Lue keskustelun säännöt.
Vaimo ei anna minun olla lapsellemme isä
10.07.2018 |
Saimme vaimoni kanssa kaksi kuukautta sitten esikoisemme. Alusta asti vaimo on "ominut" vauvan itselleen. Ymmärrän toki että vaimo on ihan eri tavalla "kiinni" vauvassa ihan jo imetyksenkin takia ja siksi että on hänen kanssaan päivät minun ollessa töissä. Haluaisin kuitenkin osallistua näistä ensimetreistä lähtien vauvan elämään ja tehdä hänen kanssaan asioita (toki rajallista vielä tässä vaiheessa). Olen sanonut asiasta hienovaraisesti vaimolle ja hän tokaisi vain että älä nyt, hän on kuitenkin vauvan äiti niin kyllä se on parempi että hän hoitaa/tekee tässä vaiheessa. Ei esim. jätä vauvaa minulle edes suihkussa tai lähikaupassa käynnin ajaksi. Olen monesti mennyt yöllä itkevän vauvan luokse, mutta vaimo säntää perääni nanosekuneissa ja nappaa vauvan ennen kun ehdin kissaa sanoa. Viikonloppuisin ehdotan oikeastaan lähes poikkeuksetta, että voin herätä aamulla vauvan kanssa, jotta vaimo saa nukkua, mutta hän on vain tuhahtanut että höpö höpö, kyllä hän jaksaa.
Nyt lomalla olen yrittänyt osallistua vauvan hoitoon kaikella mahdollisella tavalla, mutta ei, vaimo vain murahtaa että mene vaikka tekemään x-kotityö mielummin.
Äsken vaimo tuskaili että haluaisi siivota, mutta hankalaa kun pitäisi katsoa vauvaa samalla. Ehdotin että voin lähteä vauvan kanssa vaunulenkille ja samalla kauppaan, jotta voin sitten laittaa vastapainoksi ruokaa jos vaimo kerran siivoaa. Hän rupesi kirjaimellisesti huutamaan etten todellakaan saa lähteä vauvan kanssa ulos "hortoilemaan".
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota vauva ja lähde ulos, helppoa!
En viitsi hermostuttaa vaimoa turhaan, kun tiedän että on hänelle selkeästi vaikea paikka, eikä varmasti parantaisi tilannettani, päinvastoin. Pahimmassa tapauksessa kokisi, etten toimi vauvankaan hoidossa siten miten on yhdessä sovittu.
Ei ole aiemmin ollut mitenkään ns. kontrolloiva, vaan on luottanut minuun ja kykyyni hoitaa asiat siinä missä hänkin, mutta vauvan kanssa on ihan toisin. - AloittajaMitä olette muka sopineet? Ette yhtään mitään, joten älä valehtele itsellesi yhtään enää. Sanot nyt vaimolle, että alat hoitamaan vauvaa halusi hän tai ei ja jos siitä tulee jotain, niin soitat samantien neuvolaan vaimon edessä. Oikeasti sinun pitää ryhdistäytyä mies!!!
Kyllä me tietyistä asioista olemme sopineet. En usko että sanomiset ja päättämiset auttaa, jos vaimolla on jotain vakavempia ongelmia asian suhteen. Painostus tuskin silloin auttaa. - Aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuo ikuisesti kestä ja jos lapsi on vasta todella pieni, niin voi lakata piankin. Mutta varovaisesti voisi tuosta yrittää puhua ja kertoa, miten sinusta tuntuu pahalta. Tappelemaan ei kannata alkaa, jos vaimo hoitaa lasta hyvin.
Voit myös istua vaimosi viereen, kun tällä on lapsi sylissä tms. - ja voitte sitten yhdessä söpöillä lapselle, ehkä vaimo tajuaa, että myös sinä olet lapseen kiintynyt. Ja muista helliä myös vaimoasi, niin ehkä renoutuu hiukan ja haluaakin hengähtää vähän.
Vaimolla voi olla myös pelkotiloja ja ahdistuksia - joita ei vaan saa sanotuksi äänen ja siksi haluaa itse koko ajan nähdä vauvan.
