Lue keskustelun säännöt.
Ottaisin paljon mieluummin jonkun somaattisen sairauden masennuksen tilalle
16.06.2018 |
Saisi vaan itse ottaa rennosti, kun lääkärit hoitaa kuntoon. Nyt itsellä on kaikki vastuu kuntoutumisesta. Ei saa valittaa siitä ettei ole motivaatiota elää vaan täytyy itse tehdä se työ, jotta elämä muuttuisi taas elämisen arvoiseksi.
Päälle vielä kaikki pätijät, joilla on ollut lievä masennus joka on parantunut ruokavaliolla ja liikunnalla. En vain yritä tarpeeksi!
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Saisi vaan itse ottaa rennosti, kun lääkärit hoitaa kuntoon. Nyt itsellä on kaikki vastuu kuntoutumisesta. Ei saa valittaa siitä ettei ole motivaatiota elää vaan täytyy itse tehdä se työ, jotta elämä muuttuisi taas elämisen arvoiseksi.
Päälle vielä kaikki pätijät, joilla on ollut lievä masennus joka on parantunut ruokavaliolla ja liikunnalla. En vain yritä tarpeeksi!
En pidä pätemisenä, jos haluaa auttaa muita kertomalla, kuinka olo parani ruokavaliolla ja liikunnalla.
Ehdotan, että merkitset jatkossa viesteihisi, ettet halua kyseisiä kommentteja. Kukaan ei halua loukata sinua, vaan auttaa.
t. Keskivaikeasta masennuksesta toipunut ja syövästä parantunut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mieti mikä tekee sinut onnelliseksi, mistä pidät tai olet joskus pitänyt. Ala tekemään näitä asioita.
Tarkoitatko, että sinä alat kustantaa harrastuksiani, kun minulla ei enää ole niihin varaa?
Kiitos oikein paljon! Laita nimesi ja osoitteesi, niin laitan laskut tulemaan sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Typerys, sinä voit vielä parantua, minä en somaattisen sairauteni takia.
No niin just tällaista kommenttia masentuneet saavat kuulla. Ihan livenäkin, valitettavasti.
Sairauksien vertaileminen on ihan turhaa. Kilpailu siitä, kellä on kurjinta.
Näillä psyykepäivityksillä pitäisi olla oma palsta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerys, sinä voit vielä parantua, minä en somaattisen sairauteni takia.
No niin just tällaista kommenttia masentuneet saavat kuulla. Ihan livenäkin, valitettavasti.
Sairauksien vertaileminen on ihan turhaa. Kilpailu siitä, kellä on kurjinta.
Mitä sä horiset? Käsittääkseni masennukseen on lääkkeitä avuksi. Kaikkiin somaattisiin sairauksiin ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näillä psyykepäivityksillä pitäisi olla oma palsta.
Ai poissa teidän normaalien ihmisten silmiltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerys, sinä voit vielä parantua, minä en somaattisen sairauteni takia.
No niin just tällaista kommenttia masentuneet saavat kuulla. Ihan livenäkin, valitettavasti.
Sairauksien vertaileminen on ihan turhaa. Kilpailu siitä, kellä on kurjinta.
Mitä sä horiset? Käsittääkseni masennukseen on lääkkeitä avuksi. Kaikkiin somaattisiin sairauksiin ei.
Hemmetin idiootti. Läheskään kaikilla ei ne lääkkeet toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näillä psyykepäivityksillä pitäisi olla oma palsta.
samaa mieltä
"kukaan ei ikinä kärsi, kuten minä"
aha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näillä psyykepäivityksillä pitäisi olla oma palsta.
Ai poissa teidän normaalien ihmisten silmiltä?
Ei. Vertaistuki on tärkeää, joten olisi hyvä, jos voisitte puhua keskenänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata laukoa näin idioottimaisia juttuja asiasta mistä ei ole mitään kokemusta. Masennus on kuitenkin hyvin hoidettavissa. Lopeta tälläisillä palstoilla oleilu, rupea elämään, laita kone kiinni ja käy vaikka ulkona kävelemässä, keskity itseesi, mieti mikä tekee sinut onnelliseksi, mistä pidät tai olet joskus pitänyt. Ala tekemään näitä asioita. Hanki vertaistukea ja ammattiapua.
