Miesystävä ei ymmärrä että tarvitsen myös omaa aikaa, haluaa tulla mukaan kaikkialle

Olet lähtenyt selittelemisen ja valehtelun tielle jo, eli juttu on mennyt liian pitkälle. Mies ei luota sinuun, on sairaalloisen mustis, mutta olet ilmeisesti kuitenkin sen verran hänen pihdeissään, että jäät tuollaiseen epävakaaseen suhteeseen.

Nyt mietit ihan keskenäsi mitä sinä jutusta saat. Saatko mitään sellaista mitä et saisi jonkun toisen kanssa? Onko miehessä mitään extrahyvää ja ainutlaatuista, mitä arvostat kovasti, mistä et halua luopua ja mitä ei ole muilla miehillä? Entä jos pistäisit suhteen poikki, niin miten mies siihen todennäköisesti suhtautuisi? Olisiko se hänelle ok ja hän jatkaisi normaalia elämäänsä vai eikö asia olisi hänelle ok? Jatkaisiko hän piirittämistäsi ja puhuisi niin, että sinä luovuttaisi ja peruisit eron? Tuntisitko silloin itsesi voipuneeksi, mutta ajattelisit, että okei, jatketaan, onhan hän aika ihana, kun haluaa huolehtia sinusta, välittää ja tykkää "ihan oikeasti". Jo tätä asiaa miettiessäsi tiedät onko suhde millään tapaa järkevä. Sinä tarvitset omaa aikaa, mutta nyt et sitä saa. Mies seuraa sinua kuin uskollinen palvova kulkukoira ja hän vieläpä kyseenalaistaa halusi mennä yksin. Mies haluaa ottaa täydet ohjakset sinusta, vahtia sinua, ottaa ystäviesi paikan itselleen ja olla ainoa mitä sinä tarvitset. Oletko siihen valmis?

Mieti siis mitä SINÄ haluat, älä sitä, mitä mies haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aneleva, marttyrimainen, roikkuva mies. Voiko pahempaa olla? Oikeasti kuka vääntyy mukaan, jos puoliso selvästi tuo ilmi ettei ole sopivaa tulla?

Nämä puolisot eivät osaa sanoa suoraan, että kulta, tämä on nyt tyttöjen ilta ja sinne ei kukaan ota miehiä. Pus, mä meen nyt.

Tai että mä haluan nyt mennä lenkille ihan vaan itsekseni, on rentouttavaa välillä vaan olla ja kuunnella musiikkia, ja mennä omaan tahtiin. Mutta laita mulle lenkkisauna valmiiksi, niin mennään sitten yhdessä saunaan kun tuun.

Jotain tällaista ehkä tarvitaan. Ei tiukkaa kieltämistä vaan että rohkaistaan miestä käyttämään se aika hyödyksi, kun muija ei ole kotona.

- Kulta, nyt sinulla on hyvää aikaa soittaa äidillesi, kun minä olen lenkillä.

- Käyn tyttöjen kanssa ulkona. Nyt ei kukaan mäkätä kotona, vaikka pelaisit koko illan. Uppoudu tietsikkaasi nyt ihan kunnolla, kun kerrankin on mahdollisuus.

- Torstai olisi loistava päivä tehdä niitä sun ylitöitäsi, kun oon muutenkin lähdössä Mirkun kanssa Juha Tapion konserttiin.

Oli kyse sitten sairaalloisesta kontrollihalusta tai säälittävästä takertuvuudesta, niin se on mennyt ihan liian pitkälle, kun ap:kin jo keksii valheita ja peittelee tekemisiään. Ap on ottanut vastuulleen miehen tunteet, mikä ei ole tervettä eikä oikein. Hänen pitäisi mennä omien halujensa mukaan ja jos mies vaikuttaa pettyneeltä, niin hänen pitää purra hampaat yhteen ja luottaa siihen, että mies selviää pettymyksentunteensa kanssa. Eli vetää rajat. Henk koht en kyllläkään näe heille tulevaisuutta, mutta on hyödyllistä oppia vetämään omia rajoja muutenkin elämää ajatellen ja se mahdollistaa paremman seurustelukumppanin löytämisen tulevaisuudessa. Hyväksikäyttäjät ja alistajat haistavat kaukaa liian kiltit ihmiset, joilla ei ole rajoja.

Samaa mieltä, että pitää oppia pitämään puolensa, ja kestämään toisen pettymyksen tunne. Se menee ohi nopeammin kuin luuletkaan, eikä siitä aikuinen mene rikki.

