Onko Suomi tosiaan pariskuntien maa, jossa hyljeksitään sinkkuja sekä perheettömiä? (viittaus HS:n uutisjuttuun)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemukseen mukaan on. Asuin useassa maassa muualla sekä sinkkuna että parisuhteissa ja ystävissä oli sekä sinkkuja että parisuhteessa eläviä. Näitä ei mitenkään eroteltu.

Suomessa sen sijaan kun olin parisuhteessa, olin tervetullut vieraisille ja juhliin useiden pariskuntien kotiin. Kun erosin, samat ihmiset tiputtivat mut heti ystävälistaltaan. Korkeintaan pariskuntien vaimot tapasivat minua yksin silloin kun "mies oli matkoilla" tms.

Tälläkään hetkellä mulla ei ole ketään suomalaista parisuhteessa elävää ystävää, joka kutsuisi minut parisuhteissa olevien ystäviensä kanssa kotiinsa milloinkaan.[/quote

Mä tapaan tyttöystäviäni pääosin kodin ulkopuolella tai kotonani silloin kun mies on muualla. Pariskuntia kutsun yleensä kylään. Tälle on ihan looginen syy: kahdestaan ollessaan tulee juteltua paljon aremmista asioista kuin ryhmässä. Kun kutsun kaverin meille, mies ei pääse karkuun "naisten juttuja" eikä kaveri voi puhua vapautuneesti (meillä pieni kämppä) omista asioistaan. Ryhmäkeskustelu puolestaan pysyy koko ajan sen verran pinnallisena, että pieni asunto ei haittaa.

En viitsisi ajaa miestä haahuilemaan muualle montaa kertaa viikossa, joten kivempi sopia kaverin kanssa treffit kaupungille.

Tämä ei selitä sitä, miksi et tuon lisäksi kutsu tyttöystäviäsi kotiisi juhliin vaan pelkästään pariskunnat.

Kyllähän syvien kansanosien parissa normaalina pidetään vähintään avoliittoa naisen kohdalla ja mieluummin naimisissa olemista ja lapsia. Ei sitä pidä kaunistella. Sinkkunainen on ollut ennen vanhapiika, epäilyttävänmoraalilraan ja jotenkin vajaa muutenkin. Miehelle on taas varattu varallisuuden pitämisen ja hankkimisen rooli. Nainen on hyvä tässä jälkeläisten tuottamiseksi. Mies on ollut aina naisen yläpuolella ja se rooli näkyy asenteissa edelleen. Koko yhteiskunta rakentuu monin tavoin näiden vanhojen asenteiden pohjalle vanhempainvapaiden jakamisesta palkkoihin. On siis normaalia tässä suhteessa lajitella ystäviäänkin tai pikemminkin kylävieraita sen mukaan, onko parisuhdetta tai ei. Sosiaalinen status on tullut miehen myötä, ennen oli yleistä titteli tohtorinrouva tai ruustinna. Nainen ei ollut yksinään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemukseen mukaan on. Asuin useassa maassa muualla sekä sinkkuna että parisuhteissa ja ystävissä oli sekä sinkkuja että parisuhteessa eläviä. Näitä ei mitenkään eroteltu.

Suomessa sen sijaan kun olin parisuhteessa, olin tervetullut vieraisille ja juhliin useiden pariskuntien kotiin. Kun erosin, samat ihmiset tiputtivat mut heti ystävälistaltaan. Korkeintaan pariskuntien vaimot tapasivat minua yksin silloin kun "mies oli matkoilla" tms.

Tälläkään hetkellä mulla ei ole ketään suomalaista parisuhteessa elävää ystävää, joka kutsuisi minut parisuhteissa olevien ystäviensä kanssa kotiinsa milloinkaan.[/quote

Mä tapaan tyttöystäviäni pääosin kodin ulkopuolella tai kotonani silloin kun mies on muualla. Pariskuntia kutsun yleensä kylään. Tälle on ihan looginen syy: kahdestaan ollessaan tulee juteltua paljon aremmista asioista kuin ryhmässä. Kun kutsun kaverin meille, mies ei pääse karkuun "naisten juttuja" eikä kaveri voi puhua vapautuneesti (meillä pieni kämppä) omista asioistaan. Ryhmäkeskustelu puolestaan pysyy koko ajan sen verran pinnallisena, että pieni asunto ei haittaa.

