Miksi niin monen mielestä "täydellinen elämä" on sitä että on kauheasti rahaa?

Varmaan siksi että raha antaa vapauden valita.

Asunko vanhassa yksiössä Malmilla vai uudessa kolmiossa Ullanlinnassa. Lähdenkö lomalla Karibianristeilylle vai sukuloimaan Loimaalle. Rahalla saa hoitoa sairauksiin, sisäfilettä lautaselle ja pt:n laatiman kunto-ohjelman, jos niin haluaa.

Minä olen eroamassa juuri avioliitosta, jossa miehellä on tosiaan sitä rahaa. Ja huom, olen itsekin ihan hyvätuloinen mutta mies on oikeasti rikas. Mutta onnellisia emme ole olleet pitkään aikaan. Miksi jäisin liittoon, jossa toinen "tuo rahan" kotiin ja on sitten tekemättä yhtikäs mitään, arvostelee, nimittelee, haukkuu ja latistaa päivästä toiseen. Menee ja harrastaa ihan oman mielensä mukaan ja minä istun kotona lasten kanssa. Muutos tulee olemaan suuri minulle; taakse jää omakotitalot, loma-asunnot kotimaassa ja ulkomailla jne. Kaikki on miehen nimissä, koska hän on ne itse hankkinut ja vaatinut avioehdon. Minä en ole hänen mielestään tehnyt yhtään mitään minkään eteen. Paitsi että olen hoitanut lapset, kodin, kuuden ihmisen juoksevat asiat, oman työn jne. Mutta lähden ennemmin kuin jään, vaikka kuppaiseen yksiöön, kunhan ei tarvitse enää kuulla haukkuja. 

Usein ihmiset sekoittavat tuon mitä on olla todella rahaton tai vain hiukan välillä on tiukkaa.

Kyllä ihminen on aika onneton rahattaomana, koska sitä tarvitaan miltei kaikkeen nykypäivänä.

Se vaikuttaa myös ihmissuhteisiin ja sosiaaliseen elämään.

Itselle tuo myös huonoa omaatuntoa, kun en rajattoman voi tarjota läsnäoloon läheisille, olen vain niin voimaton kaikenkaikkiaan.

Niin paljon menee energiaa arjesta selviämiseen.

Se muuttaa ihmisen persoonaa huonompaan suuntaan.

Ainakin minulle on niin käynyt.

Minun elämäni ei siis rahalla kuin taikaiskusta muutuisi *onnelliseksi*.

Mutta olisin hyvin onnellinen kun jaksaisin ja pystyisin tarjoamaan mukavaa yhdessäoloa läheisilleni, kuten ennenkin ja olisin se vanha oma iloinen ja sosiaalinen itseni.

Tämän oman persoonan muuttuminen ja rahanpuutteen tuoman rajoitusten tiedostaminen tekee surulliseksi.

Rahanpuute köyhyyttä ihmistä myös henkisesti.

Ja riittävä raha taas saattaa rikastuttaa monella muullakin tavalla kuin vain sillä rahalla.

On mahdollista kehittää itseään henkisesti ja sosiaalisesti ja voimia siihen.

Se olisi minulle suuri rikkaus. Toki myös se turvallisuudentunne ja elämänhallinta jonka riittävä raha tuo mukanaan.

Kun mietin koska olen ollut onnellisimmillani, ne ovat olleet hetkiä hyvien ystävien tai perheen kanssa. Kuitenkin niihinkin hetkiin on liittynyt perusturvallisuuden tunne - eli olen ollut samaan aikaan terve ja vailla taloudellisia huolia.

Joillakin matkoilla olen myös ollut kaikkein onnellisin, mutta ilman rahaa en olisi päässyt toteuttamaan koko matkaa.

Sanoisin että raha tuo minulle perusturvaa joka vaikuttaa taustalla. Rahalla saa myös mukavuutta ja hetken onnea tuovaa viihdykettä, mutta jos olisin varakas ja perheetön/ystävätön, olisin todella onneton.