Ei saa sanoo tollai! Ei maailmas oo mitään muuta kun minä minä minä ja mun pyhä masennus. Haluisin mialuummin syävän!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näillä psyykepäivityksillä pitäisi olla oma palsta.
Ai poissa teidän normaalien ihmisten silmiltä?
Kyllä täällä pääasiassa asiallisesti näihin vastataan, mut tuollainen otsikko oikein kerjää vähän tylytystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerys, sinä voit vielä parantua, minä en somaattisen sairauteni takia.
No niin just tällaista kommenttia masentuneet saavat kuulla. Ihan livenäkin, valitettavasti.
Sairauksien vertaileminen on ihan turhaa. Kilpailu siitä, kellä on kurjinta.
Mitä sä horiset? Käsittääkseni masennukseen on lääkkeitä avuksi. Kaikkiin somaattisiin sairauksiin ei.
Hemmetin idiootti. Läheskään kaikilla ei ne lääkkeet toimi.
no sitten vaan psykiatrille vaikka vuosiksi. Mulla ei oo mitään vaihtoehtoa parantua. Saa ainakin masentunut elää ja toivon mukaan parantua.
Mä olen sitä mieltä, että näkemys itsestä, tästä maailmasta ja elämästä kaipaa (jopa tiedostamattakin) päivitystä ja syvyyttä. Mun mielestä ja itselle se auttoi suuresti masennuksesta, ahdistuksesta ja pakkoajatuksista paranemiseen.
En oo Jussi Ahde, mutta musta tuntuu, että hän tietää mistä puhuu:
http://jussiahde.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208357-kannabis-huumeet-ja-ma…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Negatiiviset ajatuskulut voivat olla hankalia. Oletko koittanut asennetta, että suhtautuisit omiin ajatuksiin kuin ihan ulkopuolinen etkä ottaisi omia ajatuksia ihan "todesta"?
Tämä oli hyvin sanottu. Ihmisen mieli tuottaa uuden ajatuksen keskimäärin 12 sekunnin välein, niitä siis pulppuaa hereillä ollessa ihan huikeita määriä. Osa niistä on hyödyllisiä (esim. pitääpä maksaa lasku, tai pitääpä syödä, tai nytpä autan tuota ihmistä), osa on erilaisia pohdiskeluja ja osa on haitallisia (esim. minusta ei ole mihinkään, ei siitä ole mitään hyötyä jne.). Omaan masennukseeni ovat auttaneet kaksi asiaa ennen muita:
1: hyväksyin omat tunteeni, niille on syynsä ja minulla on oikeus tuntea kuin tunnen. Lapsena ja nuorena opin että tuntet ja niiden ilmaiseminen ovat Pahoja Asioita. Nyt aikuisena annan tunteilleni tilaa ja pohdin mistä ne johtuvat, suhtadun itseeni armeliaasti: kun tapahtuu jotain ikävää, ei ole heikkoutta että minusta tuntuu pahalta.
2: monet mieleni tuottamat ajatukset ovat haitallisia tai hyödyttömiä ja niitä ei kannata uskoa - ne ovat kuin silloin tällöin radiosta tuleva biisi jota inhoan. Ei kannata keskittymään vihaamaan "huonoa biisiä" tai uskomaan sen hölmöjä sanoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerys, sinä voit vielä parantua, minä en somaattisen sairauteni takia.
No niin just tällaista kommenttia masentuneet saavat kuulla. Ihan livenäkin, valitettavasti.
Sairauksien vertaileminen on ihan turhaa. Kilpailu siitä, kellä on kurjinta.
Mitä sä horiset? Käsittääkseni masennukseen on lääkkeitä avuksi. Kaikkiin somaattisiin sairauksiin ei.
Hemmetin idiootti. Läheskään kaikilla ei ne lääkkeet toimi.
no sitten vaan psykiatrille vaikka vuosiksi. Mulla ei oo mitään vaihtoehtoa parantua. Saa ainakin masentunut elää ja toivon mukaan parantua.
