Pitäisikö erota vai mitä?

Kuulostaapa erikoiselta. Eli ette siis puhu mitään toisillenne periaatteessa? Kertooko mies omista asioistaan sinulle? Miten päädyitte yhteen? Onko miehesi lapsirakas, jutteleeko heidän kanssaan?

Kyllähän sä tiedät itsekin tuohon vastauksen. Tarvitset vain rohkeutta tehdä sen lopullisen päätöksen. Ei minusta ole mitään järkeä jatkaa tuollaisessa kämppis/fwb -suhteessa. Tykkäätte vain molempien aikaa. Tuskin se miehesikään onnellinen on. Minusta sinun pitäisi alkaa ajatella asiaa siltä kantilta, että ansaitsette molemmat mahdollisuuden onneen jonkun toisen vierellä. Ei se tyydyttävästi toimiva arki vaan riittäisi minulle.

Vierailija kirjoitti:

Tilanne tämä:

Meillä kaksi jo kouluikäistä lasta. 12v avioliittoa. Seksi on mahtavaa. Arki rullaa.

MUTTA miehen kanssa ei mitään yhteistä. Ei tavallaan ole koskaan ollutkaan. Siis me ei keskustella. Meillä ei ole yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Ei yhteisiä ystäviä. Jopa meidän arvot on ihan erilaisia.

Olen todella yksinäinen tässä suhteessa. Välillä koitan laittaa jonkun hauskan jutun miehelle. Tai kerron jostain uutisesta mikä on koskettanut mua. Mitä lääkärissä on sanottu lapsen asioista. Ihan mitä vaan. Ja vastassa on seinä: : "Aha." "Ok." "Vai niin." "Hymähdys." Voin jatkaa yksinpuhelua tai lopettaa siihen.

Jos pyydän miestä mukaan jonnekin, niin hän tulee. Mutta selvästikään ei viihdy. Ihankuin vain haluaisi olla mulle mieliksi.

Omien kavereitten kanssa hänellä tuntuu olevan ihan hauskaa. Pelaavat ja soittavat bändissä. Käyvät kalassa ja rassailevat autoja. En tajua peleistä mitään enkä ole yhtään musikaalinen. Mä en vaan taivu tuolle samalle aaltopituudelle. Eikä hän taivu niihin asioihin joista minä tykkäisin.

Onko muilla tämmöstä? Miten helvetissä tätä jaksaa vuodesta toiseen? Elää melkein mykän ihmisen kanssa, joka ei halua tehdä mun kanssa mitään muuta kuin naida ja siivota?

Melkein identtinen tilanne kuin mulla. Sitten ihastuin toiseen ja elämä meni sekaisin. https://www.vauva.fi/keskustelu/3209826/miten-eteenpain

Puhutaan hyvin vähän. Jos jokin asia painaa mua, niin puhun ennemmin ystävälle tai siskolle. Koska mies ei juurikaan keskustele. Siis ei mitään vitsailua, small talkia tms. Vain asiaa. Mies on tosi vähäpuheinen ollut aina. Tavattiin baarissa ja humalassa oli toki puheliaampi.

Mun mielestä oli hauskaa kuinka hän tiesi aina kaikki nippelitiedot joka asiasta. Eri kalalajit ominaispiirteineen. Automerkit vuosimalleineen ym.

Sen jälkeen hän vain jäi pikkuhiljaa mun luo asumaan ja hitsauduttiin yhteen. Sängyssä meillä on aina sujunut hyvin ja alkuun kai se merkitsi tosi paljon suhteen jatkumiselle.

Hän kosi. Pidettiin häät. Syntyi lapsia. Iltaisin mietin, et tämmöstäkö meillä on loppuelämä? Istutaan eri nurkissa ja nysvätään omia juttuja?

Tuntuu, että lapsetkin on meillä jakaantunu. Toinen viihtyy enemmän mun ja toinen isän seurassa. Perheenä ollaan käyty toki lomalla ja jotain remontti tai semmoisia juttuja tehty.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sä tiedät itsekin tuohon vastauksen. Tarvitset vain rohkeutta tehdä sen lopullisen päätöksen. Ei minusta ole mitään järkeä jatkaa tuollaisessa kämppis/fwb -suhteessa. Tykkäätte vain molempien aikaa. Tuskin se miehesikään onnellinen on. Minusta sinun pitäisi alkaa ajatella asiaa siltä kantilta, että ansaitsette molemmat mahdollisuuden onneen jonkun toisen vierellä. Ei se tyydyttävästi toimiva arki vaan riittäisi minulle.

