Miten te nautitte kesästä kun nuorin lapsi on 1-2v taapero joka on koko ajan menossa ja"pahanteossa"?

Vierailija kirjoitti:

Aidatut leikkipuistot on hyviä. Voi istuskella penkillä auringossa ja antaa lapsen touhuta.

Ulkoilua ja liikuntaa ennen kahvilaa, jos on liikkunut ja nälkäinen niin jaksaa istua ja syödä.

Käsilaukkuun pädi ja sieltä pikkukakkonen pyörimään tiukan paikan tullen!

No ei todellakaan noin pienelle jotakin tablettia, ihmekään kun nykyään lapset eivät saa neniään irti niistä ja jo alle eskari-ikäisillä on omat älypuhelimet ym. Joskus tietysti voi antaa, mutta monille se jää päälle ja se annetaan aina. 

Tuosta ongelmasta selviämiseen on pitkä lista apuvälineitä olemassa. Oviportit, valjaat, leikkikehät, erilaiset kaappi- ja muut lukot ym.

Jos niitä hankkii käytettynä tai väsää itse, niin sen ei tarvitse tulla kalliiksikaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen lannistettu ja vähätemperamenttinen lapsi, joka ei juoksentele parkkipaikalla eikä visko tavaroita vessanpyttyyn. Kahvilla ja jätskillä voidaan käydä rauhassa, lapsi istuu sylissä ja osallistuu keskusteluun selittämällä omiaan. Ihan samalla tavalla voi nauttia kesästä kuin muutenkin eikä tuo lapsikaan neuvolan mukaan ole mielenterveysongelmainen, vaikka osaa jo pienestä pitäen olla ihmisiksi.

Joskus vanhemmat saavat itsensä kaltaisen lapsen eli meille flegmaattisille osui tälläinen, jollekin kiukkuavalle räyhävanhemmalle sellainen juoksenteleva pahantekijä.

Lannistettu, kuinka?

Vierailija kirjoitti:

Eilen yritettiin juoda kahvit ja ei tullu mitään kahvilan terassilla. Pojalla pillimehu ja sämpylä rattaissa, mutta ei kun parkkipaikalle olisi pitänyt päästä juoksemaan.

Stressaava kahvilla käyminen oli.

Kyllähän se siellä rattaissa pysyy kunhan vaan istutat sen sinne.

Kyllä se menee aktiivisen ja liikuvan pojan kanssa juuri noin se kahvilla käynti. Meillä ainakin. Vähän aikaa jaksaa istua, mutta sitten lapsi jo haluaa lähteä liikkumaan ja jomman kumman on pakko keskeyttää oma kahvittelunsa ja lähteä katsomaan paikkoja lapsen kanssa. Ravintolassa sama juttu. Se on tosi turhauttavaa, tiedän eikä omasta kahvittelusta joskus tule mitään, koska sen ajan, kun lapsi syö niitä omia pulliaan ja pillimehujaan, on itsellä siinä vaikka mitä avustustehtäviä ja sitten, kun pääsee omaan pullaan ja kahviin käsiksi, niin lapsi on jo kohta menossa. Sama juhlissa tai missä vaan, ei pieni, juuri liikkumaan oppinut lapsi jaksa olla kovin kauaa paikallaan, vaan sen kanssa pitää välillä kulkea ympäriinsä. Tämä on varmasti tuttua kaikille vanhemmille. Pikkuhiljaa siinä sitten löydetään ne oman perheen tavat ja ratkaisut, jotta edes jotenkin tyydyttävällä tasolla voi molemmat vanhemmat keskittyä edes hetkeksi välillä juomaan kahvia tai syömään tai nauttimaan juhlaohjelmasta.

Ei siitä pysty nauttimaan. Hiekkalaatikko sisällä(kin) ja mieluista piirretyt auttaa vähän. Hankkisin kanssa leikkikentän 1 v:lle. Itsellä nyt 4-vuotias melkein yhtä villi edelleen, lisänä raivarit ja tavaroiden syöminen, uskon, että jotain on vialla. Toivottavasti teillä helpottaa.

