Lue keskustelun säännöt.
Överiempaattisen ihmisen ihmissuhteet. Miten välttää jatkuva uskotun rooliin päätyminen?
18.06.2018 |
Miten sinä olet toiminut välttääksesi sen, etteivät ihmiset koko ajan yrittäisi uskoutumiseen sinulle asioistaan? Oletko onnistunut välttämään tämän? Ihmissuhteet eivät ole oikein toimivan oloisia, jos niissä pääpaino on jatkuvassa uskoutumisessa. Ihmisten tapaaminen käy silloin henkisesti melko raskaaksi.
Kommentit (62)
Kyllä sä tota kuoppaa olet jo pidempään kaivanut. Todennäköisesti tuo on itseään ruokkiva kehä eikä noilla ystäväpoloilla ole mitään käsitystä sun todellisista tuntemuksista tai ajatuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kertoa myös omista ajatuksistaan, vaikka tämä sama ongelma olisikin yhä. Omaa perusluonnettaan ei toiseksi pysty muuttamaan, joten tämä varmaan on monella pysyvästi haasteena ainakin jossain määrin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sä tota kuoppaa olet jo pidempään kaivanut. Todennäköisesti tuo on itseään ruokkiva kehä eikä noilla ystäväpoloilla ole mitään käsitystä sun todellisista tuntemuksista tai ajatuksista.
Ystäväpoloilla? En ole pyytänyt toisilta jatkuvia avautumisia milloin mistäkin. Usein olen hauskoiksi kuvittelemistani jutuista poistunut todella rasittuneena, kun keskustelu on toisen osapuolen taholta puoliväkisin ohjattu milloin mihinkin vaikeaan ihmissuhteeseen yms.
Pelkäät että uskoutuja suuttuu jos et kuuntelekaan ja ota osaa. Et itse halua kuitenkaan uskoutua samalla tavalla. Koet jääväsi antaja-puolelle. Se on raskasta. Pakko ottaa riski ja vetäytyä, ainakin hieman. Muuten käy liian raskaaksi. Ehkä menettää ystävyyden, ehkä jaksaa taas myöhemmin kuunnella.
Mulle riittää nykyään yksi "hauska" illanvietto jossa päädyn uskotuksi. Seuraavaa ei tule. Ei ole montaakaan kuukautta kun eräs kaveri pitkästä aikaa otti yhteyttä, ja tarkoitus oli viettää hauska ilta yhdessä. Ilta kesti lopulta noin 7h, josta 98 % meni hänen "vaikean" elämänsä märehtimiseen. Tuon ymmärtäisin ihmiseltä joka olisi mulle ja jolle minä olisin läheinen. Mutta ei. Facesta kyllä näkee miten hauskaa hän pitää kymmenien muiden kanssa, mutta minun kanssani ollessa avaudutaan koko ilta omista huolista ja murheista. Jep. Mullakin on ollut raskaat 2 vuotta, josta tämä kaveri ei tiedä mitään, koska häntä ei kiinnosta toisten murheet. Niistä kun tulee itselle paha mieli, ja hei, on tarkoitus viettää hauska ilta eikä murehtia!
Nooh, tuo on nyt nähty, ja seuraava illanviettopyyntö tulikin tuossa viime torstaina. Sanoin että nyt ei pysty, kun on muuta, ja tätä muuta tulee olemaan joka ikisenä kertana elämäni loppuun asti. ihan sama näiden kanssa miten yrittää tehdä. Yrittääkö piristää, sivuuttaa, näyttää ikävystyneeltä, vaihtaa puheenaihetta, kertoa vastaavasti omista murheista, olla passiivisena mölöttämässä, niin mikään ei auta jos toinen haluaa avautua. Seitsämästä paremmasta ystävästä on jäljellä enää 3, jotka osaavat jakaa kanssani muutakin kuin surusa, ja joille kelpaan muuhunkin kuin terapoimaan.
Hyvin tuntuu riittävän minulle tämä määrä.
Minä kun en jaottele ihmisiä sen mukaan että tuota käytän hauskanpitoon, tuota käytän kuskina ja tuota käytän likasankona, vaan otan ihmisen ja suhteen kaikkine puolineen, jolloin balanssi pysyy yllä. Ei kukaan halua olla pelkkä hätävara, tai laskiämpäri, ja sitten kun on saanut oksennettua "ystävän" päällepahan olonsa, voikinsiirtyä hauskanpitoseuraan, ja jättää toinen oman onnensa nojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äh ap. Sinä olet mukaempaattinen, jos koet, että sinua puoliväkisin käytetään hyväksi. Oikeasti empaattinen ei puhuisi kuten sinä tässä ketjussa.
