Miten te nautitte kesästä kun nuorin lapsi on 1-2v taapero joka on koko ajan menossa ja"pahanteossa"?

Kannattaa kaupassa katsoa niitä karjuvia lapsia ja vanhempiaan, silloin huomaa helposti, mikä mättää. Vastaavasti voi silmäillä, miten ne kilteiksi ja helpoiksi kutsutut lapset kommunikoivat vanhempiensa kanssa.

Kun vanhempi valittaa, että lapsi on hankala, niin silloin kyllä tietää, missä se vika on.

Ap:n lapsi on jo lähtökohtaisesti kahvihetkenpilaaja, joten mitä muuta hän voisi ollakaan, jotta äidin odotukset täyttyisivät?

Luojalle kiitos ei ole velana tällaisia ongelmia. Voin nauttia kesästä juuri kuten tykkään ja tehdä mitä tykkään omilla ehdoillani. No, itse olette osanne valinneet.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kaupassa katsoa niitä karjuvia lapsia ja vanhempiaan, silloin huomaa helposti, mikä mättää. Vastaavasti voi silmäillä, miten ne kilteiksi ja helpoiksi kutsutut lapset kommunikoivat vanhempiensa kanssa.

Kun vanhempi valittaa, että lapsi on hankala, niin silloin kyllä tietää, missä se vika on.

Ap:n lapsi on jo lähtökohtaisesti kahvihetkenpilaaja, joten mitä muuta hän voisi ollakaan, jotta äidin odotukset täyttyisivät?

Kun se ei ole niin, että lapsilla ei ole mitään ominaisuuksia ennen kuin vanhemmat kaatavat ne heihin. Jos sinulla ei ole kokemusta lapsesta, joka on vilkas ja kielloista huolimatta tekee koko ajan sitä samaa asiaa, et oikein pysty muuhun kuin hokemaan tuota samaa kaavaa, että vanhemmat ovat syypäänä lapsen temperamenttiin.

Esim. minun kuopukseni oli sellainen, että tunki koko ajan kokeilemaan sitä samaa mielenkiintoista asiaa. Esim. vanhempieni stereoita: minä istuin vieressä ja otin lapsen pois niitä stereoita räpeltämästä, ja toki monta kertaa selitin, miksi niitä ei saa rämpyttää. Siitä ei ollut mitään apua, siihen auttoi ainoastaan se, että lapsi kasvoi isommaksi. Joka kerta, kun mentiin vanhemmilleni, samat jutut. Ja me siis käymme heillä usein. Kotona lapsi tunki tielle. Uudestaan, uudestaan, uudestan ja uudestaan, aina uudestaan, vaikka kiellettiin ja selitettiin. Arvaapa montako kertaa esikoinen yritti sinne tielle? Kerran. Ja uskoi, kun kielsin ja selitin, miksi ei saa mennä. 

Kumpi käyttäytyminen oli vanhempien ansiota ja kumpi syytä?

Vierailija kirjoitti:

Luojalle kiitos ei ole velana tällaisia ongelmia. Voin nauttia kesästä juuri kuten tykkään ja tehdä mitä tykkään omilla ehdoillani. No, itse olette osanne valinneet.

Toivottavasti se nauttiminen saisi sinut joskus onnelliseksi. Tuskin sitä nyt ainakaan olet. Onnelliset ihmiset ovat harvoin ilkeitä ja vahingoniloisia. Yleensä he ovat positiivisia ja myötätuntoisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luojalle kiitos ei ole velana tällaisia ongelmia. Voin nauttia kesästä juuri kuten tykkään ja tehdä mitä tykkään omilla ehdoillani. No, itse olette osanne valinneet.

Toivottavasti se nauttiminen saisi sinut joskus onnelliseksi. Tuskin sitä nyt ainakaan olet. Onnelliset ihmiset ovat harvoin ilkeitä ja vahingoniloisia. Yleensä he ovat positiivisia ja myötätuntoisia.

