Lue keskustelun säännöt.
Onko oikeasti häpeäksi olla herkkä?
12.07.2018 |
Eli siis siten, että herkkien ihmisten on koettava häpeää siitä, että antavat tahtomattaan kiusaajille signaaleja siitä, että ovat ns. Heikompia?
Ja että kiusattujen on muutettava itsensä (mikä ei usein ole mahdollista), jotta kiusaajat jättävät rauhaan.
Vähän niinkuin et se olis kiusattujen syy, että joutuvat kiusatuksi?
Et siinä kiusaamisessa ei ole mitään väärää tai pahaa, koska syy on kiusatun herkkyydessä, niinkö se oikeesti menee?
Kommentit (34)
Herkkyys on oikeasti hieno ja arvostettava luonteenpiirre. Arvostan suuresti herkkiä ihmisiä ja olen sellaisen kanssa avoliitossakin.
Minua suorastaan raivostuttaa se, että herkkyys halutaan esittää heikkona ja huonona asiana. Kovien ihmisten maailma olisi surkea ja ankea paikka, herkät tuovat edes vähän inhimillisyyttä, myötätuntoa ja tunnetta tähän maailmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HSEn adonis kirjoitti:
Miten tuo "heikko" määritellään? Onko se sama kuin arka - mielestäni ei. Minusta vahvuus on vastoinkäymisistä nousua ja resilienssiä.
Niin, millanen se heikko ihminen on, kenet valitaan kohteeksi? Jos se ei ole herkkyyttä, arkuutta, ujoutta tai mitään sellaista, niin mitä se sit on?
Ja miten muututaan heikosta vahvaksi?Minusta heikkko on se, jota ei koskaan kukaan ole rakastanut omana itsenään, puolustanut ja opettanut puolustautumaan. Hän on se, joka uskoo itsestään kaiken pahan ja huonon, uskoo olevansa tavalla tai toisella vastuussa toisten tekemisistä ja tunteista. Sellaista ihmiset käyttää itsensä pönkittämiseen.
Tunnistan tästä itseni. Koska joissain tilanteissa olen jäänyt sanattomaksi, kun joku on hyökännyt verbaalisesti minua vastaan, mutta toisaalta oon antanut samalla mitalla takaisin myöhemmin. Ja aina puolustanut jopa fyysisestikin itseäni kuspäitä vastaan.
Mut kerran joku sanoi, että jos ei vielä 16 vuotiaanakaan osaa puolustaa itseään, niin se on menetetty koko elämäksi sit se taito. Voiko oikeesti olla niin?
Miten ihmeessä oon jäänyt jumiin näihin keloihin? Tuntuu, että koko maailma on yks sotatanner.
Mut onko oikeesti aina tarvekkaan lähteä mukaan suunsoittoon? Vaan ennemmin poistua paikalta.
Usein herkät ovat myös "heikkoja" siinä mielessä että heitä on helppo talloa. Siis hiljaiset herkät ihmiset jotka haluavat kaikille hyvää ja se näkyy. Itse olen sellainen ja aina siitä kärsinyt. En vieläkää 25 vuoden jälkeen ole oppinut sanomaan vastaan ja toisinaan sekin johtuu siitä ettei sosiaalinen tilanteessa tajua mitä tapahtuu kun olen hieman hermostuneempi, teen vaan mitä muut käskee ja ajattelen et teen nyt enkä jaksa ehtiä tiuskimaan takaisin. Esim. työpaikalla joku käskee minun tekemään jotain ja käyttäytyy epäkunnioittavasti minua kohtaan ja jään jostain syystä miettimään että minuako tuo tarkoitti ja vasta sitten kun teen mitä käskettiin ja olen yksin niin tajuan et helvetti minuahan se tarkoitti kun se sanoi niin ja niin! Siis en tajua miksi olen niin typerän hidas tajuamaan milloin minun pitäisi herätä puolustamaan itseäni! Tiedän tunnen itseni säälittäväksi. olen yleisesti aika räiskyvä persoona tuttujen ja turvallisten ihmisten kanssa mutta heti jos joku tuntematon epämiellyttävä ihminen sanoo minulle jotain hiljenen ja saatan mennä paniikkiin tai en tajua mitä nyt tapahtuu. Haluan vain niin kovasti uskoa että kaikki osaisivat kunnioittaa toinen toisiaan ja osaavat olla empaattisia :/ terapiaan olen menossa kun itsetuntokin on niin huono. En siis itse kiusaa ketään enkä haluakkaan ja haluan kunnioittaa kaikkia. Luulen että olemiseni ja hiljaisuuteni ärsyttää monia ja se että olen hieman hermostuneena hidas ja höperö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella raskasta on sellanen elämä, jos aina joutuu joka päivä "ottamaan oman tilansa" , "puolustamaan itseään" , "laittamaan kiusaajalle jauhot suuhun". Toki näin voi tehdä, mutta se vie aikaa ja energiaa jotka on loppupelissä pois koko yhteiskunnalta.
Miksei vaan voitais olla niinkuin ollaan ja hyväksyä erilaisia ihmisiä.