Niinhän se on että lapsi pilaa elämän.  Ei saa äitikään nauttia kesästä. 

Puistoon piknik-kahvit, lapsi saa juoksennella ja vanhemmat juoda kahvia. Jos mukaan saa vielä vaikka lapsen kummin tai muun läheisen ja vaikka pallon tai saippuakuplia niin kahvirauha on melko varma.

Ei ne tuossa iässä jaksa istua nätisti kahvilassa. Lapset on myös erilaisia. Minulla on kolme lasta. Nuorin 2,5 v. Hän on erittäin ruokaorientoitunut, jos positiivisesti ajattelee. Hänelle kun tulee ravintolassa pitsaa eteen tai jäätelöä tai lettuja, niin jaksaa keskittyä syömään herkkuja. Kaksi muuta lasta ovat kyllästyneet hyvinkin nopeasti tuossa iässä, joten kahvilakäynneistä yms. luovuttiin joksikin aikaa ihan oman mielenterveyden takia. Matkoilla ovat kaikki kolme joutuneet opettelemaan paikallaan istumista ravintolassa.

Hmmm jaa-a.. Meillä 2 , 3 ja 4 vuotiaat lapset ja täälläki "nautittu" kesästä ja talvesta jopa kans kokoajan, tai sit ei 🤔 Vähän välii ollaan pahanteossa eri suunnissa tai samassa paikassa tai tapellaan keskenään ! Mut tottakai niitä hauskojakin hetkiä on ja paljon ! Ei auta ku kestää vaan :)

M31

Vierailija kirjoitti:

Onpa outo asenne sulla. Ihan kuin lapsi olisi joku välttätön paha, jota pitää sietää ja vahtia koko ajan. Sun täytyy tajuta, että elät nyt pikkulapsiperheen elämää ja se kestää aikansa. Nauti lapsestasi ja kesästä.

Voiko jollekin tulla vielä yllätyksenä ,että lapsi vaatii huomiota,hoitoa,valvontaa 24/7 lähes.

Se loppuu suurimmaksi osaksi ainakin kun sä oot 60 ja se lapsi 30.Silloinkin riippuu miten elämässä pärjää.Ei se kokonaan lopu ennenkuin roolit kääntyvät päinvastoin kun se lapsi alkaa kantaa huolta sun selviämisestä.

Joistain asioista on vaan pakko luopua kunnes lapsi on isompi, jos ei muuten onnistu. Enemmän kyllä ihmettelen äitiä, jonka kesän pilaa se, ettei pääse kahvilan terassille.

Vierailija kirjoitti:

Puistoon piknik-kahvit, lapsi saa juoksennella ja vanhemmat juoda kahvia. Jos mukaan saa vielä vaikka lapsen kummin tai muun läheisen ja vaikka pallon tai saippuakuplia niin kahvirauha on melko varma.

Niin että otetaan kummi mukaan piknikille ja pallo ja saippuakuplia hänelle ja lapselle ja sitten istutaan omenapuun varjoon juomaan rauhassa kahvia? Se menee jossakin Liisan ihmemaassa näin. Aika harvalla on se noin ihana kummi saatavilla joka piknikreisulle, joka leikkii innokkaasti ja iloisesti lapsen kanssa sillä aikaa, kun äiti nauttii kahvia.

Yritä kestää ap, ensi kesänä on jo helpompaa. Meillä villi kuopus joka oli viime kesänä 1,5 v, ja meno ihan päätöntä. Ei sitä sellaiset tajua, joiden lapset on rauhallisempia ja/tai enemmän kiinni vanhemmissa... en minäkään, ennen kuin sain tällaisen elohopean. Raskainta siitä oli kun lapsesta ei voinut irrottaa silmiä edes sekunniksi, tai sillä oli heti pikkukiviä suussa/ampiainen kädessä/jotain muuta vaarallista tai se oli juoksemassa autotielle tai kiipeämässä vaaralliseen paikkaan tai tipahtamassa jostain.

