Lue keskustelun säännöt.
En muista lapsuuttani! Onko normaalia?
04.07.2018 |
Siis, en muista juuri mitään mitä mulle on tapahtunut alle 5 vuotiaana, ja suurin osa muistikuvista sellaisia utuisia, joihin vasta valokuva-albumit siltä ajalta on luoneet muistijälkiä. Tuntuu että jopa muistan valokuvat paremmin kuin mitään oikeita muistoja.
Onko normaalia? Onko muilla vastaavaa?
Kommentit (15)
Mä en muista edes lukioajoilta paljoakaan. En tajua miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alle 5v? Ei kait sitä nyt muista mitä tuli tehtyä 1-4 vuotiaana. Pasko vaippaan ja semmosta.
Vierailija kirjoitti:
Mä en muista edes lukioajoilta paljoakaan. En tajua miksi.
Olitko kuinkakin juovuksissa...???
Muistan paljon lapsuudesta. Ihan neljä vuotiaasta asti. Meitä oli kolme siskosta ja veli. Jostain syystä muistikuvat veljestä on hyvin vähäiset. Muutti kuitenkin kotoa minun ollessa 12 vuotias. Kyllä nyt tuohon ikään pitäis olla ihan hyvin kaikkea muistissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Normaalia. Muisti alkaa toimimaan vasta joskus 7 vuoden paikkeilla. Yleensä sitä ennen muistot ovat yksittäisiä ja jopa harvinaisia.
Mielenkiintoista, tämä nimittäin vaivaa minua koska mieheni sanoo että pystyy muistamaan jopa vauva-ajaltaan yksityiskohtaisia muistijälkiä (millainen peitto & soittorasia) ja kun meidän yhteinen lapsi nyt 7 vuotiaana kertoo muistikuviaan tapahtumista mitä hänelle tapahtui 3 vuotiaana, ja millaisissa paikoissa olemme esim vierailleet kun hän on ollut 2-4 vuotias, olen todella hämmentynyt. (Ja tunnen itseni tyhmäksi ja muistisairaaksi)
En tiedä onko normaalia, mutta minusta tuntuu samalta. Tuntuu että muistikuvani eivät ole jotenkin välittömiä tai aitoja, vaan että muistaisin jonkun tarinan, jonka olen kertonut itselleni monta kertaa. Vähän samoin kuin nuo valokuvat jotka mainitset.
En tiedä minkä ikäinen olet. Minä olen 55-vuotias, ja olen huomannut, että sama muistamattomuus hiipii yhä myöhempiin ikävuosiin. En minä opiskeluajoistanikaan mitään "oikeasti" enää muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiukan hämmentävää jos laulanut sen ajan hittiä kaksivuotiaana ja muutkin kappaleet jääneet mieleen noilta vuosilta.Myös toinen samassa iässä ollut muistaa henkilöt ja tapahtumat ja minne menty kuten aikuiset.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko normaalia, mutta minusta tuntuu samalta. Tuntuu että muistikuvani eivät ole jotenkin välittömiä tai aitoja, vaan että muistaisin jonkun tarinan, jonka olen kertonut itselleni monta kertaa. Vähän samoin kuin nuo valokuvat jotka mainitset.
En tiedä minkä ikäinen olet. Minä olen 55-vuotias, ja olen huomannut, että sama muistamattomuus hiipii yhä myöhempiin ikävuosiin. En minä opiskeluajoistanikaan mitään "oikeasti" enää muista.
Olen 32 vee...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en muista edes lukioajoilta paljoakaan. En tajua miksi.
Olitko kuinkakin juovuksissa...???
Ilmeisesti sitten lapsuus ja nuoruus on mennyt jossain humalassa, mutta muistikuvia ei van oikein ole. Valokuvista minäkin monia asioita muistan. Tosin vaan sen kuvaushetken.
Minä muistan myös utuisesti yksittäisiä muistoja lapsuudesta. Osaan hahmottaa mikä muisto on suurinpiirtein miltäkin iältä, riippuen onko isäni muistossa vai ei. Vanhempani erosivat kun olin 5v, muistan jonkin verrankin ennen tuota ikää, muistot ovat silti todella utuisia. Monet myös pelottavia ja ahdistavia.
En tiedä voiko olla syynä, mutta minun lapsuuteni oli muistojeni ja muiden kertoman mukaan hyvin myrskyinen vanhempieni osalta ja jatkui pitkään eron jälkeenkin, oireilin lapsuuttani ja sitä, miten minua kohdeltiin vielä pitkän aikaa, oireilen vielä aikuisenakin hieman. Millainen lapsuutesi oli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin sanottu, että muistamattomuus hiipii aina lähempään elämänjaksoon, tosiaan lukioaika on jo sumuinen, opiskeluaika myös. Työuran alkuvuodet vielä jokseenkin hyvässä muistissa, mutta nekin ehkä häipyy.
Suurin osa varhaislapsuudessa muistoista on valemuistoja. Tätä on tutkittukin. Vauvaikäänsä kukaan ei voi muistaa joten kyse on juuri jälkikäteen kertomusten, kuvitelmien ja valokuvien avulla luoduista valemuistoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa varhaislapsuudessa muistoista on valemuistoja. Tätä on tutkittukin. Vauvaikäänsä kukaan ei voi muistaa joten kyse on juuri jälkikäteen kertomusten, kuvitelmien ja valokuvien avulla luoduista valemuistoista.
Uskon että enimmäkseen voi noin ollakin.
Joskus kuitenkin on toisin. Rupesin joskus oikein tietoisesti miettimään, mitä kaikkea muistan lapsuudestani, ja yhtäkkiä tuli mieleen muutamia esineitä, joita en ollut muistanut vuosikymmeniin, ja joista minulla ei ole mitään valokuviakaan. Piti ihan soittaa äidilleni ja kysyä, oliko meillä silloin alle kouluikäinen ollessani tietynmallinen seinäkello, ja hän vahvisti että kyllä oli. Silloin, sillä hetkellä kun asian muistin, tuntui että se oli kyllä ihan aito muisto. Nyt en pysty sitä enää niin aidosti mieleeni tavoittamaan, kun tiedän että se kello meillä oli.
Sitten muistini tuntuu tekevän tepposia siten, että muistan että jotakin olisi tapahtunut usein, vaikka ehkä on tapahtunut yhden ainoan kerran. Esim. yhteen tätiini yhdistän tietyn puseron, joka hänellä on ehkä kertaalleen ollut päällä mummoni syntymäpäivillä (siitä olen myöhemmin nähnyt valokuviakin).
Normaalia. Muisti alkaa toimimaan vasta joskus 7 vuoden paikkeilla. Yleensä sitä ennen muistot ovat yksittäisiä ja jopa harvinaisia.