Missä vaiheessa tapailua/suhdetta kertoisit sairaudestasi?
Missä vaiheessa tapailua/suhdetta kertoisit kumppanillesi sairaudestasi tai missä vaiheessa haluaisit kuulla kumppanisi sairaudesta?
Kyseessä on elinikäinen sairaus, mutta sen ei pitäisi vaikuttaa elinaikaan. Pärjään sairauden kanssa. Sairaus voi pahentua vuosikymmenten kuluessa, mutta tähän ei pitäisi liittyä mitään toimintakyvyn heikentymistä tai tarvetta omaishoidolle. Kyseessä ei ole tarttuva tauti eikä mikään sukupuolitauti eikä psyykkinen sairaus.
Haluaisin olla alusta asti avoin, mutta pelkään tämän koituvan esteeksi. Kertominen ei ole vielä ajankohtaista, koska en ole ollut edes treffeillä kyseisen henkilön kanssa. Jotain on vain ollut ilmoilla ja tuli mieleen tällainen jo valmiiksi.
Kommentit (28)
Miten ei niin ajankohtaista? Kyllä jo ennen ekoja treffejä pitää olla avoin sairauksista, lapista, lemmikeistä jne.
Mä kertoisin siinä vaiheessa, kun siirrytään tapailusta seurusteluasteelle. Tiedän että raja on häilyvä, mutta ehkä silloin, kun alkaa tuntua siltä että voitais olla pari.
Sit kun mulle sopii. Toinen tuntuu luotettavalta.
Sairaus ei ole rikos. Sitä ei tartte "tunnustaa".
Mitä se sille toiselle kuuluu? Miksi haluat kuormittaa toista omilla ongelmillasi? Pysy sinkkuna, jos et osaa olla ihmisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Mä kertoisin siinä vaiheessa, kun siirrytään tapailusta seurusteluasteelle. Tiedän että raja on häilyvä, mutta ehkä silloin, kun alkaa tuntua siltä että voitais olla pari.
Eli johdattaisti toista harhaan kunnes on kunnolla koukussa?
Toki jos on alusta asti rehellinen ei pääse haukkumaan kuinka toinen jätti sairauden takia.
Kertoisin sitten, kun se olisi luontavasti tilanteeseen sopivaa, ei niinkään riippuvainen suhteen vaiheesta.
Jos tuo koituu esteeksi eikö se ole kaikkien etu, että se tapahtuu mahdollisemman pian ennen kun on ne tunteet pelissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kertoisin siinä vaiheessa, kun siirrytään tapailusta seurusteluasteelle. Tiedän että raja on häilyvä, mutta ehkä silloin, kun alkaa tuntua siltä että voitais olla pari.
Eli johdattaisti toista harhaan kunnes on kunnolla koukussa?
Toki jos on alusta asti rehellinen ei pääse haukkumaan kuinka toinen jätti sairauden takia.
Ihan vinoilematta, en johda harhaan enkä halua ketään koukkuun. Jokaisella on varmasti sellaisia henkilökohtaisia asioita, joita ei ekoilla eikä toisillakaan treffeillä vielä halua jakaa. Toiset ovat ehkä avoimempia, ja puhuvat elämästään vapautuneemmin, mutta mä olen aika yksityinen ihminen, ja kerron vasta kun tunnetaan paremmin.
Voisin tietysti kertoa jo ennen ensimmäisiä treffejä, jos olisimme kavereita ja tuttuja ennen sitä. Tässä tapauksessa emme kuitenkaan tunne niin hyvin, että olisi luontevaa kertoa etukäteen.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Mitä se sille toiselle kuuluu? Miksi haluat kuormittaa toista omilla ongelmillasi? Pysy sinkkuna, jos et osaa olla ihmisiksi.
Melko erikoinen suhde jos toiselle ei saa kertoa mitään omia ongelmiaan.
Olennaista on minusta, mikä vaikuttaa lisääntymiseen.
