Kuinka usein olette äitinne kanssa tekemisissä? Käyttekö yhdessä syömässä, teatterissa, matkoilla tms?

Soittelemme viikottain ja näemme kerran-pari kuussa. Syömässä käymme ulkona parin kuukauden välein ja kerran-pari vuodessa teatterissa. Eiköhän kummatkin ole suhteellisen aktiivisia tapaamisten suhteen. Äiti 65v.

Kesäisin mökkeillään jonkin verran, syömässä käydään ehkä pari kertaa vuodessa. Teatterissa tai vastaavissa ei ollenkaan, hän käy niissä ystäviensä kanssa. ns lomamatkoilla ei käydä oikeastaan ollenkaa, tai silloin vielä käytiin, kun isäni oli elossa ja lapseni olivat pienempiä. Äitini on eläkkeellä.

Oman tyttäreni kanssa käydään ja tehdään huomattavasti enemmän.

Äiti on 70v. Ei läydä syömässä eikä missään, kun äiti ei halua. Äiti ei käy luonani. Käyn äidilläni 2-3 jertaa viikossa. Asun n kilometrin päässä äidistäni.

Soitellaan viikottain puolin toisin.

Ravintolassa käydään lähinnä merkkipäivinä, eli pari kertaa vuodessa.

Ainakin minä haluaisin nähdä äitiä useammin, mutta molemmilla nyt sellaiset elämäntilanteet että hankaloittaa tapaamisia. Äiti on 49v.

Kiitos vastauksista.

Jotenkin koen, että minun pitäisi viettää enemmän aikaa yhdessä äitini kanssa. Koen sen vaan rasittavaksi.

Jos äiti tulee meille, hän haluaa katsoa telkkaria, ei jaksa lähteä kävelylle tai tehdä mitään yhdessä, mun on kuitenkin huolehdittava ruoka pöytään ja hoidettava lapset.

Jos käyn äitin luona, minua rasittaa siellä sotkuisuus. En kuitenkaan halua siivota, koska äitin  toimintakyky on vielä ihan hyvä, hän on vaan aikaansaamaton.

Jos käymme yhdessä jossain matkalla, äidille riittää pelkkä matka ja hotelli all incl, ehkä yksi ohjattu retki. Jos lähden käymään itsekseni /lasten kanssa jossakin hän ottaa marttyyrin asenteen: Kai mä nyt jotakin tekemistä itselleni keksin tai löydän seuraa.

Jos olemme ravintolassa syömässä äiti odottaa aina, että minä tilaan ensin ja sitten hän tilaa samaa. Ja koko ajan valittaa kun ruoka on liian kasvisvoittoista tai en kyllä pidä yhtään kanasta, kyllä pihvi vaan olisi paljon parempaa.   No miksei hän sitten tilaa itselleen sitä pihviä.

Jotenkin tuntuu siltä, että minulla olisi yksi huollettava enemmän.  Äitini on vielä ihan toimintakykyinen, joten siitä ei ole kyse. Aikanaan autoin mielelläni isovanhempia, kun he oikeasti tarvitsivat apua liikkumisessa, kaupassakäymisessä, siivoamisessa jne.  Tosin silloin oli tilannekin eri kun miulla ei ollut vielä omia lapsia.

ap

Soittelen 1-2x viikko. Kyläilemme merkkipäivinä ja aterioimme ravintolassa Vappuna ja joulunalla yhdessä. Äitienpäivä on meidän perheessä yhteinen aina samassa ravintolassa. Mieheni äiti  on myös mukana.  Lasten olessa pieniä Äitini oli apuhoitajana tarvittaessa. Joskus olen käynyt näyttelyissä ja tapahtumissa hänen kanssaan. Äidin sairastelessa olen käynyt auttamassa ja seurustelemassa. Äidin ikääntyessä seuraan vointia ja yritän edesauttaa löytämään vanhuskotia sitten joskus, kun on  tarvis. Vielä hän tapaa ystäviään ja jaksaa seurata myös perheeni elämää. Mieheni tapaa Äitiään ehkä joka toinen kuukausi joskus useimmin. Mieheni on usein ulkomailla työasioiden vuoksi. Hänen äitinsä vierailee luonamme useimmin kuin oma äitini. Anoppi on apuna usein kotonamme, kuljettaa lapsia harrastuksiin. Hän on vielä nuorehko ja liikkuu paljon ja myös matkustelee ystäviensä kanssa usein. 