Ihmisessä voi olla myös omasta lapsuudesta juontuvia traumoja, joita hän ei itse tiedosta - joten ei kannata liikaa painostaa, jos lapsenhoito kuitenkin sujuu. Jos vaimo väsyy, niin kutsu vaikka tuttaviakin teille, josko huomio menisi hiukan heihinkin ja vaimo saisi muuta mietittävää. Ja menkää uloskin yhdessä.
Sellaisia naisia vaan on, jotka eivät anna vauvaa tai muutakaan pientä lasta toisten hoitoon. Yksikin tuttava oli ihan raivohullu isommalle lapselle, kun oli umpiväsynyt vauvan kanssa - mutta kukaan ei kelvannut hoitajaksi, ei edes tuttava, joka olisi päiväkodin työntekijä...
- piti itseään parhaana hoitajana, vaikka hermot olivat koko ajan näkyvästi kireällä ja pinna paloi...
Vierailija kirjoitti:
Tekstistäsi tulee tunne, että vaimosi saattaa tarvita apua. Kuulostaa jonkin verran itseltäni esikoisen syntymän jälkeen. Synnytys ei mennyt täysin putkeen ja mulle jäi kauhukuvia, kuinka vauvalle olisi voinut käydä huonosti. Pelkäsin niin paljon vauvani menettämistä, etten pystynyt luottamaan häntä kenellekään ja halusin suojella häntä kaikelta. Olin äärimmäisen ahdistunut, jopa masentunut ja todellakin väsynyt, koska en voinut nukkua, vaikka vauva olisikin nukkunut. Seurasin öisin hänen hengitystään ja asentoa. Olisin luultavimmin tarvinut jotain apua, mutta en ymmärtänyt hakea ja muut eivät kai tajunneet tilanteen vakavuutta. Tuo meni onneksi ohi, mutta aika äärirajoilla käytiin.
Kiitos viestistä. Ikävä kuulla että tilanne on ollut noin paha. Kiitos kun jaoit tämän, antoi lisää näkökulmaa tilanteeseemme. - Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisipa kiva olla kärpäsenä katossa ja seurata arkeanne. Minkä ikäisiä olette? Mi kälsiset koulutustausta teillä on ja minkälsisista perheistä tulette? Onko vaimollasi ollut ennen tätä taipumusta pomottaa sinua?
Kerropa muuten yksikin asia imettämisen lisäksi mitä et osaisi tehdä?
28-vuotiaita ollaan. Molemmilla korkeakoulusta paperit ja ihan tavalliset perheet. Ei ole aiemmin ollut mitenkään pomottava, vaan kuten aiemmassa viestissä kerroin, on luottanut minuun ja siihen että hoidan asiat siinä missä hänkin. - Aloittaja
Jaaha, eli akateemiset vauhdissa taas.
Ei kai ongelmat koulutuksesta ole kiinni? En näe oikein yhteyttä tai ylipäätään ymmärrä miten koulutus liittyy tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota vauva ja lähde ulos, helppoa!
En viitsi hermostuttaa vaimoa turhaan, kun tiedän että on hänelle selkeästi vaikea paikka, eikä varmasti parantaisi tilannettani, päinvastoin. Pahimmassa tapauksessa kokisi, etten toimi vauvankaan hoidossa siten miten on yhdessä sovittu.
Ei ole aiemmin ollut mitenkään ns. kontrolloiva, vaan on luottanut minuun ja kykyyni hoitaa asiat siinä missä hänkin, mutta vauvan kanssa on ihan toisin. - AloittajaMitä olette muka sopineet? Ette yhtään mitään, joten älä valehtele itsellesi yhtään enää. Sanot nyt vaimolle, että alat hoitamaan vauvaa halusi hän tai ei ja jos siitä tulee jotain, niin soitat samantien neuvolaan vaimon edessä. Oikeasti sinun pitää ryhdistäytyä mies!!!
Kyllä me tietyistä asioista olemme sopineet. En usko että sanomiset ja päättämiset auttaa, jos vaimolla on jotain vakavempia ongelmia asian suhteen. Painostus tuskin silloin auttaa. - Aloittaja
Nimenomaan noin - EI saa painostaa, mutta varovasti voi puhua, etenkin jos vaimo näyttää uupuvan.
Kehu vaimoasi hyväksi ja huolehtivaksi yms. - jotta luottamus elämäänkin kasvaisi.
Keksi jotain, mistä vaimosi pitää ja rentoutuu.