Jos ei pääse yli, hänellä on isompia ongelmia, ja niitä ei mikään alistuminen paranna.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä, että pitää oppia pitämään puolensa, ja kestämään toisen pettymyksen tunne. Se menee ohi nopeammin kuin luuletkaan, eikä siitä aikuinen mene rikki.

Jos ei pääse yli, hänellä on isompia ongelmia, ja niitä ei mikään alistuminen paranna.

Ja erityisesti miehen pitää oppia käsittelemään omia tunteitaan ja olla dumppaamatta niitä aina ap:n niskaan. Jos joskus toisen meno hieman harmittaa, voi silti toivottaa hyvää iltaa ja itsekseen analysoida, mistä oma olo johtuu.

Oleellista tilanteessa on se, kykeneekö mies aidosti puhumaan tunteistaan ja vuorovaikuttamaan? Jos aiheesta keskusteleminen päättyy aina marttyyrikohtaukseen, ei muidenkaan vaikeiden asioiden selvittäminen suhteessa taida onnistua.

Up

Ei kyseessä ole välttämättä mustasukkaisuus, vaikka näissä kommenteissa miehesi on jo teilattu täysin. Toiset vaan ovat ekstrovertimpiä ja tykkäävät tehdä asioita yhdessä. Ehkä hän ei sen takia tajua, että haluat tehdä asioita yksin. Kummallakin saa ja pitää olla omia harrastuksia, mutta voisitko ajatella, että kävisitte välillä yhdessä kävelyillä? Onhan se mukavaa, jos on jotain yhteistäkin tekemistä. Näin kummankin tarpeet tulisi tyydytettyä.  Tyttöjen iltaan ei tarvitse sentään ottaa mukaan miehiä. Mutta mikä estää joskus viettämästä pariskuntien kesken iltoja? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko miehellä omia kavereita, joitten kanssa viettää aikaa? Harrastuksia? Oisko vaan yksinäinen?

Ite en tykkää oikeestaan ikinä olla yksin eli haluun tietää miehen menot mahollisimman ajoissa, että saan järkättyä itelleni muuta tekemistä ja seuraa siks aikaa. Ei siis välttämättä oo kyse mustasukkasuudesta. Toki se on sun miehen tehtävä hommata itelleen ne kaverit ja tekemiset, jos ei yksin viihdy. Mutta kannattaa ottaa puheeks, ettei oo hyväks jos puoliso on ainoo "kaveri".

Käytkö terapiassa? Ei kuulosta terveeltä. Voisitko vähän avata, mikä siinä on niin kauheaa, jotenkin tuntuu vaikealta ymmärtää tämmöistä? Minkä ikäinen olet ja miten olet selvinnyt tähän asti?

En käy eikä kyllä oo mitenkään tarvettakaan :D ei oo ikinä aiheuttanu minkäänlaista haittaa tai vaikeutta minun eikä läheisten elämään. On sen verran monta ystävää, että aina joku seuraks löytyy. En osaa paremmin selittää, mutta en vain tykkää olla yksin. Oon muutenkin aktiivinen, en tykkää istuskella paikallaan, vaan oon aina menossa ja harrastamassa. Ja kaikkee on kivempi tehä jonkun kanssa ku yksin. Kai oon sit jotenki levoton sielu, mutta ihan oon nauttinu elämästäni. Eikä tämä nyt ketään muuta oo haitannu, kai puoliso ja kaveritkin on sit valikoitunu aktiivisiks ja seuraa kaipaaviks ihmisiks.

Kuulostaa tosi takertuvalta. Miksi jos haluaa parisuhteen, se on heti niin, että kaikki pitää tehdä yhdessä? Ei omaa tilaa? Missä ne omat kaverit? miksi kukaan haluaa kumppanin, jolla ei omia ystäviä? Jotain se kertoo ihmisestä. Ahdistavaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aneleva, marttyrimainen, roikkuva mies. Voiko pahempaa olla? Oikeasti kuka vääntyy mukaan, jos puoliso selvästi tuo ilmi ettei ole sopivaa tulla?

Nämä puolisot eivät osaa sanoa suoraan, että kulta, tämä on nyt tyttöjen ilta ja sinne ei kukaan ota miehiä. Pus, mä meen nyt.

Tai että mä haluan nyt mennä lenkille ihan vaan itsekseni, on rentouttavaa välillä vaan olla ja kuunnella musiikkia, ja mennä omaan tahtiin. Mutta laita mulle lenkkisauna valmiiksi, niin mennään sitten yhdessä saunaan kun tuun.

Jotain tällaista ehkä tarvitaan. Ei tiukkaa kieltämistä vaan että rohkaistaan miestä käyttämään se aika hyödyksi, kun muija ei ole kotona.