Joo. Mutta toisaalta meillä ei ole mitään "todellista" ongelmaa. Mies ei juo. Ei lyö. Käy töissä. Osallistuu kotitöihin. Hoitaa lasten asioita. Ollaan vaan niin täysin erilaisia. Ei tykätä samasta musiikista. Ei katsota samoja televisio-ohjelmia. Eri asiat on meille tärkeitä. Arjessa se toimii hyvin, koska ollaan jaettu vastuut niin, että kukin hoitaa omaa aluettaan kotitöissä jne. Mutta sosiaalisesti meillä ei ole mitään tekemistä yhdessä.

Minun mielestäni teidän suhteenne kuulostaa hyvältä. Ei ole väkivaltaa, haukkumista, kiusaamista tai pettämistä. Mieti nyt tarkkaan onko todellakin syytä erota. Lapset kärsivät erosta aina. Keksi itsellesi uusia harrastuksia ja tapaa ystäviå. Ei kukaan mies pysty täyttämään kaikkia haaveitasi. Hän on sentään lastesi isä, jota kukaan muu ei voi olla.

MIksi erota, kun mitään isoja ongelmia ei ole? Sen sijaan voisit ruveta rakentamaan omasta elämästäsi entistä tyydyttävämpää tekemällä omia juttuja. Älä anele miestä mukaan vaan lähde itse sinne, mikä sinua kiinnostaa; ulkomaanmatkoille, elokuviin, teatteriin, ravintolaan, tanssimaan, vaeltamaan, uusiin harrastuksiin. Lapsenne ovat jo isoja, ja kasvavat koko ajan, joten sinulla on mahdollisuuksia vaikka mihin! Kun mies huomaa, ettet ole kotona kuin joku kodinkone, jonka läsnäoloon hän on tottunut ja siksi lakannut sitä arvostamasta, hänkin joutuu jossain vaiheessa miettimään, haluaako olla osa sinun elämääsi vai tyytyykö autonrassaamiseen sillä aikaa, kun sinä ahmit kulttuuria Roomassa tai shoppailet uusia vaatteita Pariisissa.

Vierailija kirjoitti:

MIksi erota, kun mitään isoja ongelmia ei ole? Sen sijaan voisit ruveta rakentamaan omasta elämästäsi entistä tyydyttävämpää tekemällä omia juttuja. Älä anele miestä mukaan vaan lähde itse sinne, mikä sinua kiinnostaa; ulkomaanmatkoille, elokuviin, teatteriin, ravintolaan, tanssimaan, vaeltamaan, uusiin harrastuksiin. Lapsenne ovat jo isoja, ja kasvavat koko ajan, joten sinulla on mahdollisuuksia vaikka mihin! Kun mies huomaa, ettet ole kotona kuin joku kodinkone, jonka läsnäoloon hän on tottunut ja siksi lakannut sitä arvostamasta, hänkin joutuu jossain vaiheessa miettimään, haluaako olla osa sinun elämääsi vai tyytyykö autonrassaamiseen sillä aikaa, kun sinä ahmit kulttuuria Roomassa tai shoppailet uusia vaatteita Pariisissa.

Näin minäkin kallistun ajattelemaan. Elämään omaa elämää ja hoitamaan seksin yhdessä. Todellinen ongelma tulee suhteeseenne varmaan silloin, kun toinen rakastuu ulkopuoliseen, mutta luultavasti lapset ehtivät kasvaa vähän isommiksi ennen sitä.

Oikeastaan suhteenne on melkein kuin omani ja pidän sitä hyvänä, koska ajattelen miehen olevan vain seksiä varten ja kaverit keskusteluja ja harrastuksia varten.

En kyllä eroaisi jos olisin sinä. Teillähän on tosi hyvin asiat.

Ystävällä oli just samanlainen tilanne, sitten löysi toisen miehen jolla oli samanlaiset mielenkiinnon kohteet, mutta ei kauaa mennyt kun alkoi haikailemaan vanhan turvallisen suhteen perään.. eikä ne toisessa aiemmin ärsyttäneet erot olleetkaan enää niin ärsyttäviä. Onneksi päätyivät takaisin yhteen, vaikuttavat onnellisemmilta nyt.

