Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kylläpä on haikea olo. Meidän esikoinen lähtee huomenna armeijaan.
08.07.2018 |
Nyt vasta alan tajuamaan, että seuraavaan puoleen vuoteen ei kovin usein nähdä. Tai ainakin tulevat kolme viikkoa menee täysin ilman lomia. Siitä eteenpäinkin korkeintaan tulee viikonloppuisin käymään kotona.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tuota aikuisten lasten perään itkemistä. Monet tuttavat ovat kyynelsilmin kun lapsi muuttaa pois. Eikö se kuulu aikuistumisen? Mulla on kolme kotoa jo pois muuttanutta ja jokaisen lähdön kohdalla (armeija, opiskelu, kumppanin kanssa yhteen muuttaminen) olen ajatellut, että jes, taas yksi etappi selvitetty ja kasvatusvastuu on poistunut. Ja silti rakastan heitä kaikkein eniten tässä maailmassa.
Kolme lasta olet kasvattanut ja vieläkin on vaikeuksia ymmärtää että toiset ajattelevat joistain asioista kanssasi eri tavalla? No, kasvamistahan tapahtuu läpi koko elämän ;)
Ei tämä ole mikään ajattelun erilaisuuden ilmentymä. Kyseessä on tunnepuolen riippuvuussuhde.
Tervettä on suhtautua lasten itsenäistymiseen ilolla ja onnella, ei nyyhkien ja takertuen. Siinä vahingoittaa pahasti lastaan.
Vaihtoehtoja on muitakin kuin ääripäät. Pieni haikeus ei tarkoita "nyyhkimistä ja takertumista".
Aloitus ei vaikuta miltään pieneltä haikeudelta vaan nimenomaan tuskaiselta vaikerukselta.
Yleensä kolmen viikon ero aikuisesta pojastaan ei aiheuta erityisiä tuntemuksia tervepäiselle äidille. Pojalla ei ilmeisesti ole mitään omaa elämää, koska äidin olettamus on selvästi, että viettää hänen kanssaan kaikki viikonloppulomat.
Ihan miten vain, mutta turha näiden ainakaan on valittaa, kun mies syrjäytyy parinmuodostuksesta ja monesta muustakin asiasta sen myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ne pojat oikeasti aika pieniä, jotka nyt armeijaan menee, vaikka pituutta olisi 190cm.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi pojista nyt armeijassa, mutta asuukin tyttöystävänsä kanssa, asunut jo neljä vuotta. Nyt vasta 23-v käy armeijan, kun pv halusi viisi tervettä vuotta teini-iässä olleen syövän vuoksi ja opiskeli ensin sitten ammatin. Eipä tässä paljoa ole nähty, mutta yhteyttä pidetään koko ajan. Niin se vaan menee, lapset lähtevät pikkuhiljaa pesästä, mutta sehän on osoitus siitä, että ne siivet kantavat.
Mitä tuo tarkoitti? Luulisin ymmärtäväni, mutten ihan. [/quote
(pv=puolustusvoimat) Puolustusvoimat haluaa joidenkin vakavien sairauksien jälkeen, että henkilöllä on x määrä terveitä vuosia, ennen kuin menee armeijaan. Suunnilleen jokainen tautiluokituksen saanut sairaus on listattu pv:n listalla ja perässä on vuosimäärä ja kuntoisuusluokka. Meidän pojalla se oli A, eli tervemenoa palvelukseen. Se lista on ollut netissä joskus, sieltä asia katsottiin aikanaan. Ensi kuussa tulee jo seitsemän tervettä vuotta pojalla syövän jälkeen😊O, kiitos vastauksestasi, nyt kun kerroit tuon, on tuo aiempi lauseesi täysin ymmärrettävä. En tiennyt tuollaista asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus ei vaikuta miltään pieneltä haikeudelta vaan nimenomaan tuskaiselta vaikerukselta.
.
No eikä vaikuta, älä nyt viitsi liioitella. :D
Vierailija kirjoitti:
Niin minäkin luulin, että nyt sitä poikaa ei näe viikkokausiin, mutta lomillahan tuo oli lähes joka viikonloppu.
Aikoinaan kun poikaystävä oli armeijassa, oli tosiaan kiinni viikkotolkulla. Ei enää kun valtio laittaa varusmiehet kotiin syömään.
Niinpä. Mies oli aikoinaan intissä ja minä pyöritin kotia ja taloutta sen ajan. Viikonloput oli kotona ja muutoinkin oli taloudellisesti tiukkaa. Kun se viiteen kunnon ateriaan tottunut mies tuli lomille, sai miettiä että mitäs nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pv=puolustusvoimat.
Voi ku pääsis itekki lähteen, uudestaan siis. Sen verran mukava paikka. Leireilyä suomen kauniissa luonnossa yms. Kunto tosin laski vähän.
Vierailija kirjoitti:
On ne pojat oikeasti aika pieniä, jotka nyt armeijaan menee, vaikka pituutta olisi 190cm.
Meillä oli oma koti ja oma talous jo 19 vuotiaita.. Ei kukaan pitänyt pienenä. Piti selvitä ihan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tuota aikuisten lasten perään itkemistä. Monet tuttavat ovat kyynelsilmin kun lapsi muuttaa pois. Eikö se kuulu aikuistumisen? Mulla on kolme kotoa jo pois muuttanutta ja jokaisen lähdön kohdalla (armeija, opiskelu, kumppanin kanssa yhteen muuttaminen) olen ajatellut, että jes, taas yksi etappi selvitetty ja kasvatusvastuu on poistunut. Ja silti rakastan heitä kaikkein eniten tässä maailmassa.