Miksi ihmeessä et sano suoraan? Mitä menettäisit, hyväksikäyttävän "ystävän" korkeintaan.
Siis näin: "nyt en jaksa millään paneutua tuohon ongelmaasi, tulin tänne rentoutumaan ja pitämään hauskaa".
Jos ei tuo tehoa, sano vielä suoremmin: "oletko muuten ikinä huomannut, että soitat ja haluat tavata vain, jos haluat minun terapoivan sinua? Minusta se on ikävää, ettet ole kiinnostunut minusta ja minun kuulumisistani, vaan haluat vain minun olevan sinulle lohduttavana olkapäänä. Koen tuon raskaaksi. Toki joskus voin kuunnella ja lohduttaakin, mutta nykyisellään meidän ystävyyssuhde ei ole millään tasolla vastavuoroinen ja tasa-arvoinen. Haluan, että mietit tätä ja katsot, kykenetkö muuttamaan käytöstäsi. Jos et kykene, meidän ystävyyssuhde lienee tässä."
Vierailija kirjoitti:
Äh ap. Sinä olet mukaempaattinen, jos koet, että sinua puoliväkisin käytetään hyväksi. Oikeasti empaattinen ei puhuisi kuten sinä tässä ketjussa.
Miksi ihmeessä et sano suoraan? Mitä menettäisit, hyväksikäyttävän "ystävän" korkeintaan.
Siis näin: "nyt en jaksa millään paneutua tuohon ongelmaasi, tulin tänne rentoutumaan ja pitämään hauskaa".
Jos ei tuo tehoa, sano vielä suoremmin: "oletko muuten ikinä huomannut, että soitat ja haluat tavata vain, jos haluat minun terapoivan sinua? Minusta se on ikävää, ettet ole kiinnostunut minusta ja minun kuulumisistani, vaan haluat vain minun olevan sinulle lohduttavana olkapäänä. Koen tuon raskaaksi. Toki joskus voin kuunnella ja lohduttaakin, mutta nykyisellään meidän ystävyyssuhde ei ole millään tasolla vastavuoroinen ja tasa-arvoinen. Haluan, että mietit tätä ja katsot, kykenetkö muuttamaan käytöstäsi. Jos et kykene, meidän ystävyyssuhde lienee tässä."
Minut on asetettu tähän kuuntelijan rooliin lapsuudestani asti. Olen siksi lopussa. Minulla ei ole toisille mitään annettavaa. Haluan vain paeta pois näistä tilanteista. Valitettavasti olen huomannut, että tuntuu olevan ihan sama miten reagoi, jos joku haluaa uskoutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle riittää nykyään yksi "hauska" illanvietto jossa päädyn uskotuksi. Seuraavaa ei tule. Ei ole montaakaan kuukautta kun eräs kaveri pitkästä aikaa otti yhteyttä, ja tarkoitus oli viettää hauska ilta yhdessä. Ilta kesti lopulta noin 7h, josta 98 % meni hänen "vaikean" elämänsä märehtimiseen. Tuon ymmärtäisin ihmiseltä joka olisi mulle ja jolle minä olisin läheinen. Mutta ei. Facesta kyllä näkee miten hauskaa hän pitää kymmenien muiden kanssa, mutta minun kanssani ollessa avaudutaan koko ilta omista huolista ja murheista. Jep. Mullakin on ollut raskaat 2 vuotta, josta tämä kaveri ei tiedä mitään, koska häntä ei kiinnosta toisten murheet. Niistä kun tulee itselle paha mieli, ja hei, on tarkoitus viettää hauska ilta eikä murehtia!
Nooh, tuo on nyt nähty, ja seuraava illanviettopyyntö tulikin tuossa viime torstaina. Sanoin että nyt ei pysty, kun on muuta, ja tätä muuta tulee olemaan joka ikisenä kertana elämäni loppuun asti. ihan sama näiden kanssa miten yrittää tehdä. Yrittääkö piristää, sivuuttaa, näyttää ikävystyneeltä, vaihtaa puheenaihetta, kertoa vastaavasti omista murheista, olla passiivisena mölöttämässä, niin mikään ei auta jos toinen haluaa avautua. Seitsämästä paremmasta ystävästä on jäljellä enää 3, jotka osaavat jakaa kanssani muutakin kuin surusa, ja joille kelpaan muuhunkin kuin terapoimaan.
