Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Jokainen on vastuussa omista tunteistaan" selittäkää tämä
16.06.2018 |
Ei ole koskaan tuo lause varsinaisesti auennut.
Sen olen huomannut, että sitä viljelevät useimmiten sellaiset ihmiset, joiden kanssa tekemisissä oloa on vaikea välttää ja jotka käyttävät runsaasti erilaisia henkisen väkivallan muotoja.
Olen rinnastanut tuon lauseen siihen, että se on kuin joutuisit joka päivä kulkemaan reittiä, jolla saat fyysisesti turpaasi, mutta voit itse päättää miten siihen suhtaudut ja se suhtautuminen mitä sinulta toivotaan ja edellytetään on, että olet välittämättä ja annat asian olla. Se on ikään kuin vastuun vapautus lomake pahoinpitelevältä osapuolelta. Kielteiset tunteesi ovat pahoja, eikä toinen osapuoli voi niihin vaikuttaa vaan ne ovat omalla vastuullasi ja sinun tulisi "hallita" negatiiviset tunteesi.
Tätähän tuo lause ei kai varsinaisesti merkitse.
Voisiko joku avata mitä se ihan oikesti tarkoittaa?
Kommentit (466)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä laita omia ajatuksiasi muiden teoiksi. Eihän ollut todellinen tapaus tuo musta seinä ja kuvitelmadi paheksunnadta. Eivät äitisi teotkaan ole oikeita tekoja vaan sinun kuvitelmiasi. Et osaa erottaa omia mieluvia todesta. Muut ihmiset eivät voi tietää sinun tulkintoja
Se ei ole mikään tulkinta, miten muut ihmiset eivät ole katuneet sitä, että ovat loukanneet minua.
Eivät he voi tietää loukanneensa sinua sinun mielikuvissa. Edim sitä mistaa seinää ei maalattu eikä kukaan paheksunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.
Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.
Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.
Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.
Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.
Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.
Niin ja se on vanhempien vika.
Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.
Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?
Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.
Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?
Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.
Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.
Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.
Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.
Ohis...pelkoa voi hoitaa myös järjellä. Kerroit pelkääväsi rangaistusta, mutta mietipä oikein tarkkaan: miten sinua, aikuista ihmistä voi rangaista ja kuka siihen pystyy? Ymmärrän, jos taustalla on pelko Jumalalta tulevasta rangaistuksesta, mutta jos pelkäät jonkun ihmisen rankaisevan sinua, niin ajattele järjellä olisiko rankaiseminen edes mahdollista. Mä olen selättänyt irrationaalisen lentopelkoni tutkimalla tilastoja lento-onnettomuuksista ja vertaamalla niitä muihin onnettomuus- ja tapaturmatilastoihin sekä kohtaamalla pelkoni eli matkustamalla lentäen.
Eihän sitä voi koskaan etukäteen ennustaa. Et nyt oikein tajua. Kyse on pelosta, ei minun tarvitse olettaa sen pelon realisoituvan kärsiäkseni siitä ja ollakseni sen armoilla, niin että se rajoittaa henkistä reippauttani tms.
Mutta jos tiedostat, miten epätodennäköistä pelkosi realisoituminen on, se vähentää pelon aiheuttamaa haittaa elämässäsi.
No, en mä ihmisenä nyt mikään täysi hiiri olekaan, edes irl, mutta eipä kiinnosta olla sen armoilla, mitä muut ajattelevat, tämänkään vertaa, kuin nyt oon.
Siis onko sun ongelmasi nyt aikuisena se, että pelkäät, mitä muut sinusta ajattelevat ja jos he eivät ajattele sinusta hyvää, saat heiltä rangaistuksen? Tavallaan rinnastat muut ihmiset äitiisi ja muiden ihmisten seurassa tunnet itsesi jälleen pikkutytöksi, joka pelkää äidin rangaistusta? Vai miten tuo pelkosi konkreettisesti elämässäsi näkyy?
Joo, näin se menee. Hyvin tajuttu.
Okei, nyt siis tajusin. Tuossa tapauksessahan sun pitää jotenkin - vaikka terapian avulla - saada itsesi tiedostamaan tunnetasollakin, että sulla on vain yksi äiti ja kukaan muu ihminen maailmassa ei ole sun äitisi kuin hän. Kenelläkään muulla ihmisellä maailmassa ei ole suhun sellaista valtaa kuin äidilläsi oli suhun lapsena. Nyt olet aikuinen, joten edes äidilläsikään ei oikeasti ole enää suhun sellaista valtaa.
Sun on myös hyvä tiedostaa, että 99%:lla elämäsi aikana tapaamistasi ihmisistä ei ole mitään mielipidettä sinusta. Eivät ihmiset jaksa ja viitsi pohtia, mitä mieltä nyt olen tuostakin ihmisestä. Ihmisiä nyt tulee ja menee eikä mielipiteiden muodostamisella ole merkitystä kuin läheisemmissä ihmissuhteissa. Toki työkaverista tai naapurista voi olla jokin mielipide, koska heitä useammin joutuu tapaamaan, mutta työt voi hoitaa ja naapureina asua ilman, että antaa mielipiteen vaikuttaa omaan elämäänsä. Välillä voi ärsyttää, mutta silloin pitää vaan ajatella, että kohta tämäkin työpäivä on ohi tai että naapuri eläköön omaa elämäänsä, eipähän mun tarvitsekaan sen kanssa hengailla.
Sitten on olemassa vielä toinenkin näkökulma eli se, että nimenomaan haluaa mielipiteen ja sen mielipiteen myötä arvostusta. Sun kohdallasi ei kuitenkaan taida olla kyse tästä.
Minulle kävi niin, että yhdellä ystävälläni oli samanlainen valta minuun kuin äidilläni. Siksi en voi olla varma lopuistakaan ihmisistä.
Mutta ei ole enää. Valta sinuun on niillä ihmisillä, joille sen vallan annat. Aikuisena ihmisenä sun ei tarvitse antaa sellaista valtaa kenellekään. Keittiöpsykolgin näkemykseni on, että sun pitäisi päästä eroon ajattelutavasta, jossa toisella on valtaa ja toinen - eli sinä - on alisteisessa asemassa. On ihan tutkittukin asia, että alisteisessa asemassa ollut ihminen usein hakeutuu aikuisenakin vielä alisteiseen asemaan esimerkiksi valitsemalla dominoivan puolison tai hakeutumalla työhön, jossa ei ole juurikaan valtaa päättää edes omasta työstään. On helpompaa ja tavallaan turvallisempaakin, kun asetelma on entuudestaan tuttua, vaikka se ei loppujen lopuksi olisikaan sitä, mitä on halunnut.
Sinä et tajua mitään saaaaatanan v*ttupää. Minä haluan tulla hyvin toimeen muitten kanssa ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten sinä minua "neuvot". Sinun neuvoillasi ei ole mitään apua minulle toimeentulemisessa muiden kanssa, JOS MINUA LOUKKAA SE, MITEN NE ÄIDIN YSTÄVÄT ESIMERKIKSI SUHTAUTUIVAT SIIHEN MUSTAAN SEINÄÄN, NIIN SITTEN MINUA V*TTU LOUKKAA! MUTTA HE EIVÄT KADU SATUTTAMISTANI KOSKAAN, VAAN OLIVAT MIELESTÄÄN OIEKASSA SIINÄ, ETTÄ MINÄ OLISIN OLLUT JOKU IDIOOTTI! Missä se katuminen on, että minun mieleni pahoitettiin!!!? Missä!!!!!!?
Mutta kun se ei ole vain sun haluamisistasi kiinni. Kas kun se on niiden muidenkin haluamisesta kiinni ja siihen vaikuttaa se, miten itse käyttäydyt. Sori nyt vaan, mutta vaikutat ihan älyttömän rasittavalta ihmiseltä, jota muiden pitäisi ymmärtää, koska äiti. Muita ihmisiä nyt vaan ei kiinnosta tippaakaan sun äitisi ja äititraumasi ja niin kauan, kun annat äitisi ja äititraumasi vaikuttaa suhteissasi muihin ihmisiin, muut viettävät mieluummin aikaansa jonkun muun kuin sinun kanssasi. Sun lapsuutesi ei ole muiden ihmisten vika eikä heidän tarvitse pyydellä sulta anteeksi asioita, joista normaali ihminen ei vetäisi herneitä nenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä laita omia ajatuksiasi muiden teoiksi. Eihän ollut todellinen tapaus tuo musta seinä ja kuvitelmadi paheksunnadta. Eivät äitisi teotkaan ole oikeita tekoja vaan sinun kuvitelmiasi. Et osaa erottaa omia mieluvia todesta. Muut ihmiset eivät voi tietää sinun tulkintoja
Se ei ole mikään tulkinta, miten muut ihmiset eivät ole katuneet sitä, että ovat loukanneet minua.
Eivät he voi tietää loukanneensa sinua sinun mielikuvissa. Edim sitä mistaa seinää ei maalattu eikä kukaan paheksunut.
Juu mun elämässä on tapahtunut paljon muutakin, kuin tuo, että mietin maalata seinän mustaksi. Mitä hyötyä sinulla onnuskoq, etteikö minua ole kohdeltu juuri näin kuin kerron? Itse joudut perustamaan valheille tunteiden käsittelysi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.
Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.
Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.
Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.
Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.
Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.
Niin ja se on vanhempien vika.
Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.
Miten terapeutti otti tuossa huomioon sen, että minun äitini oli opettanut, että muiden mieltä ei saa pahoittaa tai he rankaisevat minua?
Siten, että tuota ohjelmointia ei voi muuttaa ilman epämukavuutta. Terapeutti yritti ohjata sinua kohti sitä että pystyisit nuutoksen tekemään hänen ollessa tukena, mutta vedit välittömästi liinat kiinni etkä antanut edes tilaisuutta.
Miten hän oli mukana tukena pelossa siitä, että minua saatetaan rangaista?????
Et päässyt ikinä kokeilemaan sitä. Täällä pöyristelit sitä miten terapeuttisi kehotti kapinoimaan, mitä se muka auttaaaaaaa.....
Kävin siellä 6 vuotta! Kyllä olisin päässyt, kerro jo, miten se terapeutti ois siinä tukenut.
Terapeutti voi tukea sanomalla ettei tunteet ole vaarallisia vaikka ne tuntuu siltä. Tunteet tulee ja menee. Pelko jota tunnet siitä ettei vanhempasi hyväksy tekoasi ei ole vaarallista. Se on vain tunne. Aivokemiaa. Kukaan ei uhkaa sua oikeasti. Sinä päätät itse elämässäsi. Äitisi ei ole yläpuolellasi vaan samalla tasalla kuin sinä. Hänen mielipiteensä eivät ole tärkeämpiä kuin sinun. Jne.
Tuo ei auta minua yltämään täyteen potentiaaliini, tuolla "avulla" olisin vain varjo todellisesta itsestäni. En todellakaan mennyt terapiaan kuulemaan tuollaista 5 markan höttöä, jonka kaikki voivat lukea naistenlehdestäkin. Menin KÄSITTELEMÄÄN asioitani, ja siihen olisi kuuluneet ne jäädytetyt tunteeni!
Pelon käsittely on sitä että antaa pelon tulla ja tajuaa ettei siihen kuole. Pelon käsittely ei ole sitä että yrietään kaivella ja muistella kuka on pelkoon syypää.
Jäädytetyt tunteet otetaan vastaan kokemalla ne. Jos on ihan jäätävän uhkaavaa ajatella nelikymppisenä että äiti suuttuisi väärän värisen seinämaalin valinnasta, silloin mennään sitä tunnetta päin ja koetaan se. Ruvetaan miettimään sitä tilannetta ja kuvitellaan mitä tapahtuisi ja otetaan vastaan ne kauheat tunteet. Äidin syyllisyyden vatvominen ei tätä prosessia käynnistä.
Ennemmin siihen liittyi pelko ympäristön tuominnasta. Maalaisin äidin luona asuessani huoneeni seinät mustiksi, vaikka äiti karjuisi, että noin et kyllä tee!! No, sitten äidin ystävättäriä tulisi käymään ja he sanoisivat, että ohhoh, onpas täällä rajun väriset seinät! Niin äiti kommentoisi siihen heti että "niinpä, minä en mitään lupaa antanut, ja tytär osoittaa nyt jotain ihme kapinaa minua kohtaan tuollaisella käytöksellä". Ystävätär katsoisi minuun, eikä sanoisi mitään.
Ajattelisin, että nonni, ja kaikki itää minua jonain aivottomana urpona.
Mutta terapeutin mielestähän tuo oli aivan fantastista kapinaa.Tai mikä vielä pahempaa, raivostuisin tuossa hetkessä äidille ja alkaisin huutaa, että se ei ole mitään kapinaa, vaan minä vain haluan pahoittaa sinun mielesi, niin kuin sinäkin aina pahoitat minun mieleni, etkä tajua yhtään mitään!
Niin siinä ei ois tarvinnut sen ympäristön kauaa miettiä, ketä kohtaan ajattelevat, että yöh.... vaikka tämän piti olla mahtavaa kapinaa terapeutin ohjeella.
Hän siis antoi ohjeen postuumisti, ideana, "entäs jos olisit maalannut vaan" kun mainitsin hänelle, että uhkailin joskus äitiä, että maalaan ne seinät. Mutta en maalannut, koska tosiaan, minun tyhmyydeksenihän se olisi käännetty.Mitä siitä? Kyse ei ole pommien pudottamisesta Hiroshimaan. Maailma ei kaadu siihen että äitisi ystävättäret eivät hyväksy seiniesi värivalinta tai sitä että murkku huutaa äidille. Kapina on sitä että tekee vaikka ihmiset paheksuu.
Ei minua kuulu paheksua, vaan ymmärtää.
Tämä selvä. Ymmärrän :)
Niin, aivan, eli miten tuosta tilanteesta saa sen, että mua ei paheksuttaisi, vaan ymmärrettäisiin? Ei mitenkään. Todella hyödytön neuvo siinä mielessä.
Vaikka mielipahan aiheuttaminen äidille olisikin sinänsä sulka hatussani tänä päivänä. Ja sitä voisi olla ihan makoistakin muistella, miten se raivaroi.Paheksunnan aiheutat vain ja ainoastaan omalla käytökselläsi. Ei muiden ihmisten kuulukaan ymmärtää. Eikä heitä kiinnosta, miksi käyttäydyt huonosti. Jos siis käyttäydyt niin, että muut paheksuvat. En mäkään tiedä, miksi työkaverini on sellainen kuin on eikä mua kiinnostakaan tietää. On mikä on, ei ole mun asiani enkä vaivaa päätäni työkaverini mahdollisia ongelmia pohtimalla. Mulle riittää, että tulen työpaikalla hänen kanssaan sen verran toimeen, että työt sujuvat. Ja tähän nimenomaan on auttanut se, etten enää ärsyynny tai loukkaannu hänen jutuistaan.
Me Prinssi Haakonin kanssa emme ajattele näin alkeellisesti ja rumasti muista ja elämästä.
Tunnette varmaan hyvin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.
Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.
Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.
Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.
Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.
Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.
Niin ja se on vanhempien vika.
Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.
Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?
Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.
Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?
Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.
Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.
Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.
Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.
Ohis...pelkoa voi hoitaa myös järjellä. Kerroit pelkääväsi rangaistusta, mutta mietipä oikein tarkkaan: miten sinua, aikuista ihmistä voi rangaista ja kuka siihen pystyy? Ymmärrän, jos taustalla on pelko Jumalalta tulevasta rangaistuksesta, mutta jos pelkäät jonkun ihmisen rankaisevan sinua, niin ajattele järjellä olisiko rankaiseminen edes mahdollista. Mä olen selättänyt irrationaalisen lentopelkoni tutkimalla tilastoja lento-onnettomuuksista ja vertaamalla niitä muihin onnettomuus- ja tapaturmatilastoihin sekä kohtaamalla pelkoni eli matkustamalla lentäen.
Eihän sitä voi koskaan etukäteen ennustaa. Et nyt oikein tajua. Kyse on pelosta, ei minun tarvitse olettaa sen pelon realisoituvan kärsiäkseni siitä ja ollakseni sen armoilla, niin että se rajoittaa henkistä reippauttani tms.
Mutta jos tiedostat, miten epätodennäköistä pelkosi realisoituminen on, se vähentää pelon aiheuttamaa haittaa elämässäsi.
No, en mä ihmisenä nyt mikään täysi hiiri olekaan, edes irl, mutta eipä kiinnosta olla sen armoilla, mitä muut ajattelevat, tämänkään vertaa, kuin nyt oon.
Siis onko sun ongelmasi nyt aikuisena se, että pelkäät, mitä muut sinusta ajattelevat ja jos he eivät ajattele sinusta hyvää, saat heiltä rangaistuksen? Tavallaan rinnastat muut ihmiset äitiisi ja muiden ihmisten seurassa tunnet itsesi jälleen pikkutytöksi, joka pelkää äidin rangaistusta? Vai miten tuo pelkosi konkreettisesti elämässäsi näkyy?
Joo, näin se menee. Hyvin tajuttu.
Okei, nyt siis tajusin. Tuossa tapauksessahan sun pitää jotenkin - vaikka terapian avulla - saada itsesi tiedostamaan tunnetasollakin, että sulla on vain yksi äiti ja kukaan muu ihminen maailmassa ei ole sun äitisi kuin hän. Kenelläkään muulla ihmisellä maailmassa ei ole suhun sellaista valtaa kuin äidilläsi oli suhun lapsena. Nyt olet aikuinen, joten edes äidilläsikään ei oikeasti ole enää suhun sellaista valtaa.
Sun on myös hyvä tiedostaa, että 99%:lla elämäsi aikana tapaamistasi ihmisistä ei ole mitään mielipidettä sinusta. Eivät ihmiset jaksa ja viitsi pohtia, mitä mieltä nyt olen tuostakin ihmisestä. Ihmisiä nyt tulee ja menee eikä mielipiteiden muodostamisella ole merkitystä kuin läheisemmissä ihmissuhteissa. Toki työkaverista tai naapurista voi olla jokin mielipide, koska heitä useammin joutuu tapaamaan, mutta työt voi hoitaa ja naapureina asua ilman, että antaa mielipiteen vaikuttaa omaan elämäänsä. Välillä voi ärsyttää, mutta silloin pitää vaan ajatella, että kohta tämäkin työpäivä on ohi tai että naapuri eläköön omaa elämäänsä, eipähän mun tarvitsekaan sen kanssa hengailla.
