Miten te muut rumat ihmiset kestätte muiden tuijotuksen jos liikutte ihmiesten ilmoilla?
Oli aika tuskaa käydä kaupungilla pitkästä aikaa kun moni tuijotti, pahinta oli kävellä yhden terassin ohi josta kuului "hyi vit*u katsokaa tota!" Ja perään räkäinen nauru. Taisi olla virhe poistua kotoa, ei sitä aina vaan jaksa olla kotonakaan, hulluksi sitä tulee.
Kommentit (173)
En kestäkään. Yleensä ne on miehiä tai lapsia, jotka mulle huutelee. Ja joo, mäkin inhoan suojatien ylitystä siinä odottavien autojen takia. Kiva kuitenkin kuulla etten ole ainoa tällainen.
Minä haluaisin olla niin huomaamattoman näköinen, että sulautuisi vaan massaan. Olisi ihanaa, kun ei olisi mitään muita häiritseviä piirteitä ja saisi kulkea rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
En ole kasvoiltani ruma, mutta olen lyhytkasvuinen. Ihmiset tuijottaa ja kommentoi ääneen. Ajattelin lapsena ja teininä, että aikuisena minun ei tarvitsisi enää kestää negatiivisia kommentteja, koska sitten muka ollaan fiksumpia. Väärässä olin. Saan yhä kestää arvosteluja. Kännisiltä ihmisiltä tulee pahimmat kommentit. Tässäpä muutama mitä olen viimeisen parin vuoden aikana kokenut:
- Miesporukka alkoi baarireissun jälkeen taksijonossa nauramaan miten lyhyt olen ja miettimään, mahtuisiko heidän peniksensä sisääni vai tulisiko se suusta ulos.
- Työpaikalla erään työkaverimiehen mielestä on edelleen hauska kysyä, että milloin alan kasvamaan.
- Festareilla moni tuli kysymään miksi olen tullut paikalle, koska en kuitenkaan näe mitään. Tätä tekee varsinkin miehet. Heistä on kiva kumartua tasolleni ja nauraa räkäisesti.
- Baarissa istuin ja juttelin jonkun tuntemattoman miehen kanssa. Hän pyysi seuraksi tiskille tilaamaan. Kun hän huomasi lyhyyteni, niin totesi ääneen "joo hyi" ja poistui nopeasti paikalta.
- Olen saanut myös miehiltä ilkeitä pakkeja, vaikka en ole edes yrittänyt iskeä heitä. "En mä nyt sun kanssa mitään halua, oot ihan kiva mut en mä tuollaisen kanssa voisi mihinkään alkaa" jne.
Tämä kaikki aikuisilta ihmisiltä.
Ihan järkyttävää käytöstä, ja tällaisia kommentteja vielä tosi monet laukovat. Miten voikin olla niin paljon vajaita ihmisiä?
Itse olen yrittänyt opettaa lapsille, että kenenkään ulkonäköä ei saa arvostella, koska tiedän miten pahalta se tuntuu. Sitten taannoin eräs tuttu alkoi kovaan ääneen taivastella, että kylläpä tuolla menee lihava ihminen ja näin 6v. pojan ilmeestä, miten hän katsoi minua hämmästyneenä ja ihmetteli, miten joku haukkuu toisen ulkonäköä. Olin tyytyväinen, että oppi on mennyt perille jo noin pienelle.
Kauheaa. Miten ihmiset voi ollakin niin ilkeämielisiä ja sivistymättömiä. Tsemppiä!
(Tiedän kokemuksesta miltä tuntuu kun aivan tuntemattomat kommentoi ulkonäköä kadulla. Jotkut näköjään katsovat oikeudekseen tehdä niin. Silmälasit on mulla toimineet innoituksen lähteenä ("Panisin jos käyttäisit piilareita"). En ole taviksesta poikkeavan näköinen, joten voin vain kuvitella miten hirveältä tuntuisi saada jatkuvasti ilkeää kommenttia.)
