"Jokainen on vastuussa omista tunteistaan" selittäkää tämä

Hei älkää nyt viitsikö jankuttaa tämän kanssa. Hae kivikissa apua, sun pitäisi noiden juttujen perusteella olla ihan hoidossa tai ainakin hyvää vauhtia on menossa siihen suuntaan.

Et itse ymmärrä tätä nyt mutta ei ole normaalia raivota asioista jotka eivät ole koskaan tapahtuneet. Toivottavasti joku ulkopuolinen osaisi ohjata sinut hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?

Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.

Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?

Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.

Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.

Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.

Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.

Ohis...pelkoa voi hoitaa myös järjellä. Kerroit pelkääväsi rangaistusta, mutta mietipä oikein tarkkaan: miten sinua, aikuista ihmistä voi rangaista ja kuka siihen pystyy? Ymmärrän, jos taustalla on pelko Jumalalta tulevasta rangaistuksesta, mutta jos pelkäät jonkun ihmisen rankaisevan sinua, niin ajattele järjellä olisiko rankaiseminen edes mahdollista. Mä olen selättänyt irrationaalisen lentopelkoni tutkimalla tilastoja lento-onnettomuuksista ja vertaamalla niitä muihin onnettomuus- ja tapaturmatilastoihin sekä kohtaamalla pelkoni eli matkustamalla lentäen. 

Eihän sitä voi koskaan etukäteen ennustaa. Et nyt oikein tajua. Kyse on pelosta, ei minun tarvitse olettaa sen pelon realisoituvan kärsiäkseni siitä ja ollakseni sen armoilla, niin että se rajoittaa henkistä reippauttani tms.

Mutta jos tiedostat, miten epätodennäköistä pelkosi realisoituminen on, se vähentää pelon aiheuttamaa haittaa elämässäsi. 

No, en mä ihmisenä nyt mikään täysi hiiri olekaan, edes irl, mutta eipä kiinnosta olla sen armoilla, mitä muut ajattelevat, tämänkään vertaa, kuin nyt oon.

Siis onko sun ongelmasi nyt aikuisena se, että pelkäät, mitä muut sinusta ajattelevat ja jos he eivät ajattele sinusta hyvää, saat heiltä rangaistuksen? Tavallaan rinnastat muut ihmiset äitiisi ja muiden ihmisten seurassa tunnet itsesi jälleen pikkutytöksi, joka pelkää äidin rangaistusta? Vai miten tuo pelkosi konkreettisesti elämässäsi näkyy?

Joo, näin se menee. Hyvin tajuttu.

Okei, nyt siis tajusin. Tuossa tapauksessahan sun pitää jotenkin - vaikka terapian avulla - saada itsesi tiedostamaan tunnetasollakin, että sulla on vain yksi äiti ja kukaan muu ihminen maailmassa ei ole sun äitisi kuin hän. Kenelläkään muulla ihmisellä maailmassa ei ole suhun sellaista valtaa kuin äidilläsi oli suhun lapsena. Nyt olet aikuinen, joten edes äidilläsikään ei oikeasti ole enää suhun sellaista valtaa. 

Sun on myös hyvä tiedostaa, että 99%:lla elämäsi aikana tapaamistasi ihmisistä ei ole mitään mielipidettä sinusta. Eivät ihmiset jaksa ja viitsi pohtia, mitä mieltä nyt olen tuostakin ihmisestä. Ihmisiä nyt tulee ja menee eikä mielipiteiden muodostamisella ole merkitystä kuin läheisemmissä ihmissuhteissa. Toki työkaverista tai naapurista voi olla jokin mielipide, koska heitä useammin joutuu tapaamaan, mutta työt voi hoitaa ja naapureina asua ilman, että antaa mielipiteen vaikuttaa omaan elämäänsä. Välillä voi ärsyttää, mutta silloin pitää vaan ajatella, että kohta tämäkin työpäivä on ohi tai että naapuri eläköön omaa elämäänsä, eipähän mun tarvitsekaan sen kanssa hengailla. 

Sitten on olemassa vielä toinenkin näkökulma eli se, että nimenomaan haluaa mielipiteen ja sen mielipiteen myötä arvostusta. Sun kohdallasi ei kuitenkaan taida olla kyse tästä. 

Minulle kävi niin, että yhdellä ystävälläni oli samanlainen valta minuun kuin äidilläni. Siksi en voi olla varma lopuistakaan ihmisistä.

Mutta ei ole enää. Valta sinuun on niillä ihmisillä, joille sen vallan annat. Aikuisena ihmisenä sun ei tarvitse antaa sellaista valtaa kenellekään. Keittiöpsykolgin näkemykseni on, että sun pitäisi päästä eroon ajattelutavasta, jossa toisella on valtaa ja toinen - eli sinä -  on alisteisessa asemassa. On ihan tutkittukin asia, että alisteisessa asemassa ollut ihminen usein hakeutuu aikuisenakin vielä alisteiseen asemaan esimerkiksi valitsemalla dominoivan puolison tai hakeutumalla työhön, jossa ei ole juurikaan valtaa päättää edes omasta työstään. On helpompaa ja tavallaan turvallisempaakin, kun asetelma on entuudestaan tuttua, vaikka se ei loppujen lopuksi olisikaan sitä,  mitä on halunnut. 

Sinä et tajua mitään saaaaatanan v*ttupää. Minä haluan tulla hyvin toimeen muitten kanssa ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten sinä minua "neuvot". Sinun neuvoillasi ei ole mitään apua minulle toimeentulemisessa muiden kanssa, JOS MINUA LOUKKAA SE, MITEN NE ÄIDIN YSTÄVÄT ESIMERKIKSI SUHTAUTUIVAT SIIHEN MUSTAAN SEINÄÄN, NIIN SITTEN MINUA V*TTU LOUKKAA! MUTTA HE EIVÄT KADU SATUTTAMISTANI KOSKAAN, VAAN OLIVAT MIELESTÄÄN OIEKASSA SIINÄ, ETTÄ MINÄ OLISIN OLLUT JOKU IDIOOTTI! Missä se katuminen on, että minun mieleni pahoitettiin!!!? Missä!!!!!!?

Mutta kun se ei ole vain sun haluamisistasi kiinni. Kas kun se on niiden muidenkin haluamisesta kiinni ja siihen vaikuttaa se, miten itse käyttäydyt. Sori nyt vaan, mutta vaikutat ihan älyttömän rasittavalta ihmiseltä, jota muiden pitäisi ymmärtää, koska äiti. Muita ihmisiä nyt vaan ei kiinnosta tippaakaan sun äitisi ja äititraumasi ja niin kauan, kun annat äitisi ja äititraumasi vaikuttaa suhteissasi muihin ihmisiin, muut viettävät mieluummin aikaansa jonkun muun kuin sinun kanssasi. Sun lapsuutesi ei ole muiden ihmisten vika eikä heidän tarvitse pyydellä sulta anteeksi asioita, joista normaali ihminen ei vetäisi herneitä nenään. 

Juu aivan. Jos sinulla ei ole tuon enempää annettavaa minulle, niin mitä sä siinä enää lässytät ja länkytät? Mene vain jatkamaan omaa elämääsi.

Syy siihen, miksi et tule muiden kanssa hyvin toimeen, ei ole niissä muissa vaan sinussa itsessäsi. Jos haluat tulla muiden kanssa toimeen, opettele olemaan sellainen ihminen, jonka kanssa halutaan tulla toimeen. Tämän enempää ei kukaan sulle voi antaa. 

Minähän olin jo!!!! Minä vain maalasin seinät mustiksi. Eikö olisi saanut? Silti ne ihmiset eivät kadu sitä, että he loukkasivat minua!

Äitisi ystävienkö kanssa sä nyt haluaisit tulla hyvin toimeen? Miksi ihmeessä? Eikö ne ole ihan eri sukupolveakin kuin sinä?

??????? Täh? Mitä sillä on väliä. He olisivat sitäpaitsi voineet auttaa minua, jos olisivat tajunneet, miten äitini kiusasi minua ja kohteli pahoin. Heidän olisi kuulunut auttaa.

No tottakai sillä on väliä. Sillon oli sillon ja nyt on nyt. Ei sun tarvitse olla missään tekemisissä menneisyytesi ihmisten kanssa, jos et itse halua. Mutta älä kuitenkaan kippaa äitisi ystävien tekemisiä ja tekemättä jättämisiä uusien ihmissuhteidesi päälle. Ihmiset kaikkoavat elämästäsi, jos "kostat" heille sen, mitä joku muu on joskus aiemmin tehnyt sulle. 

Haluan minä edelleenkin tulla toimeen kaikkien kanssa heidän iästään riippumatta eli ei heidän iällään ollut väliä. Ja heidän olisi kuulunut auttaa minua, sen sijaan se, että heillä on tänäkin päivänä kuva jostain on ellisesta ja tasapainoisesta ihmisestä, jota he eivät olisi itseasiassa ollleet mukana satuttamassa ehkä tietämättään, on täysin väärä kuva. He ovat silmissäni täyttä paskaaaa sen takia. Vain siksi. Jos heillä olisi oieka kuva kaikesta, sitten olisi eri tilanne.

Et halua. Hamuat että muut ajattelevat aina sinua. Itse et anna mitään. Niinpä et tule kenenkään kanssa toimeen

Etkä tullut lapsenakaan. Tämä ei muutu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?

Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.

Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?

Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.

Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.

Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.

Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.

Ohis...pelkoa voi hoitaa myös järjellä. Kerroit pelkääväsi rangaistusta, mutta mietipä oikein tarkkaan: miten sinua, aikuista ihmistä voi rangaista ja kuka siihen pystyy? Ymmärrän, jos taustalla on pelko Jumalalta tulevasta rangaistuksesta, mutta jos pelkäät jonkun ihmisen rankaisevan sinua, niin ajattele järjellä olisiko rankaiseminen edes mahdollista. Mä olen selättänyt irrationaalisen lentopelkoni tutkimalla tilastoja lento-onnettomuuksista ja vertaamalla niitä muihin onnettomuus- ja tapaturmatilastoihin sekä kohtaamalla pelkoni eli matkustamalla lentäen. 

Eihän sitä voi koskaan etukäteen ennustaa. Et nyt oikein tajua. Kyse on pelosta, ei minun tarvitse olettaa sen pelon realisoituvan kärsiäkseni siitä ja ollakseni sen armoilla, niin että se rajoittaa henkistä reippauttani tms.

Mutta jos tiedostat, miten epätodennäköistä pelkosi realisoituminen on, se vähentää pelon aiheuttamaa haittaa elämässäsi. 

No, en mä ihmisenä nyt mikään täysi hiiri olekaan, edes irl, mutta eipä kiinnosta olla sen armoilla, mitä muut ajattelevat, tämänkään vertaa, kuin nyt oon.

Siis onko sun ongelmasi nyt aikuisena se, että pelkäät, mitä muut sinusta ajattelevat ja jos he eivät ajattele sinusta hyvää, saat heiltä rangaistuksen? Tavallaan rinnastat muut ihmiset äitiisi ja muiden ihmisten seurassa tunnet itsesi jälleen pikkutytöksi, joka pelkää äidin rangaistusta? Vai miten tuo pelkosi konkreettisesti elämässäsi näkyy?

Joo, näin se menee. Hyvin tajuttu.

Okei, nyt siis tajusin. Tuossa tapauksessahan sun pitää jotenkin - vaikka terapian avulla - saada itsesi tiedostamaan tunnetasollakin, että sulla on vain yksi äiti ja kukaan muu ihminen maailmassa ei ole sun äitisi kuin hän. Kenelläkään muulla ihmisellä maailmassa ei ole suhun sellaista valtaa kuin äidilläsi oli suhun lapsena. Nyt olet aikuinen, joten edes äidilläsikään ei oikeasti ole enää suhun sellaista valtaa. 

