Milloin kertoa mielenterveysongelmista uudessa suhteessa?
Otsikossa se kysymys tulikin. Onko kokemusta aiheesta, miten olette menetelleet, entä miten suhtautuisitte, jos tapailukumppani itse kertoisi aiheesta?
Kommentit (55)
Ei tarvitse kertoa, ne tulee väkisinkin esiin.
Ja todennäköisesti suhde oli siinä.
Kaikillahan on mielenterveysongelmia joskus, kerrot kun sen aika on.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse kertoa, ne tulee väkisinkin esiin.
Ja todennäköisesti suhde oli siinä.
No tämä nyt varmaan vähän riippuu! Onko esim. kyseessä vaikka vaikea narsistinen persoonallisuushäiriö vrs. ajoittainen ahdistuneisuus ja siitä, onko hakeutunut hoitoon asian kanssa
Vähän riippuu ongelmista... jos on skitsofrenia niin se pitää kyllä kertoa melko pian (vaikka voi olla että suhde loppuu) koska se kuitenkin vaikuttaa elämään (yhteiseen) paljon. Jos on esim. joskus ollut masentunut mutta nyt hyvä tilanne niin ei sitä ehkä tarvitse edes kertoa. Mutta jos on kunnon diagnoosit (esim. persoonallisuushäiriö, bipo...) niin kyllä pitää kertoa jos aikoo seurustella. Ihan kuin vaikkapa diabetes, lääkitystä siihenkin tarvitaan.
Minusta suhteen pitää perustua rehellisyydelle. Mitä siitäkään sitten tulisi, jos ollaan oltu jonkin aikaa yhdessä ja sitten vasta toinen kertoo noinkin tärkeästä asiasta. Hyvin kirjoitti 5, että moni tila vaikuttaa myös siihen toiseen, ihan niin kuin vaikka jos olisi epileptikko, jolla on olemassa kohtauksen riski
Kerro heti. Itse en ainakaan haluaisi olla mielenterveysongelmaisen kanssa suhteessa, koska siitä seuraisi vain ongelmia ennemmin tai myöhemmin. Kumppanilla on oikeus tietää tuollaiset asiat.
Riippuu tilanteesta ja vakavuudesta. Ehkä siinä vaiheessa, kun suhde alkaa vakiintua ja voi luottaa toiseen kunnolla. Moni elää lievempien oireiden tai sairauksien kanssa ihan normaalia elämää, käy töissä jne. Mielenterveyden häiriöitä pelätään tai niistä kärsiviä leimataan turhaan. Eri asia on todella vaikeat psyykkiset sairaudet.
Suomi on pullollaan miehiä, joilla on diagnosoimattomia mt-sairauksia.
Mies, joka on diagnosoitu on A) tajunnut tarvitsevansa hoitoa B) hakenut sitä.
Eli harvinaisuus.
Eli miesten kohdalla on turha odottaa ilmoitusta. Sitä ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu tilanteesta ja vakavuudesta. Ehkä siinä vaiheessa, kun suhde alkaa vakiintua ja voi luottaa toiseen kunnolla. Moni elää lievempien oireiden tai sairauksien kanssa ihan normaalia elämää, käy töissä jne. Mielenterveyden häiriöitä pelätään tai niistä kärsiviä leimataan turhaan. Eri asia on todella vaikeat psyykkiset sairaudet.
Mitkä olisivat niitä vaikeita psyykkisiä sairauksia?
Sitten kun luotat toiseen. Voi olla, että tuttavuus ei etene edes niin pitkälle, että tuollainen avautuminen olisi tarpeen.
Johan sen näkee tästäkin ketjusta, että ennakkoluuloja on.
Ei se toinenkaan kerro arkoja asioista itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vähän riippuu ongelmista... jos on skitsofrenia niin se pitää kyllä kertoa melko pian (vaikka voi olla että suhde loppuu) koska se kuitenkin vaikuttaa elämään (yhteiseen) paljon. Jos on esim. joskus ollut masentunut mutta nyt hyvä tilanne niin ei sitä ehkä tarvitse edes kertoa. Mutta jos on kunnon diagnoosit (esim. persoonallisuushäiriö, bipo...) niin kyllä pitää kertoa jos aikoo seurustella. Ihan kuin vaikkapa diabetes, lääkitystä siihenkin tarvitaan.