Sitten on olemassa vielä toinenkin näkökulma eli se, että nimenomaan haluaa mielipiteen ja sen mielipiteen myötä arvostusta. Sun kohdallasi ei kuitenkaan taida olla kyse tästä.
Minulle kävi niin, että yhdellä ystävälläni oli samanlainen valta minuun kuin äidilläni. Siksi en voi olla varma lopuistakaan ihmisistä.
Mutta ei ole enää. Valta sinuun on niillä ihmisillä, joille sen vallan annat. Aikuisena ihmisenä sun ei tarvitse antaa sellaista valtaa kenellekään. Keittiöpsykolgin näkemykseni on, että sun pitäisi päästä eroon ajattelutavasta, jossa toisella on valtaa ja toinen - eli sinä - on alisteisessa asemassa. On ihan tutkittukin asia, että alisteisessa asemassa ollut ihminen usein hakeutuu aikuisenakin vielä alisteiseen asemaan esimerkiksi valitsemalla dominoivan puolison tai hakeutumalla työhön, jossa ei ole juurikaan valtaa päättää edes omasta työstään. On helpompaa ja tavallaan turvallisempaakin, kun asetelma on entuudestaan tuttua, vaikka se ei loppujen lopuksi olisikaan sitä, mitä on halunnut.
Sinä et tajua mitään saaaaatanan v*ttupää. Minä haluan tulla hyvin toimeen muitten kanssa ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten sinä minua "neuvot". Sinun neuvoillasi ei ole mitään apua minulle toimeentulemisessa muiden kanssa, JOS MINUA LOUKKAA SE, MITEN NE ÄIDIN YSTÄVÄT ESIMERKIKSI SUHTAUTUIVAT SIIHEN MUSTAAN SEINÄÄN, NIIN SITTEN MINUA V*TTU LOUKKAA! MUTTA HE EIVÄT KADU SATUTTAMISTANI KOSKAAN, VAAN OLIVAT MIELESTÄÄN OIEKASSA SIINÄ, ETTÄ MINÄ OLISIN OLLUT JOKU IDIOOTTI! Missä se katuminen on, että minun mieleni pahoitettiin!!!? Missä!!!!!!?
Mutta kun se ei ole vain sun haluamisistasi kiinni. Kas kun se on niiden muidenkin haluamisesta kiinni ja siihen vaikuttaa se, miten itse käyttäydyt. Sori nyt vaan, mutta vaikutat ihan älyttömän rasittavalta ihmiseltä, jota muiden pitäisi ymmärtää, koska äiti. Muita ihmisiä nyt vaan ei kiinnosta tippaakaan sun äitisi ja äititraumasi ja niin kauan, kun annat äitisi ja äititraumasi vaikuttaa suhteissasi muihin ihmisiin, muut viettävät mieluummin aikaansa jonkun muun kuin sinun kanssasi. Sun lapsuutesi ei ole muiden ihmisten vika eikä heidän tarvitse pyydellä sulta anteeksi asioita, joista normaali ihminen ei vetäisi herneitä nenään.
Juu aivan. Jos sinulla ei ole tuon enempää annettavaa minulle, niin mitä sä siinä enää lässytät ja länkytät? Mene vain jatkamaan omaa elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.
Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.
Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.
Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.
Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.
Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.
Niin ja se on vanhempien vika.
Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.
Miten terapeutti otti tuossa huomioon sen, että minun äitini oli opettanut, että muiden mieltä ei saa pahoittaa tai he rankaisevat minua?
Siten, että tuota ohjelmointia ei voi muuttaa ilman epämukavuutta. Terapeutti yritti ohjata sinua kohti sitä että pystyisit nuutoksen tekemään hänen ollessa tukena, mutta vedit välittömästi liinat kiinni etkä antanut edes tilaisuutta.
Miten hän oli mukana tukena pelossa siitä, että minua saatetaan rangaista?????
Et päässyt ikinä kokeilemaan sitä. Täällä pöyristelit sitä miten terapeuttisi kehotti kapinoimaan, mitä se muka auttaaaaaaa.....
Kävin siellä 6 vuotta! Kyllä olisin päässyt, kerro jo, miten se terapeutti ois siinä tukenut.
Terapeutti voi tukea sanomalla ettei tunteet ole vaarallisia vaikka ne tuntuu siltä. Tunteet tulee ja menee. Pelko jota tunnet siitä ettei vanhempasi hyväksy tekoasi ei ole vaarallista. Se on vain tunne. Aivokemiaa. Kukaan ei uhkaa sua oikeasti. Sinä päätät itse elämässäsi. Äitisi ei ole yläpuolellasi vaan samalla tasalla kuin sinä. Hänen mielipiteensä eivät ole tärkeämpiä kuin sinun. Jne.
Tuo ei auta minua yltämään täyteen potentiaaliini, tuolla "avulla" olisin vain varjo todellisesta itsestäni. En todellakaan mennyt terapiaan kuulemaan tuollaista 5 markan höttöä, jonka kaikki voivat lukea naistenlehdestäkin. Menin KÄSITTELEMÄÄN asioitani, ja siihen olisi kuuluneet ne jäädytetyt tunteeni!
Pelon käsittely on sitä että antaa pelon tulla ja tajuaa ettei siihen kuole. Pelon käsittely ei ole sitä että yrietään kaivella ja muistella kuka on pelkoon syypää.
Jäädytetyt tunteet otetaan vastaan kokemalla ne. Jos on ihan jäätävän uhkaavaa ajatella nelikymppisenä että äiti suuttuisi väärän värisen seinämaalin valinnasta, silloin mennään sitä tunnetta päin ja koetaan se. Ruvetaan miettimään sitä tilannetta ja kuvitellaan mitä tapahtuisi ja otetaan vastaan ne kauheat tunteet. Äidin syyllisyyden vatvominen ei tätä prosessia käynnistä.
Ennemmin siihen liittyi pelko ympäristön tuominnasta. Maalaisin äidin luona asuessani huoneeni seinät mustiksi, vaikka äiti karjuisi, että noin et kyllä tee!! No, sitten äidin ystävättäriä tulisi käymään ja he sanoisivat, että ohhoh, onpas täällä rajun väriset seinät! Niin äiti kommentoisi siihen heti että "niinpä, minä en mitään lupaa antanut, ja tytär osoittaa nyt jotain ihme kapinaa minua kohtaan tuollaisella käytöksellä". Ystävätär katsoisi minuun, eikä sanoisi mitään.
Ajattelisin, että nonni, ja kaikki itää minua jonain aivottomana urpona.
Mutta terapeutin mielestähän tuo oli aivan fantastista kapinaa.Tai mikä vielä pahempaa, raivostuisin tuossa hetkessä äidille ja alkaisin huutaa, että se ei ole mitään kapinaa, vaan minä vain haluan pahoittaa sinun mielesi, niin kuin sinäkin aina pahoitat minun mieleni, etkä tajua yhtään mitään!
Niin siinä ei ois tarvinnut sen ympäristön kauaa miettiä, ketä kohtaan ajattelevat, että yöh.... vaikka tämän piti olla mahtavaa kapinaa terapeutin ohjeella.
Hän siis antoi ohjeen postuumisti, ideana, "entäs jos olisit maalannut vaan" kun mainitsin hänelle, että uhkailin joskus äitiä, että maalaan ne seinät. Mutta en maalannut, koska tosiaan, minun tyhmyydeksenihän se olisi käännetty.Mitä siitä? Kyse ei ole pommien pudottamisesta Hiroshimaan. Maailma ei kaadu siihen että äitisi ystävättäret eivät hyväksy seiniesi värivalinta tai sitä että murkku huutaa äidille. Kapina on sitä että tekee vaikka ihmiset paheksuu.
Ei minua kuulu paheksua, vaan ymmärtää.
Tämä selvä. Ymmärrän :)
Niin, aivan, eli miten tuosta tilanteesta saa sen, että mua ei paheksuttaisi, vaan ymmärrettäisiin? Ei mitenkään. Todella hyödytön neuvo siinä mielessä.
Vaikka mielipahan aiheuttaminen äidille olisikin sinänsä sulka hatussani tänä päivänä. Ja sitä voisi olla ihan makoistakin muistella, miten se raivaroi.Paheksunnan aiheutat vain ja ainoastaan omalla käytökselläsi. Ei muiden ihmisten kuulukaan ymmärtää. Eikä heitä kiinnosta, miksi käyttäydyt huonosti. Jos siis käyttäydyt niin, että muut paheksuvat. En mäkään tiedä, miksi työkaverini on sellainen kuin on eikä mua kiinnostakaan tietää. On mikä on, ei ole mun asiani enkä vaivaa päätäni työkaverini mahdollisia ongelmia pohtimalla. Mulle riittää, että tulen työpaikalla hänen kanssaan sen verran toimeen, että työt sujuvat. Ja tähän nimenomaan on auttanut se, etten enää ärsyynny tai loukkaannu hänen jutuistaan.