Niin edelleen tässä on ihan turhaa kurjuuskilpailua. Osa masentuneista ei saa apua lääkkeistä eikä muusta hoidosta, osin siksi, koska muuta hoitoa ei tarjota. Joillekin masentuneille se elämäkään ei ole niin kovin kallis, jotkut jopa saattavat päätyä päättämään itse päivänsä.
Se ei tarkoita sitä, ettetkö sinä voisi kärsiä sairaudestasi. Ymmärrän viestisi niin, että olet kuolemassa sairauteesi nyt pian. Olen todella pahoillani siitä.
Olen tuo ensimmäinen vastaaja, väliin kirjoitti joku muu.
Mulla vaikea masennus, ahdistus, posttraumaattinen stressi, unettomuus sairauksina sekä olen myös käynyt läpi somaattisen sairauden erityisen kivuliain leikkauksin ja hoitotoimenpitein joista seurauksena pitkäaikainen toimintakyvyttömyys. Kyllä nuo kiduttavat hoidot ja liikuntakyvyttömyys veivät voiton kärsimyksen saralla. Vaikka ei masennus ja ahdistuskaan helppoa ole. Nuo kaikki minulla oli siis kuitenkin samaan aikaan päällekäin.
Itse hoidin masennusta kaikkien oppien mukaan, liikuin, söin lääkkeitä, kävin terapiassa, tein mindfullnesia ja taide- tanssi- ja musiikkiterapiaa. Silti masennus ei lähtenyt helpottamaan. Mutta sitten yks kaks se alkoi hieman helpottamaan, ilman että tein mitään erityistä tai "tartuin itseäni niskasta kiinni".
Kyllä minusta sairaudet tulevat ja menevät jonkun korkeamman voiman arpapelin mukaan. Ne joko iskee tai ei, ja ne joko voittaa tai ei, ihan tuurista vaan kiinni.
Kiitollinen olen kun nyt voin paremmin vaikka leikkaukset jättikin omat jälkensä. Oppinut kai olen paljon, etenkin ihmisten raadollisuudesta.
Kuule, mä voisin vaikka heti vaihtaa paikkojan sun kanssa, ap!
Masennus olisi paaaaljon mukavampaa kuin tämä syöpäepäilyn varjossa eläminen. Ainakin voisi tosiaan itse vaikuttaa edes jotenkin. Jos tämä tosiaan varmistuu syöväksi, eivät lääkäritkään välttämättä pysty auttamaan. Siinä tapauksessa musta ei koskaan tullutkaan isoäitiä, hyvä jos näen lasteni edes kasvavan täysi-ikäisiksi.
"Mä olen miettinyt tämä kirjoittamista pitkään, ja nyt tuli vahva tunne Tuomas Karhusen hienosta kirjoituksesta(joka on linkattuna kirjoituksessa) inspiroituneena että on aika olla totaalisen avoin ja nostaa yhteiskunnallisesti erittäin tärkeä asia esille. Aikomuksena oli kirjoittaa vain kannabiksesta, mutta ymmärsin että mun on riisuttava itseni täysin alastomaksi ja avattava elämääni rehellisesti, jotta jos tätä joku joskus lukee, ymmärtää hän motiviini tämän kirjoittamiseen.
Niinkuin useat tässä maassa tietävät, minulla on suhteellisen julkinen historia huumeiden kanssa. Se mitä monet eivät tiedä on se, että minulla on vielä pidempi historia erittäin vaikean masennuksen kanssa, jota tuo julkisuus ei varsinaisesti auttanut. Tuo tuska olisi vienyt mut täysin varmasti rajan tuolle puolelle ennenaikaisesti ilman uskomattoman rakastavaa, tukevaa ja vahvaa perhettäni, josta olen kiitollinen joka ikinen päivä.