Ratkaisu: sovitaan kuka vahtii ensin, sillä välin toinen juo kahvit, ja sitten vaihdetaan paikkoja. Valjaita kannattaa kokeilla jos ollaan paikalla jossa on paljon väkeä. Jos löydät aidatun leikkipaikan, se vähentää perässä juoskemista jonkin verran, mutta ainakin meillä oli viime kesänä pakko kulkea metrin päässä vahtimassa että mitään vaarallista ei mennyt suuhun. Paljon vaunulenkkejä vaan, jos lapsi viihtyy niissä, niin saatte raitista ilmaa. Kyläilyn jätimme suosiolla väliin ja pyysimne ihmisiä meille kylään. Koeta kestää, se on vain yksi kesä.

Tänä kesänä meidän kuopus täyttää 2,5 v ja meno on edelleen vauhdikasta, mutta päässä on sentään vähän järkeä. Aidatuilla leikkipaikoilla tuo leikkii hetkittäin ihan itsekseen - saatan jopa vilkaista puhelinta nopeasti välillä. Joskus saattaa jopa totella, jos kiellän jotain. Edelleen korvat tuntuvat olevan lähinnä koristeena, mutta enää ei tunge kaikkea suuhun, mikä on suuri helpotus. Ja sisällä saattaa leikkiä joskus jopa 10-15 min rauhallisesti itsekseen. Kyllä se siitä helpottaa pikkuhiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen lannistettu ja vähätemperamenttinen lapsi, joka ei juoksentele parkkipaikalla eikä visko tavaroita vessanpyttyyn. Kahvilla ja jätskillä voidaan käydä rauhassa, lapsi istuu sylissä ja osallistuu keskusteluun selittämällä omiaan. Ihan samalla tavalla voi nauttia kesästä kuin muutenkin eikä tuo lapsikaan neuvolan mukaan ole mielenterveysongelmainen, vaikka osaa jo pienestä pitäen olla ihmisiksi.

Joskus vanhemmat saavat itsensä kaltaisen lapsen eli meille flegmaattisille osui tälläinen, jollekin kiukkuavalle räyhävanhemmalle sellainen juoksenteleva pahantekijä.

Joskus taas käy niinkin, että flegmaattinen vanhempi saakin lapsekseen juoksentelevan pahantekijän. Ja yllättäen voi käydä myös niin, että se flegmaattinen vanhempi huomaakin lapsen kanssa eläessään muuttuneensa ainakin ajoittain kiukkuavaksi räyhävanhemmaksi. Lapset kasvattavat vanhempiaan siinä, missä vanhemmat lapsiaan. Myös lapset muuttuvat kasvaessaan. Elämä voi yllättää, vaikka yhden taaperon vanhempana toki on tietämyksensä huipulla.

Vierailija kirjoitti:

Joistain asioista on vaan pakko luopua kunnes lapsi on isompi, jos ei muuten onnistu. Enemmän kyllä ihmettelen äitiä, jonka kesän pilaa se, ettei pääse kahvilan terassille.

Mukavahan se olisi saada pientä hemmottelua arjen keskelle ja käydä muuallakin kuin leikkipuistossa ja kaupassa.

Ap:lle tsemppiä. Kahvilaan liikkumisen jälkeen mutta ei vielä liian väsyneenä. Lapselle pientä helppoa naposteltavaa, jonka saa nopeasti tarjolle. Sitten itse saman tien kahvia juomaan. Varaa mukaan pari ylläriä, esim. joku pieni lelu jota lapsi ei ole vähään aikaan nähnyt tai uusi kuvakirja, jos se vaikka kiinnostaisi ne kriittiset viimeiset minuutit että sinäkin olet valmis. Pitkästä kahvittelutuokiosta tuskin vilkkaan lapsen kanssa haaveiletkaan.

