Miten vaihtaa aihetta sujuvasti kun mummit alkaa kertoa lastenlapsistaan?

Itse sanon suoraan ettei lapsijutut ole enää ajankohtaisia tai kiinnostavia - ne ajat meni jo.

Samalla kun hiukset leikataan lyhyiksi, ja tanttamaisuus valtaa vartalon, tuntuu persoonallisuus ja äly karkaavan näiden mummeleiden päästä.

En usko että oikein mitenkään - itse vähentäisin kanssakäymistä siksi ajaksi kun ko lapset pieniä. Jos kyse on työkavereista niin "oho, mä unohdin että pitää saada yks juttu lähtemään ennen kolmea, sori" ja pakeneminen.

Vierailija kirjoitti:

Samalla kun hiukset leikataan lyhyiksi, ja tanttamaisuus valtaa vartalon, tuntuu persoonallisuus ja äly karkaavan näiden mummeleiden päästä.

Vähän aiheen vierestä, mutta olisko hiusten lyhentämisellä mitään tekemistä sen kanssa että hiukset ohentuvat ikääntyessä eivätkä ole hiirenhäntänä kauniit?

On inhimillistä, että mummot puhuvat lapsenlapsistaan. Ensimmäisestä varmasti enemmän kuin viidennestä. Se on merkki välittämisestä. Olisin enemmän huolissani jos mummot eivät puhuisi heistä. Itse en ole äiti enkä siis mummokaan.

Vierailija kirjoitti:

On inhimillistä, että mummot puhuvat lapsenlapsistaan. Ensimmäisestä varmasti enemmän kuin viidennestä. Se on merkki välittämisestä. Olisin enemmän huolissani jos mummot eivät puhuisi heistä. Itse en ole äiti enkä siis mummokaan.

Ajattelen aivan toisin, ja sanon sen suoraan. Tokihan minulta sitten kysytään mistä haluan keskustella, ja mikä on minulle tärkeää. Olen omat lapseni kasvattanut, ja nyt minulla on jälleen aikaa paneutua kirjallisuuteen, maalaustaiteeseen, teatteriin, musiikkiin. Jopa hengellisyyteen. Niistä minä keskustelen.

Aivan samaa olen ihmetellyt. Ja joskus ärsyyntynytkin.

Olen itsekin usean lapsen isoäiti, mutta mielelläni juttelen yleisistä asioista.

Olisi mukava jutella niitä näitä, mutta usein se kiertyy näihin *ihmeellisten* lastenlasten sanomisiin tai tekemisiin.

Sitäkin olen ihmetellyt, jopa joskus loukkaantunut, että muut kyllä kehuvat ja puhuvat kullannupuistaan, mutta useinkaan ei minulta kysytä mitään omista lapsenlapsista, vaikka hyvin tietävät, että mummi olen itsekin.

Jos alan itse puhua, tahallani ja kokeeksi, niin nopeasti juttu taas kääntyy niihin omiin. Niin niin, mutta kun se meidän xxxx...

Minulla ei ole edes lastenlasten kuvia rahapussissa tai kännykässä, kun on vain vanhanaikainen peruspuhelinkin.

Varsinkin pitkään naimisissa olevat *syyllistyvät* aloituksenmukaiseen toimintaan, ehkä heidän elämässään ei sitten ole muuta kiinnostavaa, josta puhua.

Tai ei muu kiinnosta kuin oma elämänpiiri

MINÄ en halua puhua niin MINÄ en kyllä puhu enkä kuuntele vaan MINÄ vaihdan puheenaihetta. No vaihda sitten, mitäs täällä kyselet. Mutta onhan se väärin että ihminen haluaa puhua itselleen tärkeistä asioista. Muista sitten että sinunkaan koirasi ei ole kaikkien mielestä niin ihmeellinen kuin ajattelet. Tai mikään muukaan sinulle tärkeä asia. Mutta kun minäminäminä.

Vierailija kirjoitti:

Aivan samaa olen ihmetellyt. Ja joskus ärsyyntynytkin.

Olen itsekin usean lapsen isoäiti, mutta mielelläni juttelen yleisistä asioista.

Olisi mukava jutella niitä näitä, mutta usein se kiertyy näihin *ihmeellisten* lastenlasten sanomisiin tai tekemisiin.