En viitsisi ajaa miestä haahuilemaan muualle montaa kertaa viikossa, joten kivempi sopia kaverin kanssa treffit kaupungille.

Tämä ei selitä sitä, miksi et tuon lisäksi kutsu tyttöystäviäsi kotiisi juhliin vaan pelkästään pariskunnat.

En ole koskaan kuullut, ettei kukaan ikinä kutsu sinkkuja juhliinsa.

Mulla on ollut kahdesti ns. pariskuntajuhlat. Ekalla kerralla ystäväni ehdotti pariskuntailtaa, koska oli ilmeisesti tohkeissaan uudesta miehestään ja halusi tutustuttaa hänet koko porukalle kerralla. Paikalla olivat meidän yhteiset ystävät, jotka tulivat puolisoidensa kanssa. Illan teemana oli siis rakkaus ja yhdessäolo ja aktiviteetteina oli tehtäviä Nolot hääleikit -tyylillä. Jälkeenpäin kun ajattelee, niin olisi kyllä ollut tosi kiusaannuttavaa olla siellä sinkkuna, sehän olisi vain alleviivannut sitä. Olisi ollut suoranaista kiusantekoa, jos olisi ottanut sinne jonkun, joka kaipaa puolisoa tai joka on juuri eronnut.

Toisella kerralla otettiin vaan uusiksi ensimmäinen kerta, koska kivaa oli.

Kaikissa muissa kekkereissä meillä on ollut mukana tai ainakin kutsuttuina koko kaveripiiri.

Mulla on kaksi sinkkukaveria, joita en kutsu ikinä juhliin. Syy tosin ei ole sinkkuudessa, vaan siinä, että toinen yrittää kännissä aina puoliväkisin imeä kaikkien miespuolisten munaa ja toinen alkaa kännissä haastamaan riitaa tai itkemään. Olen molemmille joskus tekosyyksi sanonut, että juhlat on enemmän tällä kertaa vaan pariskunnille.

Sanoisin suoraan, mutta imijä on esimieheni tytär ja itkeskelijä muutenkin vähän itsetuhoinen.

Hmnh. Kai sitä nyt ihmiset saavat kotiinsa porukkaa kutsua vaikka paidan kuvioinnin perusteella. Jos sinua ei kutsuta, vaihda kaveripiiriä tai ota asia puheeksi kavereidesi kanssa?

T. Sinkku jo seitsemättä vuotta, eikä haittaa

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän syvien kansanosien parissa normaalina pidetään vähintään avoliittoa naisen kohdalla ja mieluummin naimisissa olemista ja lapsia. Ei sitä pidä kaunistella. Sinkkunainen on ollut ennen vanhapiika, epäilyttävänmoraalilraan ja jotenkin vajaa muutenkin. Miehelle on taas varattu varallisuuden pitämisen ja hankkimisen rooli. Nainen on hyvä tässä jälkeläisten tuottamiseksi. Mies on ollut aina naisen yläpuolella ja se rooli näkyy asenteissa edelleen. Koko yhteiskunta rakentuu monin tavoin näiden vanhojen asenteiden pohjalle vanhempainvapaiden jakamisesta palkkoihin. On siis normaalia tässä suhteessa lajitella ystäviäänkin tai pikemminkin kylävieraita sen mukaan, onko parisuhdetta tai ei. Sosiaalinen status on tullut miehen myötä, ennen oli yleistä titteli tohtorinrouva tai ruustinna. Nainen ei ollut yksinään mitään.

