Milloin kertoa mielenterveysongelmista uudessa suhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on masennusta ja persoonallisuushäiriö. Oon kertonut aina ekoilla treffeillä että voi sitten vielä juosta karkuun jos tahtoo. Viimeisin on nyt pysynyt tuossa 2vuotta että ei se tainnut säikähtää.

Sinä oletkin nainen. Miehiltä ei selkärankaa löydy.

Mies on pysynyt vierellä 2 vuotta ;) Kummallakohan sitä selkärankaa on enemmän. Itse en mihinkään mental caseen sekaantuisi.

Sinkkumies

Muita mainintoja oli myös, että saattaa olla tiimipelaamisessa puutteita. 

Noh.. psykologin plantut ei tajua, että ne kysyy mitä MINÄ olen, mutta kun minä en ole MINÄ työpaikalla. 

Jos voittaisin lotossa, niin en edes menisi töihin. Se siitä tiimipelaamisesta, mutta kun ihminen ei ole apina, kuten psykot luulevat, vaan ajatteleva, joten työpaikalla toimitaan hieman toisin kuin vapaa-ajalla.

Työpaikkalla tiimipelataan, vapaa-ajalla mun ei tarvi. Siinä se ero, mutta kun plantut luulee, että työpaikalla ollaan toteuttamassa itseään, no ehkä 1 ammatti tuhannesta joo. 

En muuten saanut sitä paikkaa ;)

Sinkkumies

Joku yllä jo kirjoittikin, että esimerkiksi nuorena saatu persoonallisuushäiriö diagnoosi ei ole enää paikallansa kymmenien vuosien päästä. Terapioiden ym hoitomuotojen kanssa myös jopa persoonallisuushäiriöstä voi parantua. Näin ollen en viisikymppisenä pitäisi suuressa arvossa 20v diagnosoitua häiriötä, jos se on hoidettu. Mutta toki ihmisiä on erilaisia ja arvostaisin toki itsekin, jos kumppani tämän itsestään jakaisi. Mutta en koe minun oikeudekseni siitä loukkaantua, jos ei kerro. Kuinka moni muuten on lukenut esim. persoonallisuushäiriöiden kriteerejä? Täyttyy aika monella taballisellakin tallaajalla jos oikein tatkkaan katsotaan. Lisäksi jos ihminen itse on päässyt yli ongelmastaan, oli se mikä tahansa, niin miksi hänen pitäisi pitää post it lapulla listaa ongelmista, jotta muistaa ne kertoa kumppaniehdokkaalle, kun ei itsekään niitä enää ajattele.

Minulle mies kertoi tokilla treffeillään. Olin iloinen, että kertoi, eikä lähtenyt pimittämään. Hoitaa mielenterveyttään ja muutenkin ottaa vakavasti, oli kuulemma jännittänyt paljon. Sain kertoa hänelle saman tein, että asia ei ole minulle ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Minusta noin tärkeä asia pitää kertoa jo aivan ensi metreillä, mielellään jo ennen ensi tapaamista jos kyseessä on netti- tai tinderdeitti. Jo siksikin että deitti melko varmasti huomaa ongelmasi ensi vilkaisulla.

Joissakin mielenterveysongelmissa on oireettomia kausia. Silloin edes kokenut psykiatri tai psykologi ei pysty näkemään, että on jotain ongelmaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minulle mies kertoi tokilla treffeillään. Olin iloinen, että kertoi, eikä lähtenyt pimittämään. Hoitaa mielenterveyttään ja muutenkin ottaa vakavasti, oli kuulemma jännittänyt paljon. Sain kertoa hänelle saman tein, että asia ei ole minulle ongelma.

