Mitä tekisit jos lapsesi häpeäisi asumistanne?

Vierailija kirjoitti:

Lapsen oman tilan voi lähes ilmaiseksi tehdä viihtyisäksi ja mieleiseksi. Kuuntelisin lasta, millaisia haaveita hänellä on. Myös muu koti on tietysti syytä pitää siistinä ja niin kauniina kuin voi. Asumismuoto on sitten se mikä on, siihen pitää lapsen tyytyä.

Mutta esim. omat teinini kehuvat silloin tällöin että meille on kiva tulla kavereiden kanssa koska meillä on aina siistiä, sängyt pedattu jne. Ja meillä on ihan peruskoti, ei mikään kartano. En täytä huoneita tavaroilla vaan meillä on väljää koska mitään ylimääräistä ei ole ja kaikki pikkusälä on poissa silmistä. Erityisesti keittiö ja vessat ovat aina putipuhtaat.

Tuo oli hyvä: kuuntele teinin haaveita. Meillä haave oli että ei tarvitse asua spurgujen naapurina, ei kovin vaativa haave mielestäni.

Lapseni kaverit asuvat kerrostalossa tai rivitalossa. Pitää olla ahtaasti, ei saa pitää meteliä, pitää hiipiä huoneesta toiseen, pihalle ei voi mennä valvomatta. Lapseni on hyvin tyytyväinen meidän rauhallisella paikalla sijaitsevaan omakotitaloon, jossa saa puuhata juuri niin kuin haluaa. Sen takia tähän muutimmekin. Kaveritkin tykkäävät tulla mieluummin meille, täällä saa leikkiä rennosti ja meteliäkin saa pitää ja hyppiä.

Jos lapseni olisi tyytymätön kotimme tasoon, kannustaisin häntä kouluttautumaan mahdollisimman pitkälle ja hommaamaan kovapalkkaisen työn. Itse asiassa kannustan häntä siihen joka tapauksessa vähän väliä. Meillä kouluttautumista arvostetaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä häpesin lapsena meidän vanhaa sohvaa, verhoja, äidin ja isän sängyn sängynpeitetta. Olin 7-vuotias ja nyt jälkikäteen ihmettelen mistä se häpeä kumpusi. Se liittyi aikaan, jolloin meillä kävi paljon kavereitani ja vierailin kavereiden kotona. Ehkä se vertailukohta tuli sieltä.

Jos oma lapseni häpeäisi asumistamme pyrkisin selvittämään taustasyyn. Onko joku kaveri sanonut ajattelemattomuuttaan jotain negatiivista kodista. Mietitte yhdessä onko asialla totuuspohjaa. Voiko asiaan vaikuttaa.

Meillä 10-vuotias tyttö välillä sanoo siitä, että naapurilla on siistimpää. Heillä käy siivooja ja äiti korjaa lasten lelut. Olen sanonut, että mielestäni on tärkeää, että lapset korjaavat omat jälkensä. Meillä ei ole sääntöä, että lelut pitää korjata yöksi. Meillä on tilaa antaa lelujen olla.

Yritän kuulostella herkällä korvalla lasten tyytyväisyyttä. Muistan omasta lapsuudestani häpeäntunteet ja ei ole oikein, että lasten pitää murehtia asioita vaan nauttia lapsena olosta.

Omassa lapsuudessani murehdin muitakin asioita kuin edm. Mm pelkäsin kuolemaa, sotaa, rahahuolia, äidin ja isän riitoja häpesin ja pelkäsin. Ehkä se yleinen ilmapiiri toi masentuneisuutta ja sitä kautta häpeää, näin jälkikäteen ajatellen. En halua sälyttää omalle lapselleni tuollaista.

Ei mun mielestä lasten ole hyvä myöskään luulla, että kaikki on aina auringonpaistetta

Öö miksi joku muuttaisi pelkästään teinin häpeän tai edes oman häpeän vuoksi. Ihan naurettava ajatus. Kyllä mä uskon että useimmiten syynä muuttoon on se että halutaan parempi ja viihtyisämpi asunto kun mitä nykyinen. Voihan se ollaetuä joku teini häpeää asuntoaan mutta voihan se olla myöskin, että ei se asunto ole kovin hääppönen vanhempiaankadn mielestä. Ei kai kukaan valitse asumistaan vaan jonkun näyttämisen takia? Kyllä niitä ihan oikeita syitä voi olla kuten esim. liian pieni, liian suuri, häiritsevät naapurit, huono sijainti jne. jos viihtyy itse paremmin esim. omakotitalossa kun kerrostalossa niin onko kyse silloin häpeästä jos muuttaa omakotitaloon?