Kolme lasta olet kasvattanut ja vieläkin on vaikeuksia ymmärtää että toiset ajattelevat joistain asioista kanssasi eri tavalla? No, kasvamistahan tapahtuu läpi koko elämän ;)
Ei tämä ole mikään ajattelun erilaisuuden ilmentymä. Kyseessä on tunnepuolen riippuvuussuhde.
Tervettä on suhtautua lasten itsenäistymiseen ilolla ja onnella, ei nyyhkien ja takertuen. Siinä vahingoittaa pahasti lastaan.
Vaihtoehtoja on muitakin kuin ääripäät. Pieni haikeus ei tarkoita "nyyhkimistä ja takertumista".
Aloitus ei vaikuta miltään pieneltä haikeudelta vaan nimenomaan tuskaiselta vaikerukselta.
Yleensä kolmen viikon ero aikuisesta pojastaan ei aiheuta erityisiä tuntemuksia tervepäiselle äidille. Pojalla ei ilmeisesti ole mitään omaa elämää, koska äidin olettamus on selvästi, että viettää hänen kanssaan kaikki viikonloppulomat.
Ihan miten vain, mutta turha näiden ainakaan on valittaa, kun mies syrjäytyy parinmuodostuksesta ja monesta muustakin asiasta sen myötä.
Tsiisös. Avaus oli ihan tavallinen ilmaus haikeudesta, kun lapsi on muuttamassa pois kotoa. Armeijan jälkeen todennäköisesti myös. Lapsen sukupuolella ei ole merkitystä, kyllä se samalta tuntuu oli kyseessä tyttö tai poika. Pikemminkin esikoisen muutto pois kotoa on isoin muutos, nuorempien kanssa vanhemmat ovat ehkä jo luottavaisempia. Eikä haikeus tarkoita, ettei lapsen itsenäistymisestä olisi samalla iloinen. Tässä vähän rautalankaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ne pojat oikeasti aika pieniä, jotka nyt armeijaan menee, vaikka pituutta olisi 190cm.
Meillä oli oma koti ja oma talous jo 19 vuotiaita.. Ei kukaan pitänyt pienenä. Piti selvitä ihan itse.
Ja taas esim.välimeren maissa on aivan normaalia aaua 30-vuotiaiksi kotona ja lomailla yhdessä vanhempien kanssa, kulkea käsikkäin yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ne pojat oikeasti aika pieniä, jotka nyt armeijaan menee, vaikka pituutta olisi 190cm.
Meillä oli oma koti ja oma talous jo 19 vuotiaita.. Ei kukaan pitänyt pienenä. Piti selvitä ihan itse.
Ja taas esim.välimeren maissa on aivan normaalia aaua 30-vuotiaiksi kotona ja lomailla yhdessä vanhempien kanssa, kulkea käsikkäin yms.
Juu ja japanilaisilla on reijät väärin päin. Kyl mä tiiän kun oon matkaillu.
Muistan vieläkin elävästi, kun vein poikani asemalle, josta hän lähti asevelvollisuuttaan suorittamaan vapaaehtoisena laivastoon, joka tiesi, että 11 kk varmasti ensi alkuun on se aika, kun on pois kotoa, mutta mitä lieneekään ajatella jatkosta. itkin niin valtavasti jo silloin sitä ikävää, mikä valtasi niin voimakkaana. - eipä ollut aikaakaan, kun jääkiekkoa harrasti ja kuului kaupunkimme jääkiekkojoukkueen edustus-sakkiin. Jo oli kahden viikon kuluttua lomilla. - ei tarvinnut äidin surra surujaan enää, kun melkein koulutusjakson jälkeen oli joka viikonloppu kotona. - siihen loppui mamman suru.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun poika on hyvä ampumaan.
On treenannut piekkarilla pienen ikänsä.
(Olen Sen äippä, mutta olen vielä tarkempi osumaan)
Kai tuo tulee saamaan jotain extralomia ampumatuloksista.
Jätä ap omaan arvoonsa nuo v*ttuilijat. Meidän poika lähti armeijaan tammikuussa, kyllä se vähän aikaa tuntui tyhjältä, mutta tuleehan ne lomille. Sodankylässä on kyllä usein ollut ihan "tuplakinkkujakin" (kaks vkl perätysten kiinni) että ei ne kaikki joka vkl lomille tule.
Poika siellä nyt alikessuna odottelee huomisia alokkaita tulevaksi 🙂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haikea olo täälläkin, kun poika on lähdössä. Vaikka viimeiset viikot pojalla onkin kulunut enimmäkseen tyttöystävän kanssa tämän kotona, niin ei se haikeutta poista. Päinvastoin, nyt tietää että lomilla ei varmaan ehdi pyörähtää kotona edes joka kerta.
Hauskaa niillä siellä on, suurimmalla osalla! Oma poika ainakin viihtyi ja keksivät vaikka minkälaista jäynää. Ei mitään kiusaamista mutta hauskaa pitivät, ihan porukalla. Paljon on muistoja jotka naurattaa edelleen. Samoin omat veljet (3kpl) aikoinaan viihtyi hyvinkin. Kaksi kävi AUK:n kin. Kolmannella morsian odotti kotona ja häät heti armeijan jälkeen.
Jos mielenterveys kunnossa ei mitään hätää!
Vierailija kirjoitti:
Niin sen kuuluu mennäkin vai haluatko kasvattaa peräkammarinpojan?
Et ilmeisesti osaa lukea tai ainakaan ymmärrä lukemaasi?
Kyllä ne pojat aina äidestä tykkää ja ne on helppo ohjata kotiin sisäfilepihveillä.
Alue: Aihe vapaa
Vaihtoehtoja on muitakin kuin ääripäät. Pieni haikeus ei tarkoita "nyyhkimistä ja takertumista".