On huono iho ( akne, psori )ja varsinkin lapsien ja kännisten kanssa oon aina varautunu, että koska tulee jotain kommenttia. Tuntuu välillä, että olen ihmisille ainoastaan huono iho, en muuta. Tilanne on ollu jo 25 vuotta sama, joten en hirveesti muista aikaa ennen sitä, mutta ihan nätti kai olin & sain ihmisiltä paljon parempaa kohtelua. Välillä unohdan hetkeksi ulkonäköni kunnes joku iloisesti muistuttaa siitä. Tietysti pahimpia on noi "hyi v***u, kun oot ruma" kommentit.
Luulen, että miehet kommentoivat naisten ulkonäköä, koska heille itselleen tuottaa vaikeuksia saada seksiä edes joltain naiselta. Tämä turhauttaa ja saa heidät etsimään jonkun naisen, jota kohtaan voi osoittaa ylemmyydentunnetta ja ilkeyttä.
En ymmärrä näitä, jotka vähättelee rumien kokemuksia. Moni ei usko, että jotkut ihmiset saa osakseen huutelua ja haukkumista tuntemattomilta ihmisiltä ja perusteena tuntuu olevan se, kun ei itse ole kokenut/todistanut moista. Sitä tapahtuu jatkuvasti, jopa julkkikset pilkkaa "JVG:n VilleGalle julkaisi Instagramissa videon, jossa seurueineen arvostelee ja pilkkaa rajusti parkkipaikalla seisovaa miestä" https://www.is.fi/viihde/art-2000005740006.html
Tuossa tapauksessa provosaatioksi riitti vääränlainen paita. Pelkän paidan takia, miettikää miten paljon rumat ihmiset saa huutelua kun ovat rumia. Tuokin Ville on 31v eli haukkumista ei tee vain teinit.
Lisäksi niille jotka ei näe rumia ihmisiä, sille on syy miksi rumia ei juuri näy missään. Miksi poistua kotoa jos ulkona saa vain pilkkaa ja katseita? Rumat pysyttelee poissa kotona turvassa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä, jotka vähättelee rumien kokemuksia. Moni ei usko, että jotkut ihmiset saa osakseen huutelua ja haukkumista tuntemattomilta ihmisiltä ja perusteena tuntuu olevan se, kun ei itse ole kokenut/todistanut moista. Sitä tapahtuu jatkuvasti, jopa julkkikset pilkkaa "JVG:n VilleGalle julkaisi Instagramissa videon, jossa seurueineen arvostelee ja pilkkaa rajusti parkkipaikalla seisovaa miestä" https://www.is.fi/viihde/art-2000005740006.html
Tuossa tapauksessa provosaatioksi riitti vääränlainen paita. Pelkän paidan takia, miettikää miten paljon rumat ihmiset saa huutelua kun ovat rumia. Tuokin Ville on 31v eli haukkumista ei tee vain teinit.
Lisäksi niille jotka ei näe rumia ihmisiä, sille on syy miksi rumia ei juuri näy missään. Miksi poistua kotoa jos ulkona saa vain pilkkaa ja katseita? Rumat pysyttelee poissa kotona turvassa.
Niinpä, miettikää, jos aikuiselle ihmiselle riittää huutelun syyksi liian pieni paita, niin mitä se sitten on, kun jonkun naama tai vartalo ei miellytä!
Kuulokkeet korville ja ajattele, että on parempi, että läskiä on lantiolla kuin päässä, kuten huutelijoilla. Älä anna toisten vaikuttaa ajatuksiisi. Siihen oppii, että ei edes kuule tositen juttelua, kun harjottelee mielensä poistamaan turhat jorinat.