Sitäkin olen ihmetellyt, jopa joskus loukkaantunut, että muut kyllä kehuvat ja puhuvat kullannupuistaan, mutta useinkaan ei minulta kysytä mitään omista lapsenlapsista, vaikka hyvin tietävät, että mummi olen itsekin.

Jos alan itse puhua, tahallani ja kokeeksi, niin nopeasti juttu taas kääntyy niihin omiin. Niin niin, mutta kun se meidän xxxx...

Minulla ei ole edes lastenlasten kuvia rahapussissa tai kännykässä, kun on vain vanhanaikainen peruspuhelinkin.

Varsinkin pitkään naimisissa olevat *syyllistyvät* aloituksenmukaiseen toimintaan, ehkä heidän elämässään ei sitten ole muuta kiinnostavaa, josta puhua.

Tai ei muu kiinnosta kuin oma elämänpiiri

Olen myös ymmärtänyt että näiden lapsista jaarittelujoiden piirit ovat pienet ja äo aika matala.

Siis samaa mietin! Olen menossa seitsemänkymppisen tätini luo ja olen varma että hän vyöryttää lastenlasten ihanuutta taas ihan kunnolla. Kännyyni on jo napsahtanut kuvia heidän stipendeistään, juhlamekoistaan, urheilukisoistaan... En koskaan näe näitä lapsia, he ovat ihan ventovieraita vaikka serkun lapsia ovatkin. Naapurin lapsenkin urheilusaavutukset nappulaliigassa kiinnostaa enemmän. Ja periaatteessa tilanne olisi sama jos jaarittelisin tädille naapurin nappulaliigasta( = hänelle tuntematon lapsi)

Lisäksi tädin asenne on kilpaileva ja kerskuva, lapsenlapset ovat niin hyviä kaikessa, selvästi parempia kuin minun lapseni esimerkiksi. Mummohan näkee etäältä vain perheen paraatipuolen. Eikä oikein tajua että muutkin harrastukset voivat olla hyviä. Jos esim.mainitsen että tyttäreni pelkää metsässä kulkua, tulee tietoa että hänen lapsenlapsensa ovat niin reippaita ja hienosti ulkoiluun totutettuja että eivät tietenkään pelkää. Epätäydellistä lapsiarkea elävänä en jaksaisi tätä.vertailua kiiltokuviin. Hehän eivät koskaan syö karkkiakaan ja kotinsa on aina siisti.

Tunnen itseni tosi nuivikseksi kun en jaksa vanhaa ihmistä. Nuoremman väen kanssa ei yleensä ole sitä ongelmaa että keskustelu juuttuisi johonkin toisen mielestä supertylsään aiheeseen, vaan siirrytään sujuvasti aiheesta toiseen.

Aion vain vaihtaa puheenaihetta, niin teen!

7 jatkaa, siis miten vaihtaa puheenaihetta, niin, siinäpä pulma.

Olen joskus aloittanut jostain ajankohtaisesta uutisesta tai asiasta.

Näen melkein suuttumuksen, miksi nyt alat sekoittaa mukavaa juttutuokiota.

Useinkaan monella ei ole kiinnostusta ajankohtaisiin tai muihin asioihin, vaan vilkaisevat toisiaan (no tuo on taas tuota) ja hetken päästä taas juttu jatkuu samana kuin ennenkin.

Joskus ajattelen, että olenko minä jotenkin tyhmä kun haluan jutella muustakin vai mikä minussa on vikana.

Vierailija kirjoitti:

Aivan samaa olen ihmetellyt. Ja joskus ärsyyntynytkin.

Olen itsekin usean lapsen isoäiti, mutta mielelläni juttelen yleisistä asioista.

Olisi mukava jutella niitä näitä, mutta usein se kiertyy näihin *ihmeellisten* lastenlasten sanomisiin tai tekemisiin.

Sitäkin olen ihmetellyt, jopa joskus loukkaantunut, että muut kyllä kehuvat ja puhuvat kullannupuistaan, mutta useinkaan ei minulta kysytä mitään omista lapsenlapsista, vaikka hyvin tietävät, että mummi olen itsekin.

