Miten te nautitte kesästä kun nuorin lapsi on 1-2v taapero joka on koko ajan menossa ja"pahanteossa"?

Antakaa se peräänkatsottava taapero jollekin toiselle äidille ja ottakaa vastaavasti jonkun toisen lapsi omaan kahvihetkeenne. Palstalta olen oppinut, että lapset ovat vieraskoreita ja käyttäytyvät vieraiden kanssa ihan eri tavalla kuin omien vanhempien. Sellaista mahdollisuutta ei edes ole, että joku vanhempi ohjaisi lastaan olemaan ihmisten ilmoilla ihmisiksi, lapset kun on kaikki pohjimmiltaan kamalia, joten kokeilkaa vaihtaria. Saatte juoda kahvinne rauhassa.

Uuuf, meidän kuopuksemme oli juuri tuollainen. Täysin perään katsottava, jatkuvasti lähdössä omille teilleen ja työntämässä kaikkea suuhun. Ihmiset, joilla ei tällaista lasta ole ollut, tuskin ymmärtävät, millaista sellaisen kanssa on olla. Varsinkaan täällä netissä. Kyllä se ajan kanssa helpottaa ainakin vähän. Meidän sankarimme on nyt neljän ja ulkoilu onnistuu jo hyvin. Ei tarvitse koko ajan olla tuijottamassa vieressä, vaan voi tehdä esim. pihahommia. Mutta kyllä lapsi vieläkin on todella erilainen kuin rauhallinen esikoinen, esim. saattaa hetken mielijohteesta hävitä väkijoukossa. Lapselle on kyllä selitetty, mitä siitä voi seurata, mutta eipä se tule mieleen, kun juoksuhalta ottavat vallan.

Vierailija kirjoitti:

Vessanoven voisi laittaa kiinni niin ei löydy tavaroit pytystä.

Meillä lapsi oppi avaamaan oven 1,5 -vuotiaana, eli heti kun ylettyi. Yritin kääntää kahvan, ei onnistunut sillä kahvamallilla mikä meillä on. Vain vahtiminen auttaa.

Ei minun lapseni käyttäytynyt noin. Hän sai kylliksi huomiota muutenkin.

Sitä vailla ap: n kersa on. Hyvä jos puhumaankaan oppii.

Lapseni oppivat lukemaan nelivuotiaina, kahdella kielellä. Onko ap ikinä lukenut lapselleen satuja? Siinä hoituu vuorovaikutus ja kielen oppiminen kerralla. Voi tietysti lukea muutakin, vaikka lehteä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen lannistettu ja vähätemperamenttinen lapsi, joka ei juoksentele parkkipaikalla eikä visko tavaroita vessanpyttyyn. Kahvilla ja jätskillä voidaan käydä rauhassa, lapsi istuu sylissä ja osallistuu keskusteluun selittämällä omiaan. Ihan samalla tavalla voi nauttia kesästä kuin muutenkin eikä tuo lapsikaan neuvolan mukaan ole mielenterveysongelmainen, vaikka osaa jo pienestä pitäen olla ihmisiksi.

Joskus vanhemmat saavat itsensä kaltaisen lapsen eli meille flegmaattisille osui tälläinen, jollekin kiukkuavalle räyhävanhemmalle sellainen juoksenteleva pahantekijä.

Joskus taas käy niinkin, että flegmaattinen vanhempi saakin lapsekseen juoksentelevan pahantekijän. Ja yllättäen voi käydä myös niin, että se flegmaattinen vanhempi huomaakin lapsen kanssa eläessään muuttuneensa ainakin ajoittain kiukkuavaksi räyhävanhemmaksi. Lapset kasvattavat vanhempiaan siinä, missä vanhemmat lapsiaan. Myös lapset muuttuvat kasvaessaan. Elämä voi yllättää, vaikka yhden taaperon vanhempana toki on tietämyksensä huipulla.

Neljän kivan ja hyväkäytöksisen taaperon jälkeen on aika katsoa peiliin ja todeta, että sinä et tiedä mitään lapsista, sinä et osaa kasvattaa, tämä on pelkkää sattumaa. Silti ei voi olla kuin ihmettelemättä sitä, että miksi juuri minulle osui näin monta hyvää sattumaa ja isompien lasten luokkakavereiden äideille juoksentelevia pahantekijöitä.