Sun on myös hyvä tiedostaa, että 99%:lla elämäsi aikana tapaamistasi ihmisistä ei ole mitään mielipidettä sinusta. Eivät ihmiset jaksa ja viitsi pohtia, mitä mieltä nyt olen tuostakin ihmisestä. Ihmisiä nyt tulee ja menee eikä mielipiteiden muodostamisella ole merkitystä kuin läheisemmissä ihmissuhteissa. Toki työkaverista tai naapurista voi olla jokin mielipide, koska heitä useammin joutuu tapaamaan, mutta työt voi hoitaa ja naapureina asua ilman, että antaa mielipiteen vaikuttaa omaan elämäänsä. Välillä voi ärsyttää, mutta silloin pitää vaan ajatella, että kohta tämäkin työpäivä on ohi tai että naapuri eläköön omaa elämäänsä, eipähän mun tarvitsekaan sen kanssa hengailla. 

Sitten on olemassa vielä toinenkin näkökulma eli se, että nimenomaan haluaa mielipiteen ja sen mielipiteen myötä arvostusta. Sun kohdallasi ei kuitenkaan taida olla kyse tästä. 

Minulle kävi niin, että yhdellä ystävälläni oli samanlainen valta minuun kuin äidilläni. Siksi en voi olla varma lopuistakaan ihmisistä.

Mutta ei ole enää. Valta sinuun on niillä ihmisillä, joille sen vallan annat. Aikuisena ihmisenä sun ei tarvitse antaa sellaista valtaa kenellekään. Keittiöpsykolgin näkemykseni on, että sun pitäisi päästä eroon ajattelutavasta, jossa toisella on valtaa ja toinen - eli sinä -  on alisteisessa asemassa. On ihan tutkittukin asia, että alisteisessa asemassa ollut ihminen usein hakeutuu aikuisenakin vielä alisteiseen asemaan esimerkiksi valitsemalla dominoivan puolison tai hakeutumalla työhön, jossa ei ole juurikaan valtaa päättää edes omasta työstään. On helpompaa ja tavallaan turvallisempaakin, kun asetelma on entuudestaan tuttua, vaikka se ei loppujen lopuksi olisikaan sitä,  mitä on halunnut. 

Sinä et tajua mitään saaaaatanan v*ttupää. Minä haluan tulla hyvin toimeen muitten kanssa ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten sinä minua "neuvot". Sinun neuvoillasi ei ole mitään apua minulle toimeentulemisessa muiden kanssa, JOS MINUA LOUKKAA SE, MITEN NE ÄIDIN YSTÄVÄT ESIMERKIKSI SUHTAUTUIVAT SIIHEN MUSTAAN SEINÄÄN, NIIN SITTEN MINUA V*TTU LOUKKAA! MUTTA HE EIVÄT KADU SATUTTAMISTANI KOSKAAN, VAAN OLIVAT MIELESTÄÄN OIEKASSA SIINÄ, ETTÄ MINÄ OLISIN OLLUT JOKU IDIOOTTI! Missä se katuminen on, että minun mieleni pahoitettiin!!!? Missä!!!!!!?

Mutta kun se ei ole vain sun haluamisistasi kiinni. Kas kun se on niiden muidenkin haluamisesta kiinni ja siihen vaikuttaa se, miten itse käyttäydyt. Sori nyt vaan, mutta vaikutat ihan älyttömän rasittavalta ihmiseltä, jota muiden pitäisi ymmärtää, koska äiti. Muita ihmisiä nyt vaan ei kiinnosta tippaakaan sun äitisi ja äititraumasi ja niin kauan, kun annat äitisi ja äititraumasi vaikuttaa suhteissasi muihin ihmisiin, muut viettävät mieluummin aikaansa jonkun muun kuin sinun kanssasi. Sun lapsuutesi ei ole muiden ihmisten vika eikä heidän tarvitse pyydellä sulta anteeksi asioita, joista normaali ihminen ei vetäisi herneitä nenään. 

Juu aivan. Jos sinulla ei ole tuon enempää annettavaa minulle, niin mitä sä siinä enää lässytät ja länkytät? Mene vain jatkamaan omaa elämääsi.

Syy siihen, miksi et tule muiden kanssa hyvin toimeen, ei ole niissä muissa vaan sinussa itsessäsi. Jos haluat tulla muiden kanssa toimeen, opettele olemaan sellainen ihminen, jonka kanssa halutaan tulla toimeen. Tämän enempää ei kukaan sulle voi antaa. 

Minähän olin jo!!!! Minä vain maalasin seinät mustiksi. Eikö olisi saanut? Silti ne ihmiset eivät kadu sitä, että he loukkasivat minua!

Äitisi ystävienkö kanssa sä nyt haluaisit tulla hyvin toimeen? Miksi ihmeessä? Eikö ne ole ihan eri sukupolveakin kuin sinä?

??????? Täh? Mitä sillä on väliä. He olisivat sitäpaitsi voineet auttaa minua, jos olisivat tajunneet, miten äitini kiusasi minua ja kohteli pahoin. Heidän olisi kuulunut auttaa.

No tottakai sillä on väliä. Sillon oli sillon ja nyt on nyt. Ei sun tarvitse olla missään tekemisissä menneisyytesi ihmisten kanssa, jos et itse halua. Mutta älä kuitenkaan kippaa äitisi ystävien tekemisiä ja tekemättä jättämisiä uusien ihmissuhteidesi päälle. Ihmiset kaikkoavat elämästäsi, jos "kostat" heille sen, mitä joku muu on joskus aiemmin tehnyt sulle. 

Haluan minä edelleenkin tulla toimeen kaikkien kanssa heidän iästään riippumatta eli ei heidän iällään ollut väliä. Ja heidän olisi kuulunut auttaa minua, sen sijaan se, että heillä on tänäkin päivänä kuva jostain on ellisesta ja tasapainoisesta ihmisestä, jota he eivät olisi itseasiassa ollleet mukana satuttamassa ehkä tietämättään, on täysin väärä kuva. He ovat silmissäni täyttä paskaaaa sen takia. Vain siksi. Jos heillä olisi oieka kuva kaikesta, sitten olisi eri tilanne.

Jos lapsuutesi oli 1970-luvulla, niin kaikki mitä olet äidistäsi kertonut palstalla, oli siihen aikaan ihan normaalia kasvatusta. Vuosikymmen aikaisemmin annettiin vielä remmillä piiskaakin ja sekin oli ihan normaalia ja sallittu kasvatustapa. Eivät ihmiset puutu sellaiseen, minkä katsotaan olevan normaalia, sallittua ja täysin hyväksyttävää. Asiaa ei muuta miksikään, että 40 vuotta myöhemmin käsitykset lastenkasvatuksesta ovat muuttuneet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kyse äitini ystävien paheksunnasta, vaan siitä, etä he eivät ole koskaan tajunneet loukanneensa minua, eivätkä ole katuneet. Äitini syytä sekin, koska eiväthän he tunteneet äitiäni miten toimi minua kohtaan. Silti he eivät tajuaisi, miten he satuttivat minua äitini takia.

Miksi he olisivat sinua tai loukkaantumisiasi ajatelleet? Oletko näin tyhmä. Maailma ei pyöri sinun ympärilläsi. Ihmiset eivät edes huomaa sinua. Istä ajoista on 40 vuotta ja sinä olit ystävän lapsi. Huonotapainen kyllä

Huonotapainen? Miten?

Ja sinä et tajua, miten toiset ajattelisivatkaan jokaista, koska sinä olet sivistymätön, karkea, ankea alemman tason ihminen, jjolle sivuunheitetyksituleminen on ihan arkea! Sinä et välitä, vaikka sinua pidetään ihan nollana ja tyhmänä, koska sä uskotkin sitä olevasi.

Sinä taivosit. Sait raivareita. Kiukuttelit. Et tehnyt mitään. Et siivonnut huonettasi ym.

Käyttäydyit aina huonosti

Ihan omia vuodatuksiasi nämäkin

Ps. Et sinä tiedä täällä muista mitään. Haukkumisesi ei osu, kun muut eivät ole paljastaneet itsestään mitään. Sinä olet kertonut kaiken. Luulisi hävettävän koska kuva on ruma

No etpä sinäkään raadolta haiseva va juk ki tiedä, kuka minä olen, joten sikäli aivan sama. Ja sinun kuvasi se vasta ilkeän köyhän ja katkeran ihmisen kuva onkin.

Voi sinua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?

Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.

Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?

Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.

Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.

Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.

Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.

Ohis...pelkoa voi hoitaa myös järjellä. Kerroit pelkääväsi rangaistusta, mutta mietipä oikein tarkkaan: miten sinua, aikuista ihmistä voi rangaista ja kuka siihen pystyy? Ymmärrän, jos taustalla on pelko Jumalalta tulevasta rangaistuksesta, mutta jos pelkäät jonkun ihmisen rankaisevan sinua, niin ajattele järjellä olisiko rankaiseminen edes mahdollista. Mä olen selättänyt irrationaalisen lentopelkoni tutkimalla tilastoja lento-onnettomuuksista ja vertaamalla niitä muihin onnettomuus- ja tapaturmatilastoihin sekä kohtaamalla pelkoni eli matkustamalla lentäen. 

Eihän sitä voi koskaan etukäteen ennustaa. Et nyt oikein tajua. Kyse on pelosta, ei minun tarvitse olettaa sen pelon realisoituvan kärsiäkseni siitä ja ollakseni sen armoilla, niin että se rajoittaa henkistä reippauttani tms.

Mutta jos tiedostat, miten epätodennäköistä pelkosi realisoituminen on, se vähentää pelon aiheuttamaa haittaa elämässäsi. 

No, en mä ihmisenä nyt mikään täysi hiiri olekaan, edes irl, mutta eipä kiinnosta olla sen armoilla, mitä muut ajattelevat, tämänkään vertaa, kuin nyt oon.

Siis onko sun ongelmasi nyt aikuisena se, että pelkäät, mitä muut sinusta ajattelevat ja jos he eivät ajattele sinusta hyvää, saat heiltä rangaistuksen? Tavallaan rinnastat muut ihmiset äitiisi ja muiden ihmisten seurassa tunnet itsesi jälleen pikkutytöksi, joka pelkää äidin rangaistusta? Vai miten tuo pelkosi konkreettisesti elämässäsi näkyy?

Joo, näin se menee. Hyvin tajuttu.

Okei, nyt siis tajusin. Tuossa tapauksessahan sun pitää jotenkin - vaikka terapian avulla - saada itsesi tiedostamaan tunnetasollakin, että sulla on vain yksi äiti ja kukaan muu ihminen maailmassa ei ole sun äitisi kuin hän. Kenelläkään muulla ihmisellä maailmassa ei ole suhun sellaista valtaa kuin äidilläsi oli suhun lapsena. Nyt olet aikuinen, joten edes äidilläsikään ei oikeasti ole enää suhun sellaista valtaa. 

Sun on myös hyvä tiedostaa, että 99%:lla elämäsi aikana tapaamistasi ihmisistä ei ole mitään mielipidettä sinusta. Eivät ihmiset jaksa ja viitsi pohtia, mitä mieltä nyt olen tuostakin ihmisestä. Ihmisiä nyt tulee ja menee eikä mielipiteiden muodostamisella ole merkitystä kuin läheisemmissä ihmissuhteissa. Toki työkaverista tai naapurista voi olla jokin mielipide, koska heitä useammin joutuu tapaamaan, mutta työt voi hoitaa ja naapureina asua ilman, että antaa mielipiteen vaikuttaa omaan elämäänsä. Välillä voi ärsyttää, mutta silloin pitää vaan ajatella, että kohta tämäkin työpäivä on ohi tai että naapuri eläköön omaa elämäänsä, eipähän mun tarvitsekaan sen kanssa hengailla. 

Sitten on olemassa vielä toinenkin näkökulma eli se, että nimenomaan haluaa mielipiteen ja sen mielipiteen myötä arvostusta. Sun kohdallasi ei kuitenkaan taida olla kyse tästä. 

Minulle kävi niin, että yhdellä ystävälläni oli samanlainen valta minuun kuin äidilläni. Siksi en voi olla varma lopuistakaan ihmisistä.

