Mies ei halua lapsia tai avioon

Fiksu mies.

Jos sinä haluat lapsia, naimisiin ja seksiä, niin mies ei ole oikea sinulle. Et sinä miehen lupaa tarvitse, jos haluat hänestä eroon, sanot vaan, että nyt tämä on loppu.

Mitä sinä haluat? Miten mies siihen suhtautuu?

Mitä itse haluat, vain sillä on merkitystä... etsi uusi kumppani, joka haluaa samaa.

Sinun pitää sitten miettiä mitä sinä haluat. Haluatko lapsia ja avioliiton. Miehelle tilanne on nyt se mitä hän haluaa, miksi hän haluaisi tilannetta muuttaa miksikään. Jos sinä haluat muuta, sinun pitää toimia sen mukaan.

Mitä SINÄ haluat?

Et sinä voi pakottaa häntä haluamaan yhtään mitään. Jos hänen halut tai haluamattomuudet ei sovi sinulle niin ainoa lopputulos on eroaminen.

Ei minunkaan mies ennen halunnut mutta nyt ollaan naimisissa ja on lapsi ja kumpikin tapahtui miehen ehdotuksesta, 13 vuotta siinä meni. Tärkeintä on että et painosta miestäsi.

En tiennyt itsekään nuorempana mitä halusin, mutta täytettyäni 30 v olen alkanut haluta näitä perinteisinä pidettyjä asioita kuten naimisiinmenoa ja hankkia lapsiakin, jos niitä siis edes on mahdollista saada. Mutta yhtäkkiä heräsin tilanteeseen ja otettuani puheeksi nämä asiat kuukausia sitten, mutta huomasinkin että minulla on suhde  joka on kuollut seksuaalisella tasolla ja mies joka sanoo suoraan, että ei hän halua naimisiin eikä hän halua lapsia. Outoa kyllä ei ikinä oltu puhuttu juurikaan näistä asioista sen kummemmin aikaisemmin, mutta nyt ne on alkaneet minulle tärkeämmäksi kun ikää tullut lisää. Jollain tasolla olen kai ajatellut, että kyllä mieskin varmaan näitä asioita haluaisi mutta en tiedä, miten olen ollut niin typerä etten ole puhunut asioista. Kai ne eivät ennen ole olleet niin merkityksellisiä, mutta nyt ne ovat muuttuneet jotenkin kynnyskysymyksiksi mielessäni.

Sittemmin olen elänyt ajatuksessa, että ehkä mies muuttaa mielensä. Kyllähän meillä arki toimii, välitetään toisista ja meillä on ihan mukavaa yhdessä, vaikka suhde on kaukana täydellisestä. Olen ajatellut, että kyllä asiat muuttuu vielä. Eihän täydellistä suhdetta olekaan.  Olen ehkä elänyt jossain mielikuvitusmaailmassa sitten. Mutta asiat ei tunnu muuttuvan.

Tunnen oloni loukatuksi jatkuvasti tämän asian takia. Aina kun otan nämä asiat puheeksi, tunnen itseni pahasti loukatuksi ja kuin yhtäkkiä tajuaisin nämä tosiseikat uudelleen ja todellisuus iskee päin naamaa. Ei ole helpottanut, kun mies yhdessä vaiheessa sanoi jotain, että ei sitä tiedä tai jotain. Sitten kumminkin, kun uudelleen on puhuttu, hän sanoo että ei halua, suoraan. Lisäksi hän on torpannut jokikisen lähestymisyrityksen seksiin. Jos tilanne on tämä, niin eihän lasten hankintakaan oikein tällä tavoin onnistuisi muutenkaan jos halua seksiin ei enää ole.

Silti, kaikesta tästä huolimatta tuntuu vaikealta lopettaa niin pitkäkestoinen suhde. Koska tietenkin välitän toisesta. Silti ahdistaa tämä tilanne. Olen miettinyt parisuhdeterapiaa, mutta en tiedä onko siitä mitään hyötyä. Jos jatkan suhteessa, uskoisin että tämä asia tulee vielä enemmän korostumaan ajatuksissani ja olemaan kynnyskysymys suhteen kannalta. Toisaalta mietin itsekin sitä että tyytyäkö vain parisuhteeseen, josta ei saa näitä asioita mitä haluaa jos kumminkin tavallaan viihtyy toisen kanssa. Ahdistaa tulevaisuus tässä suhteessa.

Minulla ovat kaikki suhteet päättyneet siihen, että mies ei halua naimisiin eikä lapsia. En tiedä missä vika kun olen aina törmännyt tällaisiin miehiin. En ole kai vaimomatskua heidän mielestään. Itse olen ollut nuoresta pitäen tietoinen siitä että haluan perinteisen perheen. Eräs näistä miehistä vieläpä meni nopeaan tahtiin eron jälkeen naimisiin ja sai lapsia. Nykyään olen kyllästynyt miehiin totaalisesti. Jos ei kelpaa niin ei voi mitään. Ihmetyttää vielä, että jotkut haluaisivat olla kavereita eron jälkeen. Minä en halua kaveerata miehen kanssa, joka hylkää ensin naisena.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ovat kaikki suhteet päättyneet siihen, että mies ei halua naimisiin eikä lapsia. En tiedä missä vika kun olen aina törmännyt tällaisiin miehiin. En ole kai vaimomatskua heidän mielestään. Itse olen ollut nuoresta pitäen tietoinen siitä että haluan perinteisen perheen. Eräs näistä miehistä vieläpä meni nopeaan tahtiin eron jälkeen naimisiin ja sai lapsia. Nykyään olen kyllästynyt miehiin totaalisesti. Jos ei kelpaa niin ei voi mitään. Ihmetyttää vielä, että jotkut haluaisivat olla kavereita eron jälkeen. Minä en halua kaveerata miehen kanssa, joka hylkää ensin naisena.