Hankalat vanhemmat saavat ne hankalat lapset. Se on heidän ikioma valintansa.

Vanhempi voi siis valita lapsensa temperamentin! Onpa mielenkiintoista! Onko tästä olemassa jotain tieteellistä tutkimusta?

Vierailija kirjoitti:

Ei minun lapseni käyttäytynyt noin. Hän sai kylliksi huomiota muutenkin.

Sitä vailla ap: n kersa on. Hyvä jos puhumaankaan oppii.

Lapseni oppivat lukemaan nelivuotiaina, kahdella kielellä. Onko ap ikinä lukenut lapselleen satuja? Siinä hoituu vuorovaikutus ja kielen oppiminen kerralla. Voi tietysti lukea muutakin, vaikka lehteä.

Hyviä huomioita! Kaikkihan tietävät, että lapsella ei ole mitään omia ominaisuuksia, vaan vanhemmat muovaavat tyhjästä aihiosta sellaisen lapsen kuin osaavat. Mitään omaa temperamenttia lapsella ei tunnetusti ole, tai muitakaan ominaisuuksia.

Esim. voimme tämän kirjoittajan viestistä päätellä, että hänen lapsensa eivät voi ikinä oppia hyviä käytöstapoja, kun ei äitikään osaa käyttäytyä, vaan haukkuu ja räyhää netissä.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että lapsi ei saa tarpeeksi huomiota tai liikuntaa. Ensin viet leikkipuistoon ja kun lapsi on lähes väsyksiin asti liikkunut ja leikkinyt, sitten menet vasta sinne kahville niin todennäköisesti saat juoda sumppisi rauhassa. Ellet, odotat  muutaman vuoden niin sitten et edes enää tiedä missä lapsesi menee ja saat juoda kahvejasi rauhassa vaikka maailman tappiin asti.

Muahahaha! Joo, tätä jotkut tarjosi meillekin ratkaisuksi villin 1,5-vuotiaan kanssa. Kuulemma kannattaa ulkoilla tunti aamulla ja tunti iltapäivällä, niin lapsi rauhoittuu. Menivät hiljaisiksi kun kerroin että tyypillisenä kesäpäivänä ulkoiltiin aamupäivällä 2-3 h, iltapäivällä 2 h ja vielä päivällisen jälkeen 1-2 h. Eli vähintään 5 h/päivä. Ja edelleen lapsi oli vilkas ja vauhdikas. Niin muuten olivat kaikki serkkunsakin.

En ajatellut omaa nautintoani kesän tai minkään muunkaan suhteen, ennen kuin lapsi oli niin vanha, että meni kouluun. Karusti sanottu, mutta totta.

Olin totaali-yh ja asennoiduin alusta asti niin, että tästä löhtien, kun vauva siis syntyi, olen vain äiti. Mun omaksi nautinnoksi muodostui päivittäinen herkkuhetki eli söin pipareita ja suklaata, niistä muodostui mulle iso symboli omalle hetkelle ja nautinnolle.

Koulun alku oli minullekin uusi itsenäistyminen ja herätys takaisin maailmaan. Sen myötä tapasin melkein heti nykyisen miehenikin ja nyt sen jälkeen olen laihduttanut ne kertyneet kilot pois ja mietin itseäni niin paljon, että on ihan huono omatunto, että laiminlyönkö lasta,kun en ole sen kanssa niin paljon kuin ennen. Tosin hän on jo teini ja menossa kavereidensa kanssa paljon.

Näin se siis meni minulla, mutta teinkin lapsen vasta silloin, kun olin valmis luopumaan ajattelemasta niin paljon omaa nautintoa. Hienoa sinällään, jos joku muu osaa ne yhdistää. Mutta luiltavasti saa vain pahaa mieltä, jos odottaa vaikeasti saatavia asioita pienten lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen lannistettu ja vähätemperamenttinen lapsi, joka ei juoksentele parkkipaikalla eikä visko tavaroita vessanpyttyyn. Kahvilla ja jätskillä voidaan käydä rauhassa, lapsi istuu sylissä ja osallistuu keskusteluun selittämällä omiaan. Ihan samalla tavalla voi nauttia kesästä kuin muutenkin eikä tuo lapsikaan neuvolan mukaan ole mielenterveysongelmainen, vaikka osaa jo pienestä pitäen olla ihmisiksi.