Äitini on kuollut kymmenisen vuotta sitten.

Ennen kuolemaansa laitoin välit poikki noin 12 vuotta ennemmin. Muutin ulkomaille emmekä olleet missän yhteyksissä. Siis pari kymmentä vuotta meni ilma yhteyksiä. Kuolemasta kuulin vanhemmalta siskoltani. Se ei tuottanut muuta kuin helpotusta.

Vaikka emme olleet tekemisissä, jotenkin se kahle ja hämähäkinverkko sitoi ja kuristi silti. Kuoleman jälkeen muuttui kaikki. Kaikki kamala vyöryi päälle. Olin kaksi kuukautta psykiatrisessa hoidossa missä mm. opin tuntemaan ja näyttämään vihaa. Aikaisemmin kohdistin vihan itseeni, siellä opin kohdistamaan sen sinne mihin se kuului. Opin myös löytämään ja näyttämään rajani. Sain valtavasti itseluottamusta.

Nyt olen vapaa. Sitä ihmistä en ole koskaan surrut enkä kaivannut. Ei minulla ollut koskaan muuta kuin fysiologinen äiti. Mitään henkistä yhteenkuuluvaisuutta ei koskaan ollut.

Vieläkin inhottaa ja tekee pahaa monet asiat. Ne ei kuitenkaan enää hallitse minua. Suomessa olen käynyt kai kaksi tai kolme kertaa sen kuoleman jälkeen. En ole käynyt haudalla enkä näe siihen tarvetta. Nyt on hyvin.

Mä olen se äiti,58v.

Viestittelemme whatsapissa muutaman kerran viikossa jos asiaa on. Äitiyslomalainen piipahtaa tässä 2-3 x viikossa, yritämme koko sakki syödä yhdessä vähintään kerran kuukaudessa. Yhden aikuisen tyttären kanssa käyn lounalla sillointällöin, toisen kanssa olin lomalla viimevuonna. Tuolta reissulta löysi sitten puolison itselleen:) Nauroi vaan ettei tällaista flaxia koskaan käy kavereiden kanssa reissatessa. Nyt lähdössä taas 3 tyttären kanssa reissuun, tosin mieskin on mukana.

Puhun puhelimessa noin kertaa vuodessa ja tavataan ehkä kerran joka toinen vuosi. Kumpikin on ihan yhtä aktiivinen tässä suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Puhun puhelimessa noin kertaa vuodessa ja tavataan ehkä kerran joka toinen vuosi. Kumpikin on ihan yhtä aktiivinen tässä suhteessa.

Jäi pois numero eli puhelinyhteys noin 4 X vuodessa

Hyvä jos kerran kuussa soitellaan.

Eipä enää juuri olla tekemisissä, minun halustani. Roolimme ovat olleet väärinpäin lapsesta asti, enkä enää itse äitinä jaksa olla äitini tukihenkilö.

Soitellaan muutamia kertoja viikossa ja yhteydenpito on melko tasapuolista. Äiti 62, minä 31. Asutaan eri puolilla maata joten näemme vain kerran vuodessa.

Äiti on 64, välimatkaa meillä n. 350 kilometriä, joten nähdään ehkä 6 kertaa vuodessa. Puhutaan puhelimessa yleensä päivittäin. Tavatessa ei välttämättä tehdä mitään erityistä, saatetaan käydä shoppaamassa, mutta muuten lähinnä arkiaskareita.

Viestitellään melkein joka päivä. Tavataan noin kerran kuussa, yleensä heillä kotona tai mökillä. Kerran vuodessa käydään ulkona syömässä tms. Äiti on aktiivisempi tapaamisten sopimisen suhteen ja ikää hänellä 56 vuotta.

Näemme pari kertaa vuodessa. Yhteyttä pitää lähettämällä sillon tällöin tekstiviestin, jossa pyytää rahaa lainaksi. 69v. Itse olen 49v.