Lue keskustelun säännöt.
90-luvulla lapsuutta viettäneet! Miten lama näkyi teidän perheessänne?
Itse en ymmärtänyt muuta kuin että on "lama" ja äidin ja isän pitää nyt elää säästeliäästi. Myytiin kirpparille joitakin tavaroita mm. lasten biljardipöytä.
Kommentit (273)
No se ei vaikuttanut mitenkään. Tosin yksinhuoltaja äitini teki kahta työtä jotta saatiin asuntolainaa maksettua ja mä menin kesätöihin 15v josta sain työpaikan missä tein iltaa ja viikonloppuja opiskelun ohella.
Hoidin omat ostokseni siitä eteenpäin. Sain vihdoin ostettua muotivaatteita. Matkusteluun ei kyllä meillä rahaa jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähinnä koulussa. Kirjat kierrätettiin ja leipänä oli ainoastaan näkkileipää. Ihan järkeviä juttuja kyllä. Luokkakoot (n. 25 oppilasta per luokka) olivat "suuria", tosin taitavat olla vielä suurempia nykyisellään.
Mun vanhemmat erosivat, kun eivät kestäneet konkurssia. Isä yritti itsemurhaa ja äidille puhkesi skitsofrenia. Voihan sitä masentua ja seota muutenkin, mutta varmasti pitkään kestänyt liian kova paine on tehnyt osansa.
Äiti on edelleen veloissa, isä on saanut omansa maksettua pari vuotta sitten.
En muista että olisi vaikuttanut. Lapsena ei ajattele rahaa (elleivät vanhemmat kaada rahahuolia lasten niskaan). Äitini oli sairaanhoitaja ja isäni puuseppä, joten meillä oli varmasti tiukkaa, mutta ei se juurikaan näkynyt lapsille. Äiti teki paljon yövuoroja, sen muistan, mutta en tiedä olisiko tehnyt ilman lamaakin.
Vanhempieni yritys meni nurin ja sen kuluja piti maksaa pitkään. Elämä oli kituuttamista ja vanhemmat kulkivat hermot kireällä. Riitelivät ja lenkkeilivät työttöminä tilannettaan häpeillen. Ruokana oli jatkuvasti kaurapuuroa ja silakoita. Silakkakeittoa, silakkalaatikkoa, paistettuja silakoita ja muusia. Ai niin, ja sienikastiketta. Sieniä ja marjoja keräsivät pakastimen täyteen ja niitä syötiin.
Synkkää aikaa. Äiti päätyi puhelinmyyjäksi, työtä, jota teki pitkin hampain ja isä naapurinmiehen firmaan.
Onneksi pääsin yliopistoon opiskelemaan ja pakoon lamaa. Tosin valmistuttuani päädyin itsekin työttömäksi, keskelle uutta lamaa. Eipä kannattanut opiskella.
Yrittäjäksi en ryhdy ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan rehellisesti sanottuna ei näkynyt yhtään mitenkään. Paitsi siten, että vanhempieni (yksityislääkäri ja DI) hyvätuloisuus varmaan oikein korostui entisestään, kun toisilla meni taloudellisesti huonommin. En sitä kyllä itse lapsena juurikaan tajunnut.
Ostettiin osakkeita ja asuntoja halvalla. Maksoin niillä myöhemmin opinnot ja asunnon käsirahan.
Matkustettiin kotimaassa kuten muulloinkin. Kerättiin ruoka omalta maalta kuten muulloinkin. Äiti neuloi ja osti kirpparilta vaatteita kuten muulloinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä koulussa. Kirjat kierrätettiin ja leipänä oli ainoastaan näkkileipää. Ihan järkeviä juttuja kyllä. Luokkakoot (n. 25 oppilasta per luokka) olivat "suuria", tosin taitavat olla vielä suurempia nykyisellään.
