Lue keskustelun säännöt.
Kotiäidiksi/ -rouvaksi jääminen? Kokemuksia?
Löytyykö vielä joku, joka olisi tähän maailman aikaan uskaltanut tehdä kyseisen ratkaisun? 😏 Itse olen täysin kyllästynyt ja leipääntynyt työhöni (hoitoala). Olen koittanut keksiä mikä olisi se oma juttu työrintamalla (en ole keksinyt), hakenut kouluihin (en ole päässyt), vaihtanut hieman työnkuvaa ja lyhentänyt työpäivää (ei auttanut sekään motivoitumaan). Omien lasten kanssa olisin mieluusti kotona. He on jo 3v ja 6v, olisi ihanaa olla kotona kun esikoinenkin menee vuoden päästä kouluun ja hänelle tulee lyhyet päivät. Se on ainoa asia mistä löydän merkitystä; koti ja lapset ja avioliitto. Olen joo varmaan nykyajan mittakaavassa kummajainen.
Mutta miten te muut kotiäidit päädyitte ratkaisuunne? Kuinka monta lasta? Millaiset tulot? Miten olette varautuneet esim. eläkettä varten? Kaikki kokemukset kiinnostaa.
Kommentit (761)
Olen kotiäiti ulkomailla, mutta suomessa en olisi ryhtynyt. Meillä on ollut alusta asti eli jo ennen lapsia täysin yhteiset rahat, emmekä ymmärrä miten ihmiset siellä elävät, kun puolison kanssa jaetaan ”oikeudenmukaisesti” vuokria, ruokalaskuja yms. Ainoa oikeudenmukainen rahanjako avioliitossa on yksi kassa johon kaikki kannetaan ja josta yksissä tuumin kaikki maksetaan. Minä olen myös vastuussa kaikesta meidän budjetoinnista ja melkein kaikesta sijoittamisesta. On oma lehmä ojassa - antamalla urani pois on pakko varmistaa, että jos miehelle tai avioliitolle tapahtuu jotain, en jää tyhjän päälle.
Asun maassa jossa on perheverotus, ja olen tutkinut tarkkaan lait. Meillä on ihan hyvän kokoiset henkivakuutukset, ja eron tullen enemmän tienanneen pitää todennäköisesti vielä maksaa puolisolleen tulevista tuloistaankin elatusmaksua. Kertynyt eläke on vain mieheni nimissä, mutta yli kymmenen vuotta naimisissa olleet ovat oikeutettuja puoleen eläkkeestä vanhana - vaikka olisi eronnut tai se ansainnut puoliso kuollut! Lait on siis täällä tehty niin, että kotona olo katsotaan yhteiseksi valinnaksi eikä siitä rankaista jättämällä kotiäitiä tyhjän päälle. Toki pidän säästö-ohjelmallani huolen että koko ajan jää rahaa sukanvarteenkin.
Lyhyesti: Suomessa en ryhtyisi (ellei olisi niin paljon perintöä tai hyvää säästösuunnitelmaa ettei ikinä tarvitsisi rahan takia murehtia).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä uskon, että lapsi oppii ihmiseksi ilman päiväkotia, mutta puheliaisuudestani huolimatta omani oppi puhumaan vasta n. 3-vuotiaana "vertaistuen" tultua todella hätiin siellä päiväkodissa.
No, todennäköisesti hän olisi oppinut puhumaan silloin 3-vuotiaana, vaikka olisi ollut kotihoidossa koko ajan.
Oma esikoinen puhui jo 1,5-vuotiaana lauseilla ja 2-vuotiaana todella hyvin ikäisekseen. Hän meni vähän yli 2-vuotiaana päivähoitoon eli sillä ei ollut osaa asiaan.
No, tämä meidän nuorempi, kohta 2v, puhuu edelleen vain yksittäisiä sanoja. Vaikka ihan yhtä paljon olen hänelle yrittänyt puhua ja lukea (häntä ei kirjat vain kiinnosta lähellekään niin paljoa kuin mitä esikoista kiinnosti) & sittenhän hänelle on myös tuo esikoinen ollut höpöttelemässä. Menee syksyllä päivähoitoon, joten saapa nähdä, miten puhe silloin edistyy sitten.
Mutta sanoisin siis, että eiköhän tuo ole lapsesta riippuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Ainainen köyhyys. Rahat aina tiukalla. Syksyisin, kun koulut alkavat ja muu perhe lähtee aamulla töihin/kouluun, seuraa minua jokapäiväinen lähiökuolema. Katson ikkunasta, kahvikuppi kädessä aamutakkisillani, kun muut lähtevät töihinsä, kuka minnekin. Osa naapureiden lapsista on jo kasvanut aikuisiksi, häviävät näköpiiristä.
