Perheelliset. Lomailusta.

Usein nykyään lomalla kahdestaan. Lapsi menee joko serkuille, kavereille, mummolaan tai on näistä useammassa paikassa yhden loman aikana. Itsenäinen kohta 17v.

Ei tykkää matkustaa. Haluaa olla erossa meistä. Ulkomaille ja laskettelemaan lähdetään pari kertaa vuodessa kolmestaan.

Joka kuukausi käydään miehen kanssa hotellissa yksi yö lomailee deittien merkeissä ja 2-3 kertaa vuodessa pidempi viikonloppu jossain Euroopan kaupungissa ilman lapsia. Lapset nyt 3v ja 8v. Ollaan tehty näin aivan siitä asti, kun skidit on olleet pieniä, niin säilyy omaa suhdeaikaa enemmän :)

Emme ole ikinä päässeet lomalle, edes viikonlopuksi. Lapset käyvät pari kertaa vuodessa yökylässä mummulassa, silloin pääsemme käymään esim. syömässä ja elokuvissa. Harmillisesti näitäkään ei voi koskaan sopia etukäteen, että voisi suunnitella esim. jotain kylpyläyötä tms. tuollaiseen kertaan. Toinen mummu ottaa myös pari kertaa vuodessa/lapsi ja hänen kanssaan voi sopia näistä myös etukäteen, mutta hän ottaa vain yhden lapsen kerrallaan. Ystävillä on kaikilla toimivat tukiverkot sukulaisista, joten kenelläkään ei ole kiinnostusta vaihdella hoitovuoroja kavereiden kesken. Miehellä ei sisaruksia, minun siskoni ei ole ikinä hoitanut lapsiamme.

Harmittaa tietysti, ja voin kyllä myöntää olevani välillä todella kateellinen, kun kaverit käyvät lomailemassa sekä keskenään, että isovanhempien kanssa (isovanhemmat tottakai maksavat koko porukan lomailut), samalla kun itse katselee tulevia elokuvia puolen vuoden päähän ja miettii, pääsisikö katsomaan jonkun niistä...

En silti mistään hinnasta vaihtaisi lapsiani ja elämääni pois, sillä vaikka lomailu olisikin ihanaa, rakastan perhettäni ja tämä on se elämä jonka olen valinnut, ja jonka silmää räpäyttämättä valitsisin edelleen. Eipähän tarvi sitten lasten kasvettua ainakaan tuntea huonoa omaatuntoa, kun pääsee vihdoin matkustelemaan eikä ole aikaa istuskella vanhojen vanhempien seurana kuin pari kertaa vuodessa...

Anteeksi katkeralta kuulostava valitus, juuri tällä hetkellä on vaan vähän tunteet pinnassa tämän asian suhteen.

Ihan liian harvoin. Kuopus on yhdeksän ja sinä aikana on vaimon kanssa päästy vain kerran yhteiselle yhden yön lomalle. Sitten ehkä kerran tai kaksi vuodessa illaksi teatteriin tai baariin. Vaimoa ei vain yhteinen aika kiinnosta, oma aika senkin edestä. Vaimokin kuitenkin tunnistaa heikon henkisen yhteyden, ei vain tunnu olevan valmis tekemään mitään jotta se paranisi. Taitaa olla ero edessä. Tuntuu hölmöltä miettiä eroa rakastamastaan naisesta, mutta ei tätäkään loputtomiin jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Usein nykyään lomalla kahdestaan. Lapsi menee joko serkuille, kavereille, mummolaan tai on näistä useammassa paikassa yhden loman aikana. Itsenäinen kohta 17v.

Ei tykkää matkustaa. Haluaa olla erossa meistä. Ulkomaille ja laskettelemaan lähdetään pari kertaa vuodessa kolmestaan.

Ihan normaalia. Olin 80 -luvulla tuon ikäinen. Jo 14-15 vuotiaana tehtiin muutaman päivän teltta- ja festarireissuja ajokortin omaavien kaverien kanssa ja 16 vuotiaana kevarilla. Vaikka maailma on kehittynyt siinä suhteessa elämä oli paljon paremmalla tolalla, elämä oli kaikilla paljon vapaampaa. Minusta olisi varmaan tullut kriminaali, jos olisi ollut nykyisen kaltainen holhousyhteiskunta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein nykyään lomalla kahdestaan. Lapsi menee joko serkuille, kavereille, mummolaan tai on näistä useammassa paikassa yhden loman aikana. Itsenäinen kohta 17v.