Me Prinssi Haakonin kanssa emme ajattele näin alkeellisesti ja rumasti muista ja elämästä.
Tunnette varmaan hyvin
Emme tunne, mutta uskoisin, että ajattelemme samoin monista henkisen puolen asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä laita omia ajatuksiasi muiden teoiksi. Eihän ollut todellinen tapaus tuo musta seinä ja kuvitelmadi paheksunnadta. Eivät äitisi teotkaan ole oikeita tekoja vaan sinun kuvitelmiasi. Et osaa erottaa omia mieluvia todesta. Muut ihmiset eivät voi tietää sinun tulkintoja
Se ei ole mikään tulkinta, miten muut ihmiset eivät ole katuneet sitä, että ovat loukanneet minua.
Eivät he voi tietää loukanneensa sinua sinun mielikuvissa. Edim sitä mistaa seinää ei maalattu eikä kukaan paheksunut.
Juu mun elämässä on tapahtunut paljon muutakin, kuin tuo, että mietin maalata seinän mustaksi. Mitä hyötyä sinulla onnuskoq, etteikö minua ole kohdeltu juuri näin kuin kerron? Itse joudut perustamaan valheille tunteiden käsittelysi?
Jankkauksesi perustuu aina kuvitelmiin. Äiti sanoi älä välitä. Ja sinä tulkiyset sen loukkaukseksi. Et pysty etottamaan mielikuvitusta todellisuudesta. Äoti melkein katsoi pahasti. Äidin ystävät varmaan paheksuivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä laita omia ajatuksiasi muiden teoiksi. Eihän ollut todellinen tapaus tuo musta seinä ja kuvitelmadi paheksunnadta. Eivät äitisi teotkaan ole oikeita tekoja vaan sinun kuvitelmiasi. Et osaa erottaa omia mieluvia todesta. Muut ihmiset eivät voi tietää sinun tulkintoja
Se ei ole mikään tulkinta, miten muut ihmiset eivät ole katuneet sitä, että ovat loukanneet minua.
Eivät he voi tietää loukanneensa sinua sinun mielikuvissa. Edim sitä mistaa seinää ei maalattu eikä kukaan paheksunut.
Juu mun elämässä on tapahtunut paljon muutakin, kuin tuo, että mietin maalata seinän mustaksi. Mitä hyötyä sinulla onnuskoq, etteikö minua ole kohdeltu juuri näin kuin kerron? Itse joudut perustamaan valheille tunteiden käsittelysi?
Jankkauksesi perustuu aina kuvitelmiin. Äiti sanoi älä välitä. Ja sinä tulkiyset sen loukkaukseksi. Et pysty etottamaan mielikuvitusta todellisuudesta. Äoti melkein katsoi pahasti. Äidin ystävät varmaan paheksuivat.
Voi, eikö kommenttini iskenyt sinussa tuon syvemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.
Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.
Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.
Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.
Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.
Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.
Niin ja se on vanhempien vika.
Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.
Miten terapeutti otti tuossa huomioon sen, että minun äitini oli opettanut, että muiden mieltä ei saa pahoittaa tai he rankaisevat minua?
Siten, että tuota ohjelmointia ei voi muuttaa ilman epämukavuutta. Terapeutti yritti ohjata sinua kohti sitä että pystyisit nuutoksen tekemään hänen ollessa tukena, mutta vedit välittömästi liinat kiinni etkä antanut edes tilaisuutta.
Miten hän oli mukana tukena pelossa siitä, että minua saatetaan rangaista?????
Et päässyt ikinä kokeilemaan sitä. Täällä pöyristelit sitä miten terapeuttisi kehotti kapinoimaan, mitä se muka auttaaaaaaa.....
Kävin siellä 6 vuotta! Kyllä olisin päässyt, kerro jo, miten se terapeutti ois siinä tukenut.
Terapeutti voi tukea sanomalla ettei tunteet ole vaarallisia vaikka ne tuntuu siltä. Tunteet tulee ja menee. Pelko jota tunnet siitä ettei vanhempasi hyväksy tekoasi ei ole vaarallista. Se on vain tunne. Aivokemiaa. Kukaan ei uhkaa sua oikeasti. Sinä päätät itse elämässäsi. Äitisi ei ole yläpuolellasi vaan samalla tasalla kuin sinä. Hänen mielipiteensä eivät ole tärkeämpiä kuin sinun. Jne.
Tuo ei auta minua yltämään täyteen potentiaaliini, tuolla "avulla" olisin vain varjo todellisesta itsestäni. En todellakaan mennyt terapiaan kuulemaan tuollaista 5 markan höttöä, jonka kaikki voivat lukea naistenlehdestäkin. Menin KÄSITTELEMÄÄN asioitani, ja siihen olisi kuuluneet ne jäädytetyt tunteeni!
Pelon käsittely on sitä että antaa pelon tulla ja tajuaa ettei siihen kuole. Pelon käsittely ei ole sitä että yrietään kaivella ja muistella kuka on pelkoon syypää.
Jäädytetyt tunteet otetaan vastaan kokemalla ne. Jos on ihan jäätävän uhkaavaa ajatella nelikymppisenä että äiti suuttuisi väärän värisen seinämaalin valinnasta, silloin mennään sitä tunnetta päin ja koetaan se. Ruvetaan miettimään sitä tilannetta ja kuvitellaan mitä tapahtuisi ja otetaan vastaan ne kauheat tunteet. Äidin syyllisyyden vatvominen ei tätä prosessia käynnistä.
Ennemmin siihen liittyi pelko ympäristön tuominnasta. Maalaisin äidin luona asuessani huoneeni seinät mustiksi, vaikka äiti karjuisi, että noin et kyllä tee!! No, sitten äidin ystävättäriä tulisi käymään ja he sanoisivat, että ohhoh, onpas täällä rajun väriset seinät! Niin äiti kommentoisi siihen heti että "niinpä, minä en mitään lupaa antanut, ja tytär osoittaa nyt jotain ihme kapinaa minua kohtaan tuollaisella käytöksellä". Ystävätär katsoisi minuun, eikä sanoisi mitään.
Ajattelisin, että nonni, ja kaikki itää minua jonain aivottomana urpona.
Mutta terapeutin mielestähän tuo oli aivan fantastista kapinaa.Tai mikä vielä pahempaa, raivostuisin tuossa hetkessä äidille ja alkaisin huutaa, että se ei ole mitään kapinaa, vaan minä vain haluan pahoittaa sinun mielesi, niin kuin sinäkin aina pahoitat minun mieleni, etkä tajua yhtään mitään!
Niin siinä ei ois tarvinnut sen ympäristön kauaa miettiä, ketä kohtaan ajattelevat, että yöh.... vaikka tämän piti olla mahtavaa kapinaa terapeutin ohjeella.
Hän siis antoi ohjeen postuumisti, ideana, "entäs jos olisit maalannut vaan" kun mainitsin hänelle, että uhkailin joskus äitiä, että maalaan ne seinät. Mutta en maalannut, koska tosiaan, minun tyhmyydeksenihän se olisi käännetty.Mitä siitä? Kyse ei ole pommien pudottamisesta Hiroshimaan. Maailma ei kaadu siihen että äitisi ystävättäret eivät hyväksy seiniesi värivalinta tai sitä että murkku huutaa äidille. Kapina on sitä että tekee vaikka ihmiset paheksuu.
Ei minua kuulu paheksua, vaan ymmärtää.
Tämä selvä. Ymmärrän :)
Niin, aivan, eli miten tuosta tilanteesta saa sen, että mua ei paheksuttaisi, vaan ymmärrettäisiin? Ei mitenkään. Todella hyödytön neuvo siinä mielessä.
Vaikka mielipahan aiheuttaminen äidille olisikin sinänsä sulka hatussani tänä päivänä. Ja sitä voisi olla ihan makoistakin muistella, miten se raivaroi.Paheksunnan aiheutat vain ja ainoastaan omalla käytökselläsi. Ei muiden ihmisten kuulukaan ymmärtää. Eikä heitä kiinnosta, miksi käyttäydyt huonosti. Jos siis käyttäydyt niin, että muut paheksuvat. En mäkään tiedä, miksi työkaverini on sellainen kuin on eikä mua kiinnostakaan tietää. On mikä on, ei ole mun asiani enkä vaivaa päätäni työkaverini mahdollisia ongelmia pohtimalla. Mulle riittää, että tulen työpaikalla hänen kanssaan sen verran toimeen, että työt sujuvat. Ja tähän nimenomaan on auttanut se, etten enää ärsyynny tai loukkaannu hänen jutuistaan.
Me Prinssi Haakonin kanssa emme ajattele näin alkeellisesti ja rumasti muista ja elämästä.
Tunnette varmaan hyvin
Emme tunne, mutta uskoisin, että ajattelemme samoin monista henkisen puolen asioista.