Joskus vanhemmat saavat itsensä kaltaisen lapsen eli meille flegmaattisille osui tälläinen, jollekin kiukkuavalle räyhävanhemmalle sellainen juoksenteleva pahantekijä.

Joskus taas käy niinkin, että flegmaattinen vanhempi saakin lapsekseen juoksentelevan pahantekijän. Ja yllättäen voi käydä myös niin, että se flegmaattinen vanhempi huomaakin lapsen kanssa eläessään muuttuneensa ainakin ajoittain kiukkuavaksi räyhävanhemmaksi. Lapset kasvattavat vanhempiaan siinä, missä vanhemmat lapsiaan. Myös lapset muuttuvat kasvaessaan. Elämä voi yllättää, vaikka yhden taaperon vanhempana toki on tietämyksensä huipulla.

Neljän kivan ja hyväkäytöksisen taaperon jälkeen on aika katsoa peiliin ja todeta, että sinä et tiedä mitään lapsista, sinä et osaa kasvattaa, tämä on pelkkää sattumaa. Silti ei voi olla kuin ihmettelemättä sitä, että miksi juuri minulle osui näin monta hyvää sattumaa ja isompien lasten luokkakavereiden äideille juoksentelevia pahantekijöitä.

Hankalat vanhemmat saavat ne hankalat lapset. Se on heidän ikioma valintansa.

Minäkin olin kahden hyväkäytöksisen ja rauhallisen taaperon jälkeen yhtä omahyväinen kuin sinä, täysin vakuuttunut siitä että olen mainio kasvattaja. Sitten sain sen kolmannen, vauhdikkaan ja täysin vahdittavan villipedon, ja sain kunnon opetuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen lannistettu ja vähätemperamenttinen lapsi, joka ei juoksentele parkkipaikalla eikä visko tavaroita vessanpyttyyn. Kahvilla ja jätskillä voidaan käydä rauhassa, lapsi istuu sylissä ja osallistuu keskusteluun selittämällä omiaan. Ihan samalla tavalla voi nauttia kesästä kuin muutenkin eikä tuo lapsikaan neuvolan mukaan ole mielenterveysongelmainen, vaikka osaa jo pienestä pitäen olla ihmisiksi.

Joskus vanhemmat saavat itsensä kaltaisen lapsen eli meille flegmaattisille osui tälläinen, jollekin kiukkuavalle räyhävanhemmalle sellainen juoksenteleva pahantekijä.

Joskus taas käy niinkin, että flegmaattinen vanhempi saakin lapsekseen juoksentelevan pahantekijän. Ja yllättäen voi käydä myös niin, että se flegmaattinen vanhempi huomaakin lapsen kanssa eläessään muuttuneensa ainakin ajoittain kiukkuavaksi räyhävanhemmaksi. Lapset kasvattavat vanhempiaan siinä, missä vanhemmat lapsiaan. Myös lapset muuttuvat kasvaessaan. Elämä voi yllättää, vaikka yhden taaperon vanhempana toki on tietämyksensä huipulla.

Neljän kivan ja hyväkäytöksisen taaperon jälkeen on aika katsoa peiliin ja todeta, että sinä et tiedä mitään lapsista, sinä et osaa kasvattaa, tämä on pelkkää sattumaa. Silti ei voi olla kuin ihmettelemättä sitä, että miksi juuri minulle osui näin monta hyvää sattumaa ja isompien lasten luokkakavereiden äideille juoksentelevia pahantekijöitä.

Hankalat vanhemmat saavat ne hankalat lapset. Se on heidän ikioma valintansa.