Hyvin tuntuu riittävän minulle tämä määrä.
Minä kun en jaottele ihmisiä sen mukaan että tuota käytän hauskanpitoon, tuota käytän kuskina ja tuota käytän likasankona, vaan otan ihmisen ja suhteen kaikkine puolineen, jolloin balanssi pysyy yllä. Ei kukaan halua olla pelkkä hätävara, tai laskiämpäri, ja sitten kun on saanut oksennettua "ystävän" päällepahan olonsa, voikinsiirtyä hauskanpitoseuraan, ja jättää toinen oman onnensa nojaan.
Tällaista toimintatapaa olen itsekin miettinyt. Eivät kaikki ihmissuhteeni kuitenkaan ole jatkuvassa epätasapainossa. Erittäin hyvää pohdintaa!
Tietynlaiset roolit ihmissuhteissa harvemmin tulevat ilman syytä. Jos et koskaan uskalla ilmaista ihmisille, et sulla ei ole aikaa toisten juttujen kuunteluun, he kyllä käyttävät tilannetta hyväkseen.
Ajattele tilanne näin: Mikäli joku ihminen haluaa aina vain tavata sua uskoutumisen merkeissä, hän ei todennäköisesti oo susta ihmisenä kovin kiinnostunut. Mikäli taas joku on oikeesti kiinnostunut susta, hän ei luultavasti pahastu, vaikka vetäisit kesken toisen avautumisen keskustelun muihin juttuihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äh ap. Sinä olet mukaempaattinen, jos koet, että sinua puoliväkisin käytetään hyväksi. Oikeasti empaattinen ei puhuisi kuten sinä tässä ketjussa.
Miksi ihmeessä et sano suoraan? Mitä menettäisit, hyväksikäyttävän "ystävän" korkeintaan.
Siis näin: "nyt en jaksa millään paneutua tuohon ongelmaasi, tulin tänne rentoutumaan ja pitämään hauskaa".
Jos ei tuo tehoa, sano vielä suoremmin: "oletko muuten ikinä huomannut, että soitat ja haluat tavata vain, jos haluat minun terapoivan sinua? Minusta se on ikävää, ettet ole kiinnostunut minusta ja minun kuulumisistani, vaan haluat vain minun olevan sinulle lohduttavana olkapäänä. Koen tuon raskaaksi. Toki joskus voin kuunnella ja lohduttaakin, mutta nykyisellään meidän ystävyyssuhde ei ole millään tasolla vastavuoroinen ja tasa-arvoinen. Haluan, että mietit tätä ja katsot, kykenetkö muuttamaan käytöstäsi. Jos et kykene, meidän ystävyyssuhde lienee tässä."
Minut on asetettu tähän kuuntelijan rooliin lapsuudestani asti. Olen siksi lopussa. Minulla ei ole toisille mitään annettavaa. Haluan vain paeta pois näistä tilanteista. Valitettavasti olen huomannut, että tuntuu olevan ihan sama miten reagoi, jos joku haluaa uskoutua.
No niin kuten sanoin, empatiasta tuossa ei ole kyse vaan rajattomuudesta. Et osaa vetää rajoja sille, miten sinua kohdellaan.
Ei se ole helppoa opetella, jos sinua on lapsesta pitäen käytetty tuolla lailla hyväksi.
Mutta kukaan muukaan ei sinulle niitä raja-aitoja kyllä pystytä, sinun se on tehtävä.
Jos joku kohtelee sinua jatkuvasti noin, tee kuten neuvoin. Kyllä se tehoaa, kun et ala kaunistella tai perua sanomisiasi. Ole topakka!
Ja älä MISSÄÄN nimessä ala keksiä valheita selitykseksi tyyppiä "on mulla muuta menoa". Kyse on vähintään yhtä paljon omasta oppimisprosessistasi - siis että opit pitämään puolesi ja vetämään rajoja - kuin sen toisen kouluttamisesta tavoille. Sekä ikävien ja kuormittavien tapaamisten välttämisestä.
Toistan. Mikä on pahinta, mitä voi seurata siitä, että sanot suoraan toiselle hänen käyttävän sinua hyväkseen? No tietenkin että suhde katkeaa. Mitä menettäisit, jos kerran suhde ei sinulle nykyisellään anna mitään hyvää?
Niinpä.