Jos alan itse puhua, tahallani ja kokeeksi, niin nopeasti juttu taas kääntyy niihin omiin. Niin niin, mutta kun se meidän xxxx...

Minulla ei ole edes lastenlasten kuvia rahapussissa tai kännykässä, kun on vain vanhanaikainen peruspuhelinkin.

Varsinkin pitkään naimisissa olevat *syyllistyvät* aloituksenmukaiseen toimintaan, ehkä heidän elämässään ei sitten ole muuta kiinnostavaa, josta puhua.

Tai ei muu kiinnosta kuin oma elämänpiiri

Nämä ihmisethän puhuvat aina itsestään oli aihe tai ikä mikä tahansa.

Ei niitä jaksa kuunnella.

Melkein minä enemmin kuuntelen niistä lapsenlapsista kuin jotakin loputonta matkaselostusta esimerkiksi.

Tylsää, olen itsekin matkustellut paljon eikä kiinnosta juurikaan kuunnella millainen hotelli siellä tai täällä oli tai päiväkohtaista raporttia säätilasta lomakohteessa.

Eli kyse ei ole siitä että lapsenlapsi olisi tuota ihmistyyppiä muuttanut vaan siitä että minä minä minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan samaa olen ihmetellyt. Ja joskus ärsyyntynytkin.

Olen itsekin usean lapsen isoäiti, mutta mielelläni juttelen yleisistä asioista.

Olisi mukava jutella niitä näitä, mutta usein se kiertyy näihin *ihmeellisten* lastenlasten sanomisiin tai tekemisiin.

Sitäkin olen ihmetellyt, jopa joskus loukkaantunut, että muut kyllä kehuvat ja puhuvat kullannupuistaan, mutta useinkaan ei minulta kysytä mitään omista lapsenlapsista, vaikka hyvin tietävät, että mummi olen itsekin.

Jos alan itse puhua, tahallani ja kokeeksi, niin nopeasti juttu taas kääntyy niihin omiin. Niin niin, mutta kun se meidän xxxx...

Minulla ei ole edes lastenlasten kuvia rahapussissa tai kännykässä, kun on vain vanhanaikainen peruspuhelinkin.

Varsinkin pitkään naimisissa olevat *syyllistyvät* aloituksenmukaiseen toimintaan, ehkä heidän elämässään ei sitten ole muuta kiinnostavaa, josta puhua.

Tai ei muu kiinnosta kuin oma elämänpiiri

Olen myös ymmärtänyt että näiden lapsista jaarittelujoiden piirit ovat pienet ja äo aika matala.

Olet varmasti nyt ymmärtänyt väärin , ehkei omakaan äo ole tarpeeksi korkea ymmärtämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan samaa olen ihmetellyt. Ja joskus ärsyyntynytkin.

Olen itsekin usean lapsen isoäiti, mutta mielelläni juttelen yleisistä asioista.

Olisi mukava jutella niitä näitä, mutta usein se kiertyy näihin *ihmeellisten* lastenlasten sanomisiin tai tekemisiin.

Sitäkin olen ihmetellyt, jopa joskus loukkaantunut, että muut kyllä kehuvat ja puhuvat kullannupuistaan, mutta useinkaan ei minulta kysytä mitään omista lapsenlapsista, vaikka hyvin tietävät, että mummi olen itsekin.

Jos alan itse puhua, tahallani ja kokeeksi, niin nopeasti juttu taas kääntyy niihin omiin. Niin niin, mutta kun se meidän xxxx...

Minulla ei ole edes lastenlasten kuvia rahapussissa tai kännykässä, kun on vain vanhanaikainen peruspuhelinkin.

Varsinkin pitkään naimisissa olevat *syyllistyvät* aloituksenmukaiseen toimintaan, ehkä heidän elämässään ei sitten ole muuta kiinnostavaa, josta puhua.

Tai ei muu kiinnosta kuin oma elämänpiiri

Olen myös ymmärtänyt että näiden lapsista jaarittelujoiden piirit ovat pienet ja äo aika matala.

Olet varmasti nyt ymmärtänyt väärin , ehkei omakaan äo ole tarpeeksi korkea ymmärtämiseen.