Rahalla pystyy toteuttamaan omat haaveensa ja tekemään elämästä lähes täydellistä. Auttaa monesti ihmissuhteiden luomisessakin, kun on varaa harrastaa ja käydä eri paikoissa, joissa tutustuu ihmisiin. On myös varaa hoitaa itseään ja pukeutua niin, että miellyttää muidenkin silmää.

Köyhänä koko elämänsä kituuttaminen tekee helposti katkeraksi ja katkeruus ei tee kenestäkään parempaa, miellyttävämpää tai kauniimpaa ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen eroamassa juuri avioliitosta, jossa miehellä on tosiaan sitä rahaa. Ja huom, olen itsekin ihan hyvätuloinen mutta mies on oikeasti rikas. Mutta onnellisia emme ole olleet pitkään aikaan. Miksi jäisin liittoon, jossa toinen "tuo rahan" kotiin ja on sitten tekemättä yhtikäs mitään, arvostelee, nimittelee, haukkuu ja latistaa päivästä toiseen. Menee ja harrastaa ihan oman mielensä mukaan ja minä istun kotona lasten kanssa. Muutos tulee olemaan suuri minulle; taakse jää omakotitalot, loma-asunnot kotimaassa ja ulkomailla jne. Kaikki on miehen nimissä, koska hän on ne itse hankkinut ja vaatinut avioehdon. Minä en ole hänen mielestään tehnyt yhtään mitään minkään eteen. Paitsi että olen hoitanut lapset, kodin, kuuden ihmisen juoksevat asiat, oman työn jne. Mutta lähden ennemmin kuin jään, vaikka kuppaiseen yksiöön, kunhan ei tarvitse enää kuulla haukkuja. 

Sinulla on asiat hyvin eron jälkeenkin, koska olet hyvätuloinen. Moni joutuu työttömänä tai todella pienituloisena erittäin vaikeaan tilanteeseen eron jälkeen, jolloin ei pysty elättämään itseään ja lapsiaan. Sossun asiakkaana ei ole kiva elää, mikäli on tottunut ns. normaaliin elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen eroamassa juuri avioliitosta, jossa miehellä on tosiaan sitä rahaa. Ja huom, olen itsekin ihan hyvätuloinen mutta mies on oikeasti rikas. Mutta onnellisia emme ole olleet pitkään aikaan. Miksi jäisin liittoon, jossa toinen "tuo rahan" kotiin ja on sitten tekemättä yhtikäs mitään, arvostelee, nimittelee, haukkuu ja latistaa päivästä toiseen. Menee ja harrastaa ihan oman mielensä mukaan ja minä istun kotona lasten kanssa. Muutos tulee olemaan suuri minulle; taakse jää omakotitalot, loma-asunnot kotimaassa ja ulkomailla jne. Kaikki on miehen nimissä, koska hän on ne itse hankkinut ja vaatinut avioehdon. Minä en ole hänen mielestään tehnyt yhtään mitään minkään eteen. Paitsi että olen hoitanut lapset, kodin, kuuden ihmisen juoksevat asiat, oman työn jne. Mutta lähden ennemmin kuin jään, vaikka kuppaiseen yksiöön, kunhan ei tarvitse enää kuulla haukkuja. 

Sinulla on asiat hyvin eron jälkeenkin, koska olet hyvätuloinen. Moni joutuu työttömänä tai todella pienituloisena erittäin vaikeaan tilanteeseen eron jälkeen, jolloin ei pysty elättämään itseään ja lapsiaan. Sossun asiakkaana ei ole kiva elää, mikäli on tottunut ns. normaaliin elämään.

Joo, mutta pointtini olikin se, että vaikka olisi kuinka paljon rahaa, mutta muuten elämä on vain kauniita kulisseja, niin ei se elämä ole onnellista. 

