaisi. Ikää on kuitenkin yli 35v jo eli aika käy vähiin!
No sitten en kyllä osaa enää enempää neuvoa, jos se kiikastaa ihan vaan siitä ettet uskalla ketään lähestyä. Ymmärrän kyllä senkin, ei se varmasti helppoakaan ole jos on psyykepuolellakin haasteita (itsellänikin on mutta toisenlaisia). Ei kai se auta kuin toivoa että joku päivä olet rohkeampi tai sitten törmäät unelmiesi naiseen sattumalta. Tsemppiä siihen saakka.
Kiitos paljon! Ainut rohkaiseva viesti etkä syyllistä mua mistään. En tosiaan ymmärrä että ne pahasti masentuneet saavat sympatiat, mutta jos on mies joka on keskivaikeasti masentunut on vain luuseri. Samaa sanoi ensimmäinen terapeutti minulle ~20 vuotta sitten. Potku perseelle vain. Eiköhän se ole pahinta mitä voi sanoa... raivostuttavaa.
Suomessa tämä masennuksen hoito on kyllä aivan retuperällä. Tiedän tutun naisen jolla on yläasteen jälkeen ollut masennusta, eikä ole sen koommin tehnytkään mitään. Lääkkeitä syö ja käy terapiassa ja jossain harrastejutuissa. Nyt mun ikäinen (yli 35v) eikä mitään muutosta parempaan. Jotain on pielessä.
Juu niin on. Länsimaisilla velliperseillä on ihan liian paljon aikaa kaivella omaa napaansa. Oletko koskaan kuullut masennuksesta sotatoimialuiella tai nälänhätää kärsivissä maissa?!? Niinpä.
Jep koska keskitytään selviytymään. Tuskin talvisodan aikaan oli masennusta. Mutta mites sen jälkeen? Kuinkahan moni kuoli masennukseen sodan jälkeen. Vähän nyt ajatusta peliin.
Sun ratkaisu tähän on aloittaa sota vai? Kenen kanssa? Ruotsin? Viron? Viro varmaan voitettaisiinkin eivätkä suomalaiset miehet olisi enää velliperseitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se naisten vika olekkaan, vaan oma vika tai vanhempien (geenit) ettei mies ole tarpeeksi puoleensavetävä jotta naiset tekisivät aloitteita tai näyttäisivät vihreää valoa!
Eiköhän se M35 manaile ihan samoja asioita, vaikka uskaltautuu tekemään aloitteita.
Aika outoa myös syyllistää masentuneita masennuksesta, ei se ole oma vika!
eri
Geeneilleen ei tietysti kukaan mitään mahda, mutta sille mahtaa kyllä, että onko fyysisesti hyvässä kunnossa (tai sen näköinen), onko tukka ja parta siistit, hampaat hoidettu, ja miten pukeutuu. Noilla voi jo tehdä jonkinlaista korjausliikettä jos kokee sellaiseen tarvetta ja useimmille naisille jo nuo kyllä ihan riittää vaikka miehellä pottunokka olisikin.
Kukaan ei vissiin suoraan masennuksesta syyllistänyt täällä. Kyseenalaistettiin vaan sitä, että onko masentuneena ylipäänsä valmis suhteeseen ja henkiikö muille ihmisille pelkkää kurjuutta. Tietysti parisuhteen (tai seksin?) puute voi masennusta pahentaa, mutta varmaan aika marginaalista on se, että masennus johtuisi tyystin siitä ettei käy flaksi. Masentunutkin voi tehdä itsekseen töitä hyväksyäkseen elämäntilanteensa ja on varmasti suositeltavaakin itsesäälissä ja katkeruudessa piehtaroinnin asemesta, tiedän kokemuksesta. Jospa tuon henkilökohtaisen tilinpäätöksen jälkeen se pääkin on vähän pystymmässä ja olisi valmiimpi päästämään toisen ihmisen elämäänsä.
Olen koittanut aika paljon kaikkea, paitsi seurustelua. Terapiat ja lääkkeet, mikään ei auttanut. Kuitenkin töitä on ja kavereita. Ei vaan uskallusta tai itseluottamusta lähestyä ihastuksia (joita on harvassa).
Ei siis naisten vika että olen yksin, vaan ihan oma vika. Jos tosiaan olisin komeampi, saisin varmaan lähestymisiä osakseni. En dokaa en polta ja urheilen, en nyt keksi miten tätä naamaa parantaisi. Ikää on kuitenkin yli 35v jo eli aika käy vähiin!
No sitten en kyllä osaa enää enempää neuvoa, jos se kiikastaa ihan vaan siitä ettet uskalla ketään lähestyä. Ymmärrän kyllä senkin, ei se varmasti helppoakaan ole jos on psyykepuolellakin haasteita (itsellänikin on mutta toisenlaisia). Ei kai se auta kuin toivoa että joku päivä olet rohkeampi tai sitten törmäät unelmiesi naiseen sattumalta. Tsemppiä siihen saakka.