Huumeiden käyttöni liittyi vahvasti siihen että etsin koko teini -ja aikuiselämäni ulospääsyä aivan uskomattoman pahasta olosta joka kumpusi jostain todella syvältä. Vaikka elämässäni on ollut toki myös valtavasti aivan mahtavia hetkiä ja ajanjaksoja, vaani vatsajännitys, väsymys, itseinho ja riittämättömyyden tunne nurkan takana ja otti aina lopulta otteen. Tämä sulki minut omiin oloihini aina kuukausiksi. Tämän takia useimmat työsuhteeni eivät myöskään kestäneet kovin pitkään ja tämä lisäsi arvottomuuden tunnetta entisestään. Tunsin että en pärjännyt tässä yhteiskunnassa missä kaikesta piti kilpailla ja ihmisen arvo perustui rahaan, sosiaaliseen statukseen sekä siihen mitä omistat. Tuo yhteiskunta ei tuntunut ikinä siltä mihin olisin halunnut syntyä. Tämä ajoi minut kierteeseen missä en voinut olla itseni ja omien ajatusteni kanssa ja hain hetken rauhaa, euforiaa, hyväksyntää ja rakkautta kaikin mahdollisin keinoin itseni ulkopuolelta. Oli se sitten päihteet, nettiporno, uhkapelit, mässäily tai lukuisat muut pakokeinot, ne työnsivät mua vain syvemmälle itseinhoon ja riittämättömyyden tunteeseen. Kompensoin tätä yrittämällä jatkuvasti miellyttää muita, tavoitteena saada jokainen pitämään minusta tunteakseni itseni rakastetuksi. Tuo uuvuttaa lopulta jokaisen ja syventää ahdinkoa entisestään. Tapasin lukuisia psykiatreja, terapeutteja sekä lääkäreitä ja söin useita eri uni -ja mielialalääkkeitä n.15 vuotta on/off, mutta tuska sisällä ei vaan kadonnut vaan palasi aina kahlimaan minut neljän seinän sisään, peiton alle.
Minulle on aina tuntunut luonnostaan väärältä totella sokeasti auktoriteetteja ja uskoa kaikki mitä minulle kerrotaan. Olen ennemmin aina kokeillut kaikkea itse, koska vain siten voin todella tietää mistä on oikesti kyse ja tyydyttää sen valtavan uteliaisuuden kaikkea kohtaan. Näin ollen kokeilin huumeista melkein koko kirjon suonensisäisiä lukuunottamatta, mutta lähes aina kyse oli nenään vedettävistä piristeistä, kokaiinista tai amfetamiinista. Käyttö tapahtui vain silloin jos olin juhlimassa ja niitä oli saatavilla. Käyttö rajoittui siis pääosin viikonloppuihin. Selvinpäin en ole muistaakseni ikinä mitään nenääni imenyt, muutamaa hernettä lukuunottamatta. Joten jos oikeasti jotain porttihuumetta vahvempiin haluaa hakea, se on alkoholi lähes 100% tapauksista. Huumeet kuitenkin jäivät elämästäni pikkuhiljaa, koska huomasin että vaikka ne eivät ole pohjimmainen syy masennukseeni, vaan ennemminkin seuraus, ne syventää tuota tuskaa entisestään sen hetken valheellisen onnen ja itsevarmuuden tunteen jälkeen. Kannabista en tuolloin juuri hirveästi poltellut, koska hain enemmän viinan ja piristeiden tuomaa hetkellistä tunnetta että kaikki on hyvin. Kannabis käänsi minut enemmän itseeni ja se ei ollut mukava paikka olla..
Kun huumeet jäivät, olin varma että kampean takaisin elämään kiinni tapaamalla parhaat lääkärit ja saamalla parhaat lääkkeet. Tämä kuitenkin johti siihen että nämä lukuisat ihmepillerit veivät lopulta seksihaluni, sekä viimeisetkin elämänilon rippeet. Tämä sysäsi minut vielä satunnaisia kertoja hakemaan jauheista helpotusta.