Ei tykkää matkustaa. Haluaa olla erossa meistä. Ulkomaille ja laskettelemaan lähdetään pari kertaa vuodessa kolmestaan.

Ihan normaalia. Olin 80 -luvulla tuon ikäinen. Jo 14-15 vuotiaana tehtiin muutaman päivän teltta- ja festarireissuja ajokortin omaavien kaverien kanssa ja 16 vuotiaana kevarilla. Vaikka maailma on kehittynyt siinä suhteessa elämä oli paljon paremmalla tolalla, elämä oli kaikilla paljon vapaampaa. Minusta olisi varmaan tullut kriminaali, jos olisi ollut nykyisen kaltainen holhousyhteiskunta. 

Sama. Minä sain 14v alkaen jäädä yksin kotiin kun muu perhe meni mökille. En käynyt mökillä 10 vuoteen kertaakaan. Tarviin paljon omaa aikaa edelleen, kuten tarttin jo teininä. Mulle ei ole mikään ongelma myöskään matkailla itsekseni, sitäkin olen harrastanut "aina". Helpottaa kummasti mm. työmatkailua kun on tottunut reissaamaan yksinään. 

Vierailija kirjoitti:

Kuinka usein pääsette puolison kanssa kahdestaan lomalle?

Monia kertoja vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä kuulostaa ehkä vähän sokeriselta, mutta meidän perhe tykkää lomailla yhdessä. Matkoja on kiva suunnitella yhdessä ja tykkäämme kuitenkin tehdä samoja juttuja. Tuntuisi vähän hassulta jättää lapset pois jostain kivasta kokemuksesta. Jaettu ilo ja niin pois päin :)

Niin mekin. Toinen lapsista jo täysi-ikäinen ja toinen melkein. Ollaan aina tykätty matkustella yhdessä. Sitä laatuaikaa miehen kanssa on sitten muulloin kuin silloin viikon lomamatkalla ulkomaille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka usein pääsette puolison kanssa kahdestaan lomalle?

Monia kertoja vuodessa.

Miten teillä on niin paljon lomaa? Jos nyt ei oteta normaalia viikonloppua mukaan.

Se ei liity lapsiin mitenkään, mies ei halua. Sille paras loma on se kun näkee että lapset nauttii kun pääsevät huvipuistoon jne. joskus mies tulee mun kanssa johonkin näyttelyyn tai nähtävyyttä katsomaan (toki lapset yleensä sit raahataan mukaan) Mutta ei mies ole sellainen romanttinen että haluaisi erityisesti olla mun kanssa kahdestaan, sen mielestä me ollaan jatkuvasti yhdessä, tosin lapsetkin on tässä samassa talossa lähes koko ajan, mitä nyt muutaman tunnin ulkona jos on hyvä sää ja koulussa. Jos lapset on isovanhempien luona parikin yötä, ei me tehdä miehen kanssa mitään erikoista, just samoja juttuja kuin silloinkin kun lapset on kotona.

Vierailija kirjoitti:

Voisimme tehdä vaikka kaikki matkamme ilman lapsia, koska meillä molempien vanhemmat ottavat mielellään lapsia hoitoon. Olemme kuitenkin huomanneet, että matkustelu on mukavampaa lasten kanssa, ja siksi teemmekin vain ehkä yhden lyhyemmän kaupunkireissun vuodessa kahdestaan.

Ihan eri tavalla tulee muuten oltua lasten kanssa matkoilla kuin kotona, missä on kaikki kotihommat ja työasiat mielessä jne. Matkailu on siis laatuaikaa myös lasten ja vanhempien välillä, kun kaikki pääsevät irtautumaan arjesta.

Meillä on yleensä yksi vkl vuodesta, jolloin lapset ovat hoidossa. Silloin teemme joko kahdestaan miehen kanssa tai yhteisen kaveriporukan kanssa jonkin lyhyen lomamatkan. Se vain on ihan parasta, enkä saa siitä tarpeekseni. Lasten kanssa lomailu on erilaista. Pitää tarkkaan miettiä syömiset ja käytännössä koko ajan vahtia lapsia. Siinä ei itse ehdi ihailla kaupunkia, kun pitää vahtia lapsia. Lisäksi on ne saakelin leikkipuistot, jotka on käytännössä pakko sisällyttää päivittäiseen ohjelmaan, että pojat pääsevät edes vähän päästelemään höyräjä. 