Minäkin olin kahden hyväkäytöksisen ja rauhallisen taaperon jälkeen yhtä omahyväinen kuin sinä, täysin vakuuttunut siitä että olen mainio kasvattaja. Sitten sain sen kolmannen, vauhdikkaan ja täysin vahdittavan villipedon, ja sain kunnon opetuksen.

Mulla on myös yksi tuttu, jonka neljästä lapsesta kolme vanhinta ovat todella rauhallisia ja poikkeuksellisen kivoja lapsia, neljäs taas on jotain ihan muuta... En tiedä, mahtoiko hän tuntea omahyväisyyttä kolmen kiltin ja rauhallisen lapsen äitinä, mutta varmasti se neljännen saaminen on ollut aika erilainen kokemus verrattuna aikaisempaan.

Kävellessä kun laittaa lapsen valjailla kiinni aikuisen vyöhön tai vaikka rattaiden aisaan niin lapsi hoksaa nopeasti, että ei edes kannata yrittää karkuun (koska "näkymätön voima" pysäyttää joka kerta harha-askeleet).

Vierailija kirjoitti:

Jos yritän vaikka syödä jäätelöä tai juoda kahvia niin tämä juoksee jo pois, paiskoo tavarat maahan, tukkii vessanpöntön, juoksee järveen, kiipeää kuistille roikkumaan jne. Päiväunia nukkuu vain tunnin.

Kaikki vinkit tänne miten saatte nautittua kesästä vaikka nuorinta lasta pitää vahtia koko ajan ja koko ajan pitää olla liikkeessä ja pelastamassa sitä?

Osta rautakaupasta sellaisia pieniä hakasia ja asenna niitä oviin vähintään 1,5 m korkeudelle. Silloin lapsi ei saa ovea auki, mutta muut saavat hätätilanteessa raa'alla voimalla oven auki vastakkaiseltakin puolelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen lannistettu ja vähätemperamenttinen lapsi, joka ei juoksentele parkkipaikalla eikä visko tavaroita vessanpyttyyn. Kahvilla ja jätskillä voidaan käydä rauhassa, lapsi istuu sylissä ja osallistuu keskusteluun selittämällä omiaan. Ihan samalla tavalla voi nauttia kesästä kuin muutenkin eikä tuo lapsikaan neuvolan mukaan ole mielenterveysongelmainen, vaikka osaa jo pienestä pitäen olla ihmisiksi.

Joskus vanhemmat saavat itsensä kaltaisen lapsen eli meille flegmaattisille osui tälläinen, jollekin kiukkuavalle räyhävanhemmalle sellainen juoksenteleva pahantekijä.

Joskus taas käy niinkin, että flegmaattinen vanhempi saakin lapsekseen juoksentelevan pahantekijän. Ja yllättäen voi käydä myös niin, että se flegmaattinen vanhempi huomaakin lapsen kanssa eläessään muuttuneensa ainakin ajoittain kiukkuavaksi räyhävanhemmaksi. Lapset kasvattavat vanhempiaan siinä, missä vanhemmat lapsiaan. Myös lapset muuttuvat kasvaessaan. Elämä voi yllättää, vaikka yhden taaperon vanhempana toki on tietämyksensä huipulla.

Neljän kivan ja hyväkäytöksisen taaperon jälkeen on aika katsoa peiliin ja todeta, että sinä et tiedä mitään lapsista, sinä et osaa kasvattaa, tämä on pelkkää sattumaa. Silti ei voi olla kuin ihmettelemättä sitä, että miksi juuri minulle osui näin monta hyvää sattumaa ja isompien lasten luokkakavereiden äideille juoksentelevia pahantekijöitä.

Hankalat vanhemmat saavat ne hankalat lapset. Se on heidän ikioma valintansa.

Vanhempi voi siis valita lapsensa temperamentin! Onpa mielenkiintoista! Onko tästä olemassa jotain tieteellistä tutkimusta?