Luoja mitä yleistyksiä. Onnellinen ihminenkö ei koskaan sano mitään negatiivista tai ole koskaan sekuntiakaan vahingoniloinen? Missä hattaramaailmassa oikein elät? Toin vain esille sen, että onneksi saan nauttia eikä tarvitse olla joka sekunti silmät selässä(kin) vahtimassa mitä lapsi tekee ja että jokainen elää valintojensa mukaan.

Ei mun 1,5-vuotias edes tiedä vielä, mitä on ”pahanteko”. Tekee kyllä välillä kiellettyjä juttuja, mutta tuskin tajuaa sen olevan väärin.

En nyt ihan ymmärrä, miksi joku hankkii lapsen ja olettaa, että voi chillisti juoda päiväkahvia tai istua ravintolassa silloin, kun lapsi on HEREILLÄ. Kyllähän sen jo järkikin sanoo, että häiriöitä on odotettavissa, jos lapsi (etenkin taaperoikäinen) on mukana. Tästä johtuen olen keskittänyt henkilökohtaiset nautiskeluhetkeni iltoihin ja iltapäiviin, kun lapsi nukkuu.

Ravintoloissa ja kahvilla pääsen käymään välillä myös ilman lasta, mutta silloin kun olen lapsen kanssa, niin pyrin siihen, että lapsella on oma ruoka ja juoma mukana. Ja jossain mökillä todellakin vahdin lasta koko ajan tai joku muu vahtii. Muuten tulee ruumiita. Itse tein lapsen, joten sitä myös vahdin.

Tuntuu vähän siltä, että tässä valitetaan nyt ns. turhasta. Parin vuoden päästä tuskin on enää samoja ongelmia. Sitten voidaan valittaa jostain muusta.

Onko noi rasavillit lapset aina nuorimpia? Ottavatko mallia isommista vai onko vanhemmilla vähemmän käsiä vahtia lasta? Vai jääkö villi lapsi viimeiseksi, kun vanhemmat ei enää haluakaan lisää lapsia?

Sitä se on tuossa iässä kun täytyy päästä tutkimaan kaikkea. Meillä myös tällä hetkellä kuopus 1,5 v. ja vauhtia riittää. Joka päivä kaivelee kaapit ja muut moneen kertaan. Pihalla tonkii kivet ja kukkaruukut. Viihtyy onneksi hiekkalaatikolla hyvin.. Mutta aivan ihanahan tuo on. Hymyilee ja nauraa ja esittelee löytämiään aarteita, kiviä, revittyjä kukkasia ja puunpalasia niin iloisena että! En nyt koe mitenkään raskaaksi tuon vahtimista. Täytyy organisoida hommia vaan vähän erilailla.

Perhesuunnittelu olisi hyvästä.

Odotahan, kun tulee kouluikään. Siitä asti vasta onkin kauheaa. Taaperona on vielä helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Ei mun 1,5-vuotias edes tiedä vielä, mitä on ”pahanteko”. Tekee kyllä välillä kiellettyjä juttuja, mutta tuskin tajuaa sen olevan väärin.

En nyt ihan ymmärrä, miksi joku hankkii lapsen ja olettaa, että voi chillisti juoda päiväkahvia tai istua ravintolassa silloin, kun lapsi on HEREILLÄ. Kyllähän sen jo järkikin sanoo, että häiriöitä on odotettavissa, jos lapsi (etenkin taaperoikäinen) on mukana. Tästä johtuen olen keskittänyt henkilökohtaiset nautiskeluhetkeni iltoihin ja iltapäiviin, kun lapsi nukkuu.

Ravintoloissa ja kahvilla pääsen käymään välillä myös ilman lasta, mutta silloin kun olen lapsen kanssa, niin pyrin siihen, että lapsella on oma ruoka ja juoma mukana. Ja jossain mökillä todellakin vahdin lasta koko ajan tai joku muu vahtii. Muuten tulee ruumiita. Itse tein lapsen, joten sitä myös vahdin.