7
Vierailija kirjoitti:
Mulle riittää nykyään yksi "hauska" illanvietto jossa päädyn uskotuksi. Seuraavaa ei tule. Ei ole montaakaan kuukautta kun eräs kaveri pitkästä aikaa otti yhteyttä, ja tarkoitus oli viettää hauska ilta yhdessä. Ilta kesti lopulta noin 7h, josta 98 % meni hänen "vaikean" elämänsä märehtimiseen. Tuon ymmärtäisin ihmiseltä joka olisi mulle ja jolle minä olisin läheinen. Mutta ei. Facesta kyllä näkee miten hauskaa hän pitää kymmenien muiden kanssa, mutta minun kanssani ollessa avaudutaan koko ilta omista huolista ja murheista. Jep. Mullakin on ollut raskaat 2 vuotta, josta tämä kaveri ei tiedä mitään, koska häntä ei kiinnosta toisten murheet. Niistä kun tulee itselle paha mieli, ja hei, on tarkoitus viettää hauska ilta eikä murehtia!
Nooh, tuo on nyt nähty, ja seuraava illanviettopyyntö tulikin tuossa viime torstaina. Sanoin että nyt ei pysty, kun on muuta, ja tätä muuta tulee olemaan joka ikisenä kertana elämäni loppuun asti. ihan sama näiden kanssa miten yrittää tehdä. Yrittääkö piristää, sivuuttaa, näyttää ikävystyneeltä, vaihtaa puheenaihetta, kertoa vastaavasti omista murheista, olla passiivisena mölöttämässä, niin mikään ei auta jos toinen haluaa avautua. Seitsämästä paremmasta ystävästä on jäljellä enää 3, jotka osaavat jakaa kanssani muutakin kuin surusa, ja joille kelpaan muuhunkin kuin terapoimaan.
Hyvin tuntuu riittävän minulle tämä määrä.
Minä kun en jaottele ihmisiä sen mukaan että tuota käytän hauskanpitoon, tuota käytän kuskina ja tuota käytän likasankona, vaan otan ihmisen ja suhteen kaikkine puolineen, jolloin balanssi pysyy yllä. Ei kukaan halua olla pelkkä hätävara, tai laskiämpäri, ja sitten kun on saanut oksennettua "ystävän" päällepahan olonsa, voikinsiirtyä hauskanpitoseuraan, ja jättää toinen oman onnensa nojaan.
Muuten hyvä, mutta älä valehtele. Sanot vaan suoraan, että viime kerta oli sen verran rankka ja yksipuolinen terapiasessio, että en jaksa tavata enää.
Siitä, että on rehellinen ja pitää puolensa, kasvaa oma itsetunto. Et alistu muiden tukijalaksi.
Ja se hyypiö itsekin saattaa ottaa opikseen.
Toki hän loukkaantuu, mutta mitä väliä, ethän sinä muutenkaan aikonut jatkaa ystävyyssuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äh ap. Sinä olet mukaempaattinen, jos koet, että sinua puoliväkisin käytetään hyväksi. Oikeasti empaattinen ei puhuisi kuten sinä tässä ketjussa.
Miksi ihmeessä et sano suoraan? Mitä menettäisit, hyväksikäyttävän "ystävän" korkeintaan.
Siis näin: "nyt en jaksa millään paneutua tuohon ongelmaasi, tulin tänne rentoutumaan ja pitämään hauskaa".
Jos ei tuo tehoa, sano vielä suoremmin: "oletko muuten ikinä huomannut, että soitat ja haluat tavata vain, jos haluat minun terapoivan sinua? Minusta se on ikävää, ettet ole kiinnostunut minusta ja minun kuulumisistani, vaan haluat vain minun olevan sinulle lohduttavana olkapäänä. Koen tuon raskaaksi. Toki joskus voin kuunnella ja lohduttaakin, mutta nykyisellään meidän ystävyyssuhde ei ole millään tasolla vastavuoroinen ja tasa-arvoinen. Haluan, että mietit tätä ja katsot, kykenetkö muuttamaan käytöstäsi. Jos et kykene, meidän ystävyyssuhde lienee tässä."
Minut on asetettu tähän kuuntelijan rooliin lapsuudestani asti. Olen siksi lopussa. Minulla ei ole toisille mitään annettavaa. Haluan vain paeta pois näistä tilanteista. Valitettavasti olen huomannut, että tuntuu olevan ihan sama miten reagoi, jos joku haluaa uskoutua.
No niin kuten sanoin, empatiasta tuossa ei ole kyse vaan rajattomuudesta. Et osaa vetää rajoja sille, miten sinua kohdellaan.