Riski siirtää lapselle sairaus jne. Eli ainakin ihan viimeistään siinä vaiheessa, jos jälkikasvusta tulee puhetta.
Silloin on kerrottava.
Ihan silloin kuin itsestä siltä tuntuu. Itse olen pyörätuolissa. Näkyvä asia ja en koe, että on mitään syytä yrittää asiaa salata. Diagnoosiani en kerro, ennen kuin koen, että voin luottaa toiseen. Yksityisasia ja mitä hän sillä tiedolla ennen tekisikään.
Minustakin tuntuu, että parasta olisi kertoa siinä vaiheessa, kun koen voivani luottaa toiseen kunnolla. Haluaisin kertoa mahdollisimman alussa kuitenkin. En haluaisi salailla tätä. Töissäkin kerron heti työkavereille, mutta seurustelusuhteessa asiaa joutuu miettiä useammalta kannalta, esim. juuri tuon mahdollisen perinnöllisyyden takia. Senkin takia haluaisin olla avoin mahdollisimman alusta asti.
ap.
Minulla on lievä psyykkinen sairaus, ja kerron siitä silloin kun siltä tuntuu. Vaikka kolmannessa viestissä. En halua pantata asiaa, koska silloin mielestäni se olisi joku kauhea asia, jota pitäisi piilotella. Aika monella on kuitenkin joku sairaus, joten mitä niitä piilottelemaan.
Sit kun luottamus on saavutettu.
Ei kannata laulella ikäviä tai arkaluontoisia asioitaan kelle vain.
Vierailija kirjoitti:
Olennaista on minusta, mikä vaikuttaa lisääntymiseen.
Riski siirtää lapselle sairaus jne. Eli ainakin ihan viimeistään siinä vaiheessa, jos jälkikasvusta tulee puhetta.
Silloin on kerrottava.
Onpa turhan pitkälle menevää ajattelua... Meillä jokaisella on geenejä jotka ennakoivat sairauksia, on ihan eri asia sitten, puhkeaako sairaus koskaan. Jotkut vain tietävät sairauksistaan ja toiset eivät.
Jos olet nainen niin miestä tuskin haittaa mikään sairaus, toisin päin voi olla toisin.
Jos kerrot työkavereillekin niin miksi et voisi kertoa esim. muutamien treffien jälkeen, kunhan olet ensin saanut paremmin tuntumaa siitä millainen ihminen on kyseessä? Lapsihaaveista puhuttaessa olisi ehdottomasti sopiva hetki, varsinkin sillä tasolla miten todennäköisesti sairaus periytyy. Samalla voisitte pohtia myös sitä, että monilla ihmisillä on geeniperimässään vakavampiakin perinnöllisiä sairauksia, joista he eivät tiedä.
Pohjustuksen voisi myös aloittaa yleisellä keskustelulla siitä, kuinka kauan esivanhemmat ovat eläneet ja kuinka hyvin kumpikin tuntee sukunsa sairaushistoriaa.
Kertomasi perusteella uskoisin, että en pitäisi sairauttasi esteenä. Sen sijaan liian pitkä asian salailu voisi kolauttaa luottamusta, esim. jos edellämainituista asioista tai omista sairauksista olisi jo keskusteltu kattavasti ja suhde olisi vakava tai vakiintunut jo. Valehtelu tietenkin vielä pahemmin. Rohkeutta sinulle ja onnea treffeille!
Olen kertonut omasta sairaudestani mahdollisimman nopeasti, mieluiten jo treffailuvaiheessa, ennen kuin suhde muuttuu vakavaksi. Parempi, että noinkin tärkeä ja iso juttu on tiedossa ennen suhteeseen sitoutumista. Toki silti pitää kuulostella omia fiiliksiään ja kertoa vasta kun (tai jos) toiseen pystyy luottamaan.
Olen oman sairauteni laittanut jo esittelytekstiin.