Onko isovanhemmat läsnä elämässänne - voisiko esim. vaimon vanhemmat tai sisarukset kutsua teille, josko huomaisivat saman, jos jotain häikkää on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies osallistuisi mutta vaimo ei anna ja mistä vetoa että parin kuukauden päästä vaimo on palstalla itkemässä kuinka on joutunut tekemään kaiken yksin ja mies ei koskaan auta missään asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota vauva ja lähde ulos, helppoa!
En viitsi hermostuttaa vaimoa turhaan, kun tiedän että on hänelle selkeästi vaikea paikka, eikä varmasti parantaisi tilannettani, päinvastoin. Pahimmassa tapauksessa kokisi, etten toimi vauvankaan hoidossa siten miten on yhdessä sovittu.
Ei ole aiemmin ollut mitenkään ns. kontrolloiva, vaan on luottanut minuun ja kykyyni hoitaa asiat siinä missä hänkin, mutta vauvan kanssa on ihan toisin. - AloittajaMitä olette muka sopineet? Ette yhtään mitään, joten älä valehtele itsellesi yhtään enää. Sanot nyt vaimolle, että alat hoitamaan vauvaa halusi hän tai ei ja jos siitä tulee jotain, niin soitat samantien neuvolaan vaimon edessä. Oikeasti sinun pitää ryhdistäytyä mies!!!
Kyllä me tietyistä asioista olemme sopineet. En usko että sanomiset ja päättämiset auttaa, jos vaimolla on jotain vakavempia ongelmia asian suhteen. Painostus tuskin silloin auttaa. - Aloittaja
No mistä olette sitten sopineet? Jutuistasi ei käy mistään ilmi yhden yhtä juttua. Nyt lopeta asioista hyssyttely tai sitten tyydyt tilanteeseen. Jos et halua hakea apua, niin miksi valitat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni oli vähän vastaavaa ekan vauvan jälkeen. Hormonit yms. Vaimollasi kyllä menee tuo aika pitkälle.
Onko mahdollista vielä keskustella? Neuvola voisi olla myös hyvä paikka, tai onko naisen äiti tai sisko jotenkin siinä lähellä?
Luulisi kyllä että jossain vaiheessa äitikin kaipaisi taukoa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisipa kiva olla kärpäsenä katossa ja seurata arkeanne. Minkä ikäisiä olette? Mi kälsiset koulutustausta teillä on ja minkälsisista perheistä tulette? Onko vaimollasi ollut ennen tätä taipumusta pomottaa sinua?
Kerropa muuten yksikin asia imettämisen lisäksi mitä et osaisi tehdä?
28-vuotiaita ollaan. Molemmilla korkeakoulusta paperit ja ihan tavalliset perheet. Ei ole aiemmin ollut mitenkään pomottava, vaan kuten aiemmassa viestissä kerroin, on luottanut minuun ja siihen että hoidan asiat siinä missä hänkin. - Aloittaja
Jaaha, eli akateemiset vauhdissa taas.
Ei kai ongelmat koulutuksesta ole kiinni? En näe oikein yhteyttä tai ylipäätään ymmärrä miten koulutus liittyy tähän.
Vaikka olisi hyvä koulutus takana niin akateemisilta puuttuu usein maalaisjärki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota vauva ja lähde ulos, helppoa!
En viitsi hermostuttaa vaimoa turhaan, kun tiedän että on hänelle selkeästi vaikea paikka, eikä varmasti parantaisi tilannettani, päinvastoin. Pahimmassa tapauksessa kokisi, etten toimi vauvankaan hoidossa siten miten on yhdessä sovittu.
Ei ole aiemmin ollut mitenkään ns. kontrolloiva, vaan on luottanut minuun ja kykyyni hoitaa asiat siinä missä hänkin, mutta vauvan kanssa on ihan toisin. - AloittajaMitä olette muka sopineet? Ette yhtään mitään, joten älä valehtele itsellesi yhtään enää. Sanot nyt vaimolle, että alat hoitamaan vauvaa halusi hän tai ei ja jos siitä tulee jotain, niin soitat samantien neuvolaan vaimon edessä. Oikeasti sinun pitää ryhdistäytyä mies!!!