Tuntuu vähän siltä, että tässä valitetaan nyt ns. turhasta. Parin vuoden päästä tuskin on enää samoja ongelmia. Sitten voidaan valittaa jostain muusta.

Näinpä. Parhaiten aloittaja auttaisi itseään muokkaamalla nyt odotuksiansa vastaamaan todellisuutta. Jos vilkkaan 2-vuotiaan vanhempi lähtee ulos lapsensa kanssa ajatuksena tehdä itsekseen jotain kivaa nyt rauhassa alusta loppuun niin metsään menee, ja pettymys ja ärsytys on varmaa. Sen sijaan ulkoiluun olisi suhtauduttava tiiviinä parituntisena oman jälkikasvun kanssa, silloin hetki voi olla ihan mukavakin. Ja sitten asia perspektiiviin, eliniänodotteesi on yli 80 vuotta, nyt yhden tai kaksi kesää vahdit lastasi tiiviimmin, siitä jää monen monta kesää vielä omille jutuille.

Tämä on nyt vain ensimmäinen pitkästä kesien ketjusta, jotka lapsesi sinulta pilaa. Paras asennoitua jo nyt niin, että kesästä nautit seuraavan kerran joskus 10 vuoden kuluttua. Raskasta kyllä, mutta lopulta paras vaihtoehto on hyväksyä tosiasiat ja sopeutua niihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen lannistettu ja vähätemperamenttinen lapsi, joka ei juoksentele parkkipaikalla eikä visko tavaroita vessanpyttyyn. Kahvilla ja jätskillä voidaan käydä rauhassa, lapsi istuu sylissä ja osallistuu keskusteluun selittämällä omiaan. Ihan samalla tavalla voi nauttia kesästä kuin muutenkin eikä tuo lapsikaan neuvolan mukaan ole mielenterveysongelmainen, vaikka osaa jo pienestä pitäen olla ihmisiksi.

Joskus vanhemmat saavat itsensä kaltaisen lapsen eli meille flegmaattisille osui tälläinen, jollekin kiukkuavalle räyhävanhemmalle sellainen juoksenteleva pahantekijä.

Lannistettu, kuinka?

Ihan vanhanaikaisesti eli ohjaamalla ja neuvomalla ja valvomalla tekemisiä. Kun näin toimii alusta alkaen ja yhdessä lapsen kanssa tutustuu maailmaan, niin lapsihan siitä lannistuu, kun ei saakaan yksin kokeilla, miltä tuntuu jäädä auton alle. Tämmöiset vanhanaikaisesti kasvatetut lapset ovat muiden äitien silmissä lannistettuja, vaikka jotkut mummot puhuvat hyvistä tavoista. Meillä otettiin lapset mukaan meidän elämään eikä lähdetty siitä, että on erikseen lapsen elämä ja meidän elämä.

Oikeasti, hae äkkiä apua! Meillä on ollut vilkkaampaa ja rauhallisempaa lasta, mutta kumpiinkin kanssaihmiset ovat suhtautuneet ymmärtäväisesti. Jos ulkopuoliset näkevät päälle päin lastenne olevan lannistettuja, on perheessä jotakin pahasti vialla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen lannistettu ja vähätemperamenttinen lapsi, joka ei juoksentele parkkipaikalla eikä visko tavaroita vessanpyttyyn. Kahvilla ja jätskillä voidaan käydä rauhassa, lapsi istuu sylissä ja osallistuu keskusteluun selittämällä omiaan. Ihan samalla tavalla voi nauttia kesästä kuin muutenkin eikä tuo lapsikaan neuvolan mukaan ole mielenterveysongelmainen, vaikka osaa jo pienestä pitäen olla ihmisiksi.

Joskus vanhemmat saavat itsensä kaltaisen lapsen eli meille flegmaattisille osui tälläinen, jollekin kiukkuavalle räyhävanhemmalle sellainen juoksenteleva pahantekijä.