Oikein kirjoittaja on ymmärtänyt. Nämä lapsipaasaajat eivät ole koskaan elämässään olleet syvästi kiinnostuneita mistään. Ei tuntemusta taiteista tai kirjallisuudesta, yhteiskunnallista kiinnostusta. Sitten taannutaan tähän omam geenijatkumon kuulumisten juoruamiseen.

Voi hyvänen aika sentään, kaikesta sitä ihmiset ongelman tekevätkin! Ratkaisu on tietysti se, että ette ole näiden ihmisten seurassa. Ei se sen vaikeampaa ole. Ystävänsä voi valita, eikä sukulaisiin ole mikään pakko pitää yhteyttä. Sukujuhliin ei ole pakko osallistua ja jos osallistuu, voi hakeutua vaikkapa lapsettomien tai lastenlapsettomien ihmisten seuraan ja olla kaikinpuolin mahdollisimman vähän tekemisissä niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa ei ole oikein mitään yhteistä. Itse harrastan paljon henkisiä juttuja, luen paljon, olen intohimoinen puutarhaharrastaja, vegaani...ei tulisi mieleenkään hakeutua esim. kiihkouskovaisten tai muuten ahdasmielisten ihmisten seuraan. Ei, kyllä minun "piireihini" kuuluu ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet suunnilleen samoista asioista kuin minä tai jotka muuten ovat mielenkiintoisia persoonia. Itselläni ei ole lastenlapsia, ainakaan vielä. 

Nyt huomaa jo näiden pahastuneiden kirjoituksista, että on suorastaan loukkaus, jos ei jaksa kuunnella näitä mummien maireita leperryksiä. Eikö SE ole juuri itsekästä - minä-minun-meidän lapsenlapset jargonia.

Vierailija kirjoitti:

Nyt huomaa jo näiden pahastuneiden kirjoituksista, että on suorastaan loukkaus, jos ei jaksa kuunnella näitä mummien maireita leperryksiä. Eikö SE ole juuri itsekästä - minä-minun-meidän lapsenlapset jargonia.

Narsistista.

Mieluummin sentään lapsista, kuin koirista. Mulla on yksi tuttava, joka puhuu koiristaan vaikka koko päivän. Mitään muuta elämää hänellä ei tunnu olevan. No, mitä nyt sairauksiaan valittaa ja miestään morkkaa. Arvaatte varmasti, että välttelen häntä kuin ruttoa.

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin sentään lapsista, kuin koirista. Mulla on yksi tuttava, joka puhuu koiristaan vaikka koko päivän. Mitään muuta elämää hänellä ei tunnu olevan. No, mitä nyt sairauksiaan valittaa ja miestään morkkaa. Arvaatte varmasti, että välttelen häntä kuin ruttoa.

Minusta taas koirat on paljon mielenkiintoisempia kuin lapset.

En ole alemmuudentuntoinen, mutta samaa olen huomannut, että ne puhujan omat lapsenlapset ovat jotenkin parempia kuin sen kuuntelijan.

Joskus olen sanonut, että minunkin xxx on taitava siinä asiassa ja saanut palkintoja tms, mutta se ohitetaan nopeasti, ilman mitään kommenttia tai vastaavaa ihailua kuin omansa.

Miksi siis puhujan lapsenlapsi on aivan erityisen taitava, älykäs tai kaunis, vaikka omani on vastaavasti aivan ihan yhtä hyvä ja omaa samoja asioita, ellei jopa joskus parempi?

Tai siis sitä ei mitenkään huomioida tai sitten ohitetaan tai kommentoidaan niukasti tai edelleen puhutaan siitä omasta.

Tämä on aivan hämmästyttävää, itse en pystyisi samallatavalla vastaavasti käyttäytymään.

Tuntisin itseni tahdittomaksi ja epäkohteliaaksi, jopa tyhmäksi.

Ajattelisin, että se toinen huomaa, että haluaisin nostaa omaa arvoani lastenlasteni avulla.

Lapsenlapset ovat arvokkaita ja hieno asia, mutta minun oma arvoni on kyllä kiinni omasta itsestäni ja omasta älystäni.

Oma älykkyysosamääräni ei yhtään siitä nouse vaikka lapsenlapset saisivat kuinka stipendejä sun muita.