Vierailija kirjoitti:

Varmaan siksi että raha antaa vapauden valita.

Asunko vanhassa yksiössä Malmilla vai uudessa kolmiossa Ullanlinnassa. Lähdenkö lomalla Karibianristeilylle vai sukuloimaan Loimaalle. Rahalla saa hoitoa sairauksiin, sisäfilettä lautaselle ja pt:n laatiman kunto-ohjelman, jos niin haluaa.

Tämä. Jos meillä olisi rutkasti rahaa, niin lähtisin tältä istumalta ulkomaille hoidattamaan mieheni terveeksi. Suomessa ei valitettavasti parhaatkaan syöpälääkärit osaa miestäni parantaa, koska täällä ei vielä käytetä samoja hoitoja kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Tällaisena pienituloisena perheenä meillä ei ole mitään toivoa mieheni paranemisesta.

Mulla täydelliseen elämään kuuluisi se, etten kävisi töissä. En ole niitä ihmisiä, jotka lottovoiton jälkeen jatkaisi vanhassa työssä. Joten sillä tavalla suuri määrä rahaa voisi luoda mulle täydellisen elämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen eroamassa juuri avioliitosta, jossa miehellä on tosiaan sitä rahaa. Ja huom, olen itsekin ihan hyvätuloinen mutta mies on oikeasti rikas. Mutta onnellisia emme ole olleet pitkään aikaan. Miksi jäisin liittoon, jossa toinen "tuo rahan" kotiin ja on sitten tekemättä yhtikäs mitään, arvostelee, nimittelee, haukkuu ja latistaa päivästä toiseen. Menee ja harrastaa ihan oman mielensä mukaan ja minä istun kotona lasten kanssa. Muutos tulee olemaan suuri minulle; taakse jää omakotitalot, loma-asunnot kotimaassa ja ulkomailla jne. Kaikki on miehen nimissä, koska hän on ne itse hankkinut ja vaatinut avioehdon. Minä en ole hänen mielestään tehnyt yhtään mitään minkään eteen. Paitsi että olen hoitanut lapset, kodin, kuuden ihmisen juoksevat asiat, oman työn jne. Mutta lähden ennemmin kuin jään, vaikka kuppaiseen yksiöön, kunhan ei tarvitse enää kuulla haukkuja. 

Sinulla on asiat hyvin eron jälkeenkin, koska olet hyvätuloinen. Moni joutuu työttömänä tai todella pienituloisena erittäin vaikeaan tilanteeseen eron jälkeen, jolloin ei pysty elättämään itseään ja lapsiaan. Sossun asiakkaana ei ole kiva elää, mikäli on tottunut ns. normaaliin elämään.

Joo, mutta pointtini olikin se, että vaikka olisi kuinka paljon rahaa, mutta muuten elämä on vain kauniita kulisseja, niin ei se elämä ole onnellista. 

Mutta sinulla on mahdollisuus muuttaa helposti elämäsi sisältöä paremmaksi. Kaikki on itsestäsi kiinni, ei rahasta. Köyhällä on toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen miettinyt. Nykyään ei näköjään arvosteta läheisiä välejä sukuun ja ystäviin. Myöskään epätrendikkäitä harrastuksia ei arvosteta. Kuorolaulua ja neulomista harrastavaa kolmen sukupolven sunnuntaiateriolla viihtyvää pidetään outona nynnynä.

Itse en vaihtaisi mainitsemiani asioita miljooniin tai materiaan.

Kuka muka pitää outona, eivätkö nuo mainitsemasi asiat ole pikemminkin trendikkäitä? Onkohan kyse siitä, että itse koet jostain syystä alemmuutta elämäntyylistäsi?

En koe minkäänlaista alemmuutta. Minua eivät kiinnosta mitkään kuntosalit tai fillerit huulissa tai pukeutua viimeisen päälle muodikkaasti tai hamstrata merkkilaukkuja.