Joskus taas käy niinkin, että flegmaattinen vanhempi saakin lapsekseen juoksentelevan pahantekijän. Ja yllättäen voi käydä myös niin, että se flegmaattinen vanhempi huomaakin lapsen kanssa eläessään muuttuneensa ainakin ajoittain kiukkuavaksi räyhävanhemmaksi. Lapset kasvattavat vanhempiaan siinä, missä vanhemmat lapsiaan. Myös lapset muuttuvat kasvaessaan. Elämä voi yllättää, vaikka yhden taaperon vanhempana toki on tietämyksensä huipulla.

Neljän kivan ja hyväkäytöksisen taaperon jälkeen on aika katsoa peiliin ja todeta, että sinä et tiedä mitään lapsista, sinä et osaa kasvattaa, tämä on pelkkää sattumaa. Silti ei voi olla kuin ihmettelemättä sitä, että miksi juuri minulle osui näin monta hyvää sattumaa ja isompien lasten luokkakavereiden äideille juoksentelevia pahantekijöitä.

Hankalat vanhemmat saavat ne hankalat lapset. Se on heidän ikioma valintansa.

Kyllä, olet aivan oikeassa. Hankalilla vanhemmilla on aina ne hankalat lapset. Tämän ilmiön tunsi jo ennen sotia syntynyt äitini. "Meidän lapset ja muiden kakarat" -ilmiöksi hän sitä kutsui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kaupassa katsoa niitä karjuvia lapsia ja vanhempiaan, silloin huomaa helposti, mikä mättää. Vastaavasti voi silmäillä, miten ne kilteiksi ja helpoiksi kutsutut lapset kommunikoivat vanhempiensa kanssa.

Kun vanhempi valittaa, että lapsi on hankala, niin silloin kyllä tietää, missä se vika on.

Ap:n lapsi on jo lähtökohtaisesti kahvihetkenpilaaja, joten mitä muuta hän voisi ollakaan, jotta äidin odotukset täyttyisivät?

Kun se ei ole niin, että lapsilla ei ole mitään ominaisuuksia ennen kuin vanhemmat kaatavat ne heihin. Jos sinulla ei ole kokemusta lapsesta, joka on vilkas ja kielloista huolimatta tekee koko ajan sitä samaa asiaa, et oikein pysty muuhun kuin hokemaan tuota samaa kaavaa, että vanhemmat ovat syypäänä lapsen temperamenttiin.

Esim. minun kuopukseni oli sellainen, että tunki koko ajan kokeilemaan sitä samaa mielenkiintoista asiaa. Esim. vanhempieni stereoita: minä istuin vieressä ja otin lapsen pois niitä stereoita räpeltämästä, ja toki monta kertaa selitin, miksi niitä ei saa rämpyttää. Siitä ei ollut mitään apua, siihen auttoi ainoastaan se, että lapsi kasvoi isommaksi. Joka kerta, kun mentiin vanhemmilleni, samat jutut. Ja me siis käymme heillä usein. Kotona lapsi tunki tielle. Uudestaan, uudestaan, uudestan ja uudestaan, aina uudestaan, vaikka kiellettiin ja selitettiin. Arvaapa montako kertaa esikoinen yritti sinne tielle? Kerran. Ja uskoi, kun kielsin ja selitin, miksi ei saa mennä. 

Kumpi käyttäytyminen oli vanhempien ansiota ja kumpi syytä?

ja sitten lapsesi menivät päivähoitoon, jossa ei ilmennytkään samoja ongelmia kuin kotona äidin kanssa! Yllättäen lapset oppivat ymmärtämään puhetta sekä keksivät uudenlaisen asian, joka ei koskaan äidin kanssa tullut eteen: päivähoidossa aikuisen sanaan saattoi luottaa! Yllättäen kielto oli kielto ja teon estäminen, ei pelkkä kielletyn teon odottaminen ja vasta sitten siihen puuttuminen. Äiti puheli itsekseen, ei koskaan sille lapselle.