Diabeteksessa korvataan puutteellinen kehon insuliini ulkoisella. Mitään vastaavaa ei tapahdu mielenterveyshäiriöissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu tilanteesta ja vakavuudesta. Ehkä siinä vaiheessa, kun suhde alkaa vakiintua ja voi luottaa toiseen kunnolla. Moni elää lievempien oireiden tai sairauksien kanssa ihan normaalia elämää, käy töissä jne. Mielenterveyden häiriöitä pelätään tai niistä kärsiviä leimataan turhaan. Eri asia on todella vaikeat psyykkiset sairaudet.
Mitkä olisivat niitä vaikeita psyykkisiä sairauksia?
Ajattelin jotain pahassa vaiheessa / huonossa hoitotasapainossa olevaa skitsofreniaa tai jotain vakavaa psykoottista ja harhaista tilaa.
Miksi siitä pitäisi muka kertoa? Mitä sillä on loppujen lopuksi väliä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu tilanteesta ja vakavuudesta. Ehkä siinä vaiheessa, kun suhde alkaa vakiintua ja voi luottaa toiseen kunnolla. Moni elää lievempien oireiden tai sairauksien kanssa ihan normaalia elämää, käy töissä jne. Mielenterveyden häiriöitä pelätään tai niistä kärsiviä leimataan turhaan. Eri asia on todella vaikeat psyykkiset sairaudet.
Mitkä olisivat niitä vaikeita psyykkisiä sairauksia?
Ajattelin jotain pahassa vaiheessa / huonossa hoitotasapainossa olevaa skitsofreniaa tai jotain vakavaa psykoottista ja harhaista tilaa.
Tuskin aloittelee suhdetta, jos skitsofrenia on huonolla hoidolla. Toki voi olla vauhdikkuutta, mutta järkevä tyyppi huomannee ajattelemasi tilat ajoissa. Harhaiset ja psykoottiset on osastolla, monesti myös asumispalvelussa. Ja hoitamatonta paranoidista skitsofreniaa tai psykoottista masennusta ei kyllä kukaan katsele niin pitkään, että sitä seukkailuksi voisi kutsua. Eri asia, jos siellä osastolla alkaa suhteen, voi kysyä mikä on sun diagnoosi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu tilanteesta ja vakavuudesta. Ehkä siinä vaiheessa, kun suhde alkaa vakiintua ja voi luottaa toiseen kunnolla. Moni elää lievempien oireiden tai sairauksien kanssa ihan normaalia elämää, käy töissä jne. Mielenterveyden häiriöitä pelätään tai niistä kärsiviä leimataan turhaan. Eri asia on todella vaikeat psyykkiset sairaudet.
Mitkä olisivat niitä vaikeita psyykkisiä sairauksia?
Ajattelin jotain pahassa vaiheessa / huonossa hoitotasapainossa olevaa skitsofreniaa tai jotain vakavaa psykoottista ja harhaista tilaa.
Tuskin aloittelee suhdetta, jos skitsofrenia on huonolla hoidolla. Toki voi olla vauhdikkuutta, mutta järkevä tyyppi huomannee ajattelemasi tilat ajoissa. Harhaiset ja psykoottiset on osastolla, monesti myös asumispalvelussa. Ja hoitamatonta paranoidista skitsofreniaa tai psykoottista masennusta ei kyllä kukaan katsele niin pitkään, että sitä seukkailuksi voisi kutsua. Eri asia, jos siellä osastolla alkaa suhteen, voi kysyä mikä on sun diagnoosi...
Hyvin kirjoitettu!
Minusta noin tärkeä asia pitää kertoa jo aivan ensi metreillä, mielellään jo ennen ensi tapaamista jos kyseessä on netti- tai tinderdeitti. Jo siksikin että deitti melko varmasti huomaa ongelmasi ensi vilkaisulla.
Hu llu ei pysty loputtomiin esittämään normaalia:)
Kultaseni puhuttaisiinko hiljempää nuo naapuripöydän ihmiset ovat alieneita jotka vakoilevat meitä.
Mies: mitä helvvv.....?
Heti tapailun alussa kerrotaan. Kaikkea muuta pitäisin valehteluna ja suhde loppuisi siihen.
Ei koskaan?