Vierailija kirjoitti:

Lapseni kaverit asuvat kerrostalossa tai rivitalossa. Pitää olla ahtaasti, ei saa pitää meteliä, pitää hiipiä huoneesta toiseen, pihalle ei voi mennä valvomatta. Lapseni on hyvin tyytyväinen meidän rauhallisella paikalla sijaitsevaan omakotitaloon, jossa saa puuhata juuri niin kuin haluaa. Sen takia tähän muutimmekin. Kaveritkin tykkäävät tulla mieluummin meille, täällä saa leikkiä rennosti ja meteliäkin saa pitää ja hyppiä.

Jos lapseni olisi tyytymätön kotimme tasoon, kannustaisin häntä kouluttautumaan mahdollisimman pitkälle ja hommaamaan kovapalkkaisen työn. Itse asiassa kannustan häntä siihen joka tapauksessa vähän väliä. Meillä kouluttautumista arvostetaan.

Hieman epäkohtia jutussasi. Ei kerros- tai rivitaloissa tarvitse hiiviskellä muuta kun ehkä öisin. Meteliäkin saa pitää kohtuuden rajoissa päivisin. Piha voi olla ihan turvallinenkin. Ei varmaan moni jättäisi omakotitalon pihallekaan pientä lasta yksin varsinkin jos lähistöllä on tie.

Lapset häpeää kaikenlaisia kummallisia asioita. Anna hävetä ja jatka elämään. Kersat kasvaa ja kiittää sitten kolmenkympin paikkeilla.

Minä häpesin lapsena kotiamme, ja oikeastaan häpeän edelleen vanhempieni kotia vaikka olen jo 33-vuotias. Ja syy on että molemmat vanhempani ovat hamstereita. Kaikki paikat täynnä rojua, nyssäköitä ja laatikoita. Muuten periaatteessa siistiä, eli eivät he sentään roskia säilö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni kaverit asuvat kerrostalossa tai rivitalossa. Pitää olla ahtaasti, ei saa pitää meteliä, pitää hiipiä huoneesta toiseen, pihalle ei voi mennä valvomatta. Lapseni on hyvin tyytyväinen meidän rauhallisella paikalla sijaitsevaan omakotitaloon, jossa saa puuhata juuri niin kuin haluaa. Sen takia tähän muutimmekin. Kaveritkin tykkäävät tulla mieluummin meille, täällä saa leikkiä rennosti ja meteliäkin saa pitää ja hyppiä.

Jos lapseni olisi tyytymätön kotimme tasoon, kannustaisin häntä kouluttautumaan mahdollisimman pitkälle ja hommaamaan kovapalkkaisen työn. Itse asiassa kannustan häntä siihen joka tapauksessa vähän väliä. Meillä kouluttautumista arvostetaan.

Hieman epäkohtia jutussasi. Ei kerros- tai rivitaloissa tarvitse hiiviskellä muuta kun ehkä öisin. Meteliäkin saa pitää kohtuuden rajoissa päivisin. Piha voi olla ihan turvallinenkin. Ei varmaan moni jättäisi omakotitalon pihallekaan pientä lasta yksin varsinkin jos lähistöllä on tie.

Niin. Piha voi olla ihan turvallinenkin. Tai sitten ei. Hiekkalaatikossa voi olla huumeneuloja tai kissanpaskaa. Kohtuus on eri ihmisille eri asioita. Talot on eristetty eri tavoin. Omakotitalon pihaan voi laittaa viisivuotiaan leikkimään ja katsoa ikkunasta samalla kun tekee ruokaa. Tai sitten se viisivuotias voi olla niin vilkas, ettei voi olla yhtään missään, ellei kulje valjaissa. Ja niin edelleen. Minä nyt vain kerroin siitä, miten asiat makaavat meidän tuttavapiirissä.

Yhden kaverin alakerrassa ja toisen naapurissa asuu AV-mamma. Noottia on alkanut tulla jo vauvan ensiparkaisusta asti ja sitä valitusta on jatkunut nyt kymmenen vuotta. Talo sijaitsee vilkkaasti liikennöidyllä alueella, eikä leikkipihan ympärillä ole aitoja.

Rivitalokaverille tuli valitusta liian kovalla olevasta televisiosta, musiikkia heillä ei uskalleta kuunnella kuin kuulokkeilla. Trampan laittaminen kiellettiin, koska siitä kuuluu poukkoiluääntä.