Ei se ole helppoa opetella, jos sinua on lapsesta pitäen käytetty tuolla lailla hyväksi.
Mutta kukaan muukaan ei sinulle niitä raja-aitoja kyllä pystytä, sinun se on tehtävä.
Jos joku kohtelee sinua jatkuvasti noin, tee kuten neuvoin. Kyllä se tehoaa, kun et ala kaunistella tai perua sanomisiasi. Ole topakka!
Ja älä MISSÄÄN nimessä ala keksiä valheita selitykseksi tyyppiä "on mulla muuta menoa". Kyse on vähintään yhtä paljon omasta oppimisprosessistasi - siis että opit pitämään puolesi ja vetämään rajoja - kuin sen toisen kouluttamisesta tavoille. Sekä ikävien ja kuormittavien tapaamisten välttämisestä.
Toistan. Mikä on pahinta, mitä voi seurata siitä, että sanot suoraan toiselle hänen käyttävän sinua hyväkseen? No tietenkin että suhde katkeaa. Mitä menettäisit, jos kerran suhde ei sinulle nykyisellään anna mitään hyvää?
Niinpä.
7
Käytin otsikossa termiä överiempaattinen, koska tunnistan ettei kaikki ole kunnossa. Minulla ei ole nyt kertakaikkiaan ihmisten kouluttamiseen. Paras ja nopein keino suojautua minulle on vaikeista ihmissuhteista pakeneminen. Mutta ehkä jonain päivänä jaksan yrittää toimia toisin.
Tällä hetkellä jo tämä ajatus siitä, että voin valita seurani on ollut minulle iso, suorastaan mullistava edistysaskel. Senkin mukaan toimiminen on niin uutta, että koen siitä vielä jossain määrin syyllisyyttä. Ehkä ajan myötä osaan yhä enenevässä määrin ajatella, että oma hyvinvointini on yhtä arvokasta kuin muidenkin hyvinvointi ja minulla on oikeus ilman häpeää suojella omaa itseäni niillä keinoilla, jotka minulla on sillä hetkellä käytössäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äh ap. Sinä olet mukaempaattinen, jos koet, että sinua puoliväkisin käytetään hyväksi. Oikeasti empaattinen ei puhuisi kuten sinä tässä ketjussa.
Miksi ihmeessä et sano suoraan? Mitä menettäisit, hyväksikäyttävän "ystävän" korkeintaan.
Siis näin: "nyt en jaksa millään paneutua tuohon ongelmaasi, tulin tänne rentoutumaan ja pitämään hauskaa".
Jos ei tuo tehoa, sano vielä suoremmin: "oletko muuten ikinä huomannut, että soitat ja haluat tavata vain, jos haluat minun terapoivan sinua? Minusta se on ikävää, ettet ole kiinnostunut minusta ja minun kuulumisistani, vaan haluat vain minun olevan sinulle lohduttavana olkapäänä. Koen tuon raskaaksi. Toki joskus voin kuunnella ja lohduttaakin, mutta nykyisellään meidän ystävyyssuhde ei ole millään tasolla vastavuoroinen ja tasa-arvoinen. Haluan, että mietit tätä ja katsot, kykenetkö muuttamaan käytöstäsi. Jos et kykene, meidän ystävyyssuhde lienee tässä."
Minut on asetettu tähän kuuntelijan rooliin lapsuudestani asti. Olen siksi lopussa. Minulla ei ole toisille mitään annettavaa. Haluan vain paeta pois näistä tilanteista. Valitettavasti olen huomannut, että tuntuu olevan ihan sama miten reagoi, jos joku haluaa uskoutua.
No niin kuten sanoin, empatiasta tuossa ei ole kyse vaan rajattomuudesta. Et osaa vetää rajoja sille, miten sinua kohdellaan.
Ei se ole helppoa opetella, jos sinua on lapsesta pitäen käytetty tuolla lailla hyväksi.
Mutta kukaan muukaan ei sinulle niitä raja-aitoja kyllä pystytä, sinun se on tehtävä.
Jos joku kohtelee sinua jatkuvasti noin, tee kuten neuvoin. Kyllä se tehoaa, kun et ala kaunistella tai perua sanomisiasi. Ole topakka!
Ja älä MISSÄÄN nimessä ala keksiä valheita selitykseksi tyyppiä "on mulla muuta menoa". Kyse on vähintään yhtä paljon omasta oppimisprosessistasi - siis että opit pitämään puolesi ja vetämään rajoja - kuin sen toisen kouluttamisesta tavoille. Sekä ikävien ja kuormittavien tapaamisten välttämisestä.