Kiitos paljon! Ainut rohkaiseva viesti etkä syyllistä mua mistään. En tosiaan ymmärrä että ne pahasti masentuneet saavat sympatiat, mutta jos on mies joka on keskivaikeasti masentunut on vain luuseri. Samaa sanoi ensimmäinen terapeutti minulle ~20 vuotta sitten. Potku perseelle vain. Eiköhän se ole pahinta mitä voi sanoa... raivostuttavaa.
Suomessa tämä masennuksen hoito on kyllä aivan retuperällä. Tiedän tutun naisen jolla on yläasteen jälkeen ollut masennusta, eikä ole sen koommin tehnytkään mitään. Lääkkeitä syö ja käy terapiassa ja jossain harrastejutuissa. Nyt mun ikäinen (yli 35v) eikä mitään muutosta parempaan. Jotain on pielessä.
Sehän siinä on, että pitää olla tarpeeksi pahana että kannattaa alkaa korjaamaan, mutta ei liian pahana ettei ole toivoton tapaus. Ne jotka jotenkin porskuttaa, saavat pärjätä melkein omillaan. Ei vaan resurssit riitä (julkisella puolella). Paska juttu, mutta minkäpä voit ellet ole rikas ja pääse omakustanteiseen terapiaan. Varsinkin pk-seudulla tämä on melkein sietämätön tilanne. Been there, done that, got the t-shirt.
Vain muutos on pysyvää, jospa se lohduttaa jollain tavalla jonain hetkinä sinuakin. :)
-sama
Sehän tässä onkin pahinta. En siis kärsi, on vain tyhjää. Käyn töissä ja tapaan kavereita. Se on ihan jees mutta oikeasti aika sama makaanko kotona päivän, vai olenko jossain juhlissa. En saa kummastakaan irti oikein mitään.
Ei mun elämä mitenkään huonoa ole, mutta en ole onnellinen ja välillä tietenkin on masennuskausia. Eihän sitä pidä ruikuttaa, enkä sitä normielämässä teekkään. Keskustelupalstat erikseen.
Eiköhän jokaisella ole salattuja unelmia; mulla se vain olisi tavallinen elämä. Olen tietty jo aika vanha ja "urautunut" tähän eloon että tuskin tästä paranee.
No minkälaisen miehen nainen sitten haluaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minkälaisen miehen nainen sitten haluaa?
Kiltin kunnollisen jne eli M35:den. Mutta miksi hän ei saa ketään? Olisivatko naiset pikkaisen hakoteillä siitä mitä tahtovat..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se naisten vika olekkaan, vaan oma vika tai vanhempien (geenit) ettei mies ole tarpeeksi puoleensavetävä jotta naiset tekisivät aloitteita tai näyttäisivät vihreää valoa!
Eiköhän se M35 manaile ihan samoja asioita, vaikka uskaltautuu tekemään aloitteita.
Aika outoa myös syyllistää masentuneita masennuksesta, ei se ole oma vika!
eri
Geeneilleen ei tietysti kukaan mitään mahda, mutta sille mahtaa kyllä, että onko fyysisesti hyvässä kunnossa (tai sen näköinen), onko tukka ja parta siistit, hampaat hoidettu, ja miten pukeutuu. Noilla voi jo tehdä jonkinlaista korjausliikettä jos kokee sellaiseen tarvetta ja useimmille naisille jo nuo kyllä ihan riittää vaikka miehellä pottunokka olisikin.
Kukaan ei vissiin suoraan masennuksesta syyllistänyt täällä. Kyseenalaistettiin vaan sitä, että onko masentuneena ylipäänsä valmis suhteeseen ja henkiikö muille ihmisille pelkkää kurjuutta. Tietysti parisuhteen (tai seksin?) puute voi masennusta pahentaa, mutta varmaan aika marginaalista on se, että masennus johtuisi tyystin siitä ettei käy flaksi. Masentunutkin voi tehdä itsekseen töitä hyväksyäkseen elämäntilanteensa ja on varmasti suositeltavaakin itsesäälissä ja katkeruudessa piehtaroinnin asemesta, tiedän kokemuksesta. Jospa tuon henkilökohtaisen tilinpäätöksen jälkeen se pääkin on vähän pystymmässä ja olisi valmiimpi päästämään toisen ihmisen elämäänsä.
Olen koittanut aika paljon kaikkea, paitsi seurustelua. Terapiat ja lääkkeet, mikään ei auttanut. Kuitenkin töitä on ja kavereita. Ei vaan uskallusta tai itseluottamusta lähestyä ihastuksia (joita on harvassa).