- Kulta, nyt sinulla on hyvää aikaa soittaa äidillesi, kun minä olen lenkillä.

- Käyn tyttöjen kanssa ulkona. Nyt ei kukaan mäkätä kotona, vaikka pelaisit koko illan. Uppoudu tietsikkaasi nyt ihan kunnolla, kun kerrankin on mahdollisuus.

- Torstai olisi loistava päivä tehdä niitä sun ylitöitäsi, kun oon muutenkin lähdössä Mirkun kanssa Juha Tapion konserttiin.

Tämä on minusta kuin lapsen kanssa olemista. Eikö aikuinen mies nyt itse keksi tai älyä mitään? Saa kai se omilla aivoillaan ajatella, mitä tekee. Jos ei älyä, niin voi voi.

En minä ainakaan tuollaista perässä vedettävää jaksaisi. Aikuisen miehen pitää olla älykäs, tasavertainen kumppani, ei minun lapseni, jolle yritän keksiä sopivaa tekemistä, kun olen poissa.

Vierailija kirjoitti:

Onko miehellä omia kavereita, joitten kanssa viettää aikaa? Harrastuksia? Oisko vaan yksinäinen?

Ite en tykkää oikeestaan ikinä olla yksin eli haluun tietää miehen menot mahollisimman ajoissa, että saan järkättyä itelleni muuta tekemistä ja seuraa siks aikaa. Ei siis välttämättä oo kyse mustasukkasuudesta. Toki se on sun miehen tehtävä hommata itelleen ne kaverit ja tekemiset, jos ei yksin viihdy. Mutta kannattaa ottaa puheeks, ettei oo hyväks jos puoliso on ainoo "kaveri".

Kannattaisiko joskus elämässä kurkistaa sinne sisimpäänsä, miksi ei halua olla yksin koskaan? Tai ei siis pysty?

Lapsia ajatellen tuollainen aikuinen on hysteerinen ja neuroottinen. Pelko ja epävarmuus tarttuvat lapsiin.

Ootte tosi erilaisia näköjään. Toivottavasti se ei suhdetta kaada.

Meillä menee sopivasti hynttyyt yhteen; kumpikaan ei halua lähteä ilman toista ja yleensä kumpikaan ei jaksa lähteä mihinkään. Aikamoisia kotihiiriä, mut helppoa kun molemmat on. Ei tehä edes kauppareissuja yksin :D

Jos mies ei ole mustasukkainen tai kontrolloiva, niin minustakin tässä on vain kaksi erilaista ihmistä kyseessä. Toinen tarvitsee enemmän omaa aikaa kuin toinen. Ei sen kummempaa. Kahden erilaisen ihmisen suhde kyllä toimii, jos suhteessa pystytään tyydyttämään kummankin tarpeet. Eli sinä opettelet tekemään jotakin asioita yhdessä miehen kanssa (esim. joskus menette lenkille tai kauppaan yhdessä) ja mies opettelee hyväksymään, että joskus kaipaat omaa aikaa ja haluat käydä lenkillä yksin.  Sinulla on oikeus mennä tyttöjen iltaan yksin, mutta voithan joskus mennä miehen kanssa yhdessä johonkin konserttiin tms. Jonkunlainen tasapaino olisi hyvä löytää, niin kumpikin on tyytyväinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko miehellä omia kavereita, joitten kanssa viettää aikaa? Harrastuksia? Oisko vaan yksinäinen?

Ite en tykkää oikeestaan ikinä olla yksin eli haluun tietää miehen menot mahollisimman ajoissa, että saan järkättyä itelleni muuta tekemistä ja seuraa siks aikaa. Ei siis välttämättä oo kyse mustasukkasuudesta. Toki se on sun miehen tehtävä hommata itelleen ne kaverit ja tekemiset, jos ei yksin viihdy. Mutta kannattaa ottaa puheeks, ettei oo hyväks jos puoliso on ainoo "kaveri".

Kannattaisiko joskus elämässä kurkistaa sinne sisimpäänsä, miksi ei halua olla yksin koskaan? Tai ei siis pysty?

Lapsia ajatellen tuollainen aikuinen on hysteerinen ja neuroottinen. Pelko ja epävarmuus tarttuvat lapsiin.

Lukasepa vastaus nro 28. En oo millään tavalla hysteerinen enkä neuroottinen, eikä mun lapset varmaan ees tiiä etten tykkää olla yksin. Mun seuran kaipuusta ei oo ikinä ollu haittaa kellekää. Ja kyllä mun ala-asteikäset lapset tykkää olla keskenään ja yksinään kotona, aivan normaalia lasten elämää viettävät.