Ei vaan on täyttä sattumaa, ei kasvatuksen tulosta, millainen se lapsi sattuu olemaan, mutta hankalalla vanhemmalla on aina hankalat lapset. Hän on sellaiaset itse valinnut, vaikka jossain toisessa perheessä ne lapset olisi sattumalta kivoja ja "helppoja".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen lannistettu ja vähätemperamenttinen lapsi, joka ei juoksentele parkkipaikalla eikä visko tavaroita vessanpyttyyn. Kahvilla ja jätskillä voidaan käydä rauhassa, lapsi istuu sylissä ja osallistuu keskusteluun selittämällä omiaan. Ihan samalla tavalla voi nauttia kesästä kuin muutenkin eikä tuo lapsikaan neuvolan mukaan ole mielenterveysongelmainen, vaikka osaa jo pienestä pitäen olla ihmisiksi.

Joskus vanhemmat saavat itsensä kaltaisen lapsen eli meille flegmaattisille osui tälläinen, jollekin kiukkuavalle räyhävanhemmalle sellainen juoksenteleva pahantekijä.

Joskus taas käy niinkin, että flegmaattinen vanhempi saakin lapsekseen juoksentelevan pahantekijän. Ja yllättäen voi käydä myös niin, että se flegmaattinen vanhempi huomaakin lapsen kanssa eläessään muuttuneensa ainakin ajoittain kiukkuavaksi räyhävanhemmaksi. Lapset kasvattavat vanhempiaan siinä, missä vanhemmat lapsiaan. Myös lapset muuttuvat kasvaessaan. Elämä voi yllättää, vaikka yhden taaperon vanhempana toki on tietämyksensä huipulla.

Neljän kivan ja hyväkäytöksisen taaperon jälkeen on aika katsoa peiliin ja todeta, että sinä et tiedä mitään lapsista, sinä et osaa kasvattaa, tämä on pelkkää sattumaa. Silti ei voi olla kuin ihmettelemättä sitä, että miksi juuri minulle osui näin monta hyvää sattumaa ja isompien lasten luokkakavereiden äideille juoksentelevia pahantekijöitä.

Hankalat vanhemmat saavat ne hankalat lapset. Se on heidän ikioma valintansa.

Minäkin olin kahden hyväkäytöksisen ja rauhallisen taaperon jälkeen yhtä omahyväinen kuin sinä, täysin vakuuttunut siitä että olen mainio kasvattaja. Sitten sain sen kolmannen, vauhdikkaan ja täysin vahdittavan villipedon, ja sain kunnon opetuksen.

Kannattaa silti miettiä, miten kivaa on istua kahvilla kaikessa rauhassa, kun lapsi onnellisena syö siinä vieressä jätelöä, ihmettelee lintuja ja miettii ääneen, miltä pilvet näyttävät. Meillä omahyväisillä äideillä on mukava elämä ilman edestakaista säntäilyä ja kun vielä tietää, että kasvatuksella tai lasten kanssa elämisellä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa, niin eihän sitä voi olla kuin onnellinen siitä, että tämä elämän lottovoitto osui minulle. Vähän kuin palkinto jostain, mitä en tiennyt ansainneeni.

Ompa kivan rehellinen ketju!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että lapsi ei saa tarpeeksi huomiota tai liikuntaa. Ensin viet leikkipuistoon ja kun lapsi on lähes väsyksiin asti liikkunut ja leikkinyt, sitten menet vasta sinne kahville niin todennäköisesti saat juoda sumppisi rauhassa. Ellet, odotat  muutaman vuoden niin sitten et edes enää tiedä missä lapsesi menee ja saat juoda kahvejasi rauhassa vaikka maailman tappiin asti.

Muahahaha! Joo, tätä jotkut tarjosi meillekin ratkaisuksi villin 1,5-vuotiaan kanssa. Kuulemma kannattaa ulkoilla tunti aamulla ja tunti iltapäivällä, niin lapsi rauhoittuu. Menivät hiljaisiksi kun kerroin että tyypillisenä kesäpäivänä ulkoiltiin aamupäivällä 2-3 h, iltapäivällä 2 h ja vielä päivällisen jälkeen 1-2 h. Eli vähintään 5 h/päivä. Ja edelleen lapsi oli vilkas ja vauhdikas. Niin muuten olivat kaikki serkkunsakin.

