"Jokainen on vastuussa omista tunteistaan" selittäkää tämä

Vierailija kirjoitti:

Toisen ihmisen ilkeyteen voi suhtautua monellakin tavalla. Joku vetäytyy syrjään itkemään ihan lyötynä. Joku raivoissaan sivaltaa takaisin. Joku kohauttaa olkapäätään ja ajattelee että tuo on taas tuota ja ottaa välimatkaa. Joku nauraa iloisesti että osasipas sanoa osuvasti, huumoria vaan. Joku neuvoo sormi pystyssä käyttäytymään tuntien ylemmyyttä.

Ei ihminen nyt niin avuton ole reaktioissaan etteikö kykenisi muuttamaan omaa tapaansa suhtautua asioihin. Mutta tietoista työskentelyähän se vaatii. Ja sen ymmärtämistä että toista et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.

Silläkin kyllä on vaikutusta missä määrin ilkeälle käytökselle on joutunut altistumaan. Jossain vaiheessa rakentavat käsittelytavat vain loppuvat ja seurauksena on kaikenlaista ongelmakäyttäytynistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten terapeutti otti tuossa huomioon sen, että minun äitini oli opettanut, että muiden mieltä ei saa pahoittaa tai he rankaisevat minua?

Siten, että tuota ohjelmointia ei voi muuttaa ilman epämukavuutta. Terapeutti yritti ohjata sinua kohti sitä että pystyisit nuutoksen tekemään hänen ollessa tukena, mutta vedit välittömästi liinat kiinni etkä antanut edes tilaisuutta.

Miten hän oli mukana tukena pelossa siitä, että minua saatetaan rangaista?????

Et päässyt ikinä kokeilemaan sitä. Täällä pöyristelit sitä miten terapeuttisi kehotti kapinoimaan, mitä se muka auttaaaaaaa.....

Kävin siellä 6 vuotta! Kyllä olisin päässyt, kerro jo, miten se terapeutti ois siinä tukenut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?

Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.

Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?

Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.

Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.

Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten terapeutti otti tuossa huomioon sen, että minun äitini oli opettanut, että muiden mieltä ei saa pahoittaa tai he rankaisevat minua?

Siten, että tuota ohjelmointia ei voi muuttaa ilman epämukavuutta. Terapeutti yritti ohjata sinua kohti sitä että pystyisit nuutoksen tekemään hänen ollessa tukena, mutta vedit välittömästi liinat kiinni etkä antanut edes tilaisuutta.

Miten hän oli mukana tukena pelossa siitä, että minua saatetaan rangaista?????

Et päässyt ikinä kokeilemaan sitä. Täällä pöyristelit sitä miten terapeuttisi kehotti kapinoimaan, mitä se muka auttaaaaaaa.....

Tajuatko, ettei se terapeutti edes tajunnut, että tuo on syy, miksi pelkkä puhe ja joku järkeily ei riittänyt, mä tarttin enemmän. Sen, että hän näkee mun tunteet. Pelon. Ei nähnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?

Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.

Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?

Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.

Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.

Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.

Elää kuten ennenkin? Siis ennen mitä? Mulla ei ole ainakaan mitä.n aiempaa elämää, jonka ajatusten mukaan elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten terapeutti otti tuossa huomioon sen, että minun äitini oli opettanut, että muiden mieltä ei saa pahoittaa tai he rankaisevat minua?

Siten, että tuota ohjelmointia ei voi muuttaa ilman epämukavuutta. Terapeutti yritti ohjata sinua kohti sitä että pystyisit nuutoksen tekemään hänen ollessa tukena, mutta vedit välittömästi liinat kiinni etkä antanut edes tilaisuutta.

Miten hän oli mukana tukena pelossa siitä, että minua saatetaan rangaista?????

Et päässyt ikinä kokeilemaan sitä. Täällä pöyristelit sitä miten terapeuttisi kehotti kapinoimaan, mitä se muka auttaaaaaaa.....

Kävin siellä 6 vuotta! Kyllä olisin päässyt, kerro jo, miten se terapeutti ois siinä tukenut.