Seuraan muiden elämää. Aamupäivisin istun koneella kirjoittamassa valikoituja ajatuksia - hah hah - vauvapalstalle.
Olen ollut kotiäiti nyt 19 vuotta. Välillä olen tehnyt lyhyitä oman alani sijaisuuksia, toisinaan sen verran, että olen päätynyt ansiosidonnaiselle. Mies on työnarkomaani. Silti olemme korviamme myöten veloissa, koska olemme hölmöyksissämme kustantaneet lapsillemme kalliita harrastuksia ja ulkomaanmatkoja. Nyt säästän ruuasta, ostan halvinta ja kokkaaan kaiken alusta saakka. Säästän kaikessa. Ainoa tavoite tällä hetkellä on selvitä velkataakasta. Kulutan mahdollisimman vähän.
Eristäytyminen muista, häpeä työttömyydesta/kotirouvuudesta ja rahattomuudesta. En ole sosiaalinen, enkö myöskään tunne toista ikäistäni (akateemista) kotirouvaa tällä paikkakunnalla. En tunne enkä tiedä ketään, kuka olisi näin pitkään ollut kotona lasten (nykyään nuorten) kanssa. Etenkin tällä koulutuksella.
Kotirouvailu on Suomessa mahdollista vain, jos taloustilanne sen sallii. Muutoin joudut laskemaan jokaikisen sentin. Vuosikausia ja joka päivä. Eräässä vaiheessa unohdin pankkikorttini tunnuksen, koska en käyttänyt sitä. Nykyään mies siirtää ruokarahaa tililleni, ettei tunnusluku pääse unohtumaan. Vain erään esimerkin mainitakseni.
Maanantaisin tai ihan minä tahansa viikon aamupäivänä saatan tehdä kirppiskierroksen, vain kävelläkseni jossakin. Häpeä siivittää kävelyä, kun tiedän, että kaltaiseni koulutuksen saaneet opettajat ovat toisaalla, työpaikoillaan tekemässä mielekästä työtä. Vaikka minulle on sanottu, että ei se työelämä aina mitään herkkua ole, niin nämä sanojat eivät tiedä, millaista on olla vuosikausia pesemässä kotona pyykkiä, laittamassa ruokaa, siivoamassa - eikä missään mitään mielekästä sisältöä. Harrastuksena minulla on hölkkä ja lukeminen. Ei maksa mitään, kirjastosta kirjoja ja vuosien takaiset lenkkarit.
Tämä kaikki on kapeuttanut ajattelua, minusta on tullut kammottava lasten elämää kontrolloiva äiti. Myös vähäinen ammattiosaamiseni on vanhentunut. Hiljaittain kuulin, että maisterintutkinto 25 vuoden takaa on auttamattoman turha ja vanhentunut. Ei käyttöä, ei ainakaan tällä paikkakunnalla.
Voisin jatkaa loputtomiin suomalaisesta kotirouva-arjesta. Tai kotiäidin elämästä. Visusti olen sanomatta olevani kotirouva, vaikka sitä kuitenkin olen. Haluaisin saada kuulla kokemuksia suomalaisilta naisilta Saksasta, jossa käsittääkseni kotirouvakulttuuri on jollain tapaa voimissaan.
Niin - miksi olen jäänyt kotiin? Osin olosuhteiden pakosta, koska en ole saanut koulutustani vastaavaa työtä, mitä haluaisin tehdä. Enkä muutakaan työtä. Osin siksi, että lähipiirissäni tapahtui traaginen kuolemantapaus, joka osoitti miten lyhyt elämä on. Osin siksi, että lapset olivat pieniä. Osin siksi, että mies on ollut työssä 24/7 ympäri vuoden. En liioittele kun kerron. Kukaan ei usko tätä. Sen vuoksi ajattelin nuorempana naivisti, että tasapainotan perhetilannetta jäämällä kotiin. Ja luulin, että "kyllä minä aina jotain työtä saan". Mikä vitsi! Minusta on tullut iloton, negatiivinen valittaja.