Anna mä arvaan. Ne vilkkaat ja vauhdikkaat serkukset "ei tarvinnut" päiväunia enää 1,5veenä ja "pärjäävät" lyhyilläkin yöunilla? Muuten ei nimittäin päivä kyllä ihan riitä VÄHINTÄÄN 5h ulkoiluun.

Sääliksi käy kun välillä näkee näitä vanhempiensa mielestä "vilkkaita ja vauhdikkaita" lapsia jotka todellisuudessa menevät pää kolmantena jalkana kroonisesta unenpuutteesta sekavina ja joille keksitään koko ajan lisää ja lisää aktiviteettia ja tekemistä kun pitäisi oppia rauhoittumaan, lisätä unta ja vähentää tekemistä. Yleensä sitten nämä "tempperamenttiset", "vilkkaat", "haastavat" lapset on vanhemmalleen joku kehuskelunaihe kun kyllä meidän vilipetteri on niin reipas kun ei se enää nuku päiväunia ja tänäänkin herättiin jo kuudelta vaikka se nukahti illalla vasta kymmenen jälkeen. Onhan se raskasta olla näin vilkkaan lapsen vanhempi, mutta kyllä me tänäänkin jaksettiin olla ulkona ainakin viisi tuntia! Äly hoi...

On täysin mahdollista, että lapseen on mennyt paha tai lapsi on ns. pahan silmän vaikutuksen alalainen. Näin keskustelun kautta tarkemman diagnoosin tekeminen on mahdotonta, mutta olen tavattavissa pian Kuortaneellä alkavilla Ultrapäivillä johtavana asiantuntijana ja samassa yhteydessä teen auravärähtelyanalyyseja sekä pahan pois ajamista lukuisilla eri spirituaalisilla menetelmillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen lannistettu ja vähätemperamenttinen lapsi, joka ei juoksentele parkkipaikalla eikä visko tavaroita vessanpyttyyn. Kahvilla ja jätskillä voidaan käydä rauhassa, lapsi istuu sylissä ja osallistuu keskusteluun selittämällä omiaan. Ihan samalla tavalla voi nauttia kesästä kuin muutenkin eikä tuo lapsikaan neuvolan mukaan ole mielenterveysongelmainen, vaikka osaa jo pienestä pitäen olla ihmisiksi.

Joskus vanhemmat saavat itsensä kaltaisen lapsen eli meille flegmaattisille osui tälläinen, jollekin kiukkuavalle räyhävanhemmalle sellainen juoksenteleva pahantekijä.

Joskus taas käy niinkin, että flegmaattinen vanhempi saakin lapsekseen juoksentelevan pahantekijän. Ja yllättäen voi käydä myös niin, että se flegmaattinen vanhempi huomaakin lapsen kanssa eläessään muuttuneensa ainakin ajoittain kiukkuavaksi räyhävanhemmaksi. Lapset kasvattavat vanhempiaan siinä, missä vanhemmat lapsiaan. Myös lapset muuttuvat kasvaessaan. Elämä voi yllättää, vaikka yhden taaperon vanhempana toki on tietämyksensä huipulla.

Neljän kivan ja hyväkäytöksisen taaperon jälkeen on aika katsoa peiliin ja todeta, että sinä et tiedä mitään lapsista, sinä et osaa kasvattaa, tämä on pelkkää sattumaa. Silti ei voi olla kuin ihmettelemättä sitä, että miksi juuri minulle osui näin monta hyvää sattumaa ja isompien lasten luokkakavereiden äideille juoksentelevia pahantekijöitä.

Hankalat vanhemmat saavat ne hankalat lapset. Se on heidän ikioma valintansa.

Vanhempi voi siis valita lapsensa temperamentin! Onpa mielenkiintoista! Onko tästä olemassa jotain tieteellistä tutkimusta?

Ei vaan on täyttä sattumaa, ei kasvatuksen tulosta, millainen se lapsi sattuu olemaan, mutta hankalalla vanhemmalla on aina hankalat lapset. Hän on sellaiaset itse valinnut, vaikka jossain toisessa perheessä ne lapset olisi sattumalta kivoja ja "helppoja".

