Ostimme rintamamiestalon läheltä keskustaa ja vanhempani käyvät haukkumassa kotiani eivätkä näe siinä mitään hyvää
Henkisesti aika raskasta kuunnella sitä marinaa. Eikä vanhempani voi käsittää miksi meidän unelmana ei ole 90-luvulla rakennettu talopaketti kaukana kasvukeskuksista muovilattialla ja sähkökiukaalla :/
Mä en ymmärrä miten tämä minun silmissäni kaunis vanha talo hyvältä paikalta ei kelpaa, vaan minun pitäisi hävetä.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Asiaa vielä hankaloittaa se, että veljeni rakentaa parhaillaan uuden uutukaista hienoa taloa, joka tulee maksamaan maltaita. Mutta on sillä tulotkin paremmat.
Mutta en ymmärrä millaiset vanhemmat haukkuu lapsensa kotia :( Ja lapsensa tekemiä päätöksiä ja yrittävät latistaa parhaansa mukaan.
Mulla samanlaiset vanhemmat. Rakensin uusen talon (vielä siten että minä itse vedin läpi naisena koko projektin) ja vanhemmat vasn sätti ja arvosteli.
Mutta ne haukkuu myös mun työn (päällikköhommissa), puolison (saamaton ja tyhmä, oikeesti ahkeraDI), lapset (lapsennenäyttävät rumilta ja kummallisilta) ja tietenkin myös minut (herranen aika miten lihavalts näytät).
Mun vanhemmat on vittumaiset ja narsistiset itsekkäät kusipäät. Ne näkee kaikessavson haukuttavaa.
Kertaakaan eivät ole kehuneet minua tai saavutuksiani. Siis kertaakaan. 40v aikana.
Ole vaan tyytyväinen että sait sen vanhan rintamamiestalon. Miksi välität niin paljon muiden mielipiteistä? Jos se on remontoitu järjen kanssa niin siinä on taloa vuosiksi eteenpäin. Veljesi talo taas luultavasti tulee olemaan homepesäke 15 vuoden sisällä.
Miksi talon pitäisi olla uusi ja hieno? Kunhan siellä asiat toimi, muulla ei ole väliä. Vanhassa isossa talossa halvalla asuminen on huoletonta. Ei ole niin tarkkaa sitten senkään suhteen, että huonekalujen pitää olla valkoisia ja koristetyynyjen sopia kynttilänjalkojen kanssa yhteen. Parasta on ostaa vähän roinaa niin että on tilaa ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiaa vielä hankaloittaa se, että veljeni rakentaa parhaillaan uuden uutukaista hienoa taloa, joka tulee maksamaan maltaita. Mutta on sillä tulotkin paremmat.
Mutta en ymmärrä millaiset vanhemmat haukkuu lapsensa kotia :( Ja lapsensa tekemiä päätöksiä ja yrittävät latistaa parhaansa mukaan.
Mulla samanlaiset vanhemmat. Rakensin uusen talon (vielä siten että minä itse vedin läpi naisena koko projektin) ja vanhemmat vasn sätti ja arvosteli.
Mutta ne haukkuu myös mun työn (päällikköhommissa), puolison (saamaton ja tyhmä, oikeesti ahkeraDI), lapset (lapsennenäyttävät rumilta ja kummallisilta) ja tietenkin myös minut (herranen aika miten lihavalts näytät).
Mun vanhemmat on vittumaiset ja narsistiset itsekkäät kusipäät. Ne näkee kaikessavson haukuttavaa.
Kertaakaan eivät ole kehuneet minua tai saavutuksiani. Siis kertaakaan. 40v aikana.
Tulee surullinen mieli, kun lukee tekstisi. VAnhempasi eivät vaikuta hyviltä. Toivottavasti voit hyvin ja
mukavaa kesää.
Vierailija kirjoitti:
Jos ostatte talon läheltä keskustaa, niin se ei voi olla halpa. Lauttasaari on kai lähin paikka, missä on omakotitaloja. Haluaisinpa nähdä, millaisen rotiskon saitte edullisesti.
Kai ymmärrät, että elämää ja ihmisiä on muuallakin kuin Helsingissä?

No sitten voisi sen myös kertoa tyyliin - ostimme talon lähellä pikkukaupungin keskustaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos ostatte talon läheltä keskustaa, niin se ei voi olla halpa. Lauttasaari on kai lähin paikka, missä on omakotitaloja. Haluaisinpa nähdä, millaisen rotiskon saitte edullisesti.