Ei siis naisten vika että olen yksin, vaan ihan oma vika. Jos tosiaan olisin komeampi, saisin varmaan lähestymisiä osakseni. En dokaa en polta ja urheilen, en nyt keksi miten tätä naamaa parantaisi. Ikää on kuitenkin yli 35v jo eli aika käy vähiin!
No sitten en kyllä osaa enää enempää neuvoa, jos se kiikastaa ihan vaan siitä ettet uskalla ketään lähestyä. Ymmärrän kyllä senkin, ei se varmasti helppoakaan ole jos on psyykepuolellakin haasteita (itsellänikin on mutta toisenlaisia). Ei kai se auta kuin toivoa että joku päivä olet rohkeampi tai sitten törmäät unelmiesi naiseen sattumalta. Tsemppiä siihen saakka.
Kiitos paljon! Ainut rohkaiseva viesti etkä syyllistä mua mistään. En tosiaan ymmärrä että ne pahasti masentuneet saavat sympatiat, mutta jos on mies joka on keskivaikeasti masentunut on vain luuseri. Samaa sanoi ensimmäinen terapeutti minulle ~20 vuotta sitten. Potku perseelle vain. Eiköhän se ole pahinta mitä voi sanoa... raivostuttavaa.
Suomessa tämä masennuksen hoito on kyllä aivan retuperällä. Tiedän tutun naisen jolla on yläasteen jälkeen ollut masennusta, eikä ole sen koommin tehnytkään mitään. Lääkkeitä syö ja käy terapiassa ja jossain harrastejutuissa. Nyt mun ikäinen (yli 35v) eikä mitään muutosta parempaan. Jotain on pielessä.
Juu niin on. Länsimaisilla velliperseillä on ihan liian paljon aikaa kaivella omaa napaansa. Oletko koskaan kuullut masennuksesta sotatoimialuiella tai nälänhätää kärsivissä maissa?!? Niinpä.
Jep koska keskitytään selviytymään. Tuskin talvisodan aikaan oli masennusta. Mutta mites sen jälkeen? Kuinkahan moni kuoli masennukseen sodan jälkeen. Vähän nyt ajatusta peliin.
Sun ratkaisu tähän on aloittaa sota vai? Kenen kanssa? Ruotsin? Viron? Viro varmaan voitettaisiinkin eivätkä suomalaiset miehet olisi enää velliperseitä!
Pointti on että kannattaa nostaa se nokka sieltä omasta navasta ja elää itselleen eikä muille. Onnelliseksi ketään ei tee toinen ihminen, se pitää tehdä ihan itse, sano mitä sanot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se naisten vika olekkaan, vaan oma vika tai vanhempien (geenit) ettei mies ole tarpeeksi puoleensavetävä jotta naiset tekisivät aloitteita tai näyttäisivät vihreää valoa!
Eiköhän se M35 manaile ihan samoja asioita, vaikka uskaltautuu tekemään aloitteita.
Aika outoa myös syyllistää masentuneita masennuksesta, ei se ole oma vika!
eri
Geeneilleen ei tietysti kukaan mitään mahda, mutta sille mahtaa kyllä, että onko fyysisesti hyvässä kunnossa (tai sen näköinen), onko tukka ja parta siistit, hampaat hoidettu, ja miten pukeutuu. Noilla voi jo tehdä jonkinlaista korjausliikettä jos kokee sellaiseen tarvetta ja useimmille naisille jo nuo kyllä ihan riittää vaikka miehellä pottunokka olisikin.
Kukaan ei vissiin suoraan masennuksesta syyllistänyt täällä. Kyseenalaistettiin vaan sitä, että onko masentuneena ylipäänsä valmis suhteeseen ja henkiikö muille ihmisille pelkkää kurjuutta. Tietysti parisuhteen (tai seksin?) puute voi masennusta pahentaa, mutta varmaan aika marginaalista on se, että masennus johtuisi tyystin siitä ettei käy flaksi. Masentunutkin voi tehdä itsekseen töitä hyväksyäkseen elämäntilanteensa ja on varmasti suositeltavaakin itsesäälissä ja katkeruudessa piehtaroinnin asemesta, tiedän kokemuksesta. Jospa tuon henkilökohtaisen tilinpäätöksen jälkeen se pääkin on vähän pystymmässä ja olisi valmiimpi päästämään toisen ihmisen elämäänsä.
Olen koittanut aika paljon kaikkea, paitsi seurustelua. Terapiat ja lääkkeet, mikään ei auttanut. Kuitenkin töitä on ja kavereita. Ei vaan uskallusta tai itseluottamusta lähestyä ihastuksia (joita on harvassa).
Ei siis naisten vika että olen yksin, vaan ihan oma vika. Jos tosiaan olisin komeampi, saisin varmaan lähestymisiä osakseni. En dokaa en polta ja urheilen, en nyt keksi miten tätä naamaa parantaisi. Ikää on kuitenkin yli 35v jo eli aika käy vähiin!