Kotirouvuuteen Suomessa (en tiedä muista maista) sisältyy erittäin suuri syrjäytymisen riski, köyhyysrajan alapuolella eläminen nyt ja tulevaisuudessa eläkeläisenä. Mitään arvostusta et saa, pelkkää moitetta laiskaksi ja saamattomaksi. Kotiäitiys on kai virallisestikin sosiologiassa ja sosiaalityössä luokiteltu syrjäytymisvaaralliseksi. Ja tähän kun lisää mielialan laskun....
Pystyn samaistumaan kertomukseesi vaikka olen nuorempi. Minun ongelmani on se, etten viihdy myöskään yhdessäkään työpaikassa tai työssä. Eri aloja kokeiltu. Alku on uutuuden viehätystä, mutta sitten taas kyllästyn ja työ alkaa tuntumaan puuduttavalta, sitten alan haaveilla taas kotiäidiksi jäämisestä. Ja kun taas tietyn aikaa ollut kotona niin sekin ahdistaa. Sitten olen jopa matkalla työpaikalle soittanut etten tulekaan, kun alkanut ketuttamaan sinne meneminen.
Ei vanhana köyhä kirjoitti:
Olen kotiäiti ulkomailla, mutta suomessa en olisi ryhtynyt. Meillä on ollut alusta asti eli jo ennen lapsia täysin yhteiset rahat, emmekä ymmärrä miten ihmiset siellä elävät, kun puolison kanssa jaetaan ”oikeudenmukaisesti” vuokria, ruokalaskuja yms. Ainoa oikeudenmukainen rahanjako avioliitossa on yksi kassa johon kaikki kannetaan ja josta yksissä tuumin kaikki maksetaan. Minä olen myös vastuussa kaikesta meidän budjetoinnista ja melkein kaikesta sijoittamisesta. On oma lehmä ojassa - antamalla urani pois on pakko varmistaa, että jos miehelle tai avioliitolle tapahtuu jotain, en jää tyhjän päälle.
Asun maassa jossa on perheverotus, ja olen tutkinut tarkkaan lait. Meillä on ihan hyvän kokoiset henkivakuutukset, ja eron tullen enemmän tienanneen pitää todennäköisesti vielä maksaa puolisolleen tulevista tuloistaankin elatusmaksua. Kertynyt eläke on vain mieheni nimissä, mutta yli kymmenen vuotta naimisissa olleet ovat oikeutettuja puoleen eläkkeestä vanhana - vaikka olisi eronnut tai se ansainnut puoliso kuollut! Lait on siis täällä tehty niin, että kotona olo katsotaan yhteiseksi valinnaksi eikä siitä rankaista jättämällä kotiäitiä tyhjän päälle. Toki pidän säästö-ohjelmallani huolen että koko ajan jää rahaa sukanvarteenkin.
Lyhyesti: Suomessa en ryhtyisi (ellei olisi niin paljon perintöä tai hyvää säästösuunnitelmaa ettei ikinä tarvitsisi rahan takia murehtia).
Tiedätkö, miten paljon Suomessa kadehtitaan tälläista perhekeskeistä elämäntapaa? Kateus näkyy ja kuuluu tälläkin palstalla näissä kirjoituksissa. Suomessa noidatetaan yksilökeskeistä elämäntapaa, jossa jokainen vastaa itsestään perheessäkin. Lapsista on vastuussa heidät synnyttänyt nainen lasten täysi-ikäisyyteen saakka. Suomessa on todella paljon naisia yksinhuoltajina kurjissa olosuhteissa lasten kanssa. Jos miestä ei kiinnosta perhe-elämä ja lapset, niin hän pääsee kuin koira veräjästä maksamalla hyvin pientä elatusmaksua. Tai yhteiskunta maksaa, jos mies ei pysty/halua.
Tekisin jos olisi varaa ja voisin ns. harrastaa töitten tekoa, eli vaan sellaista omiin harrastuksiin liittyvää ja sijoittamista jonka kautta jäisi jotain pientä käteen jolla pärjäisi.