Mutta ei ole enää. Valta sinuun on niillä ihmisillä, joille sen vallan annat. Aikuisena ihmisenä sun ei tarvitse antaa sellaista valtaa kenellekään. Keittiöpsykolgin näkemykseni on, että sun pitäisi päästä eroon ajattelutavasta, jossa toisella on valtaa ja toinen - eli sinä -  on alisteisessa asemassa. On ihan tutkittukin asia, että alisteisessa asemassa ollut ihminen usein hakeutuu aikuisenakin vielä alisteiseen asemaan esimerkiksi valitsemalla dominoivan puolison tai hakeutumalla työhön, jossa ei ole juurikaan valtaa päättää edes omasta työstään. On helpompaa ja tavallaan turvallisempaakin, kun asetelma on entuudestaan tuttua, vaikka se ei loppujen lopuksi olisikaan sitä,  mitä on halunnut. 

Sinä et tajua mitään saaaaatanan v*ttupää. Minä haluan tulla hyvin toimeen muitten kanssa ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten sinä minua "neuvot". Sinun neuvoillasi ei ole mitään apua minulle toimeentulemisessa muiden kanssa, JOS MINUA LOUKKAA SE, MITEN NE ÄIDIN YSTÄVÄT ESIMERKIKSI SUHTAUTUIVAT SIIHEN MUSTAAN SEINÄÄN, NIIN SITTEN MINUA V*TTU LOUKKAA! MUTTA HE EIVÄT KADU SATUTTAMISTANI KOSKAAN, VAAN OLIVAT MIELESTÄÄN OIEKASSA SIINÄ, ETTÄ MINÄ OLISIN OLLUT JOKU IDIOOTTI! Missä se katuminen on, että minun mieleni pahoitettiin!!!? Missä!!!!!!?

Mutta kun se ei ole vain sun haluamisistasi kiinni. Kas kun se on niiden muidenkin haluamisesta kiinni ja siihen vaikuttaa se, miten itse käyttäydyt. Sori nyt vaan, mutta vaikutat ihan älyttömän rasittavalta ihmiseltä, jota muiden pitäisi ymmärtää, koska äiti. Muita ihmisiä nyt vaan ei kiinnosta tippaakaan sun äitisi ja äititraumasi ja niin kauan, kun annat äitisi ja äititraumasi vaikuttaa suhteissasi muihin ihmisiin, muut viettävät mieluummin aikaansa jonkun muun kuin sinun kanssasi. Sun lapsuutesi ei ole muiden ihmisten vika eikä heidän tarvitse pyydellä sulta anteeksi asioita, joista normaali ihminen ei vetäisi herneitä nenään. 

Juu aivan. Jos sinulla ei ole tuon enempää annettavaa minulle, niin mitä sä siinä enää lässytät ja länkytät? Mene vain jatkamaan omaa elämääsi.

Syy siihen, miksi et tule muiden kanssa hyvin toimeen, ei ole niissä muissa vaan sinussa itsessäsi. Jos haluat tulla muiden kanssa toimeen, opettele olemaan sellainen ihminen, jonka kanssa halutaan tulla toimeen. Tämän enempää ei kukaan sulle voi antaa. 

Minähän olin jo!!!! Minä vain maalasin seinät mustiksi. Eikö olisi saanut? Silti ne ihmiset eivät kadu sitä, että he loukkasivat minua!

Äitisi ystävienkö kanssa sä nyt haluaisit tulla hyvin toimeen? Miksi ihmeessä? Eikö ne ole ihan eri sukupolveakin kuin sinä?

??????? Täh? Mitä sillä on väliä. He olisivat sitäpaitsi voineet auttaa minua, jos olisivat tajunneet, miten äitini kiusasi minua ja kohteli pahoin. Heidän olisi kuulunut auttaa.

Miksi olisi? Siis vaikka äitisi olisi toiminut jotenkin poikkeavasti. Hän omi tavallinen ja jopa lempeä 70 luvun äiti

Olet taas unohtanut ettei maailma pyöri sinun ympärilläsi

Ei kuule lapsen hädän huomaaminen olisi maailman pyörintää ympärilläni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?

Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.

Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?

Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.

Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.

Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.

Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.

Ohis...pelkoa voi hoitaa myös järjellä. Kerroit pelkääväsi rangaistusta, mutta mietipä oikein tarkkaan: miten sinua, aikuista ihmistä voi rangaista ja kuka siihen pystyy? Ymmärrän, jos taustalla on pelko Jumalalta tulevasta rangaistuksesta, mutta jos pelkäät jonkun ihmisen rankaisevan sinua, niin ajattele järjellä olisiko rankaiseminen edes mahdollista. Mä olen selättänyt irrationaalisen lentopelkoni tutkimalla tilastoja lento-onnettomuuksista ja vertaamalla niitä muihin onnettomuus- ja tapaturmatilastoihin sekä kohtaamalla pelkoni eli matkustamalla lentäen. 

Eihän sitä voi koskaan etukäteen ennustaa. Et nyt oikein tajua. Kyse on pelosta, ei minun tarvitse olettaa sen pelon realisoituvan kärsiäkseni siitä ja ollakseni sen armoilla, niin että se rajoittaa henkistä reippauttani tms.

Mutta jos tiedostat, miten epätodennäköistä pelkosi realisoituminen on, se vähentää pelon aiheuttamaa haittaa elämässäsi. 

No, en mä ihmisenä nyt mikään täysi hiiri olekaan, edes irl, mutta eipä kiinnosta olla sen armoilla, mitä muut ajattelevat, tämänkään vertaa, kuin nyt oon.

Siis onko sun ongelmasi nyt aikuisena se, että pelkäät, mitä muut sinusta ajattelevat ja jos he eivät ajattele sinusta hyvää, saat heiltä rangaistuksen? Tavallaan rinnastat muut ihmiset äitiisi ja muiden ihmisten seurassa tunnet itsesi jälleen pikkutytöksi, joka pelkää äidin rangaistusta? Vai miten tuo pelkosi konkreettisesti elämässäsi näkyy?

Joo, näin se menee. Hyvin tajuttu.

Okei, nyt siis tajusin. Tuossa tapauksessahan sun pitää jotenkin - vaikka terapian avulla - saada itsesi tiedostamaan tunnetasollakin, että sulla on vain yksi äiti ja kukaan muu ihminen maailmassa ei ole sun äitisi kuin hän. Kenelläkään muulla ihmisellä maailmassa ei ole suhun sellaista valtaa kuin äidilläsi oli suhun lapsena. Nyt olet aikuinen, joten edes äidilläsikään ei oikeasti ole enää suhun sellaista valtaa. 

Sun on myös hyvä tiedostaa, että 99%:lla elämäsi aikana tapaamistasi ihmisistä ei ole mitään mielipidettä sinusta. Eivät ihmiset jaksa ja viitsi pohtia, mitä mieltä nyt olen tuostakin ihmisestä. Ihmisiä nyt tulee ja menee eikä mielipiteiden muodostamisella ole merkitystä kuin läheisemmissä ihmissuhteissa. Toki työkaverista tai naapurista voi olla jokin mielipide, koska heitä useammin joutuu tapaamaan, mutta työt voi hoitaa ja naapureina asua ilman, että antaa mielipiteen vaikuttaa omaan elämäänsä. Välillä voi ärsyttää, mutta silloin pitää vaan ajatella, että kohta tämäkin työpäivä on ohi tai että naapuri eläköön omaa elämäänsä, eipähän mun tarvitsekaan sen kanssa hengailla. 

Sitten on olemassa vielä toinenkin näkökulma eli se, että nimenomaan haluaa mielipiteen ja sen mielipiteen myötä arvostusta. Sun kohdallasi ei kuitenkaan taida olla kyse tästä. 

Minulle kävi niin, että yhdellä ystävälläni oli samanlainen valta minuun kuin äidilläni. Siksi en voi olla varma lopuistakaan ihmisistä.

Mutta ei ole enää. Valta sinuun on niillä ihmisillä, joille sen vallan annat. Aikuisena ihmisenä sun ei tarvitse antaa sellaista valtaa kenellekään. Keittiöpsykolgin näkemykseni on, että sun pitäisi päästä eroon ajattelutavasta, jossa toisella on valtaa ja toinen - eli sinä -  on alisteisessa asemassa. On ihan tutkittukin asia, että alisteisessa asemassa ollut ihminen usein hakeutuu aikuisenakin vielä alisteiseen asemaan esimerkiksi valitsemalla dominoivan puolison tai hakeutumalla työhön, jossa ei ole juurikaan valtaa päättää edes omasta työstään. On helpompaa ja tavallaan turvallisempaakin, kun asetelma on entuudestaan tuttua, vaikka se ei loppujen lopuksi olisikaan sitä,  mitä on halunnut. 

Sinä et tajua mitään saaaaatanan v*ttupää. Minä haluan tulla hyvin toimeen muitten kanssa ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten sinä minua "neuvot". Sinun neuvoillasi ei ole mitään apua minulle toimeentulemisessa muiden kanssa, JOS MINUA LOUKKAA SE, MITEN NE ÄIDIN YSTÄVÄT ESIMERKIKSI SUHTAUTUIVAT SIIHEN MUSTAAN SEINÄÄN, NIIN SITTEN MINUA V*TTU LOUKKAA! MUTTA HE EIVÄT KADU SATUTTAMISTANI KOSKAAN, VAAN OLIVAT MIELESTÄÄN OIEKASSA SIINÄ, ETTÄ MINÄ OLISIN OLLUT JOKU IDIOOTTI! Missä se katuminen on, että minun mieleni pahoitettiin!!!? Missä!!!!!!?

Mutta kun se ei ole vain sun haluamisistasi kiinni. Kas kun se on niiden muidenkin haluamisesta kiinni ja siihen vaikuttaa se, miten itse käyttäydyt. Sori nyt vaan, mutta vaikutat ihan älyttömän rasittavalta ihmiseltä, jota muiden pitäisi ymmärtää, koska äiti. Muita ihmisiä nyt vaan ei kiinnosta tippaakaan sun äitisi ja äititraumasi ja niin kauan, kun annat äitisi ja äititraumasi vaikuttaa suhteissasi muihin ihmisiin, muut viettävät mieluummin aikaansa jonkun muun kuin sinun kanssasi. Sun lapsuutesi ei ole muiden ihmisten vika eikä heidän tarvitse pyydellä sulta anteeksi asioita, joista normaali ihminen ei vetäisi herneitä nenään. 

Juu aivan. Jos sinulla ei ole tuon enempää annettavaa minulle, niin mitä sä siinä enää lässytät ja länkytät? Mene vain jatkamaan omaa elämääsi.

Syy siihen, miksi et tule muiden kanssa hyvin toimeen, ei ole niissä muissa vaan sinussa itsessäsi. Jos haluat tulla muiden kanssa toimeen, opettele olemaan sellainen ihminen, jonka kanssa halutaan tulla toimeen. Tämän enempää ei kukaan sulle voi antaa. 

Minähän olin jo!!!! Minä vain maalasin seinät mustiksi. Eikö olisi saanut? Silti ne ihmiset eivät kadu sitä, että he loukkasivat minua!

Äitisi ystävienkö kanssa sä nyt haluaisit tulla hyvin toimeen? Miksi ihmeessä? Eikö ne ole ihan eri sukupolveakin kuin sinä?

??????? Täh? Mitä sillä on väliä. He olisivat sitäpaitsi voineet auttaa minua, jos olisivat tajunneet, miten äitini kiusasi minua ja kohteli pahoin. Heidän olisi kuulunut auttaa.

No tottakai sillä on väliä. Sillon oli sillon ja nyt on nyt. Ei sun tarvitse olla missään tekemisissä menneisyytesi ihmisten kanssa, jos et itse halua. Mutta älä kuitenkaan kippaa äitisi ystävien tekemisiä ja tekemättä jättämisiä uusien ihmissuhteidesi päälle. Ihmiset kaikkoavat elämästäsi, jos "kostat" heille sen, mitä joku muu on joskus aiemmin tehnyt sulle. 

