Voiko ihminen olla persoonana helposti traumatisoituva?

Resilienssi, se on osittain geeneissä ja osittain opittua (eli usein varhaisten kokemusten muodostama ominaisuus).

Vierailija kirjoitti:

Resilienssi, se on osittain geeneissä ja osittain opittua (eli usein varhaisten kokemusten muodostama ominaisuus).

Miten tällaista helposti traumatisoituvaa ihmistä oikein voi tukea?

Ittsetunto varsiinkin nuorisssa on herrkkää. Banheemmisda niin ei je yleeensä enäää jaksa enäää niin välittäää. Se on koti, työ ja perhe nee ihmiseen elämän selkäraanka.

Vierailija kirjoitti:

Ittsetunto varsiinkin nuorisssa on herrkkää. Banheemmisda niin ei je yleeensä enäää jaksa enäää niin välittäää. Se on koti, työ ja perhe nee ihmiseen elämän selkäraanka.

Näin huono kielellisen ilmaisun taso traumatisoi kenet hyvänsä pahasti.

Kyllä uskon, että näin on. Sillehän ei voi mitään itse. Jotain dissosiaatio-ongelmaa tai PTSD:tä ei voi kehittää tahdonalaisesti. Se vaan tapahtuu.

Itse olen miettinyt, olenko vaan herkkä vai olisiko mulle tapahtuneet asiat oikeasti hajottaneet lähes jokaisen yhtä pahasti. Eihän sitä voi tietää. Olen kuitenkin tavannut ihmisiä, joiden traumat on lähtöisin asioista, joista suurin osa selviää. Mun lapsuudenystäväni traumatisoitui pahasti asioista, jotka tapahtui meille molemmille, kun taas mulle se ei ollut mitään. Hänen traumansa on kuitenkin vielä pitkän ajan jälkeen oikeasti lähes invalidisoiva.

Amerikassa muistaakseni tutkittiin Vietnamin veteraaneja. Heistä osa kehitti vakavan henkisen sairauden ja osa selvisi hyvin, vaikka kokemukset olisi olleet samoja. En tietty tiedä, miten näiden veteraanien tausta on vaikuttamut sairastumiseen jne.

Sanoisin, että perimä ja kasvuympäristö vaikuttavat varmasti lähes yhtä paljon. Ihmisen voi myös hajottaa monella eri tavalla. Kuten esim. ison kiven. Tapahtuu ikäänkuin eroosiota. Toisille se tapahtuu hiljaksiin ja toiset isketään rikki kertalaakista. Sellaista pikkuhiljaa hajoamista on todella vaikea dokumentoida.

Lapset ainakin traumatisoituvat helpommin. Olisi hurjaa, jos joku aikuinen olisi jäänyt sille tasolle ja traumatisoituisi tyyliin jostain kirjan kuvasta.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että perimä ja kasvuympäristö vaikuttavat varmasti lähes yhtä paljon. Ihmisen voi myös hajottaa monella eri tavalla. Kuten esim. ison kiven. Tapahtuu ikäänkuin eroosiota. Toisille se tapahtuu hiljaksiin ja toiset isketään rikki kertalaakista. Sellaista pikkuhiljaa hajoamista on todella vaikea dokumentoida.

Todella hyvä vertaus! Ja aivan totta. Hirveän paljon erilaisten kokemusten vaikutuksista jää pinnan alle näkymättömiin. Voi mennä hyvin pitkään, ennen kuin niitä pystyy kunnolla havainnoimaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapset ainakin traumatisoituvat helpommin. Olisi hurjaa, jos joku aikuinen olisi jäänyt sille tasolle ja traumatisoituisi tyyliin jostain kirjan kuvasta.

Mutta onhan tällaisia hyvin herkkiä aikuisiakin. Ehkä he eivät ole saaneet ympäristöstään lapsina riittävästi tukea vaikeiden tunteiden käsittelyyn?

Erityisherkkä???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Resilienssi, se on osittain geeneissä ja osittain opittua (eli usein varhaisten kokemusten muodostama ominaisuus).

Miten tällaista helposti traumatisoituvaa ihmistä oikein voi tukea?