Kahdestaan matkustaessa on siis puolensa. Lisäksi se on niin hauskaa. Ei lasten kanssa viitsi viljellä samanlaista huumoria tai koluta aamuyöstä kaupungin parhaita nähtävyyksiä eikä hotellissa tule rakasteltua illalla hyvän ravintolaillallisen ja muutaman viinilasillisen jälkeen. Ilman lapsia tehdyillä matkoilla aina rakastun mieheeni uudestaan.

Lasten kanssakin on kiva matkustaa, mutta kyllä se vain on todella erilaista. Meilllä tosiaan on kolme vilkasta lasta, joten en tiedä millaista olisi matkustaa esim vain yhden rauhallisen lapsen kanssa. 

Tänä vuonna oltiin 5 päivää ulkomailla.

Sitä edellisenä vuonna 3 päivää kylpylässä.

Ei sitä kokoajan jaksa reissata, kun pitäähän sitä tehdä myös lastenkin kanssa ja nautin ajastamme myös perheenä.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka usein pääsette puolison kanssa kahdestaan lomalle?

Meillä kaksi lasta, lomaillaan, ja ollaan aina lomailtu, koko perhe yhdessä. Meillä ei ole tarvetta eikä halua lomailla ilman lapsia. Tykätään tehdä perheenä ja viettää aikaa yhdessä:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naimisissa 18 vuotta, kaksi lasta 11v ja 15v.

Kahdestaan ollaan päästy lomalle kerran.  5pv reissu ulkomaille yhdeksän vuotta sitten. 

En vaan halua jättää lapsia lomareissuilta pois, koska jaettu ilo on paras ilo.

Sanot kuitenkin "päästy" eikä "jouduttu"?

Niin. Harvoin sitä "joutuu" lomalle.

Mutta kuten kirjoitin, niin rakastan sitä kun lapset odottavat tulevaa lomamatkaa ja sitä miten onnellisia he ovat kun lomailemme yhdessä jossakin kivassa kohteessa. Ajattelemme mieheni kanssa niin, että lapset lähtevät muutaman vuoden sisällä pois kotoa, niin lomailemme kahden sitten sen jälkeen. Vaikkakin lapset ovatkin ilmoittaneet, että he haluavat aikuisenakin meidän kanssa lomalle :D

En arvostele heitä jotka pääsevät kahden lomailemaan puolison kanssa.

Tässä haluan kertoa eräästä perheen tavasta. Tytöllämme oli ystävä joskus 10v iässä. Tämä tyttö oli meillä käymässä kun sai puhelun kännykkäänsä. Äitinsä (vanhemmat eronneet ja äidillä uusi miesystävä) soitti ja kertoi että lähtee huomenna lomalle ja tyttö ja veljensä menevät mummolaan hoitoon. Tyttö itki puhelimessa, että äiti et voi jättää meitä, me halutaan mukaan! Äiti kertoi, että ei voi ottaa mukaan lapsia, koska tämä matka oli lahja miesystävältä hänelle. Äiti oli siis lähdössä kahden viikon lomalle Thaimaahan, ilman että kertoi lapsilleen kasvotusten asiasta. Lapsi oli siis silloin juuri isällään eikä hänellä ollut mahdollisuutta edes hyvästellä äitiään loman ajaksi. Olin itse aika järkyttynyt ja hyvin pahoillani lapsen puolesta. Toiminta oli minusta suorastaan julmaa lasta kohtaan. 

Näinhän se menee. Ensin halutaan lapsia, sitten ne ovat harrastusten, matkustamisen, uran luomisen, bilettämisen, oman ajan ja itsensä kehittämisen tiellä, häiritsevätki vielä vaatimalla milloin mitäkin huomiota ja huolenpitoa. Mutta kun tulee se vauvakuume ja lapset on niin "ihania". Aivan kuin kesäkissat. Jos ei rakasta elämää lasten kanssa sen kaikkine vivahteineen, niin pitäisi antaa järjen päättää eikä tunteiden. Lasten hankinta merkitsee suurta muutosta, niin matkustaminen, arkielämä kuin harrastuksetkin muuttuvat. Ei se tarkoita, että pitäisi arki täyttää jollain aktiivisella tekemisellä. Mutta vanhempien läsnäolo on tärkeää, siinä ei laatu korvaa määrää. 

