Kertokaa te muutkin kauhukertomuksia teinipoikien nälästä
Kommentit (230)
Teini-ikäiset kasvaa! Itse olin 11-vuotiaana näin pitkä kuin nyt 172 cm. Tytöt kasvaa pituutta aikaisemmin.
Joku poika 12-18 -vuotias saattaa venyä pituutta 10-15 cm per vuosi, kyllähän sitä rakennusainetta tarvitaan. Usein vielä ulkoilevat, meillä ainakin käytiin pelaamassa lätkää ja fudista, kulutus on kova.
Joku moitti punaista lihaa ja jokainen tietysti tyylillään mutta kyllä se on hyvä pitämään nälkää poissa edes vähän aikaa.
Meillä keitettiin 3 l kattilallinen aina perunoita, minä söin yhden ja kaksi poikaa söi loput. Hetken päästä ne notkui jääkaapilla, että oisko siellä jotain välipalaa. Ei olisi tullut mieleenkään kieltää syömästä.
Minä jopa leivoin, että sain ruokaa.
Ei perhe köyhä ollut, mutta mulla oli nälkä.
Meillä pojat 11v, 15v ja kohta 18v. Kaikki urheilevat. Tehtiin 1,2 kilosta kalkkunan jauhelihaa lihapullia, joita tuli vieri viereen pari pellillistä. Pullat hävisivät yhden päivän aikana. Puuroja tehdään yleensä tupla-annoksina, silti ne menevät kertarykäisyllä. Toki salaattia yms. menee myös paljon, siitä syystä tehtiin kasvilava pihalle tänä vuonna, saadaan rehuja helposti sieltä suuria määriä...:D
Pojat kyllä myös osallistuvat ruoan tekoon, eli kaikki ei ole pelkästään meidän vanhempien harteilla.
Itselläni ei kyllä milloinkaan ole ollut mitään suursyömärivaihetta. Varmaan tämä riippuu siitä miten paljon kasvaa. Itse jäin 154 cm pituiseksi, joten ei ollut tarvetta valtaville energiamäärille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun veli teininä paistoi itselleen ilta/välipalaksi (eli normiruokailujen lisäksi) usein paketillisen jauhelihaa, söi sen kanssa paketillisen leipää ja kyytipojaksi litra maitoa.
Kuvittavia ruokatottumuksia teillä. Meillä ei tuollaista suvaita. Ruokaa syödään silloin kun sitä tarjotaan, mitään jättimättöjä omin luvin lapset eivät meillä kyhää. Maito on meillä pannassa, sillä ei ihminen rintaruokinnan jälkeen tee mitään. Meillä ei syödä myöskään punaista lihaa, sen vaarat tuntevat kaikki.
Murrosikään nyt vain kuuluu voimakas fyysinen kasvu ja energian kulutus, jota lisää liikkuvuus.
Teillä varmaan kitukasvuiset lapset jotka eivät paljon liiku tai sitten se näkyy myöhemmin lasten luustossa, lihaksissa ja hampaissa. Tästähän meillä on esimerkkinä iäkkäät ihmiset, jotka ovat olleet niukalla ravinnolla, joiden luut ovat hauraat ja katkeilevat ja hampaat ovat kuin viljan jyvä jo 30v.
Se nälkä on jotain pakottavaa. Ne kasvaa ja tarvii tosissaan ruokaaa.
Sitä ruoan määrää on vaikea kuvitella, kunnes se osuu kohdalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun veli teininä paistoi itselleen ilta/välipalaksi (eli normiruokailujen lisäksi) usein paketillisen jauhelihaa, söi sen kanssa paketillisen leipää ja kyytipojaksi litra maitoa.
Kuvittavia ruokatottumuksia teillä. Meillä ei tuollaista suvaita. Ruokaa syödään silloin kun sitä tarjotaan, mitään jättimättöjä omin luvin lapset eivät meillä kyhää. Maito on meillä pannassa, sillä ei ihminen rintaruokinnan jälkeen tee mitään. Meillä ei syödä myöskään punaista lihaa, sen vaarat tuntevat kaikki.
Lapsille ja nuorille voi tulla nälkä muulloinkin kuin varsinaisina ruoka-aikoina. Teillä ilmeisesti joutuu olemaan nälissään. Ikäviä ihmisiä.
Ihminen ei nälkään kuole muutamassa tunnissa. Oikeastaan kyse on syömähimosta. Ei Suomessa kukaan oikeasti näe nälkää.
Huonolla huolenpidolla olevat lapset ja nuoret ovat Suomessakin nälissään. Kaikkihan tietävät, että kouluissa menee enemmän ruokaa maanantaina, kun oppilaat palaavat kotoa nälissään. Jotkut sairaat vanhemmat edelleen voivat jopa käyttää ruoan säännöstelyä rangaistuksena. Toiset eivät taas ymmärrä, että teinipojan energiantarve on ihan eri luokkaa kuin keski-ikäisen äidin ja varaavat lapselle saman verran ruokaa kuin itselleen.