Hah, kouluissa eletään edelleen lama-säästöissä. Kirjat kierrätetään, työkirjoihin ei saa kirjoittaa. Luokkakoot edelleen maksimissaan. Askartelutarvikkeista jatkuva pula: "keksi jotakin kivaa ruutupaperista, köyhyys ei ole luovuuden este". Ruokana kurjalaatuisia eineksiä ja sitä ikuista näkkileipää. Sisäilmaongelmia, sillä koulut homehtuvat, kun lomien ja viikonloppujen ajaksi ilmastoinnit pannaan kiinni, ettei kulu energiaa. Erityisopetukseen ei riitä resursseja, vaan erityiset oppilaat integroidaan normiluokkiin ja opetus takkuaa keskeytysten vuoksi jatkuvasti, ikävä kyllä.
Saamiani tavaroita myytiin. Välillä ei ollut ruokaakaan. Ei ollut varaa kovin paljon ostella vaatteita. Kavereilla oli nintendot, tietokoneet, teininä juttelivat irccailusta johon minulla ei ollut mahdollisuutta ilman tietokonetta. Haaveilin ulkomailla käymisestä, kavereilta tuli postikortteja perheen lomamatkoilta ja kielikursseilta. Kävivät myös keskenään ulkomaan reissussa joskus ennen täysi-ikää. Kielikurssit ja vaihto-oppilasvuosi olivat haave johon ei ollut varaa. Ei ollut varaa käydä autokoulua 18-vuotiaana. Joo, lama kesti meidän perheessä pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat erosivat, kun eivät kestäneet konkurssia. Isä yritti itsemurhaa ja äidille puhkesi skitsofrenia. Voihan sitä masentua ja seota muutenkin, mutta varmasti pitkään kestänyt liian kova paine on tehnyt osansa.
Äiti on edelleen veloissa, isä on saanut omansa maksettua pari vuotta sitten.
Sympatiat teidän perheellenne!
Meidänkin pikkukaupungissa meni paljon pitkäaikaisia yrittäjiä konkurssiin. Muistan, kun eräs vanha yrittäjäpariskunta oli löytynyt kotoaan hirttäytyneinä. Hirveä tilanne!
Tuolloin ajettiin täysin terveitä yrityksiä tarkoituksella kumoon. Joku siitä nettosi.
Ei näkynyt meidän perheessämme. Isäni oli vakitöissä, äitini on sairaanhoitaja, joten hänellä oli töitä, vaikka ei ihan 90-luvun alussa ehkä virkaa ollakaan (tai sitten oli, mutten vain muista). En muista, että kukaan lähisuvustammekaan olisi kärsinyt lamasta, kaikilla taisi pysyä työkuviot aika samanlaisina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei vaikuttanut mitenkään. Ei myöskään lähipiirissä ollut ketään johon lama olisi vaikuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Saamiani tavaroita myytiin. Välillä ei ollut ruokaakaan. Ei ollut varaa kovin paljon ostella vaatteita. Kavereilla oli nintendot, tietokoneet, teininä juttelivat irccailusta johon minulla ei ollut mahdollisuutta ilman tietokonetta. Haaveilin ulkomailla käymisestä, kavereilta tuli postikortteja perheen lomamatkoilta ja kielikursseilta. Kävivät myös keskenään ulkomaan reissussa joskus ennen täysi-ikää. Kielikurssit ja vaihto-oppilasvuosi olivat haave johon ei ollut varaa. Ei ollut varaa käydä autokoulua 18-vuotiaana. Joo, lama kesti meidän perheessä pitkään.
Aivan kuten mullakin! Meille ei hankittu tietokonetta, koska se oli niin kallis vehje ja vanhemmat työttöminä. Jäin kaikesta tietoteknisestä osaamisesta sivuun, kaverit kirjoittelivat Wordillä sujuvasti lukiossa esitelmätekstit ym. Minä en osannut edes käyttää ohjelmistoja tai tallentaa töitä koulussa korpulle (nolotti kysyä) ja hävetti, kun olin niin tollo näissä muille niin itsestään selvissä jutuissa. Siitä jäi joku ihmeen pelko tietotekniikkaa kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin tuolloin jo nuori ja sain ensimmäisen lapseni. Syntyi vaikeasti vammaisena ja tarvitsi paljon sairaalahoitoa. Pelotti, että saako hän tarvitsemaansa hoitoa, koska jossain isommassa kaupungissa ei haluttu asukkaaksi vaikeasti vammaista. Karmeita aikoja. Nyt vähän näyttää, että historia toistaa itseään tämän soten myötä.