Tämä on jännää miten naisen, erityisesti sinkkunaisten rooli on muuttunut vaikka vain viimeisen sadan vuoden aikana. - Toisaalta se, että miehen oletetaan tai oletettiin hankkivan elanto on ollut myös taakka miehelle, erityisesti vielä tänäkin päivänä. - Ikäänkuin joillekin miehelle valkenee vasta täysi-ikäsiyyden saavuttamisen jälkeen, että jottai tartti ihan itse pystyä ja kyetä tekemään ja ottamaan vastuuta kun pelkkä -yksinkertaistaen- miehuus harvoin riittää tuomaan elantoa sen paremmin itselle saati, että sen varaan voisi rakentaa tulevaisuutta elämänkumppanina leivän pöytään tuovan naisen tai toisen miehen rinnalla.  Niinpä sitten sinkuista kaikkein monin tavoin heikoiten menee syrjäytyneillä, kouluttautumattomilla, syrjässä asuvilla yksinäsillä miehillä. - Toisaalta sinkkumiehet johtavat myös sitä joukkoa, jolla menee vastaavasti monin tavoin hyvin. Sinkkunaisia, jotka edustavat kumpaakaan ääripäätä on harvemmassa.  

Nyt kansalaisaloitetta kehiin. Juhliin 20% sinkkukiintiöt!

En ole kyllä ikinä tehnyt vieraslistaa suhdestatuksen perusteella, mutta muiden ulkoisten juttujen kyllä. Olen tiettyihin juhliin saattanut kutsua vaikkapa vain äidinkieltäni puhuvia ihmisiä, vain luonteeltaan tietyntyyppisiä ihmisiä, tai jostain tietystä porukasta tuttuja ihmisiä.

Nuorempana pidin isoja kotibileitä, joihin kutsuin suunnilleen kaikki jotka tunsin, mutta muutaman huonon kokemuksen jälkeen lakkasin. Kerran paikalla oli vain yksi suomenkielinen joka ahdistui, kun keskustelukieli lipsui, toisen kerran taas asuntooni linnoittautui kaksi mököttävää kuppikuntaa kumpaankin nurkkaan ja koko illan stressasin heidän viihtymistään, vaikka muilla vierailla onneksi meni hyvin. 

Ehkä joku ajattelee samoin kutsuessaan pelkkiä pariskuntia, vaikka itse en usko sen vaikuttavan sen suuremmin. 

Mua jäi ihmetyttämään se kommentti, että haastateltua perheellistyneet kyllä kutsuivat juhliin, mutta eivät muuten osallistuneet tämän elämään, ennen kuin hän alkoi itse järjestää juhlia. Jäi vähän epäselväksi, että millä muulla tavalla just niiden perheellisten olisi pitänyt osallistua tämän sinkun elämään, ja yrittikö hän itse kuitenkin osallistua sillä tavalla perheellisten kavereidensa elämään?

Muutenkin en tunnistanut omaa tuttavapiiriäni. Mulla ja puolisollani on tuttava/kaveripiirissä pariskuntia, sinkkuja, avoimessa suhteessa olevia ja lapsiperheitä, viimeisiä vähiten, kun ollaan vähän alle 30 molemmat. Juhliin kutsutaan kaikki, muihin tapahtumiin tilanteen luonteen mukaan, mutta ikinä ei ole ollut sellaista tilannetta, että joku olisi pitänyt jättää kutsumatta, koska on sinkku. Määrällisesti eniten hengataan varmaan yhden yhteisen sinkkukaverin kanssa, koska hän asuu lähellä ja on helppo tavata spontaanisti. Ollaan myös vietetty juhlapyhiä (joulu, juhannus jne.) kahdestaan, kolmistaan sinkkukaverin kanssa, ystäväpariskunnan kanssa, isolla kaveriporukalla, sukulaisten kanssa ja vieläpä kombolla me, sinkkukaveri + osan ajasta sukulaiset (tämä siis jouluna, kun juhlinta kestää monta päivää). Aina on ollut kivaa, eikä kukaan ole ainakaan ääneen kummeksunut. Porukassa on sekä suomalaisia että muita.

Mutta voi tietysti olla, että meidän tuttavapiiri on poikkeava. Ikävää, jos yleisellä tasolla suomalaiset sinkut kokee jäävänsä yksin.