Juu, lisätään vaan niitä kasvisruokapäiviä kouluihin, kun syömishäiriöiset viherpiiperöt haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäiset kasvaa! Itse olin 11-vuotiaana näin pitkä kuin nyt 172 cm. Tytöt kasvaa pituutta aikaisemmin.
Joku poika 12-18 -vuotias saattaa venyä pituutta 10-15 cm per vuosi, kyllähän sitä rakennusainetta tarvitaan. Usein vielä ulkoilevat, meillä ainakin käytiin pelaamassa lätkää ja fudista, kulutus on kova.
Joku moitti punaista lihaa ja jokainen tietysti tyylillään mutta kyllä se on hyvä pitämään nälkää poissa edes vähän aikaa.
Meillä keitettiin 3 l kattilallinen aina perunoita, minä söin yhden ja kaksi poikaa söi loput. Hetken päästä ne notkui jääkaapilla, että oisko siellä jotain välipalaa. Ei olisi tullut mieleenkään kieltää syömästä.
Meillä on eri geenit.
Meistä tulee pidempiä kuin muista, mutta se vie aikaa.
Me kasvetaan täyteen pituuteen vasta 17-18-vuotiaan?
Olihan se rankkaa sanoa pienelle pojalle, että lopulta susta tulee tuota kaveria pidempi. Katso nyt miten sun isäs on tuon kaverin isää päätä pidempi.
Ihmisillä on eri geenit ja ne kaikki kehittyy yksilöllisesti.
Miksi mammat pitää poikalapsiaan nälässä ja kokkailee niille kevyt ruokia. Täällä ihmetellään kun sitten täytyy syödä seuraavan päivän raaka-aineet. Laittakaa nyt ruokaa niille lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun veli teininä paistoi itselleen ilta/välipalaksi (eli normiruokailujen lisäksi) usein paketillisen jauhelihaa, söi sen kanssa paketillisen leipää ja kyytipojaksi litra maitoa.
Kuvittavia ruokatottumuksia teillä. Meillä ei tuollaista suvaita. Ruokaa syödään silloin kun sitä tarjotaan, mitään jättimättöjä omin luvin lapset eivät meillä kyhää. Maito on meillä pannassa, sillä ei ihminen rintaruokinnan jälkeen tee mitään. Meillä ei syödä myöskään punaista lihaa, sen vaarat tuntevat kaikki.
Lapsille ja nuorille voi tulla nälkä muulloinkin kuin varsinaisina ruoka-aikoina. Teillä ilmeisesti joutuu olemaan nälissään. Ikäviä ihmisiä.
Ihminen ei nälkään kuole muutamassa tunnissa. Oikeastaan kyse on syömähimosta. Ei Suomessa kukaan oikeasti näe nälkää.
Nälän näkeminen ja nälän tunne ovat luonnollisesti eri asioita. Ei silti ole mitään mieltä, että pantataan ruokaa ja annetaan nuoren olla nälkäisenä. Toisilla esim. verensokerin laskeminen vaikuttaa niin voimakkaasti, että heille tulee päänsärkyä ja huono olo, jos ruokaa ei saa kun nälkä iskee.
Ihan turhaa kiusata ihmistä vain joidenkin ruoka-aikojen takia, jos jääkaapissa kerran on ruokaa mitä syödä (kaikilla ei ole). Varsinkin nuorilla on niin suuri energian kulutus, että ei heidän tuntemuksiaan ymmärrä joku kevyttä toimistotyötä tekevä pienen energiakulutuksen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Juu, lisätään vaan niitä kasvisruokapäiviä kouluihin, kun syömishäiriöiset viherpiiperöt haluaa.
Miten tämä liittyy mihinkään?
Paitsi, että ennemmin sitä voisi sanoa syömishäiriöksi, että luulee, ettei kasvisruoka ole ravitsevaa edes silloin tällöin syötynä ja joutuu toitottamaan sitä, ettei sen takia voi syödä kasvisruokaa ikinä.
Lapset ei välttämättä opi itse ohjaamaan syömisiään liian tiukan säännöstelyn alla. Kun lähtevät omilleen ja yhtäkkiä kaupasta voikin ostaa mitä haluaa ja syödä, mitä haluaa, voi se tuntua heistä vapautumiselta, joka heittääkin ruokailutavat ihan vastakkaiseen suuntaan kuin mihin pyrit heitä kasvattamaan. Ja minä tiedän, mistä puhun. Ei lapset muutenkaan opi mitään liian tiukassa kurissa, vaan tärkeintä on, että oppivat ajattelemaan omilla aivoillaan ja ohjaamaan itseään järkevästi. Lapset eivät ole koiria.
