Pitäisikö erota vai mitä?

Sinun tilanteessasi jäisin suhteeseen. Teillä on perusasiat kunnossa. Et kertonut käyttekö yhdessä sukulaisten luona tai he teidän luona. Tämäkin yhdistää.

Järjestäkää yhdessä lasten synttäreitä, miksei muitakin juhlia.

Tehkää perheenä lomamatkoja.

Lisäksi hanki oma elämä. Voi kuulostaa tylyltä, mutta kyllä naiset kuten miehetkin tarvii omia ystäviä ja harrastuksia.

Hänellähän niitä jo onkin, enkä usko että tuontyyppisistä harrasteista moni nainen voisi kiinnostua.

Erilaisiin harrastusryhmiin voit mennä yksinkin.

Hanki ystäviä joiden kanssa vaikka kahvitella. Jos ystäväsi ovat puolisoissaan kiinni hanki ystäviksi vaikkapa yksinhuoltajia.

Harva mies on kiinnostunut shoppailusta tai kaupunkilomista tai edes teatteri-illoista.

Kuulostat siltä että odotat miehen vastaavan kaikkiin tarpeisiisi.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä miten tälläiset ihmiset päättyvät yhteen.

Itsekin ihmettelen.

Jos mies ei tykkää käydä "ihmisten ilmoilla" niin mitä jos kävisitte metsäretkellä, pyörälenkeillä, vaelluksella..? Munkaan mies ei ole yhtään paikallaan olija, ja ravintolassa käyminen on väkinäistä säästä puhumista, mutta metsäretkellä käydessä tulee juteltua vaikka mistä.

Ihan klassinen kolmenkympin kriisi. Mutta hyvä kun mietit asioita, etkä heti ole jännempää miestä iskemässä.

Kyllä se siitä vielä tasaantuu, sun tunne-elämä siis. Puhu pelositasi  miehelle, yritä ainakin. Puhu jollekulle muulle, se auttaa aina.

Kylläpä monet tyytyy elämässään vähään. Eli parisuhteesen vibratelineen kanssa. Miehen kanssa ei ole muuta yhteyttä kuin seksi. Mihin oikein ihastuit ja rakastuit miehessä alunperin? Onko teillä muuta läheisyyttä ja hellyyttä arjessa? Kosketaanko toiseen muuta kuin sängyssä? Kuulostaa omituiselle ettei miestä kiinnosta jutella edes lasten asioista. Ainoa plussa siitä, että mies edes yrittää ja tulee haluamiisi juttuihin vaikkei selkeästi niistä nauti. Sekin kuullostaa omituiselle, että niin monet tyytyy suhteeseen, josta ei saa itse mitään ja keskustelut ja muut osastoidaan ystäviltä saataviksi. Kun ei kerran ole mitään vialla, ei haluta keikuttaa venettä. Kyllä minusta kuulostaa, että on paljonkin vialla.

Itse en pysty kuvittelemaan, ettei meillä miehen kanssa olisi voimakasta henkistä yhteyttä. Emme mekään harrasta samoja asioita, mutta puhumme paljon kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Mieheni on aika vakava luonne, mutta saan hänet edelleen jutuillani nauramaan. Hän taas kertoo niin surkeita puujalka vitsejä, että pakosti niiden surkeus naurattaa molempia. Arjessamme on paljon hellyyttä ja ohimennen hyväillään, halaillaan ja pussaillaan. Teemme paljon asioita yhdessä myös ilman lapsia ja meillä on mukavaa . Seksi on yhä intohimoista ja joskus ei malteta edes sinne sänkyyn asti odottaa.

Mielestäni sinun pitäisi tehdä jotain, vaikka hakeutua miehen kanssa terapiaan jos ei muu auta. Kamalalta tuo elämä kuullostaa ja lapsetkin saavat aivan kieroutuneen suhteen mallin elämäänsä.