Jos haluatte, että omat vanhempanne tai muut läheiset osallistuvat vastuuseen omista lapsistanne, keskustelkaa siitä etukäteen heidän kanssaan ja ottakaa heidät perhesuunnitteluun mukaan, päättämään siitä milloin ja kuinka monta lasta hankitte. Vastuu ja valta.

Aika hirveää lukea tälläistä tekstiä näin vanhempana, joka todellakin tarvitsisi, muttei saa sitä kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa. Ja kyllä, lapset on harkittuja ja toivottuja, mutta vaikeapa sitä on ennustaa miten asiat tulee menemään. Ollaan kiltisti jätetty lasten väliinkin yli 5v, ettei vaan yliarvioitaisi omia voimiamme.

Mutta nyt täytyy myöntää, että mennään aika mustissa vesissä. Vanhempi alkaa nukkumaan 21.30-23 välillä iltaisin, on kuitenkin niin pieni vielä ettei yksinkään voi jättää. Nuorempi herättää pyörimäklä viideltä sängyssä ja nousee ylös kuuden pintaan. Vuosien ajan meidän henkireikä on ollut se, että lapset käyvät ajoissa iltaisin nukkumaan, jotta voidaan viettää edes silloin parisuhdeaikaa. Me ei enää vaan jakseta, koska kumpikin on niin hirveän väsyneitä. Jos saisin lapset johonkin viikoksi, laittaisin heti.

Perhedynamiikkakin on ollut aina hieman haastavaa, koska esikoinen on aika vaativa lapsi käytökseltään ja kuluttaa molempien voimavaroja. Nyt niitä voimia ei saa enää edes nukkumalla ja nuorempikin on pahassa uhmaiässä.

Että ei tässä kyllä mitään vivahteita ja sävyjä ole, vaan pelkkää paskaa. Jaksaisin varmaan taas kuukauden tätä,jos lapset olisivat yhden yön edes pois. Mutta minnes laitat.

Kamalaa luettavaa. Kannattaisi varmaan hakea apua, että saat itsesi kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naimisissa 18 vuotta, kaksi lasta 11v ja 15v.

Kahdestaan ollaan päästy lomalle kerran.  5pv reissu ulkomaille yhdeksän vuotta sitten. 

En vaan halua jättää lapsia lomareissuilta pois, koska jaettu ilo on paras ilo.

Sanot kuitenkin "päästy" eikä "jouduttu"?

Niin. Harvoin sitä "joutuu" lomalle.

Mutta kuten kirjoitin, niin rakastan sitä kun lapset odottavat tulevaa lomamatkaa ja sitä miten onnellisia he ovat kun lomailemme yhdessä jossakin kivassa kohteessa. Ajattelemme mieheni kanssa niin, että lapset lähtevät muutaman vuoden sisällä pois kotoa, niin lomailemme kahden sitten sen jälkeen. Vaikkakin lapset ovatkin ilmoittaneet, että he haluavat aikuisenakin meidän kanssa lomalle :D

En arvostele heitä jotka pääsevät kahden lomailemaan puolison kanssa.

Tässä haluan kertoa eräästä perheen tavasta. Tytöllämme oli ystävä joskus 10v iässä. Tämä tyttö oli meillä käymässä kun sai puhelun kännykkäänsä. Äitinsä (vanhemmat eronneet ja äidillä uusi miesystävä) soitti ja kertoi että lähtee huomenna lomalle ja tyttö ja veljensä menevät mummolaan hoitoon. Tyttö itki puhelimessa, että äiti et voi jättää meitä, me halutaan mukaan! Äiti kertoi, että ei voi ottaa mukaan lapsia, koska tämä matka oli lahja miesystävältä hänelle. Äiti oli siis lähdössä kahden viikon lomalle Thaimaahan, ilman että kertoi lapsilleen kasvotusten asiasta. Lapsi oli siis silloin juuri isällään eikä hänellä ollut mahdollisuutta edes hyvästellä äitiään loman ajaksi. Olin itse aika järkyttynyt ja hyvin pahoillani lapsen puolesta. Toiminta oli minusta suorastaan julmaa lasta kohtaan. 