No sitten en kyllä osaa enää enempää neuvoa, jos se kiikastaa ihan vaan siitä ettet uskalla ketään lähestyä. Ymmärrän kyllä senkin, ei se varmasti helppoakaan ole jos on psyykepuolellakin haasteita (itsellänikin on mutta toisenlaisia). Ei kai se auta kuin toivoa että joku päivä olet rohkeampi tai sitten törmäät unelmiesi naiseen sattumalta. Tsemppiä siihen saakka.
Kiitos paljon! Ainut rohkaiseva viesti etkä syyllistä mua mistään. En tosiaan ymmärrä että ne pahasti masentuneet saavat sympatiat, mutta jos on mies joka on keskivaikeasti masentunut on vain luuseri. Samaa sanoi ensimmäinen terapeutti minulle ~20 vuotta sitten. Potku perseelle vain. Eiköhän se ole pahinta mitä voi sanoa... raivostuttavaa.
Suomessa tämä masennuksen hoito on kyllä aivan retuperällä. Tiedän tutun naisen jolla on yläasteen jälkeen ollut masennusta, eikä ole sen koommin tehnytkään mitään. Lääkkeitä syö ja käy terapiassa ja jossain harrastejutuissa. Nyt mun ikäinen (yli 35v) eikä mitään muutosta parempaan. Jotain on pielessä.
Juu niin on. Länsimaisilla velliperseillä on ihan liian paljon aikaa kaivella omaa napaansa. Oletko koskaan kuullut masennuksesta sotatoimialuiella tai nälänhätää kärsivissä maissa?!? Niinpä.
Jep koska keskitytään selviytymään. Tuskin talvisodan aikaan oli masennusta. Mutta mites sen jälkeen? Kuinkahan moni kuoli masennukseen sodan jälkeen. Vähän nyt ajatusta peliin.
Sun ratkaisu tähän on aloittaa sota vai? Kenen kanssa? Ruotsin? Viron? Viro varmaan voitettaisiinkin eivätkä suomalaiset miehet olisi enää velliperseitä!
Pointti on että kannattaa nostaa se nokka sieltä omasta navasta ja elää itselleen eikä muille. Onnelliseksi ketään ei tee toinen ihminen, se pitää tehdä ihan itse, sano mitä sanot.
Mitäs ihmettä tuo maansa puolesta taisteleminen ja kuoleminen on, jos ei muille elämistä?
Vierailija kirjoitti:
Olen koittanut aika paljon kaikkea, paitsi seurustelua. Terapiat ja lääkkeet, mikään ei auttanut. Kuitenkin töitä on ja kavereita. Ei vaan uskallusta tai itseluottamusta lähestyä ihastuksia (joita on harvassa).
Pyydä joku niistä kavereista wingmaniksi tsemppaamaan ja mene totuuttelemaan siihen naisten lähestymiseen. Kun tämä alkaa olla helpompaa, voit yrittää tehdä jonkinlaista aloitetta. Tarkoitus edetä pikkuhiljaa ja venyttää mukavuusaluetta.
Kyllä se siitä! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro vielä M35 mitä käy tarkalleen pakkien yhteydessä? Ghostataanko sut treffien jälkeen?
En mä ole käynyt edes treffeillä tai no kävin yksillä, ei ne kyllä treffit tainneet edes olla. Tinderissä niiden harvojen mätsien kanssa käy niin, että jos jotain vastaavat edes niin keskustelu loppuu nopeasti kuin seinään ja nainen poistaa mätsin. Ilman sen kummempaa syytä.
Erikoisinta on aina se, että kysyvät jotain ja vastaan ja kysyn jotain itse, niin seuraavaksi tapahtuu mätsin poisto.
Höh. Tosi masentavaa. Miten pitkään olet nyt yrittänyt löytää uutta naista?
Pari vuotta. Eihän tuo pitkä aika ole, mutta tuntuu vain aika heikolta jatkokin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen koittanut aika paljon kaikkea, paitsi seurustelua. Terapiat ja lääkkeet, mikään ei auttanut. Kuitenkin töitä on ja kavereita. Ei vaan uskallusta tai itseluottamusta lähestyä ihastuksia (joita on harvassa).
Pyydä joku niistä kavereista wingmaniksi tsemppaamaan ja mene totuuttelemaan siihen naisten lähestymiseen. Kun tämä alkaa olla helpompaa, voit yrittää tehdä jonkinlaista aloitetta. Tarkoitus edetä pikkuhiljaa ja venyttää mukavuusaluetta.
Kyllä se siitä! :)
Pointtihan on että jos on tunteita jo pelissä niin en uskalla lähestyä! Liian iso kynnys. On minulla siis ihan naispuolisia kavereitakin, jotka ovat ihan nättejä jne mutta ei sytytä samalla tavalla kuin ihastus.