Me olemme ainoat omakotitalossa asuvat. Ei haittaa, jos kuuntelee musaa nupit kaakossa. Se ei naapuriin asti kuulu. Pihalla ja sisällä saa juosta ja nauraa, ei tarvitse pelätä jäävänsä auton alle.

Vai oliko se epäjohdonmukaisuus mielestäsi siinä kouluttautumiseen kannustamisessa?

Vierailija kirjoitti:

Minä häpesin lapsena kotiamme, ja oikeastaan häpeän edelleen vanhempieni kotia vaikka olen jo 33-vuotias. Ja syy on että molemmat vanhempani ovat hamstereita. Kaikki paikat täynnä rojua, nyssäköitä ja laatikoita. Muuten periaatteessa siistiä, eli eivät he sentään roskia säilö.

Okei no pistikö nämä nyyssäkät kavereiden silmiin myös eli kaikki paikat siis pursusi romua? Mites oma huone? Vai oleskelitteko kavereiden kanssa koko asunnossa siellä täällä.

Vierailija kirjoitti:

Itse asun rintamamiestalossa, jossa tarkoituksella jätetty rustiikkiseksi paikkoja, lautalattiat yms. Lapsi inhoaa tätä ja pitää esim. uusia valkoisia kivitaloja hienoina. No siinähän pitää, sitten aikanaan voi oman kotinsa laittaa sellaiseksi kun haluaa :)

Täällä ihan sama! Lapsi ihailee niitä kamalia, persoonattomia Lammi-kivitaloja :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni kaverit asuvat kerrostalossa tai rivitalossa. Pitää olla ahtaasti, ei saa pitää meteliä, pitää hiipiä huoneesta toiseen, pihalle ei voi mennä valvomatta. Lapseni on hyvin tyytyväinen meidän rauhallisella paikalla sijaitsevaan omakotitaloon, jossa saa puuhata juuri niin kuin haluaa. Sen takia tähän muutimmekin. Kaveritkin tykkäävät tulla mieluummin meille, täällä saa leikkiä rennosti ja meteliäkin saa pitää ja hyppiä.

Jos lapseni olisi tyytymätön kotimme tasoon, kannustaisin häntä kouluttautumaan mahdollisimman pitkälle ja hommaamaan kovapalkkaisen työn. Itse asiassa kannustan häntä siihen joka tapauksessa vähän väliä. Meillä kouluttautumista arvostetaan.

Hieman epäkohtia jutussasi. Ei kerros- tai rivitaloissa tarvitse hiiviskellä muuta kun ehkä öisin. Meteliäkin saa pitää kohtuuden rajoissa päivisin. Piha voi olla ihan turvallinenkin. Ei varmaan moni jättäisi omakotitalon pihallekaan pientä lasta yksin varsinkin jos lähistöllä on tie.

Niin. Piha voi olla ihan turvallinenkin. Tai sitten ei. Hiekkalaatikossa voi olla huumeneuloja tai kissanpaskaa. Kohtuus on eri ihmisille eri asioita. Talot on eristetty eri tavoin. Omakotitalon pihaan voi laittaa viisivuotiaan leikkimään ja katsoa ikkunasta samalla kun tekee ruokaa. Tai sitten se viisivuotias voi olla niin vilkas, ettei voi olla yhtään missään, ellei kulje valjaissa. Ja niin edelleen. Minä nyt vain kerroin siitä, miten asiat makaavat meidän tuttavapiirissä.

Yhden kaverin alakerrassa ja toisen naapurissa asuu AV-mamma. Noottia on alkanut tulla jo vauvan ensiparkaisusta asti ja sitä valitusta on jatkunut nyt kymmenen vuotta. Talo sijaitsee vilkkaasti liikennöidyllä alueella, eikä leikkipihan ympärillä ole aitoja.

Rivitalokaverille tuli valitusta liian kovalla olevasta televisiosta, musiikkia heillä ei uskalleta kuunnella kuin kuulokkeilla. Trampan laittaminen kiellettiin, koska siitä kuuluu poukkoiluääntä.

Me olemme ainoat omakotitalossa asuvat. Ei haittaa, jos kuuntelee musaa nupit kaakossa. Se ei naapuriin asti kuulu. Pihalla ja sisällä saa juosta ja nauraa, ei tarvitse pelätä jäävänsä auton alle.

Vai oliko se epäjohdonmukaisuus mielestäsi siinä kouluttautumiseen kannustamisessa?