Toistan. Mikä on pahinta, mitä voi seurata siitä, että sanot suoraan toiselle hänen käyttävän sinua hyväkseen? No tietenkin että suhde katkeaa. Mitä menettäisit, jos kerran suhde ei sinulle nykyisellään anna mitään hyvää?
Niinpä.
7
Käytin otsikossa termiä överiempaattinen, koska tunnistan ettei kaikki ole kunnossa. Minulla ei ole nyt kertakaikkiaan ihmisten kouluttamiseen. Paras ja nopein keino suojautua minulle on vaikeista ihmissuhteista pakeneminen. Mutta ehkä jonain päivänä jaksan yrittää toimia toisin.
Tällä hetkellä jo tämä ajatus siitä, että voin valita seurani on ollut minulle iso, suorastaan mullistava edistysaskel. Senkin mukaan toimiminen on niin uutta, että koen siitä vielä jossain määrin syyllisyyttä. Ehkä ajan myötä osaan yhä enenevässä määrin ajatella, että oma hyvinvointini on yhtä arvokasta kuin muidenkin hyvinvointi ja minulla on oikeus ilman häpeää suojella omaa itseäni niillä keinoilla, jotka minulla on sillä hetkellä käytössäni.
* Voimia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se ole empatiaa, että ei osaa sanoa ei. Empaattinen ihminen on oikeasti kiinnostunut muista ja haluaa auttaa. Enkä nyt sano, että kummankaan hyväksikäyttäminen ilmaisena terapeuttina olisi ok. Mutta jos kyse on kuten ap:lla vaikuttaa olevan siitä, ettei osaa sanoa ei, siihen tehoaa parhaiten vähittäinen vastareaktion opettelu. Joku tuossa sanoi minusta sen kuten asia on, että hyväksikäyttäjälle voi suoraan sanoa, että ei suostu yksipuoliseen terapiasuhteeseen. Pahinta mitä siinä voi seurata on ystävyyssuhteen katkeaminen, so what jos se ei kerran toimi alkaa päällekään!
Minulla sama ongelma ja olenkin siksi ottanut etäisyyttä kaikkiin valittajiin ja märehtijöihin.
Ensin yritin selittää heille etten jaksa kuunnella murheita sillä se on uuvuttavaa.
Vastaukseksi sain vain toteamuksen, että "sehän vaan piristää" tai jotain muuta yhtä ihanaa.
Ongelmani juontuu lapsuudesta. Sain jo pienenä olla äitini terapeutti. Ja samoista murheista hän minulle avautui 30 vuotta, aina vaan uudestaan ja uudestaan 😱🤯
Jatkoi sitä kunnes pistin pelin poikki. Lakkasin vastaamasta puhelimeen ja kieltäydyin tapaamasta häntä yksin.
Saman olen tehnyt myös muille ilmasta terapeuttia kaipaaville.
Yksi kaverini kerran jopa soitti ja kertoi että hänellä on paha olla ja hän haluaa puhua kanssani. Ja vaati että minun pitäisi soittaa hänelle ettei tulisi puhelinlaskua 😬
Loukkaantui tietenkin pahasti kun sanoin että maksaa se soittaminen minullekin ja sanoin että jutellaan vaikka huomenna kun tavataan muutenkin.
Nykyään saan olla melko rauhassa ja minulla riittää energiaa omiin juttuihin.
Olen jaksanut keskittyä omiin harrastuksiin ja jopa perustaa oman yrityksen harrastukseeni liittyen.
En millään olisi mitään tällaista jaksanut edes ajatella silloin kun olin vain ilmainen terapeutti vähän kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äh ap. Sinä olet mukaempaattinen, jos koet, että sinua puoliväkisin käytetään hyväksi. Oikeasti empaattinen ei puhuisi kuten sinä tässä ketjussa.
Miksi ihmeessä et sano suoraan? Mitä menettäisit, hyväksikäyttävän "ystävän" korkeintaan.
Siis näin: "nyt en jaksa millään paneutua tuohon ongelmaasi, tulin tänne rentoutumaan ja pitämään hauskaa".