Haluan minä edelleenkin tulla toimeen kaikkien kanssa heidän iästään riippumatta eli ei heidän iällään ollut väliä. Ja heidän olisi kuulunut auttaa minua, sen sijaan se, että heillä on tänäkin päivänä kuva jostain on ellisesta ja tasapainoisesta ihmisestä, jota he eivät olisi itseasiassa ollleet mukana satuttamassa ehkä tietämättään, on täysin väärä kuva. He ovat silmissäni täyttä paskaaaa sen takia. Vain siksi. Jos heillä olisi oieka kuva kaikesta, sitten olisi eri tilanne.

Et halua. Hamuat että muut ajattelevat aina sinua. Itse et anna mitään. Niinpä et tule kenenkään kanssa toimeen

Etkä tullut lapsenakaan. Tämä ei muutu

Kyllä haluan tulla toimeen kaikkien kanssa. Ja kohauttaa niille olkiani, jotka väheksyvät minua tai muuten haluavat kiusata tai olla inhottavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei älkää nyt viitsikö jankuttaa tämän kanssa. Hae kivikissa apua, sun pitäisi noiden juttujen perusteella olla ihan hoidossa tai ainakin hyvää vauhtia on menossa siihen suuntaan.

Et itse ymmärrä tätä nyt mutta ei ole normaalia raivota asioista jotka eivät ole koskaan tapahtuneet. Toivottavasti joku ulkopuolinen osaisi ohjata sinut hoitoon.

Meinaatko jäädä taas häviölle, kun rupeat itkemään. Mulla on pointti ja te olette typeriä p*skoja ännmiä, mulla on kaikki paranemisen avaimet jo käsissäni, enää pitää vain paskantaaa teidän päällenne oooikein iso kakka, 💩, noin.

Mistä sulle tulee noi päälle paskantamiset?

Nämä ei oikein osu. Ei sanat osu kun et tiedä kohdetta. Sinun elämäsi on täällä kaikilta osin. Ja kuva on kamala. Eikö hävetä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten terapeutti otti tuossa huomioon sen, että minun äitini oli opettanut, että muiden mieltä ei saa pahoittaa tai he rankaisevat minua?

Siten, että tuota ohjelmointia ei voi muuttaa ilman epämukavuutta. Terapeutti yritti ohjata sinua kohti sitä että pystyisit nuutoksen tekemään hänen ollessa tukena, mutta vedit välittömästi liinat kiinni etkä antanut edes tilaisuutta.

Miten hän oli mukana tukena pelossa siitä, että minua saatetaan rangaista?????

Et päässyt ikinä kokeilemaan sitä. Täällä pöyristelit sitä miten terapeuttisi kehotti kapinoimaan, mitä se muka auttaaaaaaa.....

Kävin siellä 6 vuotta! Kyllä olisin päässyt, kerro jo, miten se terapeutti ois siinä tukenut.

Terapeutti voi tukea sanomalla ettei tunteet ole vaarallisia vaikka ne tuntuu siltä. Tunteet tulee ja menee. Pelko jota tunnet siitä ettei vanhempasi hyväksy tekoasi ei ole vaarallista. Se on vain tunne. Aivokemiaa. Kukaan ei uhkaa sua oikeasti. Sinä päätät itse elämässäsi. Äitisi ei ole yläpuolellasi vaan samalla tasalla kuin sinä. Hänen mielipiteensä eivät ole tärkeämpiä kuin sinun. Jne.

Tuo ei auta minua yltämään täyteen potentiaaliini, tuolla "avulla" olisin vain varjo todellisesta itsestäni. En todellakaan mennyt terapiaan kuulemaan tuollaista 5 markan höttöä, jonka kaikki voivat lukea naistenlehdestäkin. Menin KÄSITTELEMÄÄN asioitani, ja siihen olisi kuuluneet ne jäädytetyt tunteeni!

Pelon käsittely on sitä että antaa pelon tulla ja tajuaa ettei siihen kuole. Pelon käsittely ei ole sitä että yrietään kaivella ja muistella kuka on pelkoon syypää.

Jäädytetyt tunteet otetaan vastaan kokemalla ne. Jos on ihan jäätävän uhkaavaa ajatella nelikymppisenä että äiti suuttuisi väärän värisen seinämaalin valinnasta, silloin mennään sitä tunnetta päin ja koetaan se. Ruvetaan miettimään sitä tilannetta ja kuvitellaan mitä tapahtuisi ja otetaan vastaan ne kauheat tunteet. Äidin syyllisyyden vatvominen ei tätä prosessia käynnistä.

Ennemmin siihen liittyi pelko ympäristön tuominnasta. Maalaisin äidin luona asuessani huoneeni seinät mustiksi, vaikka äiti karjuisi, että noin et kyllä tee!! No, sitten äidin ystävättäriä tulisi käymään ja he sanoisivat, että ohhoh, onpas täällä rajun väriset seinät! Niin äiti kommentoisi siihen heti että "niinpä, minä en mitään lupaa antanut, ja tytär osoittaa nyt jotain ihme kapinaa minua kohtaan tuollaisella käytöksellä". Ystävätär katsoisi minuun, eikä sanoisi mitään.

Ajattelisin, että nonni, ja kaikki itää minua jonain aivottomana urpona.

Mutta terapeutin mielestähän tuo oli aivan fantastista kapinaa.

Tai mikä vielä pahempaa, raivostuisin tuossa hetkessä äidille ja alkaisin huutaa, että se ei ole mitään kapinaa, vaan minä vain haluan pahoittaa sinun mielesi, niin kuin sinäkin aina pahoitat minun mieleni, etkä tajua yhtään mitään!

Niin siinä ei ois tarvinnut sen ympäristön kauaa miettiä, ketä kohtaan ajattelevat, että yöh.... vaikka tämän piti olla mahtavaa kapinaa terapeutin ohjeella.

Hän siis antoi ohjeen postuumisti, ideana, "entäs jos olisit maalannut vaan" kun mainitsin hänelle, että uhkailin joskus äitiä, että maalaan ne seinät. Mutta en maalannut, koska tosiaan, minun tyhmyydeksenihän se olisi käännetty.

Tässähän tämä pelko nyt on. Ei sitä mistään tarvi kaivaa esiin miettimällä kuka on syyllinen. Nyt meet sitä päin. Kuvittelet kaikki kauheudet mitä tuossa tilanteessa tapahtuu ja elät ne läpi.

Niin, eli muut pitäisivät minua perusteetta tyhmänä. Se olisi väärin. Enpä halua sellaista elämää.

Olisiko se sitten niin kamalaa? Mitä merkitystä sillä olisi sinun elämän kannalta? Katso sitä elämääsi nyt rehellisesti menikö se niin kivasti, kun yhä toteutat pelkojesi ohjaamaa elämää? Koita päästä pelkojen taakse. Pelkäät äitisi ja hänen kaverien paheksuvia katseita. Koet olevasi tyhmä. Entä sitten? Maailmassa on 7 (vaiko 8?) miljardia ihmistä, mitä väliä jollakin mammalla ja sen mummokavereilla on? Vaihda piiriä, vaihda maata, vaihda nimi ja työ. Etsi se paikka missä sulla on hyvä olla ja missä ei katsota paheksuvasti väärän väristä maalia.

Tai sitten olet vaikka mielikuvissasi äidillesi ja sen bestiksille vihainen ja vaikka hautaat heidät. Sitten sanot irl äidillesi hyvästi ja toivotat rattoisia vanhuuspäiviä. Etsit uuden yhteyden lapsiisi ja rakastat heitä ehdoitta kuten olisit itsekkin halunnut tulla rakastetuksi.

Vierailija kirjoitti:

Etkös sä itsekin saanut hirveet kilarit, kun sun mies ja lapset toi kiviä sisälle maalatakseen niistä kissoja? Kuitenkin paljon pienempi juttu kuin maalata seinät mustiksi. 

Ei ne olleet mitään maalattavia kiviä.

Se oli kiista minun ja mieheni välillä, johon mies sotki sillälailla lapset, ettei tehnyt elettäkään selvittääksen asian kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Mikähän se sellainen tilanne ja ihmissuhde on, jossa on pakko olla, vaikka se aiheuttaa itsessä jatkuvia negatiivisia tunteita? Ainoa joka tulee mieleen on alaikäinen lapsi ja huollettava, muita ei ole.

Ja tuossakin tapauksessa laiminlyövän osapuolen tulee olla se lapsi vanhempaansa kohtaan. Mitään muuta ei tarvitse kenenkään sietää. Joten kyllä, jos olet itse jatkuvasti tekemisissä sinua kiusaavan mulkeron takia, niin sinulla on itselläsi vastuu tilanteessa omista tunteistasi.

Nyt siis esimerkkiä kehiin missä tilanteessa pääsee syntymään tällainen tilanne ettei voi itse irtaantua kiusaavasta henkilöstä?? Vastaan sitten sen mukaan, mikäli tällainen tilanne löytyy.

Miesystävä jätti rumasti. Antoi ensin ymmärtää, että haluaa olla minun kanssani, mutta lyhyesti sen jälkeen yhtä'äkkiä löysi uuden tyttöystävän, jonka hän heti (kahden viikon kuluttua) otti mukaan ystäväpiirin tapahtumiin. Minulle ero oli tullut shokkina, joten uuden tyttöystävän tuominen mukaan kahden viikon kuluttua oli vielä lisäshokki. Ystäväpiiri piti miehen käytöstä kyllä törkeänä, mutta eivät halunnet "valita" minun ja miehen välillä, eivätkä myös halunneet, että tapaisimme exästä erikseen. Minulle jäi valinta mitä teen. Vetäydyin ystäväpiiristä, mikä oli minulle silloin suunnattoman rankkaa, ja sain lisäksi siitä tuomiot päälleni, että en ole "päässyt erosta yli". Jäin silloin tilanteeseen liian kauan, koska minulla kesti aikaa ymmärtää että yhteiset tuttavat eivät hyväksyneet etten halua olla exäni kanssa tekemisissä, eivätkä hyväksyneet valintani. Elämäni rankin aika (ja olen kokenut muutakin rankkaa kuten vanhempieni kuolema, jos joku on sitä mieltä, että tuo oli pieni juttu).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?

Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.

Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?

Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.

Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.

Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.

Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.

Ohis...pelkoa voi hoitaa myös järjellä. Kerroit pelkääväsi rangaistusta, mutta mietipä oikein tarkkaan: miten sinua, aikuista ihmistä voi rangaista ja kuka siihen pystyy? Ymmärrän, jos taustalla on pelko Jumalalta tulevasta rangaistuksesta, mutta jos pelkäät jonkun ihmisen rankaisevan sinua, niin ajattele järjellä olisiko rankaiseminen edes mahdollista. Mä olen selättänyt irrationaalisen lentopelkoni tutkimalla tilastoja lento-onnettomuuksista ja vertaamalla niitä muihin onnettomuus- ja tapaturmatilastoihin sekä kohtaamalla pelkoni eli matkustamalla lentäen. 

Eihän sitä voi koskaan etukäteen ennustaa. Et nyt oikein tajua. Kyse on pelosta, ei minun tarvitse olettaa sen pelon realisoituvan kärsiäkseni siitä ja ollakseni sen armoilla, niin että se rajoittaa henkistä reippauttani tms.

Mutta jos tiedostat, miten epätodennäköistä pelkosi realisoituminen on, se vähentää pelon aiheuttamaa haittaa elämässäsi. 

No, en mä ihmisenä nyt mikään täysi hiiri olekaan, edes irl, mutta eipä kiinnosta olla sen armoilla, mitä muut ajattelevat, tämänkään vertaa, kuin nyt oon.

Siis onko sun ongelmasi nyt aikuisena se, että pelkäät, mitä muut sinusta ajattelevat ja jos he eivät ajattele sinusta hyvää, saat heiltä rangaistuksen? Tavallaan rinnastat muut ihmiset äitiisi ja muiden ihmisten seurassa tunnet itsesi jälleen pikkutytöksi, joka pelkää äidin rangaistusta? Vai miten tuo pelkosi konkreettisesti elämässäsi näkyy?

Joo, näin se menee. Hyvin tajuttu.