Näinhän se menee. Ensin halutaan lapsia, sitten ne ovat harrastusten, matkustamisen, uran luomisen, bilettämisen, oman ajan ja itsensä kehittämisen tiellä, häiritsevätki vielä vaatimalla milloin mitäkin huomiota ja huolenpitoa. Mutta kun tulee se vauvakuume ja lapset on niin "ihania". Aivan kuin kesäkissat. Jos ei rakasta elämää lasten kanssa sen kaikkine vivahteineen, niin pitäisi antaa järjen päättää eikä tunteiden. Lasten hankinta merkitsee suurta muutosta, niin matkustaminen, arkielämä kuin harrastuksetkin muuttuvat. Ei se tarkoita, että pitäisi arki täyttää jollain aktiivisella tekemisellä. Mutta vanhempien läsnäolo on tärkeää, siinä ei laatu korvaa määrää. 

Jos haluatte, että omat vanhempanne tai muut läheiset osallistuvat vastuuseen omista lapsistanne, keskustelkaa siitä etukäteen heidän kanssaan ja ottakaa heidät perhesuunnitteluun mukaan, päättämään siitä milloin ja kuinka monta lasta hankitte. Vastuu ja valta.

Aika hirveää lukea tälläistä tekstiä näin vanhempana, joka todellakin tarvitsisi, muttei saa sitä kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa. Ja kyllä, lapset on harkittuja ja toivottuja, mutta vaikeapa sitä on ennustaa miten asiat tulee menemään. Ollaan kiltisti jätetty lasten väliinkin yli 5v, ettei vaan yliarvioitaisi omia voimiamme.

Mutta nyt täytyy myöntää, että mennään aika mustissa vesissä. Vanhempi alkaa nukkumaan 21.30-23 välillä iltaisin, on kuitenkin niin pieni vielä ettei yksinkään voi jättää. Nuorempi herättää pyörimäklä viideltä sängyssä ja nousee ylös kuuden pintaan. Vuosien ajan meidän henkireikä on ollut se, että lapset käyvät ajoissa iltaisin nukkumaan, jotta voidaan viettää edes silloin parisuhdeaikaa. Me ei enää vaan jakseta, koska kumpikin on niin hirveän väsyneitä. Jos saisin lapset johonkin viikoksi, laittaisin heti.

Perhedynamiikkakin on ollut aina hieman haastavaa, koska esikoinen on aika vaativa lapsi käytökseltään ja kuluttaa molempien voimavaroja. Nyt niitä voimia ei saa enää edes nukkumalla ja nuorempikin on pahassa uhmaiässä.

Että ei tässä kyllä mitään vivahteita ja sävyjä ole, vaan pelkkää paskaa. Jaksaisin varmaan taas kuukauden tätä,jos lapset olisivat yhden yön edes pois. Mutta minnes laitat.

Kamalaa luettavaa. Kannattaisi varmaan hakea apua, että saat itsesi kuntoon.

Näin ihan ulkopuolisena kiinnosti heti tämän vastauksen jälkeen että minkäköhän laista apua tuollaiseen tilanteeseen ajattelit perheelle,jossa lapsilla ei yökyläpaikkaa. Eihän sille mitään voi jos perheessä on lapsia jotka eivät käy niin aikaisin nukkumaan ja myös lapsia, jotka heräävät aikaisin. Ei tuollaiseen tilanteeseen oikein auta edes mikään tilapäinen lastenhoitoapua tyyliin pari tuntia joskus päivällä ja erittäin harva vanhempi olisi edes valmis antamaan lapsensa hoitoon varsinkaan jonkun random lastensuojelun viikonloppuperheille. Minun lapseni ei mene hoitoon ainakaan kenellekään muulle kun luotettaville sukulaisille. Aina jos lastenhoidon palkkio on esim. hyvät rahasummat saa epäillä hoidon laatua.

Emme missään tapauksessa halua lomailla ilman lapsia. Elämä on muutenkin niin kiireistä. On työt, koulut, harrastukset ja arjen pyörittäminen. Jää aivan liian vähän aikaa olla yhdessä. 

Koko perhe odottaa lomaa innolla, että saadaan olla yhdessä. Välillä ollaan kotona ja käydään vain lähiseudulla, välillä säästetään ja tehdään joku pidempi reissu 2-3 viikkoa, joskus mennään viikonlopuksi mökille. 

Häämatkan jälkeen ei olla oltu. Häistä 34v.

Ollaan oltu yhdessä vuodesta 2006. Ei olla oltu kahdestaan lomalla sitten joulukuun 2009. 2006 käytiin kahdestaan Saksassa, 2007 Tallinnassa, 2008 K-Euroopassa pyörimässä, 2009 Ruotsissa kahden yön reissu.