Jos ei tuo tehoa, sano vielä suoremmin: "oletko muuten ikinä huomannut, että soitat ja haluat tavata vain, jos haluat minun terapoivan sinua? Minusta se on ikävää, ettet ole kiinnostunut minusta ja minun kuulumisistani, vaan haluat vain minun olevan sinulle lohduttavana olkapäänä. Koen tuon raskaaksi. Toki joskus voin kuunnella ja lohduttaakin, mutta nykyisellään meidän ystävyyssuhde ei ole millään tasolla vastavuoroinen ja tasa-arvoinen. Haluan, että mietit tätä ja katsot, kykenetkö muuttamaan käytöstäsi. Jos et kykene, meidän ystävyyssuhde lienee tässä."
Minut on asetettu tähän kuuntelijan rooliin lapsuudestani asti. Olen siksi lopussa. Minulla ei ole toisille mitään annettavaa. Haluan vain paeta pois näistä tilanteista. Valitettavasti olen huomannut, että tuntuu olevan ihan sama miten reagoi, jos joku haluaa uskoutua.
No niin kuten sanoin, empatiasta tuossa ei ole kyse vaan rajattomuudesta. Et osaa vetää rajoja sille, miten sinua kohdellaan.
Ei se ole helppoa opetella, jos sinua on lapsesta pitäen käytetty tuolla lailla hyväksi.
Mutta kukaan muukaan ei sinulle niitä raja-aitoja kyllä pystytä, sinun se on tehtävä.
Jos joku kohtelee sinua jatkuvasti noin, tee kuten neuvoin. Kyllä se tehoaa, kun et ala kaunistella tai perua sanomisiasi. Ole topakka!
Ja älä MISSÄÄN nimessä ala keksiä valheita selitykseksi tyyppiä "on mulla muuta menoa". Kyse on vähintään yhtä paljon omasta oppimisprosessistasi - siis että opit pitämään puolesi ja vetämään rajoja - kuin sen toisen kouluttamisesta tavoille. Sekä ikävien ja kuormittavien tapaamisten välttämisestä.
Toistan. Mikä on pahinta, mitä voi seurata siitä, että sanot suoraan toiselle hänen käyttävän sinua hyväkseen? No tietenkin että suhde katkeaa. Mitä menettäisit, jos kerran suhde ei sinulle nykyisellään anna mitään hyvää?
Niinpä.
7
Käytin otsikossa termiä överiempaattinen, koska tunnistan ettei kaikki ole kunnossa. Minulla ei ole nyt kertakaikkiaan ihmisten kouluttamiseen. Paras ja nopein keino suojautua minulle on vaikeista ihmissuhteista pakeneminen. Mutta ehkä jonain päivänä jaksan yrittää toimia toisin.
Tällä hetkellä jo tämä ajatus siitä, että voin valita seurani on ollut minulle iso, suorastaan mullistava edistysaskel. Senkin mukaan toimiminen on niin uutta, että koen siitä vielä jossain määrin syyllisyyttä. Ehkä ajan myötä osaan yhä enenevässä määrin ajatella, että oma hyvinvointini on yhtä arvokasta kuin muidenkin hyvinvointi ja minulla on oikeus ilman häpeää suojella omaa itseäni niillä keinoilla, jotka minulla on sillä hetkellä käytössäni.
Joo, ei se helppoa ole. Voisit kokeilla terapiaakin, koska tuskin tuo ongelmasi rajojen pitämisen suhteen rajoittuu pelkästään ystävyyssuhteisiin, vaan koskee myös parisuhdetta ja suhdetta lapsuuden perheeseesi?
Järjellä ajatellen varmasti ymmärrät, että sinun aikaai ja energiasi on tasan yhtä arvokasta kuin sen "ystävänkin".
Jos et kykene sanomaan kasvotusten, sano viestillä. Älä ala valehdella. Siitä tulee paljon huonompi omatunto kuin suoruudesta.
7
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole empatiaa, että ei osaa sanoa ei. Empaattinen ihminen on oikeasti kiinnostunut muista ja haluaa auttaa. Enkä nyt sano, että kummankaan hyväksikäyttäminen ilmaisena terapeuttina olisi ok. Mutta jos kyse on kuten ap:lla vaikuttaa olevan siitä, ettei osaa sanoa ei, siihen tehoaa parhaiten vähittäinen vastareaktion opettelu. Joku tuossa sanoi minusta sen kuten asia on, että hyväksikäyttäjälle voi suoraan sanoa, että ei suostu yksipuoliseen terapiasuhteeseen. Pahinta mitä siinä voi seurata on ystävyyssuhteen katkeaminen, so what jos se ei kerran toimi alkaa päällekään!