Vierailija kirjoitti:
Ostettiin osakkeita ja asuntoja halvalla. Maksoin niillä myöhemmin opinnot ja asunnon käsirahan.
Matkustettiin kotimaassa kuten muulloinkin. Kerättiin ruoka omalta maalta kuten muulloinkin. Äiti neuloi ja osti kirpparilta vaatteita kuten muulloinkin.
Sama meilläkin, vanhemmat erikoislääkäreitä, eikä lama vaikuttanut työkuvioihin. Mekin ostettiin sijoitusasuntoja, silloin niitä sai käsittämättömään pilkkahintaan.
Ei se paljon näkynyt. Kumpikaan vanhemmista ei menettänyt työpaikkaansa. Lainojen korot kyllä vaikuttivat ja joskus ostimme kirpputorilta vaatteita. Ei se kyllä mikään pakko ollut, vaan lähinnä harrastus.
Isä teki kolmea työtä, äidin työpiste siirtyo kotiin vaikka oli juuri synnyttänyt minut. Olivat viljelijöitä ja pankin kanssa naimisissa jo ennen kuin synnyin. Sitten tuli pankkikriisi, jonka seurauksena "olemme maksaneet pankille kolmen omakotitalon verran rahaa", isäni mukaan, ilmeisesti korkoja.
Minulla ei lapsena ollut ikinä sopivia kenkiä ja vasta 8-vuotiaana söin ensimmäistä kertaa kiiviä. Isä tuli kotiin kun olin jo nukkumassa ja lähti töihin ennen kuin aurinko nousi, ja ihan pienenä luulin, että isä asuu muualla ja tulee meille vaan välillä kylään. Joulut isä oli töissä, synttärit isä oli töissä ja äiti itki iltaisin kun luuli meidän lasten nukkuvan.
Vanhemmilla on edelleen velkaa, vaikka ovat koko elämänsä tehneet töitä 8-20h päivässä, myös viikonloppuisin. Nyt molemmilla normityöt ja ovat ensimmäistä kertaa elämässään käyneet ulkomailla, eli laivalla viime syksynä :D
Eipä tainnut näkyä mitenkään. Ostettiin ok-talo muistaakseni -92 tai -93. Isä oli (ja on edelleen) ahtaaja ja töitä riitti niin paljon kuin jaksoi tehdä. Äiti teki osa-aikatöitä kaupassa. Ei silti rahassa kieritty sillä talon remppa vei tosi paljon rahaa.
Molemmilta vanhemmilta meni työpaikat, tai toinen oli vaan lomautettuna. Vanhemmat olivat alakuloisia ja kiukkuisia. Perheemme lemmikki sai vain satunnaisesti ruokaa. En muista, että ruuasta olisi ihmisillä ollut pulaa, kun isovanhemmat kävivät säännöllisesti auttamassa.
En edes muista miten pitkään tuota työttömyyttä kesti. Oli niin ahdistavaa aikaa, ettei koskaan puhuta siitä.
Enpä tosin tiedä menikö vanhemmillani laman jälkeenkään niin hyvin. Mutta ahdistavaa aikaa lama oli. Sitä kuvitteli, ettei itsekään koskaan pääse mihinkään töihin eikä kannata opiskella mitään.
Kaikki vaatteet/huonekalut/taloustavarat yms ostettiin kirppareilta. Hyvin harvoin ostettiin mitään uutena. Leipä leivottiin itse. Vihanneksia ei juuri syöty, kesällä säilöttiin marjoja ja sieniä yms joita talven mittaan sitten syötiin. Tuoretta salaattia oli joskus sunnuntaisin.