Kaipa nyt kun on kunnon säät + loma, voisi yrittää. Ei kai tässä iässä ole enää mitään menetettävää. TOSIN... tietenkin mietin nyt että masennunko pakeista niin paljon etten pysty enää työhön joka on kuitenkin iso osa minua..... Tälläistä tämä on :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko nyt kysyä kun kaksikin miestä on täällä sanonut että ei löytyisi kuin vanhempia naisia seuraksi. Mikäs vika heissä on? Kannattaisiko vaikka edes yrittää? Ties miten siistiä olisi.
Toki jos lapsukaisia haluaa tehdä tähän maailmaan niin sitten ymmärrän miksi ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se naisten vika olekkaan, vaan oma vika tai vanhempien (geenit) ettei mies ole tarpeeksi puoleensavetävä jotta naiset tekisivät aloitteita tai näyttäisivät vihreää valoa!
Eiköhän se M35 manaile ihan samoja asioita, vaikka uskaltautuu tekemään aloitteita.
Aika outoa myös syyllistää masentuneita masennuksesta, ei se ole oma vika!
eri
Geeneilleen ei tietysti kukaan mitään mahda, mutta sille mahtaa kyllä, että onko fyysisesti hyvässä kunnossa (tai sen näköinen), onko tukka ja parta siistit, hampaat hoidettu, ja miten pukeutuu. Noilla voi jo tehdä jonkinlaista korjausliikettä jos kokee sellaiseen tarvetta ja useimmille naisille jo nuo kyllä ihan riittää vaikka miehellä pottunokka olisikin.
Kukaan ei vissiin suoraan masennuksesta syyllistänyt täällä. Kyseenalaistettiin vaan sitä, että onko masentuneena ylipäänsä valmis suhteeseen ja henkiikö muille ihmisille pelkkää kurjuutta. Tietysti parisuhteen (tai seksin?) puute voi masennusta pahentaa, mutta varmaan aika marginaalista on se, että masennus johtuisi tyystin siitä ettei käy flaksi. Masentunutkin voi tehdä itsekseen töitä hyväksyäkseen elämäntilanteensa ja on varmasti suositeltavaakin itsesäälissä ja katkeruudessa piehtaroinnin asemesta, tiedän kokemuksesta. Jospa tuon henkilökohtaisen tilinpäätöksen jälkeen se pääkin on vähän pystymmässä ja olisi valmiimpi päästämään toisen ihmisen elämäänsä.
Olen koittanut aika paljon kaikkea, paitsi seurustelua. Terapiat ja lääkkeet, mikään ei auttanut. Kuitenkin töitä on ja kavereita. Ei vaan uskallusta tai itseluottamusta lähestyä ihastuksia (joita on harvassa).
Ei siis naisten vika että olen yksin, vaan ihan oma vika. Jos tosiaan olisin komeampi, saisin varmaan lähestymisiä osakseni. En dokaa en polta ja urheilen, en nyt keksi miten tätä naamaa parantaisi. Ikää on kuitenkin yli 35v jo eli aika käy vähiin!
No sitten en kyllä osaa enää enempää neuvoa, jos se kiikastaa ihan vaan siitä ettet uskalla ketään lähestyä. Ymmärrän kyllä senkin, ei se varmasti helppoakaan ole jos on psyykepuolellakin haasteita (itsellänikin on mutta toisenlaisia). Ei kai se auta kuin toivoa että joku päivä olet rohkeampi tai sitten törmäät unelmiesi naiseen sattumalta. Tsemppiä siihen saakka.
Kiitos paljon! Ainut rohkaiseva viesti etkä syyllistä mua mistään. En tosiaan ymmärrä että ne pahasti masentuneet saavat sympatiat, mutta jos on mies joka on keskivaikeasti masentunut on vain luuseri. Samaa sanoi ensimmäinen terapeutti minulle ~20 vuotta sitten. Potku perseelle vain. Eiköhän se ole pahinta mitä voi sanoa... raivostuttavaa.
Suomessa tämä masennuksen hoito on kyllä aivan retuperällä. Tiedän tutun naisen jolla on yläasteen jälkeen ollut masennusta, eikä ole sen koommin tehnytkään mitään. Lääkkeitä syö ja käy terapiassa ja jossain harrastejutuissa. Nyt mun ikäinen (yli 35v) eikä mitään muutosta parempaan. Jotain on pielessä.
No mitä jos kokeilisit sen tutun naisen kanssa kehittää joko suhdetta tai jos se ei lainkaan passaa, niin jonkinlaista yya-sopimusta? Viettäisitte aikaa kuin olisitte suhteessa, jotta opitte molemmat elämää sellaisessa. Toisen lukemista ja huomioonottamista, ja itsenne myös. Tai jos asutte etäällä, niin kirjoittelisitte keskenänne? Vai tuleeko siitä vain molemminpuolista ruikutusta?