Täällä on nyt aika ymmärtämätöntä porukkaa liikenteessä, teillä ehkä on pikkulapsiajat aika kaukana tai jotain helppoja lapsia tai ehkä ette halua ikinä itse istua ja syödä pullaa?!?

Meillä on nuorempikin jo kolme ja silti juuri vaikkapa ulkona syöminen tai kahvilla käynti on joskus aika hanurista suoraan sanottuna. Lapset tarvitsee paljon apua, että esim. Pillimehut ei tule syliin ja että pysyy kädet, naamat ja vaatteet puhtaana. Ja sitten ne jo on niin pian valmiita ettei itse ei ole sen auttamisen lomassa ehkä edes ehtinyt aloittaa syömistä. Meidän lapsilla ainakin meinaa tulla heti sen syömisen jälkeen levoton olo, ei ne siinä suostu istumaan vanhempien kanssa keskustelemassa vaikka kuinka etukäteen liikutaan ja puuhataan ja kerrotaan etukäteen, miten kuuluu käyttäytyä. Ja annetaan huomiota. Ne syö äkkiä ja riekkuu ja hyppelee ja pakenee ja provosoi toisiaan. Syö siinä sitten itse, tosi kiva hotkia äkkiä jotain munkkia naamaan ja kuumaa sumppia perään ja juoksujalkaa ulos!

Itse ainakin haluaisin joskus nauttia lasten kanssa juuri noista kesäkahvila- yms. Hetkistä yhdessä, ne kuuluu kesään! Mutta ei se kyllä mitään nautintoa vaan ole jos lastrn käytös on tuota tasoa kaikesta vaivannäöstä huolimattta.

Meillä asiaan on jonkin verran auttanut aika. Nyt kun lapset on isompia niin usein jo asiat toimii vähän paremmin ja ne osaa istua edes vähän aikaa. Jos on vaan yksi mukana, voi olla jopa tosi onnistuneita reissuja. Toisiaan villitsevät ja nuorempi vielä vähän itseäänkin. Ja ne toistot ja etykäteen selittäminen: matkalla jo koittaa rauhoittaa lapsia ja selittää ratakiskosta vääntäen, että kahvilassa ei sitten saa nousta tuolista pois, ja että siellä viihdytään siten että syödään ja jutellaan sen jälkeen rauhallisesti. Joskus onnistuu tosiaan, joskus ei ja varmaan alke kaksivuotias ei osaa vielä yhtä hyvin noudattaa sanallisia ohjeita... Mutta kun sopivana hetkenä menee, niin jaksaa sitten tehostaa sanoja esim. Sillä että istuttaa takaisin tuoliin yms. Syöttötuoli, valjaat rattaissa yms on vielä noin pienillä ok. Whatever works. Mutta itse tosiaan uskon, että ihan pienestä pitäen kannattaa ikätasoisesti harjoitella sitä esim. Ravintolassa malttamista ja paikallaan oloa ja yleensäkin sitä, että käyttäydytään. Helpottaa myöhemmin sitten työtä, erityisesti näillä villimmillä tapauksilla. Tsemppiä aplle kesään ja iloisia hetkiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen lannistettu ja vähätemperamenttinen lapsi, joka ei juoksentele parkkipaikalla eikä visko tavaroita vessanpyttyyn. Kahvilla ja jätskillä voidaan käydä rauhassa, lapsi istuu sylissä ja osallistuu keskusteluun selittämällä omiaan. Ihan samalla tavalla voi nauttia kesästä kuin muutenkin eikä tuo lapsikaan neuvolan mukaan ole mielenterveysongelmainen, vaikka osaa jo pienestä pitäen olla ihmisiksi.

Joskus vanhemmat saavat itsensä kaltaisen lapsen eli meille flegmaattisille osui tälläinen, jollekin kiukkuavalle räyhävanhemmalle sellainen juoksenteleva pahantekijä.