Okei, nyt siis tajusin. Tuossa tapauksessahan sun pitää jotenkin - vaikka terapian avulla - saada itsesi tiedostamaan tunnetasollakin, että sulla on vain yksi äiti ja kukaan muu ihminen maailmassa ei ole sun äitisi kuin hän. Kenelläkään muulla ihmisellä maailmassa ei ole suhun sellaista valtaa kuin äidilläsi oli suhun lapsena. Nyt olet aikuinen, joten edes äidilläsikään ei oikeasti ole enää suhun sellaista valtaa. 

Sun on myös hyvä tiedostaa, että 99%:lla elämäsi aikana tapaamistasi ihmisistä ei ole mitään mielipidettä sinusta. Eivät ihmiset jaksa ja viitsi pohtia, mitä mieltä nyt olen tuostakin ihmisestä. Ihmisiä nyt tulee ja menee eikä mielipiteiden muodostamisella ole merkitystä kuin läheisemmissä ihmissuhteissa. Toki työkaverista tai naapurista voi olla jokin mielipide, koska heitä useammin joutuu tapaamaan, mutta työt voi hoitaa ja naapureina asua ilman, että antaa mielipiteen vaikuttaa omaan elämäänsä. Välillä voi ärsyttää, mutta silloin pitää vaan ajatella, että kohta tämäkin työpäivä on ohi tai että naapuri eläköön omaa elämäänsä, eipähän mun tarvitsekaan sen kanssa hengailla. 

Sitten on olemassa vielä toinenkin näkökulma eli se, että nimenomaan haluaa mielipiteen ja sen mielipiteen myötä arvostusta. Sun kohdallasi ei kuitenkaan taida olla kyse tästä. 

Minulle kävi niin, että yhdellä ystävälläni oli samanlainen valta minuun kuin äidilläni. Siksi en voi olla varma lopuistakaan ihmisistä.

Mutta ei ole enää. Valta sinuun on niillä ihmisillä, joille sen vallan annat. Aikuisena ihmisenä sun ei tarvitse antaa sellaista valtaa kenellekään. Keittiöpsykolgin näkemykseni on, että sun pitäisi päästä eroon ajattelutavasta, jossa toisella on valtaa ja toinen - eli sinä -  on alisteisessa asemassa. On ihan tutkittukin asia, että alisteisessa asemassa ollut ihminen usein hakeutuu aikuisenakin vielä alisteiseen asemaan esimerkiksi valitsemalla dominoivan puolison tai hakeutumalla työhön, jossa ei ole juurikaan valtaa päättää edes omasta työstään. On helpompaa ja tavallaan turvallisempaakin, kun asetelma on entuudestaan tuttua, vaikka se ei loppujen lopuksi olisikaan sitä,  mitä on halunnut. 

Sinä et tajua mitään saaaaatanan v*ttupää. Minä haluan tulla hyvin toimeen muitten kanssa ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten sinä minua "neuvot". Sinun neuvoillasi ei ole mitään apua minulle toimeentulemisessa muiden kanssa, JOS MINUA LOUKKAA SE, MITEN NE ÄIDIN YSTÄVÄT ESIMERKIKSI SUHTAUTUIVAT SIIHEN MUSTAAN SEINÄÄN, NIIN SITTEN MINUA V*TTU LOUKKAA! MUTTA HE EIVÄT KADU SATUTTAMISTANI KOSKAAN, VAAN OLIVAT MIELESTÄÄN OIEKASSA SIINÄ, ETTÄ MINÄ OLISIN OLLUT JOKU IDIOOTTI! Missä se katuminen on, että minun mieleni pahoitettiin!!!? Missä!!!!!!?

Mutta kun se ei ole vain sun haluamisistasi kiinni. Kas kun se on niiden muidenkin haluamisesta kiinni ja siihen vaikuttaa se, miten itse käyttäydyt. Sori nyt vaan, mutta vaikutat ihan älyttömän rasittavalta ihmiseltä, jota muiden pitäisi ymmärtää, koska äiti. Muita ihmisiä nyt vaan ei kiinnosta tippaakaan sun äitisi ja äititraumasi ja niin kauan, kun annat äitisi ja äititraumasi vaikuttaa suhteissasi muihin ihmisiin, muut viettävät mieluummin aikaansa jonkun muun kuin sinun kanssasi. Sun lapsuutesi ei ole muiden ihmisten vika eikä heidän tarvitse pyydellä sulta anteeksi asioita, joista normaali ihminen ei vetäisi herneitä nenään. 

Juu aivan. Jos sinulla ei ole tuon enempää annettavaa minulle, niin mitä sä siinä enää lässytät ja länkytät? Mene vain jatkamaan omaa elämääsi.

Syy siihen, miksi et tule muiden kanssa hyvin toimeen, ei ole niissä muissa vaan sinussa itsessäsi. Jos haluat tulla muiden kanssa toimeen, opettele olemaan sellainen ihminen, jonka kanssa halutaan tulla toimeen. Tämän enempää ei kukaan sulle voi antaa. 

Minähän olin jo!!!! Minä vain maalasin seinät mustiksi. Eikö olisi saanut? Silti ne ihmiset eivät kadu sitä, että he loukkasivat minua!

Äitisi ystävienkö kanssa sä nyt haluaisit tulla hyvin toimeen? Miksi ihmeessä? Eikö ne ole ihan eri sukupolveakin kuin sinä?

??????? Täh? Mitä sillä on väliä. He olisivat sitäpaitsi voineet auttaa minua, jos olisivat tajunneet, miten äitini kiusasi minua ja kohteli pahoin. Heidän olisi kuulunut auttaa.

Miksi olisi? Siis vaikka äitisi olisi toiminut jotenkin poikkeavasti. Hän omi tavallinen ja jopa lempeä 70 luvun äiti

Olet taas unohtanut ettei maailma pyöri sinun ympärilläsi

Ei kuule lapsen hädän huomaaminen olisi maailman pyörintää ympärilläni.

Sinä oletat että sinun pienet murheet omisi edes näkyneet. Tai joku muidtaisi 40v takaa sinut. Muidtavat ehkä huonotapaisen raivoojan. Ja hyvän äidin.

Sinun jankkaus on harhaista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten terapeutti otti tuossa huomioon sen, että minun äitini oli opettanut, että muiden mieltä ei saa pahoittaa tai he rankaisevat minua?

Siten, että tuota ohjelmointia ei voi muuttaa ilman epämukavuutta. Terapeutti yritti ohjata sinua kohti sitä että pystyisit nuutoksen tekemään hänen ollessa tukena, mutta vedit välittömästi liinat kiinni etkä antanut edes tilaisuutta.

Miten hän oli mukana tukena pelossa siitä, että minua saatetaan rangaista?????

Et päässyt ikinä kokeilemaan sitä. Täällä pöyristelit sitä miten terapeuttisi kehotti kapinoimaan, mitä se muka auttaaaaaaa.....

Kävin siellä 6 vuotta! Kyllä olisin päässyt, kerro jo, miten se terapeutti ois siinä tukenut.

Terapeutti voi tukea sanomalla ettei tunteet ole vaarallisia vaikka ne tuntuu siltä. Tunteet tulee ja menee. Pelko jota tunnet siitä ettei vanhempasi hyväksy tekoasi ei ole vaarallista. Se on vain tunne. Aivokemiaa. Kukaan ei uhkaa sua oikeasti. Sinä päätät itse elämässäsi. Äitisi ei ole yläpuolellasi vaan samalla tasalla kuin sinä. Hänen mielipiteensä eivät ole tärkeämpiä kuin sinun. Jne.

Tuo ei auta minua yltämään täyteen potentiaaliini, tuolla "avulla" olisin vain varjo todellisesta itsestäni. En todellakaan mennyt terapiaan kuulemaan tuollaista 5 markan höttöä, jonka kaikki voivat lukea naistenlehdestäkin. Menin KÄSITTELEMÄÄN asioitani, ja siihen olisi kuuluneet ne jäädytetyt tunteeni!

Pelon käsittely on sitä että antaa pelon tulla ja tajuaa ettei siihen kuole. Pelon käsittely ei ole sitä että yrietään kaivella ja muistella kuka on pelkoon syypää.

Jäädytetyt tunteet otetaan vastaan kokemalla ne. Jos on ihan jäätävän uhkaavaa ajatella nelikymppisenä että äiti suuttuisi väärän värisen seinämaalin valinnasta, silloin mennään sitä tunnetta päin ja koetaan se. Ruvetaan miettimään sitä tilannetta ja kuvitellaan mitä tapahtuisi ja otetaan vastaan ne kauheat tunteet. Äidin syyllisyyden vatvominen ei tätä prosessia käynnistä.

Ennemmin siihen liittyi pelko ympäristön tuominnasta. Maalaisin äidin luona asuessani huoneeni seinät mustiksi, vaikka äiti karjuisi, että noin et kyllä tee!! No, sitten äidin ystävättäriä tulisi käymään ja he sanoisivat, että ohhoh, onpas täällä rajun väriset seinät! Niin äiti kommentoisi siihen heti että "niinpä, minä en mitään lupaa antanut, ja tytär osoittaa nyt jotain ihme kapinaa minua kohtaan tuollaisella käytöksellä". Ystävätär katsoisi minuun, eikä sanoisi mitään.

Ajattelisin, että nonni, ja kaikki itää minua jonain aivottomana urpona.

Mutta terapeutin mielestähän tuo oli aivan fantastista kapinaa.

Tai mikä vielä pahempaa, raivostuisin tuossa hetkessä äidille ja alkaisin huutaa, että se ei ole mitään kapinaa, vaan minä vain haluan pahoittaa sinun mielesi, niin kuin sinäkin aina pahoitat minun mieleni, etkä tajua yhtään mitään!

Niin siinä ei ois tarvinnut sen ympäristön kauaa miettiä, ketä kohtaan ajattelevat, että yöh.... vaikka tämän piti olla mahtavaa kapinaa terapeutin ohjeella.

Hän siis antoi ohjeen postuumisti, ideana, "entäs jos olisit maalannut vaan" kun mainitsin hänelle, että uhkailin joskus äitiä, että maalaan ne seinät. Mutta en maalannut, koska tosiaan, minun tyhmyydeksenihän se olisi käännetty.

Tässähän tämä pelko nyt on. Ei sitä mistään tarvi kaivaa esiin miettimällä kuka on syyllinen. Nyt meet sitä päin. Kuvittelet kaikki kauheudet mitä tuossa tilanteessa tapahtuu ja elät ne läpi.

Niin, eli muut pitäisivät minua perusteetta tyhmänä. Se olisi väärin. Enpä halua sellaista elämää.

Olisiko se sitten niin kamalaa? Mitä merkitystä sillä olisi sinun elämän kannalta? Katso sitä elämääsi nyt rehellisesti menikö se niin kivasti, kun yhä toteutat pelkojesi ohjaamaa elämää? Koita päästä pelkojen taakse. Pelkäät äitisi ja hänen kaverien paheksuvia katseita. Koet olevasi tyhmä. Entä sitten? Maailmassa on 7 (vaiko 8?) miljardia ihmistä, mitä väliä jollakin mammalla ja sen mummokavereilla on? Vaihda piiriä, vaihda maata, vaihda nimi ja työ. Etsi se paikka missä sulla on hyvä olla ja missä ei katsota paheksuvasti väärän väristä maalia.

Tai sitten olet vaikka mielikuvissasi äidillesi ja sen bestiksille vihainen ja vaikka hautaat heidät. Sitten sanot irl äidillesi hyvästi ja toivotat rattoisia vanhuuspäiviä. Etsit uuden yhteyden lapsiisi ja rakastat heitä ehdoitta kuten olisit itsekkin halunnut tulla rakastetuksi.

En koe olevani tyhmä. Siksipä minua ei pidä tyhmänä kukaan saamatta siitä ystävällistä, mutta jämäkkää ja ehkä hiukan töksöä ja vihaista ojennusta. Ennen kuin kehityn sanomaan ojennukseni vain sivistyneesti ilman vihaa :) Mutta äidillenihän tämä ei sopinut. Hän nolasi minut muiden edessä, koska hän ei halunnut minulle valta omaan itseeni. Siksi siinä on vielä kaikenlaista työstettävää, etten kuvittele ojentaessani ihmisiä itseäni pahaksi :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?

Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.

Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?

Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.

Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.

Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.

Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.