Olen 35 vuotias nainen. Nyt tulot AMK koulutuksella 90000e vuodessa. Ja ei. En ole vielä tyytyväinen. Nuorena päätin että 120000e pitää pystyä. Sinne on vielä matkaa mutta matkalla ollaan.

Onhan se kiva kun voi taksilla suhata, syödä kaikki ateriat ulkona ja ne kerrat kun kauppaan menee valita mitä tykkää. Mutta ei tää mua sen onnellisemmaksi ole tehnyt. Ehkä tyytyväisemmäksi mutta jatkuvasti tuntuu siltä että pitää vielä parantaa. Ulkonäköä, ihmissuhteita, auto ei vieläkään oo se mitä haluan jne.. saas nähä mikä mulle riittää vai riittääkö mikään.

Sinkku, ei lapsia

Vierailija kirjoitti:

Koska se on. Ainakin mun täydellinen elämä vaatisi rahaa. Pääsisin kauneusleikkaukseen, rasvaimuun, hankkisin tissit, pukeutuisin kauniisiin vaatteisiin ja matkustelisin. Yritäppä elää tollasta elämää kun tienaa kuussa 1700 euroa.

Ei se ulkoinen helpottaisi sun sisäistä tyhjyyttä mitenkään. Olisit vaan tyytymätön uusiin juttuihin ja itkisit altaalla.

Mistä päättelet, että monet noin ajattelisivat?

Kyllä varmaan moni usein huokaisee, että voi kun olis enemmän rahaa, että pääsis näistä rahahuolista, mutta se on vähän eri asia kuin ajatella että rahanpaljous tarkoittaisi täydellistä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen eroamassa juuri avioliitosta, jossa miehellä on tosiaan sitä rahaa. Ja huom, olen itsekin ihan hyvätuloinen mutta mies on oikeasti rikas. Mutta onnellisia emme ole olleet pitkään aikaan. Miksi jäisin liittoon, jossa toinen "tuo rahan" kotiin ja on sitten tekemättä yhtikäs mitään, arvostelee, nimittelee, haukkuu ja latistaa päivästä toiseen. Menee ja harrastaa ihan oman mielensä mukaan ja minä istun kotona lasten kanssa. Muutos tulee olemaan suuri minulle; taakse jää omakotitalot, loma-asunnot kotimaassa ja ulkomailla jne. Kaikki on miehen nimissä, koska hän on ne itse hankkinut ja vaatinut avioehdon. Minä en ole hänen mielestään tehnyt yhtään mitään minkään eteen. Paitsi että olen hoitanut lapset, kodin, kuuden ihmisen juoksevat asiat, oman työn jne. Mutta lähden ennemmin kuin jään, vaikka kuppaiseen yksiöön, kunhan ei tarvitse enää kuulla haukkuja. 

Ei kukaan ole kieltänyt sitä etteikö rikkaana / rikkaan puolisona voisi olla onneton jos sössii asiansa, mutta kuten kulunut sanonta kuuluu, niin mieluummin itkee suruaan jaguarin istuimella kuin kodittomana puistonpenkillä. Tuskin sinäkään vaihtaisit sinne kuppaiseen yksiöön, jos olisit ilman koulutusta, ammattia ja työtä ja joutuisit elämään tt-tuella.

Elämä ei ole koskaan täydellistä ja on asioita, joita millään rahamäärällä ei voi ostaa. Omista arvoista korkeimmalla ovat rakkaus ja ystävyys, perhe, ympäristön ja elämän kunnioittaminen sekä terveys (myös mielen). Mitään näistä ei voi ostaa paitsi terveyttä ehkä tiettyyn rajaan asti. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kunnon varallisuus antaisi todella paljon enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itselleni tärkeitä asioita. Jos olisin törkeän rikas, minä tekisin seuraavaa:

1. Palkkaisin kotihoitajan ja juttukaverin/virikkeellistäjän muistisairaalle läheiselleni, mikä mahdollistaisi useammin lomaa myös toiselle läheiselle, joka toimii omaishoitajana. Palkkaisin heille myös siivoojan.