Nyt ollut kotona pienen lapsen kanssa pari viime vuotta, eikä kyllä ole ollut ikävä vanhaan työhön. Miehellä hyvät tulot mutta ei niin hyvät että sillä pelkästään voisi jatkaa pidemmän päälle. Pakko siis itse palata vielä palkkatöihin toistaiseksi kunnes taloudellinen tilanne tasoittunut tai saadaan homma pyörimään muuta kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies palkkaisi kotiin kotiapulaisen, jonka tehtävä olisi hoitaa lapsia, tehdä ruokaa, siivota ja muuten tehdä kotihommia, niin kukaan ei kehtaisi sanoa tämän kotiapulaisen olevan laiskuri! Samanhan työn kotiäitikin tekee ja vielä ilman palkkaa. Miksi hänen pitäisi hävetä sitä että "elää miehen rahoilla"? Yhteisiä rahoja ne on! Perhe on tiimi ja jokainen tekee oman työnsä, olkoon se sitten kodin ulkopuolella tai kotona. Ja perusduunarin työ ei tarjoa mitää älyllisiä haasteita yhtään enempää. Joku nauroi täällä, ettei auton kuljettaminen ole älyllisesti haastavaa, mutta sehän on jonkun ammatti! Samanlainen ammatti kuin kassatäti, siivooja, kokki, tarjoilija, ompelija, leipuri, lastenhoitaja jne. Suurimmassa osassa työpaikoista toistuu aina sama rutiini, samat työt päivästä toiseen kunnes ne automatisoituu. Kotiäiti voi halutessaan poiketa rutiineista, kokeilla uusia reseptejä jne. Kotiäidin työ on myös monipuolisempaa, siinä vedetään useita eri duuneja samaan aikaan. Hän on lastenhoitaja, kokki, leipuri, siivooja, autonkuljettaja...
Teidän logiikan mukaan lastentarhan työntekijät on kaikki laiskureita. Että ne kehtaa pyytää vielä palkankorotusta, sillä eihän näitten tarvii tehdä yhtään mitään, lastenhoito ei ole oikea työ, kaivelee vain nenää siellä. Ja ne on takuulla muuttuneet jo kasveiksi siellä, kun ei kohtaa mitään älyllisiä haasteita työssään. Haloo! Kotiäidit tekee samaa työtä, paitsi yksin ja 24/7/365 jos ei ole tukiverkostoa.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kotona useampia pätkiä, pisimmillään yhteen menoon n. 10v. Nyt olen taas jäämässä kotiin, muutaman vuoden työskentelyn jälkeen. Lapset ovat jo koulussa, ajan saa silti kulumaan helposti. Esim. kuntoilua joka päivä heti, kun lapset koulussa. Lounaalle kotiin tai myös kotona olevan kaverin kanssa ravintolaan. Asioiden hoitoa, shoppailua yms. Sitten kotiin ottamaan koululaiset vastaan. Illemmalla mies kotiin, yhteinen illallinen.
En ota kotirouvuuteen sinänsä kantaa, kun ei omaa kokemusta ole (en laske äitiyslomia yms.).
Mutta mistä sinä, 10, saat älyllisiä haasteita? Kuntoilet, syöt kaverin ja perheen kanssa, "asioiden hoitoa" ja shoppailua. Miten tuo voi tyydyttää yhtään ketään päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen? Etkö pelkää, että aivosi surkastuvat? Milloin teet asioita, joita et halua tehdä, jotka ovat epämukavia ja vaikeita? Äläkä nyt sano, että lisäät painoja kuntosalilla :D
Ymmärrän ap:n kaipuun kotiäitiyteen, varsinkin jos kuvittelee kotiäidin päiviä ja vertaa niitä epämieluisiin työpäiviin. Nro 8:n kirjoitus oli pysäyttävä, jotenkin kuvittelen kotiäidin "oikean" elämän juuri tuollaiseksi. En kestäisi kotona älyllisten haasteiden puutteen vuoksi, pelkäisin, että minusta tulisi vihannes.
Öh.. Mitä ne älylliset haasteet ovat? Siis mitä älyllisiä haasteita perus duunari töissään ratkoo...? Siivooja, kaupankassa jne.
Ehkä ne on sitten oikein potentiaalisia kotiäitejä ne vähän vajukimmat naiset jotka ei ammatillisesti mihinkään kykene.
Aika iso osa naisista kuitenkin kykenee vähän parempaan elämässään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ryhdy kotiäidiksi. Eläkkeesi ei kerry ja työurasi kärsii. Heittäydyt toisen ihmisen hyväntahtoisuuden varaan. Koskaan ei k u tenkaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Taloudellinen itsenäisyys takaa vapautesi. Suhdetta itsessään parantaa se, että kumpikin tietää, että toinen voi halutessaan lähteä siitä ja että keskinäinen kunnioitus on se voima joka pitää teidät yhdessä. Lyhennä vaikka vähän työaikaasi, jotta sinulla on enemmän aikaa lapsillesi, mutta älä luovu työstäsi.