Osaatko sinä tai hän suhtautua toiseen ihmiseen hoivattavana ja huomioida häntä, vai kiljutteko kokoaikaisesti vain omaa hätäänne? Väitän, että maailma on täynnä ihmisiä, joiden tutka huutaa puolisomateriaalia välittömästi, kun toisessa oikeasti henkilöityy kyky ja halu elää ja toimia yhteiseksi hyväksi. Mutta jostain syystä näissä miljoonassa miksi en kelpaa - keskusteluissa tuntuu viriävän vastakkainen ilmapiiri. Lapsen hätä, kun vanhempi ei rakasta. Sellainen saattaa herättää muissa sääliä ja myötätuntoa ja jopa auttamishalua, mutta luottamusta se ei herätä.
Vierailija kirjoitti:
Pakko nyt kysyä kun kaksikin miestä on täällä sanonut että ei löytyisi kuin vanhempia naisia seuraksi. Mikäs vika heissä on? Kannattaisiko vaikka edes yrittää? Ties miten siistiä olisi.
Toki jos lapsukaisia haluaa tehdä tähän maailmaan niin sitten ymmärrän miksi ei.
En yritä jos en ihastu. Mitä järkeä? En ole kertaakaan ihastunut yli 40-vuotiaaseen naiseen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se naisten vika olekkaan, vaan oma vika tai vanhempien (geenit) ettei mies ole tarpeeksi puoleensavetävä jotta naiset tekisivät aloitteita tai näyttäisivät vihreää valoa!
Eiköhän se M35 manaile ihan samoja asioita, vaikka uskaltautuu tekemään aloitteita.
Aika outoa myös syyllistää masentuneita masennuksesta, ei se ole oma vika!
eri
Geeneilleen ei tietysti kukaan mitään mahda, mutta sille mahtaa kyllä, että onko fyysisesti hyvässä kunnossa (tai sen näköinen), onko tukka ja parta siistit, hampaat hoidettu, ja miten pukeutuu. Noilla voi jo tehdä jonkinlaista korjausliikettä jos kokee sellaiseen tarvetta ja useimmille naisille jo nuo kyllä ihan riittää vaikka miehellä pottunokka olisikin.
Kukaan ei vissiin suoraan masennuksesta syyllistänyt täällä. Kyseenalaistettiin vaan sitä, että onko masentuneena ylipäänsä valmis suhteeseen ja henkiikö muille ihmisille pelkkää kurjuutta. Tietysti parisuhteen (tai seksin?) puute voi masennusta pahentaa, mutta varmaan aika marginaalista on se, että masennus johtuisi tyystin siitä ettei käy flaksi. Masentunutkin voi tehdä itsekseen töitä hyväksyäkseen elämäntilanteensa ja on varmasti suositeltavaakin itsesäälissä ja katkeruudessa piehtaroinnin asemesta, tiedän kokemuksesta. Jospa tuon henkilökohtaisen tilinpäätöksen jälkeen se pääkin on vähän pystymmässä ja olisi valmiimpi päästämään toisen ihmisen elämäänsä.
Olen koittanut aika paljon kaikkea, paitsi seurustelua. Terapiat ja lääkkeet, mikään ei auttanut. Kuitenkin töitä on ja kavereita. Ei vaan uskallusta tai itseluottamusta lähestyä ihastuksia (joita on harvassa).
Ei siis naisten vika että olen yksin, vaan ihan oma vika. Jos tosiaan olisin komeampi, saisin varmaan lähestymisiä osakseni. En dokaa en polta ja urheilen, en nyt keksi miten tätä naamaa parantaisi. Ikää on kuitenkin yli 35v jo eli aika käy vähiin!
No sitten en kyllä osaa enää enempää neuvoa, jos se kiikastaa ihan vaan siitä ettet uskalla ketään lähestyä. Ymmärrän kyllä senkin, ei se varmasti helppoakaan ole jos on psyykepuolellakin haasteita (itsellänikin on mutta toisenlaisia). Ei kai se auta kuin toivoa että joku päivä olet rohkeampi tai sitten törmäät unelmiesi naiseen sattumalta. Tsemppiä siihen saakka.
Kiitos paljon! Ainut rohkaiseva viesti etkä syyllistä mua mistään. En tosiaan ymmärrä että ne pahasti masentuneet saavat sympatiat, mutta jos on mies joka on keskivaikeasti masentunut on vain luuseri. Samaa sanoi ensimmäinen terapeutti minulle ~20 vuotta sitten. Potku perseelle vain. Eiköhän se ole pahinta mitä voi sanoa... raivostuttavaa.
Suomessa tämä masennuksen hoito on kyllä aivan retuperällä. Tiedän tutun naisen jolla on yläasteen jälkeen ollut masennusta, eikä ole sen koommin tehnytkään mitään. Lääkkeitä syö ja käy terapiassa ja jossain harrastejutuissa. Nyt mun ikäinen (yli 35v) eikä mitään muutosta parempaan. Jotain on pielessä.