Niin, ihan treffeilläMME siis

Vierailija kirjoitti:

Joku yllä jo kirjoittikin, että esimerkiksi nuorena saatu persoonallisuushäiriö diagnoosi ei ole enää paikallansa kymmenien vuosien päästä. Terapioiden ym hoitomuotojen kanssa myös jopa persoonallisuushäiriöstä voi parantua. Näin ollen en viisikymppisenä pitäisi suuressa arvossa 20v diagnosoitua häiriötä, jos se on hoidettu. Mutta toki ihmisiä on erilaisia ja arvostaisin toki itsekin, jos kumppani tämän itsestään jakaisi. Mutta en koe minun oikeudekseni siitä loukkaantua, jos ei kerro. Kuinka moni muuten on lukenut esim. persoonallisuushäiriöiden kriteerejä? Täyttyy aika monella taballisellakin tallaajalla jos oikein tatkkaan katsotaan. Lisäksi jos ihminen itse on päässyt yli ongelmastaan, oli se mikä tahansa, niin miksi hänen pitäisi pitää post it lapulla listaa ongelmista, jotta muistaa ne kertoa kumppaniehdokkaalle, kun ei itsekään niitä enää ajattele.

Kaikkia persoonallisuushäiriöitä ei voi menestyksekkäästi hoitaa eivätkä ne välttämättä lievene iän myötä, jotkut voivat jopa pahentua. Kukaan ei myöskään persoonallisuushäiriöistä pakota hoitoon normaalitilanteessa. Joten nuorena saatu dg voi vallan hyvin olla voimassa vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Jos nuo diagnostiset kriteerit täyttyvät, sinulla on kyseinen persoonallisuushäiriö, etkä ole "tavallinen tallaaja" siinä mielessä. Terveellä ne eivät täyty.

Toisella on oikeus tietää. Ja tehdä valinta, haluaako kuulua osaksi elämää vai ei

Tuo on kyllä varmasti totta. Ja nainen saa sijaiskärsiä.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kyllä varmasti totta. Ja nainen saa sijaiskärsiä.

. Siis miesten hoitamattomissa mt ongelmissa.

Vierailija kirjoitti:

Toisella on oikeus tietää. Ja tehdä valinta, haluaako kuulua osaksi elämää vai ei

Täydellisen avoimuuden on oltava vastavuoroista. Se, että toisella ei ole mitään diagnoosia, ei tarkoita sitä, etteikö (mielenterveyden)ongelmia olisi.

Riippuu myös siitä, onko tarkoitus saada lapsia. Esim. madennus on perinnöllistä. En haluaisi lisääntyä mt- ongelmaisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu myös siitä, onko tarkoitus saada lapsia. Esim. madennus on perinnöllistä. En haluaisi lisääntyä mt- ongelmaisen kanssa.

Ei se noin suoraviivaista ole. Vakavatkin mielenterveyden häiriöt periytyvät aika pienellä todennäköisyydellä.

Vierailija kirjoitti:

Otsikossa se kysymys tulikin. Onko kokemusta aiheesta, miten olette menetelleet, entä miten suhtautuisitte, jos tapailukumppani itse kertoisi aiheesta?

Heti jos meinaa suhde syventyä tapailua pitemmälle. Kyllä toisen on oikeus tietää jos on jotain isompia ongelmia tai vaikka jatkuvaa masentelua niin voi puntaroida haluaako semmoiseen ihmiseen käyttää aikaansa vai ei. Isoja asioita varsinkin jos vielä perheenperustaminen mielessä ja muutenkin toisen sairaudet, erityisesti henkiset kuormittaa puolisoa.

Monta asiaa voisin hyväksyä, mutta mitään kroonista masentelijaa en jaksaisi katsoa.

Vierailija kirjoitti:

Hei! Olen Pertti, ja mulla viiraa päästä. Aletaaks oleen?

  Toi on paras.

Ajattelen näin vaikka itse kärsin ajoittain vaikeasta ahdistuneisuudesta, mulla on lääkkeet tarvittaessa ja näin ollen elän normaalia elämää, mies on ja lapset. Ei tuosta moni tiedä, mieheni kyllä jo seurustellessa kun kerroin, häneltä se olisikin ollut vaikea piilottaa, eikä hän minua hyljännyt, päinvastoin, vaimokseen pyysi.