Lue keskustelun säännöt.
Hallitsemattomat itkut
05.07.2018 |
Tiedän kyllä syyn niihin, pahaa mieltä ja surua on, mutta en haluaisi enää surra ja velloa siinä ikävän ja paha mielen tunteessa enää. Tuntuu ettei se helpota sillä.
Onko joskus niin että sureminen on lopetettava väkisin ja pantava tietoisesti syrjään? Tehtävä jotain muuta ja ignoorattava se. Mutta sitten se hyökkää yllättäen ja on juostava jonnekin itkemään.
Kommentit (3)
Ensin epäilin että olet raskaana, jolloin hormoonit aiheuttavat mielialojen vaihtelua ja sille ei mitään voi.
Sitten mietin onko sinulle sattunut joku traumaattinen kokemus, josta tämä johtuu ja silloin kannattaa hankkia jotain kriisiapua (terveyskeskus, seurakunta, punainen risti, spr).
Tunteitaan ei kannata peitellä, vaa opetella käsittämään niitä, jos tiedät mistä asia johtuu nii sitte alat purkamaan sitä vaikka puhumalla tai kirjoittamalla. Ystävistä ja psykologiasta voi olla apu tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pitäisi olla traumaattinen kokemus mutta siltä minustakin alkaa vaikuttaa. Olen käsitellyt asiaa koko elämäni - onneton rakkaus - koska se on toistunut niin monta kertaa.
Olin liikennevaloissa ja sain kuin kohtauksen. Kipu iski rintaani, ja samalla salamana iskevä ajatus: minä kuolen tähän rakkauden puutteeseen. Sitten itku ja kiireen vilkkaa kotiin. Onneksi olin jalkaisin enkä autolla.
Kävin pari vuotta terapiassa mutta toinen asia oli silloin akuutimpi. Mutta pakko kai tätäkin on jotenkin käsitellä kun näin vaivaa.
Riippuu mitä suret ja kauanko tapahtumasta on aikaa. Et voi surra loppuikääsi. Elämä jatkuu osaltasi.