Ohis...pelkoa voi hoitaa myös järjellä. Kerroit pelkääväsi rangaistusta, mutta mietipä oikein tarkkaan: miten sinua, aikuista ihmistä voi rangaista ja kuka siihen pystyy? Ymmärrän, jos taustalla on pelko Jumalalta tulevasta rangaistuksesta, mutta jos pelkäät jonkun ihmisen rankaisevan sinua, niin ajattele järjellä olisiko rankaiseminen edes mahdollista. Mä olen selättänyt irrationaalisen lentopelkoni tutkimalla tilastoja lento-onnettomuuksista ja vertaamalla niitä muihin onnettomuus- ja tapaturmatilastoihin sekä kohtaamalla pelkoni eli matkustamalla lentäen. 

Eihän sitä voi koskaan etukäteen ennustaa. Et nyt oikein tajua. Kyse on pelosta, ei minun tarvitse olettaa sen pelon realisoituvan kärsiäkseni siitä ja ollakseni sen armoilla, niin että se rajoittaa henkistä reippauttani tms.

Mutta jos tiedostat, miten epätodennäköistä pelkosi realisoituminen on, se vähentää pelon aiheuttamaa haittaa elämässäsi. 

No, en mä ihmisenä nyt mikään täysi hiiri olekaan, edes irl, mutta eipä kiinnosta olla sen armoilla, mitä muut ajattelevat, tämänkään vertaa, kuin nyt oon.

Siis onko sun ongelmasi nyt aikuisena se, että pelkäät, mitä muut sinusta ajattelevat ja jos he eivät ajattele sinusta hyvää, saat heiltä rangaistuksen? Tavallaan rinnastat muut ihmiset äitiisi ja muiden ihmisten seurassa tunnet itsesi jälleen pikkutytöksi, joka pelkää äidin rangaistusta? Vai miten tuo pelkosi konkreettisesti elämässäsi näkyy?

Joo, näin se menee. Hyvin tajuttu.

Okei, nyt siis tajusin. Tuossa tapauksessahan sun pitää jotenkin - vaikka terapian avulla - saada itsesi tiedostamaan tunnetasollakin, että sulla on vain yksi äiti ja kukaan muu ihminen maailmassa ei ole sun äitisi kuin hän. Kenelläkään muulla ihmisellä maailmassa ei ole suhun sellaista valtaa kuin äidilläsi oli suhun lapsena. Nyt olet aikuinen, joten edes äidilläsikään ei oikeasti ole enää suhun sellaista valtaa. 

Sun on myös hyvä tiedostaa, että 99%:lla elämäsi aikana tapaamistasi ihmisistä ei ole mitään mielipidettä sinusta. Eivät ihmiset jaksa ja viitsi pohtia, mitä mieltä nyt olen tuostakin ihmisestä. Ihmisiä nyt tulee ja menee eikä mielipiteiden muodostamisella ole merkitystä kuin läheisemmissä ihmissuhteissa. Toki työkaverista tai naapurista voi olla jokin mielipide, koska heitä useammin joutuu tapaamaan, mutta työt voi hoitaa ja naapureina asua ilman, että antaa mielipiteen vaikuttaa omaan elämäänsä. Välillä voi ärsyttää, mutta silloin pitää vaan ajatella, että kohta tämäkin työpäivä on ohi tai että naapuri eläköön omaa elämäänsä, eipähän mun tarvitsekaan sen kanssa hengailla. 

Sitten on olemassa vielä toinenkin näkökulma eli se, että nimenomaan haluaa mielipiteen ja sen mielipiteen myötä arvostusta. Sun kohdallasi ei kuitenkaan taida olla kyse tästä. 

Minulle kävi niin, että yhdellä ystävälläni oli samanlainen valta minuun kuin äidilläni. Siksi en voi olla varma lopuistakaan ihmisistä.

Mutta ei ole enää. Valta sinuun on niillä ihmisillä, joille sen vallan annat. Aikuisena ihmisenä sun ei tarvitse antaa sellaista valtaa kenellekään. Keittiöpsykolgin näkemykseni on, että sun pitäisi päästä eroon ajattelutavasta, jossa toisella on valtaa ja toinen - eli sinä -  on alisteisessa asemassa. On ihan tutkittukin asia, että alisteisessa asemassa ollut ihminen usein hakeutuu aikuisenakin vielä alisteiseen asemaan esimerkiksi valitsemalla dominoivan puolison tai hakeutumalla työhön, jossa ei ole juurikaan valtaa päättää edes omasta työstään. On helpompaa ja tavallaan turvallisempaakin, kun asetelma on entuudestaan tuttua, vaikka se ei loppujen lopuksi olisikaan sitä,  mitä on halunnut. 

Sinä et tajua mitään saaaaatanan v*ttupää. Minä haluan tulla hyvin toimeen muitten kanssa ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten sinä minua "neuvot". Sinun neuvoillasi ei ole mitään apua minulle toimeentulemisessa muiden kanssa, JOS MINUA LOUKKAA SE, MITEN NE ÄIDIN YSTÄVÄT ESIMERKIKSI SUHTAUTUIVAT SIIHEN MUSTAAN SEINÄÄN, NIIN SITTEN MINUA V*TTU LOUKKAA! MUTTA HE EIVÄT KADU SATUTTAMISTANI KOSKAAN, VAAN OLIVAT MIELESTÄÄN OIEKASSA SIINÄ, ETTÄ MINÄ OLISIN OLLUT JOKU IDIOOTTI! Missä se katuminen on, että minun mieleni pahoitettiin!!!? Missä!!!!!!?

Mutta kun se ei ole vain sun haluamisistasi kiinni. Kas kun se on niiden muidenkin haluamisesta kiinni ja siihen vaikuttaa se, miten itse käyttäydyt. Sori nyt vaan, mutta vaikutat ihan älyttömän rasittavalta ihmiseltä, jota muiden pitäisi ymmärtää, koska äiti. Muita ihmisiä nyt vaan ei kiinnosta tippaakaan sun äitisi ja äititraumasi ja niin kauan, kun annat äitisi ja äititraumasi vaikuttaa suhteissasi muihin ihmisiin, muut viettävät mieluummin aikaansa jonkun muun kuin sinun kanssasi. Sun lapsuutesi ei ole muiden ihmisten vika eikä heidän tarvitse pyydellä sulta anteeksi asioita, joista normaali ihminen ei vetäisi herneitä nenään. 

Juu aivan. Jos sinulla ei ole tuon enempää annettavaa minulle, niin mitä sä siinä enää lässytät ja länkytät? Mene vain jatkamaan omaa elämääsi.

Syy siihen, miksi et tule muiden kanssa hyvin toimeen, ei ole niissä muissa vaan sinussa itsessäsi. Jos haluat tulla muiden kanssa toimeen, opettele olemaan sellainen ihminen, jonka kanssa halutaan tulla toimeen. Tämän enempää ei kukaan sulle voi antaa. 

Minähän olin jo!!!! Minä vain maalasin seinät mustiksi. Eikö olisi saanut? Silti ne ihmiset eivät kadu sitä, että he loukkasivat minua!

Äitisi ystävienkö kanssa sä nyt haluaisit tulla hyvin toimeen? Miksi ihmeessä? Eikö ne ole ihan eri sukupolveakin kuin sinä?

??????? Täh? Mitä sillä on väliä. He olisivat sitäpaitsi voineet auttaa minua, jos olisivat tajunneet, miten äitini kiusasi minua ja kohteli pahoin. Heidän olisi kuulunut auttaa.

No tottakai sillä on väliä. Sillon oli sillon ja nyt on nyt. Ei sun tarvitse olla missään tekemisissä menneisyytesi ihmisten kanssa, jos et itse halua. Mutta älä kuitenkaan kippaa äitisi ystävien tekemisiä ja tekemättä jättämisiä uusien ihmissuhteidesi päälle. Ihmiset kaikkoavat elämästäsi, jos "kostat" heille sen, mitä joku muu on joskus aiemmin tehnyt sulle. 

Haluan minä edelleenkin tulla toimeen kaikkien kanssa heidän iästään riippumatta eli ei heidän iällään ollut väliä. Ja heidän olisi kuulunut auttaa minua, sen sijaan se, että heillä on tänäkin päivänä kuva jostain on ellisesta ja tasapainoisesta ihmisestä, jota he eivät olisi itseasiassa ollleet mukana satuttamassa ehkä tietämättään, on täysin väärä kuva. He ovat silmissäni täyttä paskaaaa sen takia. Vain siksi. Jos heillä olisi oieka kuva kaikesta, sitten olisi eri tilanne.

Et halua. Hamuat että muut ajattelevat aina sinua. Itse et anna mitään. Niinpä et tule kenenkään kanssa toimeen

Etkä tullut lapsenakaan. Tämä ei muutu

Kyllä haluan tulla toimeen kaikkien kanssa. Ja kohauttaa niille olkiani, jotka väheksyvät minua tai muuten haluavat kiusata tai olla inhottavia.

Kohauttaa olkia? Sinähän raivoat ja vaadit hyvitystä. Siis kaikilta. Kukaan ei ole osannut vielä paövoa sinua tarpeeksi. Ainoa samantasoinen omisi eräs prinsdi. Muissa on joku vika kun eivät osaa lukea ajatuksiasi

Oletko ihan pimeä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän se sellainen tilanne ja ihmissuhde on, jossa on pakko olla, vaikka se aiheuttaa itsessä jatkuvia negatiivisia tunteita? Ainoa joka tulee mieleen on alaikäinen lapsi ja huollettava, muita ei ole.

Ja tuossakin tapauksessa laiminlyövän osapuolen tulee olla se lapsi vanhempaansa kohtaan. Mitään muuta ei tarvitse kenenkään sietää. Joten kyllä, jos olet itse jatkuvasti tekemisissä sinua kiusaavan mulkeron takia, niin sinulla on itselläsi vastuu tilanteessa omista tunteistasi.

Nyt siis esimerkkiä kehiin missä tilanteessa pääsee syntymään tällainen tilanne ettei voi itse irtaantua kiusaavasta henkilöstä?? Vastaan sitten sen mukaan, mikäli tällainen tilanne löytyy.

Miesystävä jätti rumasti. Antoi ensin ymmärtää, että haluaa olla minun kanssani, mutta lyhyesti sen jälkeen yhtä'äkkiä löysi uuden tyttöystävän, jonka hän heti (kahden viikon kuluttua) otti mukaan ystäväpiirin tapahtumiin. Minulle ero oli tullut shokkina, joten uuden tyttöystävän tuominen mukaan kahden viikon kuluttua oli vielä lisäshokki. Ystäväpiiri piti miehen käytöstä kyllä törkeänä, mutta eivät halunnet "valita" minun ja miehen välillä, eivätkä myös halunneet, että tapaisimme exästä erikseen. Minulle jäi valinta mitä teen. Vetäydyin ystäväpiiristä, mikä oli minulle silloin suunnattoman rankkaa, ja sain lisäksi siitä tuomiot päälleni, että en ole "päässyt erosta yli". Jäin silloin tilanteeseen liian kauan, koska minulla kesti aikaa ymmärtää että yhteiset tuttavat eivät hyväksyneet etten halua olla exäni kanssa tekemisissä, eivätkä hyväksyneet valintani. Elämäni rankin aika (ja olen kokenut muutakin rankkaa kuten vanhempieni kuolema, jos joku on sitä mieltä, että tuo oli pieni juttu).

Todella kamalaa, siis syyllistivät sinua, kun itsestään tuntui pahalta, hyi, miten epäkypsää. "Et ole vaan päässyt erosta yli". Eivät osanneet tukea, niin valitsivat syyllistää. Toivottavasti nukkuvat yönsä ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän se sellainen tilanne ja ihmissuhde on, jossa on pakko olla, vaikka se aiheuttaa itsessä jatkuvia negatiivisia tunteita? Ainoa joka tulee mieleen on alaikäinen lapsi ja huollettava, muita ei ole.