Kuka tahansa muu vanhempi olisi estänyt streoiden rämpyttämisen jo ennen kuin lapsi teki sitä. Sinä teit siitä lapselle hauskan leikin, kerrankin yhteistä aikaa äidin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kaupassa katsoa niitä karjuvia lapsia ja vanhempiaan, silloin huomaa helposti, mikä mättää. Vastaavasti voi silmäillä, miten ne kilteiksi ja helpoiksi kutsutut lapset kommunikoivat vanhempiensa kanssa.

Kun vanhempi valittaa, että lapsi on hankala, niin silloin kyllä tietää, missä se vika on.

Ap:n lapsi on jo lähtökohtaisesti kahvihetkenpilaaja, joten mitä muuta hän voisi ollakaan, jotta äidin odotukset täyttyisivät?

Kun se ei ole niin, että lapsilla ei ole mitään ominaisuuksia ennen kuin vanhemmat kaatavat ne heihin. Jos sinulla ei ole kokemusta lapsesta, joka on vilkas ja kielloista huolimatta tekee koko ajan sitä samaa asiaa, et oikein pysty muuhun kuin hokemaan tuota samaa kaavaa, että vanhemmat ovat syypäänä lapsen temperamenttiin.

Esim. minun kuopukseni oli sellainen, että tunki koko ajan kokeilemaan sitä samaa mielenkiintoista asiaa. Esim. vanhempieni stereoita: minä istuin vieressä ja otin lapsen pois niitä stereoita räpeltämästä, ja toki monta kertaa selitin, miksi niitä ei saa rämpyttää. Siitä ei ollut mitään apua, siihen auttoi ainoastaan se, että lapsi kasvoi isommaksi. Joka kerta, kun mentiin vanhemmilleni, samat jutut. Ja me siis käymme heillä usein. Kotona lapsi tunki tielle. Uudestaan, uudestaan, uudestan ja uudestaan, aina uudestaan, vaikka kiellettiin ja selitettiin. Arvaapa montako kertaa esikoinen yritti sinne tielle? Kerran. Ja uskoi, kun kielsin ja selitin, miksi ei saa mennä. 

Kumpi käyttäytyminen oli vanhempien ansiota ja kumpi syytä?

ja sitten lapsesi menivät päivähoitoon, jossa ei ilmennytkään samoja ongelmia kuin kotona äidin kanssa! Yllättäen lapset oppivat ymmärtämään puhetta sekä keksivät uudenlaisen asian, joka ei koskaan äidin kanssa tullut eteen: päivähoidossa aikuisen sanaan saattoi luottaa! Yllättäen kielto oli kielto ja teon estäminen, ei pelkkä kielletyn teon odottaminen ja vasta sitten siihen puuttuminen. Äiti puheli itsekseen, ei koskaan sille lapselle.

Kuka tahansa muu vanhempi olisi estänyt streoiden rämpyttämisen jo ennen kuin lapsi teki sitä. Sinä teit siitä lapselle hauskan leikin, kerrankin yhteistä aikaa äidin kanssa.

En ole tuo, jolle vastasit. Mutta noin lyhyesti: jos lapsi koettelee rajojaan kotona ja on kiltisti päivähoidossa/koulussa, ovat asiat kohdallaan. Jos lapsi on vanhempiensa edessä kiltti ja kodin ulkopuolella itse pirulainen, asiat eivät ole kohdallaan.

Ja kaikista veemäisimpiä ovat nämä mielestään niin täydelliset vanhemmat, jotka kyseenalaistavat ammattikasvattajien havainnot, koska "ei se meidän pirkkopetteri kotonakaan". Ne ovat aina ne toiset, huonosti kasvatetut kaverit, ei koskaan pirkkopetteri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen lannistettu ja vähätemperamenttinen lapsi, joka ei juoksentele parkkipaikalla eikä visko tavaroita vessanpyttyyn. Kahvilla ja jätskillä voidaan käydä rauhassa, lapsi istuu sylissä ja osallistuu keskusteluun selittämällä omiaan. Ihan samalla tavalla voi nauttia kesästä kuin muutenkin eikä tuo lapsikaan neuvolan mukaan ole mielenterveysongelmainen, vaikka osaa jo pienestä pitäen olla ihmisiksi.