Mielestäni AP ei sanonut talon olevan Helsingissä. Esim. Oulussa on laaja rintamamiestaloalue 1,5 km:n etäsisyydellä keskustasta ja hintataso varmasti alempi kuin Helsingissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mitä te sinne (asuinalueelle) oikein muutatte?"
"Miksi kaksikerroksinen? Kyllä sä kuulet kyllästyt siihen rappusten ravaamiseen."
"Minä en olisi rivaria ostanut."
"Eihän siellä ole mitään, ei järveäkään!"
"Aika paljon saatte tehdä, että tästä tulee minkään näköinen."
"Hahahhaa, miten pieni piha."
Eihän nuo ylläolevat suoraa haukkumista ole, mutta siinä kommentit minun vanhemmiltani. Ostimme rivitalo-osakkeen, hyvin pienellä rahalla verrattuna siihen, miten muualla kaupungissa olisi saanut saman kokoisesta maksaa. Nyttemmin alue on siistiytynyt hurjasti, kysyntä kasvanut ja joka ikinen (!) taloyhtiö remontoitu ulkoa niin, että hyvältä näyttää. Olemme muuttamassa pian pois, ja saamassa omamme takaisin ja vähän päällekin.
Eli ette sitten lopulta viihtyneetkään siellä.
Perheeseen syntyi vielä yksi lapsi, joten tarvitaan yksi makuuhuone lisää. Palasin töihin, ja nyt rakennetaan taloa. Järven rannalle, melkein keskustaan ;)
Haistakoot paskan eikä ole pakko käydä. Näin lyhyesti itse tuumaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ostatte talon läheltä keskustaa, niin se ei voi olla halpa. Lauttasaari on kai lähin paikka, missä on omakotitaloja. Haluaisinpa nähdä, millaisen rotiskon saitte edullisesti.
Mielestäni AP ei sanonut talon olevan Helsingissä. Esim. Oulussa on laaja rintamamiestaloalue 1,5 km:n etäsisyydellä keskustasta ja hintataso varmasti alempi kuin Helsingissä.
Samoin Lahdessa on rintamiestaloja ympäri kaupunkia, myös todella hyvillä asuinalueilla ja aivan keskustan tuntumassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mitä te sinne (asuinalueelle) oikein muutatte?"
"Miksi kaksikerroksinen? Kyllä sä kuulet kyllästyt siihen rappusten ravaamiseen."
"Minä en olisi rivaria ostanut."
"Eihän siellä ole mitään, ei järveäkään!"
"Aika paljon saatte tehdä, että tästä tulee minkään näköinen."
"Hahahhaa, miten pieni piha."
Eihän nuo ylläolevat suoraa haukkumista ole, mutta siinä kommentit minun vanhemmiltani. Ostimme rivitalo-osakkeen, hyvin pienellä rahalla verrattuna siihen, miten muualla kaupungissa olisi saanut saman kokoisesta maksaa. Nyttemmin alue on siistiytynyt hurjasti, kysyntä kasvanut ja joka ikinen (!) taloyhtiö remontoitu ulkoa niin, että hyvältä näyttää. Olemme muuttamassa pian pois, ja saamassa omamme takaisin ja vähän päällekin.
Eli ette sitten lopulta viihtyneetkään siellä.
Perheeseen syntyi vielä yksi lapsi, joten tarvitaan yksi makuuhuone lisää. Palasin töihin, ja nyt rakennetaan taloa. Järven rannalle, melkein keskustaan ;)
Eli nyt vanhempiesi toive toteutuu!
Miksi mies ei muuttanut siihen taloon, miksi se on vain ap:n koti?

En ole ap, eikä tämäkään talo heille tunnu kelpaavan, mutta vuosien saatossa sitä on paitsi tullut teflon-pintaiseksi heidän kanssaan, myös vähentänyt tapaamiskertoja radikaalisti. Odotan tosin "innolla", milloin sähkäri-isäni marttyyrimaisesti tulee kysymään, että miltä firmalta otettiin sähkötyöt ja miksei isä kelvannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiaa vielä hankaloittaa se, että veljeni rakentaa parhaillaan uuden uutukaista hienoa taloa, joka tulee maksamaan maltaita. Mutta on sillä tulotkin paremmat.
Mutta en ymmärrä millaiset vanhemmat haukkuu lapsensa kotia :( Ja lapsensa tekemiä päätöksiä ja yrittävät latistaa parhaansa mukaan.
Mulla samanlaiset vanhemmat. Rakensin uusen talon (vielä siten että minä itse vedin läpi naisena koko projektin) ja vanhemmat vasn sätti ja arvosteli.