Lisää mielikuvitusta. Sekä prinssistä että itsestäsi. Miksi on niin vaikea keskittyä todellisiuteen. Miksi asetat itsesi niin ylös ettei maailmassa ole kuin yksi tasoisesi. Miksi kuvittelet että hän olisi. Miksi syytät muita siitä ettet tule kenenkään kanssa toimeen. Syy siihen on yksinkertaisesti pahuutesi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kyse äitini ystävien paheksunnasta, vaan siitä, etä he eivät ole koskaan tajunneet loukanneensa minua, eivätkä ole katuneet. Äitini syytä sekin, koska eiväthän he tunteneet äitiäni miten toimi minua kohtaan. Silti he eivät tajuaisi, miten he satuttivat minua äitini takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä laita omia ajatuksiasi muiden teoiksi. Eihän ollut todellinen tapaus tuo musta seinä ja kuvitelmadi paheksunnadta. Eivät äitisi teotkaan ole oikeita tekoja vaan sinun kuvitelmiasi. Et osaa erottaa omia mieluvia todesta. Muut ihmiset eivät voi tietää sinun tulkintoja
Se ei ole mikään tulkinta, miten muut ihmiset eivät ole katuneet sitä, että ovat loukanneet minua.
Eivät he voi tietää loukanneensa sinua sinun mielikuvissa. Edim sitä mistaa seinää ei maalattu eikä kukaan paheksunut.
Juu mun elämässä on tapahtunut paljon muutakin, kuin tuo, että mietin maalata seinän mustaksi. Mitä hyötyä sinulla onnuskoq, etteikö minua ole kohdeltu juuri näin kuin kerron? Itse joudut perustamaan valheille tunteiden käsittelysi?
Jankkauksesi perustuu aina kuvitelmiin. Äiti sanoi älä välitä. Ja sinä tulkiyset sen loukkaukseksi. Et pysty etottamaan mielikuvitusta todellisuudesta. Äoti melkein katsoi pahasti. Äidin ystävät varmaan paheksuivat.
Voi, eikö kommenttini iskenyt sinussa tuon syvemmälle.
Sinä herätät vain kummastusta. Oletko oikeasti tyhmä vai pelkästään paha
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.
Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.
Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.
Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.
Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.
Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.
Niin ja se on vanhempien vika.
Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.
Miten terapeutti otti tuossa huomioon sen, että minun äitini oli opettanut, että muiden mieltä ei saa pahoittaa tai he rankaisevat minua?
Siten, että tuota ohjelmointia ei voi muuttaa ilman epämukavuutta. Terapeutti yritti ohjata sinua kohti sitä että pystyisit nuutoksen tekemään hänen ollessa tukena, mutta vedit välittömästi liinat kiinni etkä antanut edes tilaisuutta.
Miten hän oli mukana tukena pelossa siitä, että minua saatetaan rangaista?????
Et päässyt ikinä kokeilemaan sitä. Täällä pöyristelit sitä miten terapeuttisi kehotti kapinoimaan, mitä se muka auttaaaaaaa.....
Kävin siellä 6 vuotta! Kyllä olisin päässyt, kerro jo, miten se terapeutti ois siinä tukenut.
Terapeutti voi tukea sanomalla ettei tunteet ole vaarallisia vaikka ne tuntuu siltä. Tunteet tulee ja menee. Pelko jota tunnet siitä ettei vanhempasi hyväksy tekoasi ei ole vaarallista. Se on vain tunne. Aivokemiaa. Kukaan ei uhkaa sua oikeasti. Sinä päätät itse elämässäsi. Äitisi ei ole yläpuolellasi vaan samalla tasalla kuin sinä. Hänen mielipiteensä eivät ole tärkeämpiä kuin sinun. Jne.
Tuo ei auta minua yltämään täyteen potentiaaliini, tuolla "avulla" olisin vain varjo todellisesta itsestäni. En todellakaan mennyt terapiaan kuulemaan tuollaista 5 markan höttöä, jonka kaikki voivat lukea naistenlehdestäkin. Menin KÄSITTELEMÄÄN asioitani, ja siihen olisi kuuluneet ne jäädytetyt tunteeni!
Pelon käsittely on sitä että antaa pelon tulla ja tajuaa ettei siihen kuole. Pelon käsittely ei ole sitä että yrietään kaivella ja muistella kuka on pelkoon syypää.
Jäädytetyt tunteet otetaan vastaan kokemalla ne. Jos on ihan jäätävän uhkaavaa ajatella nelikymppisenä että äiti suuttuisi väärän värisen seinämaalin valinnasta, silloin mennään sitä tunnetta päin ja koetaan se. Ruvetaan miettimään sitä tilannetta ja kuvitellaan mitä tapahtuisi ja otetaan vastaan ne kauheat tunteet. Äidin syyllisyyden vatvominen ei tätä prosessia käynnistä.
Ennemmin siihen liittyi pelko ympäristön tuominnasta. Maalaisin äidin luona asuessani huoneeni seinät mustiksi, vaikka äiti karjuisi, että noin et kyllä tee!! No, sitten äidin ystävättäriä tulisi käymään ja he sanoisivat, että ohhoh, onpas täällä rajun väriset seinät! Niin äiti kommentoisi siihen heti että "niinpä, minä en mitään lupaa antanut, ja tytär osoittaa nyt jotain ihme kapinaa minua kohtaan tuollaisella käytöksellä". Ystävätär katsoisi minuun, eikä sanoisi mitään.
Ajattelisin, että nonni, ja kaikki itää minua jonain aivottomana urpona.
Mutta terapeutin mielestähän tuo oli aivan fantastista kapinaa.Tai mikä vielä pahempaa, raivostuisin tuossa hetkessä äidille ja alkaisin huutaa, että se ei ole mitään kapinaa, vaan minä vain haluan pahoittaa sinun mielesi, niin kuin sinäkin aina pahoitat minun mieleni, etkä tajua yhtään mitään!
Niin siinä ei ois tarvinnut sen ympäristön kauaa miettiä, ketä kohtaan ajattelevat, että yöh.... vaikka tämän piti olla mahtavaa kapinaa terapeutin ohjeella.
Hän siis antoi ohjeen postuumisti, ideana, "entäs jos olisit maalannut vaan" kun mainitsin hänelle, että uhkailin joskus äitiä, että maalaan ne seinät. Mutta en maalannut, koska tosiaan, minun tyhmyydeksenihän se olisi käännetty.Mitä siitä? Kyse ei ole pommien pudottamisesta Hiroshimaan. Maailma ei kaadu siihen että äitisi ystävättäret eivät hyväksy seiniesi värivalinta tai sitä että murkku huutaa äidille. Kapina on sitä että tekee vaikka ihmiset paheksuu.
Ei minua kuulu paheksua, vaan ymmärtää.
Tämä selvä. Ymmärrän :)
Niin, aivan, eli miten tuosta tilanteesta saa sen, että mua ei paheksuttaisi, vaan ymmärrettäisiin? Ei mitenkään. Todella hyödytön neuvo siinä mielessä.
Vaikka mielipahan aiheuttaminen äidille olisikin sinänsä sulka hatussani tänä päivänä. Ja sitä voisi olla ihan makoistakin muistella, miten se raivaroi.Paheksunnan aiheutat vain ja ainoastaan omalla käytökselläsi. Ei muiden ihmisten kuulukaan ymmärtää. Eikä heitä kiinnosta, miksi käyttäydyt huonosti. Jos siis käyttäydyt niin, että muut paheksuvat. En mäkään tiedä, miksi työkaverini on sellainen kuin on eikä mua kiinnostakaan tietää. On mikä on, ei ole mun asiani enkä vaivaa päätäni työkaverini mahdollisia ongelmia pohtimalla. Mulle riittää, että tulen työpaikalla hänen kanssaan sen verran toimeen, että työt sujuvat. Ja tähän nimenomaan on auttanut se, etten enää ärsyynny tai loukkaannu hänen jutuistaan.
Me Prinssi Haakonin kanssa emme ajattele näin alkeellisesti ja rumasti muista ja elämästä.
Tunnette varmaan hyvin
Emme tunne, mutta uskoisin, että ajattelemme samoin monista henkisen puolen asioista.
Lisää mielikuvitusta. Sekä prinssistä että itsestäsi. Miksi on niin vaikea keskittyä todellisiuteen. Miksi asetat itsesi niin ylös ettei maailmassa ole kuin yksi tasoisesi. Miksi kuvittelet että hän olisi. Miksi syytät muita siitä ettet tule kenenkään kanssa toimeen. Syy siihen on yksinkertaisesti pahuutesi
Yksi tasoiseni? Missä niin sanoin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.
Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.
Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.
Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.
Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.
Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.
Niin ja se on vanhempien vika.
Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.
Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?
Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.
Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?
Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.
Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.
Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.
Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.
Ohis...pelkoa voi hoitaa myös järjellä. Kerroit pelkääväsi rangaistusta, mutta mietipä oikein tarkkaan: miten sinua, aikuista ihmistä voi rangaista ja kuka siihen pystyy? Ymmärrän, jos taustalla on pelko Jumalalta tulevasta rangaistuksesta, mutta jos pelkäät jonkun ihmisen rankaisevan sinua, niin ajattele järjellä olisiko rankaiseminen edes mahdollista. Mä olen selättänyt irrationaalisen lentopelkoni tutkimalla tilastoja lento-onnettomuuksista ja vertaamalla niitä muihin onnettomuus- ja tapaturmatilastoihin sekä kohtaamalla pelkoni eli matkustamalla lentäen.
Eihän sitä voi koskaan etukäteen ennustaa. Et nyt oikein tajua. Kyse on pelosta, ei minun tarvitse olettaa sen pelon realisoituvan kärsiäkseni siitä ja ollakseni sen armoilla, niin että se rajoittaa henkistä reippauttani tms.
Mutta jos tiedostat, miten epätodennäköistä pelkosi realisoituminen on, se vähentää pelon aiheuttamaa haittaa elämässäsi.
No, en mä ihmisenä nyt mikään täysi hiiri olekaan, edes irl, mutta eipä kiinnosta olla sen armoilla, mitä muut ajattelevat, tämänkään vertaa, kuin nyt oon.
Siis onko sun ongelmasi nyt aikuisena se, että pelkäät, mitä muut sinusta ajattelevat ja jos he eivät ajattele sinusta hyvää, saat heiltä rangaistuksen? Tavallaan rinnastat muut ihmiset äitiisi ja muiden ihmisten seurassa tunnet itsesi jälleen pikkutytöksi, joka pelkää äidin rangaistusta? Vai miten tuo pelkosi konkreettisesti elämässäsi näkyy?
Joo, näin se menee. Hyvin tajuttu.
Okei, nyt siis tajusin. Tuossa tapauksessahan sun pitää jotenkin - vaikka terapian avulla - saada itsesi tiedostamaan tunnetasollakin, että sulla on vain yksi äiti ja kukaan muu ihminen maailmassa ei ole sun äitisi kuin hän. Kenelläkään muulla ihmisellä maailmassa ei ole suhun sellaista valtaa kuin äidilläsi oli suhun lapsena. Nyt olet aikuinen, joten edes äidilläsikään ei oikeasti ole enää suhun sellaista valtaa.
Sun on myös hyvä tiedostaa, että 99%:lla elämäsi aikana tapaamistasi ihmisistä ei ole mitään mielipidettä sinusta. Eivät ihmiset jaksa ja viitsi pohtia, mitä mieltä nyt olen tuostakin ihmisestä. Ihmisiä nyt tulee ja menee eikä mielipiteiden muodostamisella ole merkitystä kuin läheisemmissä ihmissuhteissa. Toki työkaverista tai naapurista voi olla jokin mielipide, koska heitä useammin joutuu tapaamaan, mutta työt voi hoitaa ja naapureina asua ilman, että antaa mielipiteen vaikuttaa omaan elämäänsä. Välillä voi ärsyttää, mutta silloin pitää vaan ajatella, että kohta tämäkin työpäivä on ohi tai että naapuri eläköön omaa elämäänsä, eipähän mun tarvitsekaan sen kanssa hengailla.
Sitten on olemassa vielä toinenkin näkökulma eli se, että nimenomaan haluaa mielipiteen ja sen mielipiteen myötä arvostusta. Sun kohdallasi ei kuitenkaan taida olla kyse tästä.
Minulle kävi niin, että yhdellä ystävälläni oli samanlainen valta minuun kuin äidilläni. Siksi en voi olla varma lopuistakaan ihmisistä.
Mutta ei ole enää. Valta sinuun on niillä ihmisillä, joille sen vallan annat. Aikuisena ihmisenä sun ei tarvitse antaa sellaista valtaa kenellekään. Keittiöpsykolgin näkemykseni on, että sun pitäisi päästä eroon ajattelutavasta, jossa toisella on valtaa ja toinen - eli sinä - on alisteisessa asemassa. On ihan tutkittukin asia, että alisteisessa asemassa ollut ihminen usein hakeutuu aikuisenakin vielä alisteiseen asemaan esimerkiksi valitsemalla dominoivan puolison tai hakeutumalla työhön, jossa ei ole juurikaan valtaa päättää edes omasta työstään. On helpompaa ja tavallaan turvallisempaakin, kun asetelma on entuudestaan tuttua, vaikka se ei loppujen lopuksi olisikaan sitä, mitä on halunnut.
Sinä et tajua mitään saaaaatanan v*ttupää. Minä haluan tulla hyvin toimeen muitten kanssa ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten sinä minua "neuvot". Sinun neuvoillasi ei ole mitään apua minulle toimeentulemisessa muiden kanssa, JOS MINUA LOUKKAA SE, MITEN NE ÄIDIN YSTÄVÄT ESIMERKIKSI SUHTAUTUIVAT SIIHEN MUSTAAN SEINÄÄN, NIIN SITTEN MINUA V*TTU LOUKKAA! MUTTA HE EIVÄT KADU SATUTTAMISTANI KOSKAAN, VAAN OLIVAT MIELESTÄÄN OIEKASSA SIINÄ, ETTÄ MINÄ OLISIN OLLUT JOKU IDIOOTTI! Missä se katuminen on, että minun mieleni pahoitettiin!!!? Missä!!!!!!?
Mutta kun se ei ole vain sun haluamisistasi kiinni. Kas kun se on niiden muidenkin haluamisesta kiinni ja siihen vaikuttaa se, miten itse käyttäydyt. Sori nyt vaan, mutta vaikutat ihan älyttömän rasittavalta ihmiseltä, jota muiden pitäisi ymmärtää, koska äiti. Muita ihmisiä nyt vaan ei kiinnosta tippaakaan sun äitisi ja äititraumasi ja niin kauan, kun annat äitisi ja äititraumasi vaikuttaa suhteissasi muihin ihmisiin, muut viettävät mieluummin aikaansa jonkun muun kuin sinun kanssasi. Sun lapsuutesi ei ole muiden ihmisten vika eikä heidän tarvitse pyydellä sulta anteeksi asioita, joista normaali ihminen ei vetäisi herneitä nenään.
Juu aivan. Jos sinulla ei ole tuon enempää annettavaa minulle, niin mitä sä siinä enää lässytät ja länkytät? Mene vain jatkamaan omaa elämääsi.
Syy siihen, miksi et tule muiden kanssa hyvin toimeen, ei ole niissä muissa vaan sinussa itsessäsi. Jos haluat tulla muiden kanssa toimeen, opettele olemaan sellainen ihminen, jonka kanssa halutaan tulla toimeen. Tämän enempää ei kukaan sulle voi antaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä laita omia ajatuksiasi muiden teoiksi. Eihän ollut todellinen tapaus tuo musta seinä ja kuvitelmadi paheksunnadta. Eivät äitisi teotkaan ole oikeita tekoja vaan sinun kuvitelmiasi. Et osaa erottaa omia mieluvia todesta. Muut ihmiset eivät voi tietää sinun tulkintoja
Se ei ole mikään tulkinta, miten muut ihmiset eivät ole katuneet sitä, että ovat loukanneet minua.
Eivät he voi tietää loukanneensa sinua sinun mielikuvissa. Edim sitä mistaa seinää ei maalattu eikä kukaan paheksunut.
Juu mun elämässä on tapahtunut paljon muutakin, kuin tuo, että mietin maalata seinän mustaksi. Mitä hyötyä sinulla onnuskoq, etteikö minua ole kohdeltu juuri näin kuin kerron? Itse joudut perustamaan valheille tunteiden käsittelysi?
Jankkauksesi perustuu aina kuvitelmiin. Äiti sanoi älä välitä. Ja sinä tulkiyset sen loukkaukseksi. Et pysty etottamaan mielikuvitusta todellisuudesta. Äoti melkein katsoi pahasti. Äidin ystävät varmaan paheksuivat.
Voi, eikö kommenttini iskenyt sinussa tuon syvemmälle.
Sinä herätät vain kummastusta. Oletko oikeasti tyhmä vai pelkästään paha
Vai oikein kummastusta, mistä tiedät sitten, että olet pösilö? No siitä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyse äitini ystävien paheksunnasta, vaan siitä, etä he eivät ole koskaan tajunneet loukanneensa minua, eivätkä ole katuneet. Äitini syytä sekin, koska eiväthän he tunteneet äitiäni miten toimi minua kohtaan. Silti he eivät tajuaisi, miten he satuttivat minua äitini takia.
Miksi he olisivat sinua tai loukkaantumisiasi ajatelleet? Oletko näin tyhmä. Maailma ei pyöri sinun ympärilläsi. Ihmiset eivät edes huomaa sinua. Istä ajoista on 40 vuotta ja sinä olit ystävän lapsi. Huonotapainen kyllä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.
Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.
Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.
Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.
Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.
Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.
Niin ja se on vanhempien vika.
Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.
Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?
Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.
Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?
Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.
Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.
Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.
Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.
Ohis...pelkoa voi hoitaa myös järjellä. Kerroit pelkääväsi rangaistusta, mutta mietipä oikein tarkkaan: miten sinua, aikuista ihmistä voi rangaista ja kuka siihen pystyy? Ymmärrän, jos taustalla on pelko Jumalalta tulevasta rangaistuksesta, mutta jos pelkäät jonkun ihmisen rankaisevan sinua, niin ajattele järjellä olisiko rankaiseminen edes mahdollista. Mä olen selättänyt irrationaalisen lentopelkoni tutkimalla tilastoja lento-onnettomuuksista ja vertaamalla niitä muihin onnettomuus- ja tapaturmatilastoihin sekä kohtaamalla pelkoni eli matkustamalla lentäen.
Eihän sitä voi koskaan etukäteen ennustaa. Et nyt oikein tajua. Kyse on pelosta, ei minun tarvitse olettaa sen pelon realisoituvan kärsiäkseni siitä ja ollakseni sen armoilla, niin että se rajoittaa henkistä reippauttani tms.
Mutta jos tiedostat, miten epätodennäköistä pelkosi realisoituminen on, se vähentää pelon aiheuttamaa haittaa elämässäsi.
No, en mä ihmisenä nyt mikään täysi hiiri olekaan, edes irl, mutta eipä kiinnosta olla sen armoilla, mitä muut ajattelevat, tämänkään vertaa, kuin nyt oon.
Siis onko sun ongelmasi nyt aikuisena se, että pelkäät, mitä muut sinusta ajattelevat ja jos he eivät ajattele sinusta hyvää, saat heiltä rangaistuksen? Tavallaan rinnastat muut ihmiset äitiisi ja muiden ihmisten seurassa tunnet itsesi jälleen pikkutytöksi, joka pelkää äidin rangaistusta? Vai miten tuo pelkosi konkreettisesti elämässäsi näkyy?
Joo, näin se menee. Hyvin tajuttu.
Okei, nyt siis tajusin. Tuossa tapauksessahan sun pitää jotenkin - vaikka terapian avulla - saada itsesi tiedostamaan tunnetasollakin, että sulla on vain yksi äiti ja kukaan muu ihminen maailmassa ei ole sun äitisi kuin hän. Kenelläkään muulla ihmisellä maailmassa ei ole suhun sellaista valtaa kuin äidilläsi oli suhun lapsena. Nyt olet aikuinen, joten edes äidilläsikään ei oikeasti ole enää suhun sellaista valtaa.
Sun on myös hyvä tiedostaa, että 99%:lla elämäsi aikana tapaamistasi ihmisistä ei ole mitään mielipidettä sinusta. Eivät ihmiset jaksa ja viitsi pohtia, mitä mieltä nyt olen tuostakin ihmisestä. Ihmisiä nyt tulee ja menee eikä mielipiteiden muodostamisella ole merkitystä kuin läheisemmissä ihmissuhteissa. Toki työkaverista tai naapurista voi olla jokin mielipide, koska heitä useammin joutuu tapaamaan, mutta työt voi hoitaa ja naapureina asua ilman, että antaa mielipiteen vaikuttaa omaan elämäänsä. Välillä voi ärsyttää, mutta silloin pitää vaan ajatella, että kohta tämäkin työpäivä on ohi tai että naapuri eläköön omaa elämäänsä, eipähän mun tarvitsekaan sen kanssa hengailla.
Sitten on olemassa vielä toinenkin näkökulma eli se, että nimenomaan haluaa mielipiteen ja sen mielipiteen myötä arvostusta. Sun kohdallasi ei kuitenkaan taida olla kyse tästä.
Minulle kävi niin, että yhdellä ystävälläni oli samanlainen valta minuun kuin äidilläni. Siksi en voi olla varma lopuistakaan ihmisistä.
Mutta ei ole enää. Valta sinuun on niillä ihmisillä, joille sen vallan annat. Aikuisena ihmisenä sun ei tarvitse antaa sellaista valtaa kenellekään. Keittiöpsykolgin näkemykseni on, että sun pitäisi päästä eroon ajattelutavasta, jossa toisella on valtaa ja toinen - eli sinä - on alisteisessa asemassa. On ihan tutkittukin asia, että alisteisessa asemassa ollut ihminen usein hakeutuu aikuisenakin vielä alisteiseen asemaan esimerkiksi valitsemalla dominoivan puolison tai hakeutumalla työhön, jossa ei ole juurikaan valtaa päättää edes omasta työstään. On helpompaa ja tavallaan turvallisempaakin, kun asetelma on entuudestaan tuttua, vaikka se ei loppujen lopuksi olisikaan sitä, mitä on halunnut.
Sinä et tajua mitään saaaaatanan v*ttupää. Minä haluan tulla hyvin toimeen muitten kanssa ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten sinä minua "neuvot". Sinun neuvoillasi ei ole mitään apua minulle toimeentulemisessa muiden kanssa, JOS MINUA LOUKKAA SE, MITEN NE ÄIDIN YSTÄVÄT ESIMERKIKSI SUHTAUTUIVAT SIIHEN MUSTAAN SEINÄÄN, NIIN SITTEN MINUA V*TTU LOUKKAA! MUTTA HE EIVÄT KADU SATUTTAMISTANI KOSKAAN, VAAN OLIVAT MIELESTÄÄN OIEKASSA SIINÄ, ETTÄ MINÄ OLISIN OLLUT JOKU IDIOOTTI! Missä se katuminen on, että minun mieleni pahoitettiin!!!? Missä!!!!!!?
Mutta kun se ei ole vain sun haluamisistasi kiinni. Kas kun se on niiden muidenkin haluamisesta kiinni ja siihen vaikuttaa se, miten itse käyttäydyt. Sori nyt vaan, mutta vaikutat ihan älyttömän rasittavalta ihmiseltä, jota muiden pitäisi ymmärtää, koska äiti. Muita ihmisiä nyt vaan ei kiinnosta tippaakaan sun äitisi ja äititraumasi ja niin kauan, kun annat äitisi ja äititraumasi vaikuttaa suhteissasi muihin ihmisiin, muut viettävät mieluummin aikaansa jonkun muun kuin sinun kanssasi. Sun lapsuutesi ei ole muiden ihmisten vika eikä heidän tarvitse pyydellä sulta anteeksi asioita, joista normaali ihminen ei vetäisi herneitä nenään.
Juu aivan. Jos sinulla ei ole tuon enempää annettavaa minulle, niin mitä sä siinä enää lässytät ja länkytät? Mene vain jatkamaan omaa elämääsi.
Syy siihen, miksi et tule muiden kanssa hyvin toimeen, ei ole niissä muissa vaan sinussa itsessäsi. Jos haluat tulla muiden kanssa toimeen, opettele olemaan sellainen ihminen, jonka kanssa halutaan tulla toimeen. Tämän enempää ei kukaan sulle voi antaa.
Minähän olin jo!!!! Minä vain maalasin seinät mustiksi. Eikö olisi saanut? Silti ne ihmiset eivät kadu sitä, että he loukkasivat minua!
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyse äitini ystävien paheksunnasta, vaan siitä, etä he eivät ole koskaan tajunneet loukanneensa minua, eivätkä ole katuneet. Äitini syytä sekin, koska eiväthän he tunteneet äitiäni miten toimi minua kohtaan. Silti he eivät tajuaisi, miten he satuttivat minua äitini takia.
Miten voi katua asiaa, jota ei ole koskaan tajunnut tehneensäkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyse äitini ystävien paheksunnasta, vaan siitä, etä he eivät ole koskaan tajunneet loukanneensa minua, eivätkä ole katuneet. Äitini syytä sekin, koska eiväthän he tunteneet äitiäni miten toimi minua kohtaan. Silti he eivät tajuaisi, miten he satuttivat minua äitini takia.
Miksi he olisivat sinua tai loukkaantumisiasi ajatelleet? Oletko näin tyhmä. Maailma ei pyöri sinun ympärilläsi. Ihmiset eivät edes huomaa sinua. Istä ajoista on 40 vuotta ja sinä olit ystävän lapsi. Huonotapainen kyllä
Huonotapainen? Miten?
Ja sinä et tajua, miten toiset ajattelisivatkaan jokaista, koska sinä olet sivistymätön, karkea, ankea alemman tason ihminen, jjolle sivuunheitetyksituleminen on ihan arkea! Sinä et välitä, vaikka sinua pidetään ihan nollana ja tyhmänä, koska sä uskotkin sitä olevasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.
Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.
Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.
Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.
Vanhempi tuossa on vastuussa lähtijän tunteista. Jos vanhemman käytös (itku) estää lasta itsenäistymästä, se on vanhemman vastuulla.
Näinhän se pitäisi olla, mutta varmasti todella monet elävät elämäänsä vanhempiensa toiveiden mukaisesti, jotta nämä eivät pahoittaisi mieltään. Valitettavasti.
Niin ja se on vanhempien vika.
Ei ole, vaan henkilön itsensä vika. Sinutkin terapeutti yritti saada kapinoimaan ja itsenäistymään vanhempien vallasta, ja sen seurauksena vaihdoit terapeuttia. Koska haluat viettää loppuelämäsi äitipuheessa velloen ja äidistä riippuvaisena aikuislapsena.
Miten niin, kun äitini oli opettanut, ettei saa pahoittaa toisten mieltä?
Äitisi on opettanut väärin jos se tarkoittaa sitä että vietät koko elämäsi muiden kynnysmattona. Olet nelikymppinen, on tullut aika heittää toimimaton opetus romukoppaan ja opetella uudet ajattelu- ja käyttäytymismallit. Tai todeta että haluan jatkaa niin kuin ennen ja otan itse vastuun omasta päätöksestäni. Minä valitsin toimia näin.
Sytätkö sä perk*leen p*ska mua siitä, että uskoin, kun äitini sanoi, että muiden mieltä ei saa pahoittaa!!? Ja että siitä ansaitsen rangaistuksen KAIKKIEN mielestä!?
Sinua ei syytä kukaan mistään muusta kuin siitä, että nyt aikuisena kieltäydyt jääräpäisesti ottamasta vastuuta aikuisesta elämästäsi. Jos sinulle tehtiin lapsena vääryyttä, se on tietenkin väärin etkä ole siihen syypää.
Mulla oli pelkona tuo rangaistuksen saaminen, niin että mites sä sen hoidat, munapää? Kun et ole edes terapeutti. Etkä tajua mitään.
Ymmärsit väärin. Et valinnut lapsena. Mutta jos aikuisena valitset olla yrittämättä muuttaa ajattelutapojasi, sen valinnan teet itse. Ja sen valinnan saa tehdä. Sekin on osa aikuista vapautra ja vastuuta. Minä valitsen elää kuten ennenkin ja se on minun valintani.
Pelkoa ei hoideta ajattelemalla, pakko sanoa sua urpoksi, vaikka se loukkaisi, niin sinäkin oukkaat minua jatkuvati kuvittelemallakin, että tajuat näistä asioista jotenkin enemmän, kuin minä. Pelkoa hoidetaan menemällä pelon syihin ja purkamalla ne. Ehkä sä et kykene tavoittamaan omien pelkojesi syitä, jää niiden vangiksi sitten, mutta mä en aio jäädä mun pelkojeni vangiksi, ja sitähän toi terapeutti just yritti.
Ohis...pelkoa voi hoitaa myös järjellä. Kerroit pelkääväsi rangaistusta, mutta mietipä oikein tarkkaan: miten sinua, aikuista ihmistä voi rangaista ja kuka siihen pystyy? Ymmärrän, jos taustalla on pelko Jumalalta tulevasta rangaistuksesta, mutta jos pelkäät jonkun ihmisen rankaisevan sinua, niin ajattele järjellä olisiko rankaiseminen edes mahdollista. Mä olen selättänyt irrationaalisen lentopelkoni tutkimalla tilastoja lento-onnettomuuksista ja vertaamalla niitä muihin onnettomuus- ja tapaturmatilastoihin sekä kohtaamalla pelkoni eli matkustamalla lentäen.
Eihän sitä voi koskaan etukäteen ennustaa. Et nyt oikein tajua. Kyse on pelosta, ei minun tarvitse olettaa sen pelon realisoituvan kärsiäkseni siitä ja ollakseni sen armoilla, niin että se rajoittaa henkistä reippauttani tms.
Mutta jos tiedostat, miten epätodennäköistä pelkosi realisoituminen on, se vähentää pelon aiheuttamaa haittaa elämässäsi.
No, en mä ihmisenä nyt mikään täysi hiiri olekaan, edes irl, mutta eipä kiinnosta olla sen armoilla, mitä muut ajattelevat, tämänkään vertaa, kuin nyt oon.
Siis onko sun ongelmasi nyt aikuisena se, että pelkäät, mitä muut sinusta ajattelevat ja jos he eivät ajattele sinusta hyvää, saat heiltä rangaistuksen? Tavallaan rinnastat muut ihmiset äitiisi ja muiden ihmisten seurassa tunnet itsesi jälleen pikkutytöksi, joka pelkää äidin rangaistusta? Vai miten tuo pelkosi konkreettisesti elämässäsi näkyy?
Joo, näin se menee. Hyvin tajuttu.
Okei, nyt siis tajusin. Tuossa tapauksessahan sun pitää jotenkin - vaikka terapian avulla - saada itsesi tiedostamaan tunnetasollakin, että sulla on vain yksi äiti ja kukaan muu ihminen maailmassa ei ole sun äitisi kuin hän. Kenelläkään muulla ihmisellä maailmassa ei ole suhun sellaista valtaa kuin äidilläsi oli suhun lapsena. Nyt olet aikuinen, joten edes äidilläsikään ei oikeasti ole enää suhun sellaista valtaa.
Sun on myös hyvä tiedostaa, että 99%:lla elämäsi aikana tapaamistasi ihmisistä ei ole mitään mielipidettä sinusta. Eivät ihmiset jaksa ja viitsi pohtia, mitä mieltä nyt olen tuostakin ihmisestä. Ihmisiä nyt tulee ja menee eikä mielipiteiden muodostamisella ole merkitystä kuin läheisemmissä ihmissuhteissa. Toki työkaverista tai naapurista voi olla jokin mielipide, koska heitä useammin joutuu tapaamaan, mutta työt voi hoitaa ja naapureina asua ilman, että antaa mielipiteen vaikuttaa omaan elämäänsä. Välillä voi ärsyttää, mutta silloin pitää vaan ajatella, että kohta tämäkin työpäivä on ohi tai että naapuri eläköön omaa elämäänsä, eipähän mun tarvitsekaan sen kanssa hengailla.
Sitten on olemassa vielä toinenkin näkökulma eli se, että nimenomaan haluaa mielipiteen ja sen mielipiteen myötä arvostusta. Sun kohdallasi ei kuitenkaan taida olla kyse tästä.
Minulle kävi niin, että yhdellä ystävälläni oli samanlainen valta minuun kuin äidilläni. Siksi en voi olla varma lopuistakaan ihmisistä.
Mutta ei ole enää. Valta sinuun on niillä ihmisillä, joille sen vallan annat. Aikuisena ihmisenä sun ei tarvitse antaa sellaista valtaa kenellekään. Keittiöpsykolgin näkemykseni on, että sun pitäisi päästä eroon ajattelutavasta, jossa toisella on valtaa ja toinen - eli sinä - on alisteisessa asemassa. On ihan tutkittukin asia, että alisteisessa asemassa ollut ihminen usein hakeutuu aikuisenakin vielä alisteiseen asemaan esimerkiksi valitsemalla dominoivan puolison tai hakeutumalla työhön, jossa ei ole juurikaan valtaa päättää edes omasta työstään. On helpompaa ja tavallaan turvallisempaakin, kun asetelma on entuudestaan tuttua, vaikka se ei loppujen lopuksi olisikaan sitä, mitä on halunnut.
Sinä et tajua mitään saaaaatanan v*ttupää. Minä haluan tulla hyvin toimeen muitten kanssa ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten sinä minua "neuvot". Sinun neuvoillasi ei ole mitään apua minulle toimeentulemisessa muiden kanssa, JOS MINUA LOUKKAA SE, MITEN NE ÄIDIN YSTÄVÄT ESIMERKIKSI SUHTAUTUIVAT SIIHEN MUSTAAN SEINÄÄN, NIIN SITTEN MINUA V*TTU LOUKKAA! MUTTA HE EIVÄT KADU SATUTTAMISTANI KOSKAAN, VAAN OLIVAT MIELESTÄÄN OIEKASSA SIINÄ, ETTÄ MINÄ OLISIN OLLUT JOKU IDIOOTTI! Missä se katuminen on, että minun mieleni pahoitettiin!!!? Missä!!!!!!?
Mutta kun se ei ole vain sun haluamisistasi kiinni. Kas kun se on niiden muidenkin haluamisesta kiinni ja siihen vaikuttaa se, miten itse käyttäydyt. Sori nyt vaan, mutta vaikutat ihan älyttömän rasittavalta ihmiseltä, jota muiden pitäisi ymmärtää, koska äiti. Muita ihmisiä nyt vaan ei kiinnosta tippaakaan sun äitisi ja äititraumasi ja niin kauan, kun annat äitisi ja äititraumasi vaikuttaa suhteissasi muihin ihmisiin, muut viettävät mieluummin aikaansa jonkun muun kuin sinun kanssasi. Sun lapsuutesi ei ole muiden ihmisten vika eikä heidän tarvitse pyydellä sulta anteeksi asioita, joista normaali ihminen ei vetäisi herneitä nenään.
Juu aivan. Jos sinulla ei ole tuon enempää annettavaa minulle, niin mitä sä siinä enää lässytät ja länkytät? Mene vain jatkamaan omaa elämääsi.
Syy siihen, miksi et tule muiden kanssa hyvin toimeen, ei ole niissä muissa vaan sinussa itsessäsi. Jos haluat tulla muiden kanssa toimeen, opettele olemaan sellainen ihminen, jonka kanssa halutaan tulla toimeen. Tämän enempää ei kukaan sulle voi antaa.
Minähän olin jo!!!! Minä vain maalasin seinät mustiksi. Eikö olisi saanut? Silti ne ihmiset eivät kadu sitä, että he loukkasivat minua!
Äitisi ystävienkö kanssa sä nyt haluaisit tulla hyvin toimeen? Miksi ihmeessä? Eikö ne ole ihan eri sukupolveakin kuin sinä?
Alue: Aihe vapaa
Me Prinssi Haakonin kanssa emme ajattele näin alkeellisesti ja rumasti muista ja elämästä.