Terapeutti voi tukea sanomalla ettei tunteet ole vaarallisia vaikka ne tuntuu siltä. Tunteet tulee ja menee. Pelko jota tunnet siitä ettei vanhempasi hyväksy tekoasi ei ole vaarallista. Se on vain tunne. Aivokemiaa. Kukaan ei uhkaa sua oikeasti. Sinä päätät itse elämässäsi. Äitisi ei ole yläpuolellasi vaan samalla tasalla kuin sinä. Hänen mielipiteensä eivät ole tärkeämpiä kuin sinun. Jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten terapeutti otti tuossa huomioon sen, että minun äitini oli opettanut, että muiden mieltä ei saa pahoittaa tai he rankaisevat minua?

Siten, että tuota ohjelmointia ei voi muuttaa ilman epämukavuutta. Terapeutti yritti ohjata sinua kohti sitä että pystyisit nuutoksen tekemään hänen ollessa tukena, mutta vedit välittömästi liinat kiinni etkä antanut edes tilaisuutta.

Miten hän oli mukana tukena pelossa siitä, että minua saatetaan rangaista?????

Et päässyt ikinä kokeilemaan sitä. Täällä pöyristelit sitä miten terapeuttisi kehotti kapinoimaan, mitä se muka auttaaaaaaa.....

Kävin siellä 6 vuotta! Kyllä olisin päässyt, kerro jo, miten se terapeutti ois siinä tukenut.

Sen ansiosta olet nyt työkykyinen. Anoreksia, masennus, persoonallisuushäiriö sen verran hallinnassa että olet toimintakykyinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?

Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.

Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?

Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.

Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.

Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.

Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten terapeutti otti tuossa huomioon sen, että minun äitini oli opettanut, että muiden mieltä ei saa pahoittaa tai he rankaisevat minua?

Siten, että tuota ohjelmointia ei voi muuttaa ilman epämukavuutta. Terapeutti yritti ohjata sinua kohti sitä että pystyisit nuutoksen tekemään hänen ollessa tukena, mutta vedit välittömästi liinat kiinni etkä antanut edes tilaisuutta.

Miten hän oli mukana tukena pelossa siitä, että minua saatetaan rangaista?????

Et päässyt ikinä kokeilemaan sitä. Täällä pöyristelit sitä miten terapeuttisi kehotti kapinoimaan, mitä se muka auttaaaaaaa.....

Kävin siellä 6 vuotta! Kyllä olisin päässyt, kerro jo, miten se terapeutti ois siinä tukenut.

Sen ansiosta olet nyt työkykyinen. Anoreksia, masennus, persoonallisuushäiriö sen verran hallinnassa että olet toimintakykyinen

Anoreksian selätin itse, se oli onneksi lievää ja kesti yhteensä 9 kk, pershäröä mulla ei ole ja masennus johtui tunteiden jäässäolemisesta seuranneesta kyvyttömyydestä nauttia elämästä, masennusta ei suinkaan parannettu niin, että tunteet olisi sulatettu ja niitä päästy käsittelemään, vaan hoidettiin pinnan päällä olevia näkyviä asioita, kuten miten pärjään jäätyneitten tunteitteni kanssa. Koska se surkimus ei kyennyt parempaan apuun. Jota nyt saan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunteilleen ei kukaan mitään voi, mutta mitä sitten tekee on jokaisen itsensä vastuulla.

Tunteilleen nimen omaan voi jotain. Tunteitaan pystyy tietoisesti hillitsemään tai voimistamaan, joskus jopa täysin muuttamaan.

Juuri näin. Mulla on työkaverina varsin rasittava nk totuudentorvi. Alussa ärsyynnyin hänen käytöksestään ja joskus loukkaannuin hänen sanoistaan. Koska en hänestä huolimatta kuitenkaan halunnut vaihtaa työpaikkaakaan, päätin alkaa suhtautua häneen eri tavalla. En enää suostunut ärsyyntymään hänestä ja loukkaavat sanatkin laitoin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 

Ei tuossa ollut kyse sinun tunteistasi, vaan järjestä. Tietenkin jokainen toimii noin kuin sinä, jos vain pystyy, oletko ihan tyhmä? Mutta ongelmia alkaa siinä vaiheessa, jos ei pysty kestämään sitä ärsytystä.