Ennemmin ihan vain välttelen ulos menemistä kuin yritän keinotekoisesti sulkea ulos huutelut laittamalla kuulokkeet korville. Pitäisi samalla välttää kaikenlaista katsekontaktiakin, ettei näe ihmisten negatiivisia reaktioita ilmeiden ja eleiden kautta. Helpompaa ja palkitsevampaa jäädä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laihduttamalla ja oikeanlaisilla vaatteilla tekee ihmeitä mutta laiskat läskit mieluummin vinkuvat täällä kovaa kohtaloaan jonka ovat itse aiheuttaneet.
Minä olen ollut ikäni normaalipainoinen tai alipainoinen, ja saan silti kuulla vittuilua rumuudestani. Ei se laihuus muuta epäsymmetrisiä kasvoja, rumaa possunenää, pieniä tihrusilmiä, alikehittyneen näköistä leukaa ja vinoja hampaita mihinkään.
Voi ei, mulla on just nuo piirteet ja mua on kiusattu koko ikäni tän ulkonäön takia :( Masentaa olla tän näköinen, en ole koskaan seurustellut, mun on hankalaa saada kavereita ja mua tuijotetaan ihan julkisillakin paikoilla tosi oudosti. Ihmiset aina kuvittelee, että rumuus tarkoittaa jotain äärimmäistä, mutta tää ei pidä ollenkaan paikkaansa. Ei tarvitse olla kuin vähänkään normista poikkeava niin saa sankokaupalla paskaa niskaan. Etenkin rumille tytöille/naisille elämä ja ihan kaikki tekeminen, ja oleminen on niin paljon hankalampaa kuin normaaleille tai nätille vastakappaleilleen. Vituttaa ja harmittaa tää, etenkin vielä siks, kun omat sisarukset ovat hyvännäköisiä :( Jokaisella heistä on suorat nenä, hyvä kasvojen luusto ja kasvojen symmetria sekä säännölliset piirteet. En ymmärrä, että miten musta tuli tän näköinen. En vaan yhtään ymmärrä tätä. Tunnen toisinaan olevani maailman epäonnisin ihminen, ikäänkuinn tää rumuus on jokin kirous tai rangaistus jostain. Se on aihettanut niin paljon pahaa mun elämässä, ettei tosikaan. Sitä ei voi tajuta sellainen joka sitä ei itse ole. Mulla on jääneet mm. sosiaaliset taidot ihan äärettämän huonolle tasolle tän mun rumuuden takia. Mä jään omasta elämästäni paitsioon tän takia. Itsemurhakin käy usein mielessä, ei mun olemassa ololla ole yhtään mitään merkitystä. Mun elämä on vähemmän arvokkaampi kuin viehättävien ihmisten. Harmittaa ja masentaa se, ettei tälle voi tehdä yhtään mitään.
Mä en tiedä lohduttaako tämä vai ei mutta kerron kuitenkin. MInä olen mielestäni aika kaunis, sitä minulle on myös aina hoettu. Olen kuitenkin koulukiusattu rankasti, koskaan en saanut tietää miksi. Se jätti sellaiset jäljet, että käyn terapiassa, syön mielialalääkkeitä ja pelkään sosiaalisia tilanteita. Sosiaaliset taidot omasta mielestäni ihan paskat. Minun on vaikea luottaa muihin ja siten solmia ystävyyssuhteita.
Tällä halusin vain sanoa, että ikään kuin samassa veneessä ollaan, vaikka en koekaan olevani ruma. Ei se kauneus mua silti ole parempaan tilanteeseen vienyt, joskin siitä on toki apua arjessa (en koe ikäviä kommentteja, suhtaudutaan positiivisesti).
Tsemppiä sulle! Tuskin olet niin ruma mitä kuvittelet, itse en oikein pidä ketään rumana.