Minulla ei olisi yhtään halua alkaa tapailemaan uusia miehiä ja aloittaa joskus täysin uusi parisuhde pohjalta, jossa  ei tunne toista. En kaipaa mitään uutuudenviehätystä. Pidän tilanteesta, jossa toisen tuntee, kaikkine vikoineen ja hän tuntee minut, kaikkine vikoineen.  Rakastan, kaikesta huolimatta, nykyistä miestäni ja kai hänkin minua. Siis tästäkin huolimatta, että tilanne on kuvaamani kaltainen. Mutta sitten taas, en tiedä voinko päästä koskaan näiden asioiden yli mitä mainitsin.

Mietin tänään että alkaisin katselemaan itselleni uutta asuntoa, mutta toisaalta mietin edelleen, että voisiko tämä muuttua jos tälle antaisi aikaa. Ehkä kannattaisi ottaa joku aika johon mennessä tehdä päätös, jos asiat ei muutu miksikään. En halua olla täysin samassa tilanteessa, kun mitään toivoa lasten saamisesta biologisella tasolla ei enää ole haaveillessa eri asioista kuin kumppanini.

Ap, lasten hankinta on niin iso asia, että sun tarvitsee työstää sitä kunnolla ja tehtävä päätös, haluatko lapsia vai voitko elää elämää ilman lapsia. Ja kun tämän päätöksen teet, toimit sen vaatimalla tavalla. Naimisiinmeno on minusta ihan toisarvoista verrattuna vanhemmuuteen. 

Mutta jokatapauksessa jokaisen pitäisi elää niin, että edes suurin osa tarpeista tulee tyydytetyksi, itse en voisi elää seksittömässä suhteessa ja aikanaan myös lapset haluisin. Muista asioista voin joustaa, mutta näistä en. Ja se on totta, harvassa taitaa olla ns täydelliset liitot, mutta sellaisen eteen kannattaa kuitenkin pyrkiä. Teillä on kuitenkin hyvä olla yhdessä, sekin on iso asia. Mieti, ovatko miinukset liian raskaita.

Muistathan, ap, että jos lapsia haluat niin kannattaisi alkaa yrittämään ennen kuin 35v pamahtaa mittariin.

Siihen päälle miehen etsintä ja seurusteluakin, niin et voi haahuilla suhteessa paljon yli 30v:n.

Mies on tehnyt sinulle selväksi, mitä haluaa. Ei kannata laskea sen varaan että hän "muuttuisi". Entä jos ei muutu? Entä jos hän neljänkympin kriisissä tms. jättää sinut toisen takia? Senhän riskin sinä nyt otat. Ehkä pääset sitten naimisiin, todennäköisesti äitiys vaan tarkoittaa korkeintaan uusperheen äidin elämää. Onko se sinulle ok?

Se että mies on nyt liian mukavuudenhaluinen lähteäkseen ei tarkoita etteikö hän voisi ihastua ja rakastua toiseen.

Minkä ikäisiä olette?

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisiä olette?

Samaa kysyn.

30-miehellä on aikaa lisääntyä vuosikymmeniä - samanikäisellä naisella 10 vuotta.

Harmi. Mulla olisi täällä sinkkumies, joka todellakin haluaisi lapsia ja avioon. Mutta ottajia ei ole ollut.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisiä olette?

Minä 31, mies 30.

Niinhän se on, että miehillä ei ole niin kiirettä hankkia lapsia vielä siinä kolmekymppisenä. Minulla taas on enemmän kiire. Jos eroaisinkin, aikaa ottaisi mahdollisen uuden kumppanin hankinta ja ikää myöten lasten saantikin käy vaikeammaksi.

"Teillä on kuitenkin hyvä olla yhdessä, sekin on iso asia. Mieti, ovatko miinukset liian raskaita."

Eivät kai ne tähän mennessä ole olleet. Meillä on ihan mukavaa yhdessä. Mutta sitten tulevaisuudessa en halua olla katkera miehelleni tuntien että hän on estänyt minulta jotain mitä oikeasti olisin elämältä halunnut kieltäytymällä lasten hankinnasta kanssani.

"Se että mies on nyt liian mukavuudenhaluinen lähteäkseen ei tarkoita etteikö hän voisi ihastua ja rakastua toiseen."

Tiedostan tämän hyvin. Se on mahdollista. Tuntuu, että jopa se, että hän hankkisi joskus lapsia jonkun toisen kanssa joskus myöhemmin mielipidettä muutettuaan, kun ikää alkaa tulla enemmän.