Jep jep. Tein monta vuotta keikkaa eri päiväkodeissa. Monessa paikassa henkilökunta keskittyy lähinnä juoruilemaan keskenään ja vaikuttavat kyrsiintyneiltä, kun lapsiakin joutuu välillä huomioimaan. Eräskin hoitaja puhisi minulle, miten hänen unelmansa on lähteä Fazerille töihin: siellä voi pistää kuusi sämpylää pussiin ja ne kaikki pysyvät siellä pussissa. Puheet laadukkaasta varhaiskasvatuksesta lähinnä huvittavat. On toki parempiakin päiväkoteja, mutta pakko sanoa, että ei tee mieli pistää omia lapsia päiväkotiin kaiken sen jälkeen, mitä olen nähnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monissa ommenteissa puhutaan rahasta. Perheen toimeentulo estää toisen vanhemman kotona olemisen.
Niistä monista asioista, jotka Suomessa ovat päin prinkkalaa, on omistamiseen perustuva asuntopolitiikka ja tolkuton maan hinta. Nuoret perheet, joilla pieniä lapsia, kytketään valtaviin asuntolainoihin vuosikymmeniksi. Ongelma on tietysti myös se, että olemme pieni kansa isossa maassa, joten välimatkat ovat pitkät. Kehä III:n pohjoispuolella ajetaan julkista liikennettä alas, joten siellä perheellä on oltava auto, pahimmassa tapauksessa kaksi.
Noista huolimatta tuli mieleen, että jos haluaa oikeasti ja vakavissaan muuttaa elämäänsä, sen täytyy olla mahdollista ainakin joillekin (vaikka ap:lle?).
Jostakin täytyy luopua, että saisi tilalle sen, mitä haluaa. Kahden aikuisen, yhden tai kahden lapsen ja koiran perhe ei tarvitse 250 neliön okt:tä ja sen kuluja. Vaikka asuisi syrjäkylillä, voi tehdä yhteistyötä niiden harvojenkin kanssa, jotka siellä asuvat: ruokapiirejä, kimppakyytejä. Voi viljellä itse kotitarpeiksi, kierrättää ja vaihtaa tavaroita ja apua. Tuota voi tietysti tehdä kaupungissakin, mutta täällä se on helppoa, koska ihmisiä on enemmän.
Jos perheessä luovutaan yhdestä palkasta, on luovuttava muustakin. Helpoin kohde on turha kuluttaminen.
Lisäarvoa arkeen tuo sitten vaikka elokuva- tai kirjapiirit (leffat kirjastosta), rauhallisempi elämänrytmi jonka myötä paljastuu asioita, joita ei työssä ollessaan tiennyt olevan olemassakaan.
Puhun siis "downshiftaamisesta". Ilman sitä keskituloisessa perheessä tuskin voidaan luopua toisesta palkasta.
47
Mummoni ei ole päivääkään elämässään tehnyt töitä, ja sen huomaa. Olen varma, että joillekkin kotiäitiys sopii, jos vain osaa pitää itsensä aktiivisena ja sosiaalisena. Itse en siihen hommaan pysty, kaipaan muita aikuisia ja haluan tehdä muutakin kuin siivota ja laittaa ruokaa. Aivoni tarvitsevat muuta kuin äitiyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos mies palkkaisi kotiin kotiapulaisen, jonka tehtävä olisi hoitaa lapsia, tehdä ruokaa, siivota ja muuten tehdä kotihommia, niin kukaan ei kehtaisi sanoa tämän kotiapulaisen olevan laiskuri! Samanhan työn kotiäitikin tekee ja vielä ilman palkkaa. Miksi hänen pitäisi hävetä sitä että "elää miehen rahoilla"? Yhteisiä rahoja ne on! Perhe on tiimi ja jokainen tekee oman työnsä, olkoon se sitten kodin ulkopuolella tai kotona. Ja perusduunarin työ ei tarjoa mitää älyllisiä haasteita yhtään enempää. Joku nauroi täällä, ettei auton kuljettaminen ole älyllisesti haastavaa, mutta sehän on jonkun ammatti! Samanlainen ammatti kuin kassatäti, siivooja, kokki, tarjoilija, ompelija, leipuri, lastenhoitaja jne. Suurimmassa osassa työpaikoista toistuu aina sama rutiini, samat työt päivästä toiseen kunnes ne automatisoituu. Kotiäiti voi halutessaan poiketa rutiineista, kokeilla uusia reseptejä jne. Kotiäidin työ on myös monipuolisempaa, siinä vedetään useita eri duuneja samaan aikaan. Hän on lastenhoitaja, kokki, leipuri, siivooja, autonkuljettaja...