Yhteisten lasten synnyttyä ei mitään mahkuja mennä kaksin jonnekin. Tosin en tiiä haluaisinkaan. Ei lapset meitä häiritse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka usein pääsette puolison kanssa kahdestaan lomalle?

En nyt jaksa lukea koko ketjua mutta ihmetyttää tuo kahdenkeskisen lomailun tarve..

Aina on käyty reissut koko perheellä. Ensimmäinen kahdenkeskinen ulkomaanmatka tehtiin kun lapset oli teinejä. Toki olisi voitu mennä aikaisemminkin, mummolaan ovat aina tervetulleita.

Ja aikaa siellä viettäneetkin, joskus kolmekin yötä yhteen menoon asuntovaunuilemassa mummon ja papan kanssa 2 vuotiaasta lähtien. Oltiin vuorotöissä molemmat joten painettiin duunia kun lapset oli jonkun pyhien ajan porukoilla 😁

Ihan normaaleja aikuisia niistä tuli. Ja 20v hääpäivää vietettiin, hyvin viihdytään kahdestaankin mutta ikinä ei oma koettu lapsia riesaksi.

Lapsia ei koettu riesaksi, eikä omaa aikaa tarvittu, mutta lapset olleet asuntovaunuilemassa 2-vuotiaasta saakka isovanhempien kanssa? :D Öh, anteeksi nyt, mutta te hyvä-vanhempi-jeesustelijat jaksatte sitten aina olla niin hauskoja omassa erinomaisuudessanne. Onko koskaan käynyt pienessä mielessä, että ehkä ette tarvinneet kahdenkeskisiä lomia, eivätkä lapset tuntuneet riesalta juuri siksi, että SAITTE SÄÄNNÖLLISTÄ LASTENHOITOAPUA lasten taaperoiästä lähtien? Sitten olette niin erinomaisia verrattuna isovanhempiin ja turvaverkkoonsa vittuuntuneisiin ja pettyneisiin vanhempiin, jotka eivät ole viettäneet yhtäkään kahdenkeskistä yötä 20 vuoteen. Niin, sinähän siinä nyt sitten olet erinomainen vanhempi, jonka kersa ei ole riesa. Morjes!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naimisissa 18 vuotta, kaksi lasta 11v ja 15v.

Kahdestaan ollaan päästy lomalle kerran.  5pv reissu ulkomaille yhdeksän vuotta sitten. 

En vaan halua jättää lapsia lomareissuilta pois, koska jaettu ilo on paras ilo.

Sanot kuitenkin "päästy" eikä "jouduttu"?

Niin. Harvoin sitä "joutuu" lomalle.

Mutta kuten kirjoitin, niin rakastan sitä kun lapset odottavat tulevaa lomamatkaa ja sitä miten onnellisia he ovat kun lomailemme yhdessä jossakin kivassa kohteessa. Ajattelemme mieheni kanssa niin, että lapset lähtevät muutaman vuoden sisällä pois kotoa, niin lomailemme kahden sitten sen jälkeen. Vaikkakin lapset ovatkin ilmoittaneet, että he haluavat aikuisenakin meidän kanssa lomalle :D

En arvostele heitä jotka pääsevät kahden lomailemaan puolison kanssa.

Tässä haluan kertoa eräästä perheen tavasta. Tytöllämme oli ystävä joskus 10v iässä. Tämä tyttö oli meillä käymässä kun sai puhelun kännykkäänsä. Äitinsä (vanhemmat eronneet ja äidillä uusi miesystävä) soitti ja kertoi että lähtee huomenna lomalle ja tyttö ja veljensä menevät mummolaan hoitoon. Tyttö itki puhelimessa, että äiti et voi jättää meitä, me halutaan mukaan! Äiti kertoi, että ei voi ottaa mukaan lapsia, koska tämä matka oli lahja miesystävältä hänelle. Äiti oli siis lähdössä kahden viikon lomalle Thaimaahan, ilman että kertoi lapsilleen kasvotusten asiasta. Lapsi oli siis silloin juuri isällään eikä hänellä ollut mahdollisuutta edes hyvästellä äitiään loman ajaksi. Olin itse aika järkyttynyt ja hyvin pahoillani lapsen puolesta. Toiminta oli minusta suorastaan julmaa lasta kohtaan. 