2. Remontoisin sukumme vanhan, minulle äärimmäisen rakkaan kesäasunnon loistokuntoon, jotta ei tarvitsisi siitä enää huolehtia. Kenenkään.

3. Maksaisin sekä oman että siskoni asuntolainan ja auttaisin työelämästä syrjäytynyttä ja masennuksesta kärsivää siskoani perustamaan kotoa käsin toimivan yrityksen, josta unelmoi. Yrittäisin myös vielä kerran löytää toimivaa hoitoa hänen masennukseensa.

4. Ostaisin isomman asunnon, jossa mieheni saisi oman harrastehuoneen ja minä suuremman pihan.

5. Alkaisin itse tehdä vain kolmipäiväistä työviikkoa ja liikenevän ajan käyttäisin harrastuksiin ja vapaaehtoistyöhön. Ja tietysti perheeseen. Töissä voisin enemmän keskittyä ylemmän tason kehitystehtäviin, jotka minua eniten kiinnostavat ja jättää peruspaskan lapioimisen vähemmälle.

6. Palkkaisin kotisiivoojan, joka kävisi joka viikko.

7. Kävisin useammin ravintolassa syömässä.

8. Lapselle voisin rahoittaa kalliinkin harrastuksen, jos jonkin sellaisen aikanaan haluaisi. Voisin myös ostaa hänelle asunnon.

Työajan lyhentäminen, hoitaja/seuralainen läheiselle ja siskon auttaminen olisivat tärkeimmät. Ne pudottaisivat valtavan taakan harteiltani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen eroamassa juuri avioliitosta, jossa miehellä on tosiaan sitä rahaa. Ja huom, olen itsekin ihan hyvätuloinen mutta mies on oikeasti rikas. Mutta onnellisia emme ole olleet pitkään aikaan. Miksi jäisin liittoon, jossa toinen "tuo rahan" kotiin ja on sitten tekemättä yhtikäs mitään, arvostelee, nimittelee, haukkuu ja latistaa päivästä toiseen. Menee ja harrastaa ihan oman mielensä mukaan ja minä istun kotona lasten kanssa. Muutos tulee olemaan suuri minulle; taakse jää omakotitalot, loma-asunnot kotimaassa ja ulkomailla jne. Kaikki on miehen nimissä, koska hän on ne itse hankkinut ja vaatinut avioehdon. Minä en ole hänen mielestään tehnyt yhtään mitään minkään eteen. Paitsi että olen hoitanut lapset, kodin, kuuden ihmisen juoksevat asiat, oman työn jne. Mutta lähden ennemmin kuin jään, vaikka kuppaiseen yksiöön, kunhan ei tarvitse enää kuulla haukkuja. 

Ei kukaan ole kieltänyt sitä etteikö rikkaana / rikkaan puolisona voisi olla onneton jos sössii asiansa, mutta kuten kulunut sanonta kuuluu, niin mieluummin itkee suruaan jaguarin istuimella kuin kodittomana puistonpenkillä. Tuskin sinäkään vaihtaisit sinne kuppaiseen yksiöön, jos olisit ilman koulutusta, ammattia ja työtä ja joutuisit elämään tt-tuella.