Ei, vaan epäjohdonmukaisuus juuri siinä miten kuvailit asumisen kerros- rivitalossa. Normaali eläminen on ihan mahdollista usein. Tietenkin niitä naapureita on, ja voi tulla ongelmia suuntaan tai toiseen eli häiriköiviä tai sitten näitä ”ei mitään ääniä” mutta niihinkin voi suhtautua oikealla tavalla. Kerros- tai rivitalossa ei tarvitse elää muiden mukaan vaan yleisten järjestyssääntöjen mukaan mikä ei ole kovin vaikeaa. Huumepiikit kuitenkin aika harvinaisia onneksi. Kaikki omakotiasujat keitä minä tunnen pääkaupunkiseudulla asuvat ihan teiden lähettyvillä ilman mitään aidattuja pihoja. Ajattelin nyt vain tästä näkökulmasta mitä olen itse nähnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni kaverit asuvat kerrostalossa tai rivitalossa. Pitää olla ahtaasti, ei saa pitää meteliä, pitää hiipiä huoneesta toiseen, pihalle ei voi mennä valvomatta. Lapseni on hyvin tyytyväinen meidän rauhallisella paikalla sijaitsevaan omakotitaloon, jossa saa puuhata juuri niin kuin haluaa. Sen takia tähän muutimmekin. Kaveritkin tykkäävät tulla mieluummin meille, täällä saa leikkiä rennosti ja meteliäkin saa pitää ja hyppiä.

Jos lapseni olisi tyytymätön kotimme tasoon, kannustaisin häntä kouluttautumaan mahdollisimman pitkälle ja hommaamaan kovapalkkaisen työn. Itse asiassa kannustan häntä siihen joka tapauksessa vähän väliä. Meillä kouluttautumista arvostetaan.

Hieman epäkohtia jutussasi. Ei kerros- tai rivitaloissa tarvitse hiiviskellä muuta kun ehkä öisin. Meteliäkin saa pitää kohtuuden rajoissa päivisin. Piha voi olla ihan turvallinenkin. Ei varmaan moni jättäisi omakotitalon pihallekaan pientä lasta yksin varsinkin jos lähistöllä on tie.

Niin. Piha voi olla ihan turvallinenkin. Tai sitten ei. Hiekkalaatikossa voi olla huumeneuloja tai kissanpaskaa. Kohtuus on eri ihmisille eri asioita. Talot on eristetty eri tavoin. Omakotitalon pihaan voi laittaa viisivuotiaan leikkimään ja katsoa ikkunasta samalla kun tekee ruokaa. Tai sitten se viisivuotias voi olla niin vilkas, ettei voi olla yhtään missään, ellei kulje valjaissa. Ja niin edelleen. Minä nyt vain kerroin siitä, miten asiat makaavat meidän tuttavapiirissä.

Yhden kaverin alakerrassa ja toisen naapurissa asuu AV-mamma. Noottia on alkanut tulla jo vauvan ensiparkaisusta asti ja sitä valitusta on jatkunut nyt kymmenen vuotta. Talo sijaitsee vilkkaasti liikennöidyllä alueella, eikä leikkipihan ympärillä ole aitoja.

Rivitalokaverille tuli valitusta liian kovalla olevasta televisiosta, musiikkia heillä ei uskalleta kuunnella kuin kuulokkeilla. Trampan laittaminen kiellettiin, koska siitä kuuluu poukkoiluääntä.

Me olemme ainoat omakotitalossa asuvat. Ei haittaa, jos kuuntelee musaa nupit kaakossa. Se ei naapuriin asti kuulu. Pihalla ja sisällä saa juosta ja nauraa, ei tarvitse pelätä jäävänsä auton alle.

Vai oliko se epäjohdonmukaisuus mielestäsi siinä kouluttautumiseen kannustamisessa?

Ei, vaan epäjohdonmukaisuus juuri siinä miten kuvailit asumisen kerros- rivitalossa. Normaali eläminen on ihan mahdollista usein. Tietenkin niitä naapureita on, ja voi tulla ongelmia suuntaan tai toiseen eli häiriköiviä tai sitten näitä ”ei mitään ääniä” mutta niihinkin voi suhtautua oikealla tavalla. Kerros- tai rivitalossa ei tarvitse elää muiden mukaan vaan yleisten järjestyssääntöjen mukaan mikä ei ole kovin vaikeaa. Huumepiikit kuitenkin aika harvinaisia onneksi. Kaikki omakotiasujat keitä minä tunnen pääkaupunkiseudulla asuvat ihan teiden lähettyvillä ilman mitään aidattuja pihoja. Ajattelin nyt vain tästä näkökulmasta mitä olen itse nähnyt.

