Perheelliset. Lomailusta.

Vierailija kirjoitti:

En tajua tätä omaa aikaa, lomalle lapsista meininkiä.

Ehkä meidän lapset on sitten hauskempia ja hyvätapaisempia, kun en koe kaipaavan lomaa heistä.

Hienosti väärinymmärretty, Hermanni.

Se että sinä lakkasit olemasta ja muutuit ainoastaan äidiksi, ei tarkoita että se olisi normaalia. Normaalit ihmiset ovat muutakin kun äitejä ja isejä. Muun muassa naisia, miehiä, pariskuntia, kavereita jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko tukiverkottomat kertoa, miten olette joutuneet sellaiseen tilanteeseen? Ettekö luota kehenkään? Kyllä me voidaan vahtia lasten kavereiden vanhempien kanssa vastavuoroisesti joskus toistemme lapsia. Ei siihen tarvita sukulaisia.

Ei ole kyse luottamuksesta vaan siitä, että ei haluta hoitaa toisten lapsia. Kaveripiirissä ei välttämättä ole ketään, jolla olisi samanikäisiä lapsia tai lapsia ylipäätään. Eräs tuttuni ei suostu hoitamaan siskonsa lapsia, on lastenhoitaja ammatiltaan. Ei kuulemma jaksa pieniä lapsia vapaa-ajallaan. Omat lapsensa ovat teinejä.

Suosittelen kysymään niiltä lapsettomilta kavereilta. Itse vahdin mieluusti kavereiden ja naapurienkin lapsia silloin tällöin, vaikka olen vapaaehtoisesti lapseton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko tukiverkottomat kertoa, miten olette joutuneet sellaiseen tilanteeseen? Ettekö luota kehenkään? Kyllä me voidaan vahtia lasten kavereiden vanhempien kanssa vastavuoroisesti joskus toistemme lapsia. Ei siihen tarvita sukulaisia.

Meillä se tökkää juuri tuohon vastavuoroisuuteen. Emme ole kovin sosiaalisia, meillä on vain kaksi läheisempää tuttavaperhettä. Molemmilla tuttavaperheillä on aktiivisesti lapsia hoitavat isovanhemmat, joten he eivät tarvitse ikinä lastenhoitoapua. Olemme kyllä tarjoutuneet. Toiset ovat kerran hoitaneet lapsiamme yön yli, mutta ei sellaista kehtaa usein kysyä, kun heillä ei ole vastaavaa avuntarvetta.

Jos on oikeasti läheisiä, niin kehtaa kysyä ja kehtaa tarvittaessa kieltäytyä.

Tykkään kovasti reissata lasten kanssa koko perheen voimin. Se on kuitenkin aika erilaista kuin kahdestaan reissaaminen, myöhäiset aamut, pitkät kaupunkikävelyt ja romanttiset, pitkät illat punaviinilasin äärellä jossain hämyisessä pariisilaisravintolassa... ei ainakaan toimi meidän 2-vuotiaan ja 3-vuotiaan kanssa. Siksi ollaankin loppukesästä menossa kahdestaan kolmen yönkaupunkilomalle, ekaa kertaa 3 vuoteen. Tämän mahdollistaa maailman ihanimmat anoppi ja appi, joiden luona lapset viihtyvät tosi hyvin, ovat olleet siellä aiemminkin pari yötä.

Ne jotka sanovat että lasten kanssa matkailu on ihan samanlaista kuin matkailu ilman lapsia, eivät joko ole olleet lasten kanssa matkalla tai ovat ennen lapsia harrastaneet outoa matkailua. Lasten kanssa mukana on aina jännitysmomentti, kaikista episoideista voi joko tulla aivan mahtavia elämyksiä tai sitten aivan järjettömiä, infernaalisia floppeja.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on yksi viisivuotias. Emme ole kertaakaan lomailleet miehen kanssa kaksistaan. Miksi olisimme? Olemme kyllä kumpikin käyneet viikonloppureissussa kavereiden kanssa niin, että puoliso on jäänyt kotiin lapsen kanssa. On ollut tosi ihanaa päästä pitkästä aikaa rauhassa juttelemaan kaverin kanssa ilman, että joku on koko ajan hihassa roikkumassa ja vaatimassa huomiota. Muutoin matkustelemme koko perheen kanssa yhdessä tai minä menen lapsen kanssa kaksistaan.