Mulla on ystäväpiirissä enää yksi sinkku, muut seurustelee tai on jo naimisissa. Ollaan kaikki 25-27v. Olen aina kutsunut juhliini kaikki ysätävät kerralla, mutta nyt viime aikoina olen joutunut varoittamaan sinkkua, että siellä on sitten vaan pariskuntia. En tee siitä ilkeyttäni, vaan siksi, että haluan kaikkien vieraiden viihtyvän. Useimmiten tämä sinkkuystävä tulee juhliini ja kaikilla on mukavaa, mutta esim. juhannuksena huomasin hänen pidättelevän itkua, kun yksi pariskunta ilmoitti odottavansa vauvaa :/ kyllä teki niin pahaa hänen puolestaan, eikä sellaisten ilouutisten jälkeen oikein voi ketään julkisesti lohduttaa. Toivoisin niin kovasti, että tämä ystäväni saisi juuri sellaisen perheen kuin mistä on aina haaveillut, sillä hän on yksi herttaisimmista naisista joita tiedän.

29 tarkentaa vielä, että en siis tarkoita koko ajan samaa ihmistä, kun puhun "sinkkukaverista"...

Nykyään kaikki  pitävät hirveää meteliä siitä, kuinka juuri HEITÄ ignoorataan.  Kyllä meidän lasten sinkkutäti ainakin on niin kiireinen menoissaan, että harvemmin ehtii meidän kanssa olemaan - jatkuvasti harrastamassa ja matkoilla. Samoin leskiäitini. Molemmilla on huomattavasti enemmän sosiaalisia kontakteja kuin meillä perheellisillä, joiden arki kulkee koti - työ -akselilla.

En nyt kuitenkaan ihan kieltäisi ilmiön olemassaoloa. Itse aikanaan sinkkuna koin juuri noin, että muut pitivät illanviettoja, mutta minua ei ikinä kutsuttu. Niinpä vietin vaput ja juhannukset itsekseni, uudet vuodet samoin. Harrastin kyllä tiettyjä lajeja, ja niissä saattoi joskus olla tapahtumia tai leirejä juhlapuhinä = pitkillä lomilla.

Tästä on jo aikaa 15 - 20 vuotta. Mutta kyllä kaverini kertoo kokevansa samaa nyt tällä aikakaudella. Hän on nuori sinkku ja paljon yksin eikä koskaan tule kutsutuksi mihinkään bileisiin. Minä toki huomioin hänet aina kutsumalla, mutta meidän keski-ikäisten kemut eivät häntä ihan niin innosta. Tulee kyllä aina paikalle, kun eihän hänellä muutakaan ole. Mutta tosiaan, kun asiasta on keskusteltu, niin kyllähän se karulta tuntuu, miten joku ignoorataan kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

https://www.hs.fi/elama/art-2000005735211.html

Eikös tuo ole päinvastoin? Nykyään on cool olla kaupunkisinkku. Ainakin naisena.

Niinpä, mutta olet suljettu ulos kaikenlaisista pariskuntien pippaloista vappuna, juhannuksena jne. Niissä ollaan pariskunnittain, eivät naimisissa olevat ihmiset kutsu sinkkuja juhliinsa. Minulla tosin on kaksi ystävää joiden perhejuhliin; ristiäiset, rippijuhlat, ylppärit esim, kutsutaan niin sinkut kuin pariskunnat, mummit, kummit jne.

Ehkä heilläkin on vähän erilainen perhe, mies  afrikkalainen ja suvussa myös sateenkaariperhe, joten on vähän avarammat ajatusradat.

Vierailija kirjoitti:

En nyt kuitenkaan ihan kieltäisi ilmiön olemassaoloa. Itse aikanaan sinkkuna koin juuri noin, että muut pitivät illanviettoja, mutta minua ei ikinä kutsuttu. Niinpä vietin vaput ja juhannukset itsekseni, uudet vuodet samoin. Harrastin kyllä tiettyjä lajeja, ja niissä saattoi joskus olla tapahtumia tai leirejä juhlapuhinä = pitkillä lomilla.

Tästä on jo aikaa 15 - 20 vuotta. Mutta kyllä kaverini kertoo kokevansa samaa nyt tällä aikakaudella. Hän on nuori sinkku ja paljon yksin eikä koskaan tule kutsutuksi mihinkään bileisiin. Minä toki huomioin hänet aina kutsumalla, mutta meidän keski-ikäisten kemut eivät häntä ihan niin innosta. Tulee kyllä aina paikalle, kun eihän hänellä muutakaan ole. Mutta tosiaan, kun asiasta on keskusteltu, niin kyllähän se karulta tuntuu, miten joku ignoorataan kokonaan.