Elämää on muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Ja kerrostaloja, rivitaloja ja jopa huumeruiskuja hiekkalaatikossa.

Asuimme sellaisessa 70-luvun kerrostaloasunnossa, jossa oli pimeää ja kiinteät kalusteet jo vanhoja. Lapsen kaveri tuli käymään ja sanoi että onpa kiva tulla tänne kun me asumme vaan ihan tavallisessa talossa. Heillä oli ihana iso okt mutta se lapsen ihailema hissi puuttui:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä häpesin lapsena kotiamme, ja oikeastaan häpeän edelleen vanhempieni kotia vaikka olen jo 33-vuotias. Ja syy on että molemmat vanhempani ovat hamstereita. Kaikki paikat täynnä rojua, nyssäköitä ja laatikoita. Muuten periaatteessa siistiä, eli eivät he sentään roskia säilö.

Okei no pistikö nämä nyyssäkät kavereiden silmiin myös eli kaikki paikat siis pursusi romua? Mites oma huone? Vai oleskelitteko kavereiden kanssa koko asunnossa siellä täällä.

Oma huoneeni oli siisti, mutta jotta sinne pääsi oli mentävä muun asunnon läpi. Samaten kylpyhuoneen kaikki pinnat pursusi aina tavaraa. Ei niitä kavereita nyt voinut kieltää vessassa käymään. Joten ei sinne voinut ketään kutsua, ilman että huomasivat sitä rojun määrää. Ja nyt ei puhuta mistään yhdestä ylimääräisestä pahvilaatikosta

Vierailija kirjoitti:

Lapsen oman tilan voi lähes ilmaiseksi tehdä viihtyisäksi ja mieleiseksi. Kuuntelisin lasta, millaisia haaveita hänellä on. Myös muu koti on tietysti syytä pitää siistinä ja niin kauniina kuin voi. Asumismuoto on sitten se mikä on, siihen pitää lapsen tyytyä.

Mutta esim. omat teinini kehuvat silloin tällöin että meille on kiva tulla kavereiden kanssa koska meillä on aina siistiä, sängyt pedattu jne. Ja meillä on ihan peruskoti, ei mikään kartano. En täytä huoneita tavaroilla vaan meillä on väljää koska mitään ylimääräistä ei ole ja kaikki pikkusälä on poissa silmistä. Erityisesti keittiö ja vessat ovat aina putipuhtaat.

Kauniina? Minusta ainakin nykyajan valkoiset kodit ovat erityisen rumia kopioita toisistaan. Tämä kertoo myös ihmisestä tosi paljon.

Sellaisista kersoista jotka nillittää, pitäisi keittää lihakeitto. Että oppisivat olemaan vanhemmalla iällään.

Minä häpesin kotiani.

Nyt olen huolehtinut että minun lasteni ei tarvitse hävetä. Just taas siivonnut ja tehnyt pihatöitä, kun teinille tulee tänne kavereita. Kaunista on.

Vierailija kirjoitti:

Minä häpesin kotiani.

Nyt olen huolehtinut että minun lasteni ei tarvitse hävetä. Just taas siivonnut ja tehnyt pihatöitä, kun teinille tulee tänne kavereita. Kaunista on.

Voi olla että lapsesi häpeää kotianne koska se on hänen mielestä ruma.

Jatkaisin asumista kyseisessä paikassa..lapsi ei ehkä ymmärrä, että taloudelliset asiat ratkaisevat asumisessa, eivätkä todellisuudessa ymmärrä, mitä on käydä töissä, maksaa laskut, tuoda ruoka pöytään ja huolehtia muutenkin taloudesta. Vanhempana ymmärtää, ettei kaikki tulee kultalautasella eteen. Paapotut eivät ymmärrä ja luulevat että kaikki, koko maailma on heitä varten. Pieni särö kasvattaa! Toinen vaihtoehto on että katsotte jotain toista asuntoa toiselta alueelta mikä tyydyttää teidät, lapsen ja osuu taloudelliseen tilanteeseen.

Minä häpesin lapsena kotiani. Mielestäni se oli ankea, väritön, tylsä ja näytti köyhien kodilta. Kaverini kotona taas oli kaikkea hienoa, näyttävää ja arvokasta. Vasta myöhemmin opin ymmärtämään, että lapsuudenkotini oli skandinaavinen design-koti, jonka sisustuksessa ei ollut oikeastaan yhtään mitään halpaa ja ettei kaverini kotona olevat kultaiset peilikehykset yms olleetkaan oikeaa kultaa tai muutenkaan arvokasta.