Ja tuossakin tapauksessa laiminlyövän osapuolen tulee olla se lapsi vanhempaansa kohtaan. Mitään muuta ei tarvitse kenenkään sietää. Joten kyllä, jos olet itse jatkuvasti tekemisissä sinua kiusaavan mulkeron takia, niin sinulla on itselläsi vastuu tilanteessa omista tunteistasi.

Nyt siis esimerkkiä kehiin missä tilanteessa pääsee syntymään tällainen tilanne ettei voi itse irtaantua kiusaavasta henkilöstä?? Vastaan sitten sen mukaan, mikäli tällainen tilanne löytyy.

Miesystävä jätti rumasti. Antoi ensin ymmärtää, että haluaa olla minun kanssani, mutta lyhyesti sen jälkeen yhtä'äkkiä löysi uuden tyttöystävän, jonka hän heti (kahden viikon kuluttua) otti mukaan ystäväpiirin tapahtumiin. Minulle ero oli tullut shokkina, joten uuden tyttöystävän tuominen mukaan kahden viikon kuluttua oli vielä lisäshokki. Ystäväpiiri piti miehen käytöstä kyllä törkeänä, mutta eivät halunnet "valita" minun ja miehen välillä, eivätkä myös halunneet, että tapaisimme exästä erikseen. Minulle jäi valinta mitä teen. Vetäydyin ystäväpiiristä, mikä oli minulle silloin suunnattoman rankkaa, ja sain lisäksi siitä tuomiot päälleni, että en ole "päässyt erosta yli". Jäin silloin tilanteeseen liian kauan, koska minulla kesti aikaa ymmärtää että yhteiset tuttavat eivät hyväksyneet etten halua olla exäni kanssa tekemisissä, eivätkä hyväksyneet valintani. Elämäni rankin aika (ja olen kokenut muutakin rankkaa kuten vanhempieni kuolema, jos joku on sitä mieltä, että tuo oli pieni juttu).

Tämähän on esimerkki, miten nimenomaan valitsit olla menemättä samana paikkaan exäsi ja tämän uuden tyttöystävän kanssa. Valinta oli siis mahdollinen ja sen valinnan myös teit. Tuo edellinen kirjoittaja taisi tarkoittaa tilannetta, jossa mitään valinnanmahdollisuutta ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkös sä itsekin saanut hirveet kilarit, kun sun mies ja lapset toi kiviä sisälle maalatakseen niistä kissoja? Kuitenkin paljon pienempi juttu kuin maalata seinät mustiksi. 

Ei ne olleet mitään maalattavia kiviä.

Se oli kiista minun ja mieheni välillä, johon mies sotki sillälailla lapset, ettei tehnyt elettäkään selvittääksen asian kanssani.

Sinä toimit silloin väärin. Lopulta sanoit että lähdet ellei kivet poistu. 5v alkoi itkemään ja vei kivet ulos. Älä äiti lähde

Ja nyt olet lähtenyt. Ei tapaamisia vaan täysi hylkääminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?

Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.

Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?

Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.

Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.

Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.

Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.

Ohis...pelkoa voi hoitaa myös järjellä. Kerroit pelkääväsi rangaistusta, mutta mietipä oikein tarkkaan: miten sinua, aikuista ihmistä voi rangaista ja kuka siihen pystyy? Ymmärrän, jos taustalla on pelko Jumalalta tulevasta rangaistuksesta, mutta jos pelkäät jonkun ihmisen rankaisevan sinua, niin ajattele järjellä olisiko rankaiseminen edes mahdollista. Mä olen selättänyt irrationaalisen lentopelkoni tutkimalla tilastoja lento-onnettomuuksista ja vertaamalla niitä muihin onnettomuus- ja tapaturmatilastoihin sekä kohtaamalla pelkoni eli matkustamalla lentäen. 

Eihän sitä voi koskaan etukäteen ennustaa. Et nyt oikein tajua. Kyse on pelosta, ei minun tarvitse olettaa sen pelon realisoituvan kärsiäkseni siitä ja ollakseni sen armoilla, niin että se rajoittaa henkistä reippauttani tms.

Mutta jos tiedostat, miten epätodennäköistä pelkosi realisoituminen on, se vähentää pelon aiheuttamaa haittaa elämässäsi. 

No, en mä ihmisenä nyt mikään täysi hiiri olekaan, edes irl, mutta eipä kiinnosta olla sen armoilla, mitä muut ajattelevat, tämänkään vertaa, kuin nyt oon.

Siis onko sun ongelmasi nyt aikuisena se, että pelkäät, mitä muut sinusta ajattelevat ja jos he eivät ajattele sinusta hyvää, saat heiltä rangaistuksen? Tavallaan rinnastat muut ihmiset äitiisi ja muiden ihmisten seurassa tunnet itsesi jälleen pikkutytöksi, joka pelkää äidin rangaistusta? Vai miten tuo pelkosi konkreettisesti elämässäsi näkyy?

Joo, näin se menee. Hyvin tajuttu.

Okei, nyt siis tajusin. Tuossa tapauksessahan sun pitää jotenkin - vaikka terapian avulla - saada itsesi tiedostamaan tunnetasollakin, että sulla on vain yksi äiti ja kukaan muu ihminen maailmassa ei ole sun äitisi kuin hän. Kenelläkään muulla ihmisellä maailmassa ei ole suhun sellaista valtaa kuin äidilläsi oli suhun lapsena. Nyt olet aikuinen, joten edes äidilläsikään ei oikeasti ole enää suhun sellaista valtaa. 

Sun on myös hyvä tiedostaa, että 99%:lla elämäsi aikana tapaamistasi ihmisistä ei ole mitään mielipidettä sinusta. Eivät ihmiset jaksa ja viitsi pohtia, mitä mieltä nyt olen tuostakin ihmisestä. Ihmisiä nyt tulee ja menee eikä mielipiteiden muodostamisella ole merkitystä kuin läheisemmissä ihmissuhteissa. Toki työkaverista tai naapurista voi olla jokin mielipide, koska heitä useammin joutuu tapaamaan, mutta työt voi hoitaa ja naapureina asua ilman, että antaa mielipiteen vaikuttaa omaan elämäänsä. Välillä voi ärsyttää, mutta silloin pitää vaan ajatella, että kohta tämäkin työpäivä on ohi tai että naapuri eläköön omaa elämäänsä, eipähän mun tarvitsekaan sen kanssa hengailla. 

Sitten on olemassa vielä toinenkin näkökulma eli se, että nimenomaan haluaa mielipiteen ja sen mielipiteen myötä arvostusta. Sun kohdallasi ei kuitenkaan taida olla kyse tästä. 

Minulle kävi niin, että yhdellä ystävälläni oli samanlainen valta minuun kuin äidilläni. Siksi en voi olla varma lopuistakaan ihmisistä.

Mutta ei ole enää. Valta sinuun on niillä ihmisillä, joille sen vallan annat. Aikuisena ihmisenä sun ei tarvitse antaa sellaista valtaa kenellekään. Keittiöpsykolgin näkemykseni on, että sun pitäisi päästä eroon ajattelutavasta, jossa toisella on valtaa ja toinen - eli sinä -  on alisteisessa asemassa. On ihan tutkittukin asia, että alisteisessa asemassa ollut ihminen usein hakeutuu aikuisenakin vielä alisteiseen asemaan esimerkiksi valitsemalla dominoivan puolison tai hakeutumalla työhön, jossa ei ole juurikaan valtaa päättää edes omasta työstään. On helpompaa ja tavallaan turvallisempaakin, kun asetelma on entuudestaan tuttua, vaikka se ei loppujen lopuksi olisikaan sitä,  mitä on halunnut. 

Sinä et tajua mitään saaaaatanan v*ttupää. Minä haluan tulla hyvin toimeen muitten kanssa ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten sinä minua "neuvot". Sinun neuvoillasi ei ole mitään apua minulle toimeentulemisessa muiden kanssa, JOS MINUA LOUKKAA SE, MITEN NE ÄIDIN YSTÄVÄT ESIMERKIKSI SUHTAUTUIVAT SIIHEN MUSTAAN SEINÄÄN, NIIN SITTEN MINUA V*TTU LOUKKAA! MUTTA HE EIVÄT KADU SATUTTAMISTANI KOSKAAN, VAAN OLIVAT MIELESTÄÄN OIEKASSA SIINÄ, ETTÄ MINÄ OLISIN OLLUT JOKU IDIOOTTI! Missä se katuminen on, että minun mieleni pahoitettiin!!!? Missä!!!!!!?

Mutta kun se ei ole vain sun haluamisistasi kiinni. Kas kun se on niiden muidenkin haluamisesta kiinni ja siihen vaikuttaa se, miten itse käyttäydyt. Sori nyt vaan, mutta vaikutat ihan älyttömän rasittavalta ihmiseltä, jota muiden pitäisi ymmärtää, koska äiti. Muita ihmisiä nyt vaan ei kiinnosta tippaakaan sun äitisi ja äititraumasi ja niin kauan, kun annat äitisi ja äititraumasi vaikuttaa suhteissasi muihin ihmisiin, muut viettävät mieluummin aikaansa jonkun muun kuin sinun kanssasi. Sun lapsuutesi ei ole muiden ihmisten vika eikä heidän tarvitse pyydellä sulta anteeksi asioita, joista normaali ihminen ei vetäisi herneitä nenään. 

Juu aivan. Jos sinulla ei ole tuon enempää annettavaa minulle, niin mitä sä siinä enää lässytät ja länkytät? Mene vain jatkamaan omaa elämääsi.

Syy siihen, miksi et tule muiden kanssa hyvin toimeen, ei ole niissä muissa vaan sinussa itsessäsi. Jos haluat tulla muiden kanssa toimeen, opettele olemaan sellainen ihminen, jonka kanssa halutaan tulla toimeen. Tämän enempää ei kukaan sulle voi antaa. 

Minähän olin jo!!!! Minä vain maalasin seinät mustiksi. Eikö olisi saanut? Silti ne ihmiset eivät kadu sitä, että he loukkasivat minua!

Äitisi ystävienkö kanssa sä nyt haluaisit tulla hyvin toimeen? Miksi ihmeessä? Eikö ne ole ihan eri sukupolveakin kuin sinä?

??????? Täh? Mitä sillä on väliä. He olisivat sitäpaitsi voineet auttaa minua, jos olisivat tajunneet, miten äitini kiusasi minua ja kohteli pahoin. Heidän olisi kuulunut auttaa.

No tottakai sillä on väliä. Sillon oli sillon ja nyt on nyt. Ei sun tarvitse olla missään tekemisissä menneisyytesi ihmisten kanssa, jos et itse halua. Mutta älä kuitenkaan kippaa äitisi ystävien tekemisiä ja tekemättä jättämisiä uusien ihmissuhteidesi päälle. Ihmiset kaikkoavat elämästäsi, jos "kostat" heille sen, mitä joku muu on joskus aiemmin tehnyt sulle. 

Haluan minä edelleenkin tulla toimeen kaikkien kanssa heidän iästään riippumatta eli ei heidän iällään ollut väliä. Ja heidän olisi kuulunut auttaa minua, sen sijaan se, että heillä on tänäkin päivänä kuva jostain on ellisesta ja tasapainoisesta ihmisestä, jota he eivät olisi itseasiassa ollleet mukana satuttamassa ehkä tietämättään, on täysin väärä kuva. He ovat silmissäni täyttä paskaaaa sen takia. Vain siksi. Jos heillä olisi oieka kuva kaikesta, sitten olisi eri tilanne.

Jos lapsuutesi oli 1970-luvulla, niin kaikki mitä olet äidistäsi kertonut palstalla, oli siihen aikaan ihan normaalia kasvatusta. Vuosikymmen aikaisemmin annettiin vielä remmillä piiskaakin ja sekin oli ihan normaalia ja sallittu kasvatustapa. Eivät ihmiset puutu sellaiseen, minkä katsotaan olevan normaalia, sallittua ja täysin hyväksyttävää. Asiaa ei muuta miksikään, että 40 vuotta myöhemmin käsitykset lastenkasvatuksesta ovat muuttuneet. 