Lannistettu, kuinka?

Ihan vanhanaikaisesti eli ohjaamalla ja neuvomalla ja valvomalla tekemisiä. Kun näin toimii alusta alkaen ja yhdessä lapsen kanssa tutustuu maailmaan, niin lapsihan siitä lannistuu, kun ei saakaan yksin kokeilla, miltä tuntuu jäädä auton alle. Tämmöiset vanhanaikaisesti kasvatetut lapset ovat muiden äitien silmissä lannistettuja, vaikka jotkut mummot puhuvat hyvistä tavoista. Meillä otettiin lapset mukaan meidän elämään eikä lähdetty siitä, että on erikseen lapsen elämä ja meidän elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa outo asenne sulla. Ihan kuin lapsi olisi joku välttätön paha, jota pitää sietää ja vahtia koko ajan. Sun täytyy tajuta, että elät nyt pikkulapsiperheen elämää ja se kestää aikansa. Nauti lapsestasi ja kesästä.

Voiko jollekin tulla vielä yllätyksenä ,että lapsi vaatii huomiota,hoitoa,valvontaa 24/7 lähes.

Se loppuu suurimmaksi osaksi ainakin kun sä oot 60 ja se lapsi 30.Silloinkin riippuu miten elämässä pärjää.Ei se kokonaan lopu ennenkuin roolit kääntyvät päinvastoin kun se lapsi alkaa kantaa huolta sun selviämisestä.

Minulle ainakin tämä kolmas lapsi oli melkoinen yllätys, kaksi vanhempaa kun olivat rauhallisia ja varovaisia tapauksia, joita oli helppo ottaa mukaan joka paikkaan jo pieninö, ja jotka leikkivät paikoillaan tai selailivat vaikka kirjaa rauhassa jo 1-vuotiaana. Kahvini sain juoda rauhassa. Kolmas olikin sitten ihan eri maata. Pakko oli pitää silmät hänessä ihan koko ajan, ja kulkea perässä, ihan että sai lapsen pysymään elossa ja kohtalaisen ehjänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen lannistettu ja vähätemperamenttinen lapsi, joka ei juoksentele parkkipaikalla eikä visko tavaroita vessanpyttyyn. Kahvilla ja jätskillä voidaan käydä rauhassa, lapsi istuu sylissä ja osallistuu keskusteluun selittämällä omiaan. Ihan samalla tavalla voi nauttia kesästä kuin muutenkin eikä tuo lapsikaan neuvolan mukaan ole mielenterveysongelmainen, vaikka osaa jo pienestä pitäen olla ihmisiksi.

Joskus vanhemmat saavat itsensä kaltaisen lapsen eli meille flegmaattisille osui tälläinen, jollekin kiukkuavalle räyhävanhemmalle sellainen juoksenteleva pahantekijä.

Joskus taas käy niinkin, että flegmaattinen vanhempi saakin lapsekseen juoksentelevan pahantekijän. Ja yllättäen voi käydä myös niin, että se flegmaattinen vanhempi huomaakin lapsen kanssa eläessään muuttuneensa ainakin ajoittain kiukkuavaksi räyhävanhemmaksi. Lapset kasvattavat vanhempiaan siinä, missä vanhemmat lapsiaan. Myös lapset muuttuvat kasvaessaan. Elämä voi yllättää, vaikka yhden taaperon vanhempana toki on tietämyksensä huipulla.

Neljän kivan ja hyväkäytöksisen taaperon jälkeen on aika katsoa peiliin ja todeta, että sinä et tiedä mitään lapsista, sinä et osaa kasvattaa, tämä on pelkkää sattumaa. Silti ei voi olla kuin ihmettelemättä sitä, että miksi juuri minulle osui näin monta hyvää sattumaa ja isompien lasten luokkakavereiden äideille juoksentelevia pahantekijöitä.

Hankalat vanhemmat saavat ne hankalat lapset. Se on heidän ikioma valintansa.