Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, kun ei pidä kumppaninsa kaikista piirteistä, ja kuitenkin pitäisi elää hänen kanssaan?
15.06.2018 |
Elämä on tavallaan jatkuvaa toisen kestämistä. Sellainen vie ihan hirveästi energiaa ja voimia. Sanotaan, että tämä kumppani on esim. oma äiti. Sellaisesta ei pääse edes eroon, ja ollessasi loukkaantunut tai masentunut hänen kytöksestään hän rupeaa ilkkumaan, että "nooh, piristypäs nyt"! sen sijaan, että tajuaisi vaikka kysellä, että mikä on?
Ja sellainen käytös on ehkä opettanut ettei osaa tavallaan pitää (emotionaalisesti) huolta itsestä kumppaninsakaan kanssa.
Varoitan, jos joku sanoo jotain ilkeää tähän aloitukseen, niin puren sellaiselta pään poikki. Jos asiasta ei ole omakohtaista kokemusta, tai ei ole sen verran tunneälykkyyttä, että pystyy eläytymään toisen tilanteeseen, vaikkei tuntisikaan sitä itse, olematta loukkaava, ja kokee tarvetta tulla pätemään, olemaan olevinasi jotain mua enemmän tai vittuilemaan, niin saat samalla mitalla takaisin.
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Miksi hänen kanssaan pitäisi elää?
No jotenkin jos järjellä tajuaa tai uskoo, ettei löydä parempaa. Että toisessa on hyviäkin puolia. En sitten tiedä, enkö vain osaa kokea oikeutettuinakaan oikein sellaisia tunteita, missä mies käy hermoilleni.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ne piirteet on todella epämieluisia, niin ei häntä valitse. Eli ei epämieluisan kumppanin kanssa tarvitse elää.
Voin sanoa, että en oman kumppanin kaikista piirteistä pidä, mutta ne ovat pieniä, lähinnä omaan tottumukseen perustuvia, juttuja joiden kanssa "voin elää".
Mieheni hakkaa minua, mutta kyllä hän rakastaa, kun ei lyö naamaan eikä täysillä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ne piirteet on todella epämieluisia, niin ei häntä valitse. Eli ei epämieluisan kumppanin kanssa tarvitse elää.
Voin sanoa, että en oman kumppanin kaikista piirteistä pidä, mutta ne ovat pieniä, lähinnä omaan tottumukseen perustuvia, juttuja joiden kanssa "voin elää".
Niin, ei valitsekaan. Mutta minä kärsin ja ahdistun myös muista epämieluisista piiretistä, kuin todella pahoista. Ehkä en osaa pitää oikeutettuna tunteitani, joita silloin nousee.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mieheni hakkaa minua, mutta kyllä hän rakastaa, kun ei lyö naamaan eikä täysillä.
Oikeastiko? Sattuuko se lyöminen? Et lyö takaisin?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteiselämän tarkoitus on hioa ihmisestä itsekkyys ja oman mukavuuden tavoittelu.
Esim. avioliiton ensisijainen tarkoitus ei ole nauttia ihanasta elämästä toisen ihmisen kautta, avulla, vaan kehittää ihmisen omaa luonnetta. Nykyään tämä kuulostaa monen mielestätäysinhullumta puheelta, minkä erotilastotkin osoittavat. Eli heti kamppeet erikseen, kun toinen ei olekaan "minun mielihalujeni täydellinen orja".
Yhteiselämässä pitää oppia asennoitumaan niin, ettei toisen käytös ja sanomiset hetkauta omaa egoa. Jaa miten tämä onnistuu? No se oma ego pitää kuolettaa.
Sen jälkeen voit elää onnellisena. Olet päässyt vapaaksi kahleista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hänen kanssaan pitäisi elää?