Tota noin... Lähtökohtaisesti asia on niin, että trauma aiheuttaa jonkinasteista traumatisoitumista, suurta tai lievempää. Kun viittaat helposti traumatisoituvaan ihmiseen, niin pitää ymmärtää, että ei se traumatisoituminen tapahdu ilman syytä, vaan se traumatisoituminen tulee trauman perusteella. Esim. pahoissa joukkotuhoissa käytännössä kaikille osallisille kehittyy jonkinlaisten postraumaattinen stressireaktio. Jos taas näkee yhden ihmisen kuoleman, joku traumatisoituu ja toinen ei. Traumoja on erilaisia. Täällä on traumoista: https://www.traumaterapiakeskus.com/18

Vierailija kirjoitti:

Erityisherkkä???

On erityisen herkkä monille asioille, mutta se on aika eri asia kuin helposti traumatisoituminen. Esimerkiksi kova melu voi ärsyttää erityisherkkää poikkeuksellisen paljon, mutta ei se sinällään luultavasti traumatisoi ellei meluun liity jotain hyvin poikkeuksellista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ainakin traumatisoituvat helpommin. Olisi hurjaa, jos joku aikuinen olisi jäänyt sille tasolle ja traumatisoituisi tyyliin jostain kirjan kuvasta.

Mutta onhan tällaisia hyvin herkkiä aikuisiakin. Ehkä he eivät ole saaneet ympäristöstään lapsina riittävästi tukea vaikeiden tunteiden käsittelyyn?

Traumatisoituminen vaatii trauman. Jos halutaan välttää traumatisoitumista, pitää välttää traumoja. Traumatisoituminen ei ole mikään traumatisoituneen vika, vaan biologisesti täysin luonnollinen suojamekanismi, joka pyrkii suojelemaan traumatisoitunutta ihmistä vastaavilta hallaa aiheuttavilta tilanteilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisherkkä???

On erityisen herkkä monille asioille, mutta se on aika eri asia kuin helposti traumatisoituminen. Esimerkiksi kova melu voi ärsyttää erityisherkkää poikkeuksellisen paljon, mutta ei se sinällään luultavasti traumatisoi ellei meluun liity jotain hyvin poikkeuksellista.

Täällä nyt ihmisten kannattaisi ihan ensiksi selvittää itselleen, mikä on trauma. Moni vaikuttaa nyt sekoittavan ihan eri asioita keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ainakin traumatisoituvat helpommin. Olisi hurjaa, jos joku aikuinen olisi jäänyt sille tasolle ja traumatisoituisi tyyliin jostain kirjan kuvasta.

Mutta onhan tällaisia hyvin herkkiä aikuisiakin. Ehkä he eivät ole saaneet ympäristöstään lapsina riittävästi tukea vaikeiden tunteiden käsittelyyn?

Traumatisoituminen vaatii trauman. Jos halutaan välttää traumatisoitumista, pitää välttää traumoja. Traumatisoituminen ei ole mikään traumatisoituneen vika, vaan biologisesti täysin luonnollinen suojamekanismi, joka pyrkii suojelemaan traumatisoitunutta ihmistä vastaavilta hallaa aiheuttavilta tilanteilta.

Ei voi sellaista elämää, jossa välttyisi täysin traumoilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että perimä ja kasvuympäristö vaikuttavat varmasti lähes yhtä paljon. Ihmisen voi myös hajottaa monella eri tavalla. Kuten esim. ison kiven. Tapahtuu ikäänkuin eroosiota. Toisille se tapahtuu hiljaksiin ja toiset isketään rikki kertalaakista. Sellaista pikkuhiljaa hajoamista on todella vaikea dokumentoida.

Todella hyvä vertaus! Ja aivan totta. Hirveän paljon erilaisten kokemusten vaikutuksista jää pinnan alle näkymättömiin. Voi mennä hyvin pitkään, ennen kuin niitä pystyy kunnolla havainnoimaan.

Tuli vain mieleen ns. pakkasrapautuminen. Kivessä on valmiiksi pieniä halkeamia. Niihin menee vettä, ja sitten talvella vesi jäätyy ja laajenee halkeamassa. Kun tätä tapahtuu toistuvasti, kivi halkeaa. Ihmisille tapahtuu vähän samaa. Eikä siitä ihmisestä enää entisenlaista tule.