En eroaisi, koska elämä uusioperheessä vasta haastava onkin. Oletettavasti kuitenkin uusi kumppani jossain vaiheessa tulee kuvioihin. Yritä ajatella asiaa eri kantilta. (Ymmärrän kyllä tunteesi) Sinulla on ns. vapaus , koska on toinenkin ihminen jakaa vastuun perheen taloudesta ja lapsien hoidosta. Nauti siitä, että saat tehdä omia juttuja. Hanki uusi harrastus, jonka kautta saat sosiaalisia kontakteja. Itse erosin 10v. sitten samojen tuntemusten takia, eikä olisi kannattanut. Olin liian nuori ja kokematon, jotta olisin osannut asiaa ajatella järkevästi. Mieti rauhassa ja lue vaikka täältä noita uusioperhetarinoita.

Tuli tuosta kommentista , jossa sanotaan lasten saavan suhteen mallin lapsuudenkodistaan, mieleen se, että minkälainen suhde sinun vanhemmillasi on, millainen suhde miehen vanhemmilla on. Toistatteko niitä omassa elämässänne? Ajatusleikkinä, jos joutuisit miehesi kanssa kaksin suljetuksi viikoksi yhdessä tilaan josta ei ole poispääsyä, mutta ruoka juoma yms riittäisi niin miten viettäisitte aikanne? Mitä tunteita ja ajatuksia miehesi herättää kun katsot häntä?

Vierailija kirjoitti:

En eroaisi, koska elämä uusioperheessä vasta haastava onkin. Oletettavasti kuitenkin uusi kumppani jossain vaiheessa tulee kuvioihin. Yritä ajatella asiaa eri kantilta. (Ymmärrän kyllä tunteesi) Sinulla on ns. vapaus , koska on toinenkin ihminen jakaa vastuun perheen taloudesta ja lapsien hoidosta. Nauti siitä, että saat tehdä omia juttuja. Hanki uusi harrastus, jonka kautta saat sosiaalisia kontakteja. Itse erosin 10v. sitten samojen tuntemusten takia, eikä olisi kannattanut. Olin liian nuori ja kokematon, jotta olisin osannut asiaa ajatella järkevästi. Mieti rauhassa ja lue vaikka täältä noita uusioperhetarinoita.

Ennemminkin kannattaa lukea niitä tarinoita, joissa ihmiset kertovat eron jälkeen löytäneensä elämänsä rakkauden ja elävänsä tämän kanssa onnellisena vielä kymmeniä vuosia tapaamisen jälkeen. Asioilla on puolensa. En ehdota, että suinpäin pitäisi erota, vaan yrittää hakea sen miehen kanssa niitä yhdistäviä ja suhdetta eteenpäin vieviä juttuja. Jutella siitä miten kumpikin näette tulevaisuuden ja mitä siltä toivotte.jne jne 80% eroista tapahtuu naisen aloitteesta ja nimenomaan siitä syystä, että suhteessa ei kommunikaatio toimi.

Kuulostaa hieman mun assimieheltä. Minkäänlaista keskustelua mun puolelta on vaikea saada jatkumaan yhtä "ai jaa/okei" hymähdystä pidemmälle. Jos iloitsen hänelle jostain elämässäni tapahtuneesta hän hymyilee :| väkinäisesti. Ja siinä se oma ilokin tuntuu kohta hölmöltä hänen kanssaan.

Miehen omat jutut, ilot ja ongelmat herättääkin sitten mahdottoman suuria tunnereaktioita, jotka hän välittömästi haluaa jakaa kanssani ja voi puhua niistä lumoutuneena päiväkausia. Huomaan selkeän eron puhuessani vaikka läheisten kanssa. Voidaan jakaa ajatuksia, kuulumisia ja nauraa yhdessä. Heidän kanssaan minusta tuntuu kokonaiselta, tärkeältä ihmiseltä.

Tilannetta pelastaa hieman se, että miehellä ja minulla on yhteisiä mielenkiinnonkohteita. Pelaamme paljon yhdessä tietokoneella. Urheilemme. Silti kaipaisin myös syvempää yhteyttä ja vastavuoroisempaa vuorovaikutusta ihmisenä, en vain tekemisen kautta...