Ootkohan mun kaveri. Sillä on mies joka tulee mukaan joka kerta kun nähdään tyttöporukalla. Ollaan mietitty että mikähän siinä on. Ihan kiva mies mutta kun kenelläkään muulla ei oo miehiä mukana niin alkaa vähän oleen vaivaantunut tunnelma. Lisäksi kaveri on paljon sulkeutuneempi silloin kun mies on mukana. Niinä harvoina kertoina kun on ilman sitä on paljon rennompi ja kertoo omista asioistaan ihan eri lailla.

Taas tällainen ketju, missä ap hävisi kun hänelle alkoi esittää kysymyksiä.

On se kumma jos aikuinen ei osaa olla yhtään yksin.

Vierailija kirjoitti:

Ootte tosi erilaisia näköjään. Toivottavasti se ei suhdetta kaada.

Meillä menee sopivasti hynttyyt yhteen; kumpikaan ei halua lähteä ilman toista ja yleensä kumpikaan ei jaksa lähteä mihinkään. Aikamoisia kotihiiriä, mut helppoa kun molemmat on. Ei tehä edes kauppareissuja yksin :D

En pärjäisi yhtään tuollaisessa suhteessa. Tulisin hulluksi varmasti jo viikossa.

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 20 vuotta ja viihdymme hyvin yhdessä, mutta molemmilla on myös omat ystävät ja harrastuksensa. Varsinkin perhelomien viimeisinä päivinä huomaa, että jokainen tarvitsee omaa aikaa ja kaikilla alkaa pinna kiristyä. Siksi lähden lomilla hyvin mielelläni yksin tai jonkun lapsen kanssa kauppaan ja välillä keksin keksimällä vaikka yksinäisen souturetken, että saan olla tunnin pari ihan itsekseni. Jos siitä ajasta minulle tulee joku naputtamaan tai viereen nyhjäämään, niin hän saa valitettavasti kuulla nopeasti, että olisi aihetta mennä kauemmaksi. Ei sen tarvitse olla kuin vaikka tunti, niin jaksan olla taas muiden käytettävissä ja seurallinen.

Onneksi olemme koko perhe samanlaisia. Jos perheessä olisi yksikin läheisriippuvainen tyyppi, niin olisin suurinpiirtein stressitilassa koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Ei kyseessä ole välttämättä mustasukkaisuus, vaikka näissä kommenteissa miehesi on jo teilattu täysin. Toiset vaan ovat ekstrovertimpiä ja tykkäävät tehdä asioita yhdessä. Ehkä hän ei sen takia tajua, että haluat tehdä asioita yksin. Kummallakin saa ja pitää olla omia harrastuksia, mutta voisitko ajatella, että kävisitte välillä yhdessä kävelyillä? Onhan se mukavaa, jos on jotain yhteistäkin tekemistä. Näin kummankin tarpeet tulisi tyydytettyä.  Tyttöjen iltaan ei tarvitse sentään ottaa mukaan miehiä. Mutta mikä estää joskus viettämästä pariskuntien kesken iltoja? 

Ei ekstrovertitkään niin idiootteja ole, etteivät tajuaisi toisen haluavan tehdä asioita yksin, jos siitä erikseen sanotaan. Puhumattakaan, että sen sanomisesta pitäisi vetää marttyyrikohtaus.

Meno kuulostaa siltä, että ap ja mies tosiaan tällä hetkellä tekevät ihan kaiken yhdessä, joten luultavasti yhteisten kävelyjen määrää on vaikea kasvattaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tosi takertuvalta. Miksi jos haluaa parisuhteen, se on heti niin, että kaikki pitää tehdä yhdessä? Ei omaa tilaa? Missä ne omat kaverit? miksi kukaan haluaa kumppanin, jolla ei omia ystäviä? Jotain se kertoo ihmisestä. Ahdistavaa!

Se, että ei osaa olla yksin, kertoo todellakin jotain ikävää sen henkilön lapsuudesta. Normaali itsenäinen ihminen ahdistuu, jos joutuu koko ajan katselemaan, kuuntelemaan ja juttelemaan toisen kanssa. Ehkä seurustelun alussa se on joillekin ihan ok, mutta ei se kyllä ole silloinkaan ok... No jaa, vauvojeni kanssa olen ollut aika läheinen pitkään, mutta kyllä silloinkin lasten isä tai vaikka mummi on saanut lähteä kärryttelemään niiden kanssa ja en ole tunkenut itseäni mukaan.