No vastuun ottamisessahan onkin aina kyse järjestä. Tekisi mieli ostaa uusi kallis käsilaukku, mutta en osta, koska olen vastuussa omista raha-asioistani eikä mulla ole varaa ostaa sellaista laukkua. Mielihaluni ja tunteeni eivät mene järjen edelle.  Jos en olisi pystynyt kestämään työkaverin aiheuttamaa ärsytystä, olisin alkanut etsiä uutta työpaikkaa. Silloinkin kyse on järjestä. 

Li häviät suosiolla kun sinä väistyt, kun joku käyttäytyy huonosti? Sinussa ei ole yhtään munaa, ihan vätys etkä osaa muuttaa maailmaa edes paremmaksi.

Konfliktit muiden ihmisten kanssa eivät paranna mun elämääni millään tavalla, päinvastoin. Eikä maailmanparannus olekaan tavoitteeni vaan oman ja läheisteni elämän parantaminen. Muut ihmiset sitten parantavat itse omaa elämäänsä, jos haluavat. 

Minä ajattelen muitakin kuin vain itseäni, mutta kukin tyylillään. Tai voimiensa mukaan. Minusta ne väärintekijät on saatava vastuuseen.

No se on sun agendasi. Mä mieluummin nautin elämästäni yhdessä mulle tärkeiden ihmisten kanssa kuin taistelen tuulimyllyjä vastaan. 

Joidenkin meistä elämä on pollit pakkoa taistella tuulimyllyä vastaan. Se on kasvattanut luonnetta, jota sinulla ei ole. Itseltä tosin vielä rohkeus puuttuu, mutta kun sen saan, väärintekijöille tulee kakkaista.

Mä en edes halua sellaista luonnetta, joka pakottaisi mut taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Käytän työaikani mieluummin töiden tekemiseen kuin yrittääkseni muuttaa työkaveriani ja sitten ilmaisina ylitöinä tekisin varsinaiset työni. Kun työt on tehty, lähden kotiin ja vietän aikaani niiden ihmisten seurassa, joiden kanssa haluan olla. Työkaverini eivät kuulu heihin. 

Mutta joo, olen perusluonteeltani mukavuudenhaluinen ja rauhaa rakastava "diplomaatti" enkä peitset tanassa muita vastaan taisteleva draamaqueen. Lähipiirissäni on vain yksi draamaqueen ja hänkin tullut lähipiiriini avioliiton kautta. En ärsyynny hänen draamailuistaan, mutta en myöskään osallistu niihin. Tulemme oikein hyvin toimeen, koska hän ymmärää asian ja halutessaan draamailla draamailee jonkun muun kuin mun kanssani. 

Kyseessä ei ole draamaqueen, jos ei hyväksy väärintekemistä itsessään eikä muissa ihmisissä, eikä toisten satuttamista.

On se draamailua, jos sinä vaadit omien henkilökohtaisten traumojesi vuoksi sinua kohdeltavan esim työpaikalla eri tavalla kuin muita. Traumasi eivät ole tehneet susta mitään prinsessaa ja muista ihmisistä alamaisiasi, joiden tehtävä on jatkuvasti ymmärtää sun mielenoikkujasi ja toimia sun halujesi mukaan. Ei se ole kiusaamista, että et saa muilta erityiskohtelua vaan sinua kohdellaan kuten muitakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten terapeutti otti tuossa huomioon sen, että minun äitini oli opettanut, että muiden mieltä ei saa pahoittaa tai he rankaisevat minua?

Siten, että tuota ohjelmointia ei voi muuttaa ilman epämukavuutta. Terapeutti yritti ohjata sinua kohti sitä että pystyisit nuutoksen tekemään hänen ollessa tukena, mutta vedit välittömästi liinat kiinni etkä antanut edes tilaisuutta.

Miten hän oli mukana tukena pelossa siitä, että minua saatetaan rangaista?????

Et päässyt ikinä kokeilemaan sitä. Täällä pöyristelit sitä miten terapeuttisi kehotti kapinoimaan, mitä se muka auttaaaaaaa.....