Kuule tuskinpa äiti i haluaisi heidän esim. tietävän, että en muistanut häntä äitienpäivänä 14-vuotiaana, koska en uskonut, että hän pitää minusta. Sen ehkä sallisi heidän kuulla, että hän suuttui siitä. Mutta tuskinpa hän haluaisi, että kerron heille, että en tosiaan kokenut äitini pitävän minusta ja siksi onnitteleminen jäi, mutta että äiti ei jättänyt asiaa siihen, vaan alkoi huutaa ja pakotti minut vielä menemään metsään poimimaan valkovuokkoja itselleen. Ja jos se olisi heistä jotenkin ihan sulatettava asia, niin anteeksi, olen kaikki nämä vuodet ajatellutkin äitini ystävistä sitten aivan liian hyvää.

Heräisi vain kysymys, missä ovat ne ihmiset, jotka olisivat kokemuksistani puolestani pahoillaan?

En jaksa lukea 20 sivua ulinaa, mutta mulle toi lause merkitsee ihan sitä, että en ole vastuussa muiden tunteista. Jos mun tekemiseni pahoittavat jonkun mielen, minkäs minä sille voin? Se ei tarkoita sitä, että varta vasten haluaisin pahoinpidellä läheisiäni vaan sitä, etten jätä tekemättä minua itseäni koskevia päätöksiä sen perusteella, että joku loukkaantuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän se sellainen tilanne ja ihmissuhde on, jossa on pakko olla, vaikka se aiheuttaa itsessä jatkuvia negatiivisia tunteita? Ainoa joka tulee mieleen on alaikäinen lapsi ja huollettava, muita ei ole.

Ja tuossakin tapauksessa laiminlyövän osapuolen tulee olla se lapsi vanhempaansa kohtaan. Mitään muuta ei tarvitse kenenkään sietää. Joten kyllä, jos olet itse jatkuvasti tekemisissä sinua kiusaavan mulkeron takia, niin sinulla on itselläsi vastuu tilanteessa omista tunteistasi.

Nyt siis esimerkkiä kehiin missä tilanteessa pääsee syntymään tällainen tilanne ettei voi itse irtaantua kiusaavasta henkilöstä?? Vastaan sitten sen mukaan, mikäli tällainen tilanne löytyy.

Miesystävä jätti rumasti. Antoi ensin ymmärtää, että haluaa olla minun kanssani, mutta lyhyesti sen jälkeen yhtä'äkkiä löysi uuden tyttöystävän, jonka hän heti (kahden viikon kuluttua) otti mukaan ystäväpiirin tapahtumiin. Minulle ero oli tullut shokkina, joten uuden tyttöystävän tuominen mukaan kahden viikon kuluttua oli vielä lisäshokki. Ystäväpiiri piti miehen käytöstä kyllä törkeänä, mutta eivät halunnet "valita" minun ja miehen välillä, eivätkä myös halunneet, että tapaisimme exästä erikseen. Minulle jäi valinta mitä teen. Vetäydyin ystäväpiiristä, mikä oli minulle silloin suunnattoman rankkaa, ja sain lisäksi siitä tuomiot päälleni, että en ole "päässyt erosta yli". Jäin silloin tilanteeseen liian kauan, koska minulla kesti aikaa ymmärtää että yhteiset tuttavat eivät hyväksyneet etten halua olla exäni kanssa tekemisissä, eivätkä hyväksyneet valintani. Elämäni rankin aika (ja olen kokenut muutakin rankkaa kuten vanhempieni kuolema, jos joku on sitä mieltä, että tuo oli pieni juttu).

Tämähän on esimerkki, miten nimenomaan valitsit olla menemättä samana paikkaan exäsi ja tämän uuden tyttöystävän kanssa. Valinta oli siis mahdollinen ja sen valinnan myös teit. Tuo edellinen kirjoittaja taisi tarkoittaa tilannetta, jossa mitään valinnanmahdollisuutta ei ole. 

Ja sinä kuvittelet, etttä tämmöisen "valinnan" tekeminen ei katkeroita? En ole tuo kirjoittaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.

Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.

Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.

Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.

Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.

Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.

Niin ja se on vanhempien vika.

Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.

Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?

Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.

Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?

Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.

Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.

Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.

Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.

Ohis...pelkoa voi hoitaa myös järjellä. Kerroit pelkääväsi rangaistusta, mutta mietipä oikein tarkkaan: miten sinua, aikuista ihmistä voi rangaista ja kuka siihen pystyy? Ymmärrän, jos taustalla on pelko Jumalalta tulevasta rangaistuksesta, mutta jos pelkäät jonkun ihmisen rankaisevan sinua, niin ajattele järjellä olisiko rankaiseminen edes mahdollista. Mä olen selättänyt irrationaalisen lentopelkoni tutkimalla tilastoja lento-onnettomuuksista ja vertaamalla niitä muihin onnettomuus- ja tapaturmatilastoihin sekä kohtaamalla pelkoni eli matkustamalla lentäen. 

Eihän sitä voi koskaan etukäteen ennustaa. Et nyt oikein tajua. Kyse on pelosta, ei minun tarvitse olettaa sen pelon realisoituvan kärsiäkseni siitä ja ollakseni sen armoilla, niin että se rajoittaa henkistä reippauttani tms.

Mutta jos tiedostat, miten epätodennäköistä pelkosi realisoituminen on, se vähentää pelon aiheuttamaa haittaa elämässäsi. 

No, en mä ihmisenä nyt mikään täysi hiiri olekaan, edes irl, mutta eipä kiinnosta olla sen armoilla, mitä muut ajattelevat, tämänkään vertaa, kuin nyt oon.

Siis onko sun ongelmasi nyt aikuisena se, että pelkäät, mitä muut sinusta ajattelevat ja jos he eivät ajattele sinusta hyvää, saat heiltä rangaistuksen? Tavallaan rinnastat muut ihmiset äitiisi ja muiden ihmisten seurassa tunnet itsesi jälleen pikkutytöksi, joka pelkää äidin rangaistusta? Vai miten tuo pelkosi konkreettisesti elämässäsi näkyy?

Joo, näin se menee. Hyvin tajuttu.

Okei, nyt siis tajusin. Tuossa tapauksessahan sun pitää jotenkin - vaikka terapian avulla - saada itsesi tiedostamaan tunnetasollakin, että sulla on vain yksi äiti ja kukaan muu ihminen maailmassa ei ole sun äitisi kuin hän. Kenelläkään muulla ihmisellä maailmassa ei ole suhun sellaista valtaa kuin äidilläsi oli suhun lapsena. Nyt olet aikuinen, joten edes äidilläsikään ei oikeasti ole enää suhun sellaista valtaa. 

Sun on myös hyvä tiedostaa, että 99%:lla elämäsi aikana tapaamistasi ihmisistä ei ole mitään mielipidettä sinusta. Eivät ihmiset jaksa ja viitsi pohtia, mitä mieltä nyt olen tuostakin ihmisestä. Ihmisiä nyt tulee ja menee eikä mielipiteiden muodostamisella ole merkitystä kuin läheisemmissä ihmissuhteissa. Toki työkaverista tai naapurista voi olla jokin mielipide, koska heitä useammin joutuu tapaamaan, mutta työt voi hoitaa ja naapureina asua ilman, että antaa mielipiteen vaikuttaa omaan elämäänsä. Välillä voi ärsyttää, mutta silloin pitää vaan ajatella, että kohta tämäkin työpäivä on ohi tai että naapuri eläköön omaa elämäänsä, eipähän mun tarvitsekaan sen kanssa hengailla. 

Sitten on olemassa vielä toinenkin näkökulma eli se, että nimenomaan haluaa mielipiteen ja sen mielipiteen myötä arvostusta. Sun kohdallasi ei kuitenkaan taida olla kyse tästä. 

Minulle kävi niin, että yhdellä ystävälläni oli samanlainen valta minuun kuin äidilläni. Siksi en voi olla varma lopuistakaan ihmisistä.

Mutta ei ole enää. Valta sinuun on niillä ihmisillä, joille sen vallan annat. Aikuisena ihmisenä sun ei tarvitse antaa sellaista valtaa kenellekään. Keittiöpsykolgin näkemykseni on, että sun pitäisi päästä eroon ajattelutavasta, jossa toisella on valtaa ja toinen - eli sinä -  on alisteisessa asemassa. On ihan tutkittukin asia, että alisteisessa asemassa ollut ihminen usein hakeutuu aikuisenakin vielä alisteiseen asemaan esimerkiksi valitsemalla dominoivan puolison tai hakeutumalla työhön, jossa ei ole juurikaan valtaa päättää edes omasta työstään. On helpompaa ja tavallaan turvallisempaakin, kun asetelma on entuudestaan tuttua, vaikka se ei loppujen lopuksi olisikaan sitä,  mitä on halunnut. 

Sinä et tajua mitään saaaaatanan v*ttupää. Minä haluan tulla hyvin toimeen muitten kanssa ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten sinä minua "neuvot". Sinun neuvoillasi ei ole mitään apua minulle toimeentulemisessa muiden kanssa, JOS MINUA LOUKKAA SE, MITEN NE ÄIDIN YSTÄVÄT ESIMERKIKSI SUHTAUTUIVAT SIIHEN MUSTAAN SEINÄÄN, NIIN SITTEN MINUA V*TTU LOUKKAA! MUTTA HE EIVÄT KADU SATUTTAMISTANI KOSKAAN, VAAN OLIVAT MIELESTÄÄN OIEKASSA SIINÄ, ETTÄ MINÄ OLISIN OLLUT JOKU IDIOOTTI! Missä se katuminen on, että minun mieleni pahoitettiin!!!? Missä!!!!!!?

Mutta kun se ei ole vain sun haluamisistasi kiinni. Kas kun se on niiden muidenkin haluamisesta kiinni ja siihen vaikuttaa se, miten itse käyttäydyt. Sori nyt vaan, mutta vaikutat ihan älyttömän rasittavalta ihmiseltä, jota muiden pitäisi ymmärtää, koska äiti. Muita ihmisiä nyt vaan ei kiinnosta tippaakaan sun äitisi ja äititraumasi ja niin kauan, kun annat äitisi ja äititraumasi vaikuttaa suhteissasi muihin ihmisiin, muut viettävät mieluummin aikaansa jonkun muun kuin sinun kanssasi. Sun lapsuutesi ei ole muiden ihmisten vika eikä heidän tarvitse pyydellä sulta anteeksi asioita, joista normaali ihminen ei vetäisi herneitä nenään. 

Juu aivan. Jos sinulla ei ole tuon enempää annettavaa minulle, niin mitä sä siinä enää lässytät ja länkytät? Mene vain jatkamaan omaa elämääsi.

Syy siihen, miksi et tule muiden kanssa hyvin toimeen, ei ole niissä muissa vaan sinussa itsessäsi. Jos haluat tulla muiden kanssa toimeen, opettele olemaan sellainen ihminen, jonka kanssa halutaan tulla toimeen. Tämän enempää ei kukaan sulle voi antaa. 

Minähän olin jo!!!! Minä vain maalasin seinät mustiksi. Eikö olisi saanut? Silti ne ihmiset eivät kadu sitä, että he loukkasivat minua!

Äitisi ystävienkö kanssa sä nyt haluaisit tulla hyvin toimeen? Miksi ihmeessä? Eikö ne ole ihan eri sukupolveakin kuin sinä?

??????? Täh? Mitä sillä on väliä. He olisivat sitäpaitsi voineet auttaa minua, jos olisivat tajunneet, miten äitini kiusasi minua ja kohteli pahoin. Heidän olisi kuulunut auttaa.

Miksi olisi? Siis vaikka äitisi olisi toiminut jotenkin poikkeavasti. Hän omi tavallinen ja jopa lempeä 70 luvun äiti

Olet taas unohtanut ettei maailma pyöri sinun ympärilläsi

Ei kuule lapsen hädän huomaaminen olisi maailman pyörintää ympärilläni.

Sinä oletat että sinun pienet murheet omisi edes näkyneet. Tai joku muidtaisi 40v takaa sinut. Muidtavat ehkä huonotapaisen raivoojan. Ja hyvän äidin.

Sinun jankkaus on harhaista

Sinä olisit vain onnellinen jos sinun ei tarttisi auttaa lasta hädässä.