Itsekin olen tosi erilainen mieheni kanssa, joskus lähden kalaan miehen mieleksi vaikkei se mun juttuni olekaan, mut kun oon hyväksynyt meidän erilaisuuden voin ihan hyvillä mielin antaa miehen mennä omissa harrastuksissa, vastaavasti teen omien kavereiden kanssa mua kiinnostavia asioita. Toiselta kuitenkin saa sellaista tuttua, turvallista läheisyyttä mitä ei muualta saisi. Musta se on rikkaus et ollaan kiinnostuttu eriasioista, varsinkin lapsille.

En kyllä ymmärrä miten tälläiset ihmiset päättyvät yhteen.

Kämppishän on sellainen, jonka kanssa ei ole seksiä vaan kaverillinen suhde. Teillähän on fyysinen suhde melkein kokonaan. Sehän on parempi. En usko olevan kovin helppoa löytää parisuhdetta, jossa on kaikki toiveiden osa-alueet täydellisiä, vaan jostain täyttnee tinkiä. Mieluummin seksi pelaa ja harrastukset ja syvälliset keskustelut muiden kanssa.

Meillä muuten sama, mutta ei ole ollut vuoteen seksiä :( Enkä pysty jotenkin tekemään lopullista päätöstä vaikka olen niin romuna :'(

Mä ymmärrän tuon sun tyhjyyden tunteen. Olin itse tuollaisessa parisuhteessa, paitsi että seksi väheni melkein olemattomiin aika nopeasti. Ajattelin olevani liuan vaativa ja että suhteet nyt vaan on tämmösiä, kun ei ole oikeeta ongelmaa (päihteet, väkivalta, pettäminen). Toinen ei halunnu tehdä yhdessä MITÄÄN. Otin puheeksi, ehdottaa terapiaa,koitin kääntää kaikki keinot, mutta turhaan. Toista ei voi muuttaa. Ärsytti niin hirveästi olla yksin parisuhteessa, varsinkin kun aloin jossain vaiheessa saada miespuolisilta signaalia, että olen hauska, kiva, nätti ja haluttava. Koitin sitäkin että elän omaa elämääni ja teen asioita joita nautin (harrastukset, opinnot). Ei sitä kivirekeä kuitenkaan perässä jaksa vetää. En halunnut katkeroitua ja lopettaa seksielämääni alle 30-vuotiaana, joten päätin suhteen. Kaikkensa kannattaa tehdä, mutta jos olo on silti sama ja toinen ei tule vastaan, niin kannattaa punnita vaihtoehtoja.

AP:n kirjoitus on kuin minun elämästäni. Miehessä ei ole mitään varsinaista vikaa, mutta ei häneen voi turvautua missään hädässä tai ongelmatilanteessa kun vain hymähtelee tai alkaa jopa syyttelemään minua tilanteesta. Seksi on hyvää, mutta mitään yhteistä meillä ei ole. Lapset alkavat olla isoja, he eivät meitä kohta paljoakaan tarvitse. Olisi kiva lähteä joskus jonnekin rientoihin tai vaikka lomareissulle miehen kanssa, mutta hän ei halua. Olen alkanut pikkuhiljaa katselemaan muitakin vähän sillä silmällä, mutta haluaisin ensin entisen suhteen selväksi ennen kuin sukellan uuteen( Jos nyt oikeasti uutta edes haluan)

Onko mies assi kun mainitsit ihastuneeni pikkutarkkaan nippelitiedon osaamiseen? Luulen että jatko on pitkälti sinusta kiinni. Jos pystyt hyväksymään sen että miehestä ei tule olemaan iloa toivomissasi asioissa niin seesteiseltähän tuo elämä kuulostaa. Jos et pysty hyväksymään niin sitten on mietinnän paikka jos pariterapia tai keskustelu tarpeistasi ei tule kysymykseen. Henkilökohtaisesti ymmärrän että toivomasi asiat tuntuvat elintärkeiltä, mutta samalla mietin, onko meidät kuitenkin opetettu haluamaan kumppaneiltamme hieman liikaa ja onko sellaisia toivottuja kumppaneita tuolla vapaalla jalalla oikeasti vai paheneeko vain vaihtamalla.

Hei ap tässä

Kiitos vertaistuesta. Yllättävän moni ymmärtää ja elää samankaltaisessa tilanteessa.