Olen itse ollut herkkä ihminen, mutta osaan tarpeentullen myös puolustaa itseäni, ihan vaikka turpiinvetoon saakka, jos muu ei auta.
Se on vaan kyllä kuluttavaa ja aikaavievää, kun senkin ajan voisi käyttää johonkin muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HSEn adonis kirjoitti:
Miten tuo "heikko" määritellään? Onko se sama kuin arka - mielestäni ei. Minusta vahvuus on vastoinkäymisistä nousua ja resilienssiä.
Niin, millanen se heikko ihminen on, kenet valitaan kohteeksi? Jos se ei ole herkkyyttä, arkuutta, ujoutta tai mitään sellaista, niin mitä se sit on?
Ja miten muututaan heikosta vahvaksi?Minusta heikkko on se, jota ei koskaan kukaan ole rakastanut omana itsenään, puolustanut ja opettanut puolustautumaan. Hän on se, joka uskoo itsestään kaiken pahan ja huonon, uskoo olevansa tavalla tai toisella vastuussa toisten tekemisistä ja tunteista. Sellaista ihmiset käyttää itsensä pönkittämiseen.
Tunnistan tästä itseni. Koska joissain tilanteissa olen jäänyt sanattomaksi, kun joku on hyökännyt verbaalisesti minua vastaan, mutta toisaalta oon antanut samalla mitalla takaisin myöhemmin. Ja aina puolustanut jopa fyysisestikin itseäni kuspäitä vastaan.
Mut kerran joku sanoi, että jos ei vielä 16 vuotiaanakaan osaa puolustaa itseään, niin se on menetetty koko elämäksi sit se taito. Voiko oikeesti olla niin?
Miten ihmeessä oon jäänyt jumiin näihin keloihin? Tuntuu, että koko maailma on yks sotatanner.
Hyvä. Juuri näin.
Omalla kohdallani jutut kulkee niin, että lapsuudenkodissani minua ei hyväksytty, josta johtuu ikuinen epävarmuuteni ja herkkyyteni. Ei opetettu minua muuten kuin että pitää olla kiltti ja kunnolla. Muut saivat polkea mua miten halusivat, mun piti totella. Itseään ei kannattanut puolustaa, koska olin jo valmiiksi alakynnessä. Vanhempanikaan eivät puolustaneet, heitä kai ärsytti se herkkyyteni.
Elin omissa unelmissani ja haaveissani ja poistuin paikkakunnalta heti. kun se oli mahdollista.
Annoin miesten käyttää itseäni hyväkseen, koska olin jotenkin epäkelpo. Pärjäsin esim työelämässä hyvin, mutta omassa elämässäni en. Töissä minua kunnioitettiin, mutta muualla ei.
Lapsuudenkodissa ei koskaan kunnioitettu, vaikka olin ihan ok enkä aiheuttanut mitään hämminkiä tai tuonut huonoja uutisia.
Vieläkin, vaikka olen jo ns vanha, huomaan kun joku ilkimys alkaa hiostaa minua niin silloin vanhat kauhut nousevat pintaan. Nykyisin kuitenkin osaan peittää herkkyyteni. En enää punastele enkä hätäänny. Laitan suuni kiinni ja luotan siihen, että elämä maksaa kiusaajalle/ärsyttäjälle.
Viimeksi tänään kävi niin. Työkaveri kieltäytyi ihan vain huvikseen auttamasta tilanteessani ja jouduin nolatuksi. Puistelin tuolloin vain päätäni. Muita ihmisiä oli myös paikalla. Tänään hän joutui tulemaan luokseni erään asian vuoksi, mutta sanoin aivan ensin olevani ruokatunnilla (näki sen kyllä) ja että en voi täyttää hänen toivomustaan muutenkaan, koska olin saanut ohjeet loma-ajaksi ja tuuraamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ihmiset sit vaistoavat sen heikkouden, miten se näkyy?
Vai tuleeko se ilmi ainoastaan siten miten antaa itseään kohdella? Luulisin, että siitä?
Vierailija kirjoitti:
Todella raskasta on sellanen elämä, jos aina joutuu joka päivä "ottamaan oman tilansa" , "puolustamaan itseään" , "laittamaan kiusaajalle jauhot suuhun". Toki näin voi tehdä, mutta se vie aikaa ja energiaa jotka on loppupelissä pois koko yhteiskunnalta.
Miksei vaan voitais olla niinkuin ollaan ja hyväksyä erilaisia ihmisiä.
Olen itse ollut herkkä ihminen, mutta osaan tarpeentullen myös puolustaa itseäni, ihan vaikka turpiinvetoon saakka, jos muu ei auta.
Se on vaan kyllä kuluttavaa ja aikaavievää, kun senkin ajan voisi käyttää johonkin muuhun.
No älä muuta sano, on todella kuluttavaa tällanen elämä ja haluaisin vaan saada mielenrauhan.
Kelaan melkein jokaisen ristiriitaisen asian ihan väärin ja jos joku kaveri ei vastaa esim viestiin, niin oon täysin varma et se vihaa mua enkä nuku seuraavana yönä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella raskasta on sellanen elämä, jos aina joutuu joka päivä "ottamaan oman tilansa" , "puolustamaan itseään" , "laittamaan kiusaajalle jauhot suuhun". Toki näin voi tehdä, mutta se vie aikaa ja energiaa jotka on loppupelissä pois koko yhteiskunnalta.