Olemme kerran käyneet teatterissa ja toisen kerran ravintolassa niin, että siskoni on hoitanut lastamme sen pari tuntia. Parisuhteemme voi oikein hyvin. Emme tarvitse hyvään perhe-elämään eroa lapsesta.

Hups, ettet vaan nyt kompastunut omaan ylimielisyyteesi?

Miksi haluat lomailla jonkun ystäväsi kanssa ilman, että joku on "hihassa roikkumassa ja vaatimassa huomiota", jos et kuitenkaan tarvitse hyvään perhe-elämään eroa lapsesta?

Tarkkuutta ystäväni, tarkkuutta.

Ei ole varaa tehdä muuta kuin se 1 reissu vuodessa, joten ne lapset on matkoilla mukana. Itse ainakin haluan, että lapseni pääsevät matkustelemaan ja on sitä perheen kanssa yhdessä lomailua. Yhteinen aika miehen kanssa löytyy sitten jostain muualta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko tukiverkottomat kertoa, miten olette joutuneet sellaiseen tilanteeseen? Ettekö luota kehenkään? Kyllä me voidaan vahtia lasten kavereiden vanhempien kanssa vastavuoroisesti joskus toistemme lapsia. Ei siihen tarvita sukulaisia.

Ei ole kyse luottamuksesta vaan siitä, että ei haluta hoitaa toisten lapsia. Kaveripiirissä ei välttämättä ole ketään, jolla olisi samanikäisiä lapsia tai lapsia ylipäätään. Eräs tuttuni ei suostu hoitamaan siskonsa lapsia, on lastenhoitaja ammatiltaan. Ei kuulemma jaksa pieniä lapsia vapaa-ajallaan. Omat lapsensa ovat teinejä.

Suosittelen kysymään niiltä lapsettomilta kavereilta. Itse vahdin mieluusti kavereiden ja naapurienkin lapsia silloin tällöin, vaikka olen vapaaehtoisesti lapseton.

On kysytty. Heille muu elämä on tärkeämpää. Kaikki eivät ole kaltaisiasi.

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa kun päästiin kahdestaan, huomasin ette meillä ole enää mitään muuta puhuttavaa kuin lapset. Kahdestaan olo tuntui oudolta. Erohan siitä tuli. Oli vieraannuttu täysin toisistamme sitä perhearkea pyörittäessä, eikä muuta parisuhdeaikaa ollut kuin telkan katseli lasten mentyä nukkumaan.

Pitäkää huoli siitä parisuhteestanne. Se on lastenkin parhaaksi.

Ettekö te puhuneet mistään ihan siinä arjessanne?

Kahdenkeskistä aikaa on ollut ihan kivasti sen jälkeen kun alkoi tulla kaiken maailman leirejä ja retkiä. Jo viidennen luokan kohdalla oli luokan ulkomaanreissu, joka oli yli kaksi viikkoa. Sitten partioretkiä ja ja muita kesäleirejä jonkin verran. Mutta ei meille kertaakaan tullut mieleen, että pitäisi jonnekin lomalle lähteä. Poikkeuksena yksi uudenvuoden aikaan sijoittunu leiri, jolloin kävimme miehen kanssa yhden yön kotimaanlomalla. 

Kaikki ulkomaanmatkat on tehty yhdessä. Poikkeuksena kaksi reissua, kun olen ollut lapsen kanssa kahdestaan. Ensimmäisellä kertaa mies oli silloin työmatkalla kauempana ja me tehtiin pieni muutaman päivän reissu Berliiniin. Toisella kertaa oltiin lähdössä yhdessä, mutta miehelle tuli lähtöpäivän stressistä rytmihäiriö ja joutui sairaalaan, minä lähdin sitten (jo siinä kohtaa teinin) kanssa kahdestaan Barcelonaan.

Lukion aikana meillä oli jo kahdestaan reilusti aikaa kun lapsi kävi koulun toisella paikkakunnalla. Ulkomaanreissuja ei silloinkaan olla tehty, mutta mökkiaikaan on mökkeilty kahdestaan.

Nyt kun lapsi ei asu enää kotona niin olisi vielä enemmän mahdollisuuksia niihin kahdenkeskisiin ulkomaanmatkoihin. Mutta enpä tiedä viitsitäänkö me enää niin matkustella, tuntuu että on matkusteltu jo ihan riittävästi. Ollaan jo viisikymppisiä ja tuntuu että mökkeily ja veneily riittää meille. Talviaikaan viihdytään kotosalla.