Uskallan väittää että vaihtaisin. En kaikkea tapahtunutta avaa, mutta voin sanoa, että jossain vaiheessa tulee raja vastaan ja lähtee ennemmin melkein ihan mihin vaan kuin antaa elämänsä valua tällä tavalla hukkaan

Vierailija kirjoitti:

Minä olen eroamassa juuri avioliitosta, jossa miehellä on tosiaan sitä rahaa. Ja huom, olen itsekin ihan hyvätuloinen mutta mies on oikeasti rikas. Mutta onnellisia emme ole olleet pitkään aikaan. Miksi jäisin liittoon, jossa toinen "tuo rahan" kotiin ja on sitten tekemättä yhtikäs mitään, arvostelee, nimittelee, haukkuu ja latistaa päivästä toiseen. Menee ja harrastaa ihan oman mielensä mukaan ja minä istun kotona lasten kanssa. Muutos tulee olemaan suuri minulle; taakse jää omakotitalot, loma-asunnot kotimaassa ja ulkomailla jne. Kaikki on miehen nimissä, koska hän on ne itse hankkinut ja vaatinut avioehdon. Minä en ole hänen mielestään tehnyt yhtään mitään minkään eteen. Paitsi että olen hoitanut lapset, kodin, kuuden ihmisen juoksevat asiat, oman työn jne. Mutta lähden ennemmin kuin jään, vaikka kuppaiseen yksiöön, kunhan ei tarvitse enää kuulla haukkuja. 

Alapeukku sille, että olet valinnut hoitaa lapset, kodin, kuuden ihmisen juoksevat asiat jne. Oma valinta, ja nyt sitten ruikutat. Hyvä, että edes nyt kasvatit selkärangan, mutta hintansa sillä on ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen miettinyt. Nykyään ei näköjään arvosteta läheisiä välejä sukuun ja ystäviin. Myöskään epätrendikkäitä harrastuksia ei arvosteta. Kuorolaulua ja neulomista harrastavaa kolmen sukupolven sunnuntaiateriolla viihtyvää pidetään outona nynnynä.

Itse en vaihtaisi mainitsemiani asioita miljooniin tai materiaan.

Kuka muka pitää outona, eivätkö nuo mainitsemasi asiat ole pikemminkin trendikkäitä? Onkohan kyse siitä, että itse koet jostain syystä alemmuutta elämäntyylistäsi?

En koe minkäänlaista alemmuutta. Minua eivät kiinnosta mitkään kuntosalit tai fillerit huulissa tai pukeutua viimeisen päälle muodikkaasti tai hamstrata merkkilaukkuja.

Mistä sitten kumpuaa tuo ajatus, että muut pitävät sinua outona? Voit toki olla muiden mielestä outo, mutta et noiden luettelemiesi asioiden takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen eroamassa juuri avioliitosta, jossa miehellä on tosiaan sitä rahaa. Ja huom, olen itsekin ihan hyvätuloinen mutta mies on oikeasti rikas. Mutta onnellisia emme ole olleet pitkään aikaan. Miksi jäisin liittoon, jossa toinen "tuo rahan" kotiin ja on sitten tekemättä yhtikäs mitään, arvostelee, nimittelee, haukkuu ja latistaa päivästä toiseen. Menee ja harrastaa ihan oman mielensä mukaan ja minä istun kotona lasten kanssa. Muutos tulee olemaan suuri minulle; taakse jää omakotitalot, loma-asunnot kotimaassa ja ulkomailla jne. Kaikki on miehen nimissä, koska hän on ne itse hankkinut ja vaatinut avioehdon. Minä en ole hänen mielestään tehnyt yhtään mitään minkään eteen. Paitsi että olen hoitanut lapset, kodin, kuuden ihmisen juoksevat asiat, oman työn jne. Mutta lähden ennemmin kuin jään, vaikka kuppaiseen yksiöön, kunhan ei tarvitse enää kuulla haukkuja. 

Alapeukku sille, että olet valinnut hoitaa lapset, kodin, kuuden ihmisen juoksevat asiat jne. Oma valinta, ja nyt sitten ruikutat. Hyvä, että edes nyt kasvatit selkärangan, mutta hintansa sillä on ollut.

Kukahan ne olisi sitten hoitanut kuin minä? Miehenkö ei tarvitse kasvattaa selkärankaa? Tosin uskon, että hän tosiaan vie kaikki nämä asiat seuraavaankin suhteeseen, mutta se ei ole enää minun murheeni