Miksei vaan voitais olla niinkuin ollaan ja hyväksyä erilaisia ihmisiä.
Olen itse ollut herkkä ihminen, mutta osaan tarpeentullen myös puolustaa itseäni, ihan vaikka turpiinvetoon saakka, jos muu ei auta.
Se on vaan kyllä kuluttavaa ja aikaavievää, kun senkin ajan voisi käyttää johonkin muuhun.No älä muuta sano, on todella kuluttavaa tällanen elämä ja haluaisin vaan saada mielenrauhan.
Kelaan melkein jokaisen ristiriitaisen asian ihan väärin ja jos joku kaveri ei vastaa esim viestiin, niin oon täysin varma et se vihaa mua enkä nuku seuraavana yönä.
Tuo ei ole herkkyyttä vaan huono itsetunto.
Kiusaaminen ja herkkyyden hyväksi käyttäminen on tietysti väärin.
Isompi haaste minusta on kuitenkin se, että herkkä ottaa itseensä helposti sellaiset asiat, joista muut vähemmän herkät eivät välttämättä ole moksiskaan. Näin tulee tavallaan vahingossa kiusatuksi, siis ihan oikeasti tahattomasti. Uskoisin, että osa kiusaamiskokemuksista perustuu juuri tähän väärinkäsitykseen, ja "kiusaaja" ajattelemattomuuttaan tulkitsee herkkyyden esim. huumorintajun puutteeksi.
Vastuu kuitenkin on mielestäni molemmilla osapuolilla. Oma herkkyys on hyvä tunnistaa, mutta on syytä pitää tuntosarvet pystyssä myös muiden herkkyyksien varalta. Toisten huomioiminen on aina suositeltavaa, mutta itsestäänkin on hyvä pitää huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mut eikai suht tervettä normaalia ihmistä haittaa toisten heikkous? Ei todellakaan.
Kiusaajat ovat pakostikin todella säröillä ja totisesti heikkoja ja ongelmaisia itse.
Eli sinänsä oma "terve* heikkous ei ole ongelma kuin itselle, jos siitä sellaisen itselleen tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herkkä ja heikko eivät ole sama asia.
Kannattaa olla herkkä ja vahva.
Kiusaajat kiinnostuvat heikoista, eivät herkistä.
No mut aika säälittävää ottaa joku heikko silmätikukseen ja painaa tämä alas.
Et miksei saa olla heikko ja herkkä, onko siinä oikeesti jotain pahaa?Tulee kiusatuksi ja jyrätyksi, eikä pärjää elämässä.
Ei heikko pahaa tee kuin itselleen ja omalle potentiaalilleen.
En keksi miksi kannattaisi olla heikko, kun voi olla vahvakin.
Millä tavalla ei pärjää elämässä?
Ei saa työpaikkaa eikä pysy töissä vai vaikka osaisi hommansa?
Oon miettiny tota, että "kiusaaja kiinnostuu heikosta" yms. Ja vähän ahdistunut, et mitä jos en osaakkaan olla vahva ja en "pärjää elämässä".
Niin tajusin kuinka tyhmältä ja sairaalta toi kuulostaa et joku v*tun kiusaaja tulee ja löytää mut ja alkaa kiusata. Et wtf? Onko sillä tyypillä vähän päässä vikaa vai mikä mättää?
Ja ainahan niillä jotain onkin, ketkä toisia kiusaa. Ja sekö sit on vahvuutta vai?
Ei todellakaan.
En minä sellasessa työpaikassa haluisikaan olla, missä on jotain ihmeen Kiusaajia, ketkä saalistaa heikompia. :D
Jos joku alkaa haastaa riitaa tai käy muhun käsiksi syyttä suotta, koska näytän heikommalta, niin minkä mä sille voin? Enkä millään tappelemisella tai päänaukomisella takaisin voita yhtään mitään; eikä se todellakaan ole osa minua tai mun luonnetta eikä koskaan tule olemaankaan.
Kiusaajat ja päänaukojat voi pysyä siellä omassa viha-maailmassaan; minua eivät sinne vedä ja vaihdan työpaikkaa tai maisemaa, jos alkaa meininki olla liian negatiivista.
Sillon voi sanoa, että pärjää elämässä, kun on onnellinen ja sinut itsensä kanssa heikkouksineen ja vahvuuksineen.
5 vuotta olen jo pärjännyt töissä ja suuressa vuorovaikutushelveti*ssä ja kyllä sen huomaa, et ne onnelliset ja hyvät tyypit kohtelee toisia hyvin ja se marginaalivähemmistö ketkä voi pahoin (ihan vaan pari tyyppiä onneks), niin saalistaa heikkouksissaan muita.
T. Ap
Kiitokset vauvapalstalle kaikesta sydämestäni, kun tätä kautta oikeasti voi työstää ongelmiaan!
Herkkyys on ok, uhriutuminen, mihin ap heti hyppäsi on nou nou.