Kyllä olen oikeasti ruma, ei siitä pääse mihinkään. Mun ongelmien vähättely ei auta. Helpompaa olis olla henkisesti ihan paskana ja kaunis, kuin ruma ja masentunut. Mä en saa muilta minkäänlaista tukea, olen ihan yksin tän ongelman kanssa. Kauniille löytyy kyllä lohduttajia ja ihmisiä kiinnostaa heidän hyvinvointinsa. T: sama kirjoittaja
Samalla lailla sorrut vähättelyyn. Vai on mulla helpompaa, koska olen kaunis. Kuule, jos on henkisesti paskana niin ei siinä kauneus auta. Mutta juu, jos se sinua sitten lohduttaa näin ajatella..
Media määrittää nykyään kuka on kaunis ja kuka ei. Ennen keskityttiin lähinnä hengissä selviämiseen, ja ruoan hankintaan. Nyt kun kaikilla on kaikkea, keskitytään siihen, että kauniit saavat kaiken ja rumat jäävät ilman. V-mäisen ruma maailma.
Ulkonäöllä ei pitäisi olla mitään väliä, paljon merkittävämpää on millainen ihminen on sisältä. Kaupallinen yhteiskuntamme toki saa lisää kuluttajia, kun ihmisiin istutetaan epävarmuuksia ulkonäön suhteen. Olen keski-ikäinen, nyt on huomattavasti helpompaa kuin nuorempana. Puhelinmyyjä soitteli minulle eräänä päivänä ja yritti varkain tehdä oloni epävarmaksi ulkonäköni suhteen puhellen keski-iästä, keski-iän mukanaan tuomista muutoksista ihooni, roikkumisesta ym. skeidasta, haluten siis vain myydä jotain tököttiään. Vastasin napakasti, että ei kiitos olen jo täydellisen kaunis. Olen siis ihan tavallinen sukankuluttaja, en mikään malli. Häkeltynyt puhelinmyyjä siinä sitten toivotteli vain hyvät päivänjatkot... :)Valitettavasti jotkut sivistymättömät ihmiset kohtelevat huonosti esimerkiksi ylipainoisia. Ei idiooteista tarvitse välittää. Olen itse kokenut millaista on mennä massiivisten vauvakilojen kanssa pitkin kyliä ja harmi vaan, kohtelu oli liian usein aivan eritasoista kuin normaalipainoisena. Kokemuksena todella mieleenpainuva...En antanut kuitenkaan vaikuttaa itseeni, ei jollain idiootilla, joka ei edes tunne minua voi olla mitään valtaa elämiseeni ja olemiseeni. Ainoastaan ihmisillä, jotka ovat minulle tärkeitä, on vaikutusta elämiseeni ja olemiseeni. Kaikilla on oikeus tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin on. Tsemppiä ja jaksamista kaikille, jotka joutuvat tällaisten asioiden kanssa painimaan!
Vierailija kirjoitti:
Terassit kannattaa kiertää kaukaa. Ihan oikeasti. Suomalaiset ei tee niillä juuri muuta kuin kyttää ohikulkijoita ja kommentoivat kännissä ohikulkijoiden ulkonäköä. Muutenkin on parasta liikkua hiljaisemmilla alueilla, koska yksin kulkijat eivät uskalla kommentoida. Kommentteja tulee vasta porukoista ja etenkin jos ne ovat kännissä.
Se on vaikeaa kesällä kun niitä on kaupunkien keskustat täynnä. Jos on asiaa kaupungilla, niin pakosti joutuu ohittamaan sellaisen, ainakin Kuopiossa tuntuu olevan terasseja paljon keskustassa.
Eihän sitä kestäkään. En poistu kotoa muuten kuin töihin, kauppaan ja terapiaan. Kävelen aina katse maahan luotuna/selaan puhelinta. Onneksi kesällä voi piiloutua aurinkolasien taa ja talvisin huiviin ja huppuun. Nyt kesällä ahdistaa se kun ”pitää” käyttää shortseja ja miehet tuijottavat kun paljasta ihoa näkyvillä. Toivon vain että olisin näkymätön eikä kukaan katsoisi mua.
Menee usko ihmiskuntaan tätä ketjua lukiessa.