Jonkinlainen uhma ja viha tuntuu myös suojelevan. Alistuminen ja itsensä kyseenalaistaminen altistaa helposti pahoille asioille. Jos etsii vikaa itsestään ensin tai jopa pelkästään, eikä edes näe muiden ja ympäristön vaikutusta asioihin, asiat ovat paljon henkilökohtaisempia ja hajottavampia. Jos on taipuvainen uskomaan siihen, että itse tuottaa kaiken pahan tai ansaitsee sen, traumatisoituu varmasti hyvin helposti.

Tämäkin voi ehkä olla kasvatuksessa tai sitten geeneissä. Sellainen avoimuus voi olla hienokin piirre ihmisessä. Jos pystyy analysoimaan asioita tai maailmaa neutraalisti tai ilman omia itsekkäitä pyrkimyksiä. Kuitenkin se voi altistaa kaikenlaiselle pahalle.

Ehkä ydin on se, että toisilla on piirteitä, jotka altistavat traumoille. Näiden piirteuden työstäminen voisi auttaa. Esim. itse en enää terapian jälkeen usko olevani syyllinen kaikkeen ja olen voinut ehkä vähän taas ruveta elämäänkin. Opettelen vielä, mutta kyllä se siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että perimä ja kasvuympäristö vaikuttavat varmasti lähes yhtä paljon. Ihmisen voi myös hajottaa monella eri tavalla. Kuten esim. ison kiven. Tapahtuu ikäänkuin eroosiota. Toisille se tapahtuu hiljaksiin ja toiset isketään rikki kertalaakista. Sellaista pikkuhiljaa hajoamista on todella vaikea dokumentoida.

Todella hyvä vertaus! Ja aivan totta. Hirveän paljon erilaisten kokemusten vaikutuksista jää pinnan alle näkymättömiin. Voi mennä hyvin pitkään, ennen kuin niitä pystyy kunnolla havainnoimaan.

Tuli vain mieleen ns. pakkasrapautuminen. Kivessä on valmiiksi pieniä halkeamia. Niihin menee vettä, ja sitten talvella vesi jäätyy ja laajenee halkeamassa. Kun tätä tapahtuu toistuvasti, kivi halkeaa. Ihmisille tapahtuu vähän samaa. Eikä siitä ihmisestä enää entisenlaista tule.

Jonkinlainen uhma ja viha tuntuu myös suojelevan. Alistuminen ja itsensä kyseenalaistaminen altistaa helposti pahoille asioille. Jos etsii vikaa itsestään ensin tai jopa pelkästään, eikä edes näe muiden ja ympäristön vaikutusta asioihin, asiat ovat paljon henkilökohtaisempia ja hajottavampia. Jos on taipuvainen uskomaan siihen, että itse tuottaa kaiken pahan tai ansaitsee sen, traumatisoituu varmasti hyvin helposti.

Tämäkin voi ehkä olla kasvatuksessa tai sitten geeneissä. Sellainen avoimuus voi olla hienokin piirre ihmisessä. Jos pystyy analysoimaan asioita tai maailmaa neutraalisti tai ilman omia itsekkäitä pyrkimyksiä. Kuitenkin se voi altistaa kaikenlaiselle pahalle.

Ehkä ydin on se, että toisilla on piirteitä, jotka altistavat traumoille. Näiden piirteuden työstäminen voisi auttaa. Esim. itse en enää terapian jälkeen usko olevani syyllinen kaikkeen ja olen voinut ehkä vähän taas ruveta elämäänkin. Opettelen vielä, mutta kyllä se siitä.

Edees mies eii ole tuolllainen tuuubiaivo vaikka nainenn niin luuleekin.

Moneesti ihhminen on hyvin moniulootteinnen muttta käsityskyky on varsiinkin hyviinkin ikäään ja kokemukseeen sidonnnainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että perimä ja kasvuympäristö vaikuttavat varmasti lähes yhtä paljon. Ihmisen voi myös hajottaa monella eri tavalla. Kuten esim. ison kiven. Tapahtuu ikäänkuin eroosiota. Toisille se tapahtuu hiljaksiin ja toiset isketään rikki kertalaakista. Sellaista pikkuhiljaa hajoamista on todella vaikea dokumentoida.