Mutta ne haukkuu myös mun työn (päällikköhommissa), puolison (saamaton ja tyhmä, oikeesti ahkeraDI), lapset (lapsennenäyttävät rumilta ja kummallisilta) ja tietenkin myös minut (herranen aika miten lihavalts näytät).
Mun vanhemmat on vittumaiset ja narsistiset itsekkäät kusipäät. Ne näkee kaikessavson haukuttavaa.
Kertaakaan eivät ole kehuneet minua tai saavutuksiani. Siis kertaakaan. 40v aikana.
Miksi olette tekemissä tuollaisten roskien kanssa? Itse olin 12 vuotta näkemättä äitiäni, kun puuttui asioihin, jotka ei hänelle kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mitä te sinne (asuinalueelle) oikein muutatte?"
"Miksi kaksikerroksinen? Kyllä sä kuulet kyllästyt siihen rappusten ravaamiseen."
"Minä en olisi rivaria ostanut."
"Eihän siellä ole mitään, ei järveäkään!"
"Aika paljon saatte tehdä, että tästä tulee minkään näköinen."
"Hahahhaa, miten pieni piha."
Eihän nuo ylläolevat suoraa haukkumista ole, mutta siinä kommentit minun vanhemmiltani. Ostimme rivitalo-osakkeen, hyvin pienellä rahalla verrattuna siihen, miten muualla kaupungissa olisi saanut saman kokoisesta maksaa. Nyttemmin alue on siistiytynyt hurjasti, kysyntä kasvanut ja joka ikinen (!) taloyhtiö remontoitu ulkoa niin, että hyvältä näyttää. Olemme muuttamassa pian pois, ja saamassa omamme takaisin ja vähän päällekin.
Eli ette sitten lopulta viihtyneetkään siellä.
Perheeseen syntyi vielä yksi lapsi, joten tarvitaan yksi makuuhuone lisää. Palasin töihin, ja nyt rakennetaan taloa. Järven rannalle, melkein keskustaan ;)
Eli nyt vanhempiesi toive toteutuu!
Juu, oikeassa olivat!
Juu,appivanhemmilla jatkuvaa kodin/talon kritisointia, koska asumme vanhassa. Eivät vaan käsitä, että emme halua rahoja sijoittaa taloon vaan käyttää elämiseen. Eikä meillä edes olisi ollut varaa uuteen/uudempaan. On todella törkeää tulla haukkumaan ja arvostelemaan toisten kotia.
Mikähän ihmisiä vaivaa, kun pitää arvostella toisten asioita. Kuvastaako se jonkinlaista tyytymättömyyttä ja osaamattomuutta olla kiitollinen. Happamat ja arvostelevat ihmiset ovat raskasta seuraa. Eikä tyytymättömyys ole eduksi terveydelle ja hyvinvoinnille.
Asun mieheni kanssa omakotitalossa, jossa anoppi asui meitä ennen. Mies myös ennen kimppaan menoamme. Anoppi on kova arvostelemaan vaikka mitä. Rasittavaa. Olen oppinut pikkuhiljaa antamaan takaisin. Aikaisemmin esim. pyörin petissä saamatta unta. Torppaan välillä ja aika useinkin myös hänen tulonsa täällä käymään. Haluaisi kovasti auttaa pihatöissä jne., mutta en jaksa hänen touhotustaan.
Toivoin, kun tänne muutettiin, että anoppi voisi käydä täällä vapaammin, mutta en jaksa tuollaista arvostelua ja kaikenlaista puuttumista.
Vierailija kirjoitti:
Ap, uskon että vanhempasi eivät tarkoita pahaa, vaan heitä huolettaa, että olette hukanneet (vähät) rahanne, kun rmt:illa on huono maine. Niissä riittää uusimista, ellei ole jo remontoitu nykyvaatimuksia vastaavaksi. Seiniä, yläpohjia ja lattioita purettaessa (lisälämpöeristyksen takia), tulee usein yllätyksiä vastaan ja remonttikulujen budjetti nousee nousemistaan.
Vanhempasi tietävät, että rmt on rakennettu pula-aikana halvoista materiaaleista.
En sano, että teitte virhevalinnan, mutta jos läheltä keskustaa saa mukaedullisen (vanhankin) talon, se on usein täysin saneerattavassa kunnossa, ellei pommi.
Hauska, että tämä kommentti on saanut paljon alapeukkuja vaikka se on täynnä asiaa. Mulla kävi myös ensimmäisenä mielessä, että vanhempasi ovat vaan huolissaan, juuri noiden syiden vuoksi. Tylsähän se on silti, että koko ajan vaan vingutaan, eikä selkeästi ilmaista mikä talossa niin haittaa.