Teidän logiikan mukaan lastentarhan työntekijät on kaikki laiskureita. Että ne kehtaa pyytää vielä palkankorotusta, sillä eihän näitten tarvii tehdä yhtään mitään, lastenhoito ei ole oikea työ, kaivelee vain nenää siellä. Ja ne on takuulla muuttuneet jo kasveiksi siellä, kun ei kohtaa mitään älyllisiä haasteita työssään. Haloo! Kotiäidit tekee samaa työtä, paitsi yksin ja 24/7/365 jos ei ole tukiverkostoa.
Älkää nyt hyvät ihmiset verratko kotiäitejä lastentarhan työntekijöiden arkeen! Tarhassa on enemmän lapsia ja ne ovat täysin vieraita itselle. Ja lopettakaa samalla myös sen lastentarhan vähättely - hermo menee. Jopa minä, täysin eri alalta, pystyn äitinä hahmottamaan näiden eron ja haluan arvostaa päiväkodin työntekijöiden arkea. Kotiäitinä nyt voi olla kuka tahansa. Uraäiditkin tekevät oman työn lisäksi kotiäidin työt iltaisin ja viikonloppuisin.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan riippuu tämäkin asia paljon itsestä, toisille sopii ja toisille ei. Se vaan pännii, että Suomessa naisella/perheellä ei ole aitoa valinnanvaraa tässä, koska palkkaverotus on liian kireä ja ei le perheverotusta. Myös asuntolainan korkovähennykset ovat ajattu alas, poistuakseen kokonaan. Jos mahdollista, niin kotirouvailkaa vaikka Saksassa tai muualla ulkomailla.
Jaa mua pännisi enemmän se, että sinkkuna joutuisin kotirouvailun maksumieheksi. Perheverotus maksetaan jonkun taskusta joka tapauksessa ja se ruokkii rakenteellista epätasa-arvoa.
Suomessa pitäisi olla paremmat mahdollisuudet tehdä osa-aikatyötä vanhempainvapaiden jälkeen. Aika harva kuitenkaan haluaa olla kotona päivät pitkät, se on tylsää ja ammattitaito katoaa aika nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen siitä samaa mieltä, että alle 3-vuotiaan paikka on kotona. Mutta sen jälkeen koen, että lapsi tarvitsee ikätovereita ja sosiaalisten taitojen harjoittelua ryhmässä. Teen itse työtä 30 h/ viikko ja olen kokenut tämän parhaaksi ratkaisuksi. Teen töitä 8-14, joten olen kotona, kun koululaiset tulevat kotiin.
Meidän esikoinen menee ensi syksynä päiväkotiin. Voinko jostain nähdä työntekijöiden rikosrekisteriotteen?
Komppaan sitä ulkosuomalaista, joka sanoi, että kotiäitiys on perheverotusmaissa ok mutta Suomessa siihen ei kannata ryhtyä. Kuulin eilen, että eläkkeeni tulee olemaan -vaikka eroaisin- yli. 2000 kuussa. Ja vaikka en itse juurikaan kerrytä eläkettä vaan lähinnä huolehdin lapsista ja kodista. Käyn töissä vain klo 8-11.
saksalainen
Niinpä niin. Kotiäitiys houkuttelee, koska silloin nainen saa luvan kanssa vetäytyä inhasta kovasta ulkomaailmasta omaan pehmoiseen kotipesään ja käyttää koko päivän niihin puuhiin, jotka työssäkäyvät vanhemmat hoitavat iltapuhteenaan.
Kun kirjoitin, että olen kasvattanut kotiäitinä seitsemän akateemisesti koulutettua lasta ja heillä on lämpimät välit edelleenkin, eräs oli sitä mieltä, että yksittäistapaus. Jos vastaavaa joku olis kirjoittanut päiväkotihoidon tuloksena, olisko sekin yksittäistapaus?
Vierailija kirjoitti:
Kun kirjoitin, että olen kasvattanut kotiäitinä seitsemän akateemisesti koulutettua lasta ja heillä on lämpimät välit edelleenkin, eräs oli sitä mieltä, että yksittäistapaus. Jos vastaavaa joku olis kirjoittanut päiväkotihoidon tuloksena, olisko sekin yksittäistapaus?
Ja sitten ne seitsemän akateemisesti kouluttautunutta jäävät loppuelämäkseen kotirouviksi/-herroiksi.
Voi Jeesus Maria.