Meillä mies tosiaan yrittää. Jos pyydän, että mennään tanssimaan tai museoon tms. mistä itse tykkään. Niin hän tulee kyllä. Muttei yhtään nauti. Se on niin teennäistä. Hän tekee sen vaan mulle mieliksi. Jos mennään ulos syömään, niin tunnelma on tosi väkinäinen. On lähinnä tylsää olla yhdessä. Ihankuin hän olisi paikalla, mutta ei kuitenkaan. Ja mä yritän sitten ihan liikaa pitää tunnelmaa yllä ja vaan pahennan sitä... Tai niin minusta tuntuu. Mies tuntuu olevan ihan rennosti.

Ja musta tuntuu niin pahalta. Kaikkialla sanotaan, että parisuhdetta pitäis hoitaa. Olla yhdessä ym. Mut miten tämmöstä suhdetta hoidetaan? Ainoa asia mitä tehdään yhdessä on parisängyn lakanoitten vaihto lauantaisin ennen saunaa.

Seksi on hyvää. Sitä on riittävästi. Kokeillaan uusia asioita ja osataan tyydyttää toinen toisemme. Mutta onko vähän outoa, jos suhde perustuu pelkkään seksiin? Riittääkö se? Mitä jos jompikumpi vammautuu ja seksi loppuu? Tai iän myötä tulee ongelmia? Mitä meille jää?

Mä pelkään. Pelkään, että joskus hän jättää mut. Löytää jonkun samalla aaltopituudella olevan. Jolla on peli accounti jossain ja ymmärtää rockimusiikkia eikä pelkää luikertelevia kaloja. Sitten he yhdessä miettii, että miten hän jakso olla jonkun niin pinnallisen ja tylsän ihmisen kanssa niin pitkään. Ja ajelevat niillä kamalilla saastuttavilla takavetoisilla autonraadoilla kaikkiin autotapahtumiin. Tämmöisiä mä oikeesti maalailen päässäni!

Ja on niin kamalaa elää tämmösessä jatkuvassa pelossa suhteen menettämisestä varsinkin, kun siitä ei voi kenellekään puhua. Joskus mietin, että vika täytyy olla minussa. Mun pitäis vain sopeutua tähän eikä etsiä mörköjä.

Meillä oli juuri tuollainen suhde. Täsmälleen sama tilanne noita vitseille hymähdyksiä ja lasten jakaantumista myöten. Mietin eroa, mutta lopulta päädyin jäämään koska mitään todellista ongelmaa ei ollut.

Muutama vuosi myöhemmin mies ilmoitti haluavansa erota, koska ei kokenut mitään yhteistä kanssani. Halusi elämältä ja parisuhteelta enemmän. En kuulemma ollut riittävästi samalla taajuudella.

Sitä vain ihmettelin, kun yritin ap:n tapaan jutella ja kysellä ja vitsailla, mutta aina oli seinä vastassa. Ilmeisesti en vain ollut hänen elämänsä rakkaus.

Vierailija kirjoitti:

Hei ap tässä

Kiitos vertaistuesta. Yllättävän moni ymmärtää ja elää samankaltaisessa tilanteessa.

Meillä mies tosiaan yrittää. Jos pyydän, että mennään tanssimaan tai museoon tms. mistä itse tykkään. Niin hän tulee kyllä. Muttei yhtään nauti. Se on niin teennäistä. Hän tekee sen vaan mulle mieliksi. Jos mennään ulos syömään, niin tunnelma on tosi väkinäinen. On lähinnä tylsää olla yhdessä. Ihankuin hän olisi paikalla, mutta ei kuitenkaan. Ja mä yritän sitten ihan liikaa pitää tunnelmaa yllä ja vaan pahennan sitä... Tai niin minusta tuntuu. Mies tuntuu olevan ihan rennosti.

Ja musta tuntuu niin pahalta. Kaikkialla sanotaan, että parisuhdetta pitäis hoitaa. Olla yhdessä ym. Mut miten tämmöstä suhdetta hoidetaan? Ainoa asia mitä tehdään yhdessä on parisängyn lakanoitten vaihto lauantaisin ennen saunaa.

Seksi on hyvää. Sitä on riittävästi. Kokeillaan uusia asioita ja osataan tyydyttää toinen toisemme. Mutta onko vähän outoa, jos suhde perustuu pelkkään seksiin? Riittääkö se? Mitä jos jompikumpi vammautuu ja seksi loppuu? Tai iän myötä tulee ongelmia? Mitä meille jää?