Surullista on myös se, ettei mies kiihotu minusta. Vaikka olen yhä nuori, kivannäköinen ja hoikka. Edes seksiasut eivät auttaisi - hän vain kiusaantuisi. En voi koskea häneen tai tyydyttää häntä vaikka haluaisin, koska hän on aistiyliherkkä. Hän on ainoa joka voi tehdä seksialoitteet, jotka johtavat johonkin. Silloin saan maata noin yhdessä asennossa lahnana, samalla kun hän yhtyy minuun. Liian kovia ääniä ei saa päästää ettei hän häiriinny. Pimeys auttaa myös häntä keskittymään.

Seksi on ihan säännöllistä ja hyvää muuten. Vaginat kuitenkin hieman ällöttää häntä eikä hän työnnä sinne mielellään muuta kuin vehkeensä. Tuntuu välillä kuin olisin jokin likainen lonkerohirviö suolta nousseena. Myöskään kuvia hän ei minusta halua. Ei kuulemma saa naisten kuvista mitään suurempia kiksejä.

Suhde on hyväkin. Tiedän. Hän välittää minusta kun tarpeeksi kaivan ja kiukuttelen. Mutta olisi hyvä tuntea rakkaus myös toisen mielen ulkopuolella, jos se siellä todella on. Välillä mies on niin hyytävän kylmä ja kiinnostumaton, sitten on se muutama kymmenen prosenttia kun hänen hellyyskatkaisijansa on "on"-asennossa.

Jep?

Vierailija kirjoitti:

Tilanne tämä:

Meillä kaksi jo kouluikäistä lasta. 12v avioliittoa. Seksi on mahtavaa. Arki rullaa.

MUTTA miehen kanssa ei mitään yhteistä. Ei tavallaan ole koskaan ollutkaan. Siis me ei keskustella. Meillä ei ole yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Ei yhteisiä ystäviä. Jopa meidän arvot on ihan erilaisia.

Olen todella yksinäinen tässä suhteessa. Välillä koitan laittaa jonkun hauskan jutun miehelle. Tai kerron jostain uutisesta mikä on koskettanut mua. Mitä lääkärissä on sanottu lapsen asioista. Ihan mitä vaan. Ja vastassa on seinä: : "Aha." "Ok." "Vai niin." "Hymähdys." Voin jatkaa yksinpuhelua tai lopettaa siihen.

Jos pyydän miestä mukaan jonnekin, niin hän tulee. Mutta selvästikään ei viihdy. Ihankuin vain haluaisi olla mulle mieliksi.

Omien kavereitten kanssa hänellä tuntuu olevan ihan hauskaa. Pelaavat ja soittavat bändissä. Käyvät kalassa ja rassailevat autoja. En tajua peleistä mitään enkä ole yhtään musikaalinen. Mä en vaan taivu tuolle samalle aaltopituudelle. Eikä hän taivu niihin asioihin joista minä tykkäisin.

Onko muilla tämmöstä? Miten helvetissä tätä jaksaa vuodesta toiseen? Elää melkein mykän ihmisen kanssa, joka ei halua tehdä mun kanssa mitään muuta kuin naida ja siivota?

Tiiäkkö mitä?

Mulla oli kans tuollainen mies. Sussa ja mussa on erona se että mä  osasin ihan itse omilla aivoillani ja ilman kaverien mielipiteitä päättää mikä on mulle parasta ja toimia sen mukaan.

Se mies on nyt ex.

Kerrohan miksi et yritä olla miehesi harrastuksissa mukana? Vaikka et ole musikaalinen ja et ymmärrä peleistä mitään niin miksi et yritä olla kiinnostunut ja ties vaikka voisit löytää uuden harrastuksen? Miehesikin selvästi yrittää tehdä sinun juttujasi. Alkaisi mieskin varmaan keskustelemaan jos huomaisi että sinua kiinnostaa hänen asiat.

Kaikki miehet eivät toki syvällisiä keskusteluja harrasta.

Siis olenhan mä ollut mukana miehen harrastuksissa. Mutta ei vaan ole mun juttu. En osaa innostua tai nauttia jostain mikä mun mielestä on yhtä jännittävää kuin maalin kuivuminen. Ja lopulta mies sitten toivoo etten tulis mukaan. Kai sen aistii.

Miehellä ei kyllä ole mitää diagnoosia eikä ole sillälailla erityisherkkä. Tai no joo. Kosketus ehkä. Hän ei tykkää, että koskettelen eikä itsekään halaile tms.