Ei koskaan. Toisaalta lapset ovat meille rakkaita, he ovat fiksuja ja hauskoja. Ei ole mitään tarvetta olla heistä erossa.

Jätä lapset tekemättä, jos olet tyhmä. Ne nimittäin perivät älynsä ja ärsyttävyytensä vanhemmiltaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei koskaan. Toisaalta lapset ovat meille rakkaita, he ovat fiksuja ja hauskoja. Ei ole mitään tarvetta olla heistä erossa.

Jätä lapset tekemättä, jos olet tyhmä. Ne nimittäin perivät älynsä ja ärsyttävyytensä vanhemmiltaan.

Meinaatko että ihminen on tyhmä jos muutaman kerran vuodessa lomailee ilman lapsia viikonlopun?

Se että me miehen kanssa käydään kaksistaan lomalla ei tosiaan tarkoita sitä että meidän lapset ei olis fiksuja ja rakkaita.

Takana 25 yhteistä vuotta ja 3 lasta. Ei koskaan parisuhdelomia, mutta paljon lomia niin, että mukana oli koko perhe tai isä+2 lasta, äiti + 1 lapsi, isä + kaikki lapset jne.

Lapset on muuttaneet kotoa, edelleen olemme miehen kanssa onnellisia yhdessä ja lomailemme nyt kahdestaan samalla tavalla kuin aikanaan ennen lapsia. Meillä parisuhde kesti hyvin arjen toisin kuin monilla tutuilla, joilla arki oli pakkoa ja ainoa valo elämässä oli se viikon tai viikonlopun loma puolison kanssa. Siihen ladattiin sitten kaikki ja sen jälkeen jatkui entinen marina tiskeistä,siivouksista ja rahankäytöstä. Monelle parisuhdelomailevalle tuli ero, vaikka parisuhdetta vasiten hoidettiin.

Meille ei, koska emme koskaan olettaneen parisuhteen olevan jotain sellaista, minkä voi tukea sivuun ja ottaa yhteisen loman ajaksi esille.

Vierailija kirjoitti:

Takana 25 yhteistä vuotta ja 3 lasta. Ei koskaan parisuhdelomia, mutta paljon lomia niin, että mukana oli koko perhe tai isä+2 lasta, äiti + 1 lapsi, isä + kaikki lapset jne.

Lapset on muuttaneet kotoa, edelleen olemme miehen kanssa onnellisia yhdessä ja lomailemme nyt kahdestaan samalla tavalla kuin aikanaan ennen lapsia. Meillä parisuhde kesti hyvin arjen toisin kuin monilla tutuilla, joilla arki oli pakkoa ja ainoa valo elämässä oli se viikon tai viikonlopun loma puolison kanssa. Siihen ladattiin sitten kaikki ja sen jälkeen jatkui entinen marina tiskeistä,siivouksista ja rahankäytöstä. Monelle parisuhdelomailevalle tuli ero, vaikka parisuhdetta vasiten hoidettiin.

Meille ei, koska emme koskaan olettaneen parisuhteen olevan jotain sellaista, minkä voi tukea sivuun ja ottaa yhteisen loman ajaksi esille.

Komppaan tätä. Kyllä minullakin pistää silmään tuttavapiirissä niiden vanhempien erot, joilla isovanhemmat ovat auttaneet lastenlasten kasvatuksessa paljon. Vanhemmilla on ollut parisuhdeaikaa. Ei se parisuhdeaika ole parisuhdetta pelastava tekijä. Eikä siihen pidä turvautua kuin hukkuva oljenkorteen.

Vierailija kirjoitti:

Takana 25 yhteistä vuotta ja 3 lasta. Ei koskaan parisuhdelomia, mutta paljon lomia niin, että mukana oli koko perhe tai isä+2 lasta, äiti + 1 lapsi, isä + kaikki lapset jne.

Lapset on muuttaneet kotoa, edelleen olemme miehen kanssa onnellisia yhdessä ja lomailemme nyt kahdestaan samalla tavalla kuin aikanaan ennen lapsia. Meillä parisuhde kesti hyvin arjen toisin kuin monilla tutuilla, joilla arki oli pakkoa ja ainoa valo elämässä oli se viikon tai viikonlopun loma puolison kanssa. Siihen ladattiin sitten kaikki ja sen jälkeen jatkui entinen marina tiskeistä,siivouksista ja rahankäytöstä. Monelle parisuhdelomailevalle tuli ero, vaikka parisuhdetta vasiten hoidettiin.