Ok! Onpa mielenkiintoinen teoria. Että ihan valittu! Mites mä oon nyt mennyt valitsemaan, kun esikoinen on sellainen helpompi ja rauhallisempi ja kuopus hyvin vilkas ja juuri sellainen, jonka kanssa elämä oli todella hankalaa, kun hän oli tuollainen 1–2-vuotias? Tai entä tutun perheessä, jossa kolme lapsista on rauhallisia ja hyväkäytöksisiä ja yksi vilkas, rasavilli ja usein jopa ihan huonokäytöksinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että lapsi ei saa tarpeeksi huomiota tai liikuntaa. Ensin viet leikkipuistoon ja kun lapsi on lähes väsyksiin asti liikkunut ja leikkinyt, sitten menet vasta sinne kahville niin todennäköisesti saat juoda sumppisi rauhassa. Ellet, odotat  muutaman vuoden niin sitten et edes enää tiedä missä lapsesi menee ja saat juoda kahvejasi rauhassa vaikka maailman tappiin asti.

Muahahaha! Joo, tätä jotkut tarjosi meillekin ratkaisuksi villin 1,5-vuotiaan kanssa. Kuulemma kannattaa ulkoilla tunti aamulla ja tunti iltapäivällä, niin lapsi rauhoittuu. Menivät hiljaisiksi kun kerroin että tyypillisenä kesäpäivänä ulkoiltiin aamupäivällä 2-3 h, iltapäivällä 2 h ja vielä päivällisen jälkeen 1-2 h. Eli vähintään 5 h/päivä. Ja edelleen lapsi oli vilkas ja vauhdikas. Niin muuten olivat kaikki serkkunsakin.

Anna mä arvaan. Ne vilkkaat ja vauhdikkaat serkukset "ei tarvinnut" päiväunia enää 1,5veenä ja "pärjäävät" lyhyilläkin yöunilla? Muuten ei nimittäin päivä kyllä ihan riitä VÄHINTÄÄN 5h ulkoiluun.

Sääliksi käy kun välillä näkee näitä vanhempiensa mielestä "vilkkaita ja vauhdikkaita" lapsia jotka todellisuudessa menevät pää kolmantena jalkana kroonisesta unenpuutteesta sekavina ja joille keksitään koko ajan lisää ja lisää aktiviteettia ja tekemistä kun pitäisi oppia rauhoittumaan, lisätä unta ja vähentää tekemistä. Yleensä sitten nämä "tempperamenttiset", "vilkkaat", "haastavat" lapset on vanhemmalleen joku kehuskelunaihe kun kyllä meidän vilipetteri on niin reipas kun ei se enää nuku päiväunia ja tänäänkin herättiin jo kuudelta vaikka se nukahti illalla vasta kymmenen jälkeen. Onhan se raskasta olla näin vilkkaan lapsen vanhempi, mutta kyllä me tänäänkin jaksettiin olla ulkona ainakin viisi tuntia! Äly hoi...

Meillä vilkas ja jatkuvasti taaperovaiheessa vahdittava lapsi nukkui kyllä päiväunia (ja päiväkodissa nukkuu nelivuotiaana edelleen, mutta kotona enää ei). Paljon vähemmän hän on kyllä nukkunut kuin rauhallinen esikoinen, mutta nukkunut kuitenkin.

Mun mielestä on aika ikävää, että niin monen on vaikeaa ymmärtää eri lasten olevan ihan erilaisia. Toiset ovat rauhallisia, toiset ovat vilkkaita, aivan kuin aikuisetkin. Ja sellaisiakin on, jotka eivät nuku, vaikka vanhemmat toki haluaisivat heidän nukkuvan! Esim. hyvän ystäväni lapsi lopetti päiväunien nukkumisen (ei vain nukahtanut unille) ja toisaalta herää aamulla aina aivan hirveän aikaisin, ja vielä aikaisemmin herää, jos pannaan erityisen aikaisin nukkumaan. Ei auta aikuisten käsienvääntelyt siitä, että lapsen pitäisi nukkua enemmän, kun hän ei vain nuku. Kyllä hän sitten saattaa ollakin päivällä väsynyt, mutta minkäs teet?

Kauhea asenne lapseen, että se olisi pahanteossa.