Kävin siellä 6 vuotta! Kyllä olisin päässyt, kerro jo, miten se terapeutti ois siinä tukenut.

Terapeutti voi tukea sanomalla ettei tunteet ole vaarallisia vaikka ne tuntuu siltä. Tunteet tulee ja menee. Pelko jota tunnet siitä ettei vanhempasi hyväksy tekoasi ei ole vaarallista. Se on vain tunne. Aivokemiaa. Kukaan ei uhkaa sua oikeasti. Sinä päätät itse elämässäsi. Äitisi ei ole yläpuolellasi vaan samalla tasalla kuin sinä. Hänen mielipiteensä eivät ole tärkeämpiä kuin sinun. Jne.

Tuo ei auta minua yltämään täyteen potentiaaliini, tuolla "avulla" olisin vain varjo todellisesta itsestäni. En todellakaan mennyt terapiaan kuulemaan tuollaista 5 markan höttöä, jonka kaikki voivat lukea naistenlehdestäkin. Menin KÄSITTELEMÄÄN asioitani, ja siihen olisi kuuluneet ne jäädytetyt tunteeni!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?

Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.

Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?

Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.

Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.

Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.

Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.

Pelkoa ei hoideta menemällä pelon syihin, tuo on juuri se virheellinen ajatus joka pitkittää ihmisten mielenterveysongelmia. Pelko hoidetaan kohtaamalla se. On ihan herttaisen samantekevää mistä pelko johtuu. Voit viettää vaikka 10 vuotta miettimällä miksi pelkäät koiria. Sinä päivänä kun sulle selviää miksi, tiedät syyn mutta pelkäät koiria edelleen. Pelosta pääset vain menemällä koirien luo. Opettelemalla kohtaamaan ja sietämään niitä. Voit jopa oppia pitämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunteilleen ei kukaan mitään voi, mutta mitä sitten tekee on jokaisen itsensä vastuulla.

Tunteilleen nimen omaan voi jotain. Tunteitaan pystyy tietoisesti hillitsemään tai voimistamaan, joskus jopa täysin muuttamaan.

Juuri näin. Mulla on työkaverina varsin rasittava nk totuudentorvi. Alussa ärsyynnyin hänen käytöksestään ja joskus loukkaannuin hänen sanoistaan. Koska en hänestä huolimatta kuitenkaan halunnut vaihtaa työpaikkaakaan, päätin alkaa suhtautua häneen eri tavalla. En enää suostunut ärsyyntymään hänestä ja loukkaavat sanatkin laitoin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 

Ei tuossa ollut kyse sinun tunteistasi, vaan järjestä. Tietenkin jokainen toimii noin kuin sinä, jos vain pystyy, oletko ihan tyhmä? Mutta ongelmia alkaa siinä vaiheessa, jos ei pysty kestämään sitä ärsytystä.

No vastuun ottamisessahan onkin aina kyse järjestä. Tekisi mieli ostaa uusi kallis käsilaukku, mutta en osta, koska olen vastuussa omista raha-asioistani eikä mulla ole varaa ostaa sellaista laukkua. Mielihaluni ja tunteeni eivät mene järjen edelle.  Jos en olisi pystynyt kestämään työkaverin aiheuttamaa ärsytystä, olisin alkanut etsiä uutta työpaikkaa. Silloinkin kyse on järjestä. 

Li häviät suosiolla kun sinä väistyt, kun joku käyttäytyy huonosti? Sinussa ei ole yhtään munaa, ihan vätys etkä osaa muuttaa maailmaa edes paremmaksi.

Konfliktit muiden ihmisten kanssa eivät paranna mun elämääni millään tavalla, päinvastoin. Eikä maailmanparannus olekaan tavoitteeni vaan oman ja läheisteni elämän parantaminen. Muut ihmiset sitten parantavat itse omaa elämäänsä, jos haluavat. 

Minä ajattelen muitakin kuin vain itseäni, mutta kukin tyylillään. Tai voimiensa mukaan. Minusta ne väärintekijät on saatava vastuuseen.

No se on sun agendasi. Mä mieluummin nautin elämästäni yhdessä mulle tärkeiden ihmisten kanssa kuin taistelen tuulimyllyjä vastaan. 