No mitä jos kokeilisit sen tutun naisen kanssa kehittää joko suhdetta tai jos se ei lainkaan passaa, niin jonkinlaista yya-sopimusta? Viettäisitte aikaa kuin olisitte suhteessa, jotta opitte molemmat elämää sellaisessa. Toisen lukemista ja huomioonottamista, ja itsenne myös. Tai jos asutte etäällä, niin kirjoittelisitte keskenänne? Vai tuleeko siitä vain molemminpuolista ruikutusta?
Osaatko sinä tai hän suhtautua toiseen ihmiseen hoivattavana ja huomioida häntä, vai kiljutteko kokoaikaisesti vain omaa hätäänne? Väitän, että maailma on täynnä ihmisiä, joiden tutka huutaa puolisomateriaalia välittömästi, kun toisessa oikeasti henkilöityy kyky ja halu elää ja toimia yhteiseksi hyväksi. Mutta jostain syystä näissä miljoonassa miksi en kelpaa - keskusteluissa tuntuu viriävän vastakkainen ilmapiiri. Lapsen hätä, kun vanhempi ei rakasta. Sellainen saattaa herättää muissa sääliä ja myötätuntoa ja jopa auttamishalua, mutta luottamusta se ei herätä.
Hän on mua paljon pahemmin masentunut. Eikä mitään vetoa ainakaan mun puolelta. En säälistä todellakaan ala parisuhteeseen. Harmi hänelle, todella sympaattinen ihminen!
Miksei tule kuntoon? Se on se kysymys. Miettikää ihmiset, 16-vuotiaasta asti kotona. 20 vuotta pelkkää lääkettä ja terapiaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se naisten vika olekkaan, vaan oma vika tai vanhempien (geenit) ettei mies ole tarpeeksi puoleensavetävä jotta naiset tekisivät aloitteita tai näyttäisivät vihreää valoa!
Eiköhän se M35 manaile ihan samoja asioita, vaikka uskaltautuu tekemään aloitteita.
Aika outoa myös syyllistää masentuneita masennuksesta, ei se ole oma vika!
eri
Geeneilleen ei tietysti kukaan mitään mahda, mutta sille mahtaa kyllä, että onko fyysisesti hyvässä kunnossa (tai sen näköinen), onko tukka ja parta siistit, hampaat hoidettu, ja miten pukeutuu. Noilla voi jo tehdä jonkinlaista korjausliikettä jos kokee sellaiseen tarvetta ja useimmille naisille jo nuo kyllä ihan riittää vaikka miehellä pottunokka olisikin.
Kukaan ei vissiin suoraan masennuksesta syyllistänyt täällä. Kyseenalaistettiin vaan sitä, että onko masentuneena ylipäänsä valmis suhteeseen ja henkiikö muille ihmisille pelkkää kurjuutta. Tietysti parisuhteen (tai seksin?) puute voi masennusta pahentaa, mutta varmaan aika marginaalista on se, että masennus johtuisi tyystin siitä ettei käy flaksi. Masentunutkin voi tehdä itsekseen töitä hyväksyäkseen elämäntilanteensa ja on varmasti suositeltavaakin itsesäälissä ja katkeruudessa piehtaroinnin asemesta, tiedän kokemuksesta. Jospa tuon henkilökohtaisen tilinpäätöksen jälkeen se pääkin on vähän pystymmässä ja olisi valmiimpi päästämään toisen ihmisen elämäänsä.
Olen koittanut aika paljon kaikkea, paitsi seurustelua. Terapiat ja lääkkeet, mikään ei auttanut. Kuitenkin töitä on ja kavereita. Ei vaan uskallusta tai itseluottamusta lähestyä ihastuksia (joita on harvassa).
Ei siis naisten vika että olen yksin, vaan ihan oma vika. Jos tosiaan olisin komeampi, saisin varmaan lähestymisiä osakseni. En dokaa en polta ja urheilen, en nyt keksi miten tätä naamaa parantaisi. Ikää on kuitenkin yli 35v jo eli aika käy vähiin!
No sitten en kyllä osaa enää enempää neuvoa, jos se kiikastaa ihan vaan siitä ettet uskalla ketään lähestyä. Ymmärrän kyllä senkin, ei se varmasti helppoakaan ole jos on psyykepuolellakin haasteita (itsellänikin on mutta toisenlaisia). Ei kai se auta kuin toivoa että joku päivä olet rohkeampi tai sitten törmäät unelmiesi naiseen sattumalta. Tsemppiä siihen saakka.