Samaa mieltä. Itsellä kolme lasta, N51
Kyllä se siitä. Kun vauva muutaman kuukauden päästä on isompi ja voi pitää lattialla sekä leikkiä ja hemmotella, niin kyllä äiti siitä rauhoittuu ja uskaltaa antaa vauvelin Sinunkin hoidettavaksi.
Meille kun syntyi eka vauva, niin pidin vauvan pinnasängyn kiinni omassa sängyssäni, käteni oli pinnojen välissä vauvassa kiinni ja aamulla ihan puutunut käsi kun piti niin varmistaa, että onhan poika siinä ja että varmasti hengittää.
Toisen vauvan kanssa ei mitään panikointia tai vahtimista. Hoiti kuka kerkisi ja löi tuttia suuhun ja minä rintaa.
No kolmas sitten, taisivat veljet nostella vauvaa jo 4-5kuisena mukaansa leikkeihin. Meni muitten jatkona ja aina oli leikkiseuraa.
Nyt aikuisena lapsemme ovat eritoten kiintyneet isäänsä. Vaikka hän ei ihan kamalasti vauvoja hoidellut. Hänen piti saada nukkua kun teki kolmivuoro- työtä. Ovat nykyään kuin paita ja peppu, minun rooli on pitää kotia kunnossa, kokata ja silleen.
Mutta että ensimmäisen vauvan pidin itselläni, niin ihmeelliseltä tuntui saada vauva ja moneen kuukauteen ei maailmaani mahtunut muita. Vain me kaksi.
Anna pikkasen ajan kulua, vaimon hormonit tasaantuvat, pelko siitä, että vauvalle sattuu jotain vähenee ja pääset kyllä ihan varmasti oman osuutesi vauvan hoidosta tekemään. Ihanaa kun välität vauvastasi. Ole vaimosi tukena nyt, hän tarvitsee sitä. Pidä vaikka vauvan sormista kiinni ihmetyksen aikana. Läheisyyttähän se on sekin. Kerro vuoden päästä, mitä kuuluu ja vauva on kehittynyt ja oletko saanut riittävästi "vauva-arkea".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko jutella neuvolassa, myös nämä oireet voivat olla synnytyksen jälkeistä masennusta, vaikka äiti olisi kuoleman väsynyt, hän ei pysty luottamaan, että kukaan muu voisi kyetä hoitamaan hänen vauvaansa.
Tossa mennään jo pieleen ja pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että vaimosi hormoonit ovat vielä sekaisin. Vaimosi muistuttaa minua ekan lapsen syntymän jälkeen. En olisi uskaltanut jättää lasta hetkeksikään. Järki sanoi kyllä, että isä pystyy hoitamaan, mutta tunteet ei uskoneet. Jo pikainen yksin kaupassa käynti sai sydämen hakkaamaan, hien valumaan ja mielikuvituksen lentämään; olin ihan varma, että kauppareissun jälkeen löydän molemmat kuolleena tms. 9kk jälkeen olin jo ihan normaali.
Siihen aikaan ei ollut mitään apua tarjolla, mutta toivottavasti neuvolassa voi nykyisin ottaa tällaisetkin asiat puheeksi ja saada tukea.
Onnea vauvan syntymän johdosta!
Minä lähdin kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen käymään R-kioskilla. Kioski oli 5 minuutin päässä kotoa. En nyt muista mitä ostin, mutta purskahdin yht äkkiä itkemään siinä kun maksoin kun niin kamala hätä tuli vauvasta. Mieheni ihmetteli kun tulin tsksisin, että mitä itken. En osannut selittää, maitoa pakkasi rintoihin ja muutenkin oli ihan levoton olo. Vahdin vain sitä, milloin vauva inahtanut että pääsen syöttämään. Semmosta se on synnytyksen jälkeen. Ainahan se on emoilla jälkeläisten suhteen semmoinen hoivavietti joka turvaa vauvan tarpeet. Sitä on niin herkällä korvalla ja mielellä. Lue joku kirja tai opas, miten se vauva-arki vaikuttaa synnyttäneeseen äitiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinkuin joku ehdotti niin ota vauva syliin tai vaunuihin ja lähde ulos. Mitä vaimosi voi tehdä? Soittaa poliisit ja kertoa että isä ulkoiluttaa ilman lupaa?