Todella hyvä vertaus! Ja aivan totta. Hirveän paljon erilaisten kokemusten vaikutuksista jää pinnan alle näkymättömiin. Voi mennä hyvin pitkään, ennen kuin niitä pystyy kunnolla havainnoimaan.

Tuli vain mieleen ns. pakkasrapautuminen. Kivessä on valmiiksi pieniä halkeamia. Niihin menee vettä, ja sitten talvella vesi jäätyy ja laajenee halkeamassa. Kun tätä tapahtuu toistuvasti, kivi halkeaa. Ihmisille tapahtuu vähän samaa. Eikä siitä ihmisestä enää entisenlaista tule.

Jonkinlainen uhma ja viha tuntuu myös suojelevan. Alistuminen ja itsensä kyseenalaistaminen altistaa helposti pahoille asioille. Jos etsii vikaa itsestään ensin tai jopa pelkästään, eikä edes näe muiden ja ympäristön vaikutusta asioihin, asiat ovat paljon henkilökohtaisempia ja hajottavampia. Jos on taipuvainen uskomaan siihen, että itse tuottaa kaiken pahan tai ansaitsee sen, traumatisoituu varmasti hyvin helposti.

Tämäkin voi ehkä olla kasvatuksessa tai sitten geeneissä. Sellainen avoimuus voi olla hienokin piirre ihmisessä. Jos pystyy analysoimaan asioita tai maailmaa neutraalisti tai ilman omia itsekkäitä pyrkimyksiä. Kuitenkin se voi altistaa kaikenlaiselle pahalle.

Ehkä ydin on se, että toisilla on piirteitä, jotka altistavat traumoille. Näiden piirteuden työstäminen voisi auttaa. Esim. itse en enää terapian jälkeen usko olevani syyllinen kaikkeen ja olen voinut ehkä vähän taas ruveta elämäänkin. Opettelen vielä, mutta kyllä se siitä.

Todella hienoa kuulla! Mahtavaa, että olet hyötynyt terapiasta noin paljon. 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ainakin traumatisoituvat helpommin. Olisi hurjaa, jos joku aikuinen olisi jäänyt sille tasolle ja traumatisoituisi tyyliin jostain kirjan kuvasta.

Mutta onhan tällaisia hyvin herkkiä aikuisiakin. Ehkä he eivät ole saaneet ympäristöstään lapsina riittävästi tukea vaikeiden tunteiden käsittelyyn?

Traumatisoituminen vaatii trauman. Jos halutaan välttää traumatisoitumista, pitää välttää traumoja. Traumatisoituminen ei ole mikään traumatisoituneen vika, vaan biologisesti täysin luonnollinen suojamekanismi, joka pyrkii suojelemaan traumatisoitunutta ihmistä vastaavilta hallaa aiheuttavilta tilanteilta.

Ei voi sellaista elämää, jossa välttyisi täysin traumoilta.

Sillä on hieman eroa, kuoleeko X:n vaari vanhuuteen vai uhataanko X:n henkeä pahasti.

Tai jos hlö Y:n henkeä on uhattu pahasti, ja on lisäksi kokenut kiusaamista, äitinsä menettämisen lapsena, insestin ja fyysisen rankan sairauden, sinä saatat olla tietoinen ainoastaan siitä että hänen henkeä on uhattu pahasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että perimä ja kasvuympäristö vaikuttavat varmasti lähes yhtä paljon. Ihmisen voi myös hajottaa monella eri tavalla. Kuten esim. ison kiven. Tapahtuu ikäänkuin eroosiota. Toisille se tapahtuu hiljaksiin ja toiset isketään rikki kertalaakista. Sellaista pikkuhiljaa hajoamista on todella vaikea dokumentoida.

Todella hyvä vertaus! Ja aivan totta. Hirveän paljon erilaisten kokemusten vaikutuksista jää pinnan alle näkymättömiin. Voi mennä hyvin pitkään, ennen kuin niitä pystyy kunnolla havainnoimaan.

Tuli vain mieleen ns. pakkasrapautuminen. Kivessä on valmiiksi pieniä halkeamia. Niihin menee vettä, ja sitten talvella vesi jäätyy ja laajenee halkeamassa. Kun tätä tapahtuu toistuvasti, kivi halkeaa. Ihmisille tapahtuu vähän samaa. Eikä siitä ihmisestä enää entisenlaista tule.