Joidenkin meistä elämä on pollit pakkoa taistella tuulimyllyä vastaan. Se on kasvattanut luonnetta, jota sinulla ei ole. Itseltä tosin vielä rohkeus puuttuu, mutta kun sen saan, väärintekijöille tulee kakkaista.

Mä en edes halua sellaista luonnetta, joka pakottaisi mut taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Käytän työaikani mieluummin töiden tekemiseen kuin yrittääkseni muuttaa työkaveriani ja sitten ilmaisina ylitöinä tekisin varsinaiset työni. Kun työt on tehty, lähden kotiin ja vietän aikaani niiden ihmisten seurassa, joiden kanssa haluan olla. Työkaverini eivät kuulu heihin. 

Mutta joo, olen perusluonteeltani mukavuudenhaluinen ja rauhaa rakastava "diplomaatti" enkä peitset tanassa muita vastaan taisteleva draamaqueen. Lähipiirissäni on vain yksi draamaqueen ja hänkin tullut lähipiiriini avioliiton kautta. En ärsyynny hänen draamailuistaan, mutta en myöskään osallistu niihin. Tulemme oikein hyvin toimeen, koska hän ymmärää asian ja halutessaan draamailla draamailee jonkun muun kuin mun kanssani. 

Kyseessä ei ole draamaqueen, jos ei hyväksy väärintekemistä itsessään eikä muissa ihmisissä, eikä toisten satuttamista.

On se draamailua, jos sinä vaadit omien henkilökohtaisten traumojesi vuoksi sinua kohdeltavan esim työpaikalla eri tavalla kuin muita. Traumasi eivät ole tehneet susta mitään prinsessaa ja muista ihmisistä alamaisiasi, joiden tehtävä on jatkuvasti ymmärtää sun mielenoikkujasi ja toimia sun halujesi mukaan. Ei se ole kiusaamista, että et saa muilta erityiskohtelua vaan sinua kohdellaan kuten muitakin. 

Minä en tarkoittanutkaan tuota vaan sitä, että muille pahaa mieltä aiheuttava epäkypsä työntekijä pannaan vastuuseen muille aiheuttamistaan tunteiden loukkauksista. Vaikka keskustellen, mutta hänen on ymmärrettävä, että ei toimi kuten pitää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisen ihmisen ilkeyteen voi suhtautua monellakin tavalla. Joku vetäytyy syrjään itkemään ihan lyötynä. Joku raivoissaan sivaltaa takaisin. Joku kohauttaa olkapäätään ja ajattelee että tuo on taas tuota ja ottaa välimatkaa. Joku nauraa iloisesti että osasipas sanoa osuvasti, huumoria vaan. Joku neuvoo sormi pystyssä käyttäytymään tuntien ylemmyyttä.

Ei ihminen nyt niin avuton ole reaktioissaan etteikö kykenisi muuttamaan omaa tapaansa suhtautua asioihin. Mutta tietoista työskentelyähän se vaatii. Ja sen ymmärtämistä että toista et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.

 Mutta kun puhutaan systemaattisesta, vaikeasti vältettävästä ja jatkuvasta henkisestä pahoinpitelystä, niin miksi on kohtuullisempaa vaatia pahoinpideltyä muuttamaan suhtautumistaan kuin pahoinpitelijää muuttamaan käytöstään?

Siis mistähän tässä oikein puhutaan? Kuka vaatii? Kuka suostuu tällaisessa tilanteessa olemaan?

aika nonetkin suostuu olemaan tilanteessa, jossa on systemaattista henkistä pahoinpitelyä. Varsinkin naisia, jotka ovat ajan myötä alkaneet uskoa, etteivät ansaitse parempaa ja että ovat itse syyllisiä tilanteeseensa ja niin huonoja, ettei kukaan heitä huoli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten terapeutti otti tuossa huomioon sen, että minun äitini oli opettanut, että muiden mieltä ei saa pahoittaa tai he rankaisevat minua?

Siten, että tuota ohjelmointia ei voi muuttaa ilman epämukavuutta. Terapeutti yritti ohjata sinua kohti sitä että pystyisit nuutoksen tekemään hänen ollessa tukena, mutta vedit välittömästi liinat kiinni etkä antanut edes tilaisuutta.