Meille ei, koska emme koskaan olettaneen parisuhteen olevan jotain sellaista, minkä voi tukea sivuun ja ottaa yhteisen loman ajaksi esille.

No huh huh.

Kyllä se ero tulee jos on tullakseen ei se mistään viikonlopun lomailusta johdu.

Me ainakaan meidän kahden keskistä lomailua kutsuta miksikään parisuhde ajaksi, se on vain loma. Silloin tehdään niitä asioita mistä kumpikin nauttii, mitä ei voisi lasten kanssa tehdä.

Perhelomat on erikseen.

Kyllä ottaa jollakin tosi koville kun pitää tuollaista syyllistävää tekstiä suoltaa, tyyliin ero tulee, ei rakasteta lapsia yms mitä tästä ketjusta on lukenut..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Takana 25 yhteistä vuotta ja 3 lasta. Ei koskaan parisuhdelomia, mutta paljon lomia niin, että mukana oli koko perhe tai isä+2 lasta, äiti + 1 lapsi, isä + kaikki lapset jne.

Lapset on muuttaneet kotoa, edelleen olemme miehen kanssa onnellisia yhdessä ja lomailemme nyt kahdestaan samalla tavalla kuin aikanaan ennen lapsia. Meillä parisuhde kesti hyvin arjen toisin kuin monilla tutuilla, joilla arki oli pakkoa ja ainoa valo elämässä oli se viikon tai viikonlopun loma puolison kanssa. Siihen ladattiin sitten kaikki ja sen jälkeen jatkui entinen marina tiskeistä,siivouksista ja rahankäytöstä. Monelle parisuhdelomailevalle tuli ero, vaikka parisuhdetta vasiten hoidettiin.

Meille ei, koska emme koskaan olettaneen parisuhteen olevan jotain sellaista, minkä voi tukea sivuun ja ottaa yhteisen loman ajaksi esille.

No huh huh.

Kyllä se ero tulee jos on tullakseen ei se mistään viikonlopun lomailusta johdu.

Me ainakaan meidän kahden keskistä lomailua kutsuta miksikään parisuhde ajaksi, se on vain loma. Silloin tehdään niitä asioita mistä kumpikin nauttii, mitä ei voisi lasten kanssa tehdä.

Perhelomat on erikseen.

Kyllä ottaa jollakin tosi koville kun pitää tuollaista syyllistävää tekstiä suoltaa, tyyliin ero tulee, ei rakasteta lapsia yms mitä tästä ketjusta on lukenut..

Jep, jotenkin tuntuu että katkeruus paistaa läpi, miksi muuten tuollainen syyllistäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Takana 25 yhteistä vuotta ja 3 lasta. Ei koskaan parisuhdelomia, mutta paljon lomia niin, että mukana oli koko perhe tai isä+2 lasta, äiti + 1 lapsi, isä + kaikki lapset jne.

Lapset on muuttaneet kotoa, edelleen olemme miehen kanssa onnellisia yhdessä ja lomailemme nyt kahdestaan samalla tavalla kuin aikanaan ennen lapsia. Meillä parisuhde kesti hyvin arjen toisin kuin monilla tutuilla, joilla arki oli pakkoa ja ainoa valo elämässä oli se viikon tai viikonlopun loma puolison kanssa. Siihen ladattiin sitten kaikki ja sen jälkeen jatkui entinen marina tiskeistä,siivouksista ja rahankäytöstä. Monelle parisuhdelomailevalle tuli ero, vaikka parisuhdetta vasiten hoidettiin.

Meille ei, koska emme koskaan olettaneen parisuhteen olevan jotain sellaista, minkä voi tukea sivuun ja ottaa yhteisen loman ajaksi esille.

Komppaan tätä. Kyllä minullakin pistää silmään tuttavapiirissä niiden vanhempien erot, joilla isovanhemmat ovat auttaneet lastenlasten kasvatuksessa paljon. Vanhemmilla on ollut parisuhdeaikaa. Ei se parisuhdeaika ole parisuhdetta pelastava tekijä. Eikä siihen pidä turvautua kuin hukkuva oljenkorteen.

Minulla taas pistää silmään että ne pariakunnat missä ei koskaan lomailla kahdestaan niin ukko kyllä sitten lomailee senkin edestä ja käy vieraissa ja vaino tyytyväisenä selittää ettei me tarvita mitään parisuhdeaikaa. Toisaalta ovat kaikki tyytyväisiä noin. Tapansa kaikilla.