Kiitos paljon! Ainut rohkaiseva viesti etkä syyllistä mua mistään. En tosiaan ymmärrä että ne pahasti masentuneet saavat sympatiat, mutta jos on mies joka on keskivaikeasti masentunut on vain luuseri. Samaa sanoi ensimmäinen terapeutti minulle ~20 vuotta sitten. Potku perseelle vain. Eiköhän se ole pahinta mitä voi sanoa... raivostuttavaa.
Suomessa tämä masennuksen hoito on kyllä aivan retuperällä. Tiedän tutun naisen jolla on yläasteen jälkeen ollut masennusta, eikä ole sen koommin tehnytkään mitään. Lääkkeitä syö ja käy terapiassa ja jossain harrastejutuissa. Nyt mun ikäinen (yli 35v) eikä mitään muutosta parempaan. Jotain on pielessä.
No mitä jos kokeilisit sen tutun naisen kanssa kehittää joko suhdetta tai jos se ei lainkaan passaa, niin jonkinlaista yya-sopimusta? Viettäisitte aikaa kuin olisitte suhteessa, jotta opitte molemmat elämää sellaisessa. Toisen lukemista ja huomioonottamista, ja itsenne myös. Tai jos asutte etäällä, niin kirjoittelisitte keskenänne? Vai tuleeko siitä vain molemminpuolista ruikutusta?
Osaatko sinä tai hän suhtautua toiseen ihmiseen hoivattavana ja huomioida häntä, vai kiljutteko kokoaikaisesti vain omaa hätäänne? Väitän, että maailma on täynnä ihmisiä, joiden tutka huutaa puolisomateriaalia välittömästi, kun toisessa oikeasti henkilöityy kyky ja halu elää ja toimia yhteiseksi hyväksi. Mutta jostain syystä näissä miljoonassa miksi en kelpaa - keskusteluissa tuntuu viriävän vastakkainen ilmapiiri. Lapsen hätä, kun vanhempi ei rakasta. Sellainen saattaa herättää muissa sääliä ja myötätuntoa ja jopa auttamishalua, mutta luottamusta se ei herätä.
Hän on mua paljon pahemmin masentunut. Eikä mitään vetoa ainakaan mun puolelta. En säälistä todellakaan ala parisuhteeseen. Harmi hänelle, todella sympaattinen ihminen!
Miksei tule kuntoon? Se on se kysymys. Miettikää ihmiset, 16-vuotiaasta asti kotona. 20 vuotta pelkkää lääkettä ja terapiaa...
Mistä tämä kuntoon tuleminen tuli, en sellaisesta tuossa lainauksessasi kirjoittanut. Mistä ylipäätään tulee ajatus, että nämä asiat olisivat korjattavissa joko kokonaan tai ei ollenkaan? Mustavalkoista.
Et ota kantaa itse ehdotukseeni. Ei sen tarvitse olla parisuhde, vaan sen harjoittelua ja korvike. Peili, josta molemmat voivat oppia asioita itsestä ja muista. Vertaistukea, lämpöä, myötätuntoa ihmiseltä, joka tietää miltä toisesta tuntuu. Onko asioihin pakko suhtautua niin kaavamaisesti?
Eikö tässä asenteessasi näy suoraan ongelmasi ydin? Et koe mitään vetoa masentuneeseen koska(?) tämä on masentunut, mutta sinun masennuksesi ei muka muille näy?
Siitä olen ihan samaa mieltä, että 16-vuotiaasta asti kotona ei tee kenellekään hyvää. Miksi et siis ole puhumassa julkisesti sen puolesta, ettei poikien annettaisi metsittyä kotiin? Ja retuuttamassa heitä sieltä? Vaan toimit päinvastoin, julistat omaa viallisuuttasi ja huonouttasi, kerjäät sääliä vaikka et ole valmis tekemään mitään ansaitaksesi toisten tuen ja kannustuksen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko nyt kysyä kun kaksikin miestä on täällä sanonut että ei löytyisi kuin vanhempia naisia seuraksi. Mikäs vika heissä on? Kannattaisiko vaikka edes yrittää? Ties miten siistiä olisi.
Toki jos lapsukaisia haluaa tehdä tähän maailmaan niin sitten ymmärrän miksi ei.
En yritä jos en ihastu. Mitä järkeä? En ole kertaakaan ihastunut yli 40-vuotiaaseen naiseen!
Niin, vaikka hän olisi kuinka mukava ja kaunis, luotettava, hellä ja huolehtiva, naisellinen, laittaisi ruokaa ja rakastaisi seksiä. Eli unelmanainen näin paperilla, mutta se kuuluisa kipinä puuttuisi.
There you have it.
En tarkoittanut kettuiluna, vaikka en nyt hymiöitä tähän laittanutkaan.
Juu niin on. Länsimaisilla velliperseillä on ihan liian paljon aikaa kaivella omaa napaansa. Oletko koskaan kuullut masennuksesta sotatoimialuiella tai nälänhätää kärsivissä maissa?!? Niinpä.