Erikoista, minä kun miellän nimenomaan vapun, juhannuksen ja uudenvuoden sellaisiksi pyhiksi, jolloin kokoonnutaan isolla kaveriporukalla eikä vain puolison kanssa. Joulut ja pääsiäiset sitten oman perheen kesken. 

Yksi mahdollinen selitys tälle pariskuntajuhlailmiölle voisi olla se, että pariskuntiin menee aina tuplasti se pöytätila. Minulla on aika paljon sinkkukavereita, mutta poikaystäväni kaikki parhaat kaverit ovat pariutuneet. Jos hän haluaa kutsua illanviettoon neljä parasta ystäväänsä, meitä on kymmenhenkinen porukka, koska kaikilla on puolisot. Siinä jää sinkkukaverin lisäksi moni varattu kaveri kutsumatta, mutta sinkku saattaa kokea asian niin, että vain pariskunnat ovat tervetulleita. 

Vierailija kirjoitti:

Nykyään kaikki  pitävät hirveää meteliä siitä, kuinka juuri HEITÄ ignoorataan.  Kyllä meidän lasten sinkkutäti ainakin on niin kiireinen menoissaan, että harvemmin ehtii meidän kanssa olemaan - jatkuvasti harrastamassa ja matkoilla. Samoin leskiäitini. Molemmilla on huomattavasti enemmän sosiaalisia kontakteja kuin meillä perheellisillä, joiden arki kulkee koti - työ -akselilla.

Mä luulen, että tuo on vähän ihmisluonne kysymys. - Itseäni ihmetyttää se, että osa mieltää sinkkuuden tarkoittavan samaa kuin yksinäisyys.  Yksinäään olemine ja itsenäistä sinkkuelämää viettäminen eivät kuitenkaan ole sama asia. - Yhtä hyvin sitä voi olla myös perheellinen, mutta silti kokea ja tuntea itsensä hyvinkin yksinäiseksi.

Toisaalta osa käyttää myös perhettään enemmän ta vähemmän hväksi. Eli sen sijaan, että sanoisi suoraan, että minulle ei sovi tai käy ao ehdotus tai pyyntö, niin alkaa selittämään, että ei nyt voi kun lapsi, tai kumppani sitä tai tota tai kuinka me perheenä tiedätkö niinkuin tuota ja tätä. Sinkku ei voi samalla tavalla piiloutua tai mennä muiden selän taa. 

Joka taas on joillekin suuri hämmsätyksen aihe, kun sinkkuna ilmoitan, että jokin ehdotettu ei sovi, niin saatetaan alkaa tivaamaan, että mikä minulla nyt sitten muka on, kun en ole välittömästi valmis, tai seuraavana päivänä  esitettyyn, mitä joku vanha kaveri josta ei ole verraten pitkään aikaan kuullut haluaa ehdottaa tyyliin sain tänään vapaan kesä iltapäivän kumppanista ja lapsista, joten mennän shoppaileen ja sit vaik terassille ja sit voi vielä mennä...

Ja sitten kun viimein saat suun vuorin ja pääset sanomaan kaverellisi, että kiitos ei niin toinen on jo tivaamassa, että mikä on kun ei onnistu, hän kun niin ajatetli ja kuinka olisi kiva pitkästä aikaa, että kun muutoin kuuluu tuota ja tätä ja on kiirettä pidellyt....    

Kukaan parisuhteessa oleva nainen ei halua sinkkumuijaa nurkkiinsa pyörimään se on varma :)Varsinkin jos muija on tasokkaampi kuin itse on.

kultainen sade kirjoitti:

Kukaan parisuhteessa oleva nainen ei halua sinkkumuijaa nurkkiinsa pyörimään se on varma :)Varsinkin jos muija on tasokkaampi kuin itse on.

Onneksi itselläni jokainen kumppanini on ollut niin tasokas, ettei ole kokenut vastakkaisen tai samaa sukupuolta olevia sinkkuja tai parisuhteessa olevia samaa tai erisukupuolta olevia itselleen sellaisena uhkana, että olisivat tämän vuoksi jättäneet ja hyvästelleet aiemmat kaverinsa puhumattakaan, että ystvilleen olisi tehnyt niin..