Näinhän se menee. Ensin halutaan lapsia, sitten ne ovat harrastusten, matkustamisen, uran luomisen, bilettämisen, oman ajan ja itsensä kehittämisen tiellä, häiritsevätki vielä vaatimalla milloin mitäkin huomiota ja huolenpitoa. Mutta kun tulee se vauvakuume ja lapset on niin "ihania". Aivan kuin kesäkissat. Jos ei rakasta elämää lasten kanssa sen kaikkine vivahteineen, niin pitäisi antaa järjen päättää eikä tunteiden. Lasten hankinta merkitsee suurta muutosta, niin matkustaminen, arkielämä kuin harrastuksetkin muuttuvat. Ei se tarkoita, että pitäisi arki täyttää jollain aktiivisella tekemisellä. Mutta vanhempien läsnäolo on tärkeää, siinä ei laatu korvaa määrää. 

Jos haluatte, että omat vanhempanne tai muut läheiset osallistuvat vastuuseen omista lapsistanne, keskustelkaa siitä etukäteen heidän kanssaan ja ottakaa heidät perhesuunnitteluun mukaan, päättämään siitä milloin ja kuinka monta lasta hankitte. Vastuu ja valta.

Aika hirveää lukea tälläistä tekstiä näin vanhempana, joka todellakin tarvitsisi, muttei saa sitä kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa. Ja kyllä, lapset on harkittuja ja toivottuja, mutta vaikeapa sitä on ennustaa miten asiat tulee menemään. Ollaan kiltisti jätetty lasten väliinkin yli 5v, ettei vaan yliarvioitaisi omia voimiamme.

Mutta nyt täytyy myöntää, että mennään aika mustissa vesissä. Vanhempi alkaa nukkumaan 21.30-23 välillä iltaisin, on kuitenkin niin pieni vielä ettei yksinkään voi jättää. Nuorempi herättää pyörimäklä viideltä sängyssä ja nousee ylös kuuden pintaan. Vuosien ajan meidän henkireikä on ollut se, että lapset käyvät ajoissa iltaisin nukkumaan, jotta voidaan viettää edes silloin parisuhdeaikaa. Me ei enää vaan jakseta, koska kumpikin on niin hirveän väsyneitä. Jos saisin lapset johonkin viikoksi, laittaisin heti.

Perhedynamiikkakin on ollut aina hieman haastavaa, koska esikoinen on aika vaativa lapsi käytökseltään ja kuluttaa molempien voimavaroja. Nyt niitä voimia ei saa enää edes nukkumalla ja nuorempikin on pahassa uhmaiässä.

Että ei tässä kyllä mitään vivahteita ja sävyjä ole, vaan pelkkää paskaa. Jaksaisin varmaan taas kuukauden tätä,jos lapset olisivat yhden yön edes pois. Mutta minnes laitat.

Kamalaa luettavaa. Kannattaisi varmaan hakea apua, että saat itsesi kuntoon.

Näin ihan ulkopuolisena kiinnosti heti tämän vastauksen jälkeen että minkäköhän laista apua tuollaiseen tilanteeseen ajattelit perheelle,jossa lapsilla ei yökyläpaikkaa. Eihän sille mitään voi jos perheessä on lapsia jotka eivät käy niin aikaisin nukkumaan ja myös lapsia, jotka heräävät aikaisin. Ei tuollaiseen tilanteeseen oikein auta edes mikään tilapäinen lastenhoitoapua tyyliin pari tuntia joskus päivällä ja erittäin harva vanhempi olisi edes valmis antamaan lapsensa hoitoon varsinkaan jonkun random lastensuojelun viikonloppuperheille. Minun lapseni ei mene hoitoon ainakaan kenellekään muulle kun luotettaville sukulaisille. Aina jos lastenhoidon palkkio on esim. hyvät rahasummat saa epäillä hoidon laatua.

No voishan se kahdenkeskinen aika auttaa jos sitä viitsisi hommata. Joku luotettava opiskelija kotiin lasten kanssa la-su ja miehen kanssa hotelliin omalle paikkakunnalle yöksi, ei ole luultavasti kovin kallistakaan ja helppoa kuin mikä. Luotettavia opiskelijoita voi etsiä vaikka oman paikkakunnan facesta, mammojen ryhmästä tai jostain muusta paikallisesta. Ei pidä tehdä asioita itselle aina liian vaikeaksi.