Ystävyyssuhde katkeaa kyllä lopettamalla yhteydenpitokin. Mikä moraalinen velvollisuus minulla on kasvattaa toisia aikuisia ihmisiä? He eivät ole vastuussa minun rajattomuudestani enkä minä heidän.
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama ongelma ja olenkin siksi ottanut etäisyyttä kaikkiin valittajiin ja märehtijöihin.
Ensin yritin selittää heille etten jaksa kuunnella murheita sillä se on uuvuttavaa.
Vastaukseksi sain vain toteamuksen, että "sehän vaan piristää" tai jotain muuta yhtä ihanaa.Ongelmani juontuu lapsuudesta. Sain jo pienenä olla äitini terapeutti. Ja samoista murheista hän minulle avautui 30 vuotta, aina vaan uudestaan ja uudestaan 😱🤯
Jatkoi sitä kunnes pistin pelin poikki. Lakkasin vastaamasta puhelimeen ja kieltäydyin tapaamasta häntä yksin.Saman olen tehnyt myös muille ilmasta terapeuttia kaipaaville.
Yksi kaverini kerran jopa soitti ja kertoi että hänellä on paha olla ja hän haluaa puhua kanssani. Ja vaati että minun pitäisi soittaa hänelle ettei tulisi puhelinlaskua 😬
Loukkaantui tietenkin pahasti kun sanoin että maksaa se soittaminen minullekin ja sanoin että jutellaan vaikka huomenna kun tavataan muutenkin.Nykyään saan olla melko rauhassa ja minulla riittää energiaa omiin juttuihin.
Olen jaksanut keskittyä omiin harrastuksiin ja jopa perustaa oman yrityksen harrastukseeni liittyen.
En millään olisi mitään tällaista jaksanut edes ajatella silloin kun olin vain ilmainen terapeutti vähän kaikille.
Tästä oli hienoa kuulla! Olet edennyt tosi hyvään suuntaan. Toivottavasti minäkin onnistun tuossa.
Olen ap miettinyt paljon samaa kuin sinä. Ongelmaksi on muodostunut että en pysty itse oikein avautumaan kenellekkään enää omista asioistani, koska en luota ihmisiin. On tullut puukkoa matkan varrella niin paljon selkään kun on toiminut muiden roskasankona ja kukkakeppinä ja toiset vaan haukkuu selän takana. Silti odottavat esim. luotettavuutta jne. Olen empaattinen ja ymmärtäväinen, enkä tuomitse ihmisiä, mutta olen kyllästynyt kuuntelijan rooliin. Jopa puistonpenkillä istuessani ventovieraat ja puolitutut lähestyvät ja sitten alkaa vuodatus murheista ja oman elämän vaikeuksista jne. Eihän siinä osaa kuin kuunnella ja ymmärtää, mutta nykyisin olen alkanut väistellä myös näitä vuodattajia eli nousen ylös tai teen lähtöä eteenpäin. Toinen ongelma on Facebook, eli minua lähestytään viestein joissa kaikissa on kätketty taustalle joku hätähuuto kuinka parisuhteessa menee huonosti tai elämässä menee huonosti. Tottakai ystäviä tukee ja auttaa mutta kun siellä taustalla on vain aina se huonon olon purkaminen ja ymmärryksen hakeminen niin on alkanut sekin tympäistä. Mutta pitää katsoa itseään myös peiliin että onko luonut muille sellaisen liian optimin kuvan itsestään että jaksaa kuunnella muita mutta muut luulevat että oma elämä on ongelmatonta kun ei puhu omista asioistaan tai vaikeuksistaan sen enempää. Itseään on niin vaikea muuttaa ja empaattisuutta on vaikea kitkeä pois koska toivoisi kaikille vain hyviä asioita. Se kuuntelijan rooli on vain pidemmän päälle ja vuosia jatkuessaan äärimmäisen raskasta. Ennen menin vielä liiaksi muiden murheisiin mukaan ja märhedin niitä iltaisin kotosalla jne. Nyt olen pyrkinyt tästä eroon, vaikkei se kokonaan onnistukaan. On vain pakko jotenkin kovettaa itseään ja kääntää selkä kun ei vain jaksa olla vain jonkun murheiden kaatopaikkana. Tsemppiä ap ja vastaavaa kokeneet!
Onko joku vastaavasti kokeva onnistunut saamaan ihmissuhteensa tasapainoisemmalle uralle? Vai oletko ainoastaan voimiasi säästääksesi tyytynyt välttelemään ihmisiä?