Olen introvertti ja käynyt kymmenillä treffeillä, mutta kukaan ei ole minua varten!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihastus on useimmiten pinnallista aluksi. Annatko sinä sille tilaisuutta muuttua syvälliseksi? Vai juoksetko karkuun, kun mies osoittaa kiinnostusta?

En ole ap mutta toinen samasta ongelmasta kärsivä. Mulla ainakin ongelma on että kun ei tule mitään ihastusta. On vaan lähinnä vaivautunut olo, jotenkin epämiellyttävä. Haluaisi jo pois. Pitäisikö siinä sitten väkisin vaan jatkaa tapailua siinä toivossa että jotain ihastusta jossain vaiheessa alkaa tulla? Ja kuinka pian sitä pitäisi alkaa tulla jos on tullakseen?

Itse jatkoin nykyisen miesystäväni tapailua, vaikka suurempia tunteita ei aluksi ollut, sillä tulimme yllättävän hyvin juttuun alusta asti. Olemme molemmat introvertteja ja siitä huolimatta juttu luisti sen verran hyvin, että lievästä ahdistuksesta huolimatta päätin venyttää mukavuusalueeni rajoja. Mies ihastui minuun nopeasti ja se ahdisti aluksi hieman, mutta vakuutin itselleni katsovani asiaa eteenpäin velvoittamatta itseäni tuntemaan mitään, mitä en oikeasti tunne. Pidin periaatteena sitä, että jos seuraavan tapaamisen aikana tuntui paremmalta kuin edellisellä, sovin seuraavankin ja jos huonommalta, annoin vielä yhden mahdollisuuden (tämä siis sillä ehdolla ettei mitään dramaattista tapahtunut ja kyseessä oli vain oma epävarmuuteni). Noin kolmen kuukauden päästä olin itsekin onnellisesti ihastunut.

Itsestäni tuntuisi pahalta kuulla, että mieheni ei olisi ollut alkutapailun aikana minuun ihastunut. Ei ole mukava ajatus olla suhteessa, jossa itse olisi alusta asti ollut todella ihastunut, ja toinen olisikin vain tottunut minuun.

Ymmärrän ajatuksesi, mutta itse näen asian niin, että ihmiset ihastuvat eri tahtiin. Alusta asti täysillä ihastuminen on yksi tapa, mutta ei sellainen mikä olisi ikinä omalla kohdallani toiminut tai johtanut mihinkään. Eihän ketään voi todella tuntea vielä ensi tapaamisella. Vetoa toki tunsin miesystävääni kohtaan jo alussa, mutta ei sitä ihastumiseksi voinut kutsua. Tunteet vahvistuivat myöhemmin, enkä tätä tämän hetken huumaani tottumiseksi kutsuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihastus on useimmiten pinnallista aluksi. Annatko sinä sille tilaisuutta muuttua syvälliseksi? Vai juoksetko karkuun, kun mies osoittaa kiinnostusta?

En ole ap mutta toinen samasta ongelmasta kärsivä. Mulla ainakin ongelma on että kun ei tule mitään ihastusta. On vaan lähinnä vaivautunut olo, jotenkin epämiellyttävä. Haluaisi jo pois. Pitäisikö siinä sitten väkisin vaan jatkaa tapailua siinä toivossa että jotain ihastusta jossain vaiheessa alkaa tulla? Ja kuinka pian sitä pitäisi alkaa tulla jos on tullakseen?

Itse jatkoin nykyisen miesystäväni tapailua, vaikka suurempia tunteita ei aluksi ollut, sillä tulimme yllättävän hyvin juttuun alusta asti. Olemme molemmat introvertteja ja siitä huolimatta juttu luisti sen verran hyvin, että lievästä ahdistuksesta huolimatta päätin venyttää mukavuusalueeni rajoja. Mies ihastui minuun nopeasti ja se ahdisti aluksi hieman, mutta vakuutin itselleni katsovani asiaa eteenpäin velvoittamatta itseäni tuntemaan mitään, mitä en oikeasti tunne. Pidin periaatteena sitä, että jos seuraavan tapaamisen aikana tuntui paremmalta kuin edellisellä, sovin seuraavankin ja jos huonommalta, annoin vielä yhden mahdollisuuden (tämä siis sillä ehdolla ettei mitään dramaattista tapahtunut ja kyseessä oli vain oma epävarmuuteni). Noin kolmen kuukauden päästä olin itsekin onnellisesti ihastunut.

Itsestäni tuntuisi pahalta kuulla, että mieheni ei olisi ollut alkutapailun aikana minuun ihastunut. Ei ole mukava ajatus olla suhteessa, jossa itse olisi alusta asti ollut todella ihastunut, ja toinen olisikin vain tottunut minuun.

Ymmärrän ajatuksesi, mutta itse näen asian niin, että ihmiset ihastuvat eri tahtiin. Alusta asti täysillä ihastuminen on yksi tapa, mutta ei sellainen mikä olisi ikinä omalla kohdallani toiminut tai johtanut mihinkään. Eihän ketään voi todella tuntea vielä ensi tapaamisella. Vetoa toki tunsin miesystävääni kohtaan jo alussa, mutta ei sitä ihastumiseksi voinut kutsua. Tunteet vahvistuivat myöhemmin, enkä tätä tämän hetken huumaani tottumiseksi kutsuisi.

Tämä siis 19