Miten hän oli mukana tukena pelossa siitä, että minua saatetaan rangaista?????

Et päässyt ikinä kokeilemaan sitä. Täällä pöyristelit sitä miten terapeuttisi kehotti kapinoimaan, mitä se muka auttaaaaaaa.....

Kävin siellä 6 vuotta! Kyllä olisin päässyt, kerro jo, miten se terapeutti ois siinä tukenut.

Sen ansiosta olet nyt työkykyinen. Anoreksia, masennus, persoonallisuushäiriö sen verran hallinnassa että olet toimintakykyinen

Anoreksian selätin itse, se oli onneksi lievää ja kesti yhteensä 9 kk, pershäröä mulla ei ole ja masennus johtui tunteiden jäässäolemisesta seuranneesta kyvyttömyydestä nauttia elämästä, masennusta ei suinkaan parannettu niin, että tunteet olisi sulatettu ja niitä päästy käsittelemään, vaan hoidettiin pinnan päällä olevia näkyviä asioita, kuten miten pärjään jäätyneitten tunteitteni kanssa. Koska se surkimus ei kyennyt parempaan apuun. Jota nyt saan.

Ilman sitä et olisi työkykyinen

Vierailija kirjoitti:

Tämähän tarkoittaa myös sitä että pahoinpitelijä tai kiusaaja on vastuussa siitä ettei siirrä omaa pahaa oloaan (tunteitaan) enää muihin. Eli lopettaa pahat tekonsa.

Mulle valaisevin esimerkki tämän lauseen aidosta merkityksestä oli entinen kaveri, joka suuttui muutaman kerran vuodessa selittämättä mitään syytä. Vuosia yritin aina selvittää mistä on kyse ja saada välimme korjautumaan. Kuvio noudatti aina samaa kaavaa: ensin hän lopetti puhumisen täysin, minä olin ymmälläni, kyselin, mietin ja arvailin. Sitten kun tätä oli jatkunut hänen mielestään tarpeeksi kauan, hän yleensä sanoi vain että ei se ollut mitään, antaa olla koko juttu. Mutta aina kuvittelin, että koska hän on suuttunut minulle, olen tehnyt jotain väärää ja olen vastuussa tekemisistäni joten asian hoitaminen on minun tehtäväni.

Sitten jossain vaiheessa tajusin, etten minä ole vastuussa hänen suuttumisistaan. En silloin, jos en ole tehnyt mitään enkä myöskään silloin vaikka olisinkin tehnyt jotain, jos en tiedä mikä se asia on. Jos hän haluaa minun korjaavan hänen tunteensa, on hänen kuitenkin otettava vastuu siitä että kertoo minulle mistä on kyse ja mitä toivoo minun tekevän. Lopetin selvittelyt ja siihen ystävyyteni tämän miehen kanssa päättyikin, viimeisin hänen suuttumisensa on kestänyt nyt viisi vuotta. Mutta hänen suuttumuksensa on hänen tunteensa ja viimekädessä ainoastaan hänen korjattavissaan, hän ei voi olettaa että muilla olisi vastuu loputtomiin lepytellä ja tyynnytellä hänen tunteitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?

Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.

Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?

Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.

Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.

Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.

Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.

Ohis...pelkoa voi hoitaa myös järjellä. Kerroit pelkääväsi rangaistusta, mutta mietipä oikein tarkkaan: miten sinua, aikuista ihmistä voi rangaista ja kuka siihen pystyy? Ymmärrän, jos taustalla on pelko Jumalalta tulevasta rangaistuksesta, mutta jos pelkäät jonkun ihmisen rankaisevan sinua, niin ajattele järjellä olisiko rankaiseminen edes mahdollista. Mä olen selättänyt irrationaalisen lentopelkoni tutkimalla tilastoja lento-onnettomuuksista ja vertaamalla niitä muihin onnettomuus- ja tapaturmatilastoihin sekä kohtaamalla pelkoni eli matkustamalla lentäen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?

Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.

Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?

Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.

Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.

Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.

Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.