Joskus vanhemmat saavat itsensä kaltaisen lapsen eli meille flegmaattisille osui tälläinen, jollekin kiukkuavalle räyhävanhemmalle sellainen juoksenteleva pahantekijä.

Joskus taas käy niinkin, että flegmaattinen vanhempi saakin lapsekseen juoksentelevan pahantekijän. Ja yllättäen voi käydä myös niin, että se flegmaattinen vanhempi huomaakin lapsen kanssa eläessään muuttuneensa ainakin ajoittain kiukkuavaksi räyhävanhemmaksi. Lapset kasvattavat vanhempiaan siinä, missä vanhemmat lapsiaan. Myös lapset muuttuvat kasvaessaan. Elämä voi yllättää, vaikka yhden taaperon vanhempana toki on tietämyksensä huipulla.

Neljän kivan ja hyväkäytöksisen taaperon jälkeen on aika katsoa peiliin ja todeta, että sinä et tiedä mitään lapsista, sinä et osaa kasvattaa, tämä on pelkkää sattumaa. Silti ei voi olla kuin ihmettelemättä sitä, että miksi juuri minulle osui näin monta hyvää sattumaa ja isompien lasten luokkakavereiden äideille juoksentelevia pahantekijöitä.

Hankalat vanhemmat saavat ne hankalat lapset. Se on heidän ikioma valintansa.

Kyllä, olet aivan oikeassa. Hankalilla vanhemmilla on aina ne hankalat lapset. Tämän ilmiön tunsi jo ennen sotia syntynyt äitini. "Meidän lapset ja muiden kakarat" -ilmiöksi hän sitä kutsui.

Sitä kannattaa miettiä aina silloin, kun kokee menettävänsä elämästään 10 kesää siksi, että perheessä on lapsia. Pienellä vaivannäöllä saisi elää nekin kesät, mutta kun mieluummin valittaa kuin kasvattaa.

Minä niin ymmärrän ap:ta. Lapset ovat niin erilaisia, meillä myös todellinen vilperi 1,5v.

Ei riitä että leikittää ja pitää seuraa vaan täytyy tosiaan estää tuhoja alituisesti. Aidatussa leikkipuistossa jaksaa n. 2 minuuttia, sitten joko kaivaa/kiipeää/mönkii itsensä ulos tai jos on pommin varma aitaus niin huutaa ja rynkyttää porttia.

Ruoan syö niin vauhdilla että itse juuri ja juuri olen ehtinyt aloittaakaan. Sitten pitääkin josiivota sotkut/estää lautasen lentäminen seinään jne.

Pihalla jaksaa läträtä hetken vedellä, sitten ollaankin jo naapurin terassipöydällä grillipihdit kädessä.

Rannalla saattaa hetken jopa viihtyä, mutta tietysti pitää olla haukkana vieressä ettei huku tai heitä hiekkaa muiden päälle.

Paras toistaiseksi on ollut maauimalassa lasten matala allas. Siinä itsekin saa nauttia auringosta kun toinen rällästää ja molskii.

Onneksi viihtyy myös vaihtelevasti rattaissa ja pyörän turvaistuimessa joten pieniä retkiä voi tehdä.

Ei siis erityisen nautinnollista täälläkään mutta kyllä tämä talven voittaa silti 10-0 :D.

Tsemppiä!

I feel U ! Tsemppiä <3 

Oma ainokaiseni on nyt 4 vuotias ja voi miten elämä onkaan helppoa! Viime kesänä jo hieman helpotti, mutta nyt on aivan erilaista! 1-2 vuotiaana oli kaikista pahinta... juuri kuvailemaasi :( En osaa muuta sanoa, kuin että tsemppiä <3 

Eihän se lapsi mitään kesästä nauttimista estä. Ulos touhuamaan ja eväät mukaan. Ja tossa iässä ne nyt vaan juoksee joka paikkaan. Ens kesänä jo uudet metkut. Kyllä se ajan kanssa helpottuu.