Mä pelkään. Pelkään, että joskus hän jättää mut. Löytää jonkun samalla aaltopituudella olevan. Jolla on peli accounti jossain ja ymmärtää rockimusiikkia eikä pelkää luikertelevia kaloja. Sitten he yhdessä miettii, että miten hän jakso olla jonkun niin pinnallisen ja tylsän ihmisen kanssa niin pitkään. Ja ajelevat niillä kamalilla saastuttavilla takavetoisilla autonraadoilla kaikkiin autotapahtumiin. Tämmöisiä mä oikeesti maalailen päässäni!

Ja on niin kamalaa elää tämmösessä jatkuvassa pelossa suhteen menettämisestä varsinkin, kun siitä ei voi kenellekään puhua. Joskus mietin, että vika täytyy olla minussa. Mun pitäis vain sopeutua tähän eikä etsiä mörköjä.

Just niin mulle kävi, että puoliso päätti etsiä jonkun samalla aaltopituudella olevan ja damat kiinnostuksen kohteet omaavan :( Oli kurjaa kun tuntui, ettei mulle oikeastaan edes annettu mahdollisuutta hoitaa suhdetta. Just samanlaiset kokemukset kun koitin viedä syömään tms....

Sillä tavalla voin lohduttaa, että jälkikäteen tajusin eron olleen paras ratkaisu. Jopa helpottava.

t. 17

Vierailija kirjoitti:

Hei ap tässä

Kiitos vertaistuesta. Yllättävän moni ymmärtää ja elää samankaltaisessa tilanteessa.

Meillä mies tosiaan yrittää. Jos pyydän, että mennään tanssimaan tai museoon tms. mistä itse tykkään. Niin hän tulee kyllä. Muttei yhtään nauti. Se on niin teennäistä. Hän tekee sen vaan mulle mieliksi. Jos mennään ulos syömään, niin tunnelma on tosi väkinäinen. On lähinnä tylsää olla yhdessä. Ihankuin hän olisi paikalla, mutta ei kuitenkaan. Ja mä yritän sitten ihan liikaa pitää tunnelmaa yllä ja vaan pahennan sitä... Tai niin minusta tuntuu. Mies tuntuu olevan ihan rennosti.

Ja musta tuntuu niin pahalta. Kaikkialla sanotaan, että parisuhdetta pitäis hoitaa. Olla yhdessä ym. Mut miten tämmöstä suhdetta hoidetaan? Ainoa asia mitä tehdään yhdessä on parisängyn lakanoitten vaihto lauantaisin ennen saunaa.

Seksi on hyvää. Sitä on riittävästi. Kokeillaan uusia asioita ja osataan tyydyttää toinen toisemme. Mutta onko vähän outoa, jos suhde perustuu pelkkään seksiin? Riittääkö se? Mitä jos jompikumpi vammautuu ja seksi loppuu? Tai iän myötä tulee ongelmia? Mitä meille jää?

Mä pelkään. Pelkään, että joskus hän jättää mut. Löytää jonkun samalla aaltopituudella olevan. Jolla on peli accounti jossain ja ymmärtää rockimusiikkia eikä pelkää luikertelevia kaloja. Sitten he yhdessä miettii, että miten hän jakso olla jonkun niin pinnallisen ja tylsän ihmisen kanssa niin pitkään. Ja ajelevat niillä kamalilla saastuttavilla takavetoisilla autonraadoilla kaikkiin autotapahtumiin. Tämmöisiä mä oikeesti maalailen päässäni!

Ja on niin kamalaa elää tämmösessä jatkuvassa pelossa suhteen menettämisestä varsinkin, kun siitä ei voi kenellekään puhua. Joskus mietin, että vika täytyy olla minussa. Mun pitäis vain sopeutua tähän eikä etsiä mörköjä.

Mietitkö nyt eroa varotoimena sille, ettet tule jätetyksi? Älä eroa sen vuoksi, kadut. Eroa siksi, että suhde ei riitä sinulle itsellesi. 

Mietin eroa, koska pelkään ettei olla tarpeeksi läheisiä. Toisaalta onko se ruoho vihreämpää yksin tai jonkun muun kanssa?

Pelkään myös, että jos eroan, niin teen peruuttamattoman virheen. Tää asia painostaa ja vaivaa mua tosi paljon.

Ois niin paljon helpompaa, kun ois joku konkreettinen ongelma mitä työstää.