Toisaalta jos sun nainen on sellainen niin suosittelen ennen tuota tekoa vähän keräämään todistusaineistoa vaimon sekopäisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että vaimosi hormoonit ovat vielä sekaisin. Vaimosi muistuttaa minua ekan lapsen syntymän jälkeen. En olisi uskaltanut jättää lasta hetkeksikään. Järki sanoi kyllä, että isä pystyy hoitamaan, mutta tunteet ei uskoneet. Jo pikainen yksin kaupassa käynti sai sydämen hakkaamaan, hien valumaan ja mielikuvituksen lentämään; olin ihan varma, että kauppareissun jälkeen löydän molemmat kuolleena tms. 9kk jälkeen olin jo ihan normaali.
Siihen aikaan ei ollut mitään apua tarjolla, mutta toivottavasti neuvolassa voi nykyisin ottaa tällaisetkin asiat puheeksi ja saada tukea.
Onnea vauvan syntymän johdosta!
Minä lähdin kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen käymään R-kioskilla. Kioski oli 5 minuutin päässä kotoa. En nyt muista mitä ostin, mutta purskahdin yht äkkiä itkemään siinä kun maksoin kun niin kamala hätä tuli vauvasta. Mieheni ihmetteli kun tulin tsksisin, että mitä itken. En osannut selittää, maitoa pakkasi rintoihin ja muutenkin oli ihan levoton olo. Vahdin vain sitä, milloin vauva inahtanut että pääsen syöttämään. Semmosta se on synnytyksen jälkeen. Ainahan se on emoilla jälkeläisten suhteen semmoinen hoivavietti joka turvaa vauvan tarpeet. Sitä on niin herkällä korvalla ja mielellä. Lue joku kirja tai opas, miten se vauva-arki vaikuttaa synnyttäneeseen äitiin.
No sinä tuskin kielsit isää olemasta vauvan kanssa vaikka muuten panikoit. Et varmaan ollut luottamatta isään tai vienyt hänen oikeuksiaan vaikka kova huoli olisikin.
AP:n tapauksessa taas on kyse siitä.
Meillä oli ensimmäisen lapsen kanssa sama tilanne. Hyvä kun sain syliin ottaa ja jos inahtikin niin napattiin silmänräpäyksessä käsistä. En oikein osaa auttaa sinua, itse yritin puhua asiasta kotona ja neuvolassa mutta näistä saatiin vain aivan valtavat riidat aikaan. Lopulta sitten vetäydyin ja koitin vaivihkaa autella siinä missä pystyin. Sekin oli vaikeaa, koska esimerkiksi jos lämmittin lapselle soseet (prikulleen äidin "reseptillä") niin ne heitettiin suoraan roskiin tai vaikka jos imuroin niin kohta toinen imuroi vauva kantoliinassa perässä uusiksi kiukusta puhisten.
Toivottavasti te löydätte tuohon jonkin ratkaisun, meillä tilanne päättyi lopulta vasta kuopuksen syntymän jälkeen kun "superäidin" voimat eivät enää riittäneet ja vauhtia haettiin psykiatriselta osastolta. Siinä tuli sitten tilaisuus minullekin alkaa luoda suhdetta esikoiseen ja hoitojakson jälkeen tilanne normalisoitui kotona. Kuopuksen kanssa olenkin ollut melkein alusta asti tasaveroinen vanhempi ja esikoisenkin kanssa on nykyisin mielestäni ihan hyvä suhde vaikka hän selvästi enemmän äidin perään onkin.
Vierailija kirjoitti:
Eroa siitä akasta!
Tässä tapauksessa en suosittele. Äiti yrittäisi kaikin tavoin estää isän tapaamisoikeudet lapseen.
Näin terveydenhoitajana ja vastasyntyneiden kanssa töitä tekevänä tuo kuulostaa ihan aidosti huolestuttavalta. Jotain pelkotiloja tai masennusta tuossa on taustalla, joten ottaisin sinuna yhteyttä neuvolaan ja kertoisin että olet huolissasi. Äiti siitä alkuun suutahtaa mutta tuo toimintatapa ei tee teille PERHEENÄ hyvää eikä äiti tule loputtomiin jaksamaan moista 24/7 äitiyttä. Voimia <3
Jaaha, eli akateemiset vauhdissa taas.