Jonkinlainen uhma ja viha tuntuu myös suojelevan. Alistuminen ja itsensä kyseenalaistaminen altistaa helposti pahoille asioille. Jos etsii vikaa itsestään ensin tai jopa pelkästään, eikä edes näe muiden ja ympäristön vaikutusta asioihin, asiat ovat paljon henkilökohtaisempia ja hajottavampia. Jos on taipuvainen uskomaan siihen, että itse tuottaa kaiken pahan tai ansaitsee sen, traumatisoituu varmasti hyvin helposti.

Tämäkin voi ehkä olla kasvatuksessa tai sitten geeneissä. Sellainen avoimuus voi olla hienokin piirre ihmisessä. Jos pystyy analysoimaan asioita tai maailmaa neutraalisti tai ilman omia itsekkäitä pyrkimyksiä. Kuitenkin se voi altistaa kaikenlaiselle pahalle.

Ehkä ydin on se, että toisilla on piirteitä, jotka altistavat traumoille. Näiden piirteuden työstäminen voisi auttaa. Esim. itse en enää terapian jälkeen usko olevani syyllinen kaikkeen ja olen voinut ehkä vähän taas ruveta elämäänkin. Opettelen vielä, mutta kyllä se siitä.

Todella hienoa kuulla! Mahtavaa, että olet hyötynyt terapiasta noin paljon. 😊

Kiitos. Todella paljon tässä on vielä työtä jäljellä, mutta terapia mahdollisti sen, että pystyn siihen. :)

Toivon, että voisin joskus auttaa muita pääsemään eteenpäin edes vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että perimä ja kasvuympäristö vaikuttavat varmasti lähes yhtä paljon. Ihmisen voi myös hajottaa monella eri tavalla. Kuten esim. ison kiven. Tapahtuu ikäänkuin eroosiota. Toisille se tapahtuu hiljaksiin ja toiset isketään rikki kertalaakista. Sellaista pikkuhiljaa hajoamista on todella vaikea dokumentoida.

Todella hyvä vertaus! Ja aivan totta. Hirveän paljon erilaisten kokemusten vaikutuksista jää pinnan alle näkymättömiin. Voi mennä hyvin pitkään, ennen kuin niitä pystyy kunnolla havainnoimaan.

Tuli vain mieleen ns. pakkasrapautuminen. Kivessä on valmiiksi pieniä halkeamia. Niihin menee vettä, ja sitten talvella vesi jäätyy ja laajenee halkeamassa. Kun tätä tapahtuu toistuvasti, kivi halkeaa. Ihmisille tapahtuu vähän samaa. Eikä siitä ihmisestä enää entisenlaista tule.

Jonkinlainen uhma ja viha tuntuu myös suojelevan. Alistuminen ja itsensä kyseenalaistaminen altistaa helposti pahoille asioille. Jos etsii vikaa itsestään ensin tai jopa pelkästään, eikä edes näe muiden ja ympäristön vaikutusta asioihin, asiat ovat paljon henkilökohtaisempia ja hajottavampia. Jos on taipuvainen uskomaan siihen, että itse tuottaa kaiken pahan tai ansaitsee sen, traumatisoituu varmasti hyvin helposti.

Tämäkin voi ehkä olla kasvatuksessa tai sitten geeneissä. Sellainen avoimuus voi olla hienokin piirre ihmisessä. Jos pystyy analysoimaan asioita tai maailmaa neutraalisti tai ilman omia itsekkäitä pyrkimyksiä. Kuitenkin se voi altistaa kaikenlaiselle pahalle.

Ehkä ydin on se, että toisilla on piirteitä, jotka altistavat traumoille. Näiden piirteuden työstäminen voisi auttaa. Esim. itse en enää terapian jälkeen usko olevani syyllinen kaikkeen ja olen voinut ehkä vähän taas ruveta elämäänkin. Opettelen vielä, mutta kyllä se siitä.

Tuo ei ole traumatisoitumisen mekanismi. Piirteitä, jotka altistavat traumoille... jaa sanotko lapselle, jota on hyväksikäytetty, että sinulla on varmaan jotain piirteitä, jotka altistivat sinut hyväksikäytölle? Tai sanotko lentoturmasta selviytyneelle, että sinulla on piirteitä, jotka altistivat sinut tälle lentoturmalle?