Jossain siellä häpeän ja tuskan varjoissa paloi kuitenkin se ikuinen elämänvalo ja muutaman vuoden etsiskelyn jälkeen, kiitos eräälle rakkaalle ystävälleni, päädyin polulle joka monien opettavien mutkien jälkeen johdatti mut ymmärtämään että hyvä olo, rauha tai rakkaus ei voi ikinä syttyä ulkoa päin. Sen on pakko tulla sisältä. Oivalsin selkeästi että olen ainoa olento koko maailmankaikkeudessa joka voi mitenkään parantaa itseni sisältä, koska miten kukaan muu voisi mahdollisesti parantaa sitä mitä vain minä itse tunnen sisälläni. Siitä voin olla vain ja ainoastaan vastuussa minä itse. Ei isä, äiti, lääkäri, pappi tai poppamies.
Ymmärsin myös että tämä on paljon itseäni laajempi ongelma. Me pakenemme sitä sisäistä ääntä jonka takia emme voi olla yksin pimeässä hiljaa, vaikka avain onnellisuuteen piilee juuri siellä. Yhteiskuntamme on saanut meidät uskomaan että apu pahaan oloon ja jokaiseen muuhunkin vaivaan tulee aina ulkopuolelta. Joko lääkäreiltä, lääkkeistä, shoppailusta, kemikaaleja täynnä olevista ”terveysjogurteista” tai jostain muusta jota voit ostaa rahalla. Tämä on yhteiskuntaamme pyörittävä voima, ja kaikki raha tästä valuu hyvin pienen osan taskuun, joka on kaikkien saatavilla oleva fakta. Näin useat nuoret sekä vanhat ajetaan tuskaiseen oravanpyörään missä nämä markkinointikoneistojen lupauksiin pettyneet ihmiset ajautuvat tilanteeseen jossa tuska käy yksinkertaisesti liian suureksi ja räjähtää lukuisten pilleripurkkien jälkeen käsiin. Tämän voimme kaikki havaita katsomalla syvällisesti ympärillemme.
Kun havahduin tähän, päätin lopettaa etsimästä onnellisuutta ulkoisista asioista, kohdata elämäni pelottavimman asian ja kääntyä täysin itseeni löytääkseni rauhan. Ymmärsin että jos halusin päästää irti pelosta olla itseni kanssa, oli mun yksinkertaisesti mentävä facebookin tai telkkarin sijaan useammin syvälle omiin ajatuksiini ja kohdattava itseni.
Olin nähnyt lukuisia dokumentteja sekä artikkeleja, ja tavannut useita ihmisiä jotka kertoivat kannabiksen positiivisista vaikutuksista masennuksen sekä lukuisten muiden vaivojen ja sairauksien hoidossa, joten päätin muuttaa suhtautumistani kasviin ja kokeilla sitä sisäänpäin menemiseen, pahan olon turruttamisen ja pakenemisen sijaan. Tämä muutti kaiken. Oman mielen tutkiminen on yksi pelottavimmista asioista jota olen ikinä tehnyt, mutta aivan ylivoimaisesti tärkein ja maailmaani muuttavin. En ole varma olisinko ikinä kyennyt tekemään tätä matkaa ilman kannabista. Oikein käytettynä ja oikeita lajikkeita valitsemalla se voi avata ihmiselle portin omaan mieleen ja saattaa turvallisesti tutkimaan niitä asioita, uskomuksia ja ajattelumalleja, jotka pitävät meidät kiinni itse luomassamme tuskassa. Tietyt lajikkeet taas auttoivat selviämään ahdistuksesta ja stressistä tämän matkan aikana, ilman että ne vetivät minua takaisin siihen suohon josta olin ylös rimpuillut. Se auttoi myös saamaan sikeän unen silloinkin kun mieli kuulosti lähinnä saatanalliselta versiolta Scatman Johnista. Jokainen joka on ikinä kärsinyt pitkästä unettomuudesta, tietää mikä helvetti se on ja paraneminen masennuksesta ilman kunnon unta on sula mahdottomuus. Tämän takia lähes kaikille masentuneille määrätään myös uni -ja nukahtamislääkkeitä, jotka ovat koukuttavuusasteeltaan satoja kertoja kannabista vahvempia sekä keholle lukuisia kertoja haitallisempia.
Typerys, sinä voit vielä parantua, minä en somaattisen sairauteni takia.