Monet pojat venähtää pituutta vielä intissäkin.
Meillä on yksi työharjoittelijapoika nyt kesätöissä, on yli 2 m pitkä ja 16-vuotias. Ja hoikka!
Jos maitoa tekee mieli, minusta sitä voi kyllä teini juoda vaikka aikuiset ei sitä tarvitse. Tai sitten pitää syödä paljon esim. juustoa että saa kalkkia tarpeeksi. "Syö juustoa, se kasvattaa luustoa", sanoi meidän mummo. Naureskeli rasvattomalle maidolle, että tuollaista kurria juotte. Mummo käytti voita ja punaista maitoa vaikka lihaa ei syönyt koskaan.
Mun nyrkkeilyä harrastava teinipoika siinä kohtaa, kun oli liian kevyt yhteen sarjaan ja alkoi olla kasvamisen vuoksi ylärajoilla toiseen. Kävi aivan raivona salilla ja söi norsun kokoisia annoksia. Esim. iltapalaksi joulun aikaan söi kattilallisen riisipuuroa.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei kyllä milloinkaan ole ollut mitään suursyömärivaihetta. Varmaan tämä riippuu siitä miten paljon kasvaa. Itse jäin 154 cm pituiseksi, joten ei ollut tarvetta valtaville energiamäärille.
Olet oikeassa, tämä suuri ruokahalu koskee normaalisti kasvavia lapsia ja nuoria.
Vierailija kirjoitti:
Monet pojat venähtää pituutta vielä intissäkin.
Meillä on yksi työharjoittelijapoika nyt kesätöissä, on yli 2 m pitkä ja 16-vuotias. Ja hoikka!
Jos maitoa tekee mieli, minusta sitä voi kyllä teini juoda vaikka aikuiset ei sitä tarvitse. Tai sitten pitää syödä paljon esim. juustoa että saa kalkkia tarpeeksi. "Syö juustoa, se kasvattaa luustoa", sanoi meidän mummo. Naureskeli rasvattomalle maidolle, että tuollaista kurria juotte. Mummo käytti voita ja punaista maitoa vaikka lihaa ei syönyt koskaan.
Meillä on myös parimetrinen poika. Meillä ei ole tapana juoda maitoa ruoan kanssa, mutta kylläkin välipalojen yhteydessä. Koulun terveystarkastuksissa tuli silti vielä ehdotus, että syöttäisimme nuorelle lisäksi kalkkivalmisteita, joilla varmistettaisiin luuston kunnollinen kehitys, kun sitä pituuttakin tuli niin paljon ja nopeasti.
Kun kumpikin poika oli teini niin suunnittelin jo armeijan soppatykin hankkimista😂. Teki millaisia annoksia tahansa kaikki meni ja saatettiin kysyä, että olisko lisää. Ainakaan seuraavalle päivälle ei mitään jäänyt.
Nyt jää, kun toinen on muuttanut kotoa ja itse ei ole vielä oppinut tekemään pienempiä annoksia.
Opettajana näen yläkoulussa, kuinka kouluruoka on liian laihaa ja lihatonta usein. Kun se murkkupoika tulee kasiin, syö ehkä yhdeltätoista jotain kasvislasagnea tai ohrapuuroa, niin voitte kuvitella sen nälän joskus kahden maissa iltapäivällä. Ne tarvisi välipalan tai vaihtoehtoisesti rasvaista ja lihapitoista ruokaa kunnolla silloin yhdeltätoista, jotta jaksavat päivän loppuun. Kyllä tytöt pärjää, mutta murrosikäiset pojat tarvisi enemmän ruokaa ja paljon tukevampaa. Tai on liikuntaa 8-10 aamulla ja ruokailu vasta klo 11, niin nämä valittaa, että silmissä sumenee nälästä jo 10-11 tunnilla ja koita siinä sitten tankata jotain lukuainetta.
Mutta alkuperäiseen tarinaan. Anoppi kertoi, että miehen ollessa 15-vuotias oli ostanut HK:n sinisen paketin makkarakeittoa varten. Mies oli tullut kotiin koulusta ja syönyt seisaaltaan koko paketin jääkaapin vieressä kylmänä. Anoppi vaan päivitteli, kuinka nälkäinen mieskin oli teininä ja harmitti, kun päiväruuaksi varattu makkarapaketti oli kadonnut. Hoikkahan tuo mies oli teininä, vieläkään ei ole pulska. Mutta kun nuorimies kasvaa hetkessä 190cm, niin tarviihan siihen ruokaa...
Teinien ruoanhimolla ei ole mitään rajaa.
Muistan kyllä miten itsekin seisoin jääkaapin ovella ja halusin syödä. En aina löytänyt mitään sopivaa. Saatoin syödä kaksikin isoa lautallista muroja nälkääni. Olin hoikka, mutta koko ajan teki mieli syödä. Muistan sen kyllä.