Eikös ollutkin mukavaa ”yleistystä”

Aikoinaan olisin halunnut mieheni kanssa kahden kesken lomalle ja ehdotin monta kertaa. Jätettiin avioterapiakin, koska mies totesi, että se raha on parempi käyttää vaikka ravintolaillalliseen ja hotelliviikonloppuihin, että saadaan yhteistä aikaa.

Terapiasta on 7 vuotta, olemme käyneet kaksin hääpäivänä hotellissa yhden kerran tänä aikana, 0 matkaa, 0 kertaa syömässä vain me ja 1 krt yhdessä kahvilla, kun viime kesänä pakotin. Miehelle riittää yhteiseksi ajaksi istua sohvalla ja katsoa televisiota.

Hän ei halua lähteä kotoa minnekään ja jos lähdetään, niin lasten kanssa. Niinpä meistä on tullut äiti ja isä. Kun ei ole yhteistä aikaa, aviovaimo ja aviomies kuihtuivat pois.

Enää en halua edes lähteä hänen kanssaan. Ei niin mitään mielenkiintoa. Odotan, että teinit kasvavat ja tämä liitto loppuu. En tiedä, tuleeko yllätyksenä miehelle vai onko sama hänellä mielessä. Erosta on puhuttu eikä kuulemma halua.

Tylsintä, että elämä on lyhyt ja se olisi ihana elää jonkun kanssa niin, että olisi onnellinen. Meillä ei tapella. Lapset tuskin ovat huomanneet muuta kuin sen, että vanhemmat eivät yhdessä käy missään.

Jos on mahdollista löytää kumppani, joka tykkää lähteä kotoa pois yhdessä ja haluaa yhteisiä kokemuksia myös ilman lapsia, niin se on parasta henkilölle, joka on samanlainen. Tätä omaa tilannetta en suosittele kenellekään.

Seksiä tekee mieli nelikymppisenä naisena ja kai sitä kodin ulkopuolelta saisi, jos lähtisi koittamaan. Harmi, ettei oma mies ole välittänyt "meistä parina" tai kai se ajattelee välittävänsä käymällä töissä ja tekemällä ruokaa, mutta se on perheelle, ei minulle.

Muutama työntö ilman läheisyyttä kerran kuussa, niin on tyytyväinen seuraavaan kertaan ja itse tyydytän itseni silloin, kun pakottaa. Ei yhtään flirttiä päivisin, vaikka virittelisin. Lopetin sitten senkin.

Ei vaan kiinnosta tuollainen mies ja yhteisen loman vonkaaminen enää tippaakaan.

Pari kertaa vuodessa käydään miehen kanssa jossain kaupunkilomalla. Isovanhemmat hoitavat lapsia mielellään. Lomailemme myös perheenä pari kertaa vuodessa.

Lomaillaan kolme kertaa vuodessa, se on meidän yhteistä aikaa jolloin keskitytään toisiimme, teemme asioita joista pidämme kuten viimeksi (miehen toive) ajoimme moottoripyörällä Pitkin Eurooppaa ja yövyimme ihanissa hostelleissa.

Miehen kaverin vaimo on juuri tuollainen ’syyllistäjä’ kun kerroimme reissutamme alkoi heti paapatus että he eivät tarvitse mitään lomaa ilman lapsia, mies vaan nyökkäili sohvalla ja sanoi että kuulostaa kivalta.

Tuskin koskaan... Vanhempi lapsi 15 ja ilmoitti juuri, että meinaa matkailla meidän kanssa aikuisenakin, kun me kerran maksetaan. :) Sitten erikseen omat matkat. Kun lapset oli pieniä, haaveiltiin aina omista matkoista, mutta ei pystytty jättämään hoitoon viikoksi tai kahdeksi. Nyt ikää 11 ja 15, joten nuo kulkee hienosti mukana ja lisäksi kumpikin nostaisi semmoisen metelin, ettei mitään rajaa, jos edes ehdotettaisiin, etteivät pääse mukaan. Nuorempi voisi jäädä vielä kaupunkilomalta pois, mutta vanhempi pikemminkin ehdottelee koko ajan, mihin voitaisiin mennä. Nyt kysyi, että lähdettäisiinkö kaksin vielä loppukesästä vaikka Pariisiin. Kyse on siis tytöstä ja tehtäisiin tyttöjen reissu. Ei huono idea, pitää vähän laskea rahoja ensin, kun kesäkuussa juuri oltiin koko perhe reissussa.