No jotenkin jos järjellä tajuaa tai uskoo, ettei löydä parempaa. Että toisessa on hyviäkin puolia. En sitten tiedä, enkö vain osaa kokea oikeutettuinakaan oikein sellaisia tunteita, missä mies käy hermoilleni.
ap
On kovin negatiivinen ajatus että minun pitää elää jonkun kanssa. Jos haluaa elää toisen rinnalla kyllä niitä pieniä ärsyttäviä asioita oppii sietämään. Pidä minusta ei kenenkään elää toisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laitan välit poikki heti, jos ihmisessä on jokin piirre, josta en itse pidä.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiselämän tarkoitus on hioa ihmisestä itsekkyys ja oman mukavuuden tavoittelu.
Esim. avioliiton ensisijainen tarkoitus ei ole nauttia ihanasta elämästä toisen ihmisen kautta, avulla, vaan kehittää ihmisen omaa luonnetta. Nykyään tämä kuulostaa monen mielestätäysinhullumta puheelta, minkä erotilastotkin osoittavat. Eli heti kamppeet erikseen, kun toinen ei olekaan "minun mielihalujeni täydellinen orja".Yhteiselämässä pitää oppia asennoitumaan niin, ettei toisen käytös ja sanomiset hetkauta omaa egoa. Jaa miten tämä onnistuu? No se oma ego pitää kuolettaa.
Sen jälkeen voit elää onnellisena. Olet päässyt vapaaksi kahleista.
Minusta tämä ei kuulosta järkevältä, mutta voisitko perustella, mitä sillä saavutetaan? Itse uskon hyvään oloon parisuhteessa ja avioliitossa. Siis sen olevan tavoite. Ylipäätään siis toisen ihmisen kanssa olemisen tavoite, hyvä olla. Tavallaan on tietenkin hyvä, jos toisen puheet eivät hetkauta egoa, mutta minusta siihen päästään toinen toistaan tukien, ei uhkaillen, että määä olen tämmöönen, josset kestä niin ootpa heikko, ei kiinnosta", kuten myös moni vaikuttaa ajattelevan, että on ok ajatella.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni hakkaa minua, mutta kyllä hän rakastaa, kun ei lyö naamaan eikä täysillä.
Oikeastiko? Sattuuko se lyöminen? Et lyö takaisin?
ap
Ei minulla oikeasti ole edes miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hänen kanssaan pitäisi elää?
No jotenkin jos järjellä tajuaa tai uskoo, ettei löydä parempaa. Että toisessa on hyviäkin puolia. En sitten tiedä, enkö vain osaa kokea oikeutettuinakaan oikein sellaisia tunteita, missä mies käy hermoilleni.
apOn kovin negatiivinen ajatus että minun pitää elää jonkun kanssa. Jos haluaa elää toisen rinnalla kyllä niitä pieniä ärsyttäviä asioita oppii sietämään. Pidä minusta ei kenenkään elää toisen kanssa.
Miten niin tämä on totta? Minusta et tajua, että ei se ole noin (yksinkertaista). Sinulla on tuossa liian yksioikoinen käsitys ihmisestä. Ehkä hyvin kohdelluilla ihmisillä onkin noin, kaikilla ei ole, eikä se johdu heistä, vaan lapsuudesta. Yhtä hyvin sitten voisi sanoa, että "jos rakastaa toista ja haluaa olla hänen kanssaan, niin se, että toinen valittaa vioistani ei haittaa. Hänhän vain haluaa voida paremmin kanssani, ja haluaa, etteivät minun vikani kuormittaisi häntä".
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hänen kanssaan pitäisi elää?
No jotenkin jos järjellä tajuaa tai uskoo, ettei löydä parempaa. Että toisessa on hyviäkin puolia. En sitten tiedä, enkö vain osaa kokea oikeutettuinakaan oikein sellaisia tunteita, missä mies käy hermoilleni.
ap
Sitten on parempi miettiä, kumpi on helpompaa, elää yksin vai huonon kumppanin kanssa.
Tiedän, että moni on sitten kuitenkin aikaa myöten löytänyt sen paremman. Mutta ensin pitää elää jonkin aikaa yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni hakkaa minua, mutta kyllä hän rakastaa, kun ei lyö naamaan eikä täysillä.