Pelkoa ei hoideta menemällä pelon syihin, tuo on juuri se virheellinen ajatus joka pitkittää ihmisten mielenterveysongelmia. Pelko hoidetaan kohtaamalla se. On ihan herttaisen samantekevää mistä pelko johtuu. Voit viettää vaikka 10 vuotta miettimällä miksi pelkäät koiria. Sinä päivänä kun sulle selviää miksi, tiedät syyn mutta pelkäät koiria edelleen. Pelosta pääset vain menemällä koirien luo. Opettelemalla kohtaamaan ja sietämään niitä. Voit jopa oppia pitämään.

Niin, ei ehkä silloin, jos ihmisellä ei ole aavistustakaan, miksi pelkää koiria. Mutta jos on, niin totta kai on parempi aina jos päästään pelon syihin ja puretaan ne. Onhan se nyt paljon helpompaa elää, kun tajuaa, miksi pelästyikään aikoinaan koiraa (ja tajuaa nyt, että sehän olikin ihan turhaa, en enää ajattele niin laisinkaan), kuin vain hankkia toleranssia koiria kohtaan, joka voi silti murentua oikein ison pahan koiran syöksyessä päälle ja taas pelätään. Sen sijaan jos reagoin koiriin (-=pelkooni) nykyisestä aikuisuudesta käsin, en enää murene, koska en ole enää se, jolle pelko alunperin muodostui. Haluan olla rohkea, en opetella väistelemään tai "tulemaan pelon kassa toimeen".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunteilleen ei kukaan mitään voi, mutta mitä sitten tekee on jokaisen itsensä vastuulla.

Tunteilleen nimen omaan voi jotain. Tunteitaan pystyy tietoisesti hillitsemään tai voimistamaan, joskus jopa täysin muuttamaan.

Juuri näin. Mulla on työkaverina varsin rasittava nk totuudentorvi. Alussa ärsyynnyin hänen käytöksestään ja joskus loukkaannuin hänen sanoistaan. Koska en hänestä huolimatta kuitenkaan halunnut vaihtaa työpaikkaakaan, päätin alkaa suhtautua häneen eri tavalla. En enää suostunut ärsyyntymään hänestä ja loukkaavat sanatkin laitoin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 

Ei tuossa ollut kyse sinun tunteistasi, vaan järjestä. Tietenkin jokainen toimii noin kuin sinä, jos vain pystyy, oletko ihan tyhmä? Mutta ongelmia alkaa siinä vaiheessa, jos ei pysty kestämään sitä ärsytystä.

No vastuun ottamisessahan onkin aina kyse järjestä. Tekisi mieli ostaa uusi kallis käsilaukku, mutta en osta, koska olen vastuussa omista raha-asioistani eikä mulla ole varaa ostaa sellaista laukkua. Mielihaluni ja tunteeni eivät mene järjen edelle.  Jos en olisi pystynyt kestämään työkaverin aiheuttamaa ärsytystä, olisin alkanut etsiä uutta työpaikkaa. Silloinkin kyse on järjestä. 

Li häviät suosiolla kun sinä väistyt, kun joku käyttäytyy huonosti? Sinussa ei ole yhtään munaa, ihan vätys etkä osaa muuttaa maailmaa edes paremmaksi.

Konfliktit muiden ihmisten kanssa eivät paranna mun elämääni millään tavalla, päinvastoin. Eikä maailmanparannus olekaan tavoitteeni vaan oman ja läheisteni elämän parantaminen. Muut ihmiset sitten parantavat itse omaa elämäänsä, jos haluavat. 

Minä ajattelen muitakin kuin vain itseäni, mutta kukin tyylillään. Tai voimiensa mukaan. Minusta ne väärintekijät on saatava vastuuseen.

No se on sun agendasi. Mä mieluummin nautin elämästäni yhdessä mulle tärkeiden ihmisten kanssa kuin taistelen tuulimyllyjä vastaan. 

Joidenkin meistä elämä on pollit pakkoa taistella tuulimyllyä vastaan. Se on kasvattanut luonnetta, jota sinulla ei ole. Itseltä tosin vielä rohkeus puuttuu, mutta kun sen saan, väärintekijöille tulee kakkaista.

Mä en edes halua sellaista luonnetta, joka pakottaisi mut taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Käytän työaikani mieluummin töiden tekemiseen kuin yrittääkseni muuttaa työkaveriani ja sitten ilmaisina ylitöinä tekisin varsinaiset työni. Kun työt on tehty, lähden kotiin ja vietän aikaani niiden ihmisten seurassa, joiden kanssa haluan olla. Työkaverini eivät kuulu heihin. 

Mutta joo, olen perusluonteeltani mukavuudenhaluinen ja rauhaa rakastava "diplomaatti" enkä peitset tanassa muita vastaan taisteleva draamaqueen. Lähipiirissäni on vain yksi draamaqueen ja hänkin tullut lähipiiriini avioliiton kautta. En ärsyynny hänen draamailuistaan, mutta en myöskään osallistu niihin. Tulemme oikein hyvin toimeen, koska hän ymmärää asian ja halutessaan draamailla draamailee jonkun muun kuin mun kanssani. 

Kyseessä ei ole draamaqueen, jos ei hyväksy väärintekemistä itsessään eikä muissa ihmisissä, eikä toisten satuttamista.

On se draamailua, jos sinä vaadit omien henkilökohtaisten traumojesi vuoksi sinua kohdeltavan esim työpaikalla eri tavalla kuin muita. Traumasi eivät ole tehneet susta mitään prinsessaa ja muista ihmisistä alamaisiasi, joiden tehtävä on jatkuvasti ymmärtää sun mielenoikkujasi ja toimia sun halujesi mukaan. Ei se ole kiusaamista, että et saa muilta erityiskohtelua vaan sinua kohdellaan kuten muitakin. 

Minä en tarkoittanutkaan tuota vaan sitä, että muille pahaa mieltä aiheuttava epäkypsä työntekijä pannaan vastuuseen muille aiheuttamistaan tunteiden loukkauksista. Vaikka keskustellen, mutta hänen on ymmärrettävä, että ei toimi kuten pitää.

Sinä saat kyllä käyttäytyä huonosti muita kohtaan. Muiden pitää aina huomioida sinun tunteesi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten terapeutti otti tuossa huomioon sen, että minun äitini oli opettanut, että muiden mieltä ei saa pahoittaa tai he rankaisevat minua?

Siten, että tuota ohjelmointia ei voi muuttaa ilman epämukavuutta. Terapeutti yritti ohjata sinua kohti sitä että pystyisit nuutoksen tekemään hänen ollessa tukena, mutta vedit välittömästi liinat kiinni etkä antanut edes tilaisuutta.

Miten hän oli mukana tukena pelossa siitä, että minua saatetaan rangaista?????

Et päässyt ikinä kokeilemaan sitä. Täällä pöyristelit sitä miten terapeuttisi kehotti kapinoimaan, mitä se muka auttaaaaaaa.....

Kävin siellä 6 vuotta! Kyllä olisin päässyt, kerro jo, miten se terapeutti ois siinä tukenut.

Terapeutti voi tukea sanomalla ettei tunteet ole vaarallisia vaikka ne tuntuu siltä. Tunteet tulee ja menee. Pelko jota tunnet siitä ettei vanhempasi hyväksy tekoasi ei ole vaarallista. Se on vain tunne. Aivokemiaa. Kukaan ei uhkaa sua oikeasti. Sinä päätät itse elämässäsi. Äitisi ei ole yläpuolellasi vaan samalla tasalla kuin sinä. Hänen mielipiteensä eivät ole tärkeämpiä kuin sinun. Jne.

Tuo ei auta minua yltämään täyteen potentiaaliini, tuolla "avulla" olisin vain varjo todellisesta itsestäni. En todellakaan mennyt terapiaan kuulemaan tuollaista 5 markan höttöä, jonka kaikki voivat lukea naistenlehdestäkin. Menin KÄSITTELEMÄÄN asioitani, ja siihen olisi kuuluneet ne jäädytetyt tunteeni!

Pelon käsittely on sitä että antaa pelon tulla ja tajuaa ettei siihen kuole. Pelon käsittely ei ole sitä että yrietään kaivella ja muistella kuka on pelkoon syypää.