Oikeastiko? Sattuuko se lyöminen? Et lyö takaisin?
apEi minulla oikeasti ole edes miestä.
Eli olet typerä, paska vittuilija, joko et lukenut aloitusta loppuun, tai haluat oikeasti turpaasi. Senkin lehmä, painu sitten vittttuun tästä ketjusta, sua varoitettiin aloituksessa, että paskaa tulee niskaan vittttuilusta.
ap
Ap vaikuttaa niin ihanalta ihmiseltä, että ai että. Jaksaa vinkua jostain väärin asetellusta sanasta, mutta ei tuollaista kedon kukkasta kukaan edes jaksaisi katsella.
Oletko valmis ottamaan sen riskin, että muutosta ei tapahdu koskaan, vaan käytät koko elämäsi (ellei toinen kuole ensin) toisen sietämiseen? Koko elämä olisi täynnä turhautunutta pettymystä. Onko se sen arvoista?
Ota ne lääkkeet, mene terapiaan. Ja, joo, olen ilkea, anna tulla takaisin. En tule lukemaan niitä kuitenkaan, kun sinun jankutus on loputon ja sairas.
Vierailija kirjoitti:
Laitan välit poikki heti, jos ihmisessä on jokin piirre, josta en itse pidä.
Niin, tätä en ole vielä kokeillut.... Tai jos tulee uusi ihminen, niin kai hänessäkin aina tulee sellaista olemaan, mistä ei pidä? Minusta sen asian kanssa tulisi jotenkin opetella toimimaan. Tai ehkä se on hylkäämisen pelkoa, kun tulee ajatus, että "jos minä osoitan tuolle, että en pidä tästä (vaikka olenkin sinua valmis sietämään) niin ehkä se jättää minut, kun mulla on näin ikävää sanottavaa hänestä, jokin, josta EN PIDÄ mitä hänessä on!" En itse siedä sitä, jos joku muka rakastaa minua, ja sanoo, ettei pidä jostain minussa. En sen jälkeen usko rakastavankaan minua enää. Jos ikinäkään uskoin, heh.
ap
Vierailija kirjoitti:
Yhteiselämän tarkoitus on hioa ihmisestä itsekkyys ja oman mukavuuden tavoittelu.
Esim. avioliiton ensisijainen tarkoitus ei ole nauttia ihanasta elämästä toisen ihmisen kautta, avulla, vaan kehittää ihmisen omaa luonnetta. Nykyään tämä kuulostaa monen mielestätäysinhullumta puheelta, minkä erotilastotkin osoittavat. Eli heti kamppeet erikseen, kun toinen ei olekaan "minun mielihalujeni täydellinen orja".Yhteiselämässä pitää oppia asennoitumaan niin, ettei toisen käytös ja sanomiset hetkauta omaa egoa. Jaa miten tämä onnistuu? No se oma ego pitää kuolettaa.
Sen jälkeen voit elää onnellisena. Olet päässyt vapaaksi kahleista.
Luin vasta nyt aiemmat viestit aloituksen jälkeen.
Siksi haluan selventää, että lapsella ei toki ole tällaista vastuuta itsestään, jos hän on joutunut narsistisen, kehittymättömän vanhemman uhriksi vailla pakotietä. Olen vilpittömästi pahoillani puolestasi, ap.
Kuten joku totesi, puolisoksi ei pidä valita ihmistä, jonka arvot ja elämäntavat poikkeavat kovasti omista. Siksi on tärkeä tutustua toiseen hyvin, ennenkuin päättää haluta jatkuvaa yhteiselämää hänen kanssaan.
Moni vanhempi (uus)pari elää mielellään omissa asunnoissaan juuri siksi, että vanhempana ihmiset ovat urautuneempia omiin tapoihinsa ja toinen siinä samassa taloudessa koko ajan johtaisi stressiin